Part 17

Mutta Snark purjehti. Se oli ainoa tapa, millä se kykeni kunnolla liikkumaan. Se purjehti kaksi vuotta eikä kertaakaan törmännyt kariin, riuttaan tahi matalikkoon. Siinä ei ollut lainkaan painolastia, sen rautaköli painoi viisi tonnia, mutta sen syväkulkuisuus ja koholaidan korkeus tekivät sen hyvin vakavaksi. Kun se täysissä purjeissa joutui troopillisiin myrskyihin, sen laita ja kansi hautautuivat monta kertaa veden alle, mutta se pysyi itsepäisesti pystyssä. Sitä oli helppo ohjata, ja se kykeni purjehtimaan liki hankatuulta, laitamyötäistä ja poikkituulta yötä päivää kenenkään tarvitsematta olla ruorissa. Loorinkituulessa ja tarkasti asetetuin purjein se mutkitteli vain yhden piirun kummallekin puolelle suunnastaan ja myötätuulessa vain puolitoista piirua — samoin kenenkään olematta ruorissa.

Snark rakennettiin osaksi San Franciscossa. Sinä aamuna, jolloin sen köli piti valaa, tapahtui suuri maanjäristys. Sitten vallitsi täysi anarkia. Kun alusta oli rakennettu kuusi kuukautta yli määräajan, purjehdin sillä, niin keskeneräinen kuin se olikin, Havaijille, kone pohjalle köytettynä ja joukko rakennusaineita kannella. Jos olisin jäänyt San Franciscoon työn valmistumista odottamaan, en olisi päässyt lainkaan matkalle. Mutta vaikka alus ei ollut kaikin puolin valmis, se maksoi neljä kertaa niin paljon kuin se oikeastaan olisi maksanut täydessä kunnossa.

Snark tuntui tulleen tuhkimona tähän maailmaan. Se takavarikoitiin San Franciscossa, sen paperit julistettiin vääriksi Havaijilla, ja sitä sakotettiin karanteenimääräysten rikkomisesta Salomonin saarilla. Sanomalehdet olisivat joutuneet kadotukseen, jos olisivat edes siteiksi puhuneet siitä totta. Kun olin erottanut erään kelvottoman kapteenin, ne sanoivat minun lyöneen murskaksi miehen jok'ainoan luun. Kun muuan nuori mies — Roscoe — palasi kotiin jatkamaan opintojaan yliopistossa, tiedotettiin, että olin oikea Susi-Larsen ja että koko miehistöni oli paennut kovakätistä kohteluani. Ainoat lyönnit, mitkä Snarkilla todella annettiin, sai kokkimme kelvottomalta kapteenilta, joka pahoinpiteli häntä ja oli päässyt palvelukseeni väärennettyjen todistusten nojalla. Erotin kapteenin Fidzi-saarilla. Charmianilla ja minulla oli myös tapana nyrkkeillä saadaksemme ruumiinliikuntoa — mutta kummallekaan ei koitunut pahoja vammoja.

Retkemme oli huviretki. Minä rakennutin Snarkin ja maksoin sen ja kaikki muut kustannukset. Sitouduin kirjoittamaan kolmekymmentäviisituhatta sanaa käsittävän kuvauksen matkastani erääseen aikakauslehteen, minkä piti maksaa minulle siitä saman taksan mukaan kuin kotona kirjoittamistani kertomuksista. Heti aikakauslehti ilmoitti yleisölle, että se lähettäisi minut kiertämään maailman ympäri omalla kustannuksellaan. Aikakauslehti oli rikas, ja jok'ainoa ihminen, joka jollakin tavalla joutui Snarkin kanssa tekemisiin liikeasioissa, otti kolminkertaiset hinnat, sen tähden että aikakauslehti luonnollisesti jaksoi ne maksaa. Sanottu satu oli levinnyt kaukaisimmillekin Etelämeren saarille, ja sain maksaa kaikesta sen mukaisesti. Tähän päivään saakka koko maailma on uskonut, että aikakauslehti kustansi kaiken ja että minä ansaitsin kokonaisen omaisuuden matkallani. Moisten tiedonantojen jälkeen on vaikea saada ihmisiä vakuutetuiksi siitä, että retkemme oli huviretki.

Matkustin tosiaankin Australiaan päästäkseni sairaalaan ja makasin siellä viisi viikkoa. Viisi kuukautta makasin sitten kovasti sairaana hotellissa. Käsissäni olevaa salaperäistä tautia ei ollut Australian erikoislääkärien tietopiirissä. Se oli aivan tuntematon lääketieteellisessä kirjallisuudessa. Sellaisista tapauksista ei ollut milloinkaan kuultu puhuttavan. Vaiva pääsi myös jalkoihini, niin että toisinaan olin yhtä avuton kuin lapsi. Väliin käteni saattoivat olla kaksi kertaa luonnollista kokoaan isommat, ja seitsemän eri kerrosta kuollutta ja kuolevaa ihoa kuoriutui niistä samalla kertaa. Tapahtui, että varpaitteni kynnet vuorokaudessa paisuivat niin, että ne olivat yhtä paksut kuin pitkät. Kun ne viilattiin pois, ne olivat vuorokauden kuluttua taas yhtä paksut.

Australialaiset erikoislääkärit olivat yksimielisiä siitä, ettei tauti ollut loistauti, ja sentähden sen piti olla hermotauti. Paha ei siitä kuitenkaan parantunut, ja minun oli mahdotonta jatkaa matkaamme. Ainoa tapa, millä se olisi käynyt päinsä, olisi ollut sitoa minut vuoteeseen, sillä avuttomuudessani — en kyennyt tarttumaan mihinkään käsilläni — en olisi voinut liikkua pienellä keikkuvalla aluksellamme. Ja sitäpaitsi sanoin itselleni, että oli olemassa paljon aluksia ja että saattoi tehdä paljon matkoja, mutta että minulla oli vain yksi pari käsiä ja vain yhdet varpaankynnet. Aprikoin edelleen, että omassa ilmastossani Kaliforniassa hermoni olivat aina pysyneet terveellisessä tasapainossa.

Ja käännyin takaisin Kaliforniaan.

Kotiin palattuani olen tullut aivan entiselleni. Ja olen oppinut sellaista, mitä en ennen tietänyt. Käsiini sattui kirja, minkä oli kirjoittanut Yhdysvaltain armeijan eversti Charles E. Woodruff ja minkä nimi oli "Troopillisen valon vaikutus valkoisiin". Siitä sain tietää sairauteni laadun. Sittemmin olen tavannut eversti Woodruffin ja kuullut, että hän on potenut samaa vaivaa kuin minä. Hän itse oli sotilaslääkäri, ja seitsemäntoista hänen ammattiveljeään oli Filippiineillä vaivannut päätään hänen taudillaan ja tehnyt samantapaisia johtopäätelmiä kuin australialaiset erikoislääkärini. Tiesin nyt, että olin erikoisen altis troopillisen valon tuhoisalle vaikutukselle. Ultraviolettisäteet olivat olleet tuhota minut, aivan kuin röntgensäteet ovat kokeiltaessa tuhonneet useita ihmisiä.

Sivumennen tahdon mainita, että muiden vaikeuksien joukossa, mitkä pakottivat meidät keskeyttämään matkamme, oli tauti, mitä milloin nimitetään "terveen taudiksi", milloin "eurooppalaiseksi spitaaliksi" ja milloin "raamatulliseksi spitaaliksi". Tästä salaperäisestä taudista, mikä ei ole "oikeata spitaalia", ei tiedetä lainkaan mitään. Lääkärit eivät ole keksineet minkäänlaista parannuskeinoa, mutta on kuultu puhuttavan, että sairaus on parantunut itsestään. Mitenkä se tulee — ei tiedetä. Mitä se on — ei tiedetä. Mistä syystä se katoaa — ei tiedetä. Mitään lääkkeitä käyttämättä, pelkällä Kalifornian terveellisessä ilmastossa oleskelulla hopeakiilto katosi ihostani. Lääkärit olivat antaneet minulle vain yhden toiveen: että paha saattoi parantua itsestään, ja se paranikin.

Lopuksi yleisarvostelma matkastamme. Minun tai jonkun muun on helppo sanoa, että se oli hauska. Mutta paremmankin todistuksen siitä on antanut se nainen, joka oli mukana alusta loppuun. Kun sairaalassa ilmoitin Charmianille, että minun täytyi keskeyttää matka ja palata kotiin Kaliforniaan, täyttivät kyyneleet hänen silmänsä. Kaksi päivää hän oli musertunut ja onneton sen tähden, että ihana, ihana matkamme oli lopussa.

Glen Ellen, Kalifornia, 7.4.1911.