Part 6
Nel ja Saba tulivat luolasta.
Nel oli leikkinyt koiran kanssa, joka luolaan tultuaan oli heti heittäytynyt tytön jalkojen juureen. Hän oli kyllä kuullut arabien huudot, mutta ei ollut välittänyt siitä sen enempää, sillä Egyptissä sekä arabit että beduiinit huutavat milloin vain mieli tekee, niin että aluksi saattaa luulla heidän aina haastavan tappelua. Mutta kun tyttö oli huutanut Stasia luokseen saamatta vastausta, hän meni katsomaan, missä poika oli, ja näki kauhukseen aamun himmeässä valossa Stasin makaavan maassa ja beduiinin hänen päällään ruoska kädessä. Nel alkoi huutaa ja tömistää jalkojaan, mutta kun beduiini ei siitä välittänyt, vaan löi, hän juoksi Stasin luo ja peitti pojan itsellään. Beduiini ei uskaltanut luvatta lyödä tyttöä, joka samassa huusi epätoivoisesti:
-- Saba! Saba!
Saba ymmärsi heti, mistä oli kysymys. Yksi loikkaus -- ja se oli Nelin vieressä. Koiran selkäkarvat nousivat pystyyn, silmät veristyivät ja sen rinnasta nousi vihainen haukunta, joka oli kova kuin ukkosen jyrinä.
Rypistyneet huulet kohosivat ja niitten alta näkyivät suuret valkoiset hampaat ja punaiset ikenet. Koira alkoi kääntää päätään oikealle ja vasemmalle, ikäänkuin se olisi tahtonut näyttää sudanilaisille ja beduiineille pelottavat aseensa ja sanoa:
-- Katsokaa millä minä puolustan lapsia! Kaikki peräytyivät nopeasti, koska ensinnäkin tiesivät, että Saba oli pelastanut heidän henkensä, ja toiseksi koska he näkivät, että suuttunut koira upottaisi empimättä hampaansa sen kurkkuun, joka tällä hetkellä uskaltaisi lähestyä Neliä. He seisoivat siinä avuttomina katsoen arastellen toisiinsa ja ikäänkuin kysyen, mitä nyt, oli tehtävä. He epäröivät niin kauan, että Nel ehti kutsua vanhan Dinahin vapauttamaan Stasin siteistä. Poika nousi ja laskien kätensä Saban pään päälle sanoi hammasta purren miehille:
-- Minä en aikonut tappaa teitä, vaan kamelit. Mutta nämäkin sanat vaikuttivat arabeihin niin järkyttävästi, että he olisivat varmasti hyökänneet uudestaan Stasin niskaan, jolleivät Saban säkenöivät silmät ja hurja olemus olisi pidättäneet heitä siitä.
Seurasi hetken hiljaisuus, sitten kajahti Idryksen kantava ääni:
-- Eteenpäin! Eteenpäin!
11
Kului päivä, yö ja vielä päivä, mutta he ajoivat yhä etelää kohti pysähtyen silloin tällöin hetkeksi syvänteisiin lepuuttamaan, juottamaan ja ruokkimaan kameleja ja tyydyttämään omaa janoa ja nälkää. Takaa-ajajia peläten he kääntyivät vielä enemmän länteen, sillä vettä heillä oli joksikin aikaa riittävästi eikä sitä varten tarvinnut siis ajaa Niilin rantaan. Sadetta oli kestänyt vain seitsemän tuntia, mutta sen ajan olikin vettä tullut kuin pilvet olisivat revenneet. He tiesivät, että syvänteitten pohjilla ja kalliosyvennyksissä olisi vettä ainakin muutaman päivän ajan, niin että riittäisi heille ja kameleille, ehkäpä varastoonkin. Rankkasadetta seurasi ihmeen ihana sää. Taivaalla ei näkynyt ainoatakaan pilveä ja ilma oli kirkas. Öisin säteili tähtien peittämä taivas tuhansin timantein. Erämaan hietikot huokuivat viileyttä.
Kamelien kyttyrät olivat pienentyneet, mutta kun niitä ruokittiin hyvin, eivät ne uupuneet matkasta, vaan juoksivat nopeammin kuin ensimmäisenä päivänä Garak-el-Sultanista lähdettyä. Stas huomasi ihmeekseen, että beduiinit löysivät muutamista syvänteistä ja kallionkoloista durraa ja taateleja, mistä saattoi päätellä, että he olivat edeltäpäin varustautuneet ryöstöön ja sopineet siitä keskenään. Olihan luonnollista, että beduiinit olivat Mahdin hengenheimolaisia, ja juuri siksi sudanilaiset saivat heidät niin helposti salaliittoonsa. Fajumin ja Garak-el-Sultanin ympäristöissä oli paljon beduiineja, jotka osaksi lapsineen ja kameleineen kuljeskelivat pitkin erämaata, osaksi tulivat Medinetiin tai muille rautatieasemille ansiotöihin. Näitä kahta beduiinia Stas ei ollut milloinkaan nähnyt, ja he lienevät tuskin olleetkaan koskaan Medinetissä, koska eivät tunteneet Sabaa.
Toisinaan juolahti Stasin mieleen lahjoa beduiinit, mutta muistettuaan heidän innokkaat huudahduksensa joka kerta, kun Mahdin nimi oli mainittu, hän ymmärsi sen mahdottomaksi. Stas ei kuitenkaan antautunut toivottomuuden valtaan, sillä hänen sielussaan piili ihmeteltävä voima, joka vain kasvoi vastoinkäymisistä. "Kaikki, mitä olen yrittänyt", hän ajatteli, "on päättynyt tappioon. Mutta vaikka minua joka päivä ruoskittaisiin, vaikka minut ruoskittaisiin kuoliaaksi niin en lakkaa ajattelemasta sitä, miten voisin pelastaa Nelin ja itseni näiden roistojen käsistä. Jos takaa-ajajat saavat heidät kiinni, on se sitä parempi, mutta minä koetan joka tapauksessa myös toimia itsenäisesti."
Kun hän muisti, kuinka he olivat lyöneet ja potkineet häntä ja ottaneet häneltä pyssyn, täytti viha hänen sydämensä. Hän tunsi olevansa nöyryytetty. Mutta ennen kaikkea häntä kuohutti Neliä kohdannut vääryys, ja tämä tunne yhdessä viimeisen epäonnistuneen yrityksen herättämän katkeruuden kanssa muuttui suunnattomaksi vihaksi molempia sudanilaisia kohtaan. Isältään hän oli kuullut, että viha sokaisee ihmisen ja että sen valtaan joutuvat vain sellaiset, jotka eivät voi aikaansaada mitään parempaa. Mutta nyt ei Stas ainakaan voinut voittaa eikä salata tuota tunnetta.
Sen huomasi Idryskin, joka tuli siitä levottomaksi, sillä hän ymmärsi, että jos he joutuvat kiinni, ei hän voisi toivoa apua Stasilta. Idrys oli raaka, mutta hän oli myöskin viisas, ja käsitti, että pitää ajatella tulevaisuutta ja jättää pelastuksen tie vapaaksi mahdollisen onnettomuuden varalle. Sen tähden hän tahtoi nyt tehdä sovinnon Stasin kanssa ja rupesi tässä tarkoituksessa juttelemaan hänelle seuraavassa levähdyspaikassa.
-- Kaikesta siitä, mitä sinä aioit meille tehdä, minun täytyi rangaista sinua, muuten toiset olisivat tappaneet sinut. Mutta minä kielsin beduiinia lyömästä liian kovaa.
Kun Stas ei vastannut, hän hetken kuluttua jatkoi:
-- Kuulehan, sinä olet itse sanonut, että valkoihoiset pitävät lupauksensa. Jos sinä Jumalasi nimessä ja pienen "bindin" pään kautta vannot, ettet juonittele enää meitä vastaan, niin minä en käske sitoa sinua yöksi.
Stas ei nytkään vastannut, mutta pojan ilmeestä Idrys ymmärsi puhuvansa turhaan.
Kaikesta huolimatta Idrys kielsi sitomasta poikaa yöksi, vaikka Gebr ja beduiinit olivat kovasti sitä vastaan, ja kun Gebr itsepäisesti piti puoliaan, toinen huudahti vihastuneena:
-- Ensi yönä, kun kaikki nukkuvat, sinä vartioit. Tästä päivästä lähtien yksi meistä vuoron perään varioi muitten nukkuessa.
Ja siitä päivästä saakka oli todellakin vuoron perään aina joku öisin vartioimassa. Tämä häiritsi Stasia ja esti häntä panemasta suunnitelmiaan täytäntöön.
Mutta nyt lapset saivat olla hyvin vapaasti, niin että voivat olla paljon yhdessä ja jutella keskenään. Seuraavassa levähdyspaikassa Stas istuutui Nelin viereen kiittääkseen tyttöä avusta. Hän puristi tytön käsiä sanoen:
-- Nel, sinä olet oikein hyvä ja minä olen kiitollinen sinulle, ja minä sanon sinulle suoraan, että sinä menettelit kuin ainakin kolmetoistavuotias.
Stasin suussa moiset sanat olivat suurta ylistystä, ja tytön sydän täyttyi ilosta ja ylpeydestä. Tällä hetkellä Nelistä tuntui kuin hänelle ei olisi mikään mahdotonta.
-- Kun minä tulen ihan täysi-ikäiseksi, niin nuo saavat nähdä! tyttö sanoi katsoen urhoollisesti sudanilaisiin päin.
Mutta koska hän ei ollut käsittänyt, miksi arabit oikeastaan olivat hyökännet Stasin kimppuun, tämä alkoi kertoa, kuinka oli päättänyt varastaa pyssyn, ampua kamelit ja pakottaa kaikki kääntymään Niilin rantaan.
-- Jos se olisi onnistunut, olisimme nyt vapaita, sanoi Stas.
-- Mutta he heräsivät? tyttö kysyi.
-- Heräsivät. Ja syy oli Saban, joka juoksi syvänteeseen ja alkoi haukkua niin kovaa, että kuollutkin olisi herännyt.
Tytön mieli kuohahti.
-- Paha Saba! Kun se saa meidät kiinni, en sano sille sanaakaan, en muuta kuin että se on paha.
Stas hymähti:
-- Mutta kuinka on mahdollista olla virkkamatta sille sanaakaan ja kuitenkin sanoa, että se on paha?
Nelin kulmakarvat kohosivat ja hämillään hän vastasi:
-- Se näkee sen minun kasvoistani.
-- Ehkä. Mutta se ei ole syyllinen, koska se ei voinut tietää, mitä oli tekeillä. Muista myös, että se oli myöhemmin meille avuksi.
Tämä vähensi jonkin verran Nelin vihaa, mutta hän ei kuitenkaan tahtonut heti antaa syylliselle anteeksi.
Vähän ajan kuluttua suru alkoi sumentaa Stasin silmiä, hän huokasi, nousi kiveltä ja sanoi:
-- Ikävintä on se, etten voinut vapauttaa sinua. Nel kohosi varpailleen ja kiersi kätensä Stasin kaulaan. Hän olisi tahtonut lohduttaa poikaa, kuiskata hänelle kiitollisuuttaan, mutta kun hän ei löytänyt sopivia sanoja, hän kiersi käsivartensa vieläkin tiukemmalle ja suuteli Stasia. Silloin Saba saavutti heidät haukkuen taas yhtä kovaa kuin ennenkin. Se myöhästyi aina, sillä se ei juossut yhtä nopeasti kuin kamelit ja ahdisteli sitä paitsi usein juostessaan sakaaleja ja matalilla kallioilla istuvia kotkia. Nähdessään sen lapset unohtivat kaikki ja huolimatta surullisesta asemastaan alkoivat leikkiä koiran kanssa ja hyväillä sitä, kunnes arabit keskeyttivät heidät.
Chamis antoi koiralle syötävää ja juotavaa, ja sitten kaikki istuutuivat taas kameleilleen ja ajoivat täyttä vauhtia etelään päin.
12
He olivat kulkeneet pisimmän taipaleen ajaen melkein yhtä mittaa kahdeksantoista tuntia ja levähtäen vain kerran hiukan. Ainoastaan hyvät ratsukamelit, joilla on runsas varasto vettä vatsassa, voivat kestää sellaista ajoa. Idrys ei säälinyt juhtia, sillä hän todellakin pelkäsi takaa-ajajia, jotka hänen arvelunsa mukaan olivat jo aikoja sitten lähteneet matkalle molempien insinöörien johtamina. Vaara uhkasi Niilin puolelta, sillä varmaa oli, että kaikille sheikeille Niilin kahden puolen oli sähkeitse ilmoitettu lasten ryöstämisestä ja käsketty lähettää vartioita erämaahan. Chamis vakuutti, että hallitus ja insinöörit ovat luvanneet suuren palkinnon pakolaisten vangitsemisesta ja että erämaa tästä syystä on täynnä vaanijoita. Ainoa keino välttää näitä on ajaa mahdollisimman kauas länteen, mutta siellä päin on suuri Kharge-keidas, jonne myöskin on voitu lähettää sähkösanomia. Sitä paitsi heidän vesivarastonsa loppuisi muutaman päivän kuluttua ja jos he etenisivät kovin kauaksi länteen, olisi kuoleminen janoon uhkana.
Ruokavaroja he tarvitsivat myöskin. Beduiinit olivat tosin pari päivää ennen ryöstöä varanneet durraa, kuivaa leipää ja taateleja määrättyihin paikkoihin, mutta vain jonkun päivän matkalle Medinetistä. Idrys ajatteli peloissaan, että kun ruokavarat loppuvat, täytyisi lähettää miehiä rantakyliin ostamaan lisää, ja silloin nämä saattaisivat helposti joutua paikallisten sheikkien käsiin ja antaa koko karavaanin ilmi. Tilanne oli todella arveluttava, melkeinpä epätoivoinen, ja Idrys näki päivä päivältä yhä selvemmin, miten mielettömään tekoon oli ryhtynyt.
-- Kunpa jo olisimme onnellisesti sivuuttaneet Assuanin! hän hoki itsekseen levottomana.
Hän ei uskonut Chamiksen vakuutuksiin, että Mahdin joukot muka olivat jo aivan lähellä Assuania, sillä hän oli jo aikaa sitten pannut merkille, että tuo valkoihoinen "uled", joka oli toista mieltä, tiesi enemmän kuin muut. Mutta hän toivoi ensimmäisen koskipaikan takana olevan enemmän profeetan hengenheimolaisia ja näitten auttavan heitä toimittamalla ruokavaroja ja kameleja. Mutta beduiinien laskelmien mukaan Assuaniin oli vielä noin viiden päivän matka, enimmäkseen erämaata, ja jokaisessa levähdyspaikassa vähenivät ihmisten ja eläinten ruokavarat silminnähtävästi.
Kaikeksi onneksi he saattoivat ajaa kameleilla täyttä vauhtia, sillä helle ei näyttänyt uuvuttavan niitten voimia. Vaikka aurinko keskipäivällä paahtoikin palavasti, oli ilma silti raikas. Mutta yöt olivat niin kylmiä, että Stas sai Idryksen luvalla siirtyä Nelin kamelille pitämään huolta tytön terveydestä ja suojelemaan häntä vilustumiselta.
Pojan pelko oli kuitenkin turha, sillä Dinah, jonka silmät, tai oikeammin silmä, oli parantunut, piti pikku neidistä hyvää huolta. Stasia ihmetytti, ettei Nelin terveys ollut ainakaan tähän mennessä mitenkään heikentynyt ja että tyttö kesti matkan yhtä hyvin kuin hänkin, vaikka he pysähtyivät yhä harvemmin lepäämään. Suru, pelko ja kyyneleet, joita Nel vuodatti isäänsä ikävöidessä, eivät vahingoittaneet hänen terveyttään. Hän oli laihtunut hiukan, mutta hänen ennen kalpeat kasvonsa olivat ruskettuneet, eikä hän ollut viime päivinä väsynyt läheskään yhtä paljon kuin matkan alussa. Mutta Idrys olikin antanut hänelle parhaan kamelin ja tehnyt hänen satulansa niin mainioksi, että tyttö saattoi maata siinä ja nukkuakin. Erämaan raitis ilma, jota hän hengitti päivisin ja öisin, antoi hänelle voimia kestää matkan rasituksia ja puutetta.
Stas ei ainoastaan pitänyt tytöstä huolta, vaan osoitti hänelle varta vasten suurta kunnioitusta, ja hän huomasi tämän vaikuttavan arabeihinkin, jotka kuvittelivat kuljettavansa hyvin kallisarvoista ja tärkeää vankia, jota oli kohdeltava hellävaroen. Idrys oli tottunut tähän jo Medinetissä, jossa kaikki olivat olleet tytölle helliä. Neliltä ei puuttunut vettä eikä taateleita. Hirmuinen Gebr ei olisi enää uskaltanut kohottaa kättään tyttöä vastaan. Tähän vaikutti kaiketi osaltaan tytön tavaton kauneus, joka hurmasi jopa kylmät arabitkin. Usein, kun hän lepopaikalla seisoi ruusupensaista tehdyn nuotion ääressä ja hänen kasvonsa rusottivat liekkien valossa ja kuu hopeoi hänen hiuksiaan, eivät sudanilaiset ja beduiinit pystyneet irrottamaan katsettaan hänestä. Tapansa mukaan suutaan ihmetyksestä maiskutellen he huudahtelivat: Allah! Mashallah! tai Bismillah!
Seuraavana päivänä keskipäivän aikaan Stas ja Nel näkivät jotakin hauskaa. Heti auringon noustua ilmaantui erämaan ylle läpikuultavaa usvaa, joka kuitenkin pian hälveni. Auringon kohottua korkeammalle, helle yltyi entistä tulisemmaksi. Kun kamelit olivat pysähtyneet, ei tuntunut pienintäkään tuulenhenkäystä. Ilma ja hiekka näyttivät nukkuvan helteessä. Karavaani oli juuri tullut suurelle, yksitoikkoiselle tasangolle, kun lapset yhtäkkiä huomasivat ihmeellisen näyn. Solakat palmut ja pippuripuut, mandariini-istutukset, valkoiset talot, pieni temppeli nuolisuorine torneineen ja alempana kaupunkia ympäröivät muurit -- kaikki tämä näkyi niin selvästi ja niin lähellä, että saattoi luulla karavaanin puolen tunnin kuluttua olevan keskellä keidasta.
-- Mitä tämä on? Stas huudahti. -- Nel, katso!
Nel nousi katsomaan ja meni samassa aivan mykäksi ihmetyksestä, mutta hetken kuluttua hän alkoi huutaa iloisesti:
-- Medinet! Isän luokse!
Stas kalpeni mielenliikutuksesta.
-- Todellakin... Ehkä se on Kharge... Ei! Sen täytyy olla Medinet... Minä tunnen temppelin ja nuo tuulimyllyt kaivoilla...
Amerikkalaiset kaivotuulimyllyt paistoivat todellakin kaukaa kuin suuret tähdet. Vihreätä taustaa vasten ne erottautuivat niin selvästi, että Stas näki niitten punaiseksi maalatut siivet.
-- Se on Medinet!...
Stas oli kuullut kerrottavan ja lukenut kirjoista, että erämaassa toisinaan esiintyy kangastus, "fata morgana". Matkamies saattaa nähdä keitaita, kaupunkeja, metsiä, järviä -- kaukaisten, todellisten esineitten petollista heijastusta. Mutta tällä kertaa näky oli niin selvä, ettei hän voinut epäillä todella näkevänsä Medinetin. Tuossa torni mudirin talon kohdalla, tuossa temppelitornin huippuun tehty parveke, jolta muezzin kutsuu kansaa hartaushetkeen, tuossa tutut palmuryhmät ja etenkin nuo tuulimyllyt! Ei -- tämän täytyy olla totta! Pojan mieleen juolahti, että mahdollisesti sudanilaiset olivat huomanneet joutuvansa kiinni ja päättäneet kaikessa hiljaisuudessa palata Fajumiin. Mutta heidän levollisuutensa sammutti hänen toivonsa. Jos se olisi Fajum, he eivät katsoisi sitä noin rauhallisesti. He näkivät näyn, osoittivat sitä sormellaan, mutta heidän kasvoillaan ei ollut pienintäkään epävarmuuden tai levottomuuden ilmettä. Stas katsoi vielä kerran, mutta näky oli hänestä epäselvempi; ehkä arabien välinpitämättömyys aiheutti sen. Hän ajatteli myös, että jos he todella olivat kääntyneet takaisin, olisi karavaani jo pelostakin pysytellyt koossa. Mutta beduiineja, jotka Idryksen käskystä olivat jo parina päivänä ajaneet edellä, ei näkynyt lainkaan, ja Chamis oli niin kaukana jäljessä, että näytti pieneltä kuin haukka.
-- Fata morgana, Stas ajatteli.
Samassa Idrys ajoi hänen viereensä ja huudahti:
-- Hei! Joudu! Näetkö Medinetiä?
Hänen äänensä oli niin pilkallinen, että pojan mielestä katosi viimeinenkin toivo. Alla päin hän kääntyi Nelin puoleen aikoen hälventää hänen harhaluulonsa, kun yhtäkkiä sattui jotakin, mikä johti kaikkien ajatukset toiseen suuntaan.
Ensin ajoi toinen beduiineista täyttä laukkaa heitä vastaan heiluttaen pitkää arabialaista pyssyä, jollaista ei kenelläkään karavaanissa ollut. Idryksen luo tultuaan hän vaihtoi tämän kanssa hätäisesti pari sanaa, minkä jälkeen karavaani heti kääntyi syvemmälle erämaahan. Jonkin ajan kuluttua tuli toinenkin beduiini taluttaen köydestä lihavaa kamelia, jolla oli satula kyttyrällä ja nahkaiset pussit kyljillä kahden puolen. Taas vaihdettiin lyhyesti muutamia sanoja, joista Stas ei kuitenkaan voinut erottaa ainoatakaan. Karavaani kiirehti länteen ja pysähtyi vasta kapeaan syvänteeseen, joka oli täynnä kallionkielekkeitä, koloja ja luolia. Yksi luolista oli niin suuri, että beduiinit voivat piilottaa siihen sekä kamelit että ihmiset. Stas aavisti, mitä oli tapahtunut, kävi levolle lähelle Idrystä ja oli nukkuvinaan. Hän toivoi arabien, jotka olivat vaihtaneet vain muutaman sanan keskenään, rupeavan nyt puhumaan asiasta lisää. Eikä hänen toiveensa pettänytkään, sillä kamelien saatua syötävää beduiinit, sudanilaiset ja Chamis alkoivat neuvotella keskenään.
-- Täältä me emme voi lähteä ennenkuin yöllä, ja päivisin meidän täytyy pysytellä piilossa, virkkoi yksisilmäinen beduiini. -- Tästä eteenpäin on syvänteitä runsaasti ja jokaiseen niistä voi piiloutua.
-- Mutta oletko varma, että se oli vartiomies? kysyi Idrys.
-- Allah! Me puhuimme hänen kanssaan. Onneksi hän oli yksin. Hän oli kallion takana, emmekä me voineet nähdä häntä, mutta me kuulimme hänen kamelinsa äänen jo kaukaa. Silloin me ajoimme niin hiljaa, että hän huomasi meidät vasta, kun olimme muutaman askelen päässä hänestä. Hän säikähti kovasti ja aikoi ampua meitä. Vaikka hän ei olisikaan osunut meihin olisivat toiset vartiomiehet voineet kuulla laukauksen, ja sen tähden huusin hänelle heti: "Seis! Me ajamme takaa karkulaisia, jotka ovat varastaneet kaksi valkoihoista lasta. Kohta saapuu koko takaa-ajajain joukko tähän." Mies oli nuori ja typerä, uskoi ja vannotti meitä kautta Koraanin, että puhuimme totta. Mahdi suokoon syntimme anteeksi...
-- Ja siunatkoon, virkkoi Idrys. -- Puhu, mitä sitten teitte?
-- Kun olimme vannoneet, kertoi beduiini, -- sanoin miehelle: "Mutta kuka todistaa sen, ettet sinä itse kuulu rosvoihin, jotka ovat varastaneet lapset ja jotka mahdollisesti ovat käskeneet sinun tässä estää takaa-ajajia?" Minä käskin hänen vannoa; hän suostui siihen ja luotti meihin yhä enemmän. Me aloimme kysellä, oliko kuparilankoja pitkin saapunut minkäänlaisia määräyksiä sheikeiltä ja oliko takaa-ajoon ryhdytty. Hän myönsi ja sanoi, että luvassa oli suuria palkintoja. Hän kertoi myös, että kaikkia kahden päivän matkan päässä Niilistä olevia syvänteitä vartioidaan ja että virtaa pitkin kulkee alinomaa suuria badureja (höyrylaivoja), jossa on englantilaista sotaväkeä...
-- Eivät auta "badurit" eivätkä sotajoukot Allahin ja profeetan voimaa vastaan...
-- Tapahtukoon niin kuin sanot!
-- Mutta kerro, mitä sitten teitte miehelle? Yksisilmäinen beduiini osoitti toveriaan.
-- Abu-Anga, hän jatkoi, -- kysyi mieheltä vielä, oliko läheisyydessä muitakin vartiomiehiä, ja kun mies vastasi, ettei muita ole, niin Abu-Anga pisti vartiomiestä veitsellä kurkkuun niin nopeasti, ettei tämä ehtinyt edes huutaa. Heitimme hänet sitten rotkoon ja peitimme kivillä ja pensaitten oksilla. Kylässä luulevat hänen paenneen Mahdin luo; hän sanoi, että sellaista tapahtuu.
-- Jumala pelastakoon ne, jotka pakenevat, kuten on teidätkin pelastanut, virkkoi siihen Idrys.
-- Niin... pelastanut on, sanoi Abu-Anga, -- sillä nyt tiedämme, että meidän täytyy pysytellä kolmen päivän matkan päässä Niilistä, ja sitä paitsi saimme pyssyn ja lypsävän kamelin.
-- Nahkapussit, sanoi yksisilmäinen, -- ovat täynnä vettä ja laukuissa on runsaasti ruokaa, mutta ruutia löysimme vähän.
-- Chamiksella on muutamia satoja patruunoita valkoihoisen pojan pyssyyn, mutta me emme osaa käyttää sitä. Ruuti on aina samanlaista ja kelpaa meidänkin pyssyymme.
Sen sanottuaan Idrys vaipui ajatuksiinsa ja hänen kasvoilleen nousi hyvin huolestunut ilme, sillä hän ymmärsi, että jos he vartiomiehen kuolemaan syyllisinä joutuisivat Egyptin hallituksen käsiin, ei Staskaan voisi vapauttaa heitä tuomiosta ja rangaistuksesta.
Stas kuunteli jännittyneenä, sydän sykkien. Hän lohdutti se, että takaa-ajoon oli ryhdytty, palkintoja luvattu ja sheikeille annettu määräys pidättää kaikki etelään päin kulkevat karavaanit. Poikaa ilahdutti myöskin se tieto, että Niiliä pitkin kulki englantilaista sotaväkeä höyrylaivoissa. Mahdin dervishit saattoivat taistella egyptiläisiä vastaan, vieläpä voittaakin, mutta englantilaisiin sotajoukkoihin nähden oli asian laita aivan toinen, eikä Stas epäillyt hetkeäkään, ettei jo ensimmäinen taistelu päättyisi omien voittoon. Iloisemmin mielin hän nyt ajatteli: "Vaikka meidät vietäisiinkin Mahdin luo, saattaa tapahtua, että perille saapuessamme ei Mahdia eikä hänen dervishejään ole enää olemassa." Mutta tätä iloa synkensi ajatus, että siinä tapauksessa heitä odottaisi kokonaisia viikkoja kestävä matka, joka vihdoin uuvuttaisi Nelin voimat, ja koko tämän ajan täytyisi heidän olla roistojen ja murhamiesten seurassa. Muistellessaan nuorta arabia, jonka beduiinit olivat teurastaneet kuin lampaan, Stas tunsi pelkoa ja sääliä. Hän päätti olla puhumatta siitä Nelille, jottei pelottaisi tyttöä. Kun Stas oli kuullut beduiineilta haluamansa, hän oli heräävinään ja meni Nelin luo. Tyttö istui nurkassa Dinahin vieressä ja söi taateleita kostuttaen niitä kyynelillään. Nähdessään Stasin tulevan hän puri taatelin sydänkiveä pidättääkseen kyyneleitään.
-- Nel, Stas virkkoi. -- Medinet oli harhanäky, mutta minä tiedän nyt varmasti, että takaa-ajajat ovat matkassa. Älä siis sure äläkä itke.
Tyttö katsoi itkettyneillä silmillään häneen ja vastasi katkonaisella äänellä:
-- Ei, Stas... minä en tahdo itkeä... mutta minun silmiäni kirveltää...
Samassa alkoi tytön leuka vapista, ummistettujen silmäripsien alta valui kyyneleitä ja hän hyrähti itkuun.
Stas rupesi lohduttamaan:
-- Nel, älä nyt ole mikään suihkulähde. Näitkö, että he ovat ottaneet joltakin pyssyn ja kamelin? Tiedätkö, mitä se merkitsee? Se merkitsee, että erämaassa on paljon vartiomiehiä. Tällä kertaa nuo roistot onnistuivat saamaan kiinni vartiomiehen, mutta ensi kerralla he joutuvat itse kiinni. Niiliä pitkin kuulemma kulkee höyrylaivoja... Me palaamme takaisin, Nel, ja höyrylaivalla palaammekin. Älä pelkää!...
Hän olisi ehkä näin lohduttanut tyttöä kauankin, jollei omituinen ääni olisi kiinnittänyt hänen huomiotaan. Se kuului tulevan hiekkakummuilta ja oli metallinen ja kirkas. Stas kuunteli. Pian alkoi ääniä kuulua joka puolelta. Hänen mieleensä juolahti ajatus, että arabialaiset vartiomiehet ehkä antoivat merkkejä toisilleen. Pojan sydän alkoi lyödä kiivaasti. Hän katsoi useamman kerran sudanilaisiin nähdäkseen olivatko nämä levottomia. Mutta ei! Idrys, Kebr ja molemmat beduiinit nakersivat kaikessa rauhassa kuivaa leipäänsä; Chamis vain näytti ihmettelevän. Ääniä kuului yhä. Vähän ajan kuluttua Idrys nousi, katsoi luolasta ulos ja palasi takaisin jääden lasten viereen seisomaan.
-- Hietikot alkavat laulaa.
Stas tuli niin uteliaaksi, että unohti päätöksensä olla puhumatta Idryksen kanssa, ja kysyi:
-- Hietikot? Mitä se merkitsee?
-- Erämaassa saa sellaista usein kuulla ja se merkitsee, ettei pitkään aikaan tule sadetta. Mutta helle ei tule meitä rasittamaan, sillä Assuaniin saakka me ajamme öisin.