Part 23

Kun Sigismund käsitti asian, oli hän kuin maahan kaivettu... Hän seisoi siinä, kirje kädessä, katsellen koneentapaisesti eteensä avonaisesta ikkunasta.

Kello löi kuusi.

Tuolla, Parisin yllä, jonka hälinä kuului, vaikk'ei kaupunkia näkynyt, kohosi raskas, lämmin usma, verkalleen liikkuva, puna- ja musta-reunainen, kuni ruutipilvi tappelukentällä... Vähitellen kellotornit, valkoiset otsikot, kultaiset kuvukot erkanivat huurusta, kirkastuivat heräämisen loistossa. Sitte, tuulen myötä, rupesivat tuhannet tehdastorvet, jotka kohosivat epätasaisten kattoryhmien yli, samalla kertaa puhaltamaan huohottavaa höyryään innokkaasti, kuni lähtöön valmis laiva... Elämä alkoi uudelleen... Kone käymään! Ja sitä pahempi sen, joka tielle jää!... Silloin teki ukko Planus hirveän vihan liikkeen: -- Ah! ruoja... ruoja... huusi hän pudistaen nyrkkiään; eikä tiedetty, vaimolleko vai kaupungille hän sen sanoi.