Chapter 9

MARGAREETA (tarkasti kuunnellen). Se ystävän oli ääni! (Hypähtää seisaalle. Kahleet kirpovat häneltä). Miss' on hän? Kuulin kutsuntansa. Vapaa olen! Ken mua estää saa! Hänen rintaa vasten painan pääni, Tahon lentää vaan hänen kaulahansa Ja siin' ikipäiviks' uinahtaa! Hän "Kreeta" huus' tuoll' oven suulla! Läpi Hornan lieskuvan, kiljuvan, Läpi perkelten vihan, ilkunnan Sulo-äänen lempeimmän sain kuulla!

FAUST. Mä se oon.

MARGAREETA. Sä se oot! oi virka kerran vielä! Se on hän! se on hän! Nyt kuolon kauhu Ja tyrmä ja kahleet haihtuvi pois kuin sauhu, Ja kaikki huoleni on pakotiellä! Sä se oot! tulet auttamaan; Ja ma turvan saan! Tuoss' on katu taaskin edessäin, Mä jolla sun ensin näin, Ja lehto, jonka kalvehella Niin hausk' oli ennen armastella. Tule pois, tule pois!

FAUST (koettaa viedä häntä). Tule pois, tule pois!

MARGAREETA. Ei, viivy! Sun kanss' on viipyä riemu!

(Hyväilee häntä).

FAUST. Ei riennä pois kuin liemu! Joll'et riennä, Kalliisti saamme maksaa.

MARGAREETA. Vai etkö sä enää suudella jaksa? Vähäksi aikaa minust' erkenit, Ja suutelut jo unhotit! Vaan miks' sun rinnallas mua vapisuttaa, Vaikk' ennen, sun puhuessa katsellessa, Elin enkeleiden autuudessa, Olit suudelmin mua tukehuttaa? Suutele mua! Muuten suutelen sua! (Syleilee häntä). Voi! kuink' on kylmänä huules! Kultani, kuules: Mihin lempesi jäi? Kuka multa sen vei?

(Kääntyy pois hänestä).

FAUST. Tule pois! Älä pelkää, armahin! Sua armastan tuhat kertaa kuumemmin, Jos seuraat mua! sitä pyydän vaan.

MARGAREETA (kääntyy häneen). Vaan samako oot? joko varma olla saan?

FAUST. Minä oon. Tule myötä!

MARGAREETA. Ja kahleet kirvotat, Ja rintahas mua jälleen painallat. Vaan kuink' et kartakaan sä tyttö parkaa? Tietääkö kultasein, kenen kanss' hän karkaa?

FAUST. Tule! Aamun tieltä jo väistyy yö.

MARGAREETA. Ah, äitini kuolo mun on työ, Ma lapseni upotin. S' oli suotu mulle ja sullekin -- Niin sulle myös! Mutt' ootko se sie? Kätes anna! Ei tämä unta lie. Käsi kultas'! Huu! se on kosteinen! Pyhi sormes! Sillä, mun arvellen, Ne on verissään! Oi Taivas! mit' olet tehnytkään? Pian miekkas tuppeen pistä! Minä pyydän sua!

FAUST. Älä haastele noista mennehistä! Miks' surmailet sä mua?

MARGAREETA. Ei, ei! mun luokseni jää! Saan sulle haudat selvittää. Jo huomenna varhain Pidä huolta niistä! Suo Äidille paikka parhain, Ja viereen veljeni hauta luo! Pane mie vähä syrjemmälle, Älä sentään etähälle! Pane pienoiseni Mun oikealle rinnalleni! Ei luonani saata Muu kenkään maata. Sun rinnallas kun ennen uinailin, Se onneni korkein ol' ja suloisin; Vaan niin en enää tuntea taida, On, niinkuin täytyis mun sun luokses pakottaida, Ikäänkuin työntäisit mua takaisin. Ja sie se olet kuitenkin Ja yhtä lempeä on sun katsantosi.

FAUST. Mun tunnet, niin no joutuos!

MARGAREETA. Ulosko?

FAUST. Vapauteen!

MARGAREETA. Jos siell' on hauta. Senpä yötä Ja tyyntä unta vaitelen. Täält' ikilepohon kuljen vaan -- En toisialle jalkaakaan. Nyt lähdet, Henrik! Voi, jos pääsis myötä!

FAUST. Sä pääset! Tahdo vaan! Ovi sulle aukes!

MARGAREETA. En mennä saa: mun toivo aikaa raukes! Mit' auttaa karku? Ne kumminkin mun vainuu. Sen kurjat päivät on, joka kerjää, Ja liioin jos omatunto herjää; Niin kurja polkea mieron teitä, Kun kuitenkaan en vältä heitä.

FAUST. Mun luokseni jäät.

MARGAREETA. Pian! sukkelaan! Lastasi auttamaan! Vuon vartta tie Mene ylöspäin! Yli silta vie Salon helmahan, Vasemmalle, aidan luo! Virtaa vuo... Ota kiinni tuo! Se tahtoo nousta! Se potkahtaa! Auta! auta!

FAUST. Oih! mieles malta! Yks' askel vaan, ja poiss' on tyrmän valta.

MARGAREETA. Jos päästäis vaan tuon vuoren alta! Siell' äitini paadell' istuilee... Mikä kylmä päätäni koski! Siell' äitini hiljaa huojuilee, Käden nojaan pantuna poski. Ei viito, ei noikkaa harmaja pää; Vast' tuomiopäivänä hän heräjää. Hän nukkui, jott' ilotella Me saatais. Onnelan päivät!

FAUST. Kun kaikki pyynnöt turhaks' jäivät, Mun täytyy sylissäin sua kanniskella.

MARGAREETA. Pois, pois! En salli väkivaltaa! Älä kouri mua niin murhaavasti! Soin ennen sulle kaikki riemuisasti.

FAUST. Päivä jo koittaa, kultani!

MARGAREETA. Niin, päivä koittaa! Viimeispäiväni koittelee! Hääpäiväni näin nyt valkenee! Älä kerro muille, ett' oot luonani käynyt jo Voi seppeltäin, Mi kuihtui näin! Me kerran vielä kohdataan, Mutt' eipä tanssittaissa vaan. Ja kansa tulvii, tungeksii, on vaiti; Torit, tiet ei mahduttaa sitä voi. Ja kellot pauhaa, tuomio soi, Ja sauva murretaan. Ne kahleihin mun viskaa, Veripölkyllen minä laahataan; Ja kohti kurjan niskaa Jo kalpa välkkyy, uhkaillen Pian katkoa niskaa jokaisen. Kuin hauta, mailm' on vaiti.

FAUST. Oi miksi konsana synnyin mie?

MEFISTOFELES (näkyy ovessa). Pois! tai heti surma teidät vie! Turhaa siekailusta ja jaaritusta! Jo korskuu orhiparini musta. Koht' aamu sarastaa!

MARGAREETA. Mikä hirviö maasta kohoaa! Tuo! tuo! Älä laske häntä luo! Pyhä paikk' ei häntä suo. Hän tahtoo mua!

FAUST. Ma korjaan sun.

MARGAREETA. Oi Jumalan armo! sinuhun turvaun!

MEFISTOFELES (Faustille). Pois! taikka jää tuon kanssa turmioon!

MARGAREETA. Mua korjaa, Isä! Omas oon! Pyhät enkelis laske laumoillaan Mua suojaamaan ja varjelemaan! Sua, Henrik, kauhistun!

MEFISTOFELES. Hän on tuomittu!

ÄÄNI (ylhäältä). On pelastettu!

MEFISTOFELES (Faustille). Tänne mun luo!

(Katoo Faustin kanssa).

ÄÄNI (sisältäpäin, raueten.). Henrik! Henrik!