Part 2

Kohta sen jälkeen näkyi hänen pitkä muotonsa aitan ovella, jossa hänen äitinsä seisoi antaen palvelijalle seulomattomia jauhoja, voita ja silliä. Hän ei sanonut mitään, sillä aikaa kuin äiti mätti jauhoja hinkalosta; hän kulki vaan ympäri, vihelsi hiljakseen, pilkisti erilaisiin tynnöreihin ja kirstuihin ja laski lappeita, jotka rippuivat katon alla.

Palvelijan mentyä pois, huudahti hän: "Jauhoja ja leipää on sinulla ainakin kylläksi ... ja perunoita ... ja näkkileipää ... ja suolaista lihaa ... mutta ryyniä ja silavaa -- miten häpeällisesti ovat he syöneet sinulta, äiti, kaikki sianlappeet!"

"Voit olla oikeassa, poikaseni!" -- hän lakkasi mättämästä jauhoja.

Sitten tutki Rejer lihatiinua.

"Miten kauheasti liha on vähentynyt, äiti! -- Ovathan he aivan syöneet sinut köyhäksi ... jo nyt, kun kaikkea niin hyvin tarvittaisiin!"

Hänen äitinsä taisi töin tuskin kuulla näitä sanoja. Hän oli koko ajan ihmetellen katsellut poikansa käytöstä; -- nyt nousi hän äkkiä ylös ja istui surullisena ja epätietoisen näköisenä jauhohinkalon reunalle.

"Niin, sinä olet liiaksikin oikeassa, Rejer!... Minä olen aina nähnyt tämän aitan täynnä, mutta nyt tulee meille toiset ajat!" Hän huokasi niin syvään että olisi luullut aitan halkeavan.

"Oi, älä huoli siitä, äiti! Saatpa nähdä, että vielä kiistellään Hammernäs'istä, ennenkuin tuo vanha Haarstad nahjus saa talon haltuunsa; -- jos vaikka aitta ryöstettäisiin tyhjäksi, niin että paljaat seinät olisivat enään jäljellä! Minä lähden sillin pyyntöön suurella ja ehkäpä kuusilaitaisellakin veneellä. Meidän täytyy varustaa väkemme matkalle... Verkkoja voin kyllä saada rahalla tahi kun annan osan voitostani. Tädiltäni perimät sata taaleria käytän nyt hyödykseni."

Rouva Juhl katseli hämmästyneenä poikaansa. Hänen kasvonsa olivat jäykät, suuret ja laihat, myssyn yli oli sidottu kaulaliina. Hän tarvitsi kauan aikaa ymmärtääkseen poikaansa ja tarttui hetkeksi kädellään kirstuun, jolla hän istui nojatakseen sitä vastaan. Vihdoinkin, mutta hitaasti, käsitti hän kuitenkin poikansa sanat ja hitaasti, mutta hämmästyneenä pudisti hän päätänsä, ihmetellen, että niin halveksivainen ajatus olisi voinut juohtua jonkun Juhl'in mieleen.

Tahtomatta sekaantua tällaisiin iloisiin tuumiin, valitti hän uudestaan, -- hänen huokauksensa muistutti vanhasta puurakennuksesta, jota tuuli jyskytteli.

"Poikaseni! Sinä olet nuori ... niin nuori!"

"Minäkö! -- minä olen pitempi isääni! ja minä tahdon nähdä sen, joka soutaa vahvemmin kuin minä! -- ainakin tässä talossa... Sinä tarkoitat ehkä renkivoutia Anders'ia?"

"Minä tarkoitan, että sinä olet vielä hoikka ruoko poikaseni!"

"-- Mutta sitkeä, äiti! -- sitkeä kuin koivunvitsa!"

"Rejer, Rejer ... isäsi katselee tänne alas! -- Mitä luulet, että hän nyt sanoisi!"

"-- Että se oli hirveän tuhmasti, kun hän antoi koko elin-aikansa veneiden lahoa venehuoneessa!"

"... Ja kyläläiset, kun he näkivät sinun, hänen ainoan poikansa lähtevän pois ja poikkeavan entisestä tavasta!... Sinä et, Rejer, itse tiedä mitä sanot! Sinä, -- nuori, kokematon vuononpoika, -- merelle keskellä talvea ... tällaisessa ilmassa! --"

Ja tuuli tempasi samassa aitan oven auki ja lumiräntää tuiskusi sisään, niinkuin tarkemmin selittämään hänen puhettaan.

"Minä tiedän vaan, että muutoin kadottaisimme Hammernäs'in!"

"Ethän sinä, Rejer, sentähden joudu kurjuuteen!"...

"Sinä tahdot minut nimismiehen konttoristiksi!"

"Kannattaa kyllä kumartua voidakseen kerran päästä nimismieheksi Aa-vuonolla Haarstad'in jälkeen!"

"Minäkö kumartuisin? -- En, ei ennenkuin selkäni menee kolmeen palaseen!" huudahti hän äkkiä valeana ja tuskissaan, -- "ja sitten voitte katsella onko kenessäkään heissä mitään koukistunutta."

Rouva Juhl säpsähti; piirteet suun ympärillä ja ylöspäinen nenä olivat hänelle ennestään tutut, -- hänen miehensä nenä oli aina vaan punainen silmälasien kohdalla ja vähän alempana poskilla. Se ilmasi että hänen nuori, heikko runkonsa aikoi pyrkiä eteenpäin siksi kuin se katkeisi, -- ja ett'ei äiti saisi tehdä muuta kuin antaa hänen seurata omaa tahtoaan.

Tuo pitkä, koukkuinen nainen istui jauhohinkalolla ja huokasi kolmannen kerran, sillä aikaa kuin tuuli jyskytteli ja tärisytti aittaa, -- ja Hammernäs'in honka taivutteli luoteismyrskyssä vääntyneitä oksiaan, niin että ne ryskivät tuulessa.

II.

Juhl'in veneen Kolumbusmatka.

Niin, tosin tuntui Rejer'istä ja aa-vuonolaisista vähän vaikealta, kun he pääsivät Bommelhut'iin saakka ja saivat meren vastaansa, -- kamalan näköisenä, harmaana kuin lyijy kohosi tyrsky maston keskipalkoille saakka! -- varsinkin kun lyhyt, pimeä talvipäivä alkoi hämärtää.

Ei kenenkään mieleen juohtunut edes epäilläkään Juhl'in kirkkoveneen hyvyyttä, -- sillä sitä oli koetettu ja koputettu vasaralla ja tarkastettu päivää vasten nuottahuoneessa. Leveäharteinen, lyhyt, vääräsäärinen Martin Vigepladsen, joka oli ikäänkuin kaikkien Aa-vuonon veneiden lääkärinä ja jota sentähden yleisesti pidettiin merimiehenä, istui kokassa ja tarkasteli kulkuväylää. Mies, joka istui etuhangoilla auttoi airollaan kivelle tarttumasta.

Vanha, Hardanger'issa rakennettu, tavattoman leveä hieno- ja hataralaitanen vene toimitti kyllä velvollisuutensa; vanha raakapurje kohotti veneen kokkaa korkealle ylös laineista ja veti kuin hevonen.

Suuri, viisisoutuinen kirkkovene -- ja koko rivi uteliaasti todistavia talonpoikia teljojen yläpuolella -- herätti suurta huomiota, varsinkin kun he kaikkialla pysähtyivät ja kyselivät oikeata kulkuväylää kalastuspaikalle. Häväistys- ja pilkkasanoja sateli aa-vuonolaista vastaan, joka "jokaisessa taipaleessa otti evässäkkinsä esille," ja joka "kuletti omenoita ja lampaan lihaa kaupunkiin!"

Mitä lähemmäksi he tulivat Rövär'iä, sitä tiheämmin vilisi veneitä; airotkin otettiin purjeiden avuksi -- kaikilla oli nyt kiirettä!... Vettä tippuviin nahkavaatteisiin puettuja olentoja kohousi teljoista ja he huusivat toisilleen sillistä ja sillin enteistä ... kuinka monen peninkulman päässä silli uiskenteli ... yksityisistä silliparvista, joita oli ilmestynyt Udsire-vuonossa, vaikk'ei oikea valaskalan pyynti vielä ollut alkanutkaan ... missä taidettiin nyt odottaa sillintuloa?... Ja nimet sellaiset kuin Fej-saari, Beavaag, Ferkinstad-saaret, Brande-salmi, Stolmen ja Udsire suhisivat ilmassa kaikilla murteilla -- suurista, pitkän matkan päästä tulleista verkko- ja nuottavenheistä pieniin Laderum'in laivoihin saakka.

Rejer'ista ja hänen aa-vuonolaisistaan oli tämmöinen elämä jotain lumoavaa ja hurmaavaa. Näytti melkein siltä kuin he olisivat juoneet paloviinaa, se muistutti osaksi kirkolliskokousta, osaksi markkinoita -- kuu he purjehtivat aaltoja, korkeita kuin mäet heidän kotonaan, rääkkyvät vesilinnut heidän päänsä yläpuolella. Missä he vaan kulkivat, kaikkialla tyrskyjä yhdellä puolen! ja luotoja, joilla pitkissä riveissä istui mahtavan näköisinä suuria ruokkia, jotka levittelivät siipiään ja katselivat ulos merelle -- hekin odottaen sillin enteitä!

Tiira valitti ja huusi istuen luodolla, -- muutamat joutsenet ja kuikat pyyhkäsivät siivillään aaltojen harjoja lentäessään ulos merelle. Kalalokit lentelivät levottomina sateisessa, utuisessa ilmassa -- joka osoitti että he vielä odottivat. Ruokit ja sorsat uiskentelivat siellä täällä hyökylaineissa sukeltaen varovaisesti, niinkuin heidän tapansa on. Yksinäisellä kivellä istui merikotka katsoa tuijottaen merelle päin!

Mitä enemmän lähestyttiin paikkaa, missä kansa makasi, odottaen sillin tuloa, sitä kovemmaksi tuli airojen synnyttämä melu.

Hälinä lisääntyi, yhä kovemmin soudettiin ja veneet oikein kilpailivat, -- jokainen koetti ensimmäiseksi päästä laiturille, voidakseen varmaan hankkia itselleen yösijaa jossain tuvassa maalla ja ett'eivät airot katkeaisi kapeassa satamassa. Siellä ei vielä ollut ketään, joka olisi kaikkea pitänyt silmällä, jokainen koetti vaan päästä perille niin hyvin kuin oli mahdollista, saadakseen veneelleen hyvän ja sopivan paikan ja esiintyäkseen niin mahtavana kuin vaan taisi.

Aa-vuonolaiset olivat laiskat soutamaan ja sitäpaitsi tiesivät he nyt että "Juhl'in poika" oli veneessä; hän kyllä hankkisi hyvän paikan!

Rejer seisoi kohteliaana, köysi kädessään -- hänkin ajatteli melkein samoin, -- vaikka Aa-vuono olisi kuinka täynnä tahansa kirkkoveneitä, niin kyllä he väistyisivät, kun Juhl'in vene vaan tulisi näkyviin.

Satama oli täynnä suuria ja pieniä mastoja ja rannat kaikkialla täynnä veneitä tiheissä riveissä, suuret ankkurissa merellä, pienemmät vedettyinä rannalle.

Kahden veneen ja kivisillan välillä, joka vei suolauspaikalle, huomasi Rejer oivan paikan, paraimman koko satamassa ... ihmeellistä, että se oli tyhjä!

He ohjasivat veneensä sinne ja kaikki aa-vuonolaiset seurasivat Rejer'iä, he tervehtivät kauniisti niinkuin heidän kotonaan oli tapana.

"Jumala siunatkoon kokousta!... Ruma ilma tänään!"

Ulkona aitan ovesta seisoisi nuori sillinperkaaja, punainen huivi hartioilla, ja nauroi.

Rejer heitti köyden muutamille miehille, jotka seisoivat sillalla. He vetivät todellakin hyvin ystävällisesti veneen luoksensa, vaan kun he saivat kiinni kokasta, lykkäsivät he sen äkkiä Rejer'in suureksi hämmästykseksi, pilkallisesti nauraen ja huutaen eläköön! -- ulos sillan ohi, kauas ulkopuolella olevien veneitten luo. Ja niinkuin taikavoimasta tarttui nyt kansa airoihin, sauvoihin ja seipäisin, kirosi ja riiteli kuin hullu, ja lykkäsi venettä vielä kauemmaksi. Kahdessa jahtilaivassa heidän takanaan huutaa hoilotettiin ja tyttö aitan ovella nauroi ääneen.

Tällä kertaa huomasi hänet Rejer.

Tätä pilkkaa vastaan ei ollut mitään sanomista; mutta vähän neuvottomina odottivat he siellä ulkopuolella satamaa. Nyt ei ollut muuta neuvoa kuin kaikin voimin soutaa venettä aivan samaan paikkaan.

Kalanperkaaja tuli uteliaasti aivan ovelle nähdäkseen miten kävisi.

Aa-vuonolaiset soutivat, mutta töytäsivät kovasti köyttä vastaan, joka oli heitetty ulos sillan ja veneiden väliin. Sekin koetus oli aivan turha... Naurua ja pilkkaa. Rejer kuuli taas tytön nauravan.

Hän oli laiha ja hento, niin että hänet olisi voinut puhaltaa pois ... ja tuuli levitteli hänen viheriän paikatun hameensa helmoja. Nojatakseen paremmin piti hän lujasti kiinni vipuköydestä, potkaisten sitä raskailla, rumilla kengillään. Liinan alta pilkisti muutamia mustia hiuskutria, joita hän pyyhkäsi kädellään likaisilta, laihoilta kasvoiltaan, hänen silmänsä olivat vilkkaat ja suu irvissään, valmiina osoittamaan kaunopuheliaisuutta.

"Onko teillä voita myötävänä, häh? -- tahi vanhaa juustoa tuolla verkon alla?... Ettekö voi käsittää, että tuo paikka on kauppiaan, eikä kenenkään muun?... Sinä, -- sinä pitkänokkainen vuonolainen? -- Jos te kerran voitte airoillanne tunkeutua harmaan venehuoneen luo saaren taakse, ennenkuin tuo nuottavene tulee, niin siellä kyllä pääsette rantaan! -- Sinä, pitkänokka, älä töllistele tuolla touvissa. Et sinä ollenkaan tarvitse tervehtiä!... Souda! niin, souda sinä vaan!"

Aa-vuonolaiset olivat jo kääntäneet veneensä. He sousivat nyt kaikin voimin suoraan määrättyyn paikkaan, niin että he melkein töytäsivät raskasta nuottavenettä vasten, joka lähestyi reivatuin purjein.

Syynä siihen, että Rejer oli hetkeksi jäänyt töllistämään, oli se että hoikka, vaalea, paikattuun hameesen puettu sillinperkaaja oli niin ihmeellisen näköinen -- hän oli jotain toista kuin nuo hitaat, laiskat Aa-vuonon talonpoikaistytöt.

He pääsivätkin rantaan ja saivat itselleen asunnon maalla.

* * * * *

Ja nyt olivat he siellä, keskellä hälinää, tungettuina satojen veneitten, jahtien, pursien, kaljaasien ja laivojen väliin, jotka olivat tuoneet suolaa, toivossa saada ostaa tuoretta silliä, -- kaikki loiskuen, hölkkyen, kiikkuen, kosteina toistensa vieressä, harmaalla, rauhattomalla merellä, niin lähetysten, että monessa kohden voitiin kulkea veneitten ja laivojen yli niinkuin siltaa myöten.

Joka kerta, kuin sumu hiukankin haihtui, olivat kaikki saaret täynnä ihmisiä, jotka katsoivat ulos merelle: -- lyijynharmaa meri, pilvinen, harmaa taivas, kivenharmaat, lumettomat rannat!... Yksinäisiä vesilintuja lensi tyrskyjä kohden ja sitten taas suoraan takaisin, ikäänkuin olisivat aikoneet halkaista merisumun, joka ylt'ympäri peitti taivaanrannan, tähystelläkseen silliä.

Siitä saakka, kuin alkoi hämärtää, kuuli Rejer vähän väliä kolkkoa rantapuodista, ja kun tuli pimeämpi, valaisi himmeä valojuova koko joukon päitä laiturilla sen edustalla.

Täällä suolauspaikalla vietettiin tanssia juomingeilla, mässäämisellä ja tappeluilla ja tanssittiin sillinperkaajien kanssa puodin permannolla.

Kaikki tahtoivat päästä sisään! Rejer'in pitkä, kookas vartalo näkyi jo oven suussa. Hän tunkeutui eteenpäin, raivaten ylpeästi itselleen tietä väkijoukon läpi, joten hänelle todellakin onnistui hankkia itselleen paikka.

Eipä kuitenkaan kestänyt kauan, ennenkuin vankka, luinen nyrkki tarttui hänen takkinsa kaulukseen ja veti hänet takaisin. Rejer'in suuttumus tästä hävittömästä menettelystä Juhl'ia kohtaan oli selittämätön! Mutta täällä ei ollut yhtään aikaa niellä harmia, joka haaralta saatiin iskuja, sysättiin ja töytättiin... Nyt repesi taskukin! Siitä kostoksi potkasi hän raudoitetun saappaansa korolla, mutta seurauksena oli tukkanuotta ja sitten taas pari raskasta potkua, jotka lähettivät hänet kauas eteenpäin nuorta, mustatukkaista merimiestä kohti, joka seisoi kynttilän valossa ja otti hänet vastaan lausumalla: "No, no ... no, no, jättäkää hänet rauhaan! -- Ettekö näe, että poikanulikkahan hän vaan on!... Mitä sinä teet täällä, poikanulikka?"

Viimeinen sana koski kovemmin kuin kaikki muu kohtelu ulkona pimeässä käytävässä. Jos oli jotain, jona Rejer ei tahtonut käyttäytyä, niin oli se juuri poikanulikkana, -- hän, joka oli yli kahdeksantoista ja puolen vuotta ja joka täysi-ikäisyytensä arvolla johdatti kokonaista venekuntaa.

Hän pujahti niin vikkelästi pois avuliaan merimiehen luota, kuin olisi hän ollut vähällä polttaa itseään ja hiipi niin huomaamatta kuin mahdollista sisään seinää pitkin miesten tumman rivin takaa, jotka seisoivat tarjoellen toisilleen pulloistaan.

Rantapuodin permannolla jatkettiin tanssia herkeämättä.

Polskaa, kädet toistensa sivulla, valssia ja hambopolkkaa! Viulut kilpailivat merisaapasten töminän kanssa. Rasvasoihdut leimusivat ja savusivat vedossa ja katto-orsista riippui pari lyhtyä alas katkuavaan ilmaan ja valasi punaisia kasvoja, joista hiki tippui hattujen alta... Viinahöyry ja tupakansavu, märistä vaatteista ja pilaantuneista sillistä syntynyt haju, suolan kosteus, kun sitä jalkojen alla poljettiin likaiseksi, veteläksi sohjoksi, verhosi kaikki kuumaan, tiheään viinasumuun, jonka läpi kaikki vaan himmeästi haamoitti. Naurua ja rähinää kaikui kaikkien korvissa.

Muutamia asioitsijoita ja kirjureita istui punssipullojen ääressä ja pelasi tynnörin pohjan päällä sillistä, joka vielä oli kaukana merellä. Aina vähän väliä virkistivät he itseään menemällä sisään ja pyöräyttämällä jonkun kerran ympäri permantoa.

Rejer'illä oli kova taistelu taisteltavana voittaaksensa ujoutensa, kun hänen piti näin hienojen, keikkailevien kauppapalvelijoiden ohitse, jotka istuivat siellä. Häntä vaivasi suuri arkatuntoisuus, hänellä oli vielä aivan selvään poikamaiset kasvonpiirteet ja ääni ja kaikkialla tunsi hän itsensä liian pitkäksi ja näkyväksi. Sentähden kulki hän niin koukkuisena kuin mahdollista ja koetti olla niin vakavan ja järkähtämättömän näköinen kuin tullinhoitaja.

Tämä viimeinen seikka oli mahdollisesti syynä siihen, että juuri ne silmät, joita hän mieluimmin olisi tahtonut välttää huomasivat kohta hänet. Hiipiessään tynnörien ohitse kuuli hän takanansa:

"Mika puoliherra tuo on, tuo, jolla on pitkä nenä ja neulottu vyö?"

Silloin juuri tunkeutui niin paljon väkeä kokoon, ett'ei Rejer voinut liikkua, vaan hän luuli hälinässä kuulevansa sanottavan: "Jan Juhl'in poika Aa-vuonosta ... perin pohjin köyhtynyt..."

Rejer'in posket hehkuivat ja ohimot tykyttivät. Hän ei ollut varma siitä kuuliko hän oikein tahi oliko se hänen omatuntonsa, joka hänelle siitä kuiskasi... Mutta miten olisi huhu ehtinyt tänne saakka levitä.

Hän ei uskaltanut katsella taaksensa kauemmin kuin silmänräpäyksen, jonka hän tarvitsi, huomataksensa lihavaa, paksua miestä kortti kädessä, joka oli sanonut tätä; hän oli asioitsija vuonolta, kolmen peninkulman päästä Hammernäs'istä.

Tuota "perinpohjin köyhtynyt" ei hän mitenkään voinut unhottaa... Uhallakin koetti hän kohottaa niskaansa. Oliko siis totta, että Juhl'it Hammernäs'issä olivat perinpohjin köyhtyneet? Siitä oli ensin taistelu loppuun taisteltava! -- mutta täällä oli kuitenkin niin tukehduttavaa ... niin ahdistavaa!

Hän oli jo päättänyt uudestaan jättää puodin, kun äkillinen liike väkijoukossa antoi hänelle tilaisuuden nähdä suoraan ahtaasen piiriin, jossa tanssijat pyörivät.

Pitkä, hoikka tyttö riippui kiiltonahkahattuun ja suureen takkiin puetun, reippaan, kookkaan rotevan sillinpyytäjän käsivarrella... Hiukset olivat epäjärjestyksessä, silmät pikimustat, -- hän tunsi heti sillinperkaajan rantapuodin ovelta. Hän tanssi notkeasti, mutta koukkuisena ja vaaleana; nojautuessaan tanssittajaa vasten, näytti hän koko ajan kissalta, joka väjyy saalistaan valmiina hyppyyn. Hänen katsantonsa oli silmäänpistävä ja Rejer tunkeutui ehdottomasti lähemmäksi...

Ei ollut helppoa tietää, mitä pitkä, hieno kauppapalvelija oli hänelle tehnyt, mutta kun hän tuli päättäväisen näköisenä, tahtoen viedä hänet muassaan tanssiin, purskahti tyttö raikkaasen nauruun ja käänsi hänelle selkänsä, tanssiakseen puotiin palkatun tynnörin tekijän kanssa.

Rejer'iä suututti totta puhuen, että noin renttumaisesti puettu, viehättäväsilmäinen sillinperkaaja uskalsi käyttäytyä niin rohkeasti. Kotona vallitsi aivan toisellainen ero eri säätyläisten välillä!

Otsa oli matala, leveä ja aivan kahvinruskea. Ilvehtivä hymy huulilla teki kasvot melkein vastenmielisiksi ... kyynäspäät ja olkapäät olivat teräviä... Selkä, kun hän piti niskaansa kyyristyneenä, melkein koverrettuna ... koko vartalo hieno ja laiha! Ja kuitenkin oli hän sellainen, että hän yhä enemmän kiihoitti Rejer'in uteliaisuutta, niin että hänen vaan täytyi katsella häntä.

Hän siirtyi ehdottomasti eteenpäin paikalle, jossa tytön täytyi useampi kerta pysähtyä ja seurasi yhä häntä silmillänsä tanssista tanssiin...

Täällä oli niin paljon aivan uutta! Niin, hambopolskaa hän kyllä osasi! ... ja tuokin, tuo mustatukkainen perämies, jonka kanssa hän nyt tanssi! -- Se kävi niin nopeasti, niin keveästi ja luontevasti!... Liivi oli kohonnut kaulukseen saakka ... hän oli kapea kuin ankerias ja melkeinpä ilman lanteita.

Hänkään ei näyttänyt jääneen huomaamatta, että Rejer lakkaamatta katseli häntä. Tuttavallinen silmäys, jonka tyttö loi häneen, sai hänen poskensa hehkumaan, ja kun hän kulki ohitse nyykäytti hän hänelle päätään.

Rejer'in teeskennelty, vakava katse oli poissa, katkerat ajatukset, jotka äsken olivat täyttäneet hänen sydämmensä haihtuivat kuin savu!

Kun tanssi hetkeksi taukosi, näki hän parin äkkiä tulevan lähelle ennenmainittua kauppapalvelijaa. Aivan kuin huomaamatta puhalsi tämä piippunysäänsä, niin että tuhka lensi suoraan perämiehen kasvoille ja rinnalle, jonkatähden hänen täytyi aivastaa ja sylkeä ja oli vähällä aivan raivostua, mutta siihen ei ollut aikaa, sillä silloin juuri tuli heidän vuoronsa ja tyttö veti hänet muassaan tanssiin.

Perämiehen jalat ja sääret liikkuivat yhtä vilkkaasti kuin ennen, mutta se katse, jonka hän vähän väliä loi kauppapalvelijaan, osoitti toista mieli-alaa. Hän oli lujasti päättänyt kostaa hänelle tämän häväistyksen ja aina näytti siltä, kuin kohtaisivat he toisiaan, jota tyttö kuitenkin koetti estää. Hänen suuret kissansilmänsä loistivat harmista hänen nojautuessaan perämiehen käsivartta vasten, joka kerta kuin he pyörähtelivät ohitse.

Äkkiä viskasi kauppapalvelija hattunsa perämiehen jalkojen väliin. Hänen jalkansa luiskahti ja hän koetti turhaan nousta ylös, kauppapalvelija oli käynyt hänen kimppuunsa... Oli hälinää, melua, jalkojen töminää ja väentungosta!... Kauppapalvelijalla näkyi olevan auttajia; nyt oli kolme yhtä vastaan ja sillinperkaaja keskellä kaikkea tätä melskettä, notkeana ja reippaana kuin katupoika, vapauttaaksensa perämiestä!

Silloinpa tuli Rejer tytölle avuksi. Hän tarttui maassa kellehtävän perämiehen niskaan, samoin kuin tämäkin ennen oli hänelle tehnyt, ja antoi hänelle sellaisen iskun, että hän vauhdillansa mursi tiheän kehän heidän ympärillään. Se sulkeutui jälleen hänen jälkeensä ja tappelu herkesi.

Naurusta ja suostumushuuhoista näki Rejer, että hän äkkiä oli yleisenä ihmettelyn esineenä, -- jonkunlaisena voitto-sankarina.

Hän näki sillinperkaajan tunkeutuvan ulos hälinästä, kaulahuivi niskan taakse työnnettynä, niin että hiukset ikäänkuin aaltoilivat esiin, samalla kun hän aina vähän väliin katsoi taaksensa kauppapalvelijaan; hänen tummansiniset silmänsä salamoivat. Ovella nyykäytti hän päätään Rejer'ille, joka oli jäänyt sinne tulistuneena ja vielä vähän pyörröksissään siitä, että niin äkkiä oli tullut osalliseksi tähän kaikkeen. Olihan hän käyttäytynyt kuin mies!

Tuolla liidutun tynnörin luona jaettiin paloviinaa. Sen ympärillä melusi joukko punakasvoisia miehiä tupakkamälli suussa.

Hän veti esille roponsa, otti miehekkäästi ryypyn ja kiirehti ulos, -- kotiin, ahtaasen hökkeliinsä, jossa hän käytti kolmatta osaansa makuupaikasta punnitaksensa päivän tapauksia: -- hän oli liiaksi liikutettuna voidaksensa nukkua.

* * * * *

Vetelehtiminen rannalla kaikkien näitten nahkahousujen keskellä, jotka siellä tuulessa ja sateessa tähystelivät sillin tuloa, kävi kuitenkin ajan pitkään ikäväksi. Reijer kiinnittikin kieltämättä katseensa enemmän toisella puolella satamaa olevaan ranta-aittaan kuin silliin. Hän oli havainnut, että sillinperkaaja seisoi usein rantapuodin vinnillä ja silmäili satamaa, jossa heidän veneensä oli. Tyttö tarkasteli varmaankin häntä!... Tyttö ei luultavasti koskaan ollut ajatellutkaan mitään sellaista, jota Reijer oli tehnyt perämiehelle!... Mutta niinpä ei hänellä ollutkaan mitään oikeata käsitystä aa-vuonolaisista, minkälaista kansaa he olivat!...

Ei yhtään silliä vielä näkyvissä, -- ei mitään tekemistä!

Ja niinpä seisoivat he, sillinperkaajat ja muut vaimot, nuoret ja vanhat sillalla tahi pitkin rantapuodin seinää tuulen suojassa ja puhelivat sillä aikaa kuin koko laivaväkijoukko, joka tunsi tarpeelliseksi liikuttaa jalkojansa, astua tömisteli edestakaisin ja osti itselleen kahvia. Rejer ei voinut olla aina vähän väliä pistäytymättä sinne, keksien aina jos jotakin asiata. Mutta jos hän sattui tulemaan liian lähelle, oli se samaa kuin jos olisi ruvennut kujanjuoksuun, saaden joka haaralta kuulla pilkka- ja häväistyssanoja.

Kaupustelija-akkojen ympärillä, jotka moninkertaisiin päällysvaatteisin puettuina istuivat kädet kohmeissa, kutoen sukkaa tahi kahvia myöden, seisoi alituisesti lukuisa joukko nuoria merimiehiä ja sillinpyyntöön kokoontuneita talonpoikia, ja heidän keskellänsä näki hän sillinperkaajan tinkivän ja pilailevan tahi istuvan sillitynnörin päällä, pitkät jalkansa riipuksissa ja koputellen kenkänsä korolla tynnöriä kylmän tähden. Aina oli naurua ja iloa hänen ympärillään!

Ilma alkoi selvetä, hopeanhohtava pumpulin kaltainen sumu levisi taivaalle ja pilvien raoista pilkoitti sinitaivas. Näytti tulevan kylmä ja tuuli puhalsi idästä.

Tämä äkillinen muutos synnytti uutta eloa, uutta toimea!

Saarilla, laivoilla ja kaikkialla maalla vilisi kansaa. Seisottiin joukoissa, puheltiin ja kestitettiin toisiansa veneissä rannalla, puodeissa ja taloissa; viinapullo ja tupakkakääry kulki ympäri... Vasta tällä ilmalla saataisiin silliä!

Tuuli tyyntyi ja iltapäivä-aurinko paistoi märille kareille ... ei satanut enää ainoatakaan vedenpisaraa. Oli kuin juhlapäivä äkkiä olisi tullut!