Part 9

Ne siveelliset perikuvat, joiden toteuttamista kohti kaikki kehitys Amerikan kansassa kulki, käsitti Fredrika monin tavoin eroaviksi siitä, mitä hän Europassa oli nähnyt ja kokenut. Vapauden kunnioitus sanassa ja työssä oli se perusohje, jonka amerikalainen tunnusti kansan oikeaksi johtajaksi kaikissa sen elämänmuodoissa, yksityisen ihmisen oikeus ja onni oli pyhänä pidettävä ja loukkaamaton. Jokaisen inhimillisen individin tulee suorastaan esiintyä omituisuudessaan, yksin Jumalan kasvojen edessä seisoa ja tältä sisimmältä kohdaltaan vaikuttaa ulospäin oman vakuutuksensa mukaan. Oikeus on oleva yksi kaikilla. Korkeimpaan luonnonlaatuiseen kehitykseen pitää kaikilla olla samallaiset tilaisuudet, onnen saavuttamiseen ei saa yhdeltäkään tietä sulkea. Sama vapaus, sama oikeus on oleva naisella kuin miehellä. Oikeus sanoo: etsi onneasi kaikkialla; se on ainoastaan väkivaltaa, joka sanoo: tuolla alalla saat sinä onnea etsiä, mutta tuolle toiselle alalle et saa astua.

Ja työn kunnia sekä työn kunniallinen palkka on tuleva jokaiselle rehelliselle työntekijälle. Kaikellainen työ on itsessään kunniallinen ja semmoisena arvosteltava. Yhteiskunnassa pitää vallitseman tasa-arvonliike, joka tasaa yläältä. Jokainen ihminen on tuleva oikeutta tekeväksi ja hyväksi, oikeutta tekevän ja hyvän kohtelun kautta. Hyvä henki kutsuu hyvän hengen esille. — Kaikkea kaikille on yhteiskunnan todellinen päämäärä. Sen mukaan kuin kukin kykenee vastaanottamaan, pitää hänen saada tulla osalliseksi kaikesta, aineellisesta ja henkisestä hyvästä maan päällä. Kukaan ei ole siitä suljettava, joka ei itse sulje itseään. Ja jokaisella pitää myös tilaisuutta oleman astua uudestaan sisään; senvuoksi on vankeus oleva parannuslaitos ja toinen koulu niille, jotka sitä tarvitsevat. Yhteiskunnan tulee niin järjestyä, _että kaikille on tie auki kaikkea saavuttamaan, että kaikki voi tulla kaikille_.

Onko Amerikan kansa nämä periaatteet toteuttanut? kysyy Fredrika Bremer, ja vastaa: ei, mutta se likenee sitä. Ei Amerikakaan taida ihmiskunnalle uutta paradisia luoda, sitä emme enää saa tämän maan päällä, mutta sen kansassa elää enemmän toivoa, enemmän uskallusta kuin vanhan mantereen asujamissa. Ja vaikka kovin paljon puuttuu, vaikka suuria ja vaarallisia epäkohtia on päässyt valtaan, näkyy kuitenkin läpitseensä jälkiä näistä korkeista periaatteista siinä järjestelmässä, joka uuden maailman valtiollista ja yhteiskunnallista elämää kannattaa.

AMERIKASSA. USKONNOLLISET OLOT.

Fredrika Bremer ei tavannut Yhdysvalloissa mitään erityistä valtakirkkoa, kiinnitettynä valtioon ja sen erityiseen suojelukseen, vaan suuren luvun eri kirkkoja ja tunnustuksia, jotka olivat tottuneet kärsimään toinen toistansa ja vaikuttamaan kukin omalla sisällisellä voimallansa ilman valtiollisia etuoikeuksia. Jokainen seurakunta on itse saanut järjestää ja ylläpitää jumalanpalveluksensa ja huolta pitää uskonsa levittämisestä; jokaisen jäsenen on niinmuodoin täytynyt osaa ottaa seurakuntansa voimassa oloon ja sen kartuttamiseen. Ja kun hän siinä on saanut itse vapaasti vaikuttaa, on hänen puolestaan myöskin ollut pakko kunnioittaa ja vapaata vaikutusta myöntää muiden oikeuksille. Tästä on kasvanut toiselta puolen suuri hartaus, toiselta puolen suvaitsevaisuus eri uskontunnustuksien ja lahkojen kesken. Missä eri uskonmuodot käsitetään seurauksina erillaisesta henkisestä lahjoituksesta, siellä paremmin taidetaan yhdistyä työntekoon kaikkien kanssa, jotka kristityn nimeä kantavat. Vaikuttavaa henkeä on siellä enemmän kuin dogmeja.

Fredrika Bremeriä, joka itse ei suorastaan ollut sitoutunut rajoitettuun tunnustukseen, tämmöinen uskonelämän kehitys varsin tyydytti. Hän luuli näkevänsä täällä rakennettavan sitä näkymätöntä templiä, ylitse kivestä ja puusta tehtyjen, jossa kaikki ihmiset, joilla hyvä tahto on, yhtyvät työhön Kristuksen nimessä. Tämänkaltainen yhteisvaikutus on tuottanut yhteyttä kaikilla aloilla: lähetystoimessa, köyhäinhoidossa, rikoslain parantamisessa, raittiuden ja siveellisyyden edistämisessä ja ehkä eniten kaikista koululaitoksessa. Kaikkialla tapaa Fredrika Bremer vaikutuksen, jonka päämaalina on niin paljon kuin suinkin torjua köyhyyttä ja puutetta ja, missä se on päässyt alkuun, estää sen levenemistä. Siellä jokaisen yksityisen uskonnollinen tunnustus ja tietoisuus vapaudesta velvoittaa häntä enemmän ja asettaa hänen suurempaan edesvastaukseen, senvuoksi kristillisen yhteiskunnan ja valtion likisimmät johtajat tahtovat kaikkialla niin paljon kuin mahdollista tukea, vahvistaa ja kehittää yksityistä ihmistä. Siinä mielessä kansan rikkaimmat ja lahjakkaimmat henkilöt yhtyvät enentämään kouluja ja levittämään sivistystä laajalta yhteisen kansan riveihin, jotta kaikki kansanluokat pääsisivät kohoamaan siihen yhdenvertaisuuteen, johon kasvatus yksin johdattaa. "Tasoitusta yläältä" olivat suuret opettajat, semmoiset kuin Horace Mann, Barnard, Channing, Everett vaatineet ja se on ollut kaikkien niiden pyrintönä, jotka ovat käsittäneet, että vapaassa maassa on uskonnolla ja valtiolla yhteinen asia saavutettavana, yhteinen tarkoitus voitettavana: yksityisen tilan parannus.

Että maassa missä yksityisen kunnioitus ja sen yhdistyksessä vapaus on koko kansan tunnussanana, saapi esteettä syntyä ja voimassa olla semmoiset ihmisten kesken muodostuneet liittokunnat kuin kvääkarien, mormonein, Uuden Libanonin shäkers'it y.m., ei voinut Fredrika Bremeriä ihmetyttää. Hän näki näissä yhdistyksissä vapauden toteutettuna ja käsitti ettei valtion tarvinnut niitä peljätä, sillä niin rajattomalla alueella kuin Yhdysvaltain ei moinen seurakuntalaisina ja yhteisomaisuuden-liitot voineet muuta kuin poikkeuksina pysyä. Kirjailija saattaa lukijan New Libanonin shäkersläisten ja erääsen toiseen liki Bostonia asuvaan yhteiskuntaan, johon joukko kansalaisia, protestanttista uskoa, on liittynyt elämään yhdessä, suostuttuin sääntöjen mukaan. Avioliitto on heillä kielletty, he tahtovat elää henkisessä liitossa, ahkeralla kättensä työllä. Moni elämän kovuutta kokenut sydän ja maailman myrskyissä murtunut mieli on semmoisessa liittokunnassa löytänyt rauhan sijan ja ystäviä, joiden parissa tulevaisen elämän toivo on tuonut hänelle lohdutusta. Toisessa paikassa, New Jersey'ssä, viettää Fredrika monta päivää seurakunnassa, joka on syntynyt siten että miehiä ja naisia on yhtynyt, kukin on pannut osan omaisuudestaan yhteiseksi toimeentuloksi, ja kukin panee myös työnsä siihen. He elävät ja toimivat valtakunnassaan veljellisessä rakkaudessa ja sovussa, elävät elämätä, "joka ei suinkaan maailmanparannusta toimeen saa", sanoo Fredrika, mutta joka ei myöskään ketään pahenna. Yhteiskunnan asukkaat ottavat suurimmalla ystävyydellä vieraansa vastaan, ja nuori kansa tanssii iloiten ja riemuten heidän seurahuoneessaan, jossa Fredrika Bremer seurakunnan pianolla soittaa heille ruotsalaista polskaa. Tämmöinen elämä saattaa ihmiselle tuntua suloiselta, mutta syvempää tarkoitusta ei siinä löydy, sillä ei voi olla pysyväisyyttä. Että ihminen uhraa vapautensa aineellisten etujen voittamiseksi, ei voi missään aatteena kestää, mutta se kadottaa kaiken käytännöllisen merkityksensäkin sellaisessa maassa kuin Yhdysvalloissa, jossa vapaus ehdottomasti tuottaa menestystä ja jossa on tilaa kylläksi auringon paisteessa jokaiselle. Semmoiset ovat mietteet, joihin näiden liittokuntain olo ja elämä matkustajamme saattaa.

AMERIKASSA. KVÄÄKARIT.

Pennsylvaniassa oleskeli Fredrika Bremer paljon kvääkarien seurassa, hän tahtoi likeltä tutustua heidän maailmankatsantoonsa, luonteesen ja tapoihin; tämän uskokunnan historia oli häntä nuoruudesta saakka viehättänyt, nyt oli hänellä tilaisuus muodostaa itsellensä näkemään perustunut käsitys sen kehityksestä. Filadelfiassa asuessaan hän usein oli läsnä heidän kokouksissaan, kuuntelemassa heidän esitelmiään. Hän huomasi kvääkarien vaikutusta kaikkialla yhteiskunnassa, etenkin hyväntekeväisyyden alalla, nämä "sisällisen valkeuden" saarnaajat esiintyivät hänelle ahkeroina ja uskollisina inhimillisen edistyksen kannattajina. "Ruotsissa", kirjoittaa hän, "tunnemme kvääkarit ainoastaan omituisena uskonlahkona, jotka sinuttelevat kaikkia ihmisiä, käyttävät leveälaitaisia hattuja ja astuvat hattu päässä keisarienkin eteen, täällä olen oppinut tuntemaan heidän merkityksensä ihmiskunnassa". Senjälkeen kuvailee meille kirjailija George Fox'in ja William Penn'in vaikutusta ja työtä kvääkarikunnan perustuksessa, sen asettumista Delaware virran rannoille ja kuinka tämä uskonvainoa paennut joukko uudessa siirtomaassa kehittyy ja kasvaa vahvaksi seurakunnaksi, josta moni voipi paljon oppia.

Mikä taitaa enemmän innostuttaa, sanoo hän, kuin seurata tämmöistä jumalallisesti hurmaantunutta miestä todistavana totuuden puolesta ja nähdä, kuinka hän julman pitelemisen käsistä, vankeudesta, kuoleman vaarasta astuu taas yhtä lujana, yhtä vakaana esille; nähdä kuinka tunnustajien joukko kasvaa hänen ympärillään, kuinka hän hengen vastustamattomalla voimalla panee valtiokirkon kivimuurit horjumaan ja sen palvelijat hämmästymään? Mikä taitaa enemmän ihmetyttää kuin nähdä nämä sisällisen valkeuden oppimattomat tunnustajat esiintyvän sisimmän elämän ilmoittajina ja tulkitsijoina? Päivämiehet ja palvelustytöt tulevat saarnaajiksi, kutsuen paavit ja sulttanit, puritanit, neekerit ja hindulaiset kuuntelemaan totuuden sanaa sisällisen äänen tuomio-istuimen edessä.

Tuo sisällinen ääni, joka käski heitä asettamaan hengen raamattujen yli, joka käski heitä sinuttelemaan kaikkia ihmisiä ja kieli ketäkään kumartamasta, joka ei voinut hyväksyä valan tekoa eikä ulkonaista hallitusmuotoa, käski sitävastoin jokaista sulkemaan kaikki ihmiset veljesrakkauden syliin ja kohtelemaan eläimiäkin hellyydellä. Tullessaan uudelle mantereelle tämmöiset aatteet sydämessään, tervehtien indianeja veljen nimellä ja ystävän kohtelulla, ei ollut ihme, että he kaikkialla voittivat lukuisasti seuraajia. Eikä ollut ihme että seurakunta, joka jumalanpalveluksessaan katsoi niin vähän muotoa, joka elämässään noudatti niin uskollisesti vapauden ja tasa-arvon oppia, herätti totisen kunnioituksen henkilössä sellaisessa kuin Fredrika Bremer. Missä kaikki ovat oikeutettuina samoihin etuihin ja samaan asemaan, ilman sääty- tai sukupuolieroitusta, siellä täytyy löytyä paraimmat aineellisen ja henkisen onnen toiveet. "Ajatusvapauden oikeus, perustuva Jumalan ääneen ihmisen sydämessä, on sama oppi, jonka puolesta Sokrates kuoli ja Luther eli", päättää kirjailija mietteensä kvääkareista ja lisää, viitaten myös heidän heikkouksiinsa: "Totta on, että se pahan ota, joka jokaisen ihmisen sydämessä juuret löytää, kvääkarikunnassakin näytteleikse, vaikkei se nuoruudessaan sitä nähnyt eikä sitä ehkä ollut alussa. Sillä ihanan aatteen into saattaa muuttaa ihmissielun kevät-aamuksi, jonka ylitse selkeä taivas sinisenä siintää, ja jonka puhtaan ilman kukkasten tuoksu ja lintujen viserrys täyttää. Pilvet nousevat vasta myöhäisempään päivällä. Ensimäisessä aamuraittiudessaan oli kvääkarisuus niinkuin kirkas, puhtaista lähteistä juokseva virta, joka totuuden puhdistavalla vedellä uudestaan kastoi maailman uskomaan ja tunnustamaan totuuden ääntä ja valtaa. Tämä oli ja on vielä sen hyvä työ ihmiskunnassa, ja sen herätyssana on puhdistavalla voimalla tunkenut tuhansien ihmisten sydämiin."

NAISEN TILA JA ASEMA.

Johdonmukaisena seurauksena niistä kristillisistä aatteista, jotka inhimillisen oikeuden ja vapauden oppia levittivät, tapasi Fredrika Bremer naisen tilan ja aseman Amerikassa osaksi jo paljon parannettuna ja kaikkialla parannuksen esineenä. Sillä kuta enemmän todellisesti kristilliset aatteet voimaan pääsevät, sitä enemmän ihmisen siveellinen arvo astuu määrääjäksi ja sitä mukaa naisen asemakin koroittuu; silloin kun ruumiillinen väkevyys lakkaa valtikkaa kantamasta, on nainen miehen vertaisena, kuuluu Fredrika Bremerin ennustukset. Paljon siitä vielä puuttuu Amerikassakin, mutta suunta sekä valtiollisella että yhteiskunnallisella alalla on siellä selvä. Fredrika Bremer, joka oli nähnyt kuinka vaikeata tytön oli saada oppia, kuinka vaikeata hänen oli maallisen elämän polulla eteenpäin päästä, kuinka paljon nöyryytystä maailmassa, kuinka paljon esteitä kaikkialla, kodissa ja kylässä, hänen eteensä oli pantu, näki Amerikassa naisen jo nauttivan vapauden lakia.

Tilaisuus korkeampaan kehitykseen oli hänelle suotu. Naisella pitää siellä oleman sama oikeus hengenlahjain viljelykseen ja edistykseen kuin miehelläkin. Sama tie on oleva auki hänellä kuin miehelläkin vapauden ja onnellisuuden saavuttamiseen. Tämän periaatteen huomasi Fredrika vaikuttavana voimana naisen kasvatuksessa, hänen asemassaan kodissa ja perheessä niinkuin sen ulkopuolellakin. Koulut olivat hänelle avoinna, hän sai tehdä opintoja korkeampia työ- ja tiedealoja varten; Fredrika tapasi hänen lääkärinä, opettajana, esitelmänpitäjänä, johtajana sairashuoneissa, orpohuoneissa, koululaitoksissa ja osanottajana useammissa yhteiskunnan onnea ja menestystä koskevissa toimissa. Nainen ei ollut Amerikassa niinkuin Europassa syrjälle sysätty kaikesta, häntä ei siellä niinkuin täällä kotona voitu pihdissä puristaa, ei perheessä eikä ulko-elämässä. Uuden mantereen perheet ovat kerrassaan julistaneet naisen haltijaksensa ja lainsäätäjäksensä; hän tietää sen ja sen vuoksi hän myöskin koettaa asemaansa ja arvoansa niin hoitaa, että siitä koko hänen kansansa kasvaisi ja lujaksi tulisi. Edesvastauksen tunne velvoittaa amerikalaista naista suurempaan itsenäisyyteen, hänen täytyy muodostaa itselleen ajatus ja mielipide kaikissa ihmiselämää koskevissa kysymyksissä; hän tietää että kansan kehityksen juuret kasvavat ensimäistä alkuansa siitä kodista, jonka keskus ja haltija hän on. Aviovaimosta lelukaluna taikka palvelijana ei tietänyt uuden mantereen asukas, senvuoksi miehen ja vaimon välillä suurempi vuorovaikutus työssä, vertaisuus elämän taakkain ja velvollisuuksien kantamisessa. "Ja avioliitto näkyy olevan amerikalaisen korkein onnellisuuden ihanne", sanoo kirjailija, "avioliitto ja koti ensimäisenä ja vaikutus kansalaisena toinen. Oma puoliso, oma koti kaunistettavana, oma maantilkku viljeltävänä ja sen lisäksi jotain toimittaa kunnan ja kaupungin hyväksi, siinä useampien miesten elämäntarkoitus. Siihen tulee joskus vielä toivottuna tapauksena matka Europaan katselemaan _valmiita_ kaupunkeja ja _raunioita_."

Tiedämme kuinka korkealle juuri Fredrika Bremer asetti kodin arvon ja vaikutuksen ihmiskunnan kehityksessä; kotielämän jalostuttaminen, ylentäminen ja siihen tarkoitukseen naisen sivistyksen koroittaminen. Siinä se läpikäyvä aate hänen teoksissaan, jonka hän kotomaassaan oli eloon kutsunut ja jota hän nyt merten toisella puolella etsi. Fredrika oli ennen lähtöänsä lukenut kertomuksia Amerikasta ja sen kansasta ja maahan tullessaan tuonut muassaan valmiin aatekuvan uuden maailman naisesta. Löysikö hän todellisuudessa tämän kuvan vastineen? Oliko uuden maailman nainen itse sitä, mitä kirjailija oli ajatellut ja toivonut? Ei täysin, mutta saattoi siksi tulla, nyt oli hän niinkuin kesken kasvantoa. Hän omisti paljon koulusivistystä, mutta ei riittävästi aina sitä sivistystä, jota kanssakäyminen jokapäiväisessä elämässä ihmiseltä kysyy. Hänen näköalansa ei ollut ennättänyt täälläkään kyllin vielä laajentua. Hän tunsi sen merkityksen, joka on kodin muodostumiselle annettava koko kansan kehitysjuoksussa, mutta hänen tietonsa kodin suhteesta yhteiskunnalliseen elämään ja valtiollisiin kysymyksiin oli puuttuvainen. Hän ei ollut vielä saavuttanut kykyä, "millä voisi kasvattaa kelpo kansalaista, millä voisi lapsen sydämessä sytyttää pyhän isänmaanrakkauden ja innon sen oikeaan palvelukseen, miten voisi valaista hänen sydäntänsä niin, että se yhteiskunnallisissa oloissa ja vakiokysymyksissä käsittäisi omantunnon puhtauden ja totuuden pyhyyden yhtä välttämättömäksi kuin kodinkin piirissä." Täydellisyyttä ei Fredrika siis löytänyt tässäkään, mutta pyrkimyksen sitä saavuttamaan näki hän kaikissa kansanluokissa.

WALDO EMERSON.

Kaikista maan etevistä ja kuuluisista henkilöistä, joiden seuraan Fredrika tuli matkallansa, näkyy Waldo Emerson jättäneen häneen syvimmän ja pysyväisimmän vaikutuksen, voimatta kuitenkaan häntä lämmittää. Ensimäisessä hetkessä kun he tapasivat toisensa, huomasi Fredrika tässä miehessä aatteen sankarin, joka täydellisyyttä ja idealejansa tavoitellen ei milloinkaan opi, niinkuin tulisi, soveltamaan vaatimuksiansa mahdollisuuden ja luonnollisten olojen rajoihin. Harmistuu alinomaa ihmisten pahuutta, keksii virheitä, paheita ja puolinaisuutta ylt'ympärillään, ja on itse siksi suuri ja täydellinen, että voisi käsittää muiden heikkouksia ja kärsimyksiä. Jonkinmoinen kylmyys ja halveksiva sävy hänen puheessaan asioista ja ihmisistä, jotka Fredrikalle olivat kalliita, oudoksuttaa ja loukkaa tätä, mutta pitemmän aikaa vietettyään hänen luonansa katoaa osaksi se jäykkyys, joka ensin piti heitä loitommalla toisistaan. "Jos sukua ollaan, niin kyllä yhteen tullaan", oli Emerson sanonut hänelle ensi kerta kun hyvästi sanoivat, ja monet olivat ne hetket, jolloin sittemmin istuivat miettien ja keskustellen elämän suuria arvoituksia. Fredrika Bremer kirjoittaa sisarellensa: "Tälläinen kritillinen, kristallinkirkas, puhdas ja kylmä luonto voipi olla suuresti kunnioitettava, sangen terveellinen ja hyödyllinen sille, jonka se on, ja myöskin toisille, jotka tahtovat sen tarkastuksen alaisiksi ruveta, mutta — minulle Davidin sydän ja Davidin laulut". Myöhemmin sanoo hän: "Tosi nautinto se oli minulle tuo kotkanluonto, tuo luja henki, mutta niin erillaiset ovat kuitenkin luontomme ja mielipiteemme, että yhtymisemme jääpi vaillinaiseksi, ja minussa väliin suuren kunnioitukseni ohessa pääsee esille salainen vastustushaluni häntä kohtaan, ja silloin hänen alppiluontonsa kylmänä ja peloittavana karkaa pystyyn. Kuitenkaan ei tämä puoli hänen luonnossaan ole alkuperäisintä eikä hän itsekään siinä oikein viihdy, vaan heittää sen mielellään ja elää ennemmin vienommassa ilmassa, jossa olentonsa luonnollinen kauneus pääsee näyttäytymään ja vaikuttamaan."

Kantansa filosofina on panteismo; siveellisessä opissaan puhdas, jalo ja ankara, hän asettaa vaatimukset suuriksi itselleen ja muille, ei säästä kovuutta sanoissa eikä jyrkkyyttä arvostelussaan. Mielelläni vaihdan hänen kanssaan ajatuksia, usein vie hän minut mukaan, mutta usein vastamäkeenkin käännyn. En tiedä syytä, vaan en keskustelua hänen kanssaan koskaan etsinyt; kun se tuli, niin hyvä oli, mutta kun ei se tullut, oli hyvä kanssa? Vaikka Emerson oli lempeä perheoloissaan, kaipasi Fredrika kuitenkin aina hänessä suurempaa osanottoa ja enemmän hartautta yhteiskunnallsiin kysymyksiin ihmisten onnesta ja menestyksestä, surusta ja kärsimyksestä maan päällä. "Mutta", päättyy Fredrikan kertomus Emerson'ista, "mikä oikeus lähteen laineella, jota pieninkin tuulen henki liikuttaa, on riidellä kivikalliota vastaan, että se toisellaiseksi luotiin. Semmoisessa povessa lujia metallia kasvaa. Vaietkoon pieni lähde ja tyytyköön siihen, että saapi kalliota, kukkasia, taivaan kantta ja tähtösiä kuvastella, että saapi elää ja raittiutta itselleen ottaa samoista näkymättömistä lähteensuonista, joita korkeimmat vuorten ylänteetkin imevät. — Enpä tahtoisi tätä mahtavaa tähtien tulkitsijaa ollenkaan lähestyä, jollei olisi minulla mun oma taivaani aurinkoineen ja tähtineen, joiden ihannuutta hän tuskin taitaa aavistaa?

THEODOR PARKER.

Toisellaisen muiston painoi Fredrikaan Theodor Parker, "mies joka jättiläisen tavoin rohkeasti tahtoo filosofiasta laatia uskonnon ja kirkon", joka pelkäämättä kaikissa paikoissa suoraan ja uskalluksella lausuu ajatuksensa ja vakuutuksensa, mutta jonka puheesta ja olennosta veljellinen sääliväisyys, rakastava sydän ja anteeksi antava mieli lähimmäistä tervehtii. Mitä Waldo Emerson'ilta puuttui, sen löysi Fredrika siis Parker'issa ja myöskin samalla tuon ylevän, puhtaan ja vakaan siveellisen mielen, joka Emerson'inkin hänen arvostelussaan niin korkealle kohoitti. Aikaisemmassa nuoruudessaan oli Fredrika Bremerkin omannut unitarien oppia, senvuoksi Parker'in esitelmät enemmän kuin muiden puoleensa veti hänen huomionsa, ja liikutettuna ojensi hän hänelle kätensä, kiittäen tosisydämestä häntä hänen vakavasta ja suorasta esitelmästään; mutta monessa kohdassa hän Parker'ia vastusti ja etenkin tämän epäilykset ihmeitten suhteen antoi Fredrikalle syytä muistutuksiin. "Ystävällinen ja miellyttävä kuin hän oli puhuessaan", kirjoittaa Fredrika heidän keskusteluistaan, "kuunteli hän aina lempeänä ja totisena, mitä toinen sanoi, ja teki myönnytyksiä muutamissa kohdissa. Vastustuksessaan kivettynyttä orthodoksiaa ja sen ruhtinasta, kirkkoa, vastaan on hän tosi ja vakuuttava, mutta usein heikko oman jumaluusoppinsa järjestelmässä, ja tahtoisin", lisää hän, "sovittaa Parker'iin, mitä joskus on sanottu Luther'ista: 'Il a bien critiqué, mais pauvrement doctriné.'" — "Minä pidin siitä miehestä kuuluu hänen viimeiset sanansa hänestä.

AMERIKASSA. VERTAILEVIA MIETTEITÄ.

Edellisestä voisi luulla että Fredrika Bremer Yhdysvalloissa seurusteli vaan maan etevimpäin kanssa, huomaten valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta elämästä ainoastaan sen, mitä korkeamman sivistyksen ja edistyksen portaalla liikkui. Ettei kuitenkaan niin ollut laita, on jo aikaisemmin mainittu, ja käsityksemme Fredrika Bremeristä jäisi hyvin vaillinaiseksi, jollemme seuraisi häntä hänen matkallaan indiani-alueitten ja osavaltioiden läpi. Hän tiesi kyllä jo maalle astuessaan että kalvava mato oli olemassa, joka söi Yhdysvaltain elon ja onnen juuria, hän tiesi ja näki pian totena, että tämä vapauden lippua kantava kansa salli parissaan järjestelmän vaikuttaa, jonka tunnussana kauheimmassa muodossa teki pilkkaa vapauden aatteesta ja joka julmasti rikkoi, mitä uuden mantereen ihminen oli perusohjeekseen julistanut. Niin kauan kuin Fredrika Bremer matkusti pohjoisvaltioissa ja niissä osissa maata, joista tämä julma järjestelmä oli poistettu, ei sen luonto eikä sen vaaralliset vaikutukset päässeet vielä kaikessa vastenmielisessä alastomuudessaan hänessä oikeaan valoonsa. Vasta toisena matkavuotena, kun hän oleskeli etelävaltioissa: Karolinassa ja Georgiassa, ja myöhemmin Kuban saarella, asuen rikkaiden orjan-omistajain perheissä, katsellen toiselta puolen heidän elämäänsä ja toiselta orjain elämää ja oloa suurten pumpuli- ja sokeriviljelystilain työssä, vasta silloin hänelle selveni tämä epätila surkeudessaan. Mitä kirjailija miettii näistä asioista, tahdomme kuitenkin esiintuoda vasta sitten, kun ensin tuokion seuraamme häntä hänen lauselmissaan sen johdosta, mitä hän indianisuvun elämässä ja tavoissa tapasi matkallansa Mississippin varsilla. Saamme niissä tavata vertailuksia ja mietteitä, jotka ovat omiansa nekin puolestaan valaisemaan kirjailijan luonnetta ja maailmankatsoa.

Astuessaan wigwamista toiseen, huomaten kansaa heidän perhe-elämässään sekä ulkonaisissa oloissaan ja tavoissaan, työssä ja huvituksissa, esiintuo hän heidän omituisuuksiaan monessa suhteessa, etenkin indianivaimon kohtalo ja tila antaa hänelle syytä moniin mietteihin. Sen sijaan kuin neekerin lämmin katse ja iloinen, hyvänsuopa muoto osotti rakastettavaa luonnetta, puhui indianin silmästä kylmäkiskoinen, älykäs, mutta terävä ja vieroittava luonteensävy, josta tunteen ominaisuus puuttui. "Suuri kuin taivaan avaruus on eroitus näiden ja neekeriväen silmäin välillä', kirjoittaa Fredrika Bremer, "edelliset ovat kuin kylmä päivä, jälkimäiset kuin lämpöinen yö." — Vaimot pidetään miesten kuormajuhtina, se näyttää heidän alennustaan ja sitä raakalaiskantaa, jolla kansa on. Edellä kulkee mies ylpeästi astuskellen, höyhenpuettu pää kopeasti taakseppäin heitettynä. Hän ei kanna muuta kuin piippunsa ja mahdollisesti matkasauvansa. Mutta hänen jälessään tulee vaimo, pää alhaalla, selkä koukussa, kuormattuna painavalla taakalla, jota otsan ympäri johdettu kuormavyö kannattaa. Selän takaa kurkistelee myös hänen pieni lapsensa, melkein yksinomaan aikojaan elellen kapalossa äitinsä hartioilla.