Part 11

Samuel istuutui odottamaan, ja muutaman minuutin päästä astui John Callahan sisälle. Hän oli irlantilainen, poskensa kukoistavat ja ulkonäkönsä ystävällinen, eikä ollenkaan sellainen kauhea ihminen, jollaiseksi Samuel oli hänet kuvitellut.

-- Kuuleppas, John, sanoi Finnegan. Täällä on eräs poika, joka on palvellut Pertti Lockmanilla. Eräs hänen tuttavansa tyttö palvelee Wygantilla...

-- Vai niin, vastasi Callahan.

-- Ja voitko aavistaa, Callahan, jatkoi Finnegan, mitä hän on kuullut ukko Henry Hickmanin sanovan? Hän oli sanonut, että te valtuusmiehet vesijohtokysymyksessä alusta alkaen olitte hänen puolellaan.

-- Jatka, kehoitti Callahan. Sanoiko hän niin?

-- Sanoi, vakuutti Finnegan antamatta Samuelille tilaisuutta vastata.

-- No, sanoi Callahan, siinä tapauksessa hän on valehtelija, sen hän itse tietää paraiten. Se oli yhtiön oma ehdotus, eikä meillä ollut mitään tekemistä sen jättämisen kanssa. Eräs riippumaton vesijohtoyhtiö anoi rakentamisoikeutta -- ja se olisi antanut veden kaupungille puolesta hinnasta. Joka kerta, kun maksan vesilaskuni, suututtaa minua, etten tehnyt voitavaani anomuksen kannattamiseksi. Ajanpitkään olisi se käynyt minulle halvemmaksi.

-- Hän sanoo sen itselleen maksaneen kuusikymmentätuhatta, huomautti Finnegan.

-- Ehkäpä, sanoi Callahan. Minä en tiedä muuta, kuin että kymmenen valtuusmiestä sai kukin kaksituhatta.

Syntyi hetken hiljaisuus. Samuel oli kuunnellut kädet nyrkissä.

-- Maksoiko hän itse sinulle? kysyi Finnegan.

-- Kuka, Hickmanko? Ei, hän maksoi rahat Slatterylle ja Slattery tuli tänne konttoristaan. Koittaako hän nyt kiemurrella tästä osasta asiaa?

-- Ei, ei aivan, hän vaan pitää hirmuista meteliä siitä, että hänellä on kaupungin hallitusmiehet puolellaan.

-- Sen uskon, sanoi Callahan. Hän on saanut oikeuden, ja hän ja Lockmanien pesä kokoovat sillä itselleen kymmenentuhatta kuukaudessa. Ja minun kaksituhattani menivät yhdessä viikossa. Valituksi tuleminen oli minulle maksanut kaksi sen vertaa lukuunottamatta vielä ilmaista juopottelua täällä. Sellaista voittoa tuottaa istuminen raha-asiainvaliokunnassa!

-- Kuinka sitten suostuitte sellaiseen? kysyi Samuel alakuloisena.

-- Minä en enään toista kertaa tule sitä tekemään, vakuutti kapakoitsija. Lopun elämääni olen nyt kunniaton John, ja se saa riittää. Kun ukko Henry Hickman ensi kerralla haluaa mustat suunnitelmansa onnistumaan, niin saa hän hakea jonkun, joka tarvitsee rahoja paremmin kuin minä.

Sitten alkoi Callahan jutella politiikasta Lockmanvillessä ja paljasti sen häikäilemättömyyden ja suurisuuntaisen lahjomisjärjestelmän, mikä vallitsi kaupungin asiain hoidossa. Viime aikoina oli kansa sentään alkanut nostaa päätään. Se oli kyllästynyt siihen, että siitä varastettiin ja saapui vaaliuurnien ääreen tehdäkseen lopun epäkohdista.

Samuel kuunteli ja samalla hänen viimeiset kuvitelmansa toinen toisensa jälkeen särkyivät. Oli ollut oikea kilpajuoksu hankittaessa itselle etuja kaupungin kustannuksella. Ja näitten kilpajuoksijain joukossa näyttivät esiintyvän kaikki ne hurskaat Pyhän Matteuksen seurakunnan jäsenet, joitten nimet Samuel oli kuullut. Siellä oli esim. ukko Curtis, kirkkoneuvoston jäsen, joka joka sunnuntai avasi kolehtilaatikon ja näytti aivan olympolaisen Zeuksen kuvapatsaalta. Hän halusi oikeutta pinota lautoja katukäytävälle varastohuoneensa eteen, ja hän meni Slatteryn luo ja maksoi tälle kaksisataa dollaria.

-- Ja mister Wygant! huudahti Samuel.

-- Hän on ovela veijari, saatte uskoa! sanoi kapakoitsija nauraen. Ajatelkaapa vain uutta raitiotieoikeutta, jonka hän on ymmärtänyt hankkia itselleen -- yhdeksänkymmentäyhdeksän vuotta ja väliajalla kaikki, mitä hän haluaa! Ja kuulla hänen pitävän uudistuspuheita! Voi tulla hulluksi, kun ajattelee niitä veijareita siellä mäen päällä sijaitsevassa kaupunginosassa. He saavat kymmenen dollaria, kun me saamme yhden. Mutta he ovatkin kaupungin pomoja eivätkä halua edes puhutella meitä kadulla. Ja he ovat kunnioitettuja kansalaisia ja kirkon tukipylväitä -- kyllä he tosiaankin tekevät ihmisen sairaaksi!

-- Kyllä, sanoi Samuel, sen ne juuri tekevätkin -- ne saattavat minut sairaaksi!

XXII. Tohtori Vince osottautuu mahdottomaksi.

Samuelilla oli nyt todistuksensa, ja hän lähti suorinta tietä tohtori Vincen luo.

-- Herra tohtori, sanoi hän, nyt voin vakuuttaa teille, että minä olen saanut asian selville. Olen kuullut sen eräältä niistä henkilöistä, jotka saivat rahaa.

-- Keneltä? kysyi tohtori.

-- Sitä en minä voi sanoa, vastasi nuorukainen, se ei olisi kunniallisesti tehty. Mutta te tiedätte minun puhuvan totta. Ja se henkilö kertoi itse minulle, että mister Hickman maksoi kaksikymmentätuhatta dollaria Slatterylle, demokraattiselle puoluejohtajalle, jätettäväksi kymmenelle valtuusmiehelle, jotta he äänestäisivät vesijohtoesitystä vastaan.

Syntyi kauan kestävä hiljaisuus. Tohtori tuijotti eteensä.

-- Mitä tahtoisit minun tekevän? kysyi hän puoliääneen.

-- En tiedä, vastasi Samuel. Onko minun asiani sanoa teille, mikä on oikein.

Jälleen syntyi hiljaisuus.

-- Poikani, sanoi tohtori viimein, tämä on minulle kauhea asia. Mister Hickman on vaimoni veli, vaimoni on häneen hyvin kiintynyt. Ja hän on minun hyvä ystäväni -- minä olen kaikissa kirkonasioissa riippuvainen hänestä.

-- Mutta hän lahjoi kaupungin hallitusta, huomautti Samuel.

-- Syntyisi kauhea skandaali, jos se tulisi tunnetuksi, jatkoi kirkkoherra. Ajatteleppa, miten kamalaa se olisi Pyhän Matteuksen seurakunnalle.

-- Näin on asia paljoa pahemmin, intti Samuel. Ihmiset kuulevat siitä puhuttavan ja sanovat, että kirkko suojelee rikoksentekijöitä.

-- Ajatteleppa, minkä raskaan taakan sinä lasket päälleni! huudahti kirkkoherra syvästi huolissaan. Minun läheinen sukulaiseni!

-- Se on yhtä raskas minulle, sanoi Samuel nopeasti.

-- Miten niin?

-- Mister Wygantin tähden.

-- Kuinka niin?

-- Hänestä tulee minulle appiukko, oli Samuel aikonut sanoa; mutta viime tingassa sanoi hänelle joku vaisto, että olisi ehkä viisaampaa antaa miss Gladyn itsensä ilmoittaa asia, milloin hän sen katsoo sopivaksi, ja siksi virkkoi hän: Ajattelin Sofiaa.

-- Se ei ollenkaan ole sama asia, sanoi tohtori ja uudisti kysymyksensä: Mitä tahtoisit minun tekevän?

-- Minä en tosiaankaan tiedä. Minä itsekin hapuilen pimeässä ja koetan etsiä, mikä on oikein.

-- Mutta sinulla täytyy olla jokin tarkoitus, kun tulet luokseni! huudahti kirkkoherra tuskissaan. Tahdotko minun paljastamaan lankoni ja karkoittamaan hänet kirkosta?

-- Otaksun, vastasi Samuel vakavana, että hänet pannaan vankeuteen, mutta minun mielestäni ei häntä ole erotettava kirkosta, ei ainakaan, jos hän haluaa katua. Ennenkaikkea pitäisi meidän koettaa taivuttaa häntä.

-- Ja uhata häntä paljastuksilla?

-- Sanon teille, herra tohtori, vastasi nuorukainen nopeasti, että olen paljon tätä asiaa miettinyt. Ja minusta tuntuu, kuin ei olisi oikein hyvä ketään paljastaa taikka rangaista. Sehän synnyttää ainoastaan katkeruutta ja vihaa, eikä meidän pidä vihottaa ketään.

-- Ah! huokasi tohtori tuntien hieman kevennystä.

-- Pääasia on se huono teko, joka on tehty. Näille varkauksille, joita tehdään kansalta, täytyy asettaa sulku. Tänään tapasin minä sen miehen, joka tuli tänne minun kanssani varastamaan teidän talostanne; ja vasta nyt sain minä tietää, että hän oli vienyt joukon teidän hopeitanne.

-- Niin.

-- Hän pyysi minua olemaan sanomatta, mitä hän oli tehnyt, ja minä lupasin sen. Minä tunsin häntä kohtaan aivan samaa kuin te lankoanne -- minä en halua ilmiantaa häntä enkä toimittaa linnaan. Mutta minä ymmärsin heti, että minun täytyi toimittaa yksi asia, täytyi taivuttaa hänet antamaan takaisin ne tavarat, jotka hän oli varastanut! Eikö se ollut oikein, herra tohtori?

-- Oli, vastasi tohtori Vince reippaasti, se oli oikein.

-- Hyvä, sanoi Samuel. Sama menettely on oikein myöskin mister Hickmaniin nähden. Hän on varastanut kansalta. Hän on keinotellut itselleen oikeuden, joka hänelle ja Lockmanin pesälle yhteisön kustannuksella tuottaa noin kymmenentuhatta dollaria kuukaudessa. Ja siitä oikeudesta täytyy hänen luopua, heidän täytyy luopua jok'ainoasta dollarista, jonka ovat sen avulla hankkineet. Niin ymmärrän minä asian. Pidettäköön esim. lahjomisesta melua kuinka paljon tahansa, mutta mitään ei ole voitettu niin kauvan, kuin ei ole saatu varastettuja rahoja takaisin.

Tohtori istui vaijeten.

-- Ettekö ymmärrä, herra tohtori, mitä minä tarkoitan? kysyi Samuel.

-- Ymmärrän kyllä.

-- Mitä sitten...

-- Ei hyödytä koettaa, sanoi tohtori. He eivät milloinkaan siihen suostuisi.

-- Eivätkö?

-- Eivät. Ei mikään mahti mailmassa voisi saattaa heitä niin tekemään.

-- Eikö edes se, että uhkaamme ilmiantaa heidät?

-- Ei sekään.

-- Eikö edes sekään, että asetamme heidät vankilaan?

Tohtori Vince ei vastannut. Samuel istui odottaen. Äkkiä virkkoi hän alakuloisesti:

-- Herra tohtori, minä aijon _pakottaa_ heidät luopumaan niistä. Nyt näen täysin selvästi, että se on velvollisuuteni. Heidän täytyy niistä luopua!

Sitten syntyi taasen hiljaisuus.

-- Tohtori Vince, huudahti nuorukainen hetken kuluttua kärsivällä äänellä, te tulette varmaankin auttamaan minua!

Tohtori puri huultaan.

-- En, Samuel, en tule, vastasi hän.

Samuel joutui hämilleen. Hän tunsi, kuin voimansa pettäisivät.

-- Te siis hylkäätte minut? sanoi hän haikealla äänellä.

Tohtori ei vastannut.

-- Eikö minulla ole oikeus puolellani? huudahti nuorukainen poissa suunniltaan, Enkö minä ole puhunut totta?

-- En tiedä, vastasi tohtori. Se on liian vaikea kysymys minun vastattavakseni. Tiedän vain, että en katso sellaisten asiain kuuluvan kutsumukseeni. Enkä tahdo olla niitten kanssa missään tekemisissä.

-- Mutta tohtori, tehän olette kirkon edustaja!

-- Niin, ja minun täytyy hoitaa kirkon asioita.

-- Mutta eikö se, että kansalta varastetaan, koske kirkkoa?

Ei vastausta.

-- Te sanotte harjottavanne hyväntekeväisyyttä, sanoi Samuel, te väitätte auttavanne köyhiä! Ja minä annan teille tilaisuuden auttaa, mutta te selitätte ei voivanne auttaa -- sentähden että autettavia on liian paljon. Ettekä te osannut sanoa, mistä tämä seikka johtui. Mutta nyt olen minä osoittanut -- todistanut, mikä tekee kansan köyhäksi. Kansalta varastetaan, sotketaan se lokaan! Siltä on varastettu oikeus hallita itse itseään ja tätä oikeutta käytetään kansan pettämiseksi! Ettekä te kohota ääntänne kansan puolesta!

-- Minä en voi mitään tehdä, Samuel! huudahti pappi poissa suunniltaan.

-- Voitte, voitte! Te ette halua koettaa. Te voisitte ainakin olla auttamatta näitä rikollisia!

-- Olla _auttamatta_ niitä?

-- Niin, sir te autatte heitä! Te sallitte heidän kuulua kirkkoon, ja sillä annatte te hyväksymisenne heidän teoilleen. Te suojelette heitä, niin että he tulevat loukkaamattomiksi. Jos minä huomenna lähtisin avaamaan ihmisten silmiä, niin ei kukaan minua kuuntelisi, sentähden, että nämä herrat ovat niin kunnioitettuja -- sentähden että he kuuluvat kirkkoon ja ovat teidän ystäviänne ja sukulaisianne.

-- Samuel! huudahti pappi. -- Ja, mikä pahinta, te otatte vastaan heidän rahojaan, te annatte kirkon olla heistä riippuvaisen. Niin te itse äsken sanoitte. Te annatte heidän rahojaan köyhälle kansalle -- samalle kansalle, jolta ne ovat varastetut. Tämä saattaa kansan sokeaksi -- se epäilee eikä ymmärrä. Ja siten autatte te kansan pitämistä kahleissaan! Ettekö tätä käsitä, tohtori Vince? Te olette aivan kuin palkattu siihen tehtävään!

Tohtori oli voimakkaan mielenliikutuksensa vaikutuksesta noussut seisaalleen.

-- Tosiaankin, huudahti hän, asetat sinä ihmisen liian kovalle koetukselle! Tämä ei voi jatkua! Minä en tahdo tästä asiasta enään kuulla sanaakaan!

Samuel istui murtuneena.

-- Te siis hylkäätte minut! sanoi hän. Te pakotatte minut suorittamaan tuon tehtävän yksinäni!

Kirkkoherra töllisteli häntä.

-- Mitä sitten aijot? kysyi hän.

-- Aluksi etsin minä nuo henkilöt ja koetan saattaa heidät huomaamaan toiminnassaan esiintyvän vääryyden.

-- Poika, sinä olet mieletön! huudahti tohtori.

-- Ehkäpä, mutta minkä minä sille voin.

-- Jos otat tuon askeleen, niin ole ainakin niin ystävällinen, että annat selvästi ilmetä, etten _minä_ ole sinua lähettänyt enkä hyväksy toimenpidettäsi.

Samuel istui hetkisen mitään vastaamatta. Tuo pyyntö tuntui hänestä halpamaisimmalta, mitä hänen ystävänsä oli tähän saakka lausunut. Se ilmaisi, että tohtori Vince oli pelkuriraukka.

-- Kyllä, sir, vastasi hän viimein, voitte sen asian suhteen olla rauhassa. Minä otan koko kuorman niskaani. Minulla ei enään ole mitään aihetta vaivata teitä.

Hän nousi ja lähti pois.

XXIII. Mr Wygantin luona.

Tultuaan ulos valtasi Samuelin voimakas yksinäisyyden tunne. Hänellä oli taasen vastassaan koko mailma.

Hetkisen tunsi hän halua palata takaisin. Olihan hän sentään vain poika; ja mikä hän oli nousemaan rikkaita ja mahtavia vastaan? Mutta sitten palasi hänen mieleensä taasen se ajatus, mikä häntä tähänkin saakka oli kannustanut -- hän muisti kärsivän, nälkäänäkevän kansan. Oli varmasti parempi kuolla kuin elää mailmassa, joka oli täynnä hätää ja sortoa. Tosiaankin tahtoi hän mieluummin kuolla kuin olla taistelematta näitä epäkohtia vastaan. Takaisin palaaminen ei siis voinut tulla kysymykseenkään, hänellä ei ollut muuta valittavaa kuin tehdä minkä voi.

Mistä hän alkaisi? Hän ajatteli mr Hickmania, henkilöä, jonka suhteen onnistumisesta oli hyvin vähän toiveita. Samuel oli ensi näkemästä alkaen pelännyt häntä.

Sitten ajatteli hän mr Wygantia; alkaisiko hänestä? Hänen ajatuksensa siirtyivät nyt erääseen henkilöön, joka tapausten hyökylaineikossa oli kokonaan unehtunut. Miss Gladya! Mitä mahtoi hän ajatella näistä asioista? Ja mitä tulisi hän ajattelemaan, kun saisi kuulla isänsä kelvottomuudesta?

Samuelin mieleen juolahti uusi ajatus. Miksi ei hän uskoisi huoliaan miss Gladylle? Hän olisi oikea auttaja. Hänhän oli auttanut Sofiaankin nähden ja luvannut samaa myöskin master Albertin suhteen. Ja varmasti oli tytöllä oikeus kuulla asioista, jotka niin läheisesti koskivat hänen perhettään. Hän kyllä tietäisi, mikä menettely olisi paras hänen isänsä suhteen; Samuel pyytäisi häneltä neuvoa, miten sopivimmin voisi puhutella hänen isäänsä.

Hän meni Wygantille ja kysyi Sofiaa.

-- Sano miss Gladylle, että minä haluan keskustella hänen kanssaan, sanoi Samuel. Asia on hyvin tärkeä.

Sofia meni mutta palasi pian takaisin ja opasti hänet ylös.

-- Samuel, sanoi hänen jumaloimansa olento, ei ole oikein sopivaa, että te tulette minun luokseni iltapäivisin.

-- Ei, miss Glady, vastasi Samuel, mutta nyt on kyseessä sangen vakava asia. Tämä ei koske minua itseäni.

-- Ketä sitten?

-- Teidän isäänne, miss Glady.

-- Minunko isääni?

-- Niin, miss Glady. Se on pitkä juttu. Kerron sen alusta alkaen.

Hän kertoi mitä oli saanut tietää. Puhuessaan miss Gladyn isästä tunsi Samuel olevansa pakotettu sivuuttamaan kaikkein raskaimman syytöksen, mutta miss Glady tahtoi kuulla kaikki, näyttipä pettyneeltäkin, kun ei Samuelilla ollut kerrottavana enemmän yksityiskohtia.

-- Hickman, niin! huudahti hän iloisesti. Olen aina tiennyt hänen olevan vanhan kelmin. Voin panna vetoa kuinka paljon tahansa siitä, että te ette ole saanut tietää puoliakaan hänen kepposistaan!

Samuel jatkoi kertomistaan.

-- Ja te olette tästä ilmoittaneet tohtori Vincelle! huudahti tyttö hämillään.

-- Olen, vastasi Samuel.

-- Ja mitä hän sanoi?

-- Hän ei tahtonut asian kanssa olla missään tekemisissä, joten minä saan itse hoitaa kaiken.

-- Ja mitä aijotte te nyt tehdä?

-- En tiedä, miss Glady. Kaikkein ensiksi täytyy minun saada tavata isänne.

-- Tavata isäni? huudahti tyttö hämmästyneenä.

-- Niin, miss Glady.

-- Minkätähden?

-- Saadakseni hänet käsittämään, kuinka syntisiä nämä teot ovat olleet.

Tyttö tuijotti häneen pelästynein katsein. -- Onko tarkoituksenne, kysyi hän, etsiä käsiinne isäni ja keskustella hänen kanssaan siitä miten hän toimii valtiollisissa asioissa?

-- On, miss Glady. Mitä muuta minä voisin tehdä?

Miss Glady otti ylös nenäliinansa, kumartui ja kätki siihen kasvonsa. Mielenliikutus oli hänet vallannut, mutta sen laatua oli mahdoton tietää.

Nuorukainen tuli levottomaksi.

-- Miss Glady, huudahti hän, ettehän ole minulle vihainen?

-- En, Samuel, en! vastasi hän tukehtuneella äänellä.

Sitten kohotti hän vähän punehtuneet kasvonsa.

-- Mene hänen luokseen, Samuel! kehoitti hän.

-- Eikö teillä ole mitään sitä vastaan? kysyi Samuel levottomasti.

-- Ei vähintäkään, vastasi tyttö. Menkää vaan ja katsokaa, mitä voitte tehdä. Hän on hyvin turmeltunut, mailmallinen ihminen, ja jos voitte pehmittää hänen sydämmensä, tietää se sangen hyvää meille kaikille.

-- Eikö se tee mitään muutosta meidän suhteeseemme? kysyi Samuel.

-- Meidän suhteeseemme? huudahti tyttö kummastellen, mutta lisäsi heti: ei, ei vähintäkään. Mutta muistakaa, ettette siitä asiasta sano hänelle mitään. Älkää millään tavoin antako hänen tietää, että tunnette minut.

-- En luonnollisestikaan, miss Glady.

-- Sanokaa hänelle, että tulette kirkosta. Ja kylvettäkää häntä kelpolailla, Samuel, sillä minä olen varma, että hän on tehnyt kaiken sen, mitä te sanotte ja joukon vieläkin pahempia töitä.

-- Miss Glady...

-- Älkääkä unohtako, Samuel, keskeytti miss Glady, tulla sitten kertomaan minulle, miten kävi, ehkä voin neuvoa teitä, miten teidän sitten pitää menetellä.

Syntyi hiljaisuus, ja he katselivat toisiaan. Äkkiä huudahti miss Glady:

-- Oi, Samuel, sinä olet enkeli!

Hän puhkesi nauramaan ja nojautui nopeasti kuin lintu Samuelin rintaa vasten koskettaen huulillaan nuorukaisen poskea. Sitten katosi hän kuin salama, ja Samuel oli yksinään ja ihmeissään.

Hän lähti heti mr Wygantin konttoriin. Mutta juuri ennenkuin Samuel ehti sillalle kiisi mr Wygantin automobiili hänen ohitseen. Samuel kääntyi ja asteli hänen taloaan kohden.

Tällä kertaa suuntasi hän kulkunsa suoraan pääovelle.

-- Minä olen Samuel Prescott Pyhän Matteuksen kirkosta, sanoi hän palvelijalle, joka tuli avaamaan ovea, ja minä haluan puhua mister Wygantin kanssa tärkeästä asiasta.

Mr Wygant istui suuressa nojatuolissaan kirjastohuoneensa ikkunan ääressä. Hänen ympärillään oli valtavin kokoelma kirjoja, mitä Samuel milloinkaan oli nähnyt, ja suurella loistolla sisustetussa huoneessa vallitsi syvä rauha. Mr Wygant itse oli pitkä ja komea mies, jolla oli kuvaamattoman ylhäinen ulkonäkö.

Samuel puristi kätensä nyrkkiin ja ryhtyi heti hyökkäykseen.

-- Minä olen Samuel Prescott, kirkonvartijan apulainen, sanoi hän, ja minä haluan keskustella teidän kanssanne eräästä hyvin tärkeästä asiasta.

-- Antaa kuulua! kehoitti mr Wygant. Sitten kertoi Samuel taaskin, kuinka hän oli joutunut viekotelluksi huonoihin tekoihin, mutta tohtori Vince hänet kääntänyt. Hän kertoi seikkailunsa yksityiskohtaisesti, jotta mr Wygant ymmärtäisi hänen intonsa. Hän kertoi myöskin tekemistään käännytyksistä ja kuinka oli lopuksi tavannut Charlie Swiftin.

-- Eikä tämä mies tahtonut kuulua kirkkoon siksi, että siellä on niin paljon huonoja ihmisiä.

Mister Wygant oli ihmetellen kuunnellut.

-- Mitä ihmisiä ne ovat? kysyi hän.

-- Te olette eräs niistä, vastasi Samuel. Mr Wygant hypähti ylös.

-- Minäkö! huudahti hän. Mitä minä olen tehnyt?

-- Ensinnäkin, vastasi Samuel, annatte te pikkulasten työskennellä tehtaassanne, ja te asetitte senaattorin vastustamaan lakiehdotusta alaikäisten työstä. Niinikään pidätte te puheita ja esiinnytte poliittisena reformiystävänä samaan aikaan kuin maksatte Slatterylle, jotta hän antaisi teille etuoikeuksia.

Syntyi hetken hiljaisuus, kunnes mr Wygant taas virkkoi:

-- Nuori mies, te esiinnytte tosiaan uskomattoman häpeämättömästi!

Nuorukainen hypähti hänen eteensä kädet ojennettuina.

-- Mister Wygant, huudahti hän, te suututte! Mutta minä pyydän, ettette paaduttaisi sydäntänne. Olen tullut tänne teidän itsenne tähden, olen tullut siksi, että en voinut kestää sitä, että Pyhän Matteuksen kirkon jäsen tekee sellaisia tekoja.

Mr Wygant tirkisteli häneen hetkisen.

-- Sallikaa minun tehdä eräs kysymys, sanoi hän. Tietääkö tohtori Vince tästä?

-- Minä menin ensinnä puhumaan asiasta tohtori Vincelle, vastasi Samuel. Mutta hän ei halunnut puuttua siihen. Hän sanoi, että, jos minä tulen teidän luoksenne, täytyy minun ilmoittaa, että hän ei hyväksy minun tekoani. Olen tullut omasta vapaasta tahdostani, sir.

Syntyi äänettömyys.

-- Te suututte minuun! huudahti Samuel jälleen.

-- En minä suutu sinuun, sillä sinä olet vasta lapsi etkä tiedä, mitä teet.

-- Oh! huokasi Samuel.

-- Sinä tarvitset vähän mailmankokemusta.

-- Mutta, mr Wygant, huudahti nuorukainen, minähän olen puhunut totta!

-- Tavallaan.

-- Ja te olette tehneet hyvin väärin.

-- Sinusta tuntuu niin, mutta vain siksi, että sinä tunnet huonosti tällaisia asioita.

-- Te turmelette maanne hallituksen, mister Wygant.

-- Sen mitä sinä kutsut minun maani hallitukseksi, muodostaa joukko rahaakiskovia poliitikkoja, jotka imevät kaiken, minkä voivat, siltä ammatilta, jota minä edustan.

Samuel ei tähän vastannut.

-- Näes, nuori ystäväiseni, jatkoi mr Wygant, minulla on kannettavanani suuri edesvastuu, monet huolet. Ja on aivan kuin minua ympäröisi lauma nälkäisiä susia.

-- Mutta mihin joutuu sitten vapaa hallitus? huudahti Samuel.

-- En tiedä, vastasi Wygant. Minusta tuntuu väliin, että ellei kansa muutu, päättyvät vapaan hallituksen päivät tuota pikaa.

-- Mutta mitä pitäisi kansan tehdä, sir?

-- Sen pitää valita kunniallisia miehiä, joitten kanssa voi olla asioissa, sensijaan että se nyt valitsee kapakoitsijoita ja meluavia kansanjohtajia.

Samuel ajatteli hetkisen.

-- Miehiä, joitten kanssa voi olla asioissa, sanoi hän -- mutta minkälaisissa asioissa te haluatte olla?

-- Mitä tarkoitat? kysyi mr Wygant.

-- Te menitte noitten poliitikkojen luo ja saitte oikeuden kyniä kansaa mielinmäärin yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden ajan. Luuletteko sen olleen hyvän kaupan kansalle?

Tämä kysymys jäi vastaamatta.

-- Ja kuinka paljon siitä omaisuudesta, joka on hallussanne, on koottuna muuten kuin tuollaisella tavalla, sir?

Mr Wygant rypisti otsaansa. Mutta kukaan ei voinut, nähdessään Samuelin kärsineet kasvot, suuttua häneen.

-- Poikani, sanoi mr Wygant, voin ainoastaan uudistaa sen mitä äsken sanoin, että sinä et tunne mailmaa. Ellei minua olisi, niin olisivatko olot silloin toisenlaiset? Oikeudet siirtyisivät jollekin toiselle, siinä kaikki. Sellaista on pääoman kilpailu.

-- Pääoman kilpailu? huomautti nuorukainen. Toisin sanoen: kiistellään rahoista ja otetaan mitä irti saadaan!

-- Asiaa voidaan niin kuvata.

-- Ja te arvelette edesvastuun katoavan, kun olette saaneet osan omalle joukollenne?

-- Olkoonpa niin. Samuel ei heti vastannut.

-- Käsitän täydellisesti, sanoi hän sitten alakuloisesti. On vain yksi asia, jota en ymmärrä.

-- Mikä se on?

-- Minkätähden teidän pitää kuulua kirkkoon, sir? Mitä on tuolla kiistelyllä rahoista tekemistä Jesuksen opin kanssa?

Samuel huomasi heti menneensä liian pitkälle.

-- Nuori mies, minä en todellakaan käsitä, mitä hyödyttäisi jatkaa tätä keskustelua.

-- Mutta, sir, te häpäisette kirkkoa.

-- Jättäkäämme tämä keskustelu! lausui mr Wygant ankarasti. Sinä käytät väärin minun hyväntahtoisuuttani. Sinä unohdat asemasi.

-- Minua on muistutettu asemastani ennenkin, sanoi Samuel tyyneesti. Mutta minä en tiedä, mikä minun paikkani on.

-- Sen kyllä huomaa, vastasi mr Wygant. Sinun tulee tehdä työsi, osoittaa ylempiäsi kohtaan kunnioitusta ja pitää mielipiteesi ominasi.

-- Näen, että suututte minuun, sanoi nuorukainen. En voi saada teitä ymmärtämään, että minä vaan koetan etsiä totuutta. Minä tahdon tehdä oikein, mister Wygant.

-- Uskon sen... alkoi mr Wygant.

-- Tahtoisin mielelläni oppia oikein ymmärtämään, mikä kohottaa toisen toisen yläpuolelle.

-- Sinua vanhemmat ja viisaammat ihmiset...

-- Mutta onko se todellakin ikä ja viisaus, mister Wygant? Minä palvelin master Albert Lockmanin luona, ja hän on tuskin vanhempi kuin minäkään. Ja kuitenkin esiintyi hän minun käskijänäni.

-- Niin, myönsi mr Wygant.

-- Huonosta elämästä huolimatta, jota hän viettää.

-- Mitä?