Part 2
Onko emäntä täällä? Päivää äiti. Jos Kankaanpään rouva nyt kysyy minua, niin sanokaa, ettei minulla enää ollut aikaa odottaa.
EMÄNTÄ
Mutta tuleehan hän heti. Älä nyt mene. Äidilläsikin olisi puhumista.
MIKKO
No, ehditäänhän niistä vielä.
EMÄNTÄ
Koskas niistä ehditään? Ethän sinä enää koskaan ole kotona.
MIKKO
Ei, ihan totta, minun on oltava työväenyhdistyksen talolla.
EMÄNTÄ
Siellähän sinä nykyään asut. Mutta sano nyt kerrankin: aiotko sinä todella sen tytön naida?
MIKKO
Se on selvä se! Syksyllä ovat häät. Ensi käräjissä asia vahvistetaan.
EMÄNTÄ
Voi, voi sentään!... Älä nyt vielä mene... Minä vain, kun hän on niin toista säätyä...
MIKKO
Mitä toista säätyä?
EMÄNTÄ
Eihän hän ole käynyt mitään koulua.
MIKKO nauraen.
Ennakkoluuloja, äiti! Minä selittäisin teille, mutta kun te olette niin pimitettyjä, ettette mitään ymmärrä. Katsokaas nyt: minä tahdon takaisin kansaan, terveeseen, työtätekevään kansaan, josta me rusthollarit olemme eronneet. Tämä tyttö vie!
EMÄNTÄ
Mitenkäs me olemme työtätekevästä kansasta eronneet?
MIKKO
He hommaavat tuolla missä lienevät pirtin nurkissa — te täällä herrasväen kanssa. Eikö ole erottu?
EMÄNTÄ
Mitä Jumala sitten antoi toisille enemmän lahjoja kuin toisille — eikös hän itse silloin tehnyt eroa?
MIKKO
Se on herrojen itsepuolustusta. Jumala loi kaikki tasa-arvoisiksi...
EMÄNTÄ
Älä nyt mene. Puhu nyt vähän... siitä... tytöstä.
MIKKO
No niin — mikä häntä vaivaa? Eikö ole kelpo tyttö? Ja kaunis tyttö? Ei mikään herrashempukka, joka kaatuu kun puhaltaa, vaan oikea kansankaunis, terve ja tukeva. Ja hänellä on kansan terve järki — ei mikään koulujärki, vaan järki josta voi kehittyä vaikka mitä...
EMÄNTÄ
No, kun edes kerran puhut. Mutta ettekö te nyt voisi antaa papin vihkiä...
MIKKO
Pitäisikö meidän todella menetellä vakaumustamme vastaan! Mandakaan ei siihen koskaan suostuisi...
EMÄNTÄ
Kyllä hän vain, torpan tyttö, saa suostua siihen mitä sinä...
MIKKO
Että viitsittekin, vanha ihminen! Siinä te nyt näette, ettei teidän kanssanne kannata puhua...
EMÄNTÄ
Mutta tarvitsemmehan me kaikki Jumalan siunausta, kun otamme tärkeän askeleen...
MIKKO
Koettakaa nyt ymmärtää, että avioliitto on yhteiskunnallinen toimitus, niinkuin mikä muu tahansa. Ulkomailla on tämä siviiliavioliitto jo aivan yleinen ja on kunkin yksityinen asia, tahtooko hän kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset...
EMÄNTÄ
Kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset! Aijai kuinka sinä puhut!
MIKKO
En minä nyt pahaa tarkoittanut, mutta kun ei teitä saa ymmärtämään.
EMÄNTÄ
Mutta kun ne sanoo, ettei tämä ole samaa kuin se siveeliavioliitto siellä ulkomailla. Että tämä on hätäavioliitto. Ja kun kuuluu pitävän jättää oikeuteen sellainen ruma paperi...
MIKKO
Minä myönnän, että se on hätäkeino, mutta emme me ikinä tähän maahan saa siviiliavioliittoa, jos kaikki vain kiltisti menevät papin luo... Ei äiti, älkää te ruvetko toisten vakaumusta loukkaamaan... En minä muuten ymmärrä teitä tässä asiassa, te kun aina olette teroittanut lastenne mieliin annetun sanan sitovuutta.
EMÄNTÄ
Annetun sanan sitovuutta...? Niin, annetun sana sitovuutta... Mutta... odota nyt vähän... kun et sinä ole tuonut morsiantasi tänne, että äitisi olisi saanut hänet edes nähdä...
MIKKO
Minä tuon hänet paikalla kun tiedän, ettei häntä täällä loukata.
EMÄNTÄ
No, siinä se rouva onkin.
Poistuu ruokasaliin, viittaa Annikin, joka on tullut Klaran kanssa, mukaansa. Sulkevat oven.
KLARA
Ei mutta!... Onko tämä maisteri Vahanta? Te olette kovasti muuttunut. Oletteko te kasvanut... vai...?
MIKKO
Kasvanut!... Kenties.
KLARA
Tehän olitte poika... jota minä...
MIKKO
Taisin olla...
KLARA
Te poimitte minulle kukkia ja souditte venettäni...
MIKKO
Minä kuulin että teillä oli minulle asiaa...
KLARA
Me jäimme kerran sateeseen ja seisoimme suuren puun alla... Nyt minä muistan...
MIKKO
Ja kun me tulimme kotiin, oli teidän sairas miehenne ryöminyt ikkunaan vakoilemaan meitä ja...
KLARA
Niin... Niin... Niin!
Äänettömyys.
MIKKO
No, mitäs Wieniin kuului?
KLARA
Wieniin? Ai niin, käväisinhän minä sielläkin... Näin kaksi uutta Klingeriä — ja vanhat tuttavani hovimuseossa.
Äänettömyys.
MIKKO
Jaksoivatko Titianin naiset hyvin?
KLARA
Hyvin. »Syntinen vaimo» oli ihana. Ja »Pyhä Justina» — ah! Muistatteko? Pyhään Justinaan minä olen aivan rakastunut. Keskellä seisoo nainen — oi niitä kasvoja! ruskeat hiukset, herkkä, hieno poski... silmät maahan luotuina, pehmeät, sametinlaheat silmäkannet...
MIKKO
Minä olin liian lyhyen ajan Wienissä muistaakseni niitä kaikkia.
KLARA
Kun te nyt ensi kerran käytte Wienissä, täytyy teidän...
MIKKO
Ei taida niin äkkiä tulla matkaa Wieniin. Ne ovat herrashuveja.
KLARA
Nälkäisten leipää, ikävöitsevien lohdutusta ne ovat.
MIKKO
Ohhoh! Kuinka kävisi sitten niiden, jotka eivät ikinä Wienistä näe untakaan?
KLARA
En tiedä! Minä vain en voisi elää ilman niitä, ilman kauneutta... Eikä teilläkään ole oikeutta maatua tänne...
MIKKO
Ei sitä ehdi maatua, kun silmät ovat avautuneet näkemään joukkojen taistelun oikeuksiensa puolesta. Nähdä ihmisten heräävän itsetietoiseen elämään — se on kauneutta, suurempaa kuin kaikki muu!
KLARA
Entä te itse, te itse?
MIKKO
Minä? Minä olen pisara meressä, kipinänä tuhansien joukossa.
KLARA
Samanlaisena kuin tuhannet muut — sitä erämaata! Ettekö te tee syntiä pyhää henkeä vastaan, kun te tapatte itsestänne sitä mikä teille ja vain teille on ominaista ja jonka juuri sillä ominaisuudellaan on määrä rikastuttaa maailmaa? Eikö teidän tule kehittää sitä korkeimpaan kauneuteen?
MIKKO
Vaikka tuhannet ympärilläni sortuisivat rumuuteen ja elämän kovuuteen...
KLARA
Mutta mitä hyötyä teistä on kenellekään, jos te pala palalta rääkkäätte itsenne kuoliaaksi? Vain sillä lailla että olette itsellenne uskollinen, voitte tulla onnelliseksi ja vain onnellisena voi teistä olla iloa muille. Uskokaa minua: onnettomat, särkyneet ihmiset eivät tuota onnea.
PASTORI tullen puutarhasta.
Terve, Mikko. No, kerrankin sinut näkee. Taidan häiritä herrasväkeä...
MIKKO
Me tässä vain uusimme vanhoja muistojamme.
PASTORI
Niin, sinä Mikkohan kuulut paljon oleskelleen Kankaanpäässä.
MIKKO
Wienistä meillä on yhteisiä muistoja.
PASTORI
Kysyisin vain koska saisin tavata rouva Waalia.
KLARA
Likipäivinä ei minulla ole aikaa. Täytyy keskustella työväen kanssa, sitten matkustaa herra Brandt ja...
PASTORI
Matkustaako herra Brandt? Kokonaan pois Kankaanpäästä?
KLARA mitaten häntä pitkään.
Herra Brandtilleko teillä sitten onkin asiaa?
PASTORI
Ei. Mutta ehkä rouva Waal voi arvata mitä asiani... olisi koskenut.
KLARA
Vai niin, vai niin! Vai oli teidän tarkoituksenne tulla minun talooni määräämään mitä minun on tekeminen — niinkö? Menkää naimisiin sen tai sen miehen kanssa — tai ajakaa hänet talosta! — sitäkö teidän piti tulla sanomaan?
PASTORI
Minä iloitsen, että rouva Waal on minut ymmärtänyt.
KLARA
Kyllä minä papit tunnen! Mitä te minusta tahdotte? mitä oikeutta teillä on sekaantua minun asioihini?
PASTORI
Me emme kylmästi saa ajatella: »olenko minä veljeni vartija?»
MIKKO
Suo anteeksi, mutta meillä on rouva Waalin kanssa asioita.
PASTORI
Minä jo sainkin asiani suoritetuksi. En millään lailla tahdo häiritä. (Poistuu.)
KLARA
Aaa, minä en kärsi tuota miestä.
MIKKO
Enkä minä.
Äänettömyys.
KLARA
No niin. Minun on kai teitä kiittäminen siitä, että keväällä, kiireimpänä toukoaikana, Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi.
MIKKO
Minun ansioni tässä asiassa on sangen pieni. Työväki nousi taisteluun ihmisoikeuksiensa puolesta — siinä kaikki.
KLARA
Te sanotte: työväki nousi taistelemaan ihmisoikeuksiensa puolesta; minä sanon: Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi. Me tarkoitamme kai samaa.
MIKKO
Ei, me emme tarkoita samaa. Tässä on vastakkain suuren ihmisenemmistön oikeus ja yksityisen etu...
Äänettömyys.
KLARA
Entä yksilön oikeudet? Minun oikeuteni? Suurilla ihmisenemmistöilläkö vain on oikeudet?
MIKKO
Tahtokoot kaikki kuulua suureen ihmisenemmistöön, niin pääsevät osallisiksi samoista oikeuksista! Siihen on kuin onkin nyt tultu, ettei raatajaluokka enää halua katsella kuinka laiskat nauttivat työn tulokset. Sen pitää itsensä päästä niistä osalliseksi.
KLARA
Mistä tuloksista siis Kankaanpään työväki nyt tahtoo päästä osalliseksi? Mitä siltä puuttuu? Onko missään sellaisia asuntoja kuin meillä, maksetaanko missään sellaisia palkkoja? Te tiedätte, että minä olen antanut rahojen mennä. Minä sain mieheni eläessä tarpeeksi kitsastelusta. Minä elän itse hyvin ja minä tahdon, että heilläkin on hyvä. Juhlia minä heille pidän, minä... minä... Jos he vuokraavat valtiolta maata, ei heillä tule olemaan puoleksikaan niin huoletonta...
MIKKO
Tekisikö teidän mieli vaihtaa itsenäisyytenne huolettomuuteen toisen palkkalaisena?
KLARA
On aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan itsenäisiä, joilla ei edes ole sitä kaipuuta.
MIKKO
Siksi, että vuosisatojen läpi toisten otsaan on lyömistään lyöty orjanleimaa. Jahka olot muuttuvat, nostaa ihminen tietävänä ja tahtovana otsansa, josta orjan leima on kulunut pois. Silloin ei enää ole juopaa, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia.
ANNIKKI
Oikeinko te todella uskotte tasa-arvoisuuteen! Luonto tekee siinä suhteessa enemmän vääryyttä kuin kukaan meistä ihmisistä. Vai ovatko teidän mielestänne esimerkiksi... pastori Rantala ja... siskonne Annikki tasa-arvoisia, vaikka ulkonaiset edellytykset ovat samat? Toinen ihminen syntyy pieneksi ja alhaiseksi, toinen suureksi ja siivekkääksi ja vaikka te loisitte olot kuinka tasaisiksi, ette te ihmisen henkistä minää ikinä tee tasa-arvoiseksi. Nostakaa se alhainen vaikka pilven laidalle, niin se pysyy matalana. Ja sulkekaa se suuri vaikka häkkiin, niin sille aina kasvaa uudet siivet niiden sijaan, jotka se räpyttelee rikki rautaristikkoja vasten.
Äänettömyys. Vieraat puutarhasta lähenevät.
MIKKO
Minä uskon kehitykseen... Muuten neuvoisin teitä puhumaan työväkenne kanssa. Ehkä tekin vielä heräisitte näkemään mikä mahtava virta vyöryy halki maan, mikä komea työ on tekeillä: ihmisten vapautus.
Äänettömyys.
KLARA
Minä olen jo kutsunut kokoon alustalaiset. Ylihuomenna... Tulkaa mukaan tekin!
MIKKO
Kiitoksia... Eivät he minua kaipaa, kyllä he tietävät mitä sanovat ja tekevät.
KLARA
Itseni takia minä puhun. Minä ajattelen aina itseäni. Minä haluaisin puhella kanssanne enemmän.
MIKKO
Onhan teillä siellä... puhekumppaneja...
KLARA
Mitä puhekumppaneja... Te tulette! Teidän täytyy puhua minulle siitä... mistä te äsken puhuittekaan? Ihmisten vapautuksesta!
MIKKO
Työväki teidän ympärillänne puhuu siitä... Morsiameni tulee juuri ylihuomenna minua tapaamaan.
KLARA
Morsiamenne... Oletteko te kihloissa...?
MIKKO
Olen. Olen minä.
Kumartaa, poistuu kiireesti eteisen ovesta.
KLARA hänen jälkeensä.
Niin, niin. Mutta tulettehan te!
Vieraita astuu puutarhasta parvekkeelle.
POSTINEITI
Ei, ei, emäntä. Täytyy mennä nukkumaan. Posti lähtee aikaisin.
NIMISMIEHEN ROUVA
Sinä mahdut kyllä meidän hevoseemme niinkuin ennenkin...
POSTINEITI
Kiitos... minä kävelen mielelläni, kun on näin kaunis ilta.
KANTTORI
Minä kävelen myöskin...
NIMISMIEHEN ROUVA
Ahaa, ahaa... sitten se on toinen asia...
Esirippu.
II NÄYTÖS
Kankaanpään sali, korkea, kaunis herrassali. Ovia ruokasaliin ja eteiseen. Puutarhaan parveke. Näkyy hiekkakäytäviä, kukkalavoja, lehtimaja sälesohvineen: taempaa järvi. Suljetun flyygelin ääressä istuu BRANDT, kalpeana, kärsivän näköisenä, valkoiset kädet ristissä flyygelin kannella. Klara tulee puutarhasta, helma täynnä apilaa, johon ihastuneena upottaa kasvonsa.
KLARA
Oi kuinka työ käy! Komeaa on nähdä tuollainen suuri, lemuava kenttä, jolta heinä kaatuu ihmisen tahdosta. Tuossa saat kukkia! — Tunne nyt, tunne nyt! Niittokoneet ja hevosharavat olivat työssä, mutta minun tuli ikävä viikatteita ja minä panin osan väestä niittämään. Kai ne ihmiset pitivät minua vähän hulluna... Voi kuinka viikatteet soivat ja kiiltävistä teristä sataa tuoksuvaa heinää ja miesten hihat ja tyttöjen huivit helottavat auringossa. Sinä voit nähdä sen tänne asti. Tule nyt katsomaan! Ei, heidän täytyy saada kahvia... oikein »vehnäskahvia»! (Katoaa hetkiseksi ruokasaliin ja palaa, kädessä avainkimppu.) Sillä eilisellä juhlalla oli suurenmoinen vaikutus. Juhlilla ja seremonioilla on aina suuri vaikutus. Tästä maailmasta tulisi erämaa, jollei ihminen panisi toimeen juhlia... Minä rakastan kirkkoja joissa suitsutus tuoksuaa ja alttarilla kukkivat liljat, minä rakastan häitä ja kauniita morsiamia... minä rakastan heinän tekojuhlia ja elojuhlia ja...
BRANDT
Jäähyväisjuhlia.
KLARA
Jäähyväisjuhlia — ja tervetuliaisjuhlia. Palaathan sinä...joskus, suurena ja kuuluisana. Siksi minä hankin tänne oikein suuren konserttiflyygelin.
BRANDT
Ethän sinä ole antanut minun soittaa tätä pientäkään. Anna minulle avain. Jäähyväissoitto vain! Anna minulle avain.
KLARA
Etsi!
BRANDT
Sinä tiedät, että olen joka paikan etsinyt.
KLARA
Olet huonosti etsinyt.
BRANDT
Etkö sinä nyt tänäkään iltana salli minun soittaa?
KLARA
Saat, saat, saat! Mutta etsi nyt vähän. Avain on tässä huoneessa.
BRANDT
Se ei ole täällä... Mihin sinä nyt olet sen pannut?
KLARA
Se on koko ajan ollut täällä.
Brandt etsii. Klara seisoo nauraen ja keikaillen helistämässä avainkimppua sen mukaan kuin Brandt lähestyy avainta.
KLARA
Minä panin sen nimenomaan sellaiseen paikkaan, että sinun täytyisi etsiä, mutta että sinä myöskin voisit löytää. No mutta... kuka on niin tyhmä. Etkö kuule, että minä helistän, nelistän. No, no... no! (Nauraa.)
BRANDT
Onko se todella voinut olla täällä kaiken aikaa?
KLARA
On.
BRANDT avaa kannen.
Minä saan taas soittaa! Sinä sallit sen. (Soittaa hetkisen) Etkö sinä enää pelkää?
KLARA
Soita nyt vain!
BRANDT
Kuinka et sinä enää pelkää? Voi, minussa asuvat tänään kaikki epäilyksen henget.
KLARA
Ne ovat asuneet sinussa kauan.
BRANDT
Kuinka sinä tänään olet nuori!
KLARA
Olenko!
BRANDT
Vaikka minä matkustan pois. Tai senkö tähden sinä oletkin niin nuori?
KLARA
Mutta joko sinä nyt taas alat? Ymmärräthän sinä että tästä täytyy tulla loppu. Ethän sinä, sinä voi tyytyä soittamaan täällä maaseutukaupungeissa. Eihän se työ sovi sinulle. Ja eihän ihminen voi elää ilman työtä. Jahka nyt tohtori tulee, niin hän selittää sinulle, ettei ihminen saa tyydytystä ennen kuin hän oikein on kiinni työssä.
BRANDT
Jos minä tietäisin, että sinä vain siksi ajat minut luotasi!
KLARA
Mutta minäkö ajan? Yhdessähän me jo sovimme sen asian. Elämä on eroa täynnä. Siihen täytyy alistua... Tuleehan täällä tyhjää...
BRANDT
Niinkuin oli ennen tuloani — sinä värisit vilusta...
KLARA
Värisin vilusta...
BRANDT
Minä lämmitin sinut ja herätin sinut eloon — niin sanoit.
KLARA
Sanoinko!
BRANDT
Etkö sinä muista?
KLARA
Muistan, muistan!
BRANDT
Tähän suureen taloon, jossa kuolema vielä tuntui, tuli elämää. Niin sinä silloin sanoit.
KLARA
Sanoinko!
BRANDT
Sinä et muista!... Vinnillä jyski ja vainajan huoneessa kummitteli...
KLARA
Mutta minähän olin sairas...
BRANDT
Entä se meidän ensimmäinen iltamme... silloin minun konsertissani? Sinä istuit kuin sammuneena ja vähitellen, vähitellen alkoi sinussa kyteä. Vihdoin sinä purskahdit itkuun. Minä tunsin kuinka jäät läksivät ja vapautus alkoi... Kuule, odotatko sinä jotakin?
KLARA
En. Tai tietysti. Odotanhan minä tohtoria ja Annikkia.
BRANDT
Sitten sinä tulit minua tapaamaan. Sinun kasvoillas näkyi vielä elämän ja kuoleman taistelu... Mutta elämä oli voittanut... Niinkuin sinä iltana en minä enää koskaan soita.
KLARA
Soitat, soitat! Sinun pitää soittaa!
BRANDT
Sinä tahtoisit...?
KLARA
Tietysti tahtoisin!
BRANDT
Ensi aikoina olit sinä niin mustasukkainen soitolleni, ettet kärsinyt ohikulkevien pysähtyä kuuntelemaan, sinä usutit koirat...
KLARA
Mutta minähän olin sairas...
BRANDT
Sairas, sairas! Onko kaikki sitten ollutkin sairautta? Sekin elokuun yö...
KLARA
Mutta nyt sinä olet kerjännyt minulta avainta etkä kuitenkaan soita... Kohta tulee Annikki ja tohtori. Ja sitten sinun täytyy lähteä. Ovatko tavarasi kunnossa?
BRANDT
Sinä et saa meidän muistojamme unohtaa!... Joka kerta kun sinä tästä kuljet, pitää sinun muistaa, että tässä sinä seisoit, keskellä kuutamon valoa...
KLARA
Tuuli ryski ovissa. Minä luulin, että joku ovi oli jäänyt auki.
BRANDT
Se ei ole totta. Sinä odotit minua. Minä otin sinut syliini ja kannoin pois...
KLARA
Mutta miksi, miksi, miksi... sinä teet eron vaikeammaksi kuin se jo on?
BRANDT
Kun se vain olisikin sinulle vaikea!
KLARA
Mutta etkö sinä ymmärrä että minäkin taistelen...
BRANDT
Taisteletko? Onko se totta? Miksi meidän sitten pitää erota? Emmekö kuulu yhteen, me kaksi yksinäistä ihmistä?
KLARA
Ei! Sinun pitää lähteä ihmisten joukkoon ja alkaa heissä vapautuksen työ, niinkuin kerran minussa.
BRANDT
Vapautuksen työ?
KLARA
Niin, kaikki mitä ihmisessä on hyytyneenä ja turtuneena, pitää sinun soittaa eloon. Ennen myrskyä soi merellä outoja ääniä — ne äänet pitää sinun panna soimaan ihmissieluissa. Sinun pitää panna käymään kaikki seisahtunut, väljähtänyt, sekä kaunis että ruma. Silloin nousee myrsky ja alkaa vapautus.
BRANDT
Näin et sinä koskaan ole puhunut.
KLARA
Se on kai vasta nyt minulle selvennyt.
Äänettömyys.
BRANDT
Mikä sinulle oikein on selvennyt?
KLARA
Se, että minä olin kuoleman sairas. Kaikki minussa oli pysähtynyt ja yö leveni kuin syöpä. Silloin sinä tulit ja vapautit minut. Etkö sinä nyt ymmärrä mikä ihana työ se oli ja että sinun pitää lähteä vapauttamaan niitä lukemattomia, jotka huutavat vapauttajaa...
BRANDT
Minä tahdon vain pitää sen yhden, jonka olen vapauttanut. Sinut, sinut!
KLARA
Ei! Kokoa nyt voimasi! Ole mies. Oi Georg, Georg, älä mene noin lamaan, minä en jaksa sitä katsella... Anna minulle anteeksi... jos olen rikkonut sinua vastaan...
BRANDT
Ei minulla ole mitään anteeksiantamista, sillä en tahtoisi mitään tekemättömäksi. Tahtoisitko sinä...? Riittävätkö sitten sinulle ne kurjat muistot, joista ennen elit?
KLARA
Ei, ei, ei. Ei minulle riitä mikään menneestä. Minun on nälkä ja jano ja ikävä. Nyt minä olen tullut terveeksi ja tahdon elää...!
BRANDT
Sinä olet tullut terveeksi, minä sairaaksi. Siksikö sinä tahdot minusta päästä?
KLARA
Ei, ei, ei! Älä tutki äläkä kysy. Sinun täytyy lähteä, se on välttämätöntä. Miksi ottaa se niin raskaasti? Sellaistahan tapahtuu joka päivä. Ihmiset tutustuvat, viettävät yhdessä hetken ja eroavat. Ei, ei, ei... me emme saa heltyä. Sinä menet suureen maailmaan, kohti loistoa ja mainetta...
PALVELUSTYTTÖ oveen koputtaen.
Nyt kahvi on valmista. Tuleeko rouva itse...?
KLARA
Menkää te tytöt edellä. Minä tulen heti.
Tyttö lähtee.
BRANDT
Menetkö sinä?
KLARA
Ja sinä tulet mukaan...
BRANDT
Älä mene!
KLARA
Enhän minä kauan ole. Sinä panet sillaikaa kuntoon tavarasi.
BRANDT
Entä sinun jäähyväisvieraasi?
KLARA
Hehän tulevat heinäväen ohi. No niin — me olemme niin reippaita ja ymmärtäväisiä! (Menee.)
Brandt painuu soittokonetta vasten, alkaa soittaa, mutta lopettaa samassa. Lähtee. Hänen askeleensa kuuluvat yläkerrasta. Hetkisen on näyttämö tyhjänä. Sitten Klara ja tohtori.
KLARA
Ei, ei, ei. Tytöt tulevat mainiosti toimeen ilman minua
TOHTORI
Minäkin olisin mielelläni ollut mukana.
KLARA
Ei ole enää niin paljon aikaa. No, katsokaas nyt tohtori: koko lakko meni myttyyn! Minä pidin juhlat, keskusteltiin, tanssittiin. Ja tänään ovat kaikki työssä. Se oli sentään komeaa, kun he selittivät, että he tekevät lakkoja tekemistään, kunnes luonnottomat maanomistussuhteet lakkaavat. Brandt oli niin haltioissaan, että sävelsi laulun heidän kunniakseen.
TOHTORI
Vai niin, vai niin. Näyttää siltä kuin sosialistinen kipinä olisi pudonnut tänne Kankaanpäähän.
KLARA
Mutta se ei enää ollut kaunista, kun he illalla olivat humalassa...
TOHTORI
Matkustaako Brandt todella?
KLARA
Matkustaa.
Äänettömyys.
TOHTORI
Minä valitettavasti en voi viipyä kuin hetkisen...
KLARA
No... taas joku sairaana?
TOHTORI
Kotona vain.
KLARA
Teidän rouvanne?... Pelkääkö hän yhä minua?
Äänettömyys.
TOHTORI
Hän oli parempi, kun te olitte poissa... Minun täytyy lakata käymästä täällä.
KLARA
Ei, tohtori, en minä voi teitä kadottaa, te joka uskollisesti olette tukenut minua kaikissa raskaissa vaiheissa.
TOHTORI
On niin paljon jota ei voisi ja jota kuitenkin täytyy... Tuossa tullessani johtui mieleeni eräs päivä, jolloin lähestyin Kankaanpäätä niinkuin nyt. Te olitte ollut niin sairas. Mutta silloin kuulin soittoa tielle asti ja te tulitte vastaani kukkakimppu rinnassa ja minä näin, että te... paranette... Brandt oli tullut taloon.
KLARA
Niin, mutta nyt hänen täytyy lähteä... Tohtori, te joka teette niin kauheasti työtä, ymmärrättehän te, ettei hänellä täällä ole työtä.
TOHTORI
Mutta tehän jäätte niin yksin, ja tehän lopulta kuitenkin rakastatte Brandtia.
KLARA
En!
TOHTORI
Vain rakkaus saattoi teidät silloin pelastaa. Uskokaa minua: minä näen tässä asiassa selvemmin kuin te... Olin lähettänyt vaimoni mielisairaalaan ja elin vain tehdäkseni teidät terveeksi...
KLARA
Niin, niin, tohtori, te olitte minulle niin hyvä...
TOHTORI
Hyvä — en!... Te kuihduitte kuihtumistanne minun käsissäni. Brandt teki teidät terveeksi. Älkää karkottako häntä...
KLARA
Ei, ei, ei, tohtori. Minä en enää voi kahlehtia itseäni ilman rakkautta. Te näitte kuinka viheliäistä se oli. Antakaa minun elää, elää!
TOHTORI
Rakkaus... mitä teistä rakkaus sitten on?
KLARA
Rakkaus... kuinka minä voin sen sanoa? Se on elämää ja riemua ja voimaa!
TOHTORI
Se on kärsimystä ja velvollisuuksien täyttämistä ja voimaa siihen ja iloa siitä.
Äänettömyys.
KLARA
Tuo teidän oppinne painaa maahan ja minun pitää saada nousta ja lentää! (Brandtin askeleet lähestyvät.) Kas kuinka Annikki viipyy.
TOHTORI
Hän näkyi puhelevan niityllä jonkun naisen kanssa.
KLARA
Ettehän te vain kehoita Brandtia jäämään?
TOHTORI
En... Olisin vain tahtonut suojella teitä... Katsokaa, te... Mutta saarnat eivät auta. Meidän itsemme täytyy elää läpi kaikki...
Brandt tulee.
KLARA
No, siinä sinä oletkin. Ajattele, Georg, kuinka ikävää: tohtori ei voikaan viipyä.
Annikki tulee verannalta. Tervehtivät.
TOHTORI
Niin, vainioni on taas huonompi.
BRANDT
Sepä ikävää.
TOHTORI
Kenen kanssa te, neiti Vahanta, äsken puhuitte?
ANNIKKI
Mandi Anttilan kanssa.
TOHTORI
Sitä minä vähän ajattelin!
KLARA
Kenen?
ANNIKKI
Mikon morsiamen...
KLARA
Aaa! Missä hän oli?
ANNIKKI
Heinäväen joukossa.
KLARA
Täällä meillä? Kankaanpään vainiolla!
TOHTORI
Aikooko veljenne toden teolla hänet naida?
ANNIKKI
Kyllä kai...
TOHTORI
Rohkea mies.
BRANDT
Sen minä sanon, että sellaista sosialismia täytyy ihailla. Siinä on henkeä ja elämää!
TOHTORI
Eikö Mikko pitänyt jostakin ylioppilasneidistä...
BRANDT
Sanotaan hänen joskus pitäneen Kankaanpään rouvasta.
KLARA
Sanotaan niin paljon.
TOHTORI
Ne ovat lasten leikkejä.
KLARA
Lasten leikkejä! (Itsekseen.) Täällä, täällä, Kankaanpään vainiolla!
TOHTORI
Kyllä minun nyt vihdoinkin täytyy lähteä. (Hyvästelee. Klaralle:) Voikaa hyvin.
KLARA
Kovin ikävä, ettette voinut viipyä.
TOHTORI Brandtille.
Minulle oli kasaantunut kokonainen pinkka sinun kirjojasi. Totta sinä saat ne vielä mahtumaan. (Lähtevät eteiseen.)
KLARA
Tulethan sitten tänne, Georg, laivan lähtöön ei ole kovin pitkä aika! (Annikille:) Mitä hän sinulle sanoi?
ANNIKKI
Että hän... rakastaa minua.
KLARA
Kuka...? Kuka...?
ANNIKKI
Pastori... Ai, enhän minä sitä vielä kertonut.
KLARA
Pastori! Vai on hän sen sanonut. Hänellä oli kiire .. Vai niin, vai niin! Mutta se Anttilan tytär...?
ANNIKKI
Hän — hän vain kysyi Mikkoa, sanoi että Mikko on ruvennut välttelemään häntä.
KLARA
Mitä! Mitä?
ANNIKKI
Että Mikko hylkää hänet.
KLARA ilossa.
Hylkää hänet! Välttelee häntä!
ANNIKKI
Ja se on totta. Mikko on ollut ihan toisenlainen, iloinen ja reipas ja hyvä. Hän on oleskellut kotona ja...
KLARA
Oleskellut kotona! Kuule... kun ei hän tullut tänne sinun kanssasi...
ANNIKKI
Hän kysyi minulta koska taiteilija lähtee... hän kai ei tahtonut tulla ennen kuin taiteilija on poissa.
KLARA