Part 3

En lieden lämpöhön syntynyt, kotisirkka ei soitellut mulle; siks' mieron polkuja kuljen nyt, sen kylmyyttä kerron sulle. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain -- niin lienee tähdissä säätty.

Ei tyynnä virrannut eloni vuo, mua mainingit heitteli huimat; siks' laulun synkkänä kaikua suo ja viihtää tuskani tuimat. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain -- tie kunnes kulkijan päättyy.

(Laulun vaiettua seuraa hiljaisuus. Hella nousee paikaltaan kyyneleitä silmissään ja kääntyy liikutustaan salaten akkunaan.)

LÖVENBORG

Kiitos, nuori mies! Te olette laulaja. Tuolla laululla ilmaisitte enemmän kuin tahdoittekaan.

TUNTEMATON

Kuinka niin?

LÖVENBORG

Noin ei laula tukkilainen.

TUNTEMATON (hymyillen)

Minkälainen tukkilainenkin on.

(Elvira tulee oikealta.)

9:säs kohtaus.

Edelliset, Elvira.

ELVIRA

Täällä toisessa huoneessa on teetä, jos herrasväki haluaa.

LÖVENBORG

No, Aarne, lähde liikkeelle. Iltatoti odottaa.

HIRVIKANGAS (tarjoten käsivartensa Elviralle)

Saanko luvan?

(Menevät oikealle.)

LÖVENBORG

Teidän luvallanne, rouva, minä maksan samalla mitalla...

(Tarjoo käsivartensa Hildalle ja menevät.)

HÄRMÄ (tehden samoin Hellalle)

Teemmekö nyt välirauhan, neiti?

(Hella tarttuu aikaillen hänen käsivarteensa ja luo mennessään viipyvän katseen tuntemattomaan.)

10:nes kohtaus.

Eeva, Tuntematon.

EEVA (leikillisesti)

Nyt aikailitte liiaksi ja jäitte kuivalle istumaan! Semmoista se on.

TUNTEMATON

Se vastoinkäyminen on hyvin helppo jakaa teidän kanssanne, neiti.

EEVA

Oo, kylläpä te olette kohtelias.

TUNTEMATON

Saanko sanoa terveisiä?

EEVA

Terveisiä!... Keneltä?

TUNTEMATON

Eräältä, joka siellä erämaassa muistelee teitä.

EEVA

En tunne ketään sellaista.

TUNTEMATON

Sitten tunnen minä enemmän kuin te.

EEVA

Lähettikö tuo tuntematon todellakin terveisiä?

TUNTEMATON

Lähetti, ja tässä on todistus siitä.

(Antaa kirjeen Eevalle.)

EEVA (ottaen kirjeen)

Kiitos!... Miksei hän tullut itse tänne?

TUNTEMATON

Hänellä lienee ollut esteitä?

EEVA

Milloinka te palaatte takaisia?

TUNTEMATON

Luultavasti huomenna.

EEVA.

No, koska te olette hänen uskottunsa, niin...

TUNTEMATON

Niin... Mitä sitten?

EEVA

Voitte kai viedä kirjeen tuolle eräälle toiselle tuntemattomalle?

TUNTEMATON

Suurimmalla mielihyvällä, neiti.

(Hella tulee oikealta)

11:des kohtaus.

Hella, Tuntematon, Eeva.

HELLA

Oo, häiritsenkö ehkä?

TUNTEMATON

Ette enää, neiti.

HELLA

Te ette ehkä huoli ensinkään teestä?

TUNTEMATON

Kyllä varmasti! Kiitoksia kaikissa tapauksissa.

HELLA

Viivyttelynne siis aiheutuu ujoudesta kai...

(Menee akkunan luo istumaan.)

TUNTEMATON

Ei, vaan omanarvontunnosta.

(Tarjoo Eevalle käsivartensa.)

Teemmekö mekin välirauhan, neiti?

EEVA (nauraen)

Kiitoksia!... mutta minä en juo milloinkaan illalla teetä.

TUNTEMATON

Siis, periaatteita. Silloin on ihmisellä aina jotain, jota vastaan voi rikkoa.

(Kumartaa ja menee.)

12:des kohtaus.

Eeva, Hella.

EEVA (lyhyen äänettömyyden jälkeen)

Mitä sinä katselet, Hella?

HELLA (havahtuen)

Siellä on revontulet.

EEVA (lähestyen)

Ne ovat loimunneet usein viime aikoina. Vanhat sanovat niiden tietävän kovia pakkasia. (Laskeutuu pöydän nojalle.) Ei, mutta kauniisti ne palavatkin tänä iltana! Katsos tuota, joka nousee noin korkealle! Nyt se sammui. Kylläpä ne ovat kauniit!

HELLA (innostuen)

Olisitpa nähnyt ne revontulet silloin yöllä erämaassa! Ne leimusivat yli taivaan monivärisinä kuin raketit. Se oli kauheata ja kaunista samalla kertaa.

EEVA

Minuun ne aina tekevät ahdistavan vaikutuksen.

HELLA (intohimoisesti)

Ja minua ne hurmaavat mahtavalla ja salaperäisellä kauneudellaan. Ne ovat yhtä ylhäisen tutkimattomat ja valtavan houkuttelevat kuin erämaa.

EEVA (istuen pöydän päähän)

Mutta sanoppas minulle, mitä sinulle tapahtui silloin erämaassa?

HELLA (muuttuneella äänellä)

Miksi sitä kysyt?

EEVA

Sinä olet muuttunut, Hella. Olet käynyt niin omituiseksi ja umpimieliseksi.

HELLA

Ei minulle mitään tapahtunut.

EEVA (leikillisesti)

Ethän vain ole rakastunut tuohon salomaiden ritariin?

HELLA (nousten kärsimättömästi)

Mutta Eeva!... Jollet lakkaa niin minä suutun.

EEVA

Varo vain. Hän on komea mies.

HELLA (kävellen hermostuneesti)

Kauhea hän on!

EEVA

Sitä myöskin... Ja niin vaarallinen!

HELLA

Oo, minua hän ärsyttää ja kiihoittaa, tuo tuntematon! Hänessä on jotain salaperäistä ja suurenmoista, joka kiduttaa minua. Kun hän esittää ajatuksiaan, tapahtuu se tavalla, joka saa itse tunturitkin vavahtelemaan. Ja mikä on ihmeellisintä, hän saa väkisinkin uskomaan, mitä hän sanoo... Mikä oikeus hänellä on olla noin ylpeä ja suuri?

EEVA

Mitä hän sanoi sinulle, kun löysi sinut silloin yöllä?

HELLA (vieden hänet sohvalle istumaan)

Istuhan tänne, niin kerron sinulle.

EEVA

No niin, annahan kuulua.

HELLA

Oikeastaan minun pitäisi olla hyvin suuttunut hänelle. Hän sanoi minulle jotain niin epäkohteliasta.

EEVA

Mitä hän sitten sanoi sinulle?

HELLA

Kun istuin lumihangessa niin uupuneena ja kangistuneena, että vaivoin sain vastatuksi hänen huutoonsa, niin hän iski nuo ylpeät silmänsä minuun ja sanoi kuin pahantapaiselle lapselle: "Neiti, te olette käyttäytynyt kuin kuriton ja ajattelematon lapsi!"... Oo, se kauhea mies! (Eeva naurahtaa.) Mitä sinä oikein naurat?

EEVA

Minusta tuo nyt ei ollut niinkään väärin sanottu.

HELLA

Oo, vai niin sinusta. Mikä oikeus hänellä oli nuhdella minua kuin lasta?

EEVA

Ehkä hän katsoi itsellään olevan sen oikeuden. -- No niin, entäs sitten?

HELLA

Sitten nosti hän minut käsivarrelleen ja etsi erään suojaisen kallion onkalon. Poljettuaan lumeen kuopan, karsi hän sen pohjalle havuja ja asetti minut niille istumaan. Sitten peitti hän minut palttoollaan.

EEVA

Sehän oli kauniisti häneltä.

HELLA

Sen jälkeen etsi hän kuivia oksia ja sytytti tulen, että saimme lämmitellä.

EEVA

Ja sitten...?

HELLA

Sitten puhui hän minulle niin kauniisti kaikenlaisia kummallisia asioita... Luulen, että hän puhui vain rauhoittaakseen minua.

EEVA

Sehän oli jännittävää!

HELLA

Se oli kamalaa, Eeva! Myrsky ärjyi, ryskyi ja valitti puissa... Lumipilvet tanssivat ympärillä hurjaa vauhtia, niin ettei eteensä nähnyt. Myöhemmin tyyntyi kumminkin tuuli ja revontulet syttyivät leimuamaan. Se oli kauniimpaa!

EEVA

Ja sitten te lähditte kotimatkalle?

HELLA

Niin, sitten kuin olimme tarpeeksi levänneet. Hän hiihti edellä ja minä jälkiä myöten perässä. Ja kun väsyin, niin kantoi hän minua ja jatkoi matkaansa voimakkaana ja uupumattomana. Hänellä täytyy olla jättiläisvoimat!

EEVA

Miltä sinusta oikein tuntui tuo seikkailu?

HELLA

Se oli kummallinen yö, Eeva!... Me kaksi, toisillemme vierasta ihmistä keskellä ääretöntä, jylhää erämaata. Saman tulen ääressä, ympärillä yö ja yksinäisyys. Hurjasti loimuavat revontulet, jotka loivat sinertävän heijastuksen häikäisevän valkealle lumelle. Hiljaa huokailevien puiden salaperäiset varjot ja kylmästä napsahtelevien oksien luomat kuviot lumella. Oo, se oli niin kummallista, etten koskaan,voi sitä unohtaa!... En koskaan, en koskaan, en koskaan!

EEVA

Eikö sinua pelottanut tuo tuntematon mies?

HELLA

Ei ensinkään! Hän käyttäytyi niin hienosti ja varmasti aivankuin olisi ollut kysymyksessä vain huviretki. Hän on ihailtava mies!

(Nousee äkkiä.)

Ja tiedätkö, mitä hän sanoi minulle?

EEVA

En luonnollisestikaan!

HELLA

Hän sanoi, että se on sivistys ja sen tuhannet turhuudet, jotka luovat rajoja ja esteitä ihmisten välille, ja että siellä, missä kaikki keinotekoinen lakkaa, voivat erilaisetkin ihmiset lähestyä toisiaan ihmisinä. Ja siinä hän oli oikeassa!

EEVA

Kaikesta päättäen on hän sivistynyt mies.

HELLA (kävellen jännittyneenä edestakaisin)

Hän on niin erilainen kuin muut miehet! Hän on sittenkin hieno mies!

EEVA

Tuohan on jo täyttä rakkautta!

HELLA (intohimoisesti)

Minusta tuntuu kuin vihaisin häntä! Hänen ylimielistä vanhuuttaan ja puuttumatonta voimaansa. Hän hurmaa, viettelee ja peloittaa kuin synti ja katumus!

EEVA

Mutta, Hella! Sinähän olet hermostunut!

HELLA

Hän on ärsyttänyt minun uteliaisuuteni äärimmilleen! Ja minä tahtoisin loukata häntä!

(Menee kuohuissaan akkunan luo ja heittäytyy tuolille sekä katselee ulos.)

EEVA (myöskin nousten)

Minkä nimessä?

HELLA

Miksei hän sitten sano, kuka hän on? Minä puristan häneltä vielä sen ulos!

EEVA

Oo, sinä suuri lapsi! Sinä etsit juhannuksen aikuista lunta! -- -- On kuitenkin parasta, että rauhoitut. Tuolla tulisuudellasi et hänen kanssaan pitkälle pääse...

(Tuntematon tulee.)

13:s kohtaus.

Hella, Eeva, Tuntematon.

TUNTEMATON

Sallitteko... vai häiritsenkö?

EEVA

Oo, ette ensinkään! Olinkin juuri menossa kirjoittamaan. -- Saanen kai mennä sinun huoneeseesi, Hella?

HELLA

Tietysti. Siellä voit olla rauhassa.

(Eeva poistuu.)

14:jäs kohtaus.

Hella, Tuntematon.

TUNTEMATON (lyhyen äänettömyyden jälkeen; hauskasti)

Oletteko kuutamosairas, neiti?

HELLA

En... Ettekö tunne revontulia?

TUNTEMATON

Tunnenpa kai! Sehän on minun kotilieteni hehkua!

HELLA (kiihkeästi)

Mutta sanokaa minulle, missä on teidän kotinne?

TUNTEMATON

Kaikkialla, eikä missään.

HELLA

Suuria sanoja eivätkä sisällä mitään!

TUNTEMATON

Ne sisältävät niin sanomattoman paljon, neiti!

HELLA

Niin, ehkä... Kotinne ei ainakaan ole liian ahdas.

TUNTEMATON

Ei, eikä hemmoittele myöskään.

HELLA (nousten kärsimättömästi)

Te näyttelette salaperäistä, mutta luuletteko, etten tiedä mikä te olette.

TUNTEMATON

No, miksi sitten puhumme siitä?

HELLA

Te-te olette....

(Epäröi sanoa.)

TUNTEMATON

No niin, mikä minä olen?

HELLA

-- joko erinomainen ihminen tai suuruudenhullu, narri! Siinä sen kuulitte!

TUNTEMATON

Sitten tiedätte enemmän kuin minä! Valitettavasti en ole kumpaakaan. Olen vain tukkilainen, joka on sattumalta joutunut sivistyneeseen seuraan.

HELLA

Sattumaltako te jouduitte myöskin tuonne erämaahan?

TUNTEMATON

En, minut vei sinne erään rakastettavan lapsen oikku.

(Matalasti)

Tiedättekö, mitä olisin silloin tehnyt, jos olisin ollut isänne?

HELLA

Ja mitä, herra tuntematon?

TUNTEMATON

Olisin antanut teille hiukan koivunoksasta.

HELLA (tavattomasti ällistyen)

Tämä on kuulumatonta! Te uskallatte...!

TUNTEMATON

Se on juuri minun vahvin puoleni!

HELLA

Ja tuota kaikkea sanoaksenneko te tulitte tänne?

TUNTEMATON

En, vaan tukkiyhtiön asiain vuoksi ja myöskin näkemään teitä.

HELLA

Ehkä minä saan sanoa: minkätähden?

TUNTEMATON

Olen halukas kuulemaan sen. Te nyt näytte tuntevan minun vaikuttimeni paremmin kuin minä itse.

HELLA

Te tulitte loistamaan jonain merkillisyytenä ja ottamaan vastaan kiitoksia.

TUNTEMATON (nuhdellen)

Neiti!... Ehkä unohdamme tuon pikku jutun. Siten säästytte tekin olemasta ilkeä.

HELLA (katuen)

Suokaa anteeksi!... Olin todellakin ilkeä ja minua hävettää se! Mutta ette suinkaan te uskone, että minä tarkoitin sillä täyttä totta?

TUNTEMATON

En, niin pilaantuneeksi en teitä uskonut. Sitäpaitsi, tehän olette vanhempainne ainoa lapsi.

HELLA

Niin, mutta mitä se tähän kuuluu?

TUNTEMATON

Hyvin paljon. Nehän aina ennen muita oppivat tuntemaan, kuinka tärkeitä he ovat ihmiskunnan menestykselle.

HELLA

Nyt te saatte minut sanattomaksi.

TUNTEMATON

Ei, ei, neiti, älkää missään nimessä tulko sanattomaksi! Silloin luovutte kaikesta, mikä kuuluu nuorelle, kauniille ja nerokkaalle tytölle!

HELLA

Ja pilaantuneelle tytölle!

TUNTEMATON (kumartaen)

Ennen kaikkea juuri hänelle!

HELLA (nauraen)

Te olette kummallinen mies! Täytyyhän teidän myöntää, että olette viskellyt minulle muutakin kuin paljaita kohteliaisuuksia!

TUNTEMATON

Olen ainakin koettanut valita niitä.

HELLA

Sen minä kyllä uskon!

(Istuutuu sohvalle.)

TUNTEMATON (Istuutuen hänen viereensä.)

Vakavasti puhuen... meidän kiistamme on vain ilmaan huitomista, niinkuin yleensä ne asiat, joita pidämme tärkeimpinä.

HELLA

Oo, vai niin!

TUNTEMATON

Te tahdotte tietää, kuka minä olen. Mutta uskokaa minua, te ette voittaisi sillä mitään. Te saisitte uuden nimen kokoelmaanne, mutta kadottaisitte mielenkiintonne henkilöön.

HELLA

Se riippuu henkilöstä.

TUNTEMATON

Taikka sanokaa nimestä! Sillä sitähän te juuri haluatte tietää.

(Lämpimästi.)

Neiti, onko teidän niin vaikea uskoa, että ihmisellä voi olla -- sillä kannalla kuin asiat nykyään vielä ovat täällä maailmassa -- vakavatkin syyt unohtaa nimensä?

HELLA

Ainoastaan huonot ihmiset salaavat nimensä!

TUNTEMATON

No niin, ehkä minä olen sitten huono ihminen, koska te sen niin varmasti sanotte.

HELLA (hämillään)

Oi, ei, sitä en tarkoittanut! Mutta ymmärrättehän, etten voi ajatella teidän tavallanne. Olen niin paljosta teille kiitollisuudenvelassa, enkä edes tiedä kenelle olen ja kuka te olette. Te olette kun ilmaa, jota hengitän, mutta jonka tavoittaminen on turhaa!

TUNTEMATON

Tuo oli tunnustus!

HELLA

Mitä? Älkää vain ymmärtäkö kovin mielivaltaisesti sanojani!

(Nousee kiihoittuneena kävelemään.)

TUNTEMATON

En... Olkaa rauhassa!... No niin, Te tahtoisitte kaikin mokomin, että teillä olisi varastossanne nimi, jonka sitten sopivassa tilaisuudessa unohtaisitte. Mutta minä en sitä tahdo. Nyt kun teillä ei ole mitään sellaista, ette voi mitään unohtaakaan.

HELLA

Ei maksa vaivaa! Meidän on mahdoton ymmärtää toisiamme.

TUNTEMATON

Niin täällä... Mutta siellä erämaassa me ymmärsimme hyvin toisiamme.

HELLA

Siellä te olittekin kiltimpi.

TUNTEMATON

Siellä me olimme oikealla maaperällä. Te ette kysynyt nimeäni, teille riitti, että teillä oli luonanne ihminen. Mutta täällä höylätyllä lattialla tulee kysymykseen syntyperä, nimi, esi-isät sekä suoritetut että suorittamattomat oppiarvot. Se on sivuseikka mikä ihminen on ja mihin hän kykenee, kunhan hän vain kantaa hyvää tavaramerkkiä! Mutta sanokaa minulle, kummassa te olitte rehellisemmin oma itsenne, täällä vai siellä?

HELLA (hiljaa)

Siellä.

TUNTEMATON

Kas niin, me ymmärrämme siis kumminkin toisiamme!

HELLA

No niin, te tahdotte siis olla vain eräs herra maantieltä!

TUNTEMATON (surumielisesti)

Eräälle herralle maantieltä riittää hyvin, jos eräs neiti erämaasta muistelee häntä joskus myötätunnolla!

(Hella menee kuohuissaan oikealle. Tuntematon katsoo pitkään hänen jälkeensä.)

Hm!

15:des kohtaus.

Tuntematon, Härmä.

HÄRMÄ (tulee, kiivaasti tiuskaisten)

Neiti oli kiihoittunut! Mitä täällä on tapahtunut?

TUNTEMATON

Ei mitään vaarallista.

HÄRMÄ

Vastatkaa suoraan, mitä te sanoitte hänelle!

TUNTEMATON

Vain sanoja, ei mitään muuta.

HÄRMÄ (painavasti)

Te olette rohkea, herra seikkailija!

TUNTEMATON

Se on synnynnäinen ominaisuus oikeassa miehessä. Mutta onko se vika?

HÄRMÄ

On teissä. Te unohdatte asemanne.

TUNTEMATON (ylpeästi)

Minä en unohda mitään. Minä vain hallitsen asemani!

HÄRMÄ

Te olette saanut vaikutusvaltaa tuohon kummalliseen tyttöön! Hän tietää olevansa teille kiitollisuudenvelassa pelastuksestaan ja kuvittelee ties mitä luonnottomuuksia! Ja tätä kaikkea te tahdotte käyttää hyväksenne!

TUNTEMATON

Teillä oli sama vapaus hankkia tuo kiitollisuudenvelka. Mutta jostain syystä ette tehnyt sitä. Teillä on myöskin enemmän tilaisuutta vaikuttaa häneen kuin minulla. Mutta käytöksenne ilmaisee, että te ette ole sitä käyttänyt ainakaan eduksenne.

HÄRMÄ

Se ei kuulu teihin!

TUNTEMATON

Olen jo alusta alkaen ollut siitä selvillä. Teidän esimerkkinne sotkeutua toisten asioihin, houkutteli vain minuakin.

HÄRMÄ

Mitä? Vertaatteko te itseänne minuun? Minä sanon teille kerta kaikkiaan, etten kärsi ketään tielläni!

TUNTEMATON

Jos teillä on entinen suuntanne, niin sillä tiellä ette minua tapaa, ettekä ketään muutakaan kunnon miestä.

HÄRMÄ (raivostuen)

Kurja! Sinä unohdat, että minä voisin raivata sinut tieltäni yhdellä ainoalla sanalla!

TUNTEMATON (kylmästi)

Se sana ei teitä paljoakaan auttaisi. Täällä Pohjolassa vetää ilmiantaja lyhimmän korren... Sellainen menettely tuskin olisi teille mikään suositus ylimetsäherra Lövenborgin perheessä.

HÄRMÄ

Sinä et tunne minua, onneton!

TUNTEMATON

Päinvastoin me tunnemme toisemme tarpeeksi jo pitemmältä ajalta. On viisainta, että muistatte sen tässä kilpailussa.

HÄRMÄ

En ryhdy kilpailemaan kulkurien kanssa!

TUNTEMATON

Tällä kertaa saatte sen tehdä, herra, tahdoittapa sitä eli ei, jollette tahdo väistyä.

(Hella tulee ovelle.)

HÄRMÄ

Minä en koskaan väisty taistelutta!

TUNTEMATON

Enkä minä taistelua!

HÄRMÄ

Varokaa! Jos joku tunkeutuu minun tielleni, hänet minä muserran keinoista välittämättä!

TUNTEMATON

No, syyttäkää sitten itseänne, jos muserrutte omiin keinoihinne!

HÄRMÄ (kohottaa kätensä kuin hyökätäkseen hänen kimppuunsa)

Mitä sinä uskallat kurja maankiertäjä!

TUNTEMATON (astuen askeleen lähemmäksi ja katsoo häntä tiukasti silmiin, Härmä peräytyy)

Parasta se onkin... Se juttu voisi päättyä teille epätyydyttävästi.

16:des kohtaus.

Tuntematon, Hella, Härmä.

HELLA (tullen esiin)

Mitä tämä on? Mitä te oikein ajattelette, herrat?

TUNTEMATON

Kysykää häneltä, neiti... Minusta tässä ei tunnu olevan paljoakaan ajatusta.

HÄRMÄ

Suokaa anteeksi, neiti! Tuo seikkailija ärsytti minua.

HELLA (katkerasti)

Sehän kuuluu hänen seurustelutapoihinsa.

TUNTEMATON

Minä en tiennyt teidän kaivanneen täällä salonkimiestä. Muuten pyydän anteeksi teiltä, neiti, että olen sellainen kuin olen.

(Kumartaa.)

HELLA

Te olette oikeassa. Täällä on salonkimiehiä tarpeeksi.

(Tarjoo Härmälle käsivartensa.)

Tulkaa, herra luutnantti.

HÄRMÄ

Mielelläni, neiti. -- Ja te herra seikkailija, jääkää hyvästi. Toisella kertaa puhumme enemmän tästä.

HELLA

Keksikää itsellenne nimi. Te näette, että tavaramerkilläkin on etunsa.

TUNTEMATON (hymyillen)

Anteeksi, mutta sitä en ole vielä huomannut.

HELLA (kiusoittavasti)

Silloin teidän huomiokykynne on huonompi kuin älynne... Hyvästi, herra Tuntematon!

(Eeva tulee sisään.)

TUNTEMATON (kumartaa vaieten, mutta hiukan ylimielisesti hymyillen. Hella ja Härmä poistuvat.)

17:äs kohtaus.

Tuntematon, Eeva.

EEVA

No, taas te jäitte kuivalle! Ai, ai, teitä! Se oli jo toinen kerta tänään..

TUNTEMATON

Mutta minä säilytin aseman ja sekin on jo paljon.

EEVA

Te olette aika mestari.

TUNTEMATON

Vain kokemusta ja ihmistuntemusta, neiti.

EEVA

Ainakin te osaatte niittää tappioistannekin etua. -- Tässä on nyt se kirje. Tahdotteko olla niin ystävällinen?

(Antaa hänelle kirjeen.)

TUNTEMATON

Mielelläni, neiti. Vienkö terveisiä myöskin?

EEVA

Jos tiedätte oikean henkilön, niin viekää.

TUNTEMATON

Siitä minä kyllä vastaan. Mutta sallitteko, että poistun?

EEVA

Nytkö jo...? Ja mihin?

TUNTEMATON

Lepäämään... Minun täytyy huomenna palata takaisin.

EEVA

Oo, minä ymmärrän... Kuuluuko sekin taktiikkaan?

TUNTEMATON

Taktiikkaan kuuluu aina sellainen vastasiirto, jota vastustaja kaikkein vähimmin toivoisi. -- Hyvästi neiti! Nukkukaa hyvin!

(Poistuu perälle.)

EEVA

Samoin teille!

(Itsekseen, hänen jälkeensä katsellen.)

Kummallinen mies.

KOLMAS NÄYTÖS.

(Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä. On iltapuoli. Eeva seisoo akkunan luona katsellen ulos.)

1:nen kohtaus.

Eeva, Hella.

EEVA (matalasti itsekseen)

Vihdoinkin!

HELLA (tulee hiukan huonotuulisena)

Terveisiä metsästä!

EEVA

Näitkö hänet?

HELLA

En... Koko mies on hävinnyt kuin olisi maa hänet niellyt.

EEVA

Etkö kysynyt?

HELLA

En kehdannut...Tulisi vielä itserakkaammaksi, jos saisi kuulla.

EEVA

Sen hän tekee tahallaan. Hänellä on oikein syntisen hieno maku ilmestyä ja hävitä juuri oikealla hetkellä.

HELLA

Mutta varroppas, sinä ylpeä mies! Vielä minä sinut kesytän!

EEVA (vakavasti)

Hella, sana minulle suoraan, oletko rakastunut häneen?

HELLA (kärsimättömästi)

Ähs! kaikkia sinäkin viitsit kysellä!

EEVA

Tahtoisin vain varoittaa sinua. Hänellä tuskin on minkäänlaista tulevaisuutta. Ja vaikka hän onkin -- niinkuin näkyy -- sivistynyt ja kaikin puolin kunnollinen mies, niin pelkäänpä, että olisi järjetöntä kiintyä häneen.

HELLA

Kuule Eeva... älä nyt rupea noin juhlalliseksi... Kaikki eivät osaa kiintyä yhtä järkevästi kuin sinä.

EEVA

Hän on kaikissa tapauksissa vain kulkija.

HELLA

Hän on kaikissa tapauksissa mies, joka kiinnittää mieltäni!

EEVA

Liiaksikin... sen olen huomannut.

HELLA

Hän ärsyttää minua. Tahtoisin kiertää hänet sormeni ympärille!

EEVA

Mielettömyyksiä! Parasta on, ettet leiki tulella. Korvennat siipesi.

HELLÄ (suuttuen)

Omanipa ovat!

EEVA

Usko minua... sinä et milloinkaan kierrä sitä miestä sormesi ympärille, vaan hän sinut.

HELLA

Kas vaan, kylläpä sinä osaat olla järkevä tänään!

EEVA

Miksi tahdot leikitellä hänen kanssaan? Jollei se parempaa ole, niin siihen hän on tosiaankin liian hyvä!

HELLA

Se on hauskaa!

EEVA

Mutta onko se viisasta?

HELLA (kärsimättömästi)

Ooh, sinä olet oikein inhoittavalla tuulella tänään! Parasta lähteä takaisin metsään!

EEVA

Näitkö siellä Yrjöä?

HELLA

Minä sanoin hänelle... Hyvästi nyt vaan! Älä nyt korvenna siipiäsi, kun hän tulee!

(Menee kiireesti ulos.)

EEVA

Oo, sinä suuri uppiniskainen lapsi!

2:nen kohtaus.

Eeva, Tynjälä.

TYNJÄLÄ (tulee)

Mistä Hella oli närkästynyt, kun ei ollut näkevinään?

EEVA

Taisin vähän liiaksi neuvoa häntä.

TYNJÄLÄ

Ja mistä te keskustelitte?

EEVA

Tuosta tuntemattomasta.

TYNJÄLÄ

Vai niin, onko Hella innostunut häneen?

EEVA

Pelkään niin olevan, vaikka hän sen kieltää... Ehkä se oli väärin minulta. Olenhan itsekin vielä neuvojen tarpeessa.

TYNJÄLÄ

Ei, se oli oikein!

EEVA

Niinkö sinäkin ajattelet?

TYNJÄLÄ

Hän on kyllä kunnon mies ja minä pidän hänestä paljon. Mutta siitä ei mihinkään pääse, että hän on vain tuntematon kulkija.

EEVA

Juuri samaa sanoin minäkin. Ikävä vain, hän olisi muuten erinomainen mies!

TYNJÄLÄ

Luistava! Mutta hänestä tuskin on Lövenborgin tyttärelle.

EEVA

Niin ajattelen minäkin! -- Mutta minun poikani sitävastoin?

(Lähestyy häntä.)

TYNJÄLÄ (vetäen hänet polvelleen)

No olehan nyt! Ja sinä sitten tiedät mikä minä olen.

EEVA

Tiedän kai! -- Mutta sinä et näytä oikein iloiselta tänään. Mikä sinua vaivaa?

TYNJÄLÄ

Eräs kiusallinen juttu, mutta ehkä se selviää vähitellen.

EEVA

Kuule, sinun pitäisi päästä täältä erämaasta pois!

TYNJÄLÄ

Se on totta, minua alkaa jo painaa tämä elämä! Se on liian hermoja kuluttavaa.

EEVA

Sinun täytyy hakea johonkin toimeen Etelään!

TYNJÄLÄ

Sen olen jo tehnytkin.

EEVA

Niinkö, etkä ennen ole minulle siitä puhunut, sinä paha, paha poika!

TYNJÄLÄ

Minulla ei ennen ole ollut varmuutta, mutta nyt minulla on.

EEVA (innostuen)

Oi niin hauskaa!... Ja tietysti sinä pääset. Onhan sinulla niin paljon kokemusta.

TYNJÄLÄ

Niin... kiitos siitä näiden pitkien, pitkien vuosien! (Vilkkaammin.) Mutta minä en mene yksin. Minäpä vien sinutkin mukanani Etelään.

EEVA (hiljaa)

Tiedäthän, että tulen mielellänikin!...

TYNJÄLÄ

Niin, Eeva, minä tiedän sen!

EEVA

Minäkin olen kyllästynyt näihin lyhyihin päiviin, lyhyihin kesiin ja loppumattoman pitkiin öihin ja talviin!

TYNJÄLÄ

Ja sitten me lennämme kuin kaksi muuttolintua Etelään ja rakennamme sinne pienen pesämme, Eeva!

EEVA (iloisesti)

Niin, rakas! Ja silloin alkaa meidän kesämme!

TYNJÄLÄ

Niin, ajatteles!... Minusta onkin tuntunut kuin vallitsisi täällä ainainen talvi... Pohjolalla on kylää oma viehätyksensä... mutta raskasta se on sittenkin...

(Karmala tulee. Eeva ja Tynjälä erkanevat.)

3:mas kohtaus.

Eeva, Tynjälä, Karmala.

KARMALA (juron leikkisästi)

Noo, mitäs forstmestari turhia!... Kyllähän minäkin tuon konstin olen osannut joskus.

EEVA (hämillään)

Aijoimmekin juuri lähteä ulos.... Emmekö mene Hellaa tapaamaan?

TYNJÄLÄ

Lähdetään vain, ettei käy samoin kuin viime kerralla!

(Menevät ulos. Karmala alkaa puhdistaa piippuaan.)

4:jäs kohtaus.

Karmala, Salametsästäjä.

SALAMETSÄSTÄJÄ (tulee hätääntyneenä sisään)

Voiko tänne piiloutua? Poliisit ovat jäljissäni!

KARMALA (katsellen häntä ällistyneenä)

Mitä?... Oletko sinäkin täällä?

SALAMETSÄSTÄJÄ (hämmästyen)

Sinä täällä...

KARMALA (vimmaisesti)

Niin... täällä olen ollut aina siitä asti, kun ajoit minut torpastani, hylkiö! Sillä kertaa pääsit liian helpolla, lurjus!

SALAMETSÄSTÄJÄ (epäröiden)

Sitten on minun turhaa turvautua tänne!

KARMALA

No, mikä pakko on sitten kelpo talon isännän tulla erämaahan piileksimään ruunun kättä?

SALAMETSÄSTÄJÄ