Part 14

-- Minä kustannan kokouskutsumuksen levittämisen, lisäsi lakimies. Huolehdin myös siitä, että tiedonanto paikallisosaston jäsenille lähetetään postiin vielä tänä iltana. Tulkaa nyt, niin etsimme käsiimme pari osaston jäsentä keskustellaksemme asiasta heidän kanssaan.

He lähtivät ulos. Bremer palasi kotiin työhönsä, mutta Samuel ja Everley menivät sisään erääseen sikarimyymälään, joka sijaitsi saman kadun varrella. Myymälän omisti eräs vähäinen Venäjän juutalainen, jonka hauskannäköisiltä kasvoilta tumma silmäpari lausui vieraat tervetulleiksi.

-- Toveri Lippman, sanoi Everley, saan esitellä sinulle herra Prescottin.

Myöskin "toveri Minsky" tuli myymälään pihanpuolella olevasta työhuoneesta. Hän oli sikarintekijä ja hänen paljaat käsivartensa olivat hyvin keltaiset ja näivettyneet. Everley kertoi heille lyhyesti Samuelin seikkailuista ja esitti mitä hän oli aikonut tehdä. Se tulinen kiihko, jolla molemmat kuulijat vastaanottivat Everleyn kertomuksen ja esityksen, ei jättänyt epäilyksen varjoakaan siitä, etteivät he olisi asian puolella. Parisen korttelia etempänä, eräässä kulmauksessa, sijaitsi pieni työhuone, jossa työssään harmaantunut vanha puuseppä, "toveri Begg", tarttui Samuelin käteen ja piti sitä kuin ruuvipihdissä ilmottaessaan hyväksyvänsä hänen menettelynsä. Senjälkeen lähtivät he tohtori Bartonin, erään nuoren lääkärin luo, jonka Everley sanoi olevan tukipisteenä kaupungin paikallisessa sosialistiyhdistyksessä.

-- Hän on saanut kasvatuksensa ulkomailla, selitti Everley, joten hänellä ei ole meikäläisten lääkärien ahdasta käsityskantaa. Sen lisäksi on hänen vaimonsa todellinen kaunopuhuja.

Mrs Barton oli nainen, jonka rakastettavat ja lempeät kasvot muistuttivat Samuelille hänen äitinsä valokuvaa. Koko ajan, kun Everley kertoi Samuelin seikkailuja, silmäili nuorukainen mrs Bartonia ja koetti päästä selville hänen mielipiteistään ja siitä kummallisuudesta, että hän oli sosialistipuhuja.

Hetkisen kuluttua tuli tohtori Barton sisälle ja hänelle piti Samuelin seikkailut kertoa uudelleen. Molemmat kiintyivät niin vieraihinsa, että pyysivät heitä jäämään murkinalle. Keskustelussa käsittelivät he kysymystä koko laajuudessaan ja Samuel tunsi saavansa luottamusta asiansa oikeuteen siitä varmuudesta, millä he kävivät asiaan käsiksi. Ei tarvittu pitkiä selittelyjä heidän kanssaan, sillä he näkyivät jo etukäteen tietävän mitä oli tehtävä. He näyttivät omaavan ikäänkuin taika-avaimen, jonka avulla saattoivat päästä tunkeutumaan Lockmanvillen sisäiseen elämään. Ja se teki heille mahdolliseksi ymmärtää kaiken ja tuntea, kuten hän tunsi, sekä käsitellä asiaa kaikkia mahdollisuuksia huomioonottaen.

Kaikki nämät olivat hämmästystä herättäviä kokemuksia Samuelille. Vielä joku tunti sitten oli hän ollut huutavan äänenä korvessa, villiytynyt ja yksinäinen ja täällä oli nyt joukko liittolaisia, mitkä näyttivät nousseen ikäänkuin maasta. He olivat miehiä, jotka tarkasti tiesivät, mitä tarvitaan ja kuinka voidaan saavuttaa se, johon pyritään; miehiä, jotka eivät tarvitse mitään opastusta tarttuakseen työhön käsiksi vahingoittamatta hänen korkeaa asiaansa. He käsittelivät asiaa aivan kuin olisivat sentapaisissa asioissa puuhailleet kaiken ikänsä. Hän tunsi itsensä siinä määrin hämmentyneeksi, että oli vähällä unhottaa minkälaista väkeä he olivat.

Mutta se selvisi taas hänelle äkkiä, kun he olivat palanneet takaisin Everleyn konttoriin. Hän istui ja tuijotti nuorta juristia niin huolestuneella ilmeellä, että tämä kysyi:

-- Miten nyt on laitanne?

-- Sanokaa minulle, mister Everley, sanoi nuorukainen, kuinka sellaiset ihmiset, kuin Bartonit, voivat uskoa vapaaseen rakkauteen?

-- Uskoa vapaaseen rakkauteen! Mistä ihmeestä te olette tullut siihen käsitykseen?

-- Eivätkö he sitten usko vapaaseen rakkauteen? tiukkasi Samuel.

-- Luonnollisesti ei. Kuka on sanonut, että he siihen uskovat?

-- Mutta hehän ovat sosialisteja!

Everley lakkasi työstään ja nauroi sydämellisesti.

-- Kuinka te olette saaneet sellaisen ajatuksen? kysyi hän.

-- Kas, sanoi Samuel, minä olen kaikkialta lukenut että sosialistit uskovat vapaaseen rakkauteen.

-- Vartokaa kunnes olette päässeet kunnolliseen alkuun uudistustyössänne, sanoi nuori lakimies nauraen, silloin näette, mitä olette oppineet.

-- Mutta, änkytti Samuel hämmästyneenä, eivätkö sitten sosialistit usko vapaaseen rakkauteen?

-- Yksi ja toinen heidän joukostaan voi tehdä niin, sanoi Everley. Minä tunnen erään, joka uskoo peikkoon, toisen joka uskoo paaviin ja kolmannen, joka lujasti uskoo Aatamiin ja Eevaan. Enkä minä voi sanoa mihin he kaikki uskovat.

-- Nähkääs, jatkoi Everley selittäen, me muodostamme valtiollisen puolueen, joka ei voi estää henkilöitä vapaasti liittymästä meihin. Ja sentähden, kun sosialistipuolue on alati kasvava puolue, lukeutuu kannattajiimme kaikenlaista väkeä, joilla on mitä moninaisimpia ihanteita. Me emme voi sitä auttaa!

-- Mutta, huudahti Samuel, te olette uskonnon vihollisia!

-- Meillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vastasi Everley. Me olemme, kuten sanoin, valtiollinen puolue. Jotkut joukostamme ovat huomanneet välttämättömäksi jättää kapitalistien kirkot, mutta siitä ette suinkaan voi meitä moittia.

-- Ei, ei suinkaan, myönsi Samuel, ja lisäsi senjälkeen:

-- Mutta ettekö tahdo hävittää hallituksen?

-- Päinvastoin, me tahdomme vahvistaa sitä. Mutta ensiksi täytyy meidän ottaa se pois kapitalisteilta.

-- Mutta _mihin_ te sitten uskotte? kysyi Samuel hämmästyneenä.

Everley selitti, että sosialistit koettavat järjestää ja kasvattaa työväenluokkaa jouduttaakseen välttämätöntä taloudellista muutosta. He haluavat ottaa maan ja kaivokset, rautatiet ja tehtaat kapitalistien käsistä.

-- Me katsomme, että sellaiset laitokset eivät saa kuulua yksityisille, vaan koko kansalle. Silloin tulee työtä jokaiselle ja jokainen saa täyden korvauksen työstään eikä kenelläkään ole tilaisuutta elää tekemättä työtä.

Samuel istui hetkisen hiljaa selvitellen asiata itselleen.

-- Mutta, huudahti hän hyvin ällistyneenä, sehän on aivan niinkuin _minäkin_ uskon.

-- Luonnollisesti, vastasi toinen, se on aivan niinkuin te uskotte ja se on sitä, johon terve järki uskoo.

-- Mutta -- mutta -- änkytti poika. Olenko minä sitten sosialisti?

-- Yhdeksänkymmenettäosaa kansasta koko maassa on sosialisteja, vastasi Everley, vaikka eivät vielä ole itse havainneet sitä.

-- Mutta, huudahti Samuel, teidän pitää opettaa heitä.

-- Me teemme parhaamme, sanoi Everley myhäillen. Tulkaa auttamaan meitä...

Samuelia tämä hämmästytti.

-- Mutta kuinka on kansa saanut näin väärän käsityksen sosialisteista, kysyi hän.

-- Kansan käsitys on sellainen kuin heidän herransa ja isäntänsä haluaa kansalla olevan.

Samuel tarttui suonenvedontapaisesti tuoliinsa.

-- Se on niinmuodoin liittoutumista! huudahti hän.

-- Aivan niin, sanoi Everley. Se on hallitsevan luokan liittoutumista kansaa vastaan. He omistavat sanomalehdistön, kirjat, yliopistot, kirkot ja hallituksen, joiden kautta he puhuvat kansalle valheita ja pitävät kansaa heille kuuliaisena.

Samuel seisoi naama naamaa vastaan kapitalismin äärimäisen hirviön kanssa. Se on kyllä huonosti, että kapitalismi omistaa ne varat ja välikappaleet, joilla kansan on elettävä, ja että se niiden avulla nälällä kiduttaa ja hivuttaa työläisten ruumiita. Mutta että kapitalismi omistaa heidän sielunsakin ja johdattaa harhaan heidän henkisen elämänsä?! Pidättää heitä tieltä, jota myöten -- kulkemalla voisivat pelastua. Se oli hänelle aivan uutta, sillä se oli hänen mielestään suurin kaikista rikoksista.

-- Minä en voi tätä uskoa, sanoi hän mielenliikutuksensa takia vaikeasti hengittäen.

Nuori lakimies vastasi levollisesti:

-- Tulkaa ja työskennelkää kanssamme jokunen aika, niin saatte sen itse nähdä.

XXIX. Sanomalehtiuutinen ja varotus.

Saavuttuaan kotiinsa sai hän kokea uuden yllätyksen, sillä siellä istui hieno ja hyvin puettu nuori mies, joka odotti häntä saadakseen puhua hänen kanssaan.

-- Nimeni on Pollard, sanoi hän, _"Lockmanvillen Sanomain"_ toimituksesta. Haluaisin saada uutisen teistä.

-- Uutisen minusta! huudahti nuorukainen hämillään. --

-- Niin, haastattelun, selitti mr Pollard. Minä haluan saada vähäsen tietoja siitä kokouksesta, jonka aijotte pitää.

Samuel tunsi itsessään samallaista järkyttävää tunnetta, jota jokainen yhteiskunnallinen uudistaja sekä ennen että vielä myöhemminkin on saanut kokea. Hän istui mrs Stedmanin pienessä arkihuoneessa ja kertoi vielä kerran seikkailunsa. Mr Pollard oli aivan nuori äskettäin yliopistosta saapunut sanomalehtimies ja hänen lyijykynänsä liikkui nopeasti muistiinpanokirjan lehdillä.

-- Karaistukaa, selitti hän. Tämä on huomiota herättävä asia.

Samuelille olivat nämät erinomaisia uutisia. Ne hämmästyttivät häntä niin, ettei hän joutanut niitä lähemmin miettimään. Mitä se kannattaa kutsua kokousta ja pitää puheita, kun voidaan saada asia painetuksi sanomalehteen? Siitähän jokainen saa sen lukea ja pääsee oikeaan käsitykseen kaikesta eikä tarvitse pelätä mitään virheitä ja erehdyksiä. Sitäpaitsi lukevat ihmiset sanomalehtiä vapaahetkinään, jolloin heillä on hyvää aikaa asioita perinpohjin ajatella.

Kun mr Pollard oli lähtenyt, riensi Samuel suurimmalla kiireellä puhumaan asiasta Everleyn kanssa.

-- Teidän ei tarvitse painattaa kokouskutsumusta, sanoi hän, minä kerroin hänelle missä kokous tullaan pitämään.

Everley vaan hymähti Samuelin kiihkolle.

-- Me toimitamme kokouskutsumukset jaetuksi kuitenkin, sanoi hän. Odottakaa siksi kun saatte nähdä mitä "Sanomat" asiasta kertovat.

-- Mitä ajattelette? kysyi Samuel. Everley ei halunnut selittää ajatuksiaan lähemmin, vaan kehotti Samuelia odottamaan. Samuelin uutiset eivät näyttäneet tekevän häneen sitä vaikutusta kuin niiden olisi pitänyt tehdä, tuumi Samuel.

Samuel palasi kotiinsa. Myöhemmin iltapäivällä, kun mrs Stedman oli mennyt myymälään ostoksille, naputettiin hänen ovelleen. Samuel riensi avaamaan ja suureksi hämmästyksekseen näki hän Bill Finneganin edessään.

-- Hyvää päivää, nuori ystäväiseni, sanoi Finnegan.

-- Hyvää päivää, vastasi Samuel.

-- Mitä minä olen kuullut -- sinähän aijot pitää puheen?

-- Kyllä. Mutta mistä te sen tiedätte?

-- Olen saanut tietää sen Gallaganilta. Slattery oli puhunut siitä hänelle.

-- Slattery? Hänkin on niinmuodoin saanut tietää siitä?

-- Tuhat tulimmaista, luuletko sinä häntä puoluejohtajaksi?

Finnegan katsoi ympärilleen tullakseen vakuutetuksi siitä, että he olivat kahdenkesken.

-- Sammy, sanoi hän. Minä olen tullut luoksesi kaikessa ystävyydessä antaakseni sinulle vihjauksen ja toivon sinulla olevan kylliksi ymmärrystä selviytyäksesi puuhasta jälkeenpäin.

-- Mitä se on? kysyi Samuel.

-- Älä vaivaa itseäsi puhumalla kokouksessa.

-- Minkä vuoksi en saisi puhua?

-- Senvuoksi, ettei sinun sallita sitä tehdä.

-- Mutta kuinka voidaan minua siitä estää?

Seurasi hiljaisuus silmänräpäykseksi.

-- Se on hullua, mitä aijot tehdä, sanoi Finnegan sen jälkeen. Sinä voit luottaa minuun, että sinulle tulee jotakin tapahtumaan, jos sinä aijot jatkaa puuhiasi.

-- Mitä saattaisi tapahtua?

-- En tiedä, poika -- ehkä putoat virtaan.

-- Putoan virtaan?

-- Niin, -- tai saat lyijysateen kalloosi jonakin iltana jossakin pimeässä kujassa. Minä en tosin voi sanoa sinulle mitä tulee tapahtumaan, ainoastaan sen, että sinä et tule pitämään aikomaasi puhetta.

Samuel tuli aivan hämilleen.

-- Se ei voi olla teiltä vakavasti sanottua, sopersi hän.

-- Kyllä varmaan. Miksikä ei?

Samuel ei vastannut.

-- Minä en voi ymmärtää, minkätähden tahdot tehdä tämän, jatkoi Finnegan, tai kuka on sinun takanasi? Sen mukaan kun minä ymmärrän, olet sinä päässyt selville joistakin rumista asioista, joita sivumennen sanoen, vähäsen on tässä kaupungissa: Slattery, Patt Mc Cullagh, kaupungin valtuusto, Wygant, Hickman ja myöskin Bertie Lockman -- eikö totta?

-- Kyllä! sanoi Samuel. Mutta siitä en minä aikonut puhua.

-- Eivät he tiedä mistä sinä aijot puhua, mutta heillä ei ole halua asettaa itseään hyökkäystesi alaiseksi. Tämän vuoksi ei aijota antaa sinun ensinkään puhua.

-- Mutta voiko todellakin sellaista tapahtua? kysyi poika mielenliikutuksen valtaamana.

-- Sellaista sattuu alinomaa ja sehän on aivan luonnollista. Eihän kansa muuten tulisi käsittämäänkään sellaisia asioita ja puhuisi niistä?

-- Kyllä, luonnollisesti, vastasi Samuel. Ja se se juuri minua suuresti hämmästyttää.

-- Jaa, sanoi Finnegan, mutta heidän ei anneta ymmärtää sitä. Etkö sinä sitä käsitä?

-- Kyllä, minä käsitän, kuiskasi Samuel.

-- Katsoppas, Sammy, on olemassa eräs nurkkakopla, joka hallitsee tässä kaupungissa ja he aikovat jatkaa edelleenkin hallitustaan. Etkö luule heillä olevan keinoja, joita käyttämällä saavat tukituksi sinunlaiseltasi suun.

-- Mutta, mister Finnegan, sehän olisi samaa kuin murhaa!

-- No niin, sitä ei heidän kuitenkaan tarvitsisi itse tehdä, kuten kai ymmärrät. Kun mister Henry Hickman haluaa saada kananpojan päivällisekseen, ei hänen ole pakko itse vääntää siltä niskoja nurin.

Samuelilla ei ollut mitään vastattavaa tähän. Hän istui kauhun valtaamana.

-- Minä tunnen nämät hommat, näetkös, sanoi Finnegan, ja minä haluan vaan antaa sinulle ystävällisen neuvon. Ja mitä saakelia tarvitsee sellaisen poikanaskalin, kuin sinä olet, puuhailla toisten hyväksi?

-- Mitä minä muutakaan voisin tehdä? kysyi Samuel.

-- Tehdä? Hanki itsellesi sopivaa työtä ja nai sellainen tyttö, josta pidät. Sinä et koskaan tule oikein ymmärtämään elämää, ennenkuin olet saanut itsellesi lapsia.

Samuel puristeli vain päätään, sillä tämä ehdotus ei häntä miellyttänyt.

-- Minä tahdon koettaa pitää itseni kaukana kaikesta puuhasta, sanoi hän, mutta tämä puhe minun _täytyy_ pitää.

Finnegan lähti tiehensä tuumivaisena puristellen päätänsä ja mutisten itseksensä. Samuel kiirehti takaisin ystävänsä lakimiehen luokse. Seurauksena tästä käynnistä oli, että Everley vaati häneltä juhlallisen lupauksen, ettei hän mene ulos pimeän tultua.

-- Minä muistan, mitä tässä kaupungissa tehtiin lakon aikana, sanoi Everley ja minulla ei ole vähintäkään halua asettaa itseäni tai jotakin toista vaaroille alttiiksi. Senjälkeen, kun lopetettiin täkäläiset ammattiyhdistykset, olemme me ainoastaan täällä jälellä.

Samuel pysyttäytyi illan kotona ja kertoi Sofialle kaikki kokemuksensa sekä kuvaili niitä ihmisiä, joita oli oppinut tuntemaan. Tyttö oli aivan haltioissaan ihastuksesta.

-- Ah, tiesinhän minä, että apu oli tuleva! Minä tiesin, että apu oli tuleva! huudahteli hän.

Vaikka olikin hyvin väsynyt, saattoi Samuel tuskin nukkua mielenliikutuksensa takia. Aikaisin aamulla nousi hän ylös ja meni ulos ostamaan "Lockmanvillen Sanomain" irtonaisnumeroa.

Hän seisahtui kadun kulmaukseen ja aukasi sanomalehden. Hän heitti silmäyksen "Sanomain" ensi sivulle -- siellä ei löytynyt mitään kokouksesta. Hän tarkasti takasivun ja senjälkeen sivun toisensa perästä löytääkseen uutisen. Mutta hän ei löytänyt siitä mitään. Silloin ryhtyi hän uudelleen lukemaan lehteä entistä tarkempaan, tutki jokaisen otsikon, löytämättä sittenkään sitä, mitä etsi. Vielä kolmannen kerran hän kävi läpi lehden lukien tarkasti läpi jokaisen pienimmänkin uutisen, mutta turhaan. Kun hän näin oli kuluttanut "Sanomain" lukemiseen tunnin aikaa löytämättä mitään, tuli hän vihdoinkin vakuutetuksi, ettei hänen asiastaan ollut lehdessä riviäkään.

Kun Everley sinä aamuna saapui konttoriinsa, tapasi hän Samuelin eteisessä odottamassa. Nähdessään sanomalehden hänen kädessään nauroi nuori lakimies.

-- No, oletteko löytäneet uutista? kysyi hän.

-- En, sitä ei ole täällä! vastasi Samuel.

-- Minä arvasin hyvin, että niin sen kanssa tulee käymään, sanoi Everley. Mutta minä katsoin parhaaksi, että te itse voitte hankkia sen kokemuksen itsellenne.

-- Mutta mitä se merkitsee? kysyi Samuel.

-- Se johtuu siitä, että Lockmanvillen hallitusherrain koplalla on satatuhatta dollaria kiinitettynä "Sanomiin".

Samuel ällistyi ja seisoi ystäväänsä tirkistellen.

-- Nyt näette mitä se on, kun tahtoo olla sosialistina! sanoi Everley nauraen.

Ja Samuel näki sen.

XXX. Samuel sosialistikokouksessa.

Samana päivänä illallisen jälkeen tuli Everley yhdessä Fredrik Bremerin kanssa noutamaan Samuelia sosialistien kokoukseen, missä hänen tuli kertoa seikkailunsa.

Kokous pidettiin pimeässä salissa ruokatavarakaupan yläkerroksessa. Siellä olivat kaikki ne henkilöt, jotka Samuel oli tullut tuntemaan edellisenä iltana, ja parisenkymmentä muuta henkilöä. Useimmat heistä olivat ammattityömiehiä, mutta olipa joukossa myöskin jokusia, jotka näyttivät hyvin toimeentulevilta myymälänomistajilta tai kirjanpitäjiltä. Samuel pani merkille, että kaikki kutsuivat toisiaan tovereiksi ja jokuset niiden joukossa puhuttelivat häntäkin samalla tavalla, mikä herätti omituisia tunteita hänessä. Kokoukseen tuli myöskin muutamia naisia, joista yksi toimi puheenjohtajana.

Everley piti aluksi puheen sekä luki Samuelin kehotuksen samalla kertoen mistä se oli aiheutunut. Tämän jälkeen pyysi hän Samuelia astumaan esiin. Nuorukainen sävähti. Hetken kuluttua valtasi hänet kuolettava kauhistus. Ajatus, että jos hän kaikkien näiden henkilöiden läsnäollessa ei voisikaan puhua, tunkeutui hänen mieleensä. Jos hän tulisi aivan hervottomaksi, kykenemättömäksi ajatuksiaan esittämään, niin mitähän nuo vieraat henkilöt hänestä silloin sanovat? Hän puristi kätensä nyrkkiin -- mitä sillä on väliä, mitä he ajattelevat hänestä! Köyhät kärsivät ja totuus vaatii voimakkaasti päästä oikeuksiinsa! Hän tahtoo puhua ympärillään oleville ihmisille siitä, mikä häntä painosti.

Hän alkoi puhua, kertoen kuinka oli tullut ryöstetyksi, ja kuinka oli turhaan etsinyt työtä sekä siitä, mitenkä poliisi oli hänet pidättänyt ja sulkenut tyrmään. Nähtyään ympärillään olevan ihmisiä, jotka häntä ymmärsivät, tunsi hän itsensä levolliseksi eikä enään ajatellut itseään. Hän puhui lähes puolituntia, ja kun hän lopetti, vallitsi kokoushuoneessa todellinen innostus hänen pyhään ja korkeaan asiaansa.

Samuelin lopetettua puheensa nousi Everley puhumaan.

-- Toverit! sanoi hän. Olen jo vuoden ajan vaatinut, että paikallisyhdistyksemme tulee ryhtyä taisteluun lausuntovapauden puolesta tässä kaupungissa. Nyt on oikea hetki taistelun alottamiseksi. Ellemme siihen ryhdy nyt sopivan tilaisuuden tarjoutuessa, saatamme kernaasti luopua kaikista vaatimuksistamme.

-- Kannatetaan, huusi Beggs, vanha puuseppä.

-- Minä olen ottanut itselleni vapauden tilata kokouskutsumuksia, jatkoi Everley, sillä aikaa ei ole hukattavana, ja minä olen vakuutettu siitä, että toverit tulevat hyväksymään toimenpiteeni. Ehdotan nyt, että paikallisyhdistys päättää panna toimeen kokouksen huomisiltana ja että nämät kaksituhatta kokouskehotusta, jotka minulla täällä on, jaetaan kaupungille salaisesti tänä yönä.

-- Kannatetaan, sanoi mrs Barton.

-- On merkittävä, lisäsi Everley, että emme tule saamaan mitään apua sanomalehdiltä. Ja meikäläisten, kuten seurakunnan jäsenienkin, tulee saada kuulla tämä juttu kokonaisuudessaan.

Tämän jälkeen luki hän kokouskehotuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti.

-- Vielä ehdotan, jatkoi Everley, että yhdistyksemme käyttää tilaisuutta hyväkseen ja taistelee itselleen oikeuden katukokouksien toimeenpanemiseen Lockmanvillessä. Te tiedätte, että poliisi aina työlakosta asti on kieltänyt sellaisten kokouksien pitämisen, mutta minä ehdotan, että me torstai-iltana pidämme kokouksen Tori- ja Isonkadun kulmauksessa, missä ilmotamme yleisölle tämän asian, sekä että me sen jälkeen jatkamme taistelua pitämällä katukokouksia joka ilta niinkauvan, kunnes olemme saaneet itsellemme oikeuden niiden pitämiseen.

Samuel saattoi miesten kasvojen ilmeistä havaita, miten vakava tehty ehdotus heistä oli. Everley piti vielä kiihkeän puheen. Työväestö kaupungissa on menettänyt viimeisenkin toivonsa ammattiyhdistyksiin ja kärsii suuresti vallitsevasta kovasta ja kalliista ajasta. Nyt, jos koskaan, oli sovelias hetki, jolloin työväenluokan silmät voidaan saada näkemään oikeita parannuskeinoja olojen korjaamiseksi. Ja sosialistit ovat voimattomia sentähden, että sallivat poliisin itseään holhoa. Nyt täytyy kansan pitää puolensa poliisi valtaa vastaan.

-- Mutta käsitättehän sen, että sellainen menettely on samaa, kuin joutua vankilaan, sanoi tohtori Barton.

-- Kyllä minä sen käsitän, vastasi Everley. Vankilaan tulemme otaksuttavasti joutumaan useampia kertoja. Mutta jos me alusta asti, pidämme lujasti kiinni päätöksestämme, niin voimme saavuttaa voiton, sillä me voimme saada kansan puolellemme ja myöskin murtaa sanomalehtien salaliiton olla meistä mitään mainitsematta.

-- Tämä on asia, jota meidän tulee tarkoin punnita, sanoi nainen, joka oli puheenjohtajan paikalla.

-- Minä olen valmis tekemään sen mitä voin, sanoi lakimies. Minä tarjoon puhujille maksuttomasti apuani oikeuslaitoksissa tai tulen minä myöskin ensimäiseksi antamaan vangita itseni -- kumpaa vaan toverit haluavat.

-- Me tulemme menettämään paikkamme, sanoi joku salissa kauvempana oleva.

-- Sitä meidän täytyy miettiä, sanoi Everley. Te tiedätte hyvin, miten paljon minä tähän asti olen toimintani takia menettänyt.

Samuel kuunteli korvat höröllä ja jännittyneenä keskustelua. Kokoukseen osaaottavat olivat ihmisiä, joiden tulot eivät olleet hänen tulojaan suuremmat, ja jotka mielisuosiolla jättäytyivät samalle mahdille, joka oli hänet ruhjonut. Siellä oli myöskin mies, joka oli menettänyt silmänsä lasitehtaassa, toinen, eräs rautatien jarrumies, joka juuri oli päässyt sairaalasta, kun oli menettänyt toisen jalkansa. Siellä oli myöskin miehiä, valjuja ja nälän surkastuttamia, sekä heidän nälkäisiä vaimojaan ja lapsiaan. Mutta siitä huolimatta uhrasivat he aikansa ja ansionsa, antoivat koko olemassaolonsa ja koko elämänsä ihmisten vapauden ja oikeuksien ylevän asian hyväksi. Oliko hän milloinkaan ennen tavannut sellaisia miehiä, kuin täällä oli koossa? Oliko hän koskaan uneksinutkaan sellaista miestä?

Hän oli ajatellut, että hän oli yksin ja että hän kantaa hartioillaan kaikki ihmisyyden rasitukset. Ja täällä on väkeä, joka on valmiina kannattamaan häntä ja hänen pyrkimyksiään. Keskustelusta voi hän lisäksi havaita, että nämät miehet muodostavat osan laajalle levinneestä järjestöstä, jonka paikallisosastoja löytyy jokaisessa kaupungissa kautta koko maan. Heillä on omat vaalikokouksensa, he äänestävät kaikissa vaaleissa omia ehdokkaitaan, julkaisevat useita sanomalehtiä, aikakauskirjoja ja muuta kirjallisuutta. Ja he muodostavat osan armeijan miehistöstä, armeijan, joka yhteisesti toimii kaikissa sivistysmaissa. Mihinkä tahansa kapitalismi on tunkeutunut hallitsevaksi, siellä myöskin liittyy miehiä yhteiseen taisteluun sitä vastaan; ja joka päivä kasvaa heidän voimansa, -- eikä löydy ketään, joka voisi heidän kasvavaa voimaansa ja vaikutustaan hillitä.

Nämät miehet olivat luoneet katseensa uuteen aikaan, joka on lähestymässä, ja heissä paloi vakaumuksen pyhä tuli. Samuel tajusi, miksi he panivat painoa sanalle "toveri", jota he toisiaan puhutellessaan käyttivät; he olivat miehiä, jotka olivat kiinteästi toisiinsa sidotut yhteisten muistojen ja armottomien vihollisien harjottaman vainon ja ahdistamisen kautta. Nämät miehet tiesivät, mikä heitä on uhkaamassa tällä hetkellä: ei ainoastaan poliisi patukkoineen ja sapeleineen, ei ainoastaan rikkaiden ja mahtavain tukeman "Sanoman" harhaan johtavat ja valheelliset tiedot, vaan koko valtiollinen ja taloudellinen valta, joka keskittyy sellaisiin persooniin kuin Hickman ja Wygant ovat. Ne uhkaavat vangitsemisella ja vankilalla, häpeällä ja nöyryytyksillä, ehkäpä taloudellisella tuholla ja nälkäkidutuksellakin. Vain siten menetellen saavat he kansan suun tukituksi ja kansan korvat suljetuiksi.