Chapter 5
MEFISTOFELES. Käytelkäät aikaa; sukkelaan se lentää! Sit' oiva järjetys voi säästää sentään. Siis, veikkoni, ensi paikallen _Collegium logicum_ pankaatten! Se hengen hyvin äkseeraa, Ja Spanjan-kenkiin pingoittaa, Jott' aatos hiipis hiljaa vaan Ja varovasti radallaan, Eik' itsepäisenä hairahtais Ja ristin rastin rehkiä sais. Nyt kauan teille neuvotaan, Mi kävi teilt' ennen rentonaan, Niin hyvin kuin syönti, juominen, Ett' yks' kaks kolm' on siinäki tarpehen. Kyll' laita aatos-tehtahan Sama on kuin kankurin kudonnan: Yks polkemus ... tuhat lankaa säpsähtää, Ja toisa toisa lentää pirta, Yks helskytys ... ja lankain virta Näkymättä luo tuhat yhdelmää. Nyt viisas astuu esihin, Sanoen, ett' olla täytyy niin: Esimäinen on näin ja toinen näin, Siis kolmas myös ja neljäs näin; Ja jos esimäistä ja toist' ei ois, Ei kolmas ja neljäs olla vois. -- Tuot' oppilaat joka paikass' ylistää, Vaan heiltä kangas kutomatta jää. Jos tahdot elon tutkia, kertoella, Siit ensin täytyy henki karkoitella; Nyt osat on hänen hallussaan, -- Ah! puuttuu niist' elon side vaan. _Encheiresin naturae_ kemia kutsuu sen, Ihan arvaamatta itseäns' ivaten.
YLIOPPILAS. En voi teit' oikein oivaltaa.
MEFISTOFELES. No, toiste on se jo helpompaa, Kun osaat kaikki jäsennellä Ja asian-mukaan luokitella.
YLIOPPILAS. Tuost' oon niin aivan huumeillani, Kuin mylly pyöris aivoissani.
MEFISTOFELES. Ja sitten saatte ahkeraa Myös Metafysiikkaa harrastaa, Kaikk' ymmärtää, niin mointakin, Mik' ei mahu ihmis-aivuihin. Jos käy tai ei käy -- kaikillen Kyll' ilmestyy sana tenhoinen. Nyt säällisyyttä lempikää Tarkinta lukukausi tää! Viis-tuntinen on päivän työ: Läsn' olkaat, juur' kun kello lyö! Vaan valmistelkaat eeltäpäin Läksynne tyynni pykälittäin; Kas sitte näette, ettei vaan Hän muuta sano kuin kirjakaan. Tok' kirjoitelkaa vihkoon yhä, Ikäänkuin lausuis Henki pyhä!
YLIOPPILAS. Siit' älkää toiste muistutelko! Sen hyödyst' on mull' ihka selko, Kun mustaa valkoisella on, Sen vie niin tyynnä kotohon.
MEFISTOFELES. Kai meette tiedekuntaan johonkin?
YLIOPPILAS. Lakitiedett' en voi oikein suosiella.
MEFISTOFELES. Siit' ei sovi teitä moitiskella, Sen opin laidan tiedän kylläkin. Nuo lait ja asetukset vierii Eespäin kuin tauti saastainen, Paikasta paikkahan ne kierii, Ja suku ne jättää toisellen. Typertyy järki, kiusaks' suoja muuttuu; Voi! miks' oot myöhän syntynyt! Vaan oikeudet myötä perityt -- Ihanpa ne jo meiltä puuttuu.
YLIOPPILAS. Sananne inhoain jo kartuttaa. Oi miekkonen, ken teiltä neuvon saa! Nyt ehkä valikoin jo teologiian.
MEFISTOFELES En tuotakaan voi kiittää liian -- En tahdo teitä eksyttää: Siin on niin paljo harhailulla tilaa, Ja paljo piilee myrkkyä, Mi lääkkehetkin meiltä pilaa. Paras tässäkin vaan yhtä kuunnella, Ja mestarinsa sanoja myöten vannoa. Yleensä sanaan turvatkaatte, Niin valtatietä käydä saatte Te vakuutuksen templihin.
YLIOPPILAS. Kai sanass' sentään asuu aatoskin?
MEFISTOFELES. No niin, vaan älkää tuskitelko sentään; Sill' aatos jospa puuttuukin, Kyll' avuks' aiallaan tuo sana lentää. Sanoilla kelpaa sotiella, Systeemit sanoin rakennella, Sanaanpa kelpaa uskaltaa, Et rahtuakaan sa sanast' ottaa saa.
YLIOPPILAS. Anteeksi! jos en teitä estä, Niin suokaa vielä hetkinen! Pyytäisin lääketietehestä Myös kuulla tenho-lausehen. Vuos'-kolminen niin lyhyt on Ja tiede ah! -- on suunnaton! Vaan jos ees vihjauksen saa, Voi tiensä kauemmas jo vaistoella.
MEFISTOFELES. (itsekseen). Tuo kuiva nuotti mua jo suututtaa, Taas tahdon pirua osoitella! (Ääneensä.) Helposti lääketieteen hengen oivallatte: Maailma tutkikaa te pieni ynnä suuri, Ja loput luistaa antakaatte, Mitenkä Herra tahtoo juuri! Tieteissä suotta vaan moni haparoi; Jokainen oppii sen, mink' oppia hän voi. Vaan tuokion ken siepata ties', Se vasta aika mies! Olette sorjavartinen, Ei puuttune teilt' uskallusta; Jos itseenne vaan luotatten, Kyll' saatte muilta luottamusta. Etenkin osatkaatte naista johtaa; Sen ait ja voit nuo ikuiset Ja tuhannet Parantaa voip' yhdeltä kohtaa. Jos puolin siveään se tapahtuu, Ne kaikki valtahanne antauu. Jos sitten arvonimen loistehella, Lumootte silmät, sulkein kateet suut, Niin korua saatte kyllin sormiella, Jota kierteli vuosikausin muut. Myös pikkupulssia koitelkaa te hiukka, Ja ettei kureliiv' ois liian piukka, Povelle heiluvalle kietaisette Kätenne, viekkahasti silmäilette.
YLIOPPILAS. Täss' selv' on _missä, kuinka_. Tähän mieltynen.
MEFISTOFELES. Kaikk' oppi harmaa on, oi veikkosen', Elämän kultapuu on vihree vaan.
YLIOPPILAS. Kuin unelmaa tää kaikk' on tosiaan. Ah, jospa toiste saisin teitä puhutella Ja viisautta syvää ammennella!
MEFISTOFELES. Min voin, teen teille mielelläin.
YLIOPPILAS. En saata mennä täältä näin; Sen suosion viel' antanette, Ett' albumiini rivin kyhäisette?
MEFISTOFELES. Halusti!
(Kirjoittaa ja antaa kirjan takaisin.)
YLIOPPILAS (lukee.) Eritis sicut Deus, scientes bonum et malum.
(Sulkee kirjan kunnioittavaisesti, kumarteleiksen ja menee.)
MEFISTOFELES. Sä neuvoa seuraa tätini, käärmeen, antamaa, Kyll' jumalankaltaisuutes viel' sua kauhistaa.
FAUST (astuu sisään.) No minne matka nyt?
MEFISTOFELES. Mihinkä mielit juuri! Me nähdään pieni mailma, sitten suuri. Mink' ilon, hyödyn norkkehella Saat tällä retkellä herkutella!
FAUST. Ei pitkä partan' siedä tätä Niin heiluvaista elämätä; Se tie mua perillen ei viene, En mailmuriksi luotu liene; Niin piennä muiden kesken tunteun, Ja ainiaan ma kainoksun.
MEFISTOFELES. Se haihtuu itsestään, oi ystäväinen. On itseluotto elon sääntö ensimmäinen.
FAUST. Kuink' ulos sitte päästähän? Sa voitko vaunut, varsat, ajajan antaa?
MEFISTOFELES. Tään viitan vaan mä levitän, Se ilman halki meitä kantaa. Tok' uljahalle lennolle Et suurta sälyä ottane! Teen hiukan ilmaa lieskaavaista, Se nostaa meidät oitis maista, Pian höyhkinä tuolla me liidellään. Nyt onnea vainen uuteen elämään!
AUERBACH'IN VIINIHOLVI LEIPZIG'ISSÄ.
Iloisten velikultain juominki.
FROSCH. Ei juoda, nauraa kukaan huoli! Ken naamanne niin noloks nuoli. Olette nyt kuin märjät oljet vaan, Vaikk' ennen leimusitte ilmivalkiaan.
BRANDER. Sun syys se; miks' et aian vietteheksi Sä mitään tuhmaa taikka porsasmaista keksi?
FROSCH (valaa viinilasin hänen päänsä päälle.) Kas siinä kumpaakin.
BRANDER. Pääsika!
FROSCH. Sitäpäs sä pyysit! Oma vika!
SIEBEL. Se ulos ken riidan alkajaa! Ei, vilpitönnä juokaa, laulakaa ja hurratkaa! Hoi! laarilaa!
ALTMAYER. Tuo mulle tukko villaa! Ma onneton! hän multa korvat pillaa.
SIEBEL. Kun holvikaarros kaikuu, soi -- Vast' oikein paasin voiman kuulla voi.
FROSCH. Niin! pihallen, ken pilaa pahaksuu! Hei, ralla ralla raa!
ALTMAYER. Hei, ralla ralla raa!
FROSCH. No nyt on kurkut karaistu.
(Laulaa.)
"Kuink' armas pyhä Rooman valta Nyt vielä koossa pysynee?"
BRANDER. Hyi! laulu ilkee, valtiollinen! Ei! Luojallen jok' aamu kiitos kanna, Ett'ei tuo Rooman valta sulle huolta anna! Mä ainakin sen luen saalihiksi, Etten oo tullut keisariks', en kansleriksi. Vaan päällikön jos mekin ottaa saamme, Niin paavi meille valitkaamme. Ma toivon, kaikki täällä tietää, Mitk' ansiot häll' olla sietää.
FROSCH (laulaa)
"Ylös lentele, leivo, ja terveiset Vie armaimmalleni tuhannet!"
SlEBEL. Ei yhtään tervehdyst'! en viitsi tuota kuulla.
FROSCH. Tuhannet terveiset sydämellä ja suulla!
(Laulaa.)
"Salpa auk' yön tyynnäkin! Auki! valvoo armahin! Kiinni, valjetessa koin!"
SlEBEL. Niin laula, veikko, sie, ett' armaan kiitos soi! Kai vielä naurun aika tulee mulle. Mun petti hän, ja samoin käypi sulle. Tuon sulhoks' peikko jääköhön, Ja ristitiellä loikukoon sen kanssa, Ja vanha oinas Hornast' tullessansa Ohi juosten heille "hyvää yötä" määkiköön! Ei kelpomiestä ansaitse Semmoinen piika retkale. -- Mun terveiseni ainoat On, että hältä pirston akkunat.
BRANDER (lyöden pöytään.) Vait, vaiti! mua nyt kuunnelkaa Ja myöntäkää, ett' osaan hienostella! Rakastuneita täällä täytyy huvittaa Nyt yöksi jollakin, mi heidän asemaa Voi aivan säntillensä kuvaella. Ihk' uusi laulu! nähkääs vaan! Ja loppukertuu lujaa lauletaan!
(Laulaa.)
Yks hiiri kellarissa niin Söi voita vaan ja rasvoi, Ett' niinkuin tohtor Lutherin Sen ihravatsa kasvoi. Vaan piika hiiren myrkyttää, Ja hiiren mailma soukaks' jää, Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
KÖÖRI (riemastuen).
Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
BRANDER.
Hiir' toisa toisa juoksemaan, Joi lätäköt ja kaivot Ja kalvoi minkä löysi vaan; Mut siit' ei taltu raivot. Hän hyppi, kieri, vinkui ai! Vaan vihdoin kurja kylläns' sai, Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
KÖÖRI.
Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
BRANDER.
Vaikk' ilmipäiv' ol', huoneesen Hän poltteissaan jo juoksi, Ja varvi, potki vinkuen ja kuoli lieden luoksi. Murhaaja virkki naurahtain Jo viimme-virtes vinguit vain, Kuin lemp' ois nahkaan mennyt!
KÖÖRI.
Kuin lemp' ois nahkaan mennyt.
SIEBEL. Kuink' iloitsee nuo halvat sieluset! No merkillinen konsti totta Myrkyllä pettää kurja rotta.
BRANDER. Kai sinä hiiriä suojelet?
ALTMAYER. Sä ihravatsa kaljupää! Sua huono onnes nöyryttää. Tuo hiiri turpunut sun armaan Oman itses kuvaileepi varmaan.
FAUST JA MEFISTOFELES.
MEFISTOFELES. Nyt etupääss' mun täytyy viedä Sua iloseuroihin. Et tiedä, Kuink' elo voipi olla huoleton: Jok' ilta noilla pojill' juhla on. Älyhiukallaan ne hauskanmoisna Kisailee pikku-piiriään, Kuin kissanpojat hännällään. Jos eivät ole pohmeloisna, Jos viinur' velaks antaa vaan, Ovat huoletonna, iloissaan.
BRANDER. Kas tuossa matkalaisia... Sen näkee -- tavoiltaan niin outomaisia. Ne tuskin tiimaakaan tääll' ollehet.
FROSCH. Niin, aivan oikein arvelet. Vaan Leipzig armas on! Sen kiitos soikohon Kas siinä sivistyy, se pieni Parisi on!
SlEBEL. Mit' aattelet sa noista vierahista?
FROSCH. Annaspa koitan! kulppi kourassan', Nykäisen madot heidän sieraimista Niin sukkelaa kuin lapsen-hampahan. Minusta näyttävät he jalosyntyisiltä, Niin ylpeiltä ja tyytymättömiltä.
ALTMAYER. Ne ehk' on puoskareita...
BRANDER. Osuit pilkkaan.
FROSCH. No katsos nyt, ma heitä ilkkaan!
MEFISTOFELES (Faustille). Ei ukot perkelettä haista, Vaikk' ottelis hän heitä kraista!
FAUST. Ma seuraa tervehdin.
SIEBEL. Se paljo kiittää saa. (kuiskaa tarkastellen Mefistofelestä sivultapäin.) Kas miestä! toista jalkaans' onnahtaa!
MEFISTOFELES. Istumme piirihinne ... onhan lupa? Sen hiton luirua kuin täällä juodahan! Vaan ehkä seurast' oisi jokin hupa.
ALTMAYER. Te hemmoteltu näytte olevan.
FROSCH. Kai Rippach'ista myöhän lähditte Ja Hannu herran luona söitte illallista?
MEFISTOFELES. Ei ... tällä kertaa ohi ajoimme; Vaan hiljan meill' ol' hiukan puhumista. Hän serkkujansa aika lailla kiitti, Ja siihen paljo terveisiä liitti.
(Kumartuu Froschille.)
ALTMAYER. No saitko noukalles?
SIEBEL. Kas vekkulia vaan.
FROSCH. Kyll' hänen toiste opetan.
MEFISTOFELES. Ell'emme erhety, me kuultihin Täält' äsken köörilaulun oivan. Tämmöisen holvin alla varmaankin Ma luulen laulun mahtavasti soivan.
FROSCH. Olette lauluniekka vai?
MEFISTOFELES. Kyll' ompi halu suur', vaan mistä voimat sai?
ALTMAYER, Yks' laulu laskekaa!
SlEBEL. Yks' ihka uusi!
MEFISTOFELES. Ma niitä lasken teille vaikka kuusi. Meit' äsken lähteneinä Spanja ikävöi, Miss' soipi laulut, viinit säkenöi.
(Laulaa)
Ol' kuninkaalla kerran Lihava kirppu, suur' --
FROSCH. Kirppu! kuulkaat! oivalsitko vai? No siisti herra on se kai!
MEFISTOFELES (laulaa).
Ol' kuninkaalla kerran Lihava kirppu suur', Jot' armastel' sen verran Kuin poikaans' omaa juur'. Hän hoviräätälille Huus: "vaadin nyt sun työs: Sä pikkuparoonille Tee takki, housut myös!"
BRANDER. Vaan muistutelkaa räätälille, Ett' ottaa tarkan mitan vaan; Jos housut lyövät laskoksille, Hält' oitis kello kaapataan.
MEFISTOFELES.
Nyt sammettiin ja silkkiin Se kirppu verhotaan, Ja kultaristi pilkkii Koreessa nauhassaan. Ministeriks' se pääsi, Kopeili tähtineen, Ja suuret arvot sääsi Myös sukulaisilleen.
Vaan hoviss' sitä surtiin, Ol' herrat poltteissaan, Kuningatarta purtiin, Ja syötiin neitojaan. Vaan niit' ei saatu lyödä, Ei häätää kynsien. -- Mä en suo kirpun syödä, Vaan oitis sorran sen.
KÖÖRI (riemastuen).
Ma en suo kirpun syödä, Vaan oitis sorran sen.
FROSCH. Bravo! kas tuopa laulu on!
SlEBEL. Niin aina kirput olkohon!
BRANDER. Ota hyppysillä sievään kiini!
ALTMAYER. Eläköön vapaus ja viini!
MEFISTOFELES. Vapauden auvoks' juoda lasin voisi, Jos teidän viinit ei niin huonot oisi.
SIEBEL. Tuot' emme toista kertaa kuulla soisi!
MEFISTOFELES. Kun isänt' ei vaan panis pahaksensa, Tarjoisin kunnon vieraillensa, Mitä parast' on mun aitassain.
SIEBEL. Syyn otan mie. Ann' tulla vain!
FROSCH. Jos aimo ryypyt suotte -- kiitos teille! Ei pikku tilkat riitä meille. En voi mä viiniänne arvostaa, Joll'en ma suuni täyttä saa.
ALTMAYER (hiljaa). Ne Rheinin mailta on, sen sain ma kuulla.
MEFISTOFELES. Nyt mistäs napakairan saan?
BRANDER. Mihinkä tuota tarvitaan? Vai onko tynnyrinne oven suulla?
ALTMAYER. Työvehkehet on laatikossa tuolla.
MEFISTOFELES (ottaa näverin. Froschille). No, mitäs teidän kunkin tekee mieli?
FROSCH. Vai monta sorttia teiltä saa?
MEFISTOFELES, Vapaasti, herrat, valitkaa!
ALTMAYER (Froschille), Ahaa! ma luulen veljen vettyy kieli.
FROSCH. Jos suotte, mieluisint' ois mulle Rheinin juoma. Paraspa lahja synnyinmaan on suoma.
MEFISTOFELES (lävistäen pöydän syrjää siltä kohtaa missä Frosch istuu). Vähä vaksia tänne, siitä tulpat vääntää!
ALTMAYER. Hän silmät meiltä ehkä kääntää.
MEFISTOFELES (Branderille). Ja te?
BRANDER. Ma tahdon sampanjaa, Ja aika lailla kuohuvaa.
(Mefistofeles lävistää; joku seurasta tekee sillä välin tulpat ja tukkii lävet.)
Ei aina saata välttää ulkomaista! Etäällä usein paras on. Ei vento Saksan-miesi kärsi Ranskalaista, Vaan heidän viinilleen hän ei oo haluton.
SlEBEL (Mefistofeleen häntä lähestyessä). En huoli minä happamista. Yks lasi suokaa vennon makeaa!
MEFISTOFELES (lävistäen). Mehua tulvikoon siis Tokai'ista!
ALTMAYER. Ei herra! silmihin mua katsokaa! Ettekös vainen meitä pilkkaa?
MEFISTOFELES. No kuinkas! purra vois se omaa nilkkaa, Näin kesken seuran arvoisan. Vaan lausukaa nyt oitis suorahan, Mitä viiniä te haluatte?
ALTMAYER. Mitä vaan, kump' ilveen lopetatte!
(Kun kaikki lävet on näverretty ja tulpattu.)
MEFISTOFELES (kummallisilla eleillä).
Marjoja kasvaa viinapuu, Sarvia pukki partasuu. Viini on voimaa, köynnös puuta, Ei pöydänkään oo luonto muuta. Yks' katse luonnon sieluun luokaa! Täss' ihme on, sit' uskokaa! Nyt tulpat pois ja juokaa!
KAIKKI (vetäessään tulpat ja nähden kukin haluttuansa viiniä juoksevan lasiinsa). Oi, armas lähde meille pulppuaa!
MEFISTOFELES. Varoilla, ett'ei läisky maahan pisaraa!
KAIKKI (laulavat).
Niin kannibaalin hauskasti Kuin sata sikaa voimme!
MEFISTOFELES. Vapaanpa kansan hyvä olla on!
FAUST. Vaan mun ois mieli kohta menohon.
MEFISTOFELES. Kas ensin heidän porsasmaisuuttansa, Kuink' ilmestyy se koko loistossansa!
SlEBEL (juo varomattomasti, viiniä läiskyy maahan ja lieskahtaa tuleen). Apuhun! lieska helvetin!
MEFISTOFELES (asetellen liekkiä). Oo hiljaa, elementti tuttavin! (miehille) Täll' erää vaan ol' tippa kiirastulta.
SIEBEL. Siivolla, herra! sitä neuvoisin, Te muuten saatte maistaa multa...
FROSCH. Tuot' älkää tehkö toista kertaa!
ALTMAYER. Hän menköön koreasti pois!
SIEBEL. Vai teill' ei mieltä oo sen vertaa! Nuo vehkeet itseänne haittaa vois.
MEFISTOFELES. Vait, vanha lekkeri!
SIEBEL. Huuti! Tuo lurjus meitä vielä haukkuu!
BRANDER. Vaan kohta tässä selkään paukkuu!
ALTMAYER (vetää tulpan pöydästä, liekki lyö häntä silmiin). Ma palan!
SlEBEL. Velho pirullinen! Lyö päälle! mies on pannahinen!
(Vetävät veitsensä ja käyvät Mefistofeleen päälle).
MEFISTOFELES (vakavilla eleillä).
Sana harhat tuo, Toiset paikat, mielet luo, Tuo on tää ja tää on tuo!
(He seisovat hämmästyneinä ja katsovat toisiaan.)
ALTMAYER. Miss' oon ma? seutu herttainen!
FROSCH. Ja viinamäet!
SIEBEL. Mun sataa marjat kätehen!
BRANDER. Jo lehvän alla tuolla kohtaa Kuink' ihanasti marjat hohtaa!
(Tarttuu Siebelin nenään, toiset tekevät samoin kaksitellen ja nostavat veitsensä.)
MEFISTOFELES (kuin äsken). Pääst' irti, harha, silmisidin! Ja nähkää, kuinka piru ilveilee!
(Katoo Faustin kanssa; juomaveljet hypähtävät erilleen toisistansa.)
SlEBEL. No kuinka?
ALTMAYER. Kuinka?
FROSCH. Sunko nokkas oli se?
BRANDER. Ja sunko omaas minä pidin?
ALTMAYER. Se kolahuspa tuntui jäsenissä! Ma pyörryn ... miss' on tuoli, missä?
FROSCH. Mit' tapahtui? kun tietäisin sen vain!
SlEBEL. Jos ois se mies vaan näkyvillä, Elossa ei hän pääsis kynsistäin!
ALTMAYER. Näin äsken hänen tynnyrillä Ovesta ratsastavan ulos päin. -- Jaloissani kuin lyijy painaa... Voi jospa juoksis viinaa aina!
(Kääntyy pöytään päin.)
SlEBEL. Lumetta kaikki, hornan taikaa!
FROSCH. Tok' olin viiniä juovinain.
BRANDER. Rypäleitä mie taas suuhuni sain...
ALTMAYER. No, eikös vielä kestä ihmetöiden aikaa?
NOITA-AKAN KEITTIÖ.
(Matalalla takalla on suuri kattila valkialla. Siitä nousevissa höyryissä liikkuu jos joitakin kummallisia haamuja. Marakatti, istuen kattilan ääressä, kuorii siitä vaahdot pois ja varoo, ettei se kiehahda yli laitojensa. Naarasmarakatti pentuineen istuu vieressä ja lämmitteleiksen. Seinät ja katto täynnä eriskummaisia kaluja ja kapineita.)
FAUST. MEFISTOFELES.
FAUST. Nää hurjat noitavehkeet inhoani nostaa. Vai terveyteni täytyy mun siis ostaa Merestä hullutuksien? Mun ämmän neuvoihinko tulee luottaa! Ja hänkö sotkukeittoineen Voi niskaltani luoda kolmekymment' vuotta! Voi! jos et tiedä parempaa! Jo heitän toivon viimeisenki. Siis eikö mitään voidelmaa Oo luonto löynnyt tai joku oiva henki?
MEFISTOFELES. Taas järkevästi haastat, veikkonen; Sua nuorentaa voi keino luontonainen, Vaan siitä puhuu toinen kirjanen, Ja sepä luku kummallainen.
FAUST. Mik' on se?
MEFISTOFELES. Helppo keino, johon tarpehen Ei raha, lääkär', eikä noita: Nyt lähde oitis pellollen Ja kuoki, kaiva, viljeleppä soita! Sulkeudu sieluin sydämin Mit' ahtahimpaan piirihin! Sun ruokas olkoon yksinkertainen, Eläinnä elä kesken eläinten, Ja ällös herrastelko suotta, Vaan lannoitappa itse sarkojasi Kaheksankymmenenpä vuotta Tää keino säilyttää sun nuoruuttas.
FAUST. En siihen tottunut, en saata Ma lapiolla uurtaa maata. Tuo ahdas toim' ei oo mun mielehen.
MEFISTOFELES. Siis noidan täytyy sentään esillen.
FAUST. Vaan miksi juur' tuo ämmä rauska? Sä voithan keittää juoman itsekin!
MEFISTOFELES. Kas sepä juuri toimi hauska! Ei! ennen tuhat siltaa salvaisin! Ei tiede, taide riitä yksinään, Vaan kärsivyyttä kysytään. Hiljainen henki vuosikaudet toimii; Vast' aikaa myöden kalja voimii. Ja kaikki taikatemppuset Lisäksi siihen tuhannet? Pirulta kyllä opin sai se noita, Vaan piru tuot' ei itse tehdä voi. (silmäten marakatteja). Kas, sukkeloita elukoita! Tää piika on ja renki toi! (elukoille). Ei rouva liene kotosalla?
MARAKATIT.
Atrialla! Savutorvesta vaan Kotoaan!
MEFISTOFELES,
Ja kauanko leijaa Kemuissa ja reijaa?
MARAKATIT.
Mink' aian lämmitämme Käpäliämme.
MEFISTOFELES (Faustille). Mit' arvaat? Eikös oo ne näppäröitä?
FAUST. En koskaan nähnyt oo niin äitelöitä.
MEFISTOFELES. Ma niiden kanssa kyllä juttelen, Se tekee hyvää minun luonnollen, (marakatille). No, sano mulle hiiden-poppa, Mit' ahjossas sä sekoitat?
MARAKATTI. Mä keitän laihaa kerjuu-soppaa.
MEFISTOFELES. Kyll' yleisöä sitten saat.
NAARASMARAKATTI (hiipii liki Mefistofelesta ja ailakoitsee häntä).
Voi, heitä nyt noppaa! Mua rikkaaks tee! Hätä ahdistelee. Jos markkojen kieltä Kultaista vain Sois taskustain, Mull' oisipa mieltä.
MEFISTOFELES. Kuink' iloinen tuo katti rukka ois, Jos arpapelihin se päästä vois!
(Sillä välin marakatin-pentut ovat asuilleet suuren pallon kanssa, jonka nyt pyörittävät esiin).
KOIRAS-MARAKATTI.
Maailma näin Ylös- alaspäin Yhä vierähtää Ja kierähtää! Kuin las' kilisee Ja särkyilee; On onttokin; Se tältä kohtaa Heleenä, hohtaa Tuost' enemmin. Oon hengiss' mie, Vaan toisin sie. Se, poikasen', On savinen: Mee tieltä pois, Tai vie sun piru; Se särkyä vois, Sun tappaa siru!
(Urosmarakatti ottaa seinästä seulan).
MEFISTOFELES.
Mitä, teet sä veijari?
UROSMARAKATTI.
Jos oot sä peijari, Sen seulasta tiedän. (juoksee naaraan luo ja antaa senkin katsoa läpi). Kah, muija paras, Hän onkin varas. Sit' ei mainita siedä.
MEFISTOFELES.
Entä pata-kollo?
MARAKATIT.
Ei tiedä se tollo, Mitä patamme on, Ja kattila voi.
MEFISTOFELES.
Peto ruokoton!
UROSMARAKATTI.
Kas täss' on tuoli! Etkö viuhkaa huoli?
(Pakottaa Mefistofelesta istumaan ja antaa hänelle viuhkan).
FAUST (joka sillä välin on seisonut peilin ääressä ja milloin lähennyt sitä, milloin etääntynyt siitä). Mi näkö! Taikapeilihin Kuvautuu taivaallinen hempi! Suo mulle siipes sukkelin, oi lempi, Ja lennätä mua hänen sylihin! Jos lähetä vaan uskaltaisin! Vaan lähempää kun katselen, Hämärtyy multa pilvehen Tää neitsen haamu ihanaisin. Vai näinkö kaunis nainen tosiaan? Ja kaikki taivaan sulot nähdä saisin Sulaa van tuohon varteen uinuvaan? Tää maanko päällä mahdollista?
MEFISTOFELES. Kai niin! Kun Luoja kaiken viikkoa hikoilee Ja lopuks' itse työstään riemuitsee, Kai syntyä täytyy jotain oivallista. Nyt katsele ja tyydytä tuo kaipuu! Mä vainun sulle moisen aartehen. Ja onnen myyrä on se sulhanen, Jon sylihin tää morsianna vaipuu!
(Faust katselee ehtimiseen peiliin. Mefistofeles, loikoen tuolissa ja leikkien viuhkalla, jatkaa).
Täss' istuimella niinkuin keisar majaan! Tää valtikas on, kruunua vielä vajaan.
(Elukat, jotka tähän asti ovat kummallisilla liikkeillä hypelleet sikin sokin, kantavat hälisten ja meluten kruunua Mefistofeleelle).
MARAKATIT.
Ah, kruunupa tuo Nyt yhteen luo Sä verin ja hi'in
(Ne pitelevät kruunua varomatta, särkevät sen kahtia; ja juokselevat, kappaleet käsissä).
Haa! kuulen ja näen Ja runoja käen, Ja nyt kävi niin!
FAUST (peiliin päin). Voi! järkeni on miltei harhatiellä!
MEFISTOFELES (osottaen elukoita). Koht' ikään munki pään' on hourumiellä.
MARAKATIT.
Jos on onnestus, Hyvä sattumus, Kyll' aatteet syntyy vielä.
FAUST (kuten ylempänä). Mun alkaa rinnassain jo palaa. Voi, rientäkäämme matkoihin!
MEFISTOFELES (entisessä asennossaan). Ei laulele ne runoniekat salaa, Se myöntää täytyy ainakin.
(Kattila, jota naarasmarakatti on jättänyt vaalimatta, kiehahtaa yli laitojensa: suuri valkea lieskahtaa ylös savutorveen. Noita-akka tulla leijuttaa lieskan kautta, kauheasti kirkuen).
NOITA-AKKA.
Ai ai! uhuu! Kirottu konna! irvisuu! Padan heität, rouvasi korventuu! Sen ryökäle!
(Äkkää Faustin ja Mefistofeleen).
Ket' ootte te? Mit' aiotte? Mi tänne ne toi? Ken pääsyn soi? Ui! tuli lyököön Ja luunne syököön!
(Pistää kauhan kattilaan ja viskaa tuliliekkiä Faustin, Mefistofeleen ja elukoiden päälle. Elukat poraavat).
MEFISTOFELES (huitoo viuhkan varrella lasit ja astiat pirstoiksi).
Siin' astias Ja sotkelmas Kaikk' kahtia Ja pirstana! Se tahtia On virrelles, Sä ryökäles!
(Akka peräytyy kiehuen kiukkua ja kauhistuen).
Tunnetko mun, luuranko irstainen, Sun herras ynnä haltias? Jos tahdon, kerran läimäisen! Ja ruhjon sun ja katti perhanas! Vai etkö enää pelkää punatakkia, Ja etkö huomaa kukonsulka-lakkia? Tulinko täänne naama piilossa? Pitäiskö nimikin viel' ilmoittaa?
NOITA-AKKA. Tapani nuiva anteeks' antakaa! Vaan enhän, herra, nähnyt hevos-kampuraa. Ja korppi-parikin on poissa?