Part 15

[57] Nikias, etevä sotapäällikkö, joka sai surmansa Sicilian retkellä (411), johti ylimyspuolueen maltillista suuntaa. Aristokrates kuului taas äärimmäiseen harvainvallan-mieliseen ylimyspuolueeseen (Aristoph. Aves 125). Arginusain tappelun jälkeen hän, oltuaan siinä johtaneita päälliköitä, tuomittiin hengiltä. Näistä puhuu Sokrates ikäänkuin vielä olisivat elossa. Vielä hän mainitsee Perikleen huonetta, Perikles itse oli jo kuollut silloin kun Gorgias ensi kerran tuli Athenaan. Muuten hän perheineen edusti kansanpuoluetta. Näin Poloksen puolella oli edustajia kaikista puolueista. He olivat siinä yhtä mieltä kaikki, että valtiollinen valta on korkein hyvä, johon oli pyrittävä jospa vääryydenkin keinoilla. -- Liian kovalta tuntuu S:n tuomio Nikiaasta, jota yleisesti tunnustettiin kelpo mieheksi ja jonka surkeaa loppua Thukydideskin surkuttelee, kiittäen häntä "kaiken hyveen hartaaksi viljelijäksi".

[58] Komeilla templilahjoilla nuo miehet todistivat hurskautensa sekä arvollisen asemansa yhteiskunnassa.

[59] Se on mitätön, väärä kumoustapa, jonka Sokrates näköjään jättää arvoonsa, mutta kohta tekee tyhjäksi asettamalla sen rinnalle oikean todistuksen.

[60] tauta legein kai phronein on ystävyyden, samoin kuin diaphéresthai vihollisuuden merkki. Idem velle atque idem nolle, ea demum firma amicitia est (Sallustius). Kuinka hienosti Sokrates vastaa Poloksen karmeihin kinastuksiin!

[61] Vrt selit. 59.

[62] Ivallista puhetta; vrt. XXVI alku. -- Polos luottaa ylpeillen omaan taitoonsa, mutta Sokrates uskoo totuuden voimaan.

[63] Tämmöisiä tylyjä kidutuksia ei laki sallinut Helleenein kesken; ainoastaan raju intohimo ehkä joskus niitä yritteli. Itämaiden tylyt tyrannit niitä enimmin suosivat. Ei siis kumma, jos Sokrates pilalla sanoo niitä "kumtnitusjutuiksi". Mutta semmoisiin turvaaminen todistuksen verosta oli toinen näenäinen kumous eli valetodistus, yhtä arvotoin kuin edellinen. -- Huomaa muuten, miten retoorisesti Polos kasaa päälletysten kidutuksia toinen toistaan kamalampia.

[64] Taaskin kerran vetoo Polos läsnäolijain ajatukseen, ikäänkuin totuus prinsiippikysymissä saataisi ilmi äänestämällä. Sokrates, välttääkseen tämmöistä retoorista todistustapaa, suojeleiksen sukkelasti parlamentaarisella taitamattomuudellaan. Se tapaus, johon hän viittaa, sattui v:na 406, jolloin meritappelussa Arginusai-saarten luona voiton saaneet päälliköt joutuivat kanteenalaisiksi, kun taistelun jälkeen jättivät (myrskyn siitä estäessä) kaatuneiden ruumiit korjaamatta. Kun heidän kohtalonsa päätettiin, sattui Sokrates fylensä puolesta olemaan esimiehenä neuvoston kokouksessa. Koska kanne päälliköitä vastaan oli laiton, koetti Sokrates estää äänestystä, vaikka turhaan. Päälliköitä hän ei saanut pelastetuksi, vaan täytyi heidän hengellään sovittaa luonnon epäsuopeutta.

Neuvoston (senaatin) jäseniä oli 500, 50 kustakin 10:stä fylestä (suvusta). Täys'istuntojen välillä hoiti juoksevia asioita ja valmisti esityksiä neuvoston kokouksiin yksi fyle vuorostaan, joka silloin oli nimeltä "prytanoiva", sen tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sen jäsenet olivat prytaaneja. Prytaanit nauttivat suurta kunnioitusta, saivatpa m.m. aterioida valtion kustannuksella. He määräsivät jokapäivä keskuudestaan arvalla yhden jäsenen esimieheksi neuvoston ja kansan kokouksiin.

[65] Sokrates siirtyy uuteen lajiin kauneutta: henkisen toiminnan tuloksiin. Huomaa miten seuraavat tärkeät käsitteet on suomennettu: hedús, sulotunteinen, suloisalta tuntuva; hedoné, sulotunne, suloisuus, aistisulo, nautinto; -- lyperós, (kipeästi koskeva) kipuisa, kivuntunteinen; lýpe, kivun- l. kiputunne (tuska).

[66] "Tuo esiin", nim. erehdyksetkin karsittavaksi, ikäänkuin lääkärille joka leikkaa liiat ja kasvannaiset pois.

[67] Platon on asettanut aktiviteetin ja passiviteetin vastakohdan kategorian arvoon s.o. tehnyt siitä yleisen näkökohdan, jonka mukaan ajatuksen esineitä voidaan loogillisesti tarkastaa. Kategorian jäsenet ovat toisiinsa siinä suhteessa että toinen edellyttää tai tuo mukanaan toisen ja kummallekkin kuuluu sama millaisuuden määräys.

[68] Platonin katsoen rangaistus ei ole etupäässä oikeuden kostoa sen rikkojalle. Niinkuin lääkäri usein parantaa sairaan ruumiin leikkaamalla tai polttamalla siitä vamman, samoin oikeus rankaisun kirpeällä kivulla parantaa rikkojan sielun. Viitataanpa väliin siihenkin, että rangaistukseen ei aina tarvitse kuulua ulkonaisia tuskia, vaan nuhteinakin voi se vaikuttaa sieluun parantavasti.

[69] Vastaten hyvyyksien jakoa, erotetaan myös kolmenlainen paha l. "huonous": ulkonainen, ruumiillinen ja henkinen l. sielullinen. Sielun vaivaisuus ilmenee taas nelimuotoisena, sillä neljää päähyvettä vastaa kutakin joku huonous: oikeutta vääryys, urheutta pelkuruus, viisautta tyhmyys l. tietämättömyys, itsehillintöä l. mielenmalttia hillimättömyys (irstaileva itsekkyys).

[70] Tämän Polos sanoo sydämmestään. Lakimiehen alallahan hän uneksi kunniaa ja kultaa. Sitä varten hän puhetaituriksi pyrki.

[71] Tässä ikäänkuin erotetaan ihmisen persoonallinen minuus hänen sielustaan. Sielun alempi, animaalinen puoli on turmeltunut, mutta sitä ylempänä vallitsee vielä järki erottaen hyvän ja pahan.

[72] Polos on pitkin matkaa kiitellyt puhetaidetta sen käytöllisen hyödyn takia. Keskustelu vie P:n vasten tahtoaankin siihen päätelmään että tämä hyöty on mitätön.

[73] Täyttääkseen retoriikan muodolliset vaatimukset esittää Sokr. vielä n.s. contrarium'in, suosimatta kuitenkaan itse puolestaan sen sisältöä. Ei Sokrates pitänyt luvallisena kostaa pahaa pahalla (vrt. Kriton 49 C).

[74] Sokr. ja Kall. katsoivat elämää ihan vastakkaiselta kannalta; yhteistä heillä oli vain rakkaus, vaikka erilaisia esineitä kohtaan. Leikillään arvelee S., että he kuitenkin tuon yhteisen tunteen varassa voivat ymmärtää toisiaan. Filosofian harrastamista esittää Platon usein lempisuhteen kuvalla. Tähän lempeen liittyi usein lempi henkilöihinkin, jotka samaa tiedettä harrastivat. Niinpä Sokrates hellästi rakasti niitä nuorukaisia, jotka olivat antauneet hänen johtoonsa kehittyäkseen älyllisesti ja siveellisesti. Sokrateen paras suosikki oli Alkibiades, jonka neron lahjoja hän ihaili; Pyrilampeen poika, Kallikleen kaunis lemmikki, oli nimeltään Demos, joka merkitsee "kansaa" l. "rahvasta". Tätä seikkaa Sokr. sukkelasti käyttää osottaakseen Kallikleen suhdetta Athenan kansaan. Tämä kansa tarvitsi sekin johtajaa, mutta puhujat eivät osanneet sitä johtaa, vaan noudattivat sen oikkuja.

[75] Leikillinen vihjaus Egyptiläisten eläinten palveluun.

[76] Tässä ajatellaan Athenan rikasten nuorten herrain vallatonta ja nokkaviisasta käytöstapaa, jommoista he sofistain kouluissa oppivat. Pöyhkeillen suurin sanoin puhuivat he häikäilemättä mistä aineesta tahansa, kunhan se vain oli rohkeaa ja uutuudellaan viehätti suurta yleisöä, arvosteluun kykenemätöntä rahvasta. Siitä näkyy, mitä demegóros, "rahvaanpuhuja" tässä merkitsee. Mutta oudolta kuuluu kyllä soimaus Kallikleen suussa, joka juuri itse oli "rahvaanpuhuja".

[77] Alkutekstin sanat aiheuttavat ajattelemaan hevosta, joka heittopaulalla otetaan kiinni, jonka pannaan suitset suuhun ja jota sitte suistetaan mihin mielitään. Niin kävi tavallaan Poloksen. Muuten syyttelee Kall. Sokratesta sofistain vehkeistä.

[78] Kts. Hist. johdant. sofistoista. Erotuksen luontaisen ja säädännäisen oikeuden välillä, keksi Hippias Eliiläinen.

[79] Orja kärsii, vapaa toimii; mutta kun ei heikomman oikeutta (luonnon mukaan) ole olemassa, ei orjalle mitään vääryyttä tapahdu.

[80] "Parempi" ja "väkevämpi" ovat eri puolia samasta etevämmyydestä, jolla on sekä älyn että aineellisen voiman keinot hallussaan.

[81] Kuvaava on Xerxeen ottaminen esimerkiksi tähän: se todistaa, että epäsiveellisen katsantotavan valtaan päästessä kansallinen henki myös laimenee.

[82] Katkerasti vertaa Kallikles kasvatusta petojen kesytykseen. Lapsesta asti tukahutetaan ihmisiltä luonnollisen vapauden aisto, kun heitä jos jommoisillakin käskyillä ja opeilla taivutetaan ja tenhotaan tottelemaan "luonnottomia" lakeja.

[83] Kalliklesta ei arveluta turvautua Pindaroksen auktoriteettiin, sillä ajan sivistys vaati kansalliseen runouteen perehtymistä. Runoilijan ajatusta ei voi tarkalleen saada selville tästä runon katkelmasta, mutta arvattavasti hän, tuota lakia esittäessään, tarkoittaa kohtalon mahtavaa valtaa. On puhe Herakleen sankarityöstä, kun hän ryösti Geryoneelta hänen kauniin karjansa. Katkelman viimeisen säkeen on Boeckh täydentänyt: ergoisin Hrakléos epei Geryóna bóas -- Kyklopíon epi prothúron Eúrysthéos -- anaitaetas te kai apriátas haelasen s.o. Herakleen töistä päätän sen, sillä ostamatta ja pyytämättä ajoi hän Geryonen härät j.n.e. (Bergk poet. lyr. Gr. p. 344 ed. 3.)

[84] Vaikka Kallikles ei pidä lakeja semmoisinaan arvossa, on kuitenkin sen joka tahtoo menestyä julkisen elämän uralla tarpeellista tuntea ne samoin kuin muut kontrahdit ja sopimukset (symblólaia) sekä niissä käytettyä lakimiehen kieltä.

[85] Voidakseen ihmisiä hallita ja hyväkseen käyttää, on tarpeen tuntea heidän luonteitaan ja ajatustapojaan.

[86] Euripidestä puhujat ja sofistat mielellään siteerasivat syystä että hänellä tapaa niin paljon mietelmiä ja yleisiä lauseparsia. Hän on muutenkin valistussuunnan runoilijana hengen heimoa sofistoille. Sitaatti on draamasta "Antiope".

[87] Tämä vertaus semmoisenaan osottaa vain että filosofian harjoitus ei enää sovi aika miehelle. Sen ohessa ajatellee Kall. vielä toista "tertium comparationis": filosofia on kuin joutavaa lapsen leikkiä, joka ei tarjoo mitään vasituista mielen viehäkettä.

[88] s.o. Homeros, "runoilija" edellä muita. Kts. esim. Il. IX, 440 seur.

[89] Esitettyään mielipiteensä filosofiasta yleensä sovittaa Kall. sen Sokrateeseen erityisesti, tosin suopeasti, mutta vihaisemman kannalta, armollisen alentuvasti. -- Pannen vastakkain julkisen elämän ja tieteellisen toiminnan l. filosofoimisen, liittää hän älykkäästi esityksensä tästä asiasta saman "Antiope" näytelmän yhteyteen, josta jo ylempänä säkeitä lainasi. Synnytettyään Zeus jumalalle kaksoispojat Amphionin ja Zethoksen, joutuu Antiope enonsa Lykoksen luo Thebaan, jossa L:n puoliso Dirke kohtelee häntä tylysti. Sill'aikaa kaksoiset kasvavat paimenen hoidossa metsässä ja kehittyvät eri-luontoisiksi: Amphion harrastaa soitantoa, vaan reipas roteva Zethos metsästelee ja paimentelee. Antiope karkaa Dirken käsistä paimenen turviin. Dirke saavuttaa hänet ja tahtoo sidottaa hänet rajun sonnin sarviin. Mutta silloin A:n pojat, saatuaan paimenelta tietää syntyperänsä, astuvat äitinsä avuksi. He sitovat Dirken kiinni sonniin, joka runtelee ja kolhii hänet kuoliaaksi. Kuollessaan Dirke muuttuu lähteeksi. Mutta Amphion ja Zethos pääsevät Theban valtiaiksi ja rakentavat linnan muurin, jolloin Z. väkevin käsin kantaa paadet paikalleen, A. soittonsa sävelillä liittää ne somasti sijoilleen. Tämän veljesten luonteiden ja harrastusten vastakohdan antoi Euripides ilmetä heidän keskustellessaan, jolloin kumpikin kiittelee omaa tointansa, halveksien toisen tointa. Kallikles muuttaa runoilijan sanain merkitystä selittämään valtiollisen ja tieteellisen toiminnan välistä vastakohtaa. Sitä varten hän yhä edelleen lainaa säkeitä "Antiopesta", muunnellen tarkoitustaan myöten merkitystä, jopa sanojakin.

[90] Kun pahantekijä verekseltä tavattiin, saattoivat "ykstoistaismiehet" suoraan työntää hänet tyrmään, jopa teloittaakin. Ennustukselta kuuluva vihjaus Sokrateen lopputuomioon riippuu dialogin peliajatuksesta.

[91] Euripid.: allois ta kompsá taur' apheis sophismata.

[92] Sokrateenn hieno, miltei herttainen ironia eroaa silmään sattuvasti siitä röyhkeästä tavasta, jolla Kall. kävi elämänkatsantoansa esittämään. Lähtien näköjään kaukaisesta vertauksesta, kuvailee hän sen sivussa K:n oikeaa olentoa, ollen ivallaan ylistävinään tuon ujostelemattomuutta ja itsetietoisuutta.

[93] Kallikleen 3:sta toverista ei ole paljon tietoa: Tisandros mainitaan vain tässä; Andron esiintyy Hippiaan kuulijana (Protag. 315 C); Nausikydes oli jauhokauppias (Xenoph. Mem. II, 7, 6). Naurettavalta tuntuu tuo neljän nuoren herran neuvottelu, jossa he totisen näköisinä ja ukkomaisen varovasti harkitsevat asiaa, jota eivät edes tunteneetkaan -- filosofiaa, ja päättävät sen äänestyksellä!

[94] Kallikles oli sanonut "heikot ihmiset ja suuret joukot (oi polloi) ne ne lakeja laativat". Hän koetti huomaamatta livahtaa pääasian -- "suuret joukot" -- ohitse ja panna etupäässä väkevät ja heikot vastakkain. Tämän salakujeen Sokrates kuitenkin teki tyhjäksi ja tähtää nyt tähän heikkoon kohtaan ensi iskunsa.

[95] Kallikles viivyttää vastausta, nähdessään jo takertuneensa omiin sanoihinsa.

[96] Tällä kertaa K. taas pulassaan kääntää noiden kahden käsitteen välisuhteen päinvastoin: äsken oli väkevämpi (kreitton) parempi (beltion), nyt paremmuus sisältää väkevyydenkin -- niinkuin ei Sokrates äkkäisi kujetta.

[97] Niin ylhäinen ja komea mies.

[98] Sokrates matkii koomillisesti Kallikleen halua turvata mahtimiehiin, vannomalla semmoisen nimeen.

[99] ti dè autón. Tällä epämääräisellä kysymyksellä tahtoo Sokrates vain ohjata huomiota siihen, missä suhteessa nuo "paremmat eli väkevämmät" ovat itseensä. Genetiivin autón vaatii joko edell. arkhein tai pléon ekhein, joten siis S:n kysymys täydellisenä kuuluu: Tuleeko heidän saada itseäänkin enemmän etuja? tai: Tuleeko heidän hallita itseäänkin? -- Kun Kallikles paraikaa ajattelee vain toisten hallitsemista eikä tahdo tietää mitään itsehillinnöstä ja oikeudesta, on kysymys hänelle äkkiyllätys eikä hän sitä älyä.

[100] S.o.: Juuri niitä -- hölmöjä -- sinä tarkoitat. Heille sopii semmoinen itsehillinnön hyve, mutta ei aimomiehille. Näille sopii vain vapaus, s.o., Kallikleen käsityksen mukaan vapaus siveyskäskyn siteistä, tilaisuus rennosti tyydyttää aistiviettejänsä. Siinä se oikea onni. Kallikles ei huomaa täten joutuvansa himojen orjaksi. Vrt. alempana hänen sanaansa "palvella niitä", jolla hän huomaamattansa itse tunnustaa orjuutensa.

[101] Vrt. sanapilaa: nómon, lógon kai psógon tarut ja marut, lorut ja porut olisi jotakin sinnepäin. -- Kall. vielä vetoo vallitsevaan siveysoppiin: voittaa hyvä hyvässä, paha pahassa. Vrt. Xenoph. Anab. I 9, II.

[102] Se oli -- Sokrateesta myös alkunsa johtaneen -- kyynillisen koulun oppilause. Vrt. Xenoph. Memor. I 6, 10.

[103] Sokrates ryhtyy karakterisoimaan Kallikleen esittämää elinohjelmaa sekä omaa kantaansa kuvilla, siten tyynnyttääkseen mieliä Kallikleen kiihkeän puheen jälkeen sekä samalla valmistaakseen kuulijoita tajuamaan seuraavaa dialektista selvittelyä. Runosäkeet ovat kotoisin Euripideen Polyeidos-näytelmästä. Siinä kuuluu toinen säe täydellisesti: -- to katthanein dè zaen káto nomizetai; siis: vaan manalassa katsotaan kuolemista elämiseksi. Kallikleen käsityksen mukainen elämä se todella kuolettaa sielun, vaan Sokrateen mukaan tulee ihmisen "kuolemanruumiissa" asuessaan luoda itselleen ikuinen, korkeampi elämä.

[104] to soma estin aemin saema -- Kreikkal. sanapila vastineeton suomeksi. Samoin edempänä tavattavat. Vertauskuvat on saatu Philolaos nimisen Pythagoralaisen kirjasta, joka Italiasta karkoitettuna tuli Thebeen. Thebeläisten ystäväinsä Simmiaan ja Kebeksen puheista kai Sokrates tunsi pythagoralaisen opin; siksi Platon koettaa antaa Sokrateen puheelle epävarmuuden sävyn. Muuten jo Orphilaiset tapasivat sanoa ruumista sielun tyrmäksi. Tavallisesti erottaa Platon 3 sielun osaa (kts. Johdantoa). Tässä tarvitsee hän vain kaksi: varsinaisen henkisen puolen l. järjen ja ruumiissa asuvan himopuolen. Sillä nyt oli vain selvitettävä kysymys kummanko, sielun vai ruumiinko olennon, tulee määrätä elämän järjestystä.

[105] Tällaisia pilapuheisia sanajohtoja suosiskeli Philolaos. Koettaessamme niitä suomeksi mukailla olemme ehkä menetelleet rohkeasti (ellei pahemmin!), sillä eihän pithanós ja píthos ole muuta kuin: uskotteleva l. hetas uskomaan ja joku iso saviruukku. Samoin laita sanapilan anéetoi, amúetoi. -- Tuo "Italialainen" saattoi tarkoittaa Empedoklesta.

[106] anóetoi -- amúetoii: ne joita ei hallitse järki, vaan himo, siis hillimättömät. He eivät ole "vihityt" viisauden "salaisuuksiin" eivätkä sillä ole saaneet sieluansa puhtaaksi. Tähän kohtaan sopinee kuitenkin paremmin sanan aistillinen merkitys "sulkemattomat" (múein, sulkea), siis ne jotka ovat avoinna kaikille mailman ja aistillisuuden viehätyksille, hillimättömät.

[107] 'Aides ja aeidés: Hades eli näkymätön, ruumiiton sielunelämä on kehityksen tarkoitusperä, jonne ruumiillinen aistillisuus eli himollisuus estää sielua pääsemästä. Sentähden Hades, Tuonela on otettava kaksinaisessa merkinnössä: a) tuonpuolinen elämä, b) näkymätön henkielämä jo täällä maan päällä; henkisyys on kummassakin yhteistä. -- Sielua yleensä verrataan tässä seulaan -- aihe kai saatu Danaidein tarinasta -- samalla kun erästä sen osaa jo verrattiin aisti-astiaan. Tuo veden kanto symbolisoi sitä totuutta, että sielu koettaen kaikin voimin hankkia ravintoa himoille, itse joutuu aistillisuuden orjaksi, muuntuu luonnoltaan lihalliseksi. Sen oireina tuo löyhyys ja unheellisuus.

[108] gymnasíon: tässä kai tarkoittamatta ylempänä mainittua oppikuntaa, yleensä vain "hengen oppipaja" l. "opin temmellyskenttä", se sanojen ja käsitteiden alue, josta nyt uusi kuva otetaan.

[109] Nuo "astiat" ovat luonnolliset himot ja halut, joita täytellään suloisilla viettien tyydykkeillä.

[110] Kallikles suostuu käyttämään Sokrateen kuvapuhetta, samalla kun hän ehkä vihjaa Gorgiaan oppiin, joka Empedokleeseen nojaten selitteli havaintoja virtailu-ilmiöillä.

[111] kharadríon; ei ole varma, mitä lintua tarkoitetaan, mutta sen hottimainen nälkäisyys oli käynyt puheenparreksi.

[112] S:n täytyy todistaa, kuinka ilettäviin päätelmiin Kallikleen periaate johtaa. Sille alalle saattaa hän hänet, ivallisesti kiitellen hänen ujostelemattomuuttaan, joka ei kammo minkäänlaisia johtopäätöksiä.

[113] Kallikles osottaa tällä lauseella ajatuksensa onttouden ja mielivaltaisuuden.

[114] K. moittii Sokratesta, kun tämä kysyy häneltä muka itsestään selvää asiaa. Mutta jos hyvä mahtuu sulotunteiseen, ei K. johdonmukaisesti saisi sen ohessa myöntää mitään "tiedettä" ja "urheutta" olevaksi. Luvussa LII alkava todistus perustuu tähän ristiriitaan.

[115] Kansankokouksissa tuli ehdotuksentekijän omaan nimeensä liittää sen deemoksen (kylän) nimi, josta hän oli kotoisin. Tätä tapaa jäljittelee nyt Sokrates piloillaan; samaa menettelyä matkii Kallikles -- ehkä suutuksissaan.

[116] "sekä myös hyvästä", mikäli nimittäin Kallikleen mielipiteen mukaan "hyvä" on juuri "suloisassa".

[116 b] Viime sanoilla kieltää Sokrates Kalliklesta heti ajattelemasta nälän tyydyttämistä. Kuinka valmis K. oli näin ajattelemaan, näyttää hän vastauksessaan, liittäen siinä hädän varalta siihen mieleen käyvän lauseen.

[117] Eleusiin mysterioita (salamenoja) oli kahta lajia, suuret ja pienet. Suureen juhlakulkueeseen, jolloin Iakkhos vietiin Eleusiiseen, ei saanut ottaa osaa, ellei sitä ennen Athenassa pikkujuhlassa ollut siihen puhdistettu. Silloin sai pyhitettynä (mystaes) katsella pyhiä kaluja ja riemuita muiden mukana juhlakulkueessa ja lopuksi vihittiin osalliseksi suuriin mysterioihin. Sokrates ivailee Kalliklesta siitä että hän ylpeästi halveksii ankaraa dialektista metodia.

[118] Kall. koettaa antaa Sokrateelle semmoisia vastuita, joilla hän ei hamaan pääse, rupeepa miltei epäkohteliaaksi. Hän ei tahdo sanoa ajatustaan. Sitä tehosammin vaikuttaa hänen nujertumisensa.

[119] Tämän huudahtaa Kall. tosissaan, koska tuo puhe todella kuuluukin vähän sekavalta; siinä on lyhyeen muotoon supistettuna Kallikleen sisällisesti ristiriitainen kanta. Sokrates saa siitä aiheen täydentää ja perustella todistustansa.

[120] Jotka enemmän iloitsevat, ovat enemmän hyviä, jotka enemmän kipua kärsivät, ovat enemmän huonoja j.n.e.

[121] dis kai tris kalón ta kalá légein te kai episkopeistai: tätä gnoomia l. mietelmää sanotaau Empedokleen ensinnä käyttäneen.

[122] Niinkuin pienet lapset kärkkäästi sieppaavat kaikkiin kaluihin, joita heille viihdykkeiksi kurotellaan. Kallikles koettaa uskotella edellisen väitteensä olleen vain pilapuhetta, suojatakseen siten peräytyrnistään.

[123] Vapaasti käännetty: to paron eú poiein. Ehkä = pitää pilkat ja palkat hyvänänsä, nauraa hyvällä, nauraa pahalla, näyttää iloista naamaa laihassa leikissä.

[124] tekhnikou dei. Kaikki toiminta edellyttää selvästi tajutun tarkoituksen. Tätä tajuntaa edustaa määrä-henkilö, alallaan ammattimies.

[125] Vrt. XIX ja XX.

[126] Huomattakoon, kuinka laajaperäisesti tätä toista puolta, nautintoa, käsitellään, jotta nähtäisiin kuinka peräti huono ja halpa se on.

[127] Puheen siirtyminen yhdestä useampaan sieluun on tarpeellinen, jotta voitaisi ryhtyä tutkimaan valtiollista toimintaa.

[128] Sokrates valitsee esimerkit yhä ylempää, samalla kuin hän lähenemistään lähenee puhetaidetta. Huilun puhallus oli soitannon alin laji. Varsinaiset taiteilijat eivät sillä "suutansa pilanneet", vaan huilunsoittoa harjoiteltiin elinkeinona pidoissa y.m.

[129] Ainoastaan kitaransoittoa julkijuhlien kilpakiistoissa lukee Platon mielistelyksi. Mutta sellaista kitaransoittoa, joka edistää soittelijan sielun sivistystä ja korottaa siveellistä mieltä, hän suosittelee.

[130] Runoilijan tehtävänä oli harjoitella kuoroja sekä laulamaan että hyppelemään, mikäli näytelmä kumpaakin vaati. Ei koko koorillista lyriikkaa, semmoisena kuin se oli kehjennyt Doorilaisten kesken, julisteta kelpaamattomaksi, vaan ainoastaan se osa siitä joka Dionysos jumalan palveluksen liitossa oli päässyt Athenassa valtionkin suureen suosioon. Valtio uskoi dithyrambien harjoitukset Dionyson juhlia varten taiteilijain toimeksi ja siinä pidettiin kilpasoittajaisia (agones). Dithyrambimeliikan perusti Arion noin v. 600. Sillä oli sitte useita vaiheita. -- Kinesias (n. 420) oli hyvin suosittu dithyrambi-runoilija, mutta hän oli etupäässä syypää sen laulunlajin pilaantumiseen. Hän on noita "virrenvääntelijöitä", joista Aristophanes lausuu ivansa. (Pilv. 333). -- Meleksestä ei ole paljo tietoja.

[131] Ei Platon suinkaan olisi antanut niin epäedullista arvolausetta teaaterista ja murhenäytelmästä, ellei se jo hänen aikanaan olisi unohtanut siveellisen tehtävänsä, koko kansan kasvatuksen, ja alentunut pelkäksi huvilaitokseksi. Nyt Sokrates paremmin ivalla sanoo sitä "kunnianarvoisaksi" ja "ihmeteltäväksi".

[132] Naisetkin saivat käydä teaaterinäytäntöjä, ainakin tragedioja katsomassa. -- Muuten teaaterissa-kävijä on kreikaksi oikeast. "katselija" (théates). Mutta kielenkäytännössä siihen yhtyy sekä katselu että kuuntelu. Ja kumpikin tuli kysymykseen kaikissa Dionysilais-teaaterin esityksissä, joihin myös kuului dithyrambit.

[133] Ivallisesti sanottuna: he ovat mielestään vapaita miehiä, mutta ovat todella -- jopa jo Kallikleenkin ajatuksen mukaan -- orjia.

[134] Ajattelee siis Sokrateskin jotakin lajia puhetaidetta oikeutetuksi.

[135] Kallikles ei hiisku mitään Aristeideestä, jota Sokrates edempänä mainitsee kiitoksella ja jonka Demostheneskin luki kelpo valtiomieheksi. Mutta K. ei osannut antaa oikeaa arvoa A:n vilpittömyydelle ja oman-edun-pyytämättömyydelle, jota hän osotti isänmaansa politiikassa. -- "Joku aika sitten" (neosti) sanasta ei saa päättää että tämä keskustelu olisi tapahtunut pian Perikleen kuoleman jälkeen, neosti osottaa vain noihin muihin vasta mainittuihin valtiomiehiin verraten suhteellisesti likempää aikaa.

[136] "Määrä-muotonsa"; eidos on esineen ulkonäkö, sen muoto, jonka mestari ensin kantaa sielussaan ja näkee sisällisellä silmällään. Tästä mielikuvasta johtuu käsitteet: peruskuva ja jälkikuva.

[137] Sokrates siirräiksen nyt näyttämään, että niinkuin elotonten esineiden kunnollisuutta arvostellaan yleisten ominaisuuksien, järjestyksen ja sopusuhdan mukaan, niin on ruumiissa ja sielussakin erityisiä ominaisuuksia näitä vastaamassa. Kallikleen vastaus "kaiketi tarkoitat" osottaa, että hän sydämessään kyllä vieraksui ja vastusteli tämmöistä käsitystä, mutta että hänen järkensä täytyi se hyväksyä.