Chapter 9

Gerda puhui kauan aikaa hänen kanssaan ja koetti aivan hyväntahtoisilla sanoilla, jaloimmalla ihmisrakkaudella, saada häntä puhumaan suoraan, lupasi hänelle lempeintä tuomiota, hellintä osanottoa, neuvoa ja apua. Turhaan! Mutta kuin hän laski kätensä tytön hartioille ja tarkasteli kirkkaalla, terävällä katseellaan häntä silmiin, silloin vaipui tuo raukka, aivan kuin tämän jalon, petetyn naisen käsi olisi painanut hänet maahan, alas hänen jalkoihinsa, kostutti niitä kyynelillään ja kuiskahti sen kauhistavan tunnustuksen, että Gerdan puoliso, hänen isäntänsä, oli viettelijä. Tämä isku oli Gerdalle odottamaton. Tyrmeänä, puoleksi tunnotonna, vaipui hän maahan palvelustyttönsä viereen. Mitä oli kaikki kärsimys, kaikki kurjuus, kuin hän tätä ennen oli saanut Leonardin tähden kokea, tähän kuoliniskuun verrattuna! Hän olisi ilolla elänyt hänen kanssaan katalassa maan luolassa ja jakanut hänen kanssaan pettupalasen, vieläpä kerjäläissauva kädessä kuljeskellut hänen rinnallaan, niinkauan kuin hän vaan oli vakuutettu hänen siveellisestä puhtaudestaan, hänen uskollisuudestaan siihen pyhään rakkauden valaan, jonka tämä oli vannonut hänelle. Tämähän vakuutus oli se sovittava side hänen ja hänen puolisonsa välillä, joka uhalla oli kestänyt kaiken masennuksen, kaiket kärsimykset. Ja nyt se oli katkennut! Nyt oli mies katalassa halpamielisyydessään rikkonut uskollisuutensa ja kuin arvottoman rievun polkenut jalkainsa alle avioliiton pyhyyden. Hän oli ruvennut kaksinaimiseen, hyväksynyt sen raakalaiskatsantokannan ja ne tavat, jotka vallitsevat kaukaisissa maissa, jotka ovat kahlehditut häpeällisen orjuuden kahleilla, sillä kaksinaimiselta näytti auttamattomasti Gerdan puhtaasta sielusta puolison rikos. Juuri nyt, kuin onni taas hymyili heille niin lupaavasti, kuin hän oli riemuinnut miehensä menestyksestä ja niin luottavaisesti toivonut onnellista, kaunista tulevaisuutta, juuri nyt oli hän niin julmasti, niin kavalasti hävittänyt hänen toiveitten pyhyyden ja, -- synkkä epäluulo nousi hänen sieluunsa, -- kenties jo kauan tätä ennen rikkonut uskollisuutensa, vaikka sattumalta oli hänen onnistunut salata petoksensa häneltä; tämä oli hyvin luultavaa, varsin todenmukaista (ja myös totta). Tällainen suuri tukahuttava tuska, joka tavallisesti saattaa ihmissieluun hurjan, kylmän mielen, hallitsi Gerdan sydäntä. Hän nousi ylös, puristi ääneti tytön kättä niin kovasti, että tämä oli vähällä kirkaista ja sanoi ainoastaan nämät sanat:

-- Kiitän vilpittömyydestäsi! Minä en hyljää sinua, käski häntä viittauksella poistumaan ja jäi yksinään huoneesen.

Hetkinen sen jälkeen tuli Leonard kotiin, iloisena, lempeänä ja viehättävänä, kuin ainakin.

-- Gerda! sanoi hän jo sisään astuessaan, nähtyään oven raosta valonhohteen makuukammiosta. -- Gerda! Minä kerron sinulle jotain ilahuttavaa. Minua on tahdottu ottamaan osaa erääsen suuren historialliseen teokseen, jota nuoret kirjailijamme aikovat toimittaa. Minun voitto-osuuteni ei ole mikään pieni oleva. Työ on taattu. -- Mitä sanot sinä asiasta, carissima mia?

Leonard käytti italialaisia lempinimiä, kuin hän oli oikein hyvällä tuulella.

Mielihyvissään ja iloissaan uusista, suurista toiveistaan, astui hän, huoletonna ja uljaana puolisonsa luokse, mutta jäi hämmästyksestä seisomaan, nähdessään hänet astuvan vastaansa kuolonkalpeana kuin marmorikuva, muutama kymmenen vuotta vanhentuneena, aivan kuin kaikki elämä olisi sammunut hänestä.

-- Mikä sinua vaivaa? aikoi hän lausua, mutta sanat jäivät hänen kielelleen, ja hän katsella tuijotti vaan, sanaakaan saamatta, niin kummallisesti muuttunutta puolisoansa. Hänestä tuntui, kuin hän olisi katsellut hänen kalpeaa haamuansa, eikä itse rakasta Gerdaansa, joka tavallisesti lempeä hymy huulilla vastaanotti hänet tervetulleeksi kotiin. Aavistus tuon kolkon muutoksen syystä nousi hänen sydämeensä, ja kylmä väristys kävi hänen jäsenissään. Äänetönnä seisoivat Gerda ja hän hetken aikaa toisensa edessä. Jokainen elonmerkki oli kadonnut Leonardin kasvoista. Silmänsä tuijottivat kauhistuksella vaimoon. Hän tunsi, seisoessaan siinä, että hirvittävä, auttamaton mullistus hänen elämässään oli uhkaamassa.

-- Mitä sinä ai'ot, Gerda? alkoi hän viimein soinnuttomalla äänellä.

Gerda vaikeni. Jokainen hänen jäsenensä oli jähmettynyt, hänen kielensä tuskasta lamautunut, kuin hän näki edessään miehen, jota hän oli niin suuresti rakastanut, jonka uskollisuuteen ja kuntoon hänessä oli ollut niin järkähtämätön luottamus, sen miehen, jonka omana puolisona hän oli ollut yli kahdentoista vuoden ajan, omain lastensa isän, kuin hän nyt näki hänet edessään katalana pettäjänä, hävyttömänä teeskentelijänä, joka niin tunnottomasti voi turmella nuoren naisen hengenrauhan ja ihmisarvon. Hurja taistelu raivosi tällä hetkellä Gerdan sielussa, taistelu kiihkeän rakkauden ja omantunnon, harhaantumattoman siveyden tunteen välillä, joka kirosi ja halveksi avioliitonrikkojaa ja kielsi vaimon enää kauemmin pitämästä häntä puolisonaan. Taistelu oli suoritettu, peräyttämätön tuomio langetettu. Jalompi tunne oli voittanut alhaisemman.

-- Ei meillä ole enää mitään yhteyttä, kuului Gerdan kumea, mutta vakava ääni. Minä en ole enää sinun puolisosi, minä jätän sinun huoneesi.

Heti, kuin Leonard kuuli Gerdan äänen, murtui myöskin se lumous, mikä oli hänen kielensä pitänyt kahleissaan.

-- Gerda! kävi hän sanoiksi. Oletko mieletön, kuin puhut jättäväsi minut? Ethän sinä tiedä, mitä sanot. Gerda, rakas ystävä! puhukaamme järjellisesti keskenämme.

Hän lähestyi askeleen ja ojensi innokkaasti rukoilevalla liikkeellä kätensä häneen.

-- Puhukaamme järjellisesti! kertoi hän. Kuule minua, Gerda!

Hänen vaimonsa ei liikahtanut paikasta, ei liikahuttanut jäsentäkän. Hänen kirkas katseensa oli vaan jäykkänä ja terävänä tuossa rikollisessa miehessä.

-- Minulla ei ole mitään kuultavaa sinulta, ei mitään muutakuin että sinä olet rikkonut uskollisuutesi minuun, häväissyt avioliittomme ja, ollen rakastavinasi minua, vietellyt viattoman tytön, oman palvelijattaresi. Onko tämä valhe vai tosi?

Leonard käänsi alas kalpeat kasvonsa. Vilaukselta kävi hänen päässänsä ajatus, mikä houkutteli häntä antaumaan vaaralliseen leikkiin ja kieltämään rikoksensa, mutta sellaiseen julkeaan kavallukseen oli hän kuitenkin liian rehellinen.

-- Se on totta, sanoi hän tukahtuneella äänellä, mutta minä sanon vielä kerran: puhukaamme asiasta ymmärtäväisten ihmisten tavalla. Kuule minua Gerda! oma Gerdani! Minun rakkauteni sinuun ei ole ollut teeskenneltyä. Yhtä vilpittömästi ja hartaasti kuin hääpäivänämme olen rakastanut sinua aina tähän hetkeen. Sydämeni on kokonaan ja jakamatta ollut omasi. Älä pahoita mieltäsi, rakkaani! vertaamalla hetkistäkään itseäsi ja arvoa, joka minusta sinulla on, tähän tyttöön ja niihin suhteisin, missä hän pahaksi onneksi on minuun ollut. Tällä yhteydellä ei ole mitään tekemistä minun rakkauteni ja uskollisuuteni kanssa sinuun.

Tämän älykkään ja samalla jalon puolustuksensa lausui Leonard melkein jonkinlaisella ystävällisesti moittivalla äänellä, jotenkin niinkuin lapselle selitetään erehdystä, johon hän on joutunut. Puhuessaan nojasi hän kämmenellään pöydän syrjään ja loi vaimoonsa kopean, rohkean katseen, joka tuntui vähän sopimattomalta tässä tilaisuudessa. Puolustuspuheensa lopetettuaan oli hän vakuutettu, että hänen oli onnistunut saada puolisonsa tajuamaan väärän ja lapsellisen käsityksensä aviollisesta uskollisuudesta.

Tällä luulolla ei kuitenkaan ollut perää. Gerda ei näyttänyt ollenkaan käsittäneeltä tahi vakuutetulta. Hän katsella tuijoitti päin vastoin hämmästyneenä miestänsä, aivan kuin ei hän olisi joko ymmärtänyt hänen sanojaan tahi olisi epäillyt, ett'ei hän ollut selvällä järjellä.

-- Minä en ymmärrä sinua! sanoi hän vihdoin.

-- Ah niin, rakas lapsi! lausui Leonard hilpeästi vastaan, ystävälliseen tapaansa. -- Se ei minua ollenkaan kummastuta. Sinä ja kaikki sinun kaltaisesi kasvatte omassa viattomuudessanne ja haaveellisessa! elämänkäsityksessänne. Ja juuri tämä tietämättömyys asiain todellisesta, useinkaan ei ihanteitanne vastaavasta laidasta lisää nuoren naisen viehätysvoimaa enemmän kuin luuletkaan, meidän miesten silmissä, samalla kuin se on syynä siihen, että te usein meistä, miehistä, ja myöskin oman sukupuolenne jäsenistä, lausutte mitä ankarimpia tuomioita, aivan kuin sinä nyt olet tehnyt minulle. Tarkempi katsahdus maailman menoon ja ihmisluonteesen on kuitenkin sekä sinussa että muissa huojentava nämät päätelmät ja opettava teille, koska naisen on oikeus ryhtyä tuomitsemaan miehen elämää ja toimintaa ja koska siitä oikeaan aikaan lakkaaminen.

-- Jatka! sanoi Gerda.

-- Jatka! kertoi Leonard hämillään. Mitä pitäisi minun vielä sanoman? Minä luulen puhuneeni asian selvästi kyllä, ja toivon Gerdani samalla mielen ylevyydellä tuomitsevan tätä hairahdusta, josta nyt on puhe, kuin hän on tuominnut miehensä kaikki muutkin virheet. Anna minulle anteeksi, kallein puolisoni!

Hän ojensi Gerdalle kätensä.

Hurja viha, ylenkatse, leimahti hänen kalpeilla kasvoillaan.

-- En suinkaan! kävi hän sanoiksi, ja hänen äänessään oli ankara, terävä sointu. Niin helposti ei ole vahinko korvattu. Nyt ei ole puhe mielivaltaisesta menettelemisestä vaimon ja hänen omaisuutensa kanssa, aivan kuin hän olisi vaan järjetön kotieläin, ei ole puhe hävitetystä kodista, leivättömästä perheestä. Sellaiset virheet ovat lastenleikkiä, verraten siihen rikokseen, johon sinä olet tahriutunut, ja ne antaa anteeksi uskollinen rakkaus ilolla, kuin niitä vilpittömästi kadutaan. Mutta tämähän on häväisty pyhyys, rikottu vala. Minun anteeksi antamiseni, jos minä sen sinulle lahjoittaisin, ei voisi sovittaa tätä Jumalan pyhäin lakien rikkomista. Sen siteen, jonka sinä olet rikki repinyt, täytyy pysyä murrettuna. Meidän täytyy erota.

Ensimäisen kerran onnettomuuden ja köyhyyden kohtauksen jälkeen uhkasi Gerda Leonardia tällä rangaistuksella. Mutta nyt, kuin tämän menetystapa oli herättänyt hänen ylenkatseensa, näyttikin hän hänelle, mitä oli väliä hänen entisellä suurella hairauksellaan ja sillä törkeällä rikoksella, johon hän nyt oli tehnyt itsensä syypääksi.

Leonard silmäili puolisoansa. Tämä rautainen vastaus, jonka hänen mukavat ja rikkiviisaat siveyden periaatteensa äkkiarvaamatta kohtasivat, herätti hänessä katkeraa tuskaa, mikä näkyi selvästi hänen katseessaan. Kuinka loppunee tämä taistelu? Kuinka torjua tuo uhkaava hävitys? Hän rakasti todellakin, huolimatta kevytmielisyydestään, vaimoansa niin hartaasti, ett'ei hän voinut olla joutumatta mitä tulisimpaan tuskaan, ajatellessaan kadottavansa hänen rakkautensa, kadottavansa hänen itsensä, ja nyt kuin tämä vaara uhkasi häntä, tuntui hänestä, kuin Gerda ei koskaan olisi ollut hänelle niin kallis kuin juuri nyt. Hän pyyhkäsi tärisevällä kädellään kosteaa otsaansa.

-- Gerda! sanoi hän vapisevalla äänellä. Olkaamme järjelliset, älkäämme ajattelematta syöskö tulevaisuuttamme pirstaleiksi! Sinä kelpaat kuitenkin muuhun kuin uhriksi onnettomuuteen, jota ei sillä kuitenkaan voi tyhjäksi tehdä. Gerda! Se vika on sinussa ja kaikissa naisissa, ett'ette voi eroittaa sydämen ja aistien tunteita toisistaan. Te tahdotte tietää vaan yhdenlaisesta rakkaudesta ja kaikkia ihmisluonnon taipumuksia ja myötätuntoisuuksia nimitätte te yhteisellä nimellä rakkaudeksi. Te ette tahdo käsittää, että mies sydämensä jaloimmilla voimilla voi rakastaa uskollisesti vaimoansa ja samalla leimahtaa huikentelevaan mielenvimmaan toisen naisen hempeydestä. Anna anteeksi, ystäväni, että minä käytän sanoja, jotka ehkä haavoittavat naisekasta hienotunteisuuttasi, mutta meidän täytyy kerran tulla selville tässä asiassa, ja sinä olet jo kyllin vanha, voidaksesi huomata eroituksen miehen ja naisen luonnon välillä ja siitä seuraavat erilaiset oikeudet ja velvollisuudet.

Katkera, pilkallinen hymy vetäytyi Gerdan kasvoille, kuin Leonard pyysi häneltä anteeksi sanoja, joita hänen oli pakko käyttää. Hän pelkäsi sanoillansa haavoittavansa hänen naisellista hienotunteisuuttansa, hän, joka ei kuitenkaan epäillyt häiritä hänen rauhaansa, eikä kuolettavaisesti haavoittaa hänen sydäntään mitä sopimattomimmalla teolla! Sellaisiin ristiriitaisuuksiin joutuu mies usein syypääksi, ja se tulee vaan siitä, että he ovat tottuneet pitämään naista kukkana ja orjana, mutta harvoin vapaana, tasa-arvoisena ihmisenä.

Leonard, jatkoi:

-- Paljon, mikä on anteeksi annettava naisessa, on hyljättävä miehessä, ja päinvastoin. Naisen heikko ja puutteellinen rohkeus esimerkiksi, ei koskaan ole hänessä säälittävä vika, kuten miehessä, kuin taas tuo niinsanottu kevytmielisyys, joka ei miehessä te'e haittaa hänen ihmisarvollensa eikä hänen asemallensa yhteiskunnassa, sitävastoin on alentavaa ja anteeksiantamatonta naisessa. Jos me katsomme asiaa tältä ainoalta oikealta ja tosiperusteelliselta näkökannalta, niin täytyy meidän ehdottomasti lausua paljoa lievempi tuomio miehen hairahduksista, kuin minkä sinä äskettäin minulle langetit, vaikk'en minä suinkaan tahdo kieltää, ett'ei semmoinen erehdys olisi viaksi luettava. Vika se on todellakin, kuten kaikki muukin himojen valtaan antauminen, mutta ei sentään läheskään niin paha vika, kuin se näyttää teistä, naisista! -- Etkö voi käsittää, rakas vaimo, ett'en minä rikkonut sydämeni uskollisuutta sinuun, vaikka minut pahaksi onneksi harhaannuttivat ihmisluonnon intohimot, nähdessäni tämän tytön todellakin lumoavan kauneuden ja hänen luonnollisen suloutensa. -- Minä pyydän vielä kerran anteeksi sinulta, jos sanani loukkaavat mieltäsi. Usko minua, julkeudesta minä en lausu sanojani näin peittelemättä, sillä sydämeni tuntee sanomattomia tuskia. -- Ei! Mutta minä tahdon ja minun täytyy puhua suoraan, ja sen voimme puolisoina. Vilpittömästi olen tunnustanut ne tunteet, jotka minut ovat villinneet, eikö jo senkin pitäisi kehoittaa sinua lempeämmin tuomitsemaan minun vikaani. Ja muutenkin saan sinulle sanoa, ett'ei syy onnettomuuteen ole niin yksinomaan minunkaan juuri. Minä en olisi koskaan rohjennut ruveta viettelemään viatonta tyttöä, ja himoa häneen kentiesi ei olisi minussa herännyt, vaan tunteeni häntä kohtaan olisi jäänyt siksi, kuin se ensiksi oli, nim. hänen ihanuutensa, aivankuin taideteoksen ihmettelemiseksi, -- mutta minun täytyy todellakin, niin kummalliselta kuin se kuuluukin, sanoa tätä tyttöä ennemmin minun viettelijäkseni, kuin päinvastoin. Jo ensi ajoista kuin hän oli meillä, kohteli hän minua sellaisella tavalla ja katseli minua välistä sellaisella katseella, joista, -- sitä ette voi te, naiset käsittää, -- ei kukaan mies, hän ei olle koskaan niin jyrkkä peri-aatteessaan, voi olla välinpitämätön, kuin se tulee niin kauniilta naiselta, kuin Katri on. Syy ei niinmuodoin ollut yksinomaan minun.

-- Minkälaista miehen ylevämielisyyttä on ensin houkutella nuori tyttö-parka turmioon ja sitte panna rikos hänen syykseen.

-- Yhtä usein on nainen miehen viettelijä, kuin päin vastoin.

-- No niin, mutta ne ovatkin kokeneita, kevytmielisiä naisia, eikä nuoria, viattomia tyttöjä.

-- Mitä sinä tiedät niistä asioista?

-- Sen, mitä lukemattomat surulliset tapaukset, joita joka päivä saamme nähdä, ja mitä oma terve järkeni ovat minulle opettaneet.

Leonard astuskeli hitain askelin edestakaisin huoneessa.

-- En koskaan, en koskaan olisi minä antaunut tuohon hairahdukseen, en, ennen minä olisin ajanut tuon onnettoman naisen talostani, jos minä olisin tainnut aavistaa, jos minä olisin voinut ajatellakkaan näitä katkeria seurauksia ajattelemattomuudestani, sanoi hän enemmän itsekseen, kuin Gerdalle. Mutta minä en ajatellut -- -- -- -- Niin, mutta eihän silloin ajatellakkaan, kuin himo on mielen anastanut. Ei, minun tarkoitukseni oli rehellisesti pitää huolta hänen tulevaisuudestaan ja hänen, -- omasta lapsestani. Tämän velvollisuuden täyttää sellaisissa tapauksissa jokainen kunnon mies. Ainoastaan heittiöt voivat jättää hätään ja kurjuuteen naisen, joka on antautunut heille.

Gerdan suu vetäytyi pilkalliseen hymyyn. Leonard seisattui hänen eteensä.

-- Rakas vaimo! sanoi hän. Kuin minä nyt olen kunniallisesti tunnustanut kaikki sinulle, niin tuomitse minua maltilla ja rakkaudella, kuten jalon naisen, hyvän puolison, tulee ja sopii. Usko minua, kuin minä vielä kerran juhlallisesti vakuutan, että minun tunteillani tähän tyttöön ja suhteillani häneen ei ole mitään vaikutusta sydämeni rakkauteen ja uskollisuuteen sinua kohtaan. Älä alenna itseäsi asettumalla hetkeksikään hänen rinnalleen. Te kumpikaan ette voi toisiltanne ottaa, ette toisillenne antaa mitään.

-- Olenhan kuitenkin nainen, niinkuin hänkin, muistutti Gerda. Ajatteles, jos Katarina, olisi ollut minun sijassani ja minä hänen. Silloinhan olisit sinä avioliitossa hänen kanssaan, ja minä olisin tuo arvoton palvelustyttö, sinun huonojen himojesi esine. Sinä näet, että se on vaan sattumus, ainoastaan se seikka, että tämä tyttö ja minä olemme syntyneet erilaisessa yhteiskunnallisessa asemassa, joka on tehnyt minut sinun lailliseksi vaimoksesi, "sydämesi" puolisoksi, hänet halveksituksi rakastajaksesi.

-- Ah, Gerda! Älä tuo esiin tuollaisia järjettömiä vertauksia! Niissä ei ole perää. Tässä tytössä ei ole sitä sielunelämää, sitä henkistä suloutta, että minä, vaikka hän olisi minun vertaiseni, ja minä naimaton mies, voisin hänelle osoittaa jalompaa rakkautta tahi yhdistää hänen elämänsä omaani. Sinä olet nainen niinkuin hänkin, sanot sinä. No niin, mutta se onkin ainoa yhtäläisyys teillä, sillä hän on aivan toisellainen nainen kuin sinä. Siinä on eroitus. Minussa ei ole häneen mitään jalompaa tunnetta, mitään sydämen taipumusta. Sydämeni kuuluu yksinomaan sinulle, niinkuin se ainakin on ollut ja on viimeiseen hengenvetoon saakka oleva. Hän ei ole minkään arvoinen ihmisenä. Minulle on myöskin sama, joko hänellä on hyvä tai huono luonne.

Hurja raivo säihkyi Gerdan sysimustista silmistä, jotka kiiluivat hänen aaveenkaltaisista, kalpeista kasvoistaan. Hän puri hampaitansa niin, että nirinä kuului ja pusersi kätensä niin kovasti nyrkkiin, että kynnet painuivat lihaan ja veri tirskui ulos, vaikk'ei hän siitä mitään tuskaa tuntenut.

-- Kurja! äännähti hän viimein. Ja kuitenkin liityit sinä tähän naiseen kuin puolisoon.

Leonard ällistyi ja tumma punahdus nousi hänen kasvoihinsa.

-- Niin, aistien puoliso, ei sielun! vastasi hän korkealla äänellä ja ilkeän näköisenä. Hänen mielensä oli Gerdan solvaisevan vastauksen kautta joutunut raivoon. Hän mittaili lattiaa kiivain askelin. Oli aivan hiljaista, ainoastaan Leonardin raskas astunta kuului ja siitä seuraava lasi- ja porsliini-astiain tärisevä helinä. Viimein seisattui hän Gerdan eteen. Kova mielenliikutus hehkui hänen kasvoissaan.

-- Gerda! sanoi hän. Huolimatta siitä solvauksesta, kuin minulle tehnyt olet, nöyristyn sinun edessäsi enemmän kuin kukaan mies nöyristyisi naisen edessä, vaikka olisi rikkonutkin häntä vastaan, mutta juuri koska minä rakastan sinua niin hartaasti, sentähden tahdon edessäsi maahan painaa ylpeyteni. Nöyryydessäni saatat nähdä rakkauteni kukkulan. -- Gerda! Kallis ystävä! Rakas puoliso! Minä olen pahoin rikkonut sinua vastaan. Minä ansaitsen vihasi, ylenkatseesi. Mutta salli sydämesi, naisen tunteesi puhua. Se kaunistaa sinua enemmän kuin kopea katkeruutesi. Anna minulle anteeksi! Tämä onneton tapaus, tämä raju myrsky, joka on meitä koetellut, liittäköön meidät vaan lujemmin toisiimme uskossa ja rakkaudessa. Älä hylkää katuvaa! Gerda! minä en voi elää sinutta.

Ankaran, todellakin vilpittömän tunteensa vallassa vaipui Leonard puolisonsa jalkoihin ja syleili rukoillen hänen polviaan.

Tämä katseli muutaman hetken ääneti häneen. Sydämessään näytti tapahtuvan koko hänen elämäänsä koskeva päätös hänen itsetuntonsa ja rakkauden välillä. Hän kumartui, irroitti Leonardin kädet polvistaan ja nosti hänet ylös. -- Leonard! sanoi hän. Vastaa minulle: miten olisit sinä menetellyt minua kohtaan, jos suhteemme olisi päinvastainen, jos minä olisin rikkonut niinkuin sinä?

-- Haa, Gerda! Kuinka taidat tehdä tuollaista kauheaa kysymystä? Jos sinä olisit ollut minulle uskoton! Haa! Minä olisin sinut ajanut huonestani. Minä en olisi enää koskaan tahtonut nähdä kasvojasi. Minä olisin tahtonut tappaa sinut.

-- Ja kuitenkin pyydät sinä anteeksi minulta rikollisuuttasi?

-- Ah, sehän on aivan toista. Eihän voi olla mitään yhtäläisyyttä näissä seikoissa. Sinä olet nainen. Uskotonta naista ei voi kärsiä. Hän on pettänyt puolisonsa uskollisuuden, häväissyt kodin pyhyyden, pannut poistamattoman häpeäpilkun miehensä kunniaan, perheensä maineesen ja menettänyt oikeuden katsoa lapsiansa silmiin.

-- No, entäs uskoton mies?

-- Hänen laitansa on toinen, sanon minä. Sehän on vallan luonnollista; ja ethän sinä voine olla niin lapsellisen taitamaton, ett'et voi käsittää, mitä eroitusta on näillä asioilla.

Leonard puhui innollisesti vakuutuksella ja näytti siltä, kuin olisi hänestä ollut erittäin ihmeellistä, ett'ei hänen vaimonsa ymmärtänyt niin yksinkertaisia ja itseselviä asioita.

-- Miehen ja vaimon laitahan, jatkoi hän, -- minun täytyy vielä kerran sanoa se, -- on aivan toinen tässä tapauksessa, niinkuin monessa muussakin. Niin on ollut maailman alusta, ja sinä se pysyy kaikkina aikoina, sillä se perustuu siveelliseen välttämättömyyteen, luonnon lakeihin. Miehellä on toiset intohimot kuin naisella, voimakkaammat, aistillisemmat, pintapuolisemmat tahi eläimellisemmät, jos niin saan sanoa minua väärin ymmärtämättä. Hän voi himojen raivossa rikkoa siveydellisyyden säännöt, vieläpä näennäisesti uskollisuudenkin, kuitenkaan sentähden pettämättä sydämensä luottamusta tahi hämmentämättä sielunsa puhtautta tahi menettämättä kunniaansa. Hän voi säilyttää sydämensä jumalattaren solvaisemattomassa pyhyydessä, vaikka hän jonkun kerran pyörähtelisikin luonnotarten ja sulottarien hurjassa leikissä. Sentähden juuri ei hän alennu, kuten nainen, himojen harhoista; juuri sentähden säilyttää hän, ja syystä kyllä, arvonsa yhteiskunnassa solvaisemattomana, huolimatta vioista, joihin himo on hänet niellyt; hän pysyy kunniallisena miehenä, huolimatta huikentelevaisuudestaan. Ja juuri tämä kaksoisluonto, tämä ihmeellinen tunteen rikkaus, -- solvaisemattoman, pyhän, sydämen rauhoitetussa temppelissä palavan tunteen rikkaus, -- ja himojen lumous, -- se juuri tekee miehen suuremmaksi, korkeammaksi kuin naisen, ja se on antanut hänelle vallan maan päällä. Naisen laita on toinen. Hän voi rakastaa vaan yhdellä tavalla. Kuin hän joutuu intojensa valtaan, niin ihastuu hänen koko olentonsa ruumiineen, sieluineen, usein vähäpätöisimpäänkin seikkaan. Hän ei voi säilyttää koskematonta pyhää loukkoa sydämessään korkeamman tunteen varalta. Ei, hän luovuttaa sille, jolle hän antaa ruumiillisenkin olentonsa, myöskin sydämensä kokonaan. Sentähden, kuin hän rikkoo siveyden ja uskollisuuden lakeja vastaan, kohtaa häntä, ja syystä kyllä, koko häpeä ja rangaistus rikoksesta. Mikä miehelle on vaan anteeksi annettava hairaus, se on luettava naiselle rikokseksi. Se on oikea, muuttamaton siveydenlaki. Nyt olen minä vastannut sinulle, ja jos sinä kysyt koko maailman siveellistä vakuutusta, vaikkapa sen ankarimmilta viisaudenopettajilta heidän ajatustaan tästä asiasta, niin heidän loppupäätöksensä on yhtäpitävä vastaukseni kanssa.