Chapter 5

Niin, ja nyt tahdon sille täydellisen varmuuden. Minä en ole hetkeäkään epäillyt ettei hallaa tule. En ole tavannut ketään muuta, joka sitä uskoisi, sillä sinä olet heihin epäuskoa istuttanut; mutta juuri tämän kautta saan teille epäilijöille näytetyksi kellä on valta luonnonkin yli.

KARI.

Siis odotat ihmettä vakuuttaaksesi itseäsi ja muita. Eipä uskosi sitten olekaan niin kovin vahva, vaikka se siltä kuuluu. Ennenkuin ensi yö loppuu, on sekin jo kumossa. Hyvää yötä, minulla on kiire. _(Menee.)_

ANTTI.

_(Jää katsomaan hänen jälkeensä; yksin.)_ Hänellä on varmuutta, ei minulla. _(Katselee ympärilleen.)_ Tulisiko kuitenkin halla. _(Istuutuu jonkun työntökärrin päälle miettiväisenä eteensä tuijottaen. Vähän ajan perästä tulee MÄKÄRÄ itsekseen supisten, mutta huomattuaan Antin hiipii hänen luokseen ja kyykistyy katsomaan.)_

ANTTI.

_(Hypähtää ylös säikähtäen ja peräytyy hiukan.)_ En tunne teitä.. Ketä te etsitte?

MÄKÄRÄ.

Minä etsin kristittyä.

ANTTI.

Missä luulette tähän aikaan kristittyjä löytyvän?

MÄKÄRÄ.

Minä tiedän että edessäni on oikea kristitty.

ANTTI.

Erehdytte varmaan, ette tunne minua, ette tiedä että olen suurin syntinen. Tuntuu kuin jumala hylkäisi minut tykkönään.

MÄKÄRÄ.

Minut on hän jo aikoja hyljännyt. Olen vielä suurempi syntinen, jumala paratkoon.

ANTTI.

_(Ihastuen.)_ Vieläkö tapaan semmoisen ihmisen, joka oman heikkoutensa ja pienuutensa tuntee, edes yhden järjellisen ihmisen maailmassa.

MÄKÄRÄ.

No vie sun vihtahousu, itseäsi!.. Kun sanoo järjelliseksi vanhaa Mäkärätä, jota kaikki sanovat.. _(Koputtaa päätään.)_ .. he, he, he!

ANTTI.

Mäkärä..? Ja kun minä en sinua ennen tuntenut.. Terve, terve! Jumalalle kiitos, että hän sinut tänne lähetti! Et tiedä kuinka hyvään aikaan tulit. Sinä olet ainoa, johonka minä nyt voin turvautua.

MÄKÄRÄ.

Minäkö?.. he, he, he!

ANTTI.

Tuntuu kuin jumala olisi lähettänyt sinut tukemaan minua. Sillä se aina vahvistaa, kun on joku semmoinen, joka uskoo samaa. En voi sanoa kuinka iloinen olen.

MÄKÄRÄ.

No, no .. malta nyt hiukan .. niin, sanon näet sinuksi vanhan tavan mukaan, sillä ei ukko Mäkärä ole niihin temppuihin oppinut .. he, he, he! Mutta asiasta toiseen.. Oletko jo löytänyt tietä elämän puulle.

ANTTI.

Ainakin olen luullut löytäneeni.

MÄKÄRÄ.

Mutta jos et olisi löytänytkään.

ANTTI.

Mitä?.. Enkö olisi löytänyt?

MÄKÄRÄ.

Kuinka tietä sinne löydät, jonne ei tietä olekaan.

ANTTI.

Tietysti se on.

MÄKÄRÄ.

Ehee, ei sitä ole. Jos mieli päästä elämän puulle, niin kule metsässä: kuta synkempi korpi, sitä lähempänä elämän puu.

_(ANTTI katsoo tutkivasti häntä.)_

MÄKÄRÄ.

Mitä katsot?.. Etkö usko?.. Kyllä se niin on, että polkua sinne turhaan etsit.

Mutta aivan todellako olet koettanut ponnistella päästäksesi taivaasen.

ANTTI.

Olen ainakin koettanut taistella itseäni vastaan.

MÄKÄRÄ.

Vieläkö mitä .. he, he, he! Aivanko todella?

ANTTI.

Aivan.

MÄKÄRÄ.

Ei maksa vaivaa.

ANTTI.

_(Hämmästyen.)_ Kuinka sinä niin sanot?

MÄKÄRÄ.

No, no.. Ei tarvis uskoa .. ei tarvis uskoa, mutta ukko Mäkärä on koetellut.. _(Liikutettuna.)_ Katso minua hiukan.. Otsa on täynä vakoja ja jokainen vako on vaatinut osansa. Kyllä ukko Mäkärä tietää jo mitä elämä on .. niin, niin .. kyllä se tietää. Ne silmät ovat jo vetensä vuotaneet, vaikka vielä voivat kostua niitä muistellessa. Kyllä jumala on siitä koettanut kalua saada, mutta sitkeä nahka .. niin, sitkeä se on ja sitkeämmäksi se käy .. niin, niin.. _(Alkaa itkeä, mutta lakkaa äkkiä.)_ Mitä sitä itkee, ei se sillä parane. Ei sitä pitäisi itkeä, purra vaan hammastaan, kuin yhden olisi syönyt ja toista olisi nielemässä. Mutta eihän sekään auttaisi, onhan Mäkärä jo sitäkin kokenut. Yhtä ja toista sitä koettaa täytyy, aina johonkin turvautua, kun ei muuta neuvoa ole. Näin se sitten käy.. Ei Mäkärällekään olisi niin hullusti käynyt, jos olisi malttavampi ollut. _(Katsoo tuijottaen maahan.)_ .. Ei olisi pää mennyt.... Mutta herra on kiivas ja ankara jumala .. he, he, he! Niin se on, etkö usko?

ANTTI.

Hän on samalla kiivas ja lempeä.

MÄKÄRÄ.

Ankara se on aina ollut. Ei lempeä vähääkään, ei vähääkään .. he, he, he! Kerrassa ankara. Ja nyt näyttää hän ihmisille kovuutta oikein vanhurskaudessansa.

ANTTI.

Sinä pilkkaat jumalaa, kun sanot tuolla tavalla.

MÄKÄRÄ.

He, he, he! Pilkkaanko? En toki vähääkään .. aivan täyttä totta.. Sen ihmisen täytyisi olla kerrassa vanhurskas, joka voisi olla niin ankara lähimäiselleen.. Elä katso niin pitkään, kyllä se on sillä lailla.

ANTTI.

Sinä saatat minut aivan sekasin.

MÄKÄRÄ.

Parempi se onkin .. he, he, he!

ANTTI.

Ei, tietysti varmuus on aina parempi ja se minun täytyy saada, muutoin olen hukassa, sillä en ole taas selvillä mistään. Ja jos halla vie tou'ot vielä tänäkin vuotena, silloin en käsitä, minkälainen mitta jumalalla on.

MÄKÄRÄ.

Eihän hänellä mittaa olekaan.

ANTTI.

Luuletko sinäkin sitten hallan tulevan?

MÄKÄRÄ.

Hallanko? Johan tuota näkyi kuuraa viimekin yönä.

ANTTI.

Näkyikö? Mutta ei se sillä ole sanottu, onhan sekin jumalan käsissä.

MÄKÄRÄ.

Onpa tietenkin, eihän muutoin hallaa tulisikaan.

ANTTI.

Mäkärä, elä vie minulta viimeistä uskoani. Jos me yhdessä uskomme ja rukoilemme ettei hallaa tule, niin jumala kuulee, jos hän on oikea jumala.

MÄKÄRÄ.

Hyh! Oletko saanut mitään rukoilemalla?

ANTTI.

Kyllä kai jotakin.

MÄKÄRÄ.

Et mitään, et osaa rukoillakaan sillä tavalla.

ANTTI.

Sinä olet kova.

MÄKÄRÄ.

Enhän minä ole kova, vaan jumala. Huh! on jo niin kylmä, että puistattaa.

ANTTI.

Sinulla kun ei ole takkia.

MÄKÄRÄ.

Mistäpä sitä köyhällä takkia näin kesäiseen aikaan. Ja tämäkin on korkeamman määräys.

ANTTI.

Minä en voi nähdä sinua noissa vaatteissa.

_(Heittää pois päälystakkinsa ja antaa sen alla olevan papin nutun Mäkärälle.)_

Ota tämä nuttu päällesi.

MÄKÄRÄ.

Niin minäkö?.. Papin takin.. Ehei toki!

ANTTI.

Nuttu kuin nuttu, pane vaan se päällesi.

MÄKÄRÄ.

No voi, voi! Jokohan uskallan? _(Ottaa sen.)_ Mutta ei kai nyt pirutkaan uskalla tulla lähelle, kun minulla on papin takki. _(Panee sen päälleen, kohottaa ruumiinsa suoraksi ja alkaa kävellä edestakaisin.)_ Nyt ei muuta kuin läpäsin kaulaan, etkö anna sitäkin? Hi, hi, hi! Eikö passaa .. ilmanhan minä vaan. _(Huomattuaan Karin, joka lähestyy heitä.)_ kas tohtuori, kuulkaapas! _(Juoksee Antin viereen, joka on istuutunut johonkin.)_ Eroitatkos nyt kumpi meistä on pappi, häh?

KARI.

_(Tullessaan.)_ No joko Antti on niin pitkälle päässyt, että papin puvustaan luopuu?

MÄKÄRÄ.

Lähdenpä nyt nukkumaan, ei pirut vain uskalla unessakaan tulla, luulevat papiksi, he, he, he! _(Alkaa mennä.)_

ANTTI.

_(Katsoo hänen jälkeensä.)_ Ainakin sopisi hän yhtä hyvin papiksi kuin minä. Nyt vasta alan käsittää puutteellisuuttani sillä sijalla. Minulla ei ole ollut aavistustakaan siitä minkälaisia pappien tulisi olla. Enhän minä ole sitä virkaa ollenkaan käsittänyt. Luulin kaikki olevan siinä, jos minä uskon että jumala löytyy ja teen mitä kirkkolaki papilta vaatii. Mutta, vaikka senkin tekisin, en olisi vielä alussakaan. Kyllä minun nyt täytyy myöntää että sinä Kari olit oikeassa: olen luullut itsestäni liika paljon. Minä olen taas ollut harhatiellä.

KARI.

Semmoiset miehet kuin sinä eivät koskaan pääse selvyyteen, ne harhailevat aina.

ANTTI.

Mutta jumalaa ja hänen töitänsä ei ole kenenkään helppo käsittää. En ainakaan minä ole häntä käsittänyt.

KARI.

Etkä ole käsittäväkään.

_(KARI lähtee kävelemään aivan kanavan partaalle, ANTTI jää miettiväisenä istumaan.)_

KARI.

Antti, tulepas katsomaan, aivan kuurassa, ja hieno riitta tuossa vesi-astiassa.

ANTTI.

_(Hypähtää ylös.)_ Onko se mahdollista? _(Mennessään.)_ Se ei voi sittenkään olla mahdollista. _(Tultuansa Karin luo masentuneena.)_ Tosi se kumminkin on.. Onko todellakin halla jo käsissä ja kurjuus ihmisten edessä vielä suurempana.. Kari, neuvo sinä mitä tehdä, nyt minä olen aseetoin.

KARI.

Niin, mitä tehdä? Se on kysymys. _(Osoittaa sormellaan.)_ Katsopas, tuollakin muuan mies levotoinna viljapeltojansa kiertelee voimatta mitään tehdä. Kyllä ei tänä yönä monen miehen silmään uni tule.

ANTTI.

Onko tämä nyt jumalan vai ihmisten syy? _(Vaipuu ajatuksiinsa.)_

KARI.

Se ei ole kummankaan.

ANTTI.

Kari, kuule, syy onkin minussa, tämä kaikki on minun tähteni.

KARI.

Tämäkö sinun tähtesi?

ANTTI.

Minun. Olen suuresti rikkonut jumalata vastaan ja siksipä hänen tuomionsa lepää päälläni. Jumala tahtoo nyt näyttää minulle selvään, kuinka vähäinen minä todellakin olen. Minä kun luulin omalla voimallani voivani poistaa jumalan vitsauksen. Siksipä täytyy hänen minua näin rangaista. Sen aseen, jonka tarkoitin muita kohtaan, on hän kääntänyt minun omaan poveeni. Ja nytkö täytyy kaikkien kärsiä minun tähteni?

KARI.

Houritko sinä.

ANTTI.

Se ei ole vielä myöhäistä; jos minä heittäyn tuonne kanavaan, niin muut pelastuvat.

KARI.

_(Tarttuu kiini häneen.)_ Antti, oletko mieletön?

ANTTI.

Kun Joonas heitettiin mereen, niin myrsky asettui. _(Nostaa kasvonsa taivasta kohti.)_ Korkeuden herra, rankaise minua yksin, elä anna muiden kärsiä minun tähteni!

KARI.

_(Yhä pitäen häntä kiini.)_ Mies hoi! mihinkä sinä olet järkesi kadottanut?

ANTTI.

Sinä et saa estää minua pelastamasta muita. _(Puoleksi polvillaan rukoillen häntä.)_ Minä rukoilen sinua, laske minut tuohon syvyyteen.

KARI.

Ei, hyvä mies, se enää auta.

ANTTI.

Jos ei autakaan, mutta minun täytyy sinne. Minä en jaksa kantaa tätä.

KARI.

Huono mies. Etkö jaksa kärsiä sitä mitä muutkin.

ANTTI.

Se on tosi se.. Ehken voisin olla apunakin muille.

KARI.

Suurenakin apuna.

ANTTI.

Luuletko niin?

KARI.

Varmaan.

_(Kuuluu pientä meteliä; pari miestä tuovat Mäkärätä puoleksi väkisten: hänen naamansa ja kätensä ovat veressä, vaate on kääritty kaulan ympäri; Antin antama takki on hänen päältään poissa.)_

MÄKÄRÄ.

Heittäkää irti, kyllä minä menen. _(Miehet heittävät irti Mäkärän, joka menee Antin ja Karin luo.)_

MÄKÄRÄ.

_(Kiskaisee vaatteen kaulastaan, josta verihaava tulee näkyviin.)_ Katsokaa, taivaan herra on kova.

KARI.

_(Säikähtäen.)_ Mikä miehellä!

_(ANTTI peräytyy, kääntää pois kasvonsa ja painuu kädet ristissä istumaan.)_

MÄKÄRÄ.

Pirut olivat viedä minulta hengen, vaan keskenpä se jäi.

KARI.

_(Katsottuaan haavaa ottaa taskustaan kääreen ja sitoo sillä haavan.)_

Ei tämä ole kovin vaarallinen, mutta jos olisi mennyt hiukan syvemmälle, niin olisipa ukon henki vaarassa. Itsekö sinä tämän teit?

MÄKÄRÄ.

Niinkuin pirut pakoittivat. Kauan ne sentään perästä ajoivat, ennenkun saivat saunan nurkkaan ahdistetuksi, ja silloin ei muu auttanut kuin .. puukko kurkkuun.

ANTTI.

_(Nousee ja katsoo ympärilleen.)_ Ei auta rukouskaan. Jumala on jättänyt meidät.

ERÄS MIES.

_(Tuopi Antin Mäkärälle antamaa takkia Antille.)_ Eikös tämä ole kirkkoherran takki, mitenkä se on tuonne tielle joutunut?

ANTTI.

Viekää pois, en tahdo enää nähdä sitä.

MÄKÄRÄ.

Mitä? Sehän on Mäkärän takki. Tuonhan ne pirut kun pois riistivät, niin sitten saivat kiini.. Kas, päiväkin jo nousee.

KARI.

_(Katsastaa ylös sitoessaan.)_ Ja halla kiihtyy.

ANTTI.

Mikä on mittasi Herra!

MÄKÄRÄ.

Hänellä ei mitään mittaa ole.

_(Aurinko nousee ja hiljalleen valaisee koko seudun; ANTTI seisoo muihin selin ja katsoo liikkumatoinna auringon nousuun päin.)_

KARI.

_(Sidottuansa haavan kääntyy myös sinne päin; osoittaen kädellään.)_

Sieltä se nyt kohoo pimeyden töitä valaisemaan.

ANTTI.

_(Epätoivon äänellä.)_ Se on myöhäistä, se on myöhäistä!.. En käsitä minä sinun suuruuttasi Herra!