Part 14

Mutta tämä onneni ei, ikävä kyllä, kestänyt enemmän kuin viisi vuotta. Tämän ajan kuluttua Seraphinan ensimmäinen duenna[21] nimeltään Lorenca, jonka kanssa en koskaan sopinut yhteen, rupesi vihaamaan minua niin, että päätti keinolla millä hyvänsä tuottaa minulle vahinkoa.

Tavatessani eräänä aamuna don Alphonson huomasin hänen olevan murheissaan ja aatoksiinsa vaipuneena. Kysyin kunnioittavasti, mikä häntä huolestutti. "Minua surettaa, kun huomaan Seraphinan heikoksi, kiittämättömäksi ja vääräksi. Se kummastuttaa teitä", lisäsi hän nähdessään hämmästykseni, "mutta sittenkin se on totta. Minä en tiedä, millä olette saanut Lorencan vihaamaan itseänne; mutta voin vakuuttaa hänen vihaavan teitä niin leppymättömästi, että ellette viipymättä lähde tästä linnasta, niin se tuottaa hänelle varman kuoleman. Saatte uskoa, että Seraphina, joka niin paljon pitää teistä, on tehnyt kaikkensa ehkäistäkseen vihaa, joka on niin epäoikeutettua ja kiittämätöntä. Mutta onhan hän nainen. Hän rakastaa Lorencaa, joka on hänen kasvattajansa. Tämä duenna on ollut äidin sijassa hänelle, ja jollei vaimoni nyt heikkoudessaan tyydytä hänen oikkuaan, niin hän luulee tulevansa Lorencan kuoleman aiheuttajaksi. Minä puolestani en, huolimatta kaikesta rakkaudestani häntä kohtaan, koskaan alennu niin akkamaiseksi, että noudattaisin hänen mieltään tässä asiassa. Menkööt hiiteen ennen kaikki Espanjan duennat, ennenkuin minä suostuisin karkottamaan talostani miestä, jota pidän enemmän veljenä kuin palvelijana."

Kun don Alphonso oli lopettanut, niin minä lausuin: "Herra, minä olen syntynyt maailmaan onnen leikkikaluksi. Luulin jo, että se herkeisi minua vainoomasta teidän talossanne, jossa kaikki lupasi minulle onnea ja rauhaa. Mutta nyt saan jo jättää senkin ja kaiken sen herttaisuuden." -- "Ei, ei" huudahti don Cesarin ylevämielinen poika; "minä koetan saada Seraphinan järkiinsä. Ei millään muotoa pidä sanottaman, että teidät on uhrattu jonkun kamarineidin oikulle, jota kohtaan osotetaan muutenkin aivan liikaa huomaavaisuutta." -- "Herra, vastustamalla donna Seraphinan tahtoa te vaan katkeroittaisitte hänen mielensä. Minä ennemmin poistun, kun viipymiseni kerran saattaisi olla eripuraisuuden alkuna niin erinomaisten aviopuolisojen välillä. Sitä en antaisi koskaan itselleni anteeksi." Mutta don Alphonso kielsi minua nimenomaan sitä tekemästä, ja huomasin hänen olevan niin lujan päätöksessään puolustaa minua, että Lorenca olisi varmaan joutunut alakynteen, jos olisin halunnut olusuhteita hyväkseni käyttää. Mutta otin omantunnon asiaksi palauttaa rauhan linnaan lähtemällä pois, jonka tein jo seuraavana päivänä; ennen päivänkoittoa läksin Toledoa kohden, sanomatta jäähyväisiä isännilleni, sillä pelkäsin heidän ystävyydestä vastustavan aikomustani. Huoneeni pöydälle vaan heitin paperin, joka sisälsi tarkan selonteon taloudenpidostani.

Ratsastin hyvällä hevosella, joka kuului minulle, ja matkalaukussani oli kaksisataa pistoolia. Varoja minulla siis oli kylliksi ollakseni huoletonna tulevaisuuden puolesta, vaikkei lukuunottaisikaan minun ikäisilleni ominaista itseluottamusta. Muuten odotin hyvää vastaanottoa Toledossa: Olin varma, että Polanin kreivi mielihyvällä ottaisi vastaan yhden pelastajiaan ja antaisi minulle asunnon talossaan.

Läksin siis sinne matkalle. Sinne tultuani rupesin ensiksi tiedustamaan kreivin asuntoa, Saatuani sen selville läksin sinne siinä varmassa uskossa, ettei hän sallisi minun mennä mihinkään muualle asumaan. Mutta teinpä laskuni ilman isäntää. Kreivin linnassa en tavannut muita kuin portinvartijan, joka sanoi isäntänsä lähteneen edellisenä päivänä lyhemmälle matkalle.

Kreivin poissaolo oli perin ikävä yllätys minulle: se alensi suuresti riemua, jota olin tuntenut Toledoon tullessani, saattaen minun muuttamaan kaikki suunnitelmani. Kun kerran olin niin lähellä Madriidia, niin päätin mennä sinne. Toivoin menestyväni hovissa, jossa, mikäli olin kuullut kerrottavan, ei tarvinnut olla juuri mikään nero eteenpäin tullakseen. Niinpä läksin siis seuraavana päivänä Espanjan pääkaupunkia kohden matkustamaan. Ja siellä kohtaloni pani minut näyttelemään sellaisia osia, joiden vertaisia en vielä ennen, ollut kokenutkaan.

Kolmaskymmenesneljäs luku.

Gil Blas lähtee Madriidiin ja tapaa hovissa rakkaan ystävänsä Fabricion. -- Suuri riemu molemmin puolin.

Madriidiin tultuani otin asunnon eräässä matkustajahotellissa. Kuljin kaupungilla ja otin tavakseni käydä joka aamu kuninkaan linnallakin, jossa viivyin aina pari kolme tuntia katselemassa isoisten kulkua hovissa, sillä täällä ei heillä tuntunut ollenkaan olevan sitä mahtavuutta, joka heitä muualla ympäröi.

Kulkeissani siten eräänä aamuna edestakaisin linnan odotushuoneissa, jotenkin mölhömäisen näköisenä kuten monet muutkin, äkkäsin Fabricion, jonka olin jättänyt Valladolidiin erään sairashuoneen kaitsijan palvelukseen. Hämmästyin suuresti nähdessäni hänen haastelevan tuttavallisesti Medina-Sidonian herttuan ja Sainte-Croix'in markiisin kanssa. Nämä molemmat herrat näyttivät mielihyvällä kuuntelevan häntä. Sen lisäksi hän oli puettuna komeasti kuin ylhäinen herra.

"Onko se mahdollista?" lausuin itsekseni, "onko tämä parturi Nunez'in poika? Hän lienee vaan joku hovimies, vaikka on hänen näköisensä," Minun ei tarvinnut olla kauan epätietoisena. Herrat läksivät pois, ja minä lähestyin Fabriciota. Hän tunsi minut paikalla, tarttui käteeni ja teki meille tietä väkijoukon läpi toiseen huoneeseen. Sitten hän huudahti syleillen minua: "Rakas Gil Blas'ini, mikä ilo nähdä sinua! Mitä sinä teet Madriidissa? Oletko yhä vielä palveluksessa? Minkälaisissa asioissa olet? Kerro minulle kaikki, mitä sinulle on tapahtunut äkkinäisen lähtösi jälkeen Valladolidista." -- "Sinä kysyt kovin paljon yht'aikaa", vastasin, "ja eihän tämä ole sopiva paikkakaan tarinain kertomista varten." -- "Olet oikeassa", vastasi hän, "parempi on, että menemme minun luokseni. Lähtekäämme, tule kerallani. Se ei ole kaukana täältä. Minä olen riippumaton mies, asuntoni on hauska, ja erinomaisesti kalustettu; olen tyytyväinen ja onnellinen, ainakin luulen olevani."

Suostuin ehdotukseen, ja Fabricio kuletti minut erään uhkean talon luo, jossa sanoi asuvansa. Astuimme erään pihan yli, jonka toisella sivulla oli rappuset, mitkä johtivat komeihin huoneisiin, ja toisella sivulla yhtä kapea kuin pimeä porras, jota myöten tultiin hänen kehuttuun asuntoonsa. Se oli vaan yksi ainoa huone, josta kekseliäs ystäväni oli tehnyt lautaseinäin avulla neljä. Ensimmäinen oli toisen etuhuoneena, toisessa hän makasi, kolmannesta hän oli tehnyt työhuoneen, ja neljäs oli kyökkinä. Etuhuone ja makuuhuone olivat paperoidut maantieteellisillä kartoilla ja filosoofisilla lauselmilla, ja kalustus oli samanmukainen. Siinä oli suuri sänky, jonka peittona oli lopen kulunut koruommeltu vaate, muutamia vanhoja tuoleja, joilla oli keltainen sarssipäällystys ja sivuilla samanväriset silkkihesut granadalaista tekoa; vielä siinä oli kullatuilla jaloilla varustettu pöytä, nahkapäällystyksellä, joka lienee ennen ollut punainen ja jonka reunustana oli ajan mustuttamasta valekullasta tehty verkkokudos; seinän vieressä oli vielä eebenpuinen kaappi, jota koristi kömpelötekoiset leikkaukset. Työhuoneessa hänellä oli pieni pöytä, ja kirjastona oli muutamia teoksia sekä moniaita paperipakkoja, jotka oli ladottu päällekkäin lautahyllyille seinän viereen. Kyökissä, joka ei ollut muita huonompi, oli saviastioita ja muita tarpeellisia kaluja.

Fabricio antoi minun kyllältäni katsella asuntoaan ja kysyi sitten: "No, mitäs arvelet minun asunnostani ja taloudestani? Eikö kelpaa?" -- "Totta tosiaan", vastasin hymyillen. "Sinulla täytyy olla hyvät tulot Madriidissa, voidaksesi elää näin pulskasti, Sinulla on varmaankin hyvä paikka?" -- "Jumala varjelkoon!" vastasi hän. "Minun toimeni on kaikkein sellaisten ulkopuolella. Eräs ylhäinen herra, jonka oma tämä talo on, on antanut minulle tämän huoneen, josta olen tehnyt neljä, ja jonka olen kalustanut, kuten näet. Minä en tee nykyisin muuta kuin mikä minua miellyttää, ja puutteesta ei ole tietoa." -- "Puhu selvemmin", huudahdin, "sinä vaan kiihotat uteliaisuuttani." -- "Olkoon menneeksi!" vastasi hän, "täytän pyyntösi. Minä olen ruvennut kirjailijaksi; minä harrastan nyt kaunotieteitä, kirjoitellen sekä runoja että suorasanaista."

"Sinäkö, Apollon lempipoika!" huudahdin nauraen; "se ei olisi koskaan juolahtanut minulle mieleen. Muuten, olethan sinä älyn mies; sinun kyhäyksesi eivät tositeossa huonoja lienekään. Olen vaan utelias tietämään, mikä sinussa sai kirjoitushalun heräämään."

-- "En ihmettele uteliaisuuttasi", vastasi Nunez. "Olin niin tyytyväinen olooni herra Manuel Ordonezin luona, etten parempaa toivonut. Mutta minun kävi kuin Plautuksen,[22] henkeni kohosi vähitellen orjuudesta ylös; kirjoitin erään huvinäytelmän, jonka toimitin Valladolidissa käyväin teaatteriseurain näyteltäväksi. Vaikka se tosin ei maailmoja mullistanut, niin se kuitenkin otettiin suurella riemulla vastaan. Päätin siitä, että yleisö oli hyvä lypsylehmä, jota oli helppo lypsää. Se ajatus ja intoni kirjoittaa uusia näytelmiä saivat minun lähtemään sairashuoneesta. Rakkaus runoiluun voitti rakkauden rahaan. Päätin lähteä Madriidiin, kaikkien kykyjen keskukseen, lahjojani kehittämään. Pyysin isännältäni eroani, johon hän suostui kovin vastenmielisesti, sillä hän piti minusta paljon. 'Miksi haluat, pois luotani, Fabricio? Olenko antanut sinulle tietämättäni jotakin tyytymättömyyden syytä?' -- 'Ette, herra', vastasin, 'te olette parhain kaikista isännistä, enkä koskaan unhota teidän hyvyyttänne; mutta tiedättehän, että jokaisen on noudatettava kutsumustaan. Minä tunnen syntyneeni kirjailijaksi; henkeni tuotteilla aion ikuistuttaa nimeni.' -- 'Mikä mielettömyys!' vastasi tämä kunnon ukko. 'Sinä olet jo päässyt hyvään alkuun sairashuoneessa; olet sitä maata miehiä, josta tehdään taloudenhoitajia, joskus esimiehiäkin. Sinä heität täysiarvoisen ja rupeat joutavia tavottelemaan. Nurin käännät asiat, poikaseni.'

"Huomattuaan turhaan ponnistelevansa isäntäni maksoi palkkani sekä lahjotti sen lisäksi viisikymmentä tukaattia kiitokseksi palveluksestani, mikä auttoi minua Madriidiin tultuani pukeutumaan hyviin vaatteisiin.

"Minulla on ollut verraton menestys. Minä käyn ylhäisissä perheissä lukemassa värssyjäni ja kertomuksiani, ja kaikkialla olen tervetullut. Seurustelen monen suuren herran parissa, ja Medina-Sidonian herttua on ystäväni, kuten Maecenas oli Horatiuksen ystävä. Niin, sillä tavalla olen muuttunut kirjailijaksi. Muuta kerrottavaa minulla ei ole. Nyt on sinun vuorosi kertoa kokemuksesi, Gil Blas."

Minä aloin haastaa kertoen hänelle tarkkaan vaiheeni jättämällä sivuseikat pois. Lopetettuani oli tullut päivällisen aika. Fabricio veti eebenpuisesta kaapistaan ruokaliinoja, leipää, jäännöksen paistettua lampaankäpälää, pullon oivallista viiniä, joiden ääreen istuimme niin iloisin mielin kuin kaksi ystävää konsanaankin pitkän eron perästä.

Syötyämme läksimme kävelemään, vaan silloin tuli Medina-Sidonian herttuan kamariherra Fabricion luo lausuen hänelle: "Herra don Fabricio, minulla on kunnia ilmoittaa teille, että herra herttua haluaisi puhua kanssanne. Hän odottaa teitä kotonaan." Nunez, joka tiesi, ettei milloinkaan voi kyllin nopeasti täyttää ylhäisen herran toivomusta, lähti heti Maecenaansa luo, jättäen minut siihen paikkaan ällistyneenä, kuullessani häntä kutsuttavan _don_'iksi, siis aateliseksi, vaikkei Crysostomo ukko, hänen isänsä, ollut parturia parempi.

Kolmaskymmenesviides luku.

Fabricio hankkii Gil Blas'ille paikan sicilialaisen kreivin Galianon palveluksessa.

Olin niin utelias taas näkemään Fabriciota, että jo aikaisin seuraavana aamuna menin hänen luokseen. "Toivotan hyvää huomenta", huusin jo kynnykseltä, "don Fabriciolle, Asturian aatelin kukalle, tai paremmin sienelle." Sen kuultuaan hän rupesi nauramaan. "Kuulit siis, että minua kutsutaan _don_'iksi?" -- "Kuulin, herra aatelismies; sallikaa siis huomauttaakseni, että kertoissanne eilen muutostanne jätitte parhaimman mainitsematta." -- "Aivan totta", vastasi hän; "mutta toden pulmakseni olen ottanut sen arvonimen vähemmän omasta turhamaisuudestani kuin mukautuakseni muitten turhamaisuuteen. Tiedäthän sinä, mikä on tapa Espanjassa; kunnollisinkaan mies ei maksa mitään, jollei hänellä ole rahoja tai ylhäistä syntyperää."

"Mutta asiasta toiseen", lisäsi hän. "Eilen illallisilla Medina-Sidonian herttuan luona oli muitten vieraiden ohella eräs sicilialainen herra, kreivi Galiano. Kun kerroin sinun tarinasi, niin kreivi alkoi kysellä sinusta, johon tietysti asianmukaisesti vastasin, kuten voit ymmärtää, ja sitten hän pyysi minun tuomaan sinut hänen luokseen. Aioin juuri tulla sinua hakemaan lähteäksemme hänen luokseen. Hän aikonee nähtävästi tarjota sinulle sihteerintointa luonaan. Kehotan sinua suostumaan; sinä tulet voimaan mainiosti hänen luonaan; hän on rikas, elää täällä kuin lähettiläs ikään. Hänen sanotaan tulleen tänne keskustelemaan Lerman herttuan kanssa kuninkaallisista tiloista, joita hänellä on aikomus myödä Siciliassa. Vielä mainittakoon, että kreivi näyttää olevan jalo, oikeamielinen ja suoraluontoinen mies. Parempaa et voi tehdä kuin ruveta tämän herran palvelukseen."

"Aikomukseni oli", vastasin Nunez'ille, "mitellä jonkun aikaa katuloita ja pitää hyviä päiviä, ennenkuin ryhtyisin uudelleen palvelukseen, mutta kuvauksesi sicilialaisesta kreivistä on niin houkutteleva, että alan muuttaa päätöstäni. Toivoisinpa jo olevani hänen luonaan." -- "Kohta oletkin siellä, ellen pahoin erehdy," vastasi hän. Läksimme heti kreivin luo, joka asui ystävänsä don Sancho d'Avilan talossa, joka oli siihen aikaan maatiloillaan.

Linnan pihalla näimme suuret joukot hovipoikia ja lakeijoita, joiden yllä oli yhtä kalliit kuin komeat virkapuvut, ja eteisessä oli useita asemiehiä, kamariherroja ja muita toimimiehiä. Heillä oli kaikilla toinen toistaan komeammat puvut, mutta samalla niin kummalliset kasvot, että olin vähällä luulla niitä espanjalaisittain puetuiksi apinoiksi. Tiedämmehän, että sekä miesten että naisten joukossa löytyy naamoja, joille ei taidekeinotkaan mitään mahda.

Don Fabricion tulosta ilmoitettiin, ja kotvasen perästä hänet saatettiin sisään, johon minä seurasin häntä! Kreivi istui aamupuvussaan sohvassa juoden suklaatia. Me tervehdimme häntä syvällä kunnioituksella; ja hän puolestaan nyökäytti päätään, silmäillen samalla meitä niin herttaisesti, että minä heti tunsin kiintyväni häneen. On ihmeellistä, ja sentään niin yleistä, kuinka hyvältä meille tuntuu ylhäisten suosiollisuus. Heidän pitää todellakin olla sangen ynseitä meille ollaksemme pahoillamme.

Juotuaan suklaatinsa, hän leikki vähän aikaa suuren apinan kanssa, joka oli hänen vieressään ja jota hän kutsui Cupidoksi. En käsitä, miksi hän oli antanut lemmenjumalan nimen elukalle, sillä muuta yhtäläisyyttä sillä ei näyttänyt olevan hänen kanssaan kuin pahanilkisyys. Siitä huolimatta se oli herransa paras ilo; hän oli niin ihastunut apinan temppuihin, että se sai olla myötäänsä hänen sylissään. Nunez ja minä, joita eläimen hypyt eivät järin paljon ihastuttaneet, olimme kuitenkin olevinamme hyvin mieltyneinä siihen. Se oli kovin sicilialaisen mieleen, hän keskeytti leikkinsä tuokioksi ja lausui minulle: "Ystäväni, tarjoon teille sihteerintoimen luonani. Jos suostutte ehdotukseeni, niin annan teille kaksisataa pistoolia vuodessa. Don Fabricion suositus riittää takaukseksi." -- "Niin, herra", huudahti Nunez, "enkä luule saavani moitteita perästäpäin."

Kiitin kumartaen asturialaista runoilijaa hänen uhrautuvaisesta rohkeudestaan. Sitten käännyin kreivin puoleen, vakuuttaen palvelusintoani ja uskollisuuttani. Heti kun hän huomasi ehdotuksen minua miellyttävän, niin hän kutsui taloudenhoitajansa luokseen ja puhui hänen kanssaan hyvin hiljaa; senjälkeen hän lausui minulle: "Gil Blas, tahdon ilmoittaa teille heti, mitä tehtäviä annan teille. Nyt voitte seurata taloudenhoitajaani; olen jo antanut hänelle käskyn teitä varten." Minä noudatin käskyä, jättäen Fabricion kreivin ja Cupidon pariin.

Taloudenhoitaja, joka oli nokkela messinalainen, vei minut huoneeseensa erinomaisella kohteliaisuudella. Hän lähetti noutamaan räätäliä, joka oli vaatettanut koko talonväen, käskien hänen niin nopeasti kuin suinkin valmistaa minulle yhtä uhkean puvun kuin talon ylimmillä virkailijoilla oli. Räätäli otti mittaa ja lähti. "Mitä asuntoonne tulee", sanoi messialainen, "niin tiedän huoneen, joka sopii teille. Niin! mutta oletteko syönyt aamiaista?" lisäsi hän. Vastasin kieltävästi. "No, poika parka, miksette sano? Te olettekin nyt talossa, jossa ei tarvitse muuta kuin sanoa, niin saapi mitä haluaa! Tulkaahan, minä vien teidät paikkaan, josta ei mitään puutu."

Niin lausuen hän johdatti minut ruokahuoneeseen, jossa tapasimme hovimestarin, napolilaisen, joka oli kaikin puolin messinalaisen veroinen. Heistä kumpaisestakin saattoi sanoa näin: Jussi tanssii paremmin kuin Pekka, Pekka tanssii paremmin kuin Jussi. Tämä kelpo hovimestari pisteli viiden kuuden ystävänsä kera poskeensa läskiä, häränkieltä ja muuta suolaista, mikä pani heidät tuontuostakin maljoja kallistamaan. Istuimme näitten sankarein seuraan, auttaen heitä herra kreivin parhaitten viinien kuluttamisessa. Toimittaessamme tätä ruokahuoneessa, tapahtui samaan aikaan kyökissä muuta. Kokki kestitsi siellä puolestaan kolmea tai neljää tuttavaansa porvaria, jotka eivät säästäneet viiniä enemmän kuin mekään, ja jotka täyttelivät kaikin voimin maaruaan peltopyy- ja jänispasteijoilla; jopa kokkipojatkin syytivät kreivin hyvyyttä vierailleen, minkä vaan kykenivät. Luulinpa melkein tulleeni rosvottavaksi jätettyyn taloon; mutta kaikkea en vielä tiennytkään. Silloin näkemäni oli vähäpätöistä sen rinnalla, mitä myöhemmin sain tietää.

Kolmaskymmeneskuudes luku.

Mitä tehtäviä Galianon kreivi antaa Gil Blas'ille.

Läksin hakemaan tavaroitani kulettaakseni ne uuteen asuntooni. Palatessani näin kreivin istuvan pöydässä useitten herrojen seurassa, joitten joukossa oli runoilija Nunez'kin, joka palvelutti itseään mielihyvällä ja sekaantui uutterasti keskusteluun. Huomasin, että hänen joka sanansa herätti seurueen suosiota, Eläköön nero! Kenellä on sitä, hän suoriutuu kaikista tehtävistä kunnialla. Minä aterioin kamariherrain ja muitten ylimpäin virkamiesten kera, joita ruokittiin melkein kuin herraa itseään. Syötyäni vetäysin huoneeseeni, jossa rupesin miettimään tilaani. "No niin, Gil Blas", ajattelin itsekseni, "nyt palvelet sicilialaista kreiviä, jonka luonnetta et tunne. Kaikesta päättäen viihdyt hänen talossaan kuin kala vedessä. Mutta vannomatta on paras, älä luota liiaksi onnentähteesi, jonka petollisuutta olet jo liian usein saanut tuta. Sitäpaitsi et tunne edes tointasi vielä. Sihteeri hänellä on ja yksi taloudenhoitaja; mitä palveluksia hän vaatinee sinulta?"

Tätä miettiessäni saapui eräs lakeija ilmoittamaan, että kaikki päivällisillä olleet herrat olivat jo lähteneet ja että kreivi kysyi minua. Riensin heti hänen huoneeseensa, jossa hän lojui sohvallaan päivällislevon hommissa apinoineen, joka oli hänen vieressään.

"Tulkaa lähemmäksi, Gil Blas", lausui hän, "ottakaa tuoli ja kuunnelkaa, mitä sanon." Tein käskyn mukaan, ja hän alkoi haastella seuraavasti: "Don Fabricio on kertonut minulle, että te muitten hyväin ominaisuuttenne ohella olette uskollinen isännällenne, sekä olette muutenkin kelpo poika. Nämä ominaisuudet saivat minun tarjoomaan paikkaa teille. Minä tarvitsen uskollista palvelijaa, joka katsoo minun etuani ja panee koko huolensa minun omaisuuteni hoitoon. Olen rikas, täydellä todella, mutta sittenkin vuotuiset menoni nousevat aina paljon tulojani suuremmiksi. Ja miksi? Siksi, että minulta varastetaan, minua rosvotaan. Olen talossani aivan kuin metsässä, joka on täynnä rosvoja, Epäilen suuresti taloudenhoitajani ja hovimestarini olevan yhdessä juonessa; ja jos epäluuloni on oikeutettu, niin se on enemmän kuin tarpeeksi tuomaan minulle häviön. Te aiotte tietysti sanoa, että jos heitä epäilen pettureiksi, niin voinhan ajaa heidät matkaansa. Mutta mistäpä löytää toisia, jotka olisivat taatusti parempia? En voi tehdä muuta kuin panna jonkun pitämään heitä kumpaakin silmällä, jonkinlaisena ylivalvojana, ja sitä tointa olen ajatellut teille. Jos täytätte menestyksellä sen toimen, niin saatte olla varma, ettette palvele kiittämätöntä; minä hankin teille sitten hyvin edullisen paikan Siciliassa."

Tämän puheen jälkeen hän laski minut menemään, ja jo samana iltana minut julistettiin koko palvelijakunnan edessä talon ylivalvojaksi. Messinalainen ja napolilainen eivät aluksi olleet siitä milläänkään, sillä he luulivat minua oikeansorttiseksi veitikaksi ja toivoivat saaliin jakamisella pitävänsä järjestyksen entisellään. Mutta hyvin heidän naamansa venähtivät, kun seuraavana päivänä ilmoitin heille olevani kaiken näpistelemisen vihollinen. Vaadin hovimestarilta luettelon varastoista. Kävin kellarissa ja otin tarkan selon kaikesta, mitä ruokahuoneessa oli, varsinkin kaikista hopeakaluista ja liinatavaroista. Sitten annoin heille kummallekin kehotuksen pitää hyvää huolta isännän omaisuudesta ja olemaan säästäväisiä kaikissa, sekä lopetin kehotussaarnani vakuuttamalla ilmoittavani herralle kaikista epäsäännöllisyyksistä, mitä tulisin huomaamaan.

Eikä tämä ollut ainoa toimenpiteeni. Halusin urkkijaa, saadakseni selville, oliko heillä joitakin salajuonia keskenään. Huomioni kiintyi erääseen kokkipoikaan, jonka sain puolelleni lupauksilla. Hän sanoi, etten kenenkään muun kuin juuri hänen puoleensa kääntymällä saisi niin hyvin tietää kaikkea, mitä talossa tapahtui. Hovimestarin ja taloudenhoitajan hän sanoi olevan liitossa keskenään, polttaen kynttilää molemmista päistä yhtaikaa. Joka aamu he lähettivät puolet talon tarpeeksi ostetuista lihoista ravintolanpitäjille, joiden kanssa heillä oli salaiset sopimukset. Kokki menetteli puolestaan aivan samoin, ja niitten palvelusten hyvitykseksi, joita hän uskollisimmasti teki mainituille kahdelle, hänellä oli vapaa valta käytellä kreivin viinejä, -- sanalla sanoen nämä kolme palvelijaa olivat syynä siihen, että herra kreivin vuositileissä oli kauhea vajaus. "Jos epäilette ilmoituksiani", lisäsi kokkipoika, "niin suvainnette tulla huomenaamulla seitsemän ajoissa Pyhän Tuomaan kollegiumin luo, niin saatte nähdä minun ilmestyvän sinne koria kantaen, joka on varmasti hälventävä epäilyksenne." -- "Sinä olet siis noiden herrain asiantoimittaja?" -- "Niin, minä kulen hovimestarin asioilla, ja eräs tovereistani noudattaa taloudenhoitajan käskyjä."

Nämä tiedot näyttivät minusta lähemmän selon arvoisilta. Menin siis seuraavana aamuna määrättyyn aikaan Pyhän Tuomaan kollegiumin edustalle. Eikä minun tarvinnut kauan odottaa vakoojaani. Näin pian hänen saapuvan, käsivarrellaan suuri kori, joka oli täpötäynnä teuraslihaa, lintua ja metsänriistaa. Tarkastin huolellisesti joka esineen ja tein tapauksesta lyhyen selonteon, jota läksin näyttämään isännälleni, käskettyäni pojan toimittaa tehtävänsä tavallisuuden mukaan.

Sicilialainen herrani, joka oli luonnostaan äkkipikainen, aikoi ensi kiihkossaan ajaa napolilaisen ja messialaisen paikalla tiehensä; mutta saatuaan vähän maittamisen aikaa, hän tyytyi jälkimmäisen karkottamiseen, antain hänen paikkansa minulle. Niinmuodoin hävisi ylivalvojan ammattini heti synnyttyään, enkä minä todenpuhuen sitä surrut. Sillä, peittelemättä tunnustaen, se ei ollut muu kuin arvokkaampi vakoojantoimi, josta ei sitäpaitsi ollut taattua tuloa, mutta taloudenhoitajaksi päästyäni tulin samalla kassakirstun vartijaksi, ja sehän siinä pää-asia onkin. Taloudenhoitaja on aina suuren talon ensimmäinen virkamies, ja hänen virastaan tulee aina niin paljon sivutuloja, että hänen täytyy väkisinkin rikastua, vaikkapa hän olisi rehellinenkin.