Part 10

Yksi ainoa hetki riitti kuitenkin osoittamaan, ettei niin ollut asianlaita. Tunnevirta kohisi hänessä taasen entistä suuremmalla voimalla. Hänen sielunsa salatuista syvyyksistä kohosi uusia tunteita, jotka äkillisesti olivat heränneet, kauheita ja pelottavia ajatuksia, joista hänellä ennen ei ollut aavistustakaan. Hänen miehuutensa heräsi hän kadotti kainoutensa ja pelkonsa. Tyttö oli hänen, hän voi hänelle tehdä mitä tahtoi! Ja hän painoi tyttöä rintaansa vastaan, melkein tukehutti hänet syleilyynsä. Tyttö sulki silmänsä ja Samuel suuteli häntä poskille ja huulille. Sitten kuuli hän tytön heikosti ja vapisevalla äänellä kuiskaavan: Samuel, minä rakastan sinua! Ja hänen sisimpänsä oli täynnä iloa ja riemua.

Yht'äkkiä kuului askelten ääntä viereisestä huoneesta. He kiiruhtivat pois toistensa luota. Huoneen ovi oli avoinna ja hetkiseksi kohosi kauhun ilme tytön silmiin. Sitten laskeutui hän polvilleen lattialle.

-- Oh, Samuel, sormukseni! huudahti hän.

-- Sormuksenne? ihmetteli Samuel pää sekavana.

-- Niin, sormukseni! uudisti tyttö. Sitten kuului oviaukosta mrs Harrisin ääni:

-- Sormuksenneko, miss Glady?

-- Minä olen sen hukannut, sanoi tyttö. Samuelkin laskeutui lattialle.

He etsivät pöydän alta.

-- Se putosi tänne, sanoi tyttö.

-- Sen on täytynyt vieriä jonnekin, sanoi mrs Harris alkaen etsiä.

-- Kumarru ja katso tarkasti, Samuel, komensi tyttö, ja Samuel totteli, mutta ei voinut löytää sormusta.

He jatkoivat etsimistä minuutin verran. Mrs Harris palasi pöydän luo ja huudahti äkkiä:

-- Se on täällä!

-- Onko se mahdollista! huudahti miss Glady. Ja minä kun etsin sieltä.

-- Se oli pöydänjalan alla, selitti taloudenhoitajatar.

-- Oh! sanoi miss Glady pistäen kallisarvoisen sormuksen takaisin sormeensa.

Samuel oli aivan ihmeissään, mutta vielä ällistyneemmäksi hän tuli, kun jumalattarensa hetkistä myöhemmin sanoi:

-- Samuel, minun on ikävä kyllä mahdotonta täyttää teidän pyyntöänne.

Samuel katseli häntä ihmeissään.

-- Minä olen valmistanut Sofialle paikan täällä, mutta siinä on myöskin kaikki, mitä voin tehdä, aivan varmaan.

-- Miss Glady...

-- Teidän ei tosiaankaan pitäisi pyytää minun tekemään mitään muuta. Tiedän sangen hyvin, että tehtaan työväen asema on sangen vaikea ja tulen kaikin voimin koittamaan keventää heidän tilaansa. Mutta enhän minä voi ottaa tänne kaikkia työläisiä -- sehän on aivan mahdotonta.

Nuorukainen ei voinut löytää sanoja, hän vaan tuijotti tyttöään.

-- Siinä kaikki, mitä minulla oli sanottavaa, sanoi miss Glady. Mutta aivan oikein -- nuo kukansiemenet teidän täytyy mahdollisimman pian hankkia. Tarvitsen niitä muutaman päivän päästä. Oletteko ymmärtänyt minua?

-- Kyllä, miss Glady, sammalsi Samuel.

Hän oli nähnyt tytön heittävän taloudenhoitajattareen nopean katseen ja alkoi viimein ymmärtää.

-- Tuokaa ne itse tänne, lisäsi tyttö. Hyvästi.

-- Hyvästi, vastasi Samuel ja poistui.

Hän oli ihmeissään, mutta ei ollut ehtinyt kuin puoliväliin portaita, ennenkuin unohti kaiken muun ja vain uskomattomat sanat: Samuel, minä rakastan sinua! kaikuivat hänen korvissaan.

Hän ei voinut hillitä itseään, ei voinut yksin kantaa sellaista salaisuutta. Kun Sofia saattoi häntä portille, kertoi hän kuiskaten tälle koko salaisuuden.

Lapsi tuijotti häneen pelokkaana.

-- Samuel, kuiskasi hän, kyllä hänen tarkoituksensa täytyy olla mennä naimisiin sinun kanssasi.

-- Mennä naimisiin minun kanssani! huudahti Samuel voiden tuskin saada sanaa suustaan. Mennä naimisiin minun kanssani!

-- Niin, sanoi Sofia. Mitä muuta hän olisi tarkoittanut?

Siihen oli vaikea vastata.

-- Mutta... mutta... huudahti Samuel. Sehän on mahdotonta.

-- Ei, ei ole, Samuel. Hän rakastaa sinua.

-- Mutta minähän olen vain köyhä poika.

-- Mutta, Samuel, hänellä on mahdottoman paljon rahaa.

Samuel ei ollut katsellut asiaa siltä puolelta, mutta hänen täytyi myöntää, että huomautus oli oikea.

-- Mutta minä en ole kyllin hyvä hänelle, intti Samuel.

-- Sinä olet kyllin hyvä kenelle tahansa! huudahti tyttö. Sinä olet jalo ja kaunis sen olen minä tullut huomaamaan. Ja nyt aikoo hän korottaa sinut vertaisekseen.

Nuorukainen oli vaiti hämmästyksen lyömänä.

-- Oh, Samuel, tämä on ihan kuin saduissa! kuiskasi lapsi. Sinusta tulee prinssi.

Tyttö jatkoi edelleen keskustelua tästä ihmeellisestä asiasta ja saattoi Samuelin yhä herkemmäksi rakentelemaan pilvilinnoja.

Viimein lähti Samuel pois harhaillen aivan hämmennyksissään kaduilla. Hän menisi naimisiin miss Gladyn kanssa! Niin, sen täytyi olla totta, sillä tyttö oli vakuuttanut häntä rakastavansa! Ja sitten saisi hän arvattavasti asua siellä suuressa palatsissa. Miltähän se mahtaisi tuntua? Mitä tulisi hän tekemään?

Ja hänestä tulisi rikas mies! Hänessä leimahti liekkiin ilo ja ylpeys. Mitähän ihmiset kotopuolessa sanovat, mitä veljet ajattelevat, kun hän tulee heitä tervehtimään ja ehkäpä ostamaan vanhan talon?

Mutta hän karkoitti nämä ajatukset. Hän ei saanut ajatella sellaisia asioita. Ne olivat itsekkäitä ja epäjaloja. Hänen täytyy ajatella sitä hyvää, mitä hän rahoillaan tulisi tekemään. Ehkäpä hän viimeinkin saattaisi auttaa köyhiä. Hän ja miss Glady tulisivat omistamaan elämänsä tälle asialle.

Tyttö rakasti häntä, tulisi olemaan hänen! Ja nopeasti kuin salama muisti hän taas äskeiset tapaukset. Hän jatkoi matkaansa mielihyvästä ja pelosta vavisten. Hänen vereensä oli mennyt jonkunlainen hulluus. Se oli vallannut koko hänen olentonsa. Kulkiessaan kadulla hän levitteli käsiään, sillä hänen tunteensa olivat voimakkaammat, kuin hän voi kantaa.

Keskellä tätä tunteitten hyökyaaltoa kohtasi häntä äkisti näkö, joka palautti hänet takaisin mailmaan. Häntä lähestyi takaapäin harmaapartainen ukko, joka kulki etukumarassa ja kantoi kuljeskelevan kauppiaan koria. Ukko aikoi sivuuttaa Samuelin. Hänen valepukunsa oli erinomainen, mutta ei sentään voinut saattaa Samuelia erehtymään. Hän pysähtyi ja huudahti:

-- Charlie Swift!

Ukko heitti häneen hätäisen silmäyksen.

-- Ole vaiti! murisi hän jatkaen matkaansa Samuelin jäädessä ihmettelemään.

Joukko uusia ajatuksia valtasi nyt Samuelin mielen. Vain viikko oli kulunut siitä, kun hän vielä oli murtovaras, ja kuitenkin tuntui, kuin siitä olisi kulunut koko iäisyys. Ja kuinka uskomattoman pelottavalta ne muistot tuntuivatkaan! Hän oli kohdakkoin menossa naimisiin miljoonain omistajan tyttären kanssa ystävänsä ja liittolaisensa vielä hiipiessä varjopaikoissa ja piiloutuen poliiseja.

Onnettomista ihmisistä, joita Samuel oli seikkailurikkaan olonsa aikana Lockmanvillessä oppinut tuntemaan, oli Charlie Swift ainoa, jota hän ei millään tavoin ollut hyödyttänyt. Ja vain hänen näkemisensä riitti Samuelissa herättämään uuden kutsumuksen. Kuinka voisi hän kulkea onnekasta rataansa Charlien vielä vaeltaessa synnin ja pahennuksen pimennoissa?

Olento melkein katosi näkyvistä Samuelin taistellessa sisäistä taistelua uudesta tehtävästään. Hän perääntyi, hän pelkäsi Charlie Swiftiä, pelkäsi tämän ivallista hymyä ja armotonta irvistelyä. Mutta velvollisuutensa oli hänelle selvänä, niin selvänä kuin konsaan soturille, joka rakkauden ja riemun keskellä kuulee sotatorvien kutsuvan. Ehkä ei hän voi mitään saada aikaan Charlie Swiftin suhteen. Mutta hänen täytyi koettaa!

Ja hän seurasi vanhaa kulkukauppiasta tämän asuntoon.

XX. Jälleen Charlie Swiftin luona.

-- Vai olet sinä taasen sallinut tehdä itsestäsi lähetyslampaan! ihmetteli Charlie Swift heidän istuessaan tämän huoneessa.

-- Mitä? huudahti Samuel apeana.

-- Lähetyslampaan, toisti Charlie. Sellaisen pöllön, joka murehtii ja katuu.

Samuel tunsi, kuinka hänen intonsa tuota pikaa laimeni. Vanha iva oli vielä Charlien kasvoilla. Nuorukainen huomasi, kuinka turmeltunut ja kurja tuo rikoksellinen oli, ja hetkessä hänen rohkeutensa katosi. Finnegan oli viaton pikku lapsi verrattuna Charlie Swiftiin.

Hänen kääntämisensä olisi ollut suurtyö ja todistus innosta ja innostuksesta. Samuel päätti ryhtyä älykkäästi yrittämään.

-- Minua kohtaan on oltu sangen hyviä, sanoi hän.

-- Uskon sen, vastasi toinen välinpitämättömästi.

-- Ja tohtori Vince on tosiaan kovin hyvä ihminen, jatkoi Samuel.

-- Hm! murahti murtovaras lisäten sitten kiihkeästi: Et suinkaan ole puhunut hänelle mitään minusta?

-- En! huudahti Samuel.

-- Etkö sanaakaan?

-- Ettekö muista, että lupasin vaijeta?

-- Hyvä, sanoi Charlie, tahdon vain varottaa sinua. Voithan kyllä mennä niitten kirkkorakkien roikkaan, jos sinulla on halua, mutta muista, ettet mainitse mitään niin sanotuista eksyneistä veljistäsi, jotka ovat menneet helvettiin. Äläkä unohda, että minulla on suuri joukko tohtorin hopeakaluja. Samuel säpsähti.

-- Oh! huudahti hän.

-- Etkö sitä tiennyt? sanoi toinen nauraen.

-- En tiennyt.

-- Mitä sitten luulit minun tehneen sillä aikaa, kun sinä olit vahdissa?

-- Samuel ei hetkeen aikaan puhunut mitään.

-- Mutta miksi valitsitte juuri tohtori Vincen? kysähti hän äkkiä.

-- Siksi, että tunsin hänen talonsa.

-- Mutta hän on pappi! Sehän oli väärin!

-- Mitä vielä, nauroi Charlie. Hän on varoissaan.

-- Miten niin?

-- Näes, hänellä on rikas vaimo. Kuinka saatoitkaan luulla, että hän olisi sellaisessa paikassa, ellei hänellä olisi muuta kuin palkkansa.

-- En ole sitä asiaa ollenkaan ajatellut.

-- Hän on naimisissa naisen kanssa, joka kuuluu kaupungin rikkaimpiin. Eikä heiltä mitään puutu.

Syntyi hetkisen hiljaisuus.

-- Ettekö luule tohtori Vincen olevan hyvä ihminen? kysähti sitten Samuel.

-- En tiedä, vastasi Charlie Swift. En minä ole koskaan hänen kanssaan riidellyt. Mutia minä en pidä hänen ammatistaan.

-- Eikö hän tee ihmisille paljon hyvää?

-- Ehkäpä, vastasi toinen olkapäitään kohottaen.

-- Köyhälle kansalle? uteli Samuel itsepäisesti.

-- Sen uskon, myönsi Charlie. Mutta sinun pitäisi myös huomata, että hänen hyvyytensä ryöstää heiltä miehuuden ja yritteliäisyyden -- tekee heistä kerjäläisiä. Mutta minä en kuulu siihen lajiin.

-- Miksi luulette hänen heitä auttavan?

-- Perhana, hänhän saa siitä maksun.

-- Mutta seurakunnan jäsenet maksavat rahat. Miksi he sen tekevät?

Varas mietti hetkisen.

-- Luulen heidän tekevän sen uskoakseen olevansa hyviä.

-- Niinkö?

-- Varmasti senvuoksi! vakuutti Charlie. Ajatellaanpa esimerkiksi muutamia suurpetkuttajia, jotka käyvät siellä kirkossa. He käyttävät kuusi päivää viikosta kynsiäkseen ihmisiä paljaaksi. Etkö luule olevan mukavaa sitten sunnuntaina ajaa kirkkoon ja pistämällä viiden dollarin setelin kolehtilaatikkoon kuitata koko juttu?

Samuel etsi vastausta näihin julmiin soimauksiin.

-- Minusta te ette puhu aivan oikein, vastusteli Samuel.

-- Kuinka niin?

-- Ensinnäkin eivät sellaiset miehet mene kirkkoon.

Charlie tirkisteli häneen.

-- Mitä sanotkaan? huudahti hän.

-- He eivät mene, intti Samuel.

-- Miksi eivät menisi?

-- Perhana, siksi että he eivät välitä mennä. Eivätkä he olisi tervetulleetkaan...

Charlie puhkesi nauruun.

-- Poika-rukka! huudahti hän. Mutta sanoppa minulle, mitä sinä oikeastaan olet siellä kirkossa tehnyt.

-- Minä olen kirkonvartijan apulainen, vastasi Samuel arvokkaasti ja vakavasti.

-- Niin, niin. Mutta tuskinpa sellainen virkamies suuriakaan saa nähdä seurakuntaa.

-- Ettekö tahtoisi selittää minulle asiaa, pyysi Samuel hetkisen vaitiolon jälkeen.

-- Tuskinpa tiedän, mistä alottaisin, vastasi Charlie. Siellä on niin perhanan suuri valikoima roistoja. Oletko pannut merkille pientä, isovatsaista äijää, jolla on omituinen poskiparta -- hän näyttää aivan luumulta?

-- Tarkoitatteko Mister Hickmania?

-- Juuri sitä samaa otusta. Eikö hän olekin eräs kirkon tukipylväistä?

-- Niinpä luulen, vastasi Samuel. Hän on kirkkoneuvoston jäsen.

-- No, oletko ennen kuullut puhuttavan mister Hickmanista?

-- Tiedän, että hän on kuuluisa lainoppinut; ja olen kuullut, että hän hoitaa Lockmanien pesää.

-- Niin, sanoi Charlie, etkä sinä varmaankaan, tiedä, mitä tämä sisältää.

-- En tiedä, myönsi Samuel.

-- Jaa, se sisältää sen, jatkoi Charlie, että hän oli vanhan Lockmanin uskottu, ja että hänen kätensä oli jokaisessa mustassa teossa, jonka tuo vanha petkuttaja viimeisen kolmenkymmenen vuoden kuluessa teki. Edelleen sisältää se sen, että hän nyt hoitaa liikettä ja tekee kaikki ne konnuudet, joita täytyy tehdä, hän esim. lahjoo kaupungin valtuusmiehiä ja paljon muuta.

-- Luuletteko tohtori Vincen tietävän tuon? kysähti Samuel.

-- Jollei hän sitä tiedä, niin eipä hän tosiaan tiedä paljoa.

-- Hänen kirkkonsa jäsen! huudahti nuorukainen.

-- Lörpötystä! sanoi Charlie nauraen. Sinä Samuel olet liian yksinkertainen. Mitä tekemistä kirkolla on liikeasiain kanssa? Katsoppa esim. ukko Wygantia -- hänkin on kirkkoneuvoston jäsen!

-- Tarkoitatteko miss Gladyn isää?

-- Niin, vanhan Lockmanin lankoa. Hän on Lockmanin pesän toinen hoitaja. Ja luuletteko, että on tehty mitään konnantyötä, jota hän ei tuntisi. Jos esim. demokraatit ensi vuonna tulevat valtaan, niin tapahtuu se Wygantin varoilla.

-- Mutta minkätähden? huudahti Samuel ihmeissään.

-- Etupäässä siksi, että hänen täytyy lainlaatijakuntaan saada miehensä äänestämään lapsityötä koskevaa lakiehdotusta vastaan.

-- Lapsityötä koskevaa lakiehdotusta!

-- Niin! Sinä kai tiedät, että hän on taistellut sitä vastaan? Tahdotaan kieltää alle neljäntoistavuotisten lasten työ puuvillatehtaissa. Wygant lähetti Jack Pembertonin kongressiin ainoastaan taistelemaan tätä lakia vastaan.

Samuel vään teli käsiään. Hän oli yhtäkkiä nähnyt edessään pikku-Sofian kuihtuneine kasvoineen.

-- Mutta minkätähden tahtoo hän pitää tehtaassaan lapsia? huudahti Samuel.

-- Minkätähden! Hyvä jumala, sentähden, että hän voi maksaa heille vähemmän ja panna heidät työskentelemään ankarammin. Luuletko hänen pitävän heitä heidän terveytensä tähden?

Syntyi pitkäaikainen hiljaisuus. Poika taisteli kauheinta kummitusta vastaan, mikä häntä milloinkaan oli pelottanut.

-- Minä en usko, että hän siitä tietää! Kuiskasi hän melkein kuin itsekseen.

-- Kuka? kysyi Charlie.

-- Tohtori Vince, vastasi Samuel nousten nopeasti. Minä menen puhumaan asiasta hänelle.

-- Aijotko mennä puhumaan hänelle?

-- Menen, hän sanoo minulle totuuden. Charlie tirkisteli häntä leveästi nauraen.

-- Neuvon sinun olemaan sitä tekemättä, huudahti hän.

-- Minä menen, vastasi nuorukainen päättävästi. Ja huvitettuna istahti murtovaras laatikkonsa päälle.

-- Mene vaan, se on oikein! kehoitti hän. Anna hänen kuulla koko juttu ja tule sitten takaisin kertomaan, miten kävi.

XXI. Samuel hankkii todistuksia.

-- Tohtori on juuri syömässä aamiaista, sanoi palvelustyttö, joka tuli avaamaan ovea Samuelille.

-- Sanokaa hänelle, että minun täytyy saada puhutella häntä heti, sanoi Samuel. Asia on kovin tärkeä.

Hän astui sisään istuutuen kirjastohuoneeseen. Tohtori saapui heti levottoman näköisenä.

-- Mistä on kysymys, Samuel? virkkoi hän sisäänastuessaan.

-- Samuel kääntyi häneen surullisen näköisenä.

-- Herra tohtori, sanoi hän, olen äsken saanut kuulla jotakin kauheaa.

-- Mitä sitten, Samuel?

-- Tuskin tiedän, miten sitä kertoisin. Tunnen erään miehen, kauhean syntisen miehen, ja menin häntä kääntämään ja noutamaan kirkon helmaan. Mutta hän vain nauroi minulle ja kirkollekin. Hän sanoi, että Pyhän Matteuksen kirkossa on huonoja ihmisiä! Hän sanoi, keitä ne ovat ja mitä ne tekevät. Ja tohtori, minä en voi uskoa, että te tiedätte tästä -- että te antaisitte sellaisen jatkua.

Tohtori Vince tuijotti häneen pelästyneenä.

-- Rakas poikani, sanoi hän, mailmassa on paljon huonoja ihmisiä, enkä minä voi tietää kaikkea.

-- Oh! Mutta se on kamalaa, herra tohtori! Teidän täytyy ottaa selvä asiasta -- ettehän voi antaa sellaisten ihmisten kuulua kirkkoon.

Tohtori nousi ja sulki oven. Sitten siirsi hän tuolinsa Samuelin lähelle.

-- No, sanoi hän, keitä ne ovat?

-- Jaa, mister Wygant...

-- Mister Wygantko? keskeytti tohtori.

-- Niin, tohtori Vince.

-- Mitä hän sitten on tehnyt?

-- Ettekö tiedä, että hän taisteli lasten työtä koskevaa lakiehdotusta vastaan -- että hän tässä tarkoituksessa ratkaisi, kuka valittiin senaattiin.

-- Lasten työtä koskeva lakiehdotus! huudahti tohtori. Sitäkö sinä tarkoitit?

-- Niin, tohtori Vince, vastasi Samuel. Ette suinkaan te siitä ole tiennyt?

-- Tiedän että mister Wygant on hyvin vastustavalla kannalla tähän lakiehdotukseen nähden. Hän on avoimesti esiintynyt sitä vastaan. Ja siihen on hän täydellisesti oikeutettu, eikö totta?

-- Mutta asettaa senaattori ehdotuksen tappamiseksi.

-- Niin, katsos, hän on hyvin kiintynyt politiikkaan, ja luonnollisesti hän käyttää vaikutusvaltaansa. Miksi ei hän käyttäisi?

-- Mutta se oli syntinen teko, tohtori Vince. Ajatelkaappa vaan Sofiaa!

-- Mutta, poikani, emmekö ole hankkineet Sofialle paikkaa mister Wygantin omassa talossa?

-- Olemme, mutta ne muut! Ajatelkaapa hätää ja kurjuutta tuossa kauheassa tehtaassa! Ja mister Wygant maksaa niin pieniä työpalkkoja. Ja hän on niin rikas mies -- hän -- voisi auttaa lapsia jos tahtoisi.

-- Tiedätkö, rakas Samuel... alkoi tohtori.

Mutta Samuel huomatessaan, että tohtori oli tullut tyytymättömän näköiseksi, jatkoi:

-- Siinä oli vasta alku! Sallikaa minun jatkaa! Sitten mister Hickman.

-- Mister Hickman!

-- Mister Henry Hickman, asianajaja. Hän on tehnyt vielä pahempaa...

Pappi puristi kätensä nyrkkiin.

-- Ei, rakas Samuel, huudahti hän, tämä menee liian pitkälle. Sinä panet tosiaankin ihmisen kärsivällisyyden kovalle koetukselle!

-- Tohtori Vince! huudahti nuorukainen tuskissaan.

-- Minun mielestäni, jatkoi kirkkoherra, olisi sinun velvollisuutesi toimia hiukan kohteliaammin. Sinua on täällä kohdeltu mitä ystävällisimmin, sinua on suosittu kaikin tavoin...

-- Mutta mitä sillä seikalla on tämän asian kanssa tekemistä? huudahti Samuel poissa suunniltaan.

-- Sinun pitää vähän paremmin muistaa asemasi. Sinä olet vielä poika ja käskyläisasemassa, niin ettei sinun tosiaankaan sovi tulla soimaamaan minun seurakuntani kirkkoneuvoston jäseniä.

-- Käskyläisasemassa! huudahti Samuel hämmästyneenä. Mitä minun toimellani on tämän asian kanssa tekemistä?

-- Päinvastoin sangen paljon. Samuel tirkisteli häntä.

-- Te ette ymmärrä minua! huudahti hän. Minä en tee tätä itseni tähden. Minun tarkoitukseni on vain pelastaa kirkko.

-- Mitä sinä tarkoitat -- pelastaa kirkko?

-- Niin, herra tohtori. Ajatelkaapa vaan, minä menin kääntämään erästä miestä, mutta hän vain ilkkui minulle. Hän ei halunnut olla kirkon kanssa missään tekemisissä sentähden, että sellaiset huonot ihmiset kuin mister Hickman kuuluivat siihen. Hän sanoi, että vain heidän rahansa esti heitä tulemasta paljastetuiksi, hän sanoi...

-- Mitä mister Hickman sitten on tehnyt? kysyi kirkkoherra äkisti.

-- Hän lahjoi valtuusmiehiä, sir! Hän lahjoi heitä saadakseen vesijohtoehdotuksen hylätyksi.

Tohtori Vince nousi ja alkoi hermostuneesti kävellä edestakaisin.

-- Sanokaa, herra tohtori, miten sen asian laita on? kysyi Samuel. Olkaa niin ystävällinen, että sanotte sen! Varmaankaan ette te ole siitä tiennyt.

Kirkkoherra kääntyi nopeasti hänen puoleensa.

-- Minä luulen, ettet sinä oikein tunne näitä asioita, sanoi hän. Sinä tulet minulle kertomaan tuollaisia juttuja -- etkö sinä tiedä, että hän on minun lankoni?

Samuel tarttui hämmästyneenä tuolinsa käsinojaan.

-- Teidän lankonne! huudahti hän.

-- Niin, vastasi kirkkoherra. Hän on minun vaimoni ainoa veli.

Samuel tuli hämmästyksestä sanattomaksi. Kirkkoherra mittasi edelleen huonetta pitkin askelin.

-- Ymmärrät nyt, sanoi hän, millaiseen asemaan sinä minut asetat.

-- Niin, vastasi nuorukainen, minä ymmärrän. Se on kauheata!

Mutta sitten jatkoi hän kauheassa tuskassa:

-- Mutta, herra tohtori, te ette siitä tiennyt. Oh, minä olen siitä varma -- sanokaa minulle, että ette siitä tiennyt!

-- En tiennyt, vastasi tohtori, enkä vieläkään tiedä! Luonnollisesti olen tuollaisia huhuja kuullut. Mister Hickmanilla on paljon vihollisia. Pitääkö minun uskoa kaikkia juttuja, joita hänestä saan kuulla?

-- Ei, vastasi Samuel hämillään. Mutta tämän tietävät kaikki ihmiset.

-- Kaikki ihmiset! sanoi kirkkoherra. Kutka ihmiset. Kuka on sinulle kertonut?

-- Sitä minä en voi sanoa, soperteli nuorukainen.

-- Miten hän tietää sen? Ja millainen ihminen hän on. Onko hän hyvä ihminen?

-- Ei, myönsi Samuel. Pelkään, ettei hän ole sellainen.

-- Onko hän sellainen ihminen, joka rakastaa ja palvelee muita? Onko hän sellainen ihminen, joka ei koskaan valehtele jota sinä uskoisit asiassa, mikä koskee sinun lähimpiä omaisiasi, uskoisit, jos hän sanoisi sinulle, että minä lahjon ihmisiä, että minä olen roisto?

Samuelin täytyi myöntää, ettei se henkilö, jota tarkoitettiin, ollut tuollainen.

-- Tohtori Vince, lausui hän, minä myönnän olevani väärässä. Minä olen tullut teidän luoksenne liian aikaisin. Minä otan näistä asioista lähemmän selvän, ja jos syytökset ovat oikeita, niin minä tuon teille todistuksia. Jolleivät ne ole tosia, niin menen minä häveten tieheni enkä koskaan enään tule teitä vaivaamaan.

Samuel sanoi tämän hyvin nöyrästi, mutta samalla horjumattoman päättävällä äänellä, mikä tohtoriltakaan ei mennyt huomaamatta.

-- Mutta, Samuel, jatkoi hän, niiksi... miksi sekaannut sinä näihin asioihin?

-- Sekaannun niihin! huudahti Samuel. Luonnollisesti täytyy minun sekaantua jos ne ovat tosia. Ette suinkaan, jos syytökset tulevat todistetuiksi, aijo sellaisten ihmisten antaa kuulua kirkkoon?

-- En voi sanoa, vastasi kirkkoherra, mitä tekisin, jos niin kauheata tapahtuu.

-- Te olette oikeassa, sanoi Samuel. Ensimmäinen tehtävä on ottaa asiasta selvä.

Samuel otti jäähyväiset. Hän lähti suoraan ystävänsä Finneganin luo. Charlie Swift oli sanonut, että Finneganin isännältä, Callahanilta, joka oli ollut valtuusmies, voi saada tietoja Hickmanista ja hänen kepposistaan.

-- Kas, Samuel! huudahti Finnegan ja kysyi sitten leveästi nauraen: No, miten on sen minun asiani laita?

-- Tohtori Vince lupasi katsoa, mitä voitaisi teidän hyväksenne tehdä. Mutta minä en siitä asiasta tiedä sanoa mitään lähempää. Jotakin muuta on tapahtunut.

Hän odotti, kunnes hänen ystävänsä oli tarjoillut eräälle vieraalle ja tämä juonut oluensa sekä poistunut. Sitten vei hän kapakanpitäjän mukanansa erääseen nurkkaan.

-- Mister Finnegan, sanoi hän, minun täytyy saada tietää eräs tärkeä asia.

-- Mikä asia? tiedusteli Finnegan.

-- Tunnetteko mr Hickmania -- Henry Hickmania, lakimiestä?

-- Hän ei ole minun vastaanottoluettelossani. Tunnen hänet ulkonäöltä.

-- Olen kuullut sanottavan hänellä olleen jotakin osaa siinä, että eräs vesijohtoehdotus tuli valtuustossa hylätyksi. Oliko hänellä?

-- Voit olla varma, että hänellä oli, vastasi kapakanpitäjä.

-- Onko totta, että hän lahjoi valtuusmiehiä?

-- Usko pois!

-- Ja onko se totta, että mister Callahan sai osan rahoista?

Finnegan katseli Samuelia epäilevästi.

-- Sanoppa, mikä näillä kysymyksillä on tarkoituksena.

-- Kuulkaa, sanoi Samuel vakavasti, te tiedätte, että mister Hickman kuuluu samaan kirkkoon kuin minäkin. Ja hän on tohtori Vincen lanko, mikä seikka tekee asian vieläkin sotkuisemmaksi. Tohtori Vince on saanut kuulla näitä kauheita juttuja, ja te ymmärrätte, kuinka vastenmielisiä ne ovat hänelle. Hän ei voi antaa sellaisten tekojen jäädä rangaistuksetta.

-- Oh, saakeli! huudahti Finnegan. Mitä aikoo hän tehdä?

-- En tiedä, vastasi Samuel. Hän ei ole sanonut. Ensin täytyy hänen päästä varmuuteen siitä, että syytökset ovat tosia. Eikä mister Hickman luonnollisestikaan niistä puhu.

-- Tuskinpa!

-- Eikä tohtorin ole niinkään helppoa ottaa selvää asiasta. Hän on nähkääs pappi ja seurustelee ainoastaan hienojen ihmisten keskuudessa. Mutta minä lupasin hankkia hänelle selvyyden.

-- Ymmärrän, vastasi Finnegan.

-- Minun tarvitsee ainoastaan voida sanoa hänelle kuulleeni asiasta sellaiselta henkilöltä, joka on saanut rahoja. Minun ei tarvitse sanoa, kuka se henkilö on, hän uskoo minun kunniasanaani. Mahtaisikohan mister Callahan haluta mitään ilmoittaa tästä asiasta? Kapakanhoitaja mietti hetkisen.

-- Odottakaahan vähän. Minä käyn hakemassa isäntääni. Ehkä voin auttaa tohtoria saamaan tietää, mitä hän haluaa.