Part 12

-- Niin, mister Wygant, hän juopottelee ja seurustelee huonojen naisten kanssa. Ja kuitenkin kuuluu hän niihin yläpuolellaolijoihin.

-- Hm! sanoi mr Wygant.

-- Mutta eiköhän hän vaan kuulukin niihin siksi, että hänellä on paljon rahaa? jatkoi Samuel itsepäisesti.

Mr Wygant ei vastannut.

-- Ja eikö minun paikkaani määrää se seikka, ettei minulla ole ollenkaan rahaa?

Taaskaan ei tullut vastausta.

-- Kuitenkin näen minä totuuden ja minun täytyy se sanoa! Ja miten voin minä päästä paikkaan, jonne minä todella kuulun?

-- Etkö sinä todellakaan voi itse ratkaista sitä kysymystä, sanoi mr Wygant kylmästi.

-- Tietysti pitäisi minun ottaa osaa taisteluun rahasta, kun ainoastaan raha jotakin merkitsee.

-- Poikani, sanoi mr Wygant, minä olen pahoillani sinun puolestasi, sillä sinä tulet saamaan monia kovia iskuja mailmalta, ennenkuin olet valmis. Sinun pitää oppia ottamaan elämä sellaisena kuin se on. Ehkäpä monet meistä tahtoisivat tehdä sen toisenlaiseksi, jos saisivat tahtonsa perille. Mutta elämä on, kuten tulet huomaamaan, ankaraa taistelua. Se on taistelua olemassaolosta, ja ne ihmiset, jotka kestävät taistelun, ovat soveliaimmat...

Samuel nosti äkkiä kätensä.

-- Kiitoksia paljon mister Wygant, sanoi hän vakavana, mutta kaiken tuon tiedän minä jo ennestään.

-- Mitä tarkoitat? kysyi mr Wygant.

-- Minä en voisi sitä selittää, sanoi Samuel. Te ette ymmärtäisi minua. Huomaan, että tekin olette Herbert Spencerin kannattaja. Ja se on kyllä hyvä -- mutta miksi kuulutte te kirkkoon? Minkätähden rupeatte seuraamaan Jesuksen...

Mr Wygant oli äkkiä noussut.

-- Ei, tämä menee liian kauvas! sanoi hän. Saan pyytää sinua menemään tiehesi.

-- Mutta, sir! huudahti Samuel.

-- Ei sanaakaan enää! Mene tiehesi!

Niin päättyi se keskustelu.

XXIV. Pyhän Matteuksen kirkon sakaristossa.

Samuel ei ollut sitten aamun syönyt mitään, mutta hänen ei sentään ollut nälkä. Suru ja lohduttomuus olivat tehneet hänet aivan alakuloiseksi. Tavata sellaisen mailmanmiehen kuin mr Wygant, kylmän, armottoman ja kunnianhimoisen -- se oli hänelle kauhea koetus. Mies näytti hänestä kuin suurelta pahuuden linnoitukselta; ja mitä muuta voi hän tehdä kuin katsella sitä voimattomassa raivossaan.

Hän meni kotiin, ja Sofia tapasi hänet ovessa.

-- Otaksuin sinun tänään syövän illallista aikaisin, sanoi hän.

-- Kuinka niin?

-- Sinulla on tehtäviä kirkossa tänä iltana.

-- Niin, muisti hän, silloin on kirkkoneuvoston kokous, ja minun täytyy sytyttää. Mutta minä olen kyllästynyt kirkkotyöhön.

-- Kyllästynyt kirkkotyöhön? huudahti tyttö ihmeissään.

-- Niin, vastasi hän kertoen hämmästyneille ja säikähtyneille perheenjäsenille seikkailuistaan päivän kuluessa.

Sofia kuunteli suurimmalla jännityksellä.

-- Ja sinä menit mister Wygantin luo! huudahti hän hämmästyksissään. Oi, Samuel, miten rohkeasti tehty!

-- Hän ajoi minut ulos, sanoi nuorukainen katkerasti. Ja tohtori Vince on suuttunut minuun -- minulla ei enään ole ketään apunani.

Sofia astui hänen luokseen ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen.

-- Sinulla on meidät, Samuel! huudahti hän. Me kaikki seisomme rinnallasi, eikö totta, äiti?

-- Kyllä, sanoi mrs Stedman, mutta mitä voi meidänlaisemme köyhäväki tehdä?

-- Ja sitten sinulla on miss Glady, sanoi Sofia hetken kuluttua.

-- Miss Glady! huudahti Samuel. Ei suinkaan hän rupea taistelemaan isäänsä vastaan.

-- Hän sanoi sinulle rakastavansa sinua, Samuel, sanoi tyttö. Ja hän tietää, että sinä olet oikeassa.

-- Minun täytyy mennä hänen luokseen, sanoi Samuel hetken kuluttua. Lupasin mennä kertomaan, mitä oli tapahtunut.

-- Minäkin menen hänen luokseen, sanoi tyttö. Oh, minä olen varma siitä, että hän on sinun puolellasi.

Tytön silmät loistivat mielenliikutuksesta. Samuel kiintyi katselemaan häntä ja huomasi ensi kertaa, että Sofia todellakin oli kaunis. Hänen kasvonsa olivat tulleet täyteläisemmiksi ja saaneet takaisin värinsä senjälkeen kun hän oli alkanut saada syödä yhden aterian päivässä Wygantin luona.

-- Etkö luule, äiti, että miss Glady tulee auttamaan häntä? kysyi Sofia.

-- En tiedä, vastasi mrs Stedman epäillen. Se on kauheaa -- minä en voi ymmärtää, miksi tuollaisia asioita tapahtuu.

-- Mutta sinä olet kuitenkin sitä mieltä, että Samuel teki oikein, sano, äiti, etkö olekin? kysyi tyttö.

-- Otaksun niin, vastasi hän. Se on vaikea sanoa -- se tulee synnyttämään niin paljon riitaa, ja jos miss Glady suuttuu, niin sinä voit menettää paikkasi.

-- Oi, äiti! huudahti Sofia, ja molemmat nuorikot katsahtivat säikähtyneinä toisiinsa. Sitä eivät he koskaan olleet johtuneet ajattelemaan.

-- Sinä et saa puuttua tähän asiaan! virkkoi Samuel. Sinun täytyy jättää se minulle!

-- Mutta minkätähden tekisit sinä kaikki uhraukset? vastasi Sofia. Jos sinä olet siihen oikeutettu, niin enkö minäkin ole.

-- Mutta, Sofia, valitti mrs Stedman, jos sinä menettäisit paikkasi, niin saisimme me kaikki kuolla nälkään!

Taas katsahtivat he tuskissaan toisiinsa.

-- Sofia, sanoi Samuel, minä kiellän sinua millään tavoin puuttumasta tähän asiaan!

Mutta sydämmessään tunsi hän, että mielellään olisi ollut tuon sanomatta. Myöskin mrs Stedman tunsi samaa ja kalpeni pelosta.

Kaikessa kiireessä söi poika muutamia suupaloja ja meni sitten työhönsä kirkkoon. Mutta hän ei nyt mennytkään ilomielellä kuten tavallista. Tähän asti oli hän tehnyt työtä Herralle, mutta nyt palveli hän ainoastaan sellaisia kuin Wygant ja Hickman -- nähtävästi kääntyi kaikki heidän palvelemiselleen sama sitten missä ja milloin toimikoon.

-- Tulet myöhään, sanoi ukko Jacob, kirkonvartija, kun Samuel tuli.

-- Niin, sir, vastasi Samuel.

-- Tohtori Vince sanoi haluavansa puhutella sinua heti, kun tulet.

Samuelin sydän löi voimakkaasti. Oliko tohtori mahdollisesti muuttanut mieltään?

-- Missä hän on? kysyi Samuel.

-- Kirkossa, vastasi kirkonvartija, ja Samuel meni sinne.

Heti kun hän astui sisälle, hypähti tohtori Vince ylös.

-- Samuel, huusi hän kiukkuisesti, tästä täytyy tulla loppu!

-- Mitä nyt, tohtori Vince?

-- Sinun käyttäytymisesi on enemmän kuin sopimatonta, poika, sinä saatat minut hulluksi.

-- Mitä minä nyt olen tehnyt, sir?

-- Lankoni oli juuri täällä ja piti kauheaa meteliä. Sinä olet soimannut ja häväissyt häntä seurakuntalaisten keskuudessa.

-- En, tohtori Vince, sitä en ole tehnyt! huudahti Samuel hämillään.

-- Sinä olet. Siitä puhuu vähän jokainen.

-- Herra tohtori, sanoi nuorukainen juhlallisesti, te erehdytte. Minä kävin mr Wygantin luona, kuten sanoin tekevänikin. Muuten en ole asiasta puhunut sanaakaan kenenkään kanssa lukuunottamatta, että kerroin siitä aivan äsken Sofialle ja miss Gladylle.

-- Siinäpä se! huudahti tohtori Vince. Miss Glady on mister Hickmanin ystävä ja vanha koulutoveri, ja luonnollisesti meni hän kohta tämän luokse asiasta puhumaan. Ja samaa kertoi hän muillekin tuttavilleen -- koko seurakunta tietää sen huomenna.

-- Minä olen sangen pahoillani, sir.

-- Niin, siinä näet, millaista epämieluisuutta sinä valmistat minulle! Ja minä sanon suoraan, että tällainen ei saa jatkua enään minuuttiakaan. Ellet sinä halua luopua hulluista mielipiteistäsi ja hoitaa ainoastaan tehtäviäsi apulaiskirkonvartijana, niin täytyy sinun jättää kirkko.

Samuel katseli häntä hämillään.

-- Jättää kirkko! huudahti hän.

-- Aivan varmaan, selitti kirkkoherra.

-- Tohtori Vince, tarkoitatteko, että te todellakin koettaisitte saada minut karkotetuksi kirkosta?

-- Niin tarkoitan.

-- Mutta, tohtori, onko teillä siihen oikeutta?

-- Oikeutta? Miksi ei?

-- Teillä on oikeus ottaa minulta toimeni; mutta mitä tulee minun karkoittamiseeni kirkosta...

-- Samuel, huudahti raivostunut pappi, enkö minä ole seurakunnan kirkkoherra?

-- Mutta, tohtori, sanoi Samuel, tämä on Jumalan kirkko!

Syntyi pitkäaikainen hiljaisuus. Viimein virkkoi Samuel:

-- Saanko tehdä erään kysymyksen, tohtori Vince? Kun mister Hickman oli teidän luonanne, niin kielsikö hän tehneensä rikoksen?

-- Minä en sitä häneltä kysynyt, vastasi pappi.

-- Ette kysynyt häneltä! huudahti nuorukainen hämmästyneenä. Ette edes sen vertaa välittänyt asiasta! Taasen syntyi hiljaisuus.

-- Minä kysyin mister Wygantilta, sanoi Samuel sitten alakuloisesti, ja hän tunnusti syyllisyytensä.

-- Mitä! huusi kirkkoherra.

-- Kyllä hän tunnusti -- koko hänen puheensa oli yhtä samaa tunnustusta. Hän sanoi kaikkien tekevän niin senvuoksi, että siten voidaan ansaita rahaa, ja kaikki haluavat rahaa. Hän kutsui sitä pääoman kilpailuksi. Silloin kysyin minä häneltä, minkä tähden hän kävi Kristuksen kirkossa, ja hän ajoi minut ulos.

Tohtori Vince kuunteli silmäkulmat rypyssä.

-- Ja mitä aijot sinä nyt tehdä? kysyi hän.

-- En tiedä, sir. Minun täytyy nähtävästi paljastaa hänet.

-- Samuel, sanoi pappi, etkö sinä kaikissa tyhmyyksissäsi koskaan ole tullut ajatelleeksi, että olet minulle pienen kiitollisuuden velassa?

-- Oh, herra tohtori, huudahti nuorukainen vääntäen käsiään, älkää puhuko niin minulle!

-- Minä pelastin sinut, autoin sinua, ja sinä tuotat minulle mitä kauheimpia kärsimyksiä.

-- Tohtori, vakuutti Samuel, minä tekisin kaikkeni teidän tähtenne, minä kuolisin puolestanne! Mutta te vaaditte minun lyömään laimin velvollisuuteni, ja miten voin minä suostua sellaiseen?

-- Mutta etkö koskaan ole tullut ajatelleeksi, että vanhempi ja viisaampi väki paremmin osaa arvostella asioita kuin sinä?

-- Mutta asiahan on niin selvä, sir. Ettekä te koskaan ole vastannut minulle, käskette vaan yksinkertaisesti vaikenemaan.

Pappi ei vastannut.

-- Kun minä tulin teidän luoksenne, jatkoi Samuel, niin opetitte te minulle rakkautta ja veljeyttä -- että pitää uhrautua ja palvella lähimmäisiään. Ja minä päätin seurata neuvojanne, Jumala on todistajani, etten ole tehnyt muuta kuin koettanut sovittaa käytäntöön, mitä olette minulle opettanut. Olen koettanut auttaa köyhiä ja sorrettuja. Ja miten voin minä tietää, ettette te ajatellut sitä, mitä sanoitte?

-- Samuel, huudahti kirkkoherra kiivaasti, sinulla ei ole oikeutta puhua noin. Minä teen kaiken voitavani. Minä saarnaan usein näistä aineista.

-- Niin, sanoi nuorukainen, mutta mitä te saarnaatte? Sanotteko rikkaille, jotka käyvät kirkossanne, totuuden? Sanotteko heille: Te varastatte köyhiltä. Teidän on syy kaikkeen siihen hätään, joka vallitsee kaupungissamme. Teidän täytyy lopettaa riistämisenne ja sortamisenne, teidän täytyy luopua niistä rikkauksista, jotka olette kansalta ottaneet. Ei, sitä te ette sano. Ja ettekö ymmärrä, mitä tämä merkitsee, tohtori Vince? Se merkitsee, että kirkko ei täytä tehtäväänsä. Siksi täytyy syntyä uusi kirkko jollain tavoin jonnekin. Sillä tällaisia oloja esiintyy todellakin, niitä esiintyy meidän keskuudessamme, ja jotakin täytyy tehdä!

Kiihkossaan hypähti nuorukainen eteenpäin ja ojensi kätensä.

-- Kansa näkee nälkää -- aivan meidän keskuudessamme -- täällä Lockmanvillessä! Se näkee nälkää, nälkää, nälkää! Ettekö ymmärrä sitä, tohtori Vince? Se näkee nälkää!

Tohtori väänteli mielenliikutuksessaan käsiään.

-- Poika, huudahti hän, tämä ei saa jatkua! Minä en kestä enään kauvempaa!

-- Mutta mitä pitää minun tehdä, sir?

-- Sinun pitää alistua minun johtoni alaiseksi. Kysyn sinulta kerta kaikkiaan: tahdotko luopua hulluista puuhistasi?

-- Tohtori Vince, sanoi Samuel, minä en voi, en voi!

-- Niin tiedä sitten, että meidän täytyy erota. Sinä jätät paikkasi ja eroat kirkosta.

Samuelin silmät kyyneltyivät.

-- Tohtori, huusi Samuel hurjasti, älkää hylätkö minua! Minä rukoilen polvillani, älkää hylätkö minua!

-- Sinä olet kuullut, mitä olen sanonut, vastasi pappi puristaen kätensä nyrkkiin.

-- Mutta ajatelkaa, mitä teette! Te hylkäätte oman sielunne, te luovutte totuudesta.

-- Mene tiehesi, sanon minä! huusi tohtori.

-- Ajatelkaa, mitä teette! Tässä on kysymys kirkon kukistumisesta. Sillä ettekö ymmärrä, että minä olen pakotettu taistelemaan teitä vastaan! Minä olen pakotettu paljastamaan teidät! Ja minä tulen voimakkaammaksi kuin te, sillä minun puolellani on totuus ja te olette sen hylännyt. Ajatelkaa, mitä teette, kun hylkäätte totuuden!

-- En tahdo enään kuulla tästä asiasta! huudahti tohtori Vince raivoissaan. Sinä hulluttelet. Mene tiehesi, sanon minä, mene tiehesi! Pian pois täältä!

Ja Samuel lähti tiehensä nyyhkyttäen ikäänkuin sydämmensä olisi ollut särkymäisillään.

XXV. Samuel esiintyy kirkkoneuvostossa.

Samuel syöksyi ulos pimeään. Mutta hän ei voinut poistua, hän ei voinut pakottaa itseään uskomaan, että hänet oli ainaiseksi erotettu Pyhän Matteuksen kirkosta. Hän kääntyi takaisin kirkon luo, seisoi ja katseli sitä nyyhkytysten melkein tukehuttamana.

Silloin huomasi hän automobiilin ajavan kirkon sivuovelle ja mr Wygantin astuvan siitä ulos sekä astuvan sisälle, kirkkoon. Tämä näky oli isku Samuelille vasten kasvoja. Siinä oli tuo ylpeä ja rikas mies, uhmaavana ja rankaisemattomana sekä pitäen käsissään kirkon ohjaksia, mutta Samuel, etsijä, oli sieltä karkoitettu.

Samuelissa leimahti liekkiin kapinallinen tunne. Ei, ei, he eivät saa karkoittaa häntä! Hän taistelee heidän kanssaan, taistelee loppuun asti! Kirkko ei ollut heidän kirkkonsa! se oli Jumalan kirkko. Hänellä, Samuelilla, oli myös oikeus kuulua siihen ja sanoa siellä totuus!

Kirkkoneuvoston istunto oli juuri avattu ja alettiin keskustelu uuden sairaanhoitajatarkodin perustamisesta, kun samalla kuului kiihkeä koputus ovelle, ja Samuel astui sisälle hengästyneenä ja silmissään hurja ilme.

-- Herrat kirkkoneuvoston jäsenet! huudahti hän. Pyydän saada sanoa muutaman sanan.

Tohtori Vince hypähti kauhistuneena seisoalleen.

-- Samuel Prescott! huudahti hän.

-- Minut on käsketty jättämään kirkko, selitti Samuel, mutta minä en halua siihen taipua! Minä olen sanonut totuuden enkä aijo antaa niitten väärintekijäin, jotka kuuluvat Pyhän Matteuksen kirkkoon, pakottaa minua vaikenemaan.

Mr Hickman oli hypähtänyt pystyyn.

-- Poika, komensi hän, mene tiehesi!

-- Minä en tahdo mennä tieheni, huusi Samuel. Minä vaadin, että minua kuunnellaan täällä kirkkoneuvostossa. Minulla on siihen oikeus! Minä olen sanonut totuuden, en mitään muuta kuin totuuden.

-- Mitä tarkoittaa tuo poika? kysyi eräs kirkkoneuvoston jäsen.

Se oli mr Hamerton, nuori asianajaja, jonka kauniit ja ystävälliset kasvot usein olivat kiinnittäneet Samuelin huomiota. Kun Samuel nyt hänen katseessaan huomasi uteliaisuutta, niin juoksi hän mr Hamertonin luokse.

-- Älkää antako niitten ajaa minua pois, ennenkuin ensin ovat minua kuulleet! pyysi hän.

-- Poika, huusi mr Hickman, minä käsken sinut menemään tiehesi!

-- Te olette menetellyt väärin! huusi Samuel. Te lahjoitte valtuuston, niin että se hylkäsi vesijohtoesityksen. Se on totta, sen te itse tiedätte, ettekä te uskalla sitä kieltääkään!

Mr Hickmanin teki raivo purppuranpunaiseksi kasvoiltaan.

-- Se on kurja vale! ähkyi hän.

-- Minä olen puhellut erään henkilön kanssa, joka myös sai rahoja, sanoi Samuel. Rahavaliokunnan jäsenille maksettiin kaksituhatta dollaria kullekin.

-- Kuka se henkilö oli? huusi mr Hickman mielettömästi.

-- En halua sanoa hänen nimeään, vastasi Samuel. Hän puhui siitä kahdenkeskisenä asiana.

-- Senpä arvasinkin! huudahti Hickman nauraen. Se on silkkaa panettelua.

-- Se on totta! vastasi Samuel. Tohtori Vince, te tiedätte, että minun tapanani on puhua totta. Mitä syytä minulla olisi keksiä tällaisia juttuja?

-- Minä olen sanonut sinulle, valitti tohtori Vince, että minä en halua olla missään tekemisissä tämän asian kanssa.

-- Minä olen valmis ottamaan kenen kirkkoneuvoston jäsenen tahansa kanssani kyseessäolevan henkilön luo, niin että voidaan ottaa selvä, miten tämän asian laita on. Mister Wyganthan on itsekin minulle kertonut maksaneensa Slatterylle eräistä oikeuksista.

Nyt sekaantui mr Wygantkin juttuun.

-- Mitä! huusi hän.

-- Niinhän te sanoitte! huudahti Samuel hämmästyneenä siitä, että mr Wygant nyt kielsi tunnustuksensa. Ettekö sanonutkin minulle niin tänään iltapäivällä?

-- Minä en ole sinulle tästä asiasta puhunut mitään, selitti mr Wygant.

-- Te sanoitte, että kaikki tekevät niin, että kaikkien täytyi tehdä niin. Te kutsuitte sitä pääoman kilpailuksi.

-- Tätä kutsun minä vertaansa löytämättömäksi solvaukseksi! huudahti mr Hickman. Ulos täältä!

-- Kansa raukka tässä kaupungissa kärsii ja kuolee! huusi Samuel. Kansalta varastetaan ja sitä sorretaan. Tuleeko tällainen kestämään iankaikkisesti?

-- Samuel, tämä ei ole oikea paikka sen kysymyksen käsittelemiseen, huomautti tohtori Vince.

-- Miksi ei, sir? Rikokselliset ovat viroissa tässä kirkossa. Ne häpäisevät ja halventavat kirkkoa koko mailman edessä. Ja tätä kutsutaan Kristuksen kirkoksi, sir!

-- Mutta te ette ryhdy asiaan oikealla tavalla, sanoi mr Hamerton, joka tuli levottomaksi senjohdosta, että Samuel lakkaamatta katseli häntä.

-- Miksi ei? vastasi Samuel. Eikö Kristus ruoskaniskuilla ajanut ulos temppelistä rahanvaihtajia ja koronkiskureita?

Se oli epämieluisa vastaus. Syntyi hiljaisuus ikäänkuin jokainen olisi halunnut antaa naapurinsa puhua ensinnä.

-- Eikö teitä ole opetettu seuraamaan Kristuksen esimerkkiä, tohtori Vince? kysyi nuorukainen.

-- Tuskin siinä merkityksessä, vastasi kauhistunut pappi. Kristus oli Jumala, mutta eihän voi juuri edellyttää, että me...

-- Oh, tuo on vain tekosyy! keskeytti Samuel. Te sanotte, että Kristus oli Jumala ja pidätte tätä puolustuksena itsellenne, kun ette halua toimia hänen käskyjensä mukaan. Mutta en usko hänen olleen Jumalan siinä merkityksessä. Hän oli ihminen kuten te ja minäkin. Hän oli köyhä ihminen, joka kärsi ja näki nälkää ja hänen aikansa rikkaat halveksivat häntä, sylkivät hänen päälleen ja naulitsivat hänet ristiin.

Nyt astui taisteluun eräs toinen kirkkoneuvoston jäsen. Se oli kunnianarvoisa mr Curtis, joka näytti olympolaisen Zeuksen kuvapatsaalta.

-- Poika, sanoi hän ankarasti, sinä olet tyytymätön siihen, että olet erotettu kirkosta, mutta kuitenkin osotat olevasi uskoton.

-- Ehkä olen minä uskoton, mister Curtis, vastasi Samuel reippaasti, mutta minä en koskaan ole maksanut Slatterylle kahtasataa dollaria saadakseni poliisilta oikeuden sulkea liikenteeltä kaupungin katukäytäviä.

Mr Curtis hämmentyi eikä enään ottanut osaa keskusteluun.

-- Kirkko hylkäsi Jesuksen, jatkoi Samuel, käyttäen hyväkseen tilaisuutta. Ja tämän tekivät kirkon rikkaat ja mahtavat. Hän käytti heistä paljon voimakkaampaa kieltä kuin minä. Voi teitä, te kirjanoppineet ja farisealaiset, te väärintekijät! sanoi hän. Voi teitä, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka voitte te välttää helvetin tulta? Ja jos hän olisi täällä tänä iltana, asettuisi hän täällä minun puolelleni, ja ne rikkaat väärintekijät, jotka istuvat täällä pöydän ympärillä, hylkäisivät hänet taasen. Te olette jo hylänneet hänet. Te olette jo sulkeneet korvanne sorrettujen huudoilta, te pilkkaatte oikeutta ja totuutta! Te naulitsette hänet ristiin joka päivä!

-- Tämä menee yli kaikkien rajojen! huudahti mr Hickman. Tämä on herjausta!

-- Sen täytyy heti loppua, lisäsi mr Wygant, ja Samuel tiesi, että kun mr Wygant sanoi jotakin, niin hän myös odotti, että häntä toteltiin.

-- Eikö täällä siis ole ketään, joka haluaa minua kuunnella? sanoi Samuel. Mister Hamerton, ettekö te halua auttaa minua?

-- Mitä te tahtoisitte meidän tekevän? kysyi mr Hamerton.

-- Minä haluan, että kirkkoneuvosto tutkii syytökset, ottaa selvän, onko totta, että Pyhän Matteuksen kirkon jäsenet ovat lahjoneet Lockmanvillen hallitusta. Ja jos se on totta, toivon minä, että sellaiset miehet karkoitetaan kirkosta. Heidän oikea paikkansa ei ole kirkossa, sir. Ihmiset, jotka käyttävät kaiken aikansa yrityksiin riistää kansan rahoja! Ihmiset, jotka avoimesti selittävät, kuten mister Wygant teki minulle, olevan välttämätöntä lahjoa lainsäätäjiä rahojen hankkimiseksi itselleen! Sellaiset ihmiset häpäisevät kirkkoa ja estävät sitä tehtävästään. Ne ovat niitä ihmisiä, joita vastaan taisteleminen on kirkon tehtävä...

-- Pitääkö meidän istua täällä kuuntelemassa tuon pojan saarnoja? huusi mr Hickman mielettömästi.

-- Samuel, mene tiehesi! käski tohtori Vince.

-- Täällä ei siis ole ketään, joka haluaisi minua auttaa?

-- Minä olen sinulle sanonut, että sinä et tuolla tavoin mitään voita. Mene tiehesi!

-- Hyvä! huudahti nuorukainen poissa suunniltaan, minä lähden tieheni. Mutta muistakaa, minä en antaudu ilman taistelua. Minä paljastan teidät mailmalle. Kansan täytyy oppia tietämään, keitä te olette kurjia raukkoja ja keinottelijoita, jotka pettävät sen tehtävän, joka heille on uskottu, ryöstävät yleisöä ja lahjovat valtiota!

-- Ulos, lurjus! huusi Hickman hyökäten uhkaavasti häntä kohden.

Raivosta hehkuen osotti Samuel sormellaan häntä suoraan kasvoihin.

-- Te, Henry Hickman, huusi hän, te olette kaikkein pahin! Niin, juuri te, suuri juristi ja etevä valtiomies! Minä olen oleskellut yhteiskunnan alempien keskuudessa, minä olen seurustellut kapakoitsijain ja rikollisten, puplikaanien ja varasten kanssa mutta milloinkaan ennen en ole tavannut niin armotonta ja kovasydämmistä ihmistä kuin te! Te, kristitty, te olisitte voinut olla se roomalainen sotamies, joka sylki Kristusta kasvoihin!

Näin sanoen käänsi Samuel kokoontuneelle kirkkoneuvostolle selkänsä ja löi kauhealla voimalla oven jälessään kiinni aivan suuren lakimiehen nenän edessä.

Ainakin parin tunnin ajan harhaili Samuel Lockmanvillen kaduilla saadakseen raivonsa ja surunsa asettumaan. Sitten lähti hän kotiin ja huomasi ihmeekseen, että Sofia Stedman oli koko ajan istunut ylhäällä häntä odottamassa.

Henkeään pidättäen kuunteli hän kertomusta Samuelin seikkailuista illan kuluessa. Sitten sanoi hän:

-- Minäkin olen koettanut tehdä jotakin.

-- Mitä sitten?

-- Menin puhumaan pikku Ethelille, vastasi hän.

-- Ethel Vincelle!

-- Niin, hän on sinun ystäväsi, kuten tiedät, ja minä menin pyytämään, ettei hän antaisi isänsä ajaa sinua pois.

-- No, miten kävi?

-- Hän itki, sanoi Sofia, hän oli hirmuisen onneton. Hän sanoi tietävänsä, että sinä olet hyvä poika ja ettei hän väsyisi ennen kuin oli saanut isänsä sallimaan sinun palata takaisin.

-- Nyt sinä et puhu täyttä totta! huudahti Samuel hämmästyneenä.

-- Kyllä, Samuel. Mutta sitten tuli hänen äitinsä.

-- Oh! Ja sitten?

-- Hän sadatteli minua. Hän oli hyvin suuttunut minuun. Hän sanoi, ettei minulla ollut oikeutta tehdä pikku lasta levottomaksi väärillä syytöksillä hänen enostaan. Eikä hän halunnut kuunnella minua. Hän ajoi minut ulos.

Syntyi pitkäaikainen hiljaisuus.

-- Luulen, ettei minun käynnistäni ollut mitään hyötyä, sanoi Sofia alakuloisesti. Meidän täytyy nyt tehdä kaiken itse.

XXVI. Kun Samuel aikoi mennä naimisiin miss Gladyn kanssa.

Samuel ei koko yönä hitaistakaan nukkunut. Milloinkaan ennen ei hän ollut suudellut ketään naista, mutta nyt oli himo herännyt, ja hänen sisimmästään tulvehti esille mitä odottamattomimpia tunteita riistäen hänet mukanaan. Pelko ja kaipaus raatelivat häntä. Milloin oli hän mitä hurjimman innostuksen vallassa, milloin vajosi hän mitä syvimpään epätoivoon. Hän kaipasi miss Gladya, mutta muut seikat asettuivat hänen tielleen, eikä hän voinut käsittää, miksi joutui niin kovin kärsimään.

Rakastamisessa olisi ollut tarpeeksi, mutta olla sellaisen naisen rakkauden esineenä kuin miss Glady, se oli melkein käsittämätöntä...

Useita tunteja harhailtuaan kadulla meni Samuel häntä tapaamaan. Tyttö otti hänet vastaan uteliaan näköisenä ja huudahtaen:

-- Kerro minulle kaikki!

Ja hän kuunteli melkein mykkänä hämmästyksestä.

-- Tuon te sanoitte isälleni! huudahti hän useita kertoja. Ja mister Hickmanille! Ja ukko Curtisille! Samuel! Samuel!

-- Kaikki se oli totta, miss Glady, huomautti Samuel.

-- Niin -- mutta -- sanoa heille sellaista!

-- He ajoivat minut pois kirkosta. Oliko heillä siihen oikeutta?

-- En tiedä, vastasi tyttö. Oi, jumalani, mikä meteli tästä nyt tuleekaan!

-- Ja mitä aijotte te nyt tehdä? kysyi tyttö hetken kuluttua.

-- En tiedä. Tahtoisin puhua teidän kanssanne siitä asiasta.

-- Miten olette itse ajatellut?

-- Minun täytyy paljastaa heidät kansalle. Miss Glady heitti häneen pikaisen silmäyksen.

-- Oh, ei, Samuel, sitä te ette saa tehdä! -- Miksi en, miss Glady?

-- Siksi... ettei se keino kelpaa.

-- Mutta, miss Glady...