Part 2

14. Kun taisteluun joudutaan, on päällikölle häpeällistä tulla voitetuksi urhoollisuudessa ja seurueelle häpeällistä olla päällikölle vertoja vetämättä urhoollisuudessa. Mutta lisäksi on vielä koko elämänajaksi kunnotonta ja häpäisevää palata taistelusta, jääden eloon päällikkönsä jälkeen; on korkein velvollisuus häntä suojella, häntä turvata vaaroilta ja laskea omatkin urhotyönsä hänen kunniakseen; päälliköt taistelevat voiton, seuralaiset taasen päällikön puolesta. Jos valtio, missä ovat syntyneet, pitkällisen rauhan ja levon tähden ei tarjoa tilaisuutta toimintaan, niin hyvin monet jalosukuisista nuorukaisista vapaaehtoisesti etsivät niitä heimoja, jotka silloin käyvät jotain sotaa, koska toimettomuus ei ole kansalle mieluista ja he myös helpommin vaaroissa saavuttavat mainetta sekä suurta seuruetta ainoastaan väkivallalla ja sodalla voidaan ylläpitää. Sillä päällikkönsä anteliaisuudesta odottavat saavansa tuon mainion sotaratsunsa ja tuon verisen, voittoisan keihäänsä; ateriat ja runsas, vaikkakin yksinkertainen kestitseminen käyvät palkasta. Varoja anteliaisuuteen saadaan sodilla ja ryöstämisillä. Heitä ei voi niin helposti taivuttaa maata kyntämään tai vuodentuloa odottamaan kuin vaatimaan vihollista taisteluun ja haavoja hakemaan. Pidetäänpä vielä laiskuuden ja saamattomuuden osoituksena hiellä hakea, mitä saattaa hurmeella hankkia.

15. Niin usein kuin eivät sotia käy, he eivät kuluta paljon aikaa metsästyksillä, vaan enemmän joutilaisuudessa uneen ja syömiseen mieltyneinä: urhoollisimmat ja sotaisimmat eivät toimita mitään, huolenpito kodista ja taloudesta ynnä pelloista on jätetty naisille, vanhuksille ja talonväen heikoimmille jäsenille; itse viruvat toimettomina luonteensa eriskummallisen ristiriitaisuuden johdosta, kun samat ihmiset siten rakastavat velttoutta ja kuitenkin kammoksuvat rauhaa. Valtioissa on tapana vapaaehtoisesti ja mieskohtaisesti koota päälliköille karjaa tai viljaa lahjaksi, mikä kunnianosoituksena otetaan vastaan ja myös riittää heidän tarpeisiinsa. Etenkin pitävät he naapurikansain lahjoista, joita lähetetään sekä yksityisten että valtionkin puolesta, nim. valittuja hevosia, upeita aseita, rintakoristuksia ynnä kaulavitjoja; olemme jo opettaneet heitä rahaakin vastaan ottamaan.

16. Ett'eivät Germanian kansat asu missään kaupungeissa, on kylläksi tunnettu asia, vieläpä ett'eivät edes kärsi lähekkäin rakennettuja asumuksia. He asuvat erillään toisistaan ja hajalla sen mukaan kuin jokin lähde, kenttä tai metsikkö on ollut heille mieleen. Kyliänsä he eivät meidän tapamme mukaan rakenna yhdistetyillä ja yhdenjaksoisilla taloilla; jokainen ympäröitsee asuntonsa pihalla joko suojaksi tulenvaaraa vastaan taikka rakennustaidon puutteesta. Eivät edes hakatut kivet tai tiilet ole heillä käytännössä; kaikkeen käyttävät he muodotonta rakennusainetta ilman kauneutta tai suloa. Muutamat paikat he sivelevät huolellisemmin niin puhtaalla ja kiiltävällä savella, että se näyttää maalaukselta ja värikoristukselta. Heillä on myös tapana kaivaa maanalaisia luolia ja luoda niitten päälle paljo lokaa pakopaikaksi talvella ja säilytyskammioksi maahedelmille, koska semmoiset paikat lieventävät kylmien kovuutta, ja vihollinen, kun hän joskus tulee maahan, hävittää vain, mikä näkyvissä on, mutta se, mikä on piilotettu ja maahan kaivettu, joko on hänelle tuntematonta tai jää huomaamatta juuri sen kautta, että sitä on hakeminen.

17. Pukuna on kaikilla vaippa, mikä on kiinnitettty soljella tai semmoisen puutteessa orjantappuran oalla; ollen muuten puvutta he viruvat koko päivät takan ja tulen ääressä. Varakkaimmat eroavat alusvaatteuksensa kautta, joka ei ole liehuva kuten Sarmatien ja Parthien, vaan ahdas ja eri jäsenten jälkeen mukautuva. He käyttävät myös petojen nahkoja, virran rantaa läheisimmät väliäpitämättömästi, etäämpänä asuvat huolekkaammin, koska he eivät kaupan-käynnillä saata hankkia itselleen mitään koruvaatetta. He valitsevat petoja ja kirjailevat niistä nyljetyt taljat semmoisten eläväin nahkojen palasilla, joita ulompana oleva valtameri ja tuntematon ulappa synnyttää. Ja naisilla on samanlainen vaateparsi kuin miehillä paitsi että naiset useasti käyttävät liinavaatteita ja koristavat niitä purpuravärillä eivätkä venytä alusvaatteen yläosaa hioiksi, paljain kyynärä- ja olka-varsin kun ovat; myös rinnan ylin osa on paljaana.

18. Kuitenkin orat avioliitot siellä pyhät, eikä voi mitään heidän tavoistaan enemmän kiittää. Sillä he ovat melkein ainoat barbareista, jotka tyytyvät yhteen vaimoon, paitsi varsin harvoja, jotka eivät himokkaisuudesta, vaan jalosukuisuutensa vuoksi saavat useampia naimistarjouksia. Myötäjäisiä ei vaimo tuo miehelle, vaan mies vaimolle. Läsnä ovat vanhemmat ja sukulaiset lahjoja tarkastamassa, lahjoja, joita ei ole tarkoitettu naiselliseksi turhamaisuudeksi eikä vastanaidun koreilemiseksi, ne kun ovat härät, suitsilla varustettu hevonen, kilpi ynnä keihäs ja miekka. Näitä lahjoja vastaan saadaan vaimo, ja hän puolestaan tuopi miehelleen muutamia aseita; tätä pitävät he vahvimpana siteenä, tätä salaperäisenä vihkimisenä ja avion suojelusjumalina. Jott'ei vaimo pitäisi itseään urhoollisista ajatuksista ja sodan vaiheista vapautuneena, muistutetaan häntä jo alkavan avioliiton menoilla siitä, että hän saapuu osanottajana vaivoihin ja vaaroihin kärsimään ja uskaltamaan samaa rauhan aikana ja sodassa. Tämän osoittavat yhteen asetetut härät, tämän varustettu hevonen, tämän lahjoitetut aseet. Niin on hänen eläminen, niin kuoleminen; hän muka vastaan ottaa sellaista, jota hänen tulee turmelematonna ja ehytarvoisena antaa edelleen lapsilleen, että miniät saisivat sen ja vuorostaan jättäisivät lastenlapsille.

19. Sen vuoksi he elävät täysin turvatussa siveydessä, turmeltumattomina näytelmäin houkutuksista ja kemujen viettelyksistä. Salaista kirjoitustaitoa tuntevat miehet yhtä vähän kuin vaimotkin. Varsin harvinaisia ovat niin lukuisassa kansassa aviorikokset ja niiden rankaiseminen tapahtuu heti kohta sekä on annettu aviomiesten valtaan; sukulaisten läsnäollessa karkoittaa mies syyllisen vaimonsa kodistaan kerityillä hiuksilla ja ilman vaatteita sekä ajaa hänet ruoskanlyönneillä pitkin koko kylää; sillä alttiiksi annettu siveys ei saa mitään armoa: ei kauneudellaan, ei nuoruudellaan eikä rikkaudellaan saa siveetön nainen miestä. Siellä, näette, ei kukaan naura paheille, eikä viettelemistä ja vietellyksi joutumista kutsuta ajan hengeksi. Vielä paremmin on niissä valtioissa, joissa ainoastaan immet menevät naimisiin, ja vaimon toivo sekä lupaus avioliitosta kerta kaikkiaan täytetään. Niin saavat he yhden ainoan miehen samalla tavoin kuin ovat saaneet yhden ruumiin ja yhden elämän, jott'ei heillä olisi mitään edemmä ulottuvaa ajatusta eikä halua, eivätkä miehessä rakastaisi puolisoa, vaan ikäänkuin itse avioliittoa. Lasten luvun rajoittamista tai jonkun jälkisyntyisen tappamista pidetään rikoksena ja hyvät tavat vaikuttavat siellä enemmän kuin muualla hyvät lait.

20. Jokaisessa perheessä kasvavat lapset alastomina ja epäsiisteinä ihmisiksi, joilla on sellaiset jäsenet ja sellainen ruumiinrakennus, jota kummastellen katselemme. Itsekutakin lasta syöttää oma äitinsä rinnoillaan, eikä niitä jätetä palvelijain eikä imettäjäin hoitoon. Isännän ja orjan lasten välillä ei huomaa mitään erotusta hemmoittelevan kasvatuksen johdosta; saman karjan seurassa, samalla maalla viettävät he aikansa, kunnes ikä erottaa vapaasukuiset ja urhoollisuus saattaa heidät tunnetuiksi. Nuorukaisten rakkauden-nautinto on myöhäinen, ja sen tähden on heidän miehuutensa heikontumaton. Eikä neitojakaan kiiruhdeta naimisiin; sama nuoruuden aika, samanlainen vartevuus heillä on; samanikäisinä ja täysin kehittyneinä yhtyvät he avioliittoon, ja lapset perivät vanhempiensa voimat. Sisaren pojilla on sama asema enon kuin isänkin luona. Muutamat pitävät tätä verensidettä pyhempänä ja läheisempänä ja panttivankeja vastaanottaessaan panevat enemmän huomiota näihin, ikäänkuin nämä vahvemmin sitoisivat antajan ja laajemmassa määrässä velvoittaisivat perheen. Perillisinä ja jälkeläisinä ovat kuitenkin itsekullakin omat lapsensa ja testamenttia ei ole ensinkään. Jos lapsia ei ole, on lähin sija perintöoikeudessa veljillä, sedillä tahi enoilla. Kuta enemmän on sukulaisia, kuta suurempi luku avioliiton kautta sukulaistuneita, sitä suloisempi on vanhuus; lapsettomuudella sitä vastoin ei ole mitään nautintoa.

21. Pakollista on omistaa itselleen isän tai sukulaisen sekä vihollisuudet että ystävyyssuhteet; eivätkä edelliset pysy sovittamattomina; sillä ihmissurmakin sovitetaan määrätyllä luvulla juhtia ja muuta karjaa, ja koko perhe saapi hyvityksen; tämä on yhteiseksi hyödyksi, koska vihollisuudet ovat vaarallisemmat vapauden ohessa. Vieraanvaraisuutta ja kestiystävyyttä ei mikään kansa harjoita suuremmassa määrässä. Jumalattomana tekona pidetään jonkun ihmisen sulkemista talosta, olipa hän ken tahansa; jokainen ravitsee vierasta varainsa mukaan runsaalla aterialla. Kun varat ovat loppuneet, rupeaa hän, joka vast'ikään oli isäntänä, oppaaksi toiseen majataloon ja tiekumppaniksi; kutsumatta menevät he läheisimpään taloon. Eikä siitä pidetä lukua; heidät otetaan vastaan yhtä suurella hyväntahtoisuudella. Kestiystävyyden suhteen ei kenkään tee erotusta tutun ja tuntemattoman välillä. Lähtevälle on tapana antaa, jos hän jotakin on anonut, ja yhtä helposti voidaan häneltä taasen vaatia. He pitävät lahjoista, mutta eivät lue annettuja miksikään eivätkä pidä itseään saatujen kautta mihinkään velvoitettuina. Kestiystävien keskinäinen suhde on herttainen.

22. Heti unesta herättyään, jota enimmiten pitkälle päivään venyttävät, he kylpevät, useimmin lämpimässä vedessä, koska talvi heillä enimmän aikaa vallitsee. Kylvettyään ryhtyvät he ruokaan; jokaisella on eri istuimensa ja kullakin oma pöytänsä. Sitten lähtevät aseellisina töihinsä ja melkein yhtä usein pitoihin. Ei kenellekään ole häpeäksi juoda yhtä mittaa yöt päivät. Usein sattuu riitoja kuten ainakin juopuneitten kesken ja ne harvoin päättyvät herjaussanoilla, vaan useammin verenvuodatuksella ja haavoilla. Mutta myös vihollisten keskinäisestä sovituksesta ja avioliittojen rakentamisesta sekä päällikköjen valitsemisesta, vieläpä rauhasta ja sodasta neuvottelevat he useimmiten kemuissaan, ikäänkuin mieli ei missään tilaisuudessa enemmän taipuisi vilpittömiin ajatuksiin eikä innostuisi enemmän yleviä päätöksiä tekemään. Kansa ilman vilppiä ja viekkautta ilmaisee vielä sydämensä salaisuudet leikkiä laskettaessa; sen vuoksi on kaikkien mieli teeskentelemätön ja avoin. Seuraavana päivänä neuvottelu otetaan uudestaan tarkastettavaksi, ja kumpikin tilaisuus tulee nyt lukuun; he neuvottelevat, näet, silloin, kun eivät osaa teeskennellä, ja päättävät, kun eivät voi erehtyä.

23. Juomana on heillä ohrasta tai vehnästä valmistettu neste, joka käymällä on saatu jossakin määrin viinin kaltaiseksi; lähinnä virran rantaa asuvat ostavat myöskin viiniä. Ruokalajit ovat yksinkertaisia: istuttamatta kasvavien puitten hedelmät, tuore metsänriista ja juossut maito; ilman huolellista valmistusta, ilman herkkuhöysteitä sammuttavat he nälkänsä. Janon suhteen eivät noudata samanlaista kohtuullisuutta. Jos heidän taipumustaan juoppouteen tyydytettäisiin hankkimalla heille, niin paljon kuin haluavat, niin he yhtä helposti kukistuisivat paheittensa johdosta kuin sotavoimain kautta.

24. Näytelmähuveja on heillä vain yksi laji ja se on joka seurassa samanlainen. Alastomat nuorukaiset, joille se on huvituksena, liikkuvat tanssien uhkaavain miekkain ja keihäiden välissä. Harjoitus on kehittänyt taidon, taito sulouden; kuitenkaan eivät sitä tee voiton tai palkan vuoksi: tämän hurjan uhkaleikin palkintona on katsojain ihastus. Arpapeliä he harjoittavat, ihmeellisesti kyllä, selvinä ikäänkuin vakavana toimena, niin hurjistuneina voiton ja häviön vimmassa, että he, kun kaikki on menetetty, panevat viimeiselle, ratkaisevalle heitolle vapautensa ja oman itsensä. Voitettu joutuu vapaaehtoiseen orjuuteen; vaikka olisikin nuorempi ja väkevämpi, antaa hän sitoa ja myydä itsensä. Semmoinen on heidän itsepäisyytensä nurjassa asiassa; itse he nimittävät sitä luotettavaisuudeksi. Tämänlaatuiset orjat he myyvät päästäkseen itsekin voiton häpeällisyydestä.

25. Muita orjiaan he eivät käytä meidän tapamme mukaan talonväen kesken tarkoin määrättyihin toimiin; kullakin on oma asumuksensa ja oma kotinsa. Isäntä vaatii häneltä niinkuin maanvuokraajalta vissin määrän jyviä tai karjaa tai kangasta, ja vain siinä määrässä on orja isäntänsä vallan alainen; muut talouden askareet toimittavat isännän vaimo ja lapset. Harvoin kukaan ruoskii orjaa tai rankaisee häntä kahleilla ja pakkotyöllä; monesti he tappavat orjan, eivät ankaran kurin johdosta, vaan vimmassa, kuten vihollisen, paitsi että se tapahtuu rankaisematta. Orjuudesta vapautetut eivät ole paljoa paremmassa asemassa kuin orjat, harvoin heillä on mitään vaikutusta perheessä eikä koskaan valtiossa, lukuun ottamatta kuitenkin niitä valtioita, joilla on kuninkaita. Niissä, näette, kohoavat he arvossa sekä vapaasyntyisten että aatelisten yläpuolelle; muitten kansain luona on vapautettujen alhainen tila todistus valtiollisesta vapaudesta.

26. Koron kiskominen ja korkoa korolta ottaminen on heille tuntematonta: ja siksi sitä enemmän vältetään kuin jos se olisi kielletty. Viljelysmaat kaikki ottavat yhteisesti haltuunsa asukkaitten lukumäärän perusteella ja jakavat sitten nämä välillään kunkin arvon mukaan; maitten laajuus helpottaa jaotuksen. Vuosittain muuttavat he vainionsa ja maata on runsaasti. Sillä he eivät työllään kilpaile maan hedelmällisyyden ja laajuuden kanssa siten, että istuttaisivat hedelmätarhoja, aitaisivat niittyjä ja johtaisivat vettä puutarhoihinsa; ainoastaan viljaa vaaditaan maalta. Sen vuoksi eivät jaa vuottaan yhtä moneen osaan kuin me; talvella, keväällä ja kesällä on merkityksensä ja nimensäkin, syksyn nimeä yhtä vähän tunnetaan kuin sen antimia.

27. Hautajaisissa ei käytetä minkäänlaista turhuutta; ainoastaan sitä vaariinotetaan että kuuluisain kuolleitten miesten ruumiit poltetaan määrätyillä puulajeilla. Polttoroviota eivät varusta korupeitteillä eivätkä hyvänhajuisilla aineilla; kullekin annetaan mukaan roviolle hänen aseensa, vieläpä muutamille sotaratsukin. Haudalle luodaan kumpu turpeista; korkeiden ja työlästen muistorakennusten kunniaa he ylönkatsovat pitäen sitä rasittavana vainajille. Kaihosta ja kyynelistä he pian luopuvat, surusta ja murheesta taasen hitaasti. Naisille on suru sovelias, miehille muisto.

Tämän olen yleensä kuullut kaikkien Germanein alkuperästä ja tavoista. Nyt aion esittää eri kansain laitoksia ja menoja, mikäli ne toisistaan eroavat, ja niitä heimoja, jotka Germaniasta ovat Galliaan muuttaneet.

Erityinen osa.

28. Että Gallein valta ennen muinoin oli mahtavampi, kertoo meille etevin kaikista historioitsijoista, tuo ikuistunut Julius,[9] ja siksipä on luultavaa että Gallialaisiakin on siirtynyt Germaniaan; sillä kuinka vähän voi joki estää kutakin kansaa, niin pian kuin se vahvistui, valloittamasta itselleen asuinpaikkoja ja muuttamasta niitä, kun ne vielä olivat kaikille yhteisiä eivätkä valtakuntain mahtisanain erottamia? Siis Helvetit asuivat Hercynian metsän[10] ja Rhein- ynnä Main-jokien välillä, Bojit etäämpänä, molemmat gallialaisia kansoja. Jäljellä on vielä Boihaemumin nimi ja se ilmaisee paikkakunnan muinaishistorian,[11] vaikka sen asukkaat sitten ovat muuttuneet. Mutta on tietämätöntä ovatko Araviskit siirtyneet Pannoniaan Osien luota, jotka ovat Germanein heimokuntaa, vai Osit Araviskein luota Germaniaan, koska heillä vielä nykyään on sama kieli, samat laitokset ja tavat; sillä kun heillä muinoin vallitsi sama köyhyys ja vapaus, oli virran molemmilla rannoilla samat edut ja haitat. Treverit ja Nervit ovat ylen halukkaita tavoittelemaan germanilaista sukuperää,[12] ikäänkuin he tämän kunniakkaan heimolaisuuden kautta erottautuisivat velttojen Gallien kaltaisuudesta. Itse Rhein-joen rannalla asuu epäilemättä germanilaisia kansoja, niink. Vangionit, Tribokit ja Nemetit. Eivät Ubitkaan häpeä sukuperäänsä, vaikka ovat itselleen ansainneet roomalaisen siirtokunnan arvon ja mieluummin kutsuvat itseään perustajansa nimen mukaan Agrippinalaisiksi,[13] sittenkuin he ennen muinoin ovat kulkeneet virran yli ja luotettavan uskollisuutensa tähden saaneet asettua itse Rheinin rannalle, ollakseen etuvartioina muita vastaan eivätkä itse vartioittavina.

29. Kaikista näistä heimokunnista urhoollisuudessa etevimmät, Batavit, eivät asu suurella osalla Rheinin rantaa, vaan eräällä sen saarella,[14] oltuaan muinoin chattilainen kansa, joka kotimaassa vallitsevan eripuraisuuden tähden siirtyi noille asuinpaikoille siellä joutuakseen Rooman vallan alaiseksi. Heillä on vielä tunnusmerkkinä muinaisesta liittolaisuudestaan arvokas asemansa; sillä ei heitä häpeällisesti rasiteta veroilla eikä verojenkantaja heitä nylje; verotaakoista ja ylimääräisistä maksuista vapautettuina sekä säästettyinä, ikäänkuin hyökkäys- ja puolustusaseet, vain taistelujen tarpeeksi pidetään heitä varalla sotia varten. Samanlaisessa alamaisuuden tilassa on myös Mattiakein heimokunta,[15] sillä Rooman kansan mahtavuus on levittänyt valtakunnan kunnioitusta Rheinin ja siten entisten rajaimme ulkopuolelle. Siten he elävät asuinsijoiltaan ja alaltaan omalla rannallaan, mutta ovat sydämessään ja mielessään puolellamme, muuten ollen Batavien kaltaisia paitsi että lisäksi itse maaperänsä ja ilmanalansa vuoksi ovat tulisempia. -- Germanien kansojen joukkoon en tahdo niitä lukea, jotka kymmenysmaita viljelevät, vaikka ovat asettuneet Rheinin ja Tonavan toiselle puolelle;[16] kaikki kevytmielisimmät ja köyhyytensä vuoksi uskaliaat Gallit ovat ottaneet haltuunsa tämän omistukseltaan epävarman maa-alan; sitten kuin rajavalli on asetettu ja suojelusjoukot on siirretty edemmäs, pidetään tätä seutua valtakunnan sopukkana ja provinsin osana.

30. Edempänä näistä Chattit elävät;[17] heidän maansa alkaa Hercynian metsästä eikä käsitä niin laajoja ja suoperäisiä seutuja kuin muut paikkakunnat, joihin Germania ulottuu; sillä kukkuloita kestää yhä ja ne harvenevat vähitellen, ja Hercynian metsä seuraa Chattejaan sekä jättää heidät sitten. Kansalla on vahvempi ruumiinrakennus, jäntevät raajat, uhkaava ulkomuoto ja yleensä suurempi mielenvilkkaus. Germaneiksi heillä on paljon ymmärrystä ja taitavuutta: he osaavat asettaa tarkasti valitut miehet päälliköiksi ja osoittaa niille kuuliaisuutta, osaavat taistella rivistössä, hyväksensä käyttää tilaisuuksia, viivyttää hyökkäyksiään, ymmärtävät oikein järjestää päivänsä ja öisin suojella itseään linnoituksilla, lukevat onnen epävarmojen asiain joukkoon ja urhoollisuuden luotettavaksi ja -- mikä on varsin harvinaista ja vain roomalaiselle sotakurille yksinomaista -- laskevat enemmän arvoa johtajalle kuin sotajoukolle. Kaikki voima on jalkaväessä, minkä kannettavaksi he antavat paitsi sotapukua myös rauta-aseita ja muonavaroja; voisi luulla muiden lähtevän taisteluun, Chattien säännölliseen sotaan. Harvoin tehdään äkillinen ryntäys ja suoritetaan tilapäinen taistelu. Oikeastaan on hevosväelle omituista nopeasti hankkia voitto ja nopeasti peräytyä; nopeus on lähellä pelkoa ja vitkastelu pikemmin lähestyy järkähtämättömyyttä.

31. Eräs tapa, mikä on muillakin Germanian kansoilla käytännössä, vaikka harvoin ja jonkun yksityisen uskaliaisuudesta, on Chatteilla tullut yleisesti suosituksi, nim. että he, niin pian kuin ovat iältään varttuneet, antavat hiusten ja parran kasvaa eivätkä poista tätä urhoollisuudelle pyhitettyä ja omistettua kasvonpeitettä, ennenkuin jonkun vihollisen tapettuaan. Verenvuodatuksen ja aseiden ryöstön jälkeen he paljastavat kasvonsa ja kerskaavat vasta silloin suorittaneensa palkan syntymästään ja olevansa otolliset isänmaalleen ja vanhemmilleen; pelkurit ja epäurheat pitävät rumuutensa. Kaikki urhoollisimmat pitävät sitä paitsi rautarengasta ikäänkuin kahletta -- tämä on heimon mielestä häpeällistä --, kunnes ovat vapauttaneet itsensä tappamalla vihollisen. Tällainen asu on varsin monelle heistä otollinen, jopa elävät vanhuuteen saakka helposti huomattuina ja niin vihollistensa kuin kansalaistensa ihmettelyn esineenä. Näiden tulee alkaa kaikki taistelut: nämä muodostavat aina ensimäisen rivin, joka on outo katsella, sillä he eivät rauhankaan aikana ulkomuodoltaan muutu lempeämmiksi. Ei kellään ole huonetta eikä peltoa eikä mistään huolta; tulkoot kenenkä luo tahansa, niin elävät tuhlaten muiden tavaraa ja halveksien omaansa, kunnes voimaton vanhuus tekee heidät kykenemättömiksi niin kestävään urhouteen.

32. Lähinnä Chatteja asuvat Usipit ja Tenkterit Rheinin varrella, missä sen uoma jo on varma, jotta se riittää olla rajana. Tenkterit ovat kuuluisat paitsi tavallisesta sotakunniasta myös harjaantuneen ratsuväkensä taitavuudesta, eikä ole Chatteilla jalkaväen maine loistavampi kuin Tenktereillä ratsuväen. Niin ovat esi-isät säätäneet, jälkeläiset noudattavat esimerkkiä. Tämä on lasten leikkinä, nuorukaisten kilvoituksena, tässä pysyvät vanhukset kiinni. Palvelijaväen, kodin ja perintötavarain ohessa ratsut kulkevat perintönä; näitä ei peri vanhin poika niinkuin muun tavaran, vaan se joka on sotaisin ja urhein.

33. Lähellä Tenkterejä tavattiin muinoin Brukterit;[18] nyt kerrotaan Chamavien ja Angrivarien muuttaneen sinne, sitten kuin naapurikansat yksin neuvoin ovat karkoittaneet Brukterit ja hävittäneet heidät aivan sukupuuttoon joko vihasta heidän kopeutensa takia tai saaliinhimosta tai jostakin jumalain suosiosta meitä kohtaan; sillä he eivät ole meiltä riistäneet edes taistelun näkemistäkään. Enemmän kuin 60,000 kaatui, eivät Roomalaisten sota-aseiden kautta, vaan, mikä oli vielä suuremmoisempaa, silmiemme ihastukseksi. Kunpa vain pysyisi ja kestäisi näillä kansoilla, jos kohta ei rakkaus meihin, niin kuitenkin keskenäinen viha, koska valtakunnan lopullisen kohtalon uhatessa onni ei voi suoda meille mitään parempaa kuin riitaisuutta vihollistemme välillä.

34. Angrivareihin ja Chamaveihin liittyvät takana naapureina Dulgubnit ja Chasuarit sekä jotkut muut heimot, mitkä eivät ole niin tunnettuja, etupuolella alkavat Friisein asuinpaikat.[19] Nämä kutsutaan Suur'- ja Vähäfriiseiksi sotavoimainsa suuruuden mukaan. Molemmat nämä heimot Rhein ympäröitsee aina valtamereen saakka ja sitä paitsi asuvat he isojen järvien ympärillä, joilla roomalaisetkin laivastot ovat purjehtineet. Itse valtamertakin olemme siihen suuntaan koetelleet, ja huhu on kertonut että siellä vielä ovat Herculeen patsaat, olipa sitten niin että Hercules on käynyt siellä tai että olemme suostuneet hänen kunniakseen kääntämään kaiken sen, mikä jossain on suurta. Drusus Germanicukselta ei puuttunut rohkeutta;[20] mutta valtameri esti tiedustelemasta itsestään ja Herculeesta. Sittemmin kukaan ei ole koettanutkaan, vaan on pidetty hurskaampana ja jumalain kunnioitukseen sopivampana uskoa kuin tuntea niiden tekoja.

35. Tähän saakka tunnemme Germaniaa länteenpäin; pohjoista kohti kääntyy maa suureen polveen. Ja lähinnä Chaukien maa ulottuu pitkin kaikkien kertomieni kansain syrjää,[21] kunnes tekee mutkan aina Chattein maahan asti, vaikka se alkaa jo Friisein alueesta ja käsittää osan merenrantaa. Näin suurta maa-alaa Chaukit eivät ainoastaan pidä hallussaan, vaan kansoittavat sen myös, ollen Germanian kansoista jaloin, joka ennemmin tahtoo oikeudella suuruuttansa tukea. Ilman vallanhimoa ja hillittömyyttä, hiljaisuudessa ja itsekseen eläen he eivät nosta mitään sotia eivätkä ryöstäen tai rosvoten tee hävitysretkiä. Etevin todistus heidän urhoudestaan ja voimastaan on se, ett'eivät vääryydellä ole saavuttaneet korkeaa asemaansa; kaikilla on kuitenkin aseet saatavissa ja, jos asia niin vaatii, sangen paljon miehiä ja hevosia; myös rauhan aikana on heillä sama maine.