Part 9

Kesä on korkeassa pohjolassa kauneimmillaan. Kiivetäkö ylös tunturille ja antaa raikkaan tuulen hyväillä kuumettuneita kasvojaan, mennäkö metsään ja hengittää keuhkoihinsa tuoretta havun tuoksua vai soudellako tunturijärvellä, jonka vesi on niin kirkasta, että kalat välkkyilevät uidessaan ja pohja kuultaa monen sylen syvyyksistä?

Kaikki on ennallaan, ja kuitenkin on kaikki uutta.

Kauneus ja vehmaus eivät enää tuo mieleen muistoja menneistä, tunnelmaa siitä, kuinka olisi voinut olla, kaikki on kuluvan hetken ja tulevan, aavistettavan onnen hiljaista ylistyslaulua, kauan odotettua ja tuskalla ansaittua.

Gyllenmarck puristaa morsiamensa lujemmin itseänsä vasten.

"Että minä todellakin kaiken tämän saavutin!"

"Sinä et tällaista koskaan kuvitellutkaan, sinä pidit kaikkea saavutettavissa olevaa jo saavutettuna ja aioit elää sillä, mitä joskus oli ollut".

"Sinäpä sen sanoit".

Aurinko on korkealla tehdäkseen yötkin päiväksi, linnut visertävät ilmassa.

Metsäherran virkataloon on astunut uusi ajanjakso. Siellä tartutaan kourin kiinni kuluvaan hetkeen ja koko elämään.