Eri teitä

Part 2

Chapter 23,294 wordsPublic domain

Onko emäntä täällä? Päivää äiti. Jos Kankaanpään rouva nyt kysyy minua, niin sanokaa, ettei minulla enää ollut aikaa odottaa.

EMÄNTÄ

Mutta tuleehan hän heti. Älä nyt mene. Äidilläsikin olisi puhumista.

MIKKO

No, ehditäänhän niistä vielä.

EMÄNTÄ

Koskas niistä ehditään? Ethän sinä enää koskaan ole kotona.

MIKKO

Ei, ihan totta, minun on oltava työväenyhdistyksen talolla.

EMÄNTÄ

Siellähän sinä nykyään asut. Mutta sano nyt kerrankin: aiotko sinä todella sen tytön naida?

MIKKO

Se on selvä se! Syksyllä ovat häät. Ensi käräjissä asia vahvistetaan.

EMÄNTÄ

Voi, voi sentään!... Älä nyt vielä mene... Minä vain, kun hän on niin toista säätyä...

MIKKO

Mitä toista säätyä?

EMÄNTÄ

Eihän hän ole käynyt mitään koulua.

MIKKO nauraen.

Ennakkoluuloja, äiti! Minä selittäisin teille, mutta kun te olette niin pimitettyjä, ettette mitään ymmärrä. Katsokaas nyt: minä tahdon takaisin kansaan, terveeseen, työtätekevään kansaan, josta me rusthollarit olemme eronneet. Tämä tyttö vie!

EMÄNTÄ

Mitenkäs me olemme työtätekevästä kansasta eronneet?

MIKKO

He hommaavat tuolla missä lienevät pirtin nurkissa — te täällä herrasväen kanssa. Eikö ole erottu?

EMÄNTÄ

Mitä Jumala sitten antoi toisille enemmän lahjoja kuin toisille — eikös hän itse silloin tehnyt eroa?

MIKKO

Se on herrojen itsepuolustusta. Jumala loi kaikki tasa-arvoisiksi...

EMÄNTÄ

Älä nyt mene. Puhu nyt vähän... siitä... tytöstä.

MIKKO

No niin — mikä häntä vaivaa? Eikö ole kelpo tyttö? Ja kaunis tyttö? Ei mikään herrashempukka, joka kaatuu kun puhaltaa, vaan oikea kansankaunis, terve ja tukeva. Ja hänellä on kansan terve järki — ei mikään koulujärki, vaan järki josta voi kehittyä vaikka mitä...

EMÄNTÄ

No, kun edes kerran puhut. Mutta ettekö te nyt voisi antaa papin vihkiä...

MIKKO

Pitäisikö meidän todella menetellä vakaumustamme vastaan! Mandakaan ei siihen koskaan suostuisi...

EMÄNTÄ

Kyllä hän vain, torpan tyttö, saa suostua siihen mitä sinä...

MIKKO

Että viitsittekin, vanha ihminen! Siinä te nyt näette, ettei teidän kanssanne kannata puhua...

EMÄNTÄ

Mutta tarvitsemmehan me kaikki Jumalan siunausta, kun otamme tärkeän askeleen...

MIKKO

Koettakaa nyt ymmärtää, että avioliitto on yhteiskunnallinen toimitus, niinkuin mikä muu tahansa. Ulkomailla on tämä siviiliavioliitto jo aivan yleinen ja on kunkin yksityinen asia, tahtooko hän kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset...

EMÄNTÄ

Kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset! Aijai kuinka sinä puhut!

MIKKO

En minä nyt pahaa tarkoittanut, mutta kun ei teitä saa ymmärtämään.

EMÄNTÄ

Mutta kun ne sanoo, ettei tämä ole samaa kuin se siveeliavioliitto siellä ulkomailla. Että tämä on hätäavioliitto. Ja kun kuuluu pitävän jättää oikeuteen sellainen ruma paperi...

MIKKO

Minä myönnän, että se on hätäkeino, mutta emme me ikinä tähän maahan saa siviiliavioliittoa, jos kaikki vain kiltisti menevät papin luo... Ei äiti, älkää te ruvetko toisten vakaumusta loukkaamaan... En minä muuten ymmärrä teitä tässä asiassa, te kun aina olette teroittanut lastenne mieliin annetun sanan sitovuutta.

EMÄNTÄ

Annetun sanan sitovuutta...? Niin, annetun sana sitovuutta... Mutta... odota nyt vähän... kun et sinä ole tuonut morsiantasi tänne, että äitisi olisi saanut hänet edes nähdä...

MIKKO

Minä tuon hänet paikalla kun tiedän, ettei häntä täällä loukata.

EMÄNTÄ

No, siinä se rouva onkin.

Poistuu ruokasaliin, viittaa Annikin, joka on tullut Klaran kanssa, mukaansa. Sulkevat oven.

KLARA

Ei mutta!... Onko tämä maisteri Vahanta? Te olette kovasti muuttunut. Oletteko te kasvanut... vai...?

MIKKO

Kasvanut!... Kenties.

KLARA

Tehän olitte poika... jota minä...

MIKKO

Taisin olla...

KLARA

Te poimitte minulle kukkia ja souditte venettäni...

MIKKO

Minä kuulin että teillä oli minulle asiaa...

KLARA

Me jäimme kerran sateeseen ja seisoimme suuren puun alla... Nyt minä muistan...

MIKKO

Ja kun me tulimme kotiin, oli teidän sairas miehenne ryöminyt ikkunaan vakoilemaan meitä ja...

KLARA

Niin... Niin... Niin!

Äänettömyys.

MIKKO

No, mitäs Wieniin kuului?

KLARA

Wieniin? Ai niin, käväisinhän minä sielläkin... Näin kaksi uutta Klingeriä — ja vanhat tuttavani hovimuseossa.

Äänettömyys.

MIKKO

Jaksoivatko Titianin naiset hyvin?

KLARA

Hyvin. »Syntinen vaimo» oli ihana. Ja »Pyhä Justina» — ah! Muistatteko? Pyhään Justinaan minä olen aivan rakastunut. Keskellä seisoo nainen — oi niitä kasvoja! ruskeat hiukset, herkkä, hieno poski... silmät maahan luotuina, pehmeät, sametinlaheat silmäkannet...

MIKKO

Minä olin liian lyhyen ajan Wienissä muistaakseni niitä kaikkia.

KLARA

Kun te nyt ensi kerran käytte Wienissä, täytyy teidän...

MIKKO

Ei taida niin äkkiä tulla matkaa Wieniin. Ne ovat herrashuveja.

KLARA

Nälkäisten leipää, ikävöitsevien lohdutusta ne ovat.

MIKKO

Ohhoh! Kuinka kävisi sitten niiden, jotka eivät ikinä Wienistä näe untakaan?

KLARA

En tiedä! Minä vain en voisi elää ilman niitä, ilman kauneutta... Eikä teilläkään ole oikeutta maatua tänne...

MIKKO

Ei sitä ehdi maatua, kun silmät ovat avautuneet näkemään joukkojen taistelun oikeuksiensa puolesta. Nähdä ihmisten heräävän itsetietoiseen elämään — se on kauneutta, suurempaa kuin kaikki muu!

KLARA

Entä te itse, te itse?

MIKKO

Minä? Minä olen pisara meressä, kipinänä tuhansien joukossa.

KLARA

Samanlaisena kuin tuhannet muut — sitä erämaata! Ettekö te tee syntiä pyhää henkeä vastaan, kun te tapatte itsestänne sitä mikä teille ja vain teille on ominaista ja jonka juuri sillä ominaisuudellaan on määrä rikastuttaa maailmaa? Eikö teidän tule kehittää sitä korkeimpaan kauneuteen?

MIKKO

Vaikka tuhannet ympärilläni sortuisivat rumuuteen ja elämän kovuuteen...

KLARA

Mutta mitä hyötyä teistä on kenellekään, jos te pala palalta rääkkäätte itsenne kuoliaaksi? Vain sillä lailla että olette itsellenne uskollinen, voitte tulla onnelliseksi ja vain onnellisena voi teistä olla iloa muille. Uskokaa minua: onnettomat, särkyneet ihmiset eivät tuota onnea.

PASTORI tullen puutarhasta.

Terve, Mikko. No, kerrankin sinut näkee. Taidan häiritä herrasväkeä...

MIKKO

Me tässä vain uusimme vanhoja muistojamme.

PASTORI

Niin, sinä Mikkohan kuulut paljon oleskelleen Kankaanpäässä.

MIKKO

Wienistä meillä on yhteisiä muistoja.

PASTORI

Kysyisin vain koska saisin tavata rouva Waalia.

KLARA

Likipäivinä ei minulla ole aikaa. Täytyy keskustella työväen kanssa, sitten matkustaa herra Brandt ja...

PASTORI

Matkustaako herra Brandt? Kokonaan pois Kankaanpäästä?

KLARA mitaten häntä pitkään.

Herra Brandtilleko teillä sitten onkin asiaa?

PASTORI

Ei. Mutta ehkä rouva Waal voi arvata mitä asiani... olisi koskenut.

KLARA

Vai niin, vai niin! Vai oli teidän tarkoituksenne tulla minun talooni määräämään mitä minun on tekeminen — niinkö? Menkää naimisiin sen tai sen miehen kanssa — tai ajakaa hänet talosta! — sitäkö teidän piti tulla sanomaan?

PASTORI

Minä iloitsen, että rouva Waal on minut ymmärtänyt.

KLARA

Kyllä minä papit tunnen! Mitä te minusta tahdotte? mitä oikeutta teillä on sekaantua minun asioihini?

PASTORI

Me emme kylmästi saa ajatella: »olenko minä veljeni vartija?»

MIKKO

Suo anteeksi, mutta meillä on rouva Waalin kanssa asioita.

PASTORI

Minä jo sainkin asiani suoritetuksi. En millään lailla tahdo häiritä. (Poistuu.)

KLARA

Aaa, minä en kärsi tuota miestä.

MIKKO

Enkä minä.

Äänettömyys.

KLARA

No niin. Minun on kai teitä kiittäminen siitä, että keväällä, kiireimpänä toukoaikana, Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi.

MIKKO

Minun ansioni tässä asiassa on sangen pieni. Työväki nousi taisteluun ihmisoikeuksiensa puolesta — siinä kaikki.

KLARA

Te sanotte: työväki nousi taistelemaan ihmisoikeuksiensa puolesta; minä sanon: Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi. Me tarkoitamme kai samaa.

MIKKO

Ei, me emme tarkoita samaa. Tässä on vastakkain suuren ihmisenemmistön oikeus ja yksityisen etu...

Äänettömyys.

KLARA

Entä yksilön oikeudet? Minun oikeuteni? Suurilla ihmisenemmistöilläkö vain on oikeudet?

MIKKO

Tahtokoot kaikki kuulua suureen ihmisenemmistöön, niin pääsevät osallisiksi samoista oikeuksista! Siihen on kuin onkin nyt tultu, ettei raatajaluokka enää halua katsella kuinka laiskat nauttivat työn tulokset. Sen pitää itsensä päästä niistä osalliseksi.

KLARA

Mistä tuloksista siis Kankaanpään työväki nyt tahtoo päästä osalliseksi? Mitä siltä puuttuu? Onko missään sellaisia asuntoja kuin meillä, maksetaanko missään sellaisia palkkoja? Te tiedätte, että minä olen antanut rahojen mennä. Minä sain mieheni eläessä tarpeeksi kitsastelusta. Minä elän itse hyvin ja minä tahdon, että heilläkin on hyvä. Juhlia minä heille pidän, minä... minä... Jos he vuokraavat valtiolta maata, ei heillä tule olemaan puoleksikaan niin huoletonta...

MIKKO

Tekisikö teidän mieli vaihtaa itsenäisyytenne huolettomuuteen toisen palkkalaisena?

KLARA

On aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan itsenäisiä, joilla ei edes ole sitä kaipuuta.

MIKKO

Siksi, että vuosisatojen läpi toisten otsaan on lyömistään lyöty orjanleimaa. Jahka olot muuttuvat, nostaa ihminen tietävänä ja tahtovana otsansa, josta orjan leima on kulunut pois. Silloin ei enää ole juopaa, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia.

ANNIKKI

Oikeinko te todella uskotte tasa-arvoisuuteen! Luonto tekee siinä suhteessa enemmän vääryyttä kuin kukaan meistä ihmisistä. Vai ovatko teidän mielestänne esimerkiksi... pastori Rantala ja... siskonne Annikki tasa-arvoisia, vaikka ulkonaiset edellytykset ovat samat? Toinen ihminen syntyy pieneksi ja alhaiseksi, toinen suureksi ja siivekkääksi ja vaikka te loisitte olot kuinka tasaisiksi, ette te ihmisen henkistä minää ikinä tee tasa-arvoiseksi. Nostakaa se alhainen vaikka pilven laidalle, niin se pysyy matalana. Ja sulkekaa se suuri vaikka häkkiin, niin sille aina kasvaa uudet siivet niiden sijaan, jotka se räpyttelee rikki rautaristikkoja vasten.

Äänettömyys. Vieraat puutarhasta lähenevät.

MIKKO

Minä uskon kehitykseen... Muuten neuvoisin teitä puhumaan työväkenne kanssa. Ehkä tekin vielä heräisitte näkemään mikä mahtava virta vyöryy halki maan, mikä komea työ on tekeillä: ihmisten vapautus.

Äänettömyys.

KLARA

Minä olen jo kutsunut kokoon alustalaiset. Ylihuomenna... Tulkaa mukaan tekin!

MIKKO

Kiitoksia... Eivät he minua kaipaa, kyllä he tietävät mitä sanovat ja tekevät.

KLARA

Itseni takia minä puhun. Minä ajattelen aina itseäni. Minä haluaisin puhella kanssanne enemmän.

MIKKO

Onhan teillä siellä... puhekumppaneja...

KLARA

Mitä puhekumppaneja... Te tulette! Teidän täytyy puhua minulle siitä... mistä te äsken puhuittekaan? Ihmisten vapautuksesta!

MIKKO

Työväki teidän ympärillänne puhuu siitä... Morsiameni tulee juuri ylihuomenna minua tapaamaan.

KLARA

Morsiamenne... Oletteko te kihloissa...?

MIKKO

Olen. Olen minä.

Kumartaa, poistuu kiireesti eteisen ovesta.

KLARA hänen jälkeensä.

Niin, niin. Mutta tulettehan te!

Vieraita astuu puutarhasta parvekkeelle.

POSTINEITI

Ei, ei, emäntä. Täytyy mennä nukkumaan. Posti lähtee aikaisin.

NIMISMIEHEN ROUVA

Sinä mahdut kyllä meidän hevoseemme niinkuin ennenkin...

POSTINEITI

Kiitos... minä kävelen mielelläni, kun on näin kaunis ilta.

KANTTORI

Minä kävelen myöskin...

NIMISMIEHEN ROUVA

Ahaa, ahaa... sitten se on toinen asia...

Esirippu.

II NÄYTÖS

Kankaanpään sali, korkea, kaunis herrassali. Ovia ruokasaliin ja eteiseen. Puutarhaan parveke. Näkyy hiekkakäytäviä, kukkalavoja, lehtimaja sälesohvineen: taempaa järvi. Suljetun flyygelin ääressä istuu BRANDT, kalpeana, kärsivän näköisenä, valkoiset kädet ristissä flyygelin kannella. Klara tulee puutarhasta, helma täynnä apilaa, johon ihastuneena upottaa kasvonsa.

KLARA

Oi kuinka työ käy! Komeaa on nähdä tuollainen suuri, lemuava kenttä, jolta heinä kaatuu ihmisen tahdosta. Tuossa saat kukkia! — Tunne nyt, tunne nyt! Niittokoneet ja hevosharavat olivat työssä, mutta minun tuli ikävä viikatteita ja minä panin osan väestä niittämään. Kai ne ihmiset pitivät minua vähän hulluna... Voi kuinka viikatteet soivat ja kiiltävistä teristä sataa tuoksuvaa heinää ja miesten hihat ja tyttöjen huivit helottavat auringossa. Sinä voit nähdä sen tänne asti. Tule nyt katsomaan! Ei, heidän täytyy saada kahvia... oikein »vehnäskahvia»! (Katoaa hetkiseksi ruokasaliin ja palaa, kädessä avainkimppu.) Sillä eilisellä juhlalla oli suurenmoinen vaikutus. Juhlilla ja seremonioilla on aina suuri vaikutus. Tästä maailmasta tulisi erämaa, jollei ihminen panisi toimeen juhlia... Minä rakastan kirkkoja joissa suitsutus tuoksuaa ja alttarilla kukkivat liljat, minä rakastan häitä ja kauniita morsiamia... minä rakastan heinän tekojuhlia ja elojuhlia ja...

BRANDT

Jäähyväisjuhlia.

KLARA

Jäähyväisjuhlia — ja tervetuliaisjuhlia. Palaathan sinä...joskus, suurena ja kuuluisana. Siksi minä hankin tänne oikein suuren konserttiflyygelin.

BRANDT

Ethän sinä ole antanut minun soittaa tätä pientäkään. Anna minulle avain. Jäähyväissoitto vain! Anna minulle avain.

KLARA

Etsi!

BRANDT

Sinä tiedät, että olen joka paikan etsinyt.

KLARA

Olet huonosti etsinyt.

BRANDT

Etkö sinä nyt tänäkään iltana salli minun soittaa?

KLARA

Saat, saat, saat! Mutta etsi nyt vähän. Avain on tässä huoneessa.

BRANDT

Se ei ole täällä... Mihin sinä nyt olet sen pannut?

KLARA

Se on koko ajan ollut täällä.

Brandt etsii. Klara seisoo nauraen ja keikaillen helistämässä avainkimppua sen mukaan kuin Brandt lähestyy avainta.

KLARA

Minä panin sen nimenomaan sellaiseen paikkaan, että sinun täytyisi etsiä, mutta että sinä myöskin voisit löytää. No mutta... kuka on niin tyhmä. Etkö kuule, että minä helistän, nelistän. No, no... no! (Nauraa.)

BRANDT

Onko se todella voinut olla täällä kaiken aikaa?

KLARA

On.

BRANDT avaa kannen.

Minä saan taas soittaa! Sinä sallit sen. (Soittaa hetkisen) Etkö sinä enää pelkää?

KLARA

Soita nyt vain!

BRANDT

Kuinka et sinä enää pelkää? Voi, minussa asuvat tänään kaikki epäilyksen henget.

KLARA

Ne ovat asuneet sinussa kauan.

BRANDT

Kuinka sinä tänään olet nuori!

KLARA

Olenko!

BRANDT

Vaikka minä matkustan pois. Tai senkö tähden sinä oletkin niin nuori?

KLARA

Mutta joko sinä nyt taas alat? Ymmärräthän sinä että tästä täytyy tulla loppu. Ethän sinä, sinä voi tyytyä soittamaan täällä maaseutukaupungeissa. Eihän se työ sovi sinulle. Ja eihän ihminen voi elää ilman työtä. Jahka nyt tohtori tulee, niin hän selittää sinulle, ettei ihminen saa tyydytystä ennen kuin hän oikein on kiinni työssä.

BRANDT

Jos minä tietäisin, että sinä vain siksi ajat minut luotasi!

KLARA

Mutta minäkö ajan? Yhdessähän me jo sovimme sen asian. Elämä on eroa täynnä. Siihen täytyy alistua... Tuleehan täällä tyhjää...

BRANDT

Niinkuin oli ennen tuloani — sinä värisit vilusta...

KLARA

Värisin vilusta...

BRANDT

Minä lämmitin sinut ja herätin sinut eloon — niin sanoit.

KLARA

Sanoinko!

BRANDT

Etkö sinä muista?

KLARA

Muistan, muistan!

BRANDT

Tähän suureen taloon, jossa kuolema vielä tuntui, tuli elämää. Niin sinä silloin sanoit.

KLARA

Sanoinko!

BRANDT

Sinä et muista!... Vinnillä jyski ja vainajan huoneessa kummitteli...

KLARA

Mutta minähän olin sairas...

BRANDT

Entä se meidän ensimmäinen iltamme... silloin minun konsertissani? Sinä istuit kuin sammuneena ja vähitellen, vähitellen alkoi sinussa kyteä. Vihdoin sinä purskahdit itkuun. Minä tunsin kuinka jäät läksivät ja vapautus alkoi... Kuule, odotatko sinä jotakin?

KLARA

En. Tai tietysti. Odotanhan minä tohtoria ja Annikkia.

BRANDT

Sitten sinä tulit minua tapaamaan. Sinun kasvoillas näkyi vielä elämän ja kuoleman taistelu... Mutta elämä oli voittanut... Niinkuin sinä iltana en minä enää koskaan soita.

KLARA

Soitat, soitat! Sinun pitää soittaa!

BRANDT

Sinä tahtoisit...?

KLARA

Tietysti tahtoisin!

BRANDT

Ensi aikoina olit sinä niin mustasukkainen soitolleni, ettet kärsinyt ohikulkevien pysähtyä kuuntelemaan, sinä usutit koirat...

KLARA

Mutta minähän olin sairas...

BRANDT

Sairas, sairas! Onko kaikki sitten ollutkin sairautta? Sekin elokuun yö...

KLARA

Mutta nyt sinä olet kerjännyt minulta avainta etkä kuitenkaan soita... Kohta tulee Annikki ja tohtori. Ja sitten sinun täytyy lähteä. Ovatko tavarasi kunnossa?

BRANDT

Sinä et saa meidän muistojamme unohtaa!... Joka kerta kun sinä tästä kuljet, pitää sinun muistaa, että tässä sinä seisoit, keskellä kuutamon valoa...

KLARA

Tuuli ryski ovissa. Minä luulin, että joku ovi oli jäänyt auki.

BRANDT

Se ei ole totta. Sinä odotit minua. Minä otin sinut syliini ja kannoin pois...

KLARA

Mutta miksi, miksi, miksi... sinä teet eron vaikeammaksi kuin se jo on?

BRANDT

Kun se vain olisikin sinulle vaikea!

KLARA

Mutta etkö sinä ymmärrä että minäkin taistelen...

BRANDT

Taisteletko? Onko se totta? Miksi meidän sitten pitää erota? Emmekö kuulu yhteen, me kaksi yksinäistä ihmistä?

KLARA

Ei! Sinun pitää lähteä ihmisten joukkoon ja alkaa heissä vapautuksen työ, niinkuin kerran minussa.

BRANDT

Vapautuksen työ?

KLARA

Niin, kaikki mitä ihmisessä on hyytyneenä ja turtuneena, pitää sinun soittaa eloon. Ennen myrskyä soi merellä outoja ääniä — ne äänet pitää sinun panna soimaan ihmissieluissa. Sinun pitää panna käymään kaikki seisahtunut, väljähtänyt, sekä kaunis että ruma. Silloin nousee myrsky ja alkaa vapautus.

BRANDT

Näin et sinä koskaan ole puhunut.

KLARA

Se on kai vasta nyt minulle selvennyt.

Äänettömyys.

BRANDT

Mikä sinulle oikein on selvennyt?

KLARA

Se, että minä olin kuoleman sairas. Kaikki minussa oli pysähtynyt ja yö leveni kuin syöpä. Silloin sinä tulit ja vapautit minut. Etkö sinä nyt ymmärrä mikä ihana työ se oli ja että sinun pitää lähteä vapauttamaan niitä lukemattomia, jotka huutavat vapauttajaa...

BRANDT

Minä tahdon vain pitää sen yhden, jonka olen vapauttanut. Sinut, sinut!

KLARA

Ei! Kokoa nyt voimasi! Ole mies. Oi Georg, Georg, älä mene noin lamaan, minä en jaksa sitä katsella... Anna minulle anteeksi... jos olen rikkonut sinua vastaan...

BRANDT

Ei minulla ole mitään anteeksiantamista, sillä en tahtoisi mitään tekemättömäksi. Tahtoisitko sinä...? Riittävätkö sitten sinulle ne kurjat muistot, joista ennen elit?

KLARA

Ei, ei, ei. Ei minulle riitä mikään menneestä. Minun on nälkä ja jano ja ikävä. Nyt minä olen tullut terveeksi ja tahdon elää...!

BRANDT

Sinä olet tullut terveeksi, minä sairaaksi. Siksikö sinä tahdot minusta päästä?

KLARA

Ei, ei, ei! Älä tutki äläkä kysy. Sinun täytyy lähteä, se on välttämätöntä. Miksi ottaa se niin raskaasti? Sellaistahan tapahtuu joka päivä. Ihmiset tutustuvat, viettävät yhdessä hetken ja eroavat. Ei, ei, ei... me emme saa heltyä. Sinä menet suureen maailmaan, kohti loistoa ja mainetta...

PALVELUSTYTTÖ oveen koputtaen.

Nyt kahvi on valmista. Tuleeko rouva itse...?

KLARA

Menkää te tytöt edellä. Minä tulen heti.

Tyttö lähtee.

BRANDT

Menetkö sinä?

KLARA

Ja sinä tulet mukaan...

BRANDT

Älä mene!

KLARA

Enhän minä kauan ole. Sinä panet sillaikaa kuntoon tavarasi.

BRANDT

Entä sinun jäähyväisvieraasi?

KLARA

Hehän tulevat heinäväen ohi. No niin — me olemme niin reippaita ja ymmärtäväisiä! (Menee.)

Brandt painuu soittokonetta vasten, alkaa soittaa, mutta lopettaa samassa. Lähtee. Hänen askeleensa kuuluvat yläkerrasta. Hetkisen on näyttämö tyhjänä. Sitten Klara ja tohtori.

KLARA

Ei, ei, ei. Tytöt tulevat mainiosti toimeen ilman minua

TOHTORI

Minäkin olisin mielelläni ollut mukana.

KLARA

Ei ole enää niin paljon aikaa. No, katsokaas nyt tohtori: koko lakko meni myttyyn! Minä pidin juhlat, keskusteltiin, tanssittiin. Ja tänään ovat kaikki työssä. Se oli sentään komeaa, kun he selittivät, että he tekevät lakkoja tekemistään, kunnes luonnottomat maanomistussuhteet lakkaavat. Brandt oli niin haltioissaan, että sävelsi laulun heidän kunniakseen.

TOHTORI

Vai niin, vai niin. Näyttää siltä kuin sosialistinen kipinä olisi pudonnut tänne Kankaanpäähän.

KLARA

Mutta se ei enää ollut kaunista, kun he illalla olivat humalassa...

TOHTORI

Matkustaako Brandt todella?

KLARA

Matkustaa.

Äänettömyys.

TOHTORI

Minä valitettavasti en voi viipyä kuin hetkisen...

KLARA

No... taas joku sairaana?

TOHTORI

Kotona vain.

KLARA

Teidän rouvanne?... Pelkääkö hän yhä minua?

Äänettömyys.

TOHTORI

Hän oli parempi, kun te olitte poissa... Minun täytyy lakata käymästä täällä.

KLARA

Ei, tohtori, en minä voi teitä kadottaa, te joka uskollisesti olette tukenut minua kaikissa raskaissa vaiheissa.

TOHTORI

On niin paljon jota ei voisi ja jota kuitenkin täytyy... Tuossa tullessani johtui mieleeni eräs päivä, jolloin lähestyin Kankaanpäätä niinkuin nyt. Te olitte ollut niin sairas. Mutta silloin kuulin soittoa tielle asti ja te tulitte vastaani kukkakimppu rinnassa ja minä näin, että te... paranette... Brandt oli tullut taloon.

KLARA

Niin, mutta nyt hänen täytyy lähteä... Tohtori, te joka teette niin kauheasti työtä, ymmärrättehän te, ettei hänellä täällä ole työtä.

TOHTORI

Mutta tehän jäätte niin yksin, ja tehän lopulta kuitenkin rakastatte Brandtia.

KLARA

En!

TOHTORI

Vain rakkaus saattoi teidät silloin pelastaa. Uskokaa minua: minä näen tässä asiassa selvemmin kuin te... Olin lähettänyt vaimoni mielisairaalaan ja elin vain tehdäkseni teidät terveeksi...

KLARA

Niin, niin, tohtori, te olitte minulle niin hyvä...

TOHTORI

Hyvä — en!... Te kuihduitte kuihtumistanne minun käsissäni. Brandt teki teidät terveeksi. Älkää karkottako häntä...

KLARA

Ei, ei, ei, tohtori. Minä en enää voi kahlehtia itseäni ilman rakkautta. Te näitte kuinka viheliäistä se oli. Antakaa minun elää, elää!

TOHTORI

Rakkaus... mitä teistä rakkaus sitten on?

KLARA

Rakkaus... kuinka minä voin sen sanoa? Se on elämää ja riemua ja voimaa!

TOHTORI

Se on kärsimystä ja velvollisuuksien täyttämistä ja voimaa siihen ja iloa siitä.

Äänettömyys.

KLARA

Tuo teidän oppinne painaa maahan ja minun pitää saada nousta ja lentää! (Brandtin askeleet lähestyvät.) Kas kuinka Annikki viipyy.

TOHTORI

Hän näkyi puhelevan niityllä jonkun naisen kanssa.

KLARA

Ettehän te vain kehoita Brandtia jäämään?

TOHTORI

En... Olisin vain tahtonut suojella teitä... Katsokaa, te... Mutta saarnat eivät auta. Meidän itsemme täytyy elää läpi kaikki...

Brandt tulee.

KLARA

No, siinä sinä oletkin. Ajattele, Georg, kuinka ikävää: tohtori ei voikaan viipyä.

Annikki tulee verannalta. Tervehtivät.

TOHTORI

Niin, vainioni on taas huonompi.

BRANDT

Sepä ikävää.

TOHTORI

Kenen kanssa te, neiti Vahanta, äsken puhuitte?

ANNIKKI

Mandi Anttilan kanssa.

TOHTORI

Sitä minä vähän ajattelin!

KLARA

Kenen?

ANNIKKI

Mikon morsiamen...

KLARA

Aaa! Missä hän oli?

ANNIKKI

Heinäväen joukossa.

KLARA

Täällä meillä? Kankaanpään vainiolla!

TOHTORI

Aikooko veljenne toden teolla hänet naida?

ANNIKKI

Kyllä kai...

TOHTORI

Rohkea mies.

BRANDT

Sen minä sanon, että sellaista sosialismia täytyy ihailla. Siinä on henkeä ja elämää!

TOHTORI

Eikö Mikko pitänyt jostakin ylioppilasneidistä...

BRANDT

Sanotaan hänen joskus pitäneen Kankaanpään rouvasta.

KLARA

Sanotaan niin paljon.

TOHTORI

Ne ovat lasten leikkejä.

KLARA

Lasten leikkejä! (Itsekseen.) Täällä, täällä, Kankaanpään vainiolla!

TOHTORI

Kyllä minun nyt vihdoinkin täytyy lähteä. (Hyvästelee. Klaralle:) Voikaa hyvin.

KLARA

Kovin ikävä, ettette voinut viipyä.

TOHTORI Brandtille.

Minulle oli kasaantunut kokonainen pinkka sinun kirjojasi. Totta sinä saat ne vielä mahtumaan. (Lähtevät eteiseen.)

KLARA

Tulethan sitten tänne, Georg, laivan lähtöön ei ole kovin pitkä aika! (Annikille:) Mitä hän sinulle sanoi?

ANNIKKI

Että hän... rakastaa minua.

KLARA

Kuka...? Kuka...?

ANNIKKI

Pastori... Ai, enhän minä sitä vielä kertonut.

KLARA

Pastori! Vai on hän sen sanonut. Hänellä oli kiire .. Vai niin, vai niin! Mutta se Anttilan tytär...?

ANNIKKI

Hän — hän vain kysyi Mikkoa, sanoi että Mikko on ruvennut välttelemään häntä.

KLARA

Mitä! Mitä?

ANNIKKI

Että Mikko hylkää hänet.

KLARA ilossa.

Hylkää hänet! Välttelee häntä!

ANNIKKI

Ja se on totta. Mikko on ollut ihan toisenlainen, iloinen ja reipas ja hyvä. Hän on oleskellut kotona ja...

KLARA

Oleskellut kotona! Kuule... kun ei hän tullut tänne sinun kanssasi...

ANNIKKI

Hän kysyi minulta koska taiteilija lähtee... hän kai ei tahtonut tulla ennen kuin taiteilija on poissa.

KLARA