Part 48

Mikä tässä on sanottu olkoon koe osottaa oikeata makua todella miellyttävien ajanvietteiden valinnassa. Sellainen on oikean nautinnon henki. Kaikki muu on pelkkää harhaluuloa, mielikuvituksen houretta ja mieletöntä turhamaisuutta. Jokainen, joka poikkeaa näistä ohjeista, olkoon kuinka rikas tahansa, heittää kultansa tunkiolle eikä koskaan ole tunteva elämän oikeata arvoa.

Minua vastaan väitetään epäilemättä, että sellaiset huvitukset ovat tarjona jokaiselle ja ettei tarvitse olla rikas, niitä itselleen hankkiakseen. Siihen juuri olen tahtonut tullakin. Meidän on hauska silloin kun tahdomme. Ennakkoluulot yksin tekevät kaiken vaikeaksi ja karkottavat meiltä onnen, ja on sata kertaa helpompi _olla_ onnellinen, kuin _näyttää_ onnelliselta. Mies, jolla on makua ja joka tahtoo antautua oikeaan nautintoon, voi erinomaisen hyvin tulla toimeen ilman rikkautta; hänelle riittää, että on vapaa ja oma valtiaansa. Jokainen, jolla on hyvä terveys ja jolta ei puutu tärkeimpiä elintarpeita, on tarpeeksi rikas: tämä on Horatiuksen _aurea mediocritas_.[157] Te, joiden raha-arkut ovat täydet, hakekaa siis joku muu käyttämistarkoitus rahoillenne; nautintoa se ei voi teille hankkia. Émile ei ole _tietävä_ tätä kaikkea paremmin kuin minä; mutta kun hänen sydämensä on puhtaampi ja terveempi, on hän sen _tunteva_ paljoa paremmin, ja jokainen maailmassa tekemänsä havainto on hänessä tätä vakaumusta vahvistava.

Täten viettäessämme aikaamme etsimme alati Sophieta; emmekä häntä löydä. Onkin ollut tärkeätä, ettei häntä niin pian ole löydetty, ja olemmekin etsineet häntä sieltä, mistä varmasti tiesin, ettei hän ollutkaan löydettävissä.[158]

Mutta nyt on viimein se hetki tullut, jolloin kiire tässä suhteessa on tarpeen. Nyt on aika etsiä häntä todenteolla, muuten on pelkääminen, että Émile hankkii itselleen vaimon, jota luulee oikeaksi, mutta että hän vasta liian myöhään huomaa erehdyksensä. Hyvästi siis, Pariisi, sinä kuuluisa kaupunki, sinä nielun, savun ja loan kaupunki, jossa naiset eivät enää usko kunniallisuuteen eivätkä miehet hyveeseen. Hyvästi, Pariisi; me etsimme rakkautta, onnea, viattomuutta, emmekä siis koskaan ole olevat tarpeeksi kaukana sinusta.

VIIDES KIRJA.

Nyt olemme saapuneet nuoruudeniän viimeiseen kehityskauteen, mutta emme vielä ole päässeet vaikeuksien ratkaisuun.

Miehen ei ole hyvä olla yksin. Émile on mies; olemme luvanneet antaa hänelle naistoverin; meidän on pitäminen lupauksemme. Tämä toveri on Sophie. Mutta missä on hänen olopaikkansa? Mistä olemme hänet löytävät? Löytääksemme hänet, tulee meidän hänet tuntea. Kun ensin otamme selville millainen hän on, voimme saada paremman käsityksen hänen olopaikastaan. Ja kun viimein olemme hänet löytäneet, ei kaikki vielä siltä ole tehty. "Koska nuori jalosukuinen herramme", sanoo Locke, "on valmis naimaan, on aika jättää hänet lemmittynsä luo." Tähän päättyy hänen teoksensa. Minulla puolestani ei ole kunnia kasvattaa nuorta jalosukuista herraa, ja varon siis tässä suhteessa noudattamasta Locken esimerkkiä.

_Sophie eli Nainen_.

Sophien tulee olla nainen, kuten Émile on mies; s.o. hänellä tulee olla kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat sopivat ja olennaiset hänen suvulleen ja sukupuolelleen, niin että hän sekä aineellisessa että henkisessä suhteessa kykenee täyttämään paikkansa. Tutkikaamme siis aluksi hänen ja meidän sukupuolen yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia.

Kaikessa, mikä ei koske sukupuolta, nainen on mies; hänellä on samat elimet, samat tarpeet, samat kyvyt. Hänen ruumiinkoneistonsa on rakennettu samalla tavoin, sen eri osat ovat samat ja niiden käyttäminen on sama; ääripiirteet ovat samat; ja tarkastettakoon molempia miltä kannalta tahansa, eroavat ne toisistaan ainoastaan enemmyyden tai vähemmyyden nojalla.

Kaikessa, mikä on yhteydessä sukupuolen kanssa, naisessa ja miehessä on kaikkialla yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia; vaikeus verrata niitä toisiinsa johtuu vaikeudesta ratkaista mikä kummankin ominaisuuksissa koskee sukupuolta, mikä ei. Vertailevan anatomian avulla, jopa pintapuolisen tarkastuksen jälkeen huomaa yleisiä erilaisuuksia, jotka eivät ollenkaan näy perustuvan sukupuoleen; mutta itse teossa ne siihen perustuvat, vaikka tämä yhteys johtuu syistä, joita emme kykene huomaamaan. Emme edes tiedä kuinka pitkälle tämä yhteys voi ulottua; ainoa, minkä voimme tietää, on se, että kaikki mikä heissä on yhdenlaista, johtuu suvusta ja että kaikki, mikä heissä on erilaista, johtuu sukupuolesta. Tarkastaessamme miestä ja naista tältä kaksinaiselta näkökannalta huomaamme heissä niin paljon yhtäläisyyttä ja niin paljon päinvastaisia ominaisuuksia, että kenties on luonnon suurimpia ihmeitä, että se on tuottanut kaksi niin yhtäläistä ja samalla niin erilaista olentoa.

On välttämätöntä, että nämä yhtäläisyydet ja erilaisuudet vaikuttavat moraaliin. Tämä johtopäätös on selvä ja kokemuksen kanssa yhtäpitävä. Se osottaa samalla miten mieletöntä on väitellä eri sukupuolien etevämmyydestä tai yhdenarvoisuudesta. Onhan kumpikin sukupuoli siinä suhteessa täydellisempi, että se noudattaen omaa omituista määräystään toteuttaa luonnon tarkoituksia, kuin siinä, että se koettaisi olla toisen sukupuolen kaltainen. Siinä, mikä niille on yhteistä, ne ovat yhdenveroiset, siinä, missä ne eroavat toisistaan, niitä ei ollenkaan voi verrata toisiinsa. Täydellinen nainen ja täydellinen mies eivät saa olla toistensa kaltaiset enempää henkisiltä lahjoiltaan kuin kasvoiltaankaan; ja kun on täydellisyydestä kysymys, ei enemmyydestä eikä vähemmyydestä voi olla puhetta. Yhdistyneinä kumpikin sukupuoli toimii yhteistä tarkoitusperää varten, mutta kumpikin eri tavalla. Tästä erilaisuudesta johtuu ensimäinen havaittava ero niiden siveellisten suhteiden välillä. Toisen tulee olla toimiva ja vahva, toisen vaikutuksenalainen ja heikko; on välttämätöntä, että toinen tahtoo ja voi panna tahtonsa täytäntöön, riittää, että toinen on myöntyväinen.

Jos hyväksyy tämän periaatteen, seuraa siitä, että nainen on luotu erityisesti miellyttämään miestä. Se seikka, että miehenkin puolestaan tulee miellyttää naista, ei ole niin suoranaisesti välttämätöntä. Miehen ansio on hänen voimansa, ja hän miellyttää yksinomaan sen nojalla. Tosin ei tässä vielä ilmaannu rakkauden laki, mutta sen sijaan luonnon laki, joka on rakkauttakin aikaisempi.

Jos nainen on luotu miellyttämään ja alistumaan, tulee hänen tehdä itsensä rakastettavaksi miehelle eikä suinkaan häntä vastenmielisesti kiihottaa. Naisen mahti on hänen sulossaan, ja sulonsa avulla tulee hänen pakottaa miestä muistamaan ja käyttämään voimaansa. Varmin keino elähyttää tätä voimaa on kiihottaa sitä vastustuksen muodossa. Silloin itserakkaus yhtyy haluun, ja edellinen riemuitsee siitä voitosta, jonka jälkimäinen on sille tuottanut. Siitä johtuvat hyökkäys ja puolustus, toisen sukupuolen rohkeus ja toisen ujous ja lisäksi se siveys ja häveliäisyys, jonka luonto antoi heikolle aseeksi, jotta hän sillä voittaisi voimakkaan.

Kukapa voisi olla sitä mieltä, että luonto erotuksetta olisi kummallekin sukupuolelle määrännyt aivan samanlaisen lähenemisen ja että se sukupuoli, joka ensiksi on tuntenut halua, myöskin ensiksi sitä osottaisi? Tämä olisi hyvin nurinkurinen johtopäätös. Koska yrityksellä on niin erilaiset vaikutukset kumpaankin sukupuoleen nähden, niin olisiko luonnollista, että kumpikin siihen antautuisi yhtä rohkeasti? On otettava huomioon, että kummankin osanotto on niin erilainen, ja että, ellei pidättäyväisyys velvottaisi toista samanlaiseen kohtuullisuuteen kuin mihin luonto velvottaa toista, molempien perikato olisi seurauksena ja ihmissuku kuolisi sukupuuttoon juuri niiden keinojen vaikutuksesta, joiden on määrä sitä ylläpitää. Sitäpaitsi on naisten helppo kiihottaa miesten aistillisuutta ja puhaltaa heidän sydämessään liekki jo melkein sammuneen tunteen kipinästä. Jos nyt maan päällä olisi joku niin onneton ilmanala, jossa ajattelijat olisivat karkottaneet tuon pidättäyväisyyden, niin varsinkin kuumissa ilmanaloissa, missä syntyy enemmän naisia kuin miehiä, miehet naisten orjuuttamina viimein joutuisivat heidän himonsa uhriksi ja huomaisivat heikkenevänsä ja syöksyvänsä kuolemaansa kohti, voimatta millään tavoin puolustautua.

Eläinten naarailla ei ole samaa häveliäisyyttä. Mutta niillä ei myöskään ole tuota rajatonta himoa, jonka ehkäisijänä tuo häpy on. Niiden himo johtuu vaan niiden tarpeesta; niin pian kuin tämä tarve on tyydytetty, himo lakkaa. Ne eivät karkota luotaan urosta teeskentelystä, vaan täydellä todella. Niiden menettely on vallan päinvastainen kuin Augustuksen[159] tyttären, ne eivät enää ota laivaan ainoatakaan matkustajaa, kun laivalla jo on lastinsa. Kun ne ovat vapainakin, niiden myöntyväisyys on lyhytaikainen ja ohimenevä. Vaisto sekä niitä kiihottaa että pidättää. Mikähän naisissa korvaisi tätä negatiivista vaistoa, jos heiltä riistetään heidän kainoutensa? Jos rupeaisi odottamaan siksi, kunnes he eivät enää huolisi miehistä, saisi odottaa siksi, kun eivät miehet heidän suhteensa enää voisi aikaansaada mitään.

Korkein olento on tahtonut joka suhteessa antaa ihmissuvulle etusijan. Antaessaan miehelle rajattomia pyyteitä hän on samalla antanut hänelle niitä järjestävän lain, jotta hän olisi vapaa ja itse itseänsä hillitsisi; rajattomiin intohimoihin se yhdisti hallitsevan järjen. Virittäessään naisessa suunnattomia himoja, on hän näiden himojen ohella antanut hänelle hävyntunteen, joka niitä hillitsee. Päällepäätteeksi hän vielä on määrännyt noiden taipumusten hyvästä käyttämisestä todellisen palkinnon, nimittäin sen mielihyvän, jonka siveellinen mieliala tuottaa, kun se on tullut tekojamme hallitsevaksi. Kaikki tämä mielestäni täydelleen vastaa eläinten vaistoa.

Joko sitten nainen tuntee samaa halua kuin mies tai ei, joko hän tahtoo sitä tyydyttää tai ei, niin hän kuitenkin aina työntää miestä luotaan ja puolustautuu joskohta tämä ei aina tapahdu yhtä voimakkaasti, eikä siis myöskään aina yhtä hyvällä menestyksellä. Jotta hyökkääjä pääsisi voitokkaaksi, täytyy hätyytetyn sitä sallia tai suorastaan käskeä. Sillä kuinka monta taitavaa keinoa naisella onkaan pakottaakseen hyökkääjää käyttämään kaikkia voimiaan. Vapain ja suloisin kaikista toimituksista ei siedä mitään todellista pakollisuutta; luonto ja järki sitä vastustavat: luonto siten, että se on antanut heikommalle riittävästi voimaa tekemään tarpeen vaatiessa vastarintaa, järki taas siten, että se pitää varsinaista väkivallantekoa mitä raaimpana tekona ja samalla tarkoitusperäänsä vastustavimpana. Sillä sellaiseen ryhtyessään mies julistaa sodan naistoverilleen ja oikeuttaa häntä puolustamaan persoonaansa ja vapauttansa ahdistajan hengenkin uhalla, ja nainen toiselta puolen yksin on sen tilan arvostelija, jossa hän kulloinkin on. Ei yhdelläkään lapsella olisi isää, jos jokainen mies voisi vaatia itselleen isänoikeuksia.

Kolmas seuraus molempien eri sukupuolten ominaisuuksista on se, että vahvempi on näennäisesti valtias, mutta että hän itse teossa on riippuvainen heikommasta. Ja tämä ei johdu säädyttömästä liehakoimishalusta eikä suojelijan ylpeämielisestä jalomielisyydestä, vaan luonnon muuttumattomasta laista, joka on tehnyt naiselle helpommaksi kiihottaa haluja kuin miehelle niitä tyydyttää ja sentähden saattaa jälkimäisen tahtoen tai tahtomattaan riippuvaiseksi edellisen suostuvaisuudesta, niin että miehen täytyy vuorostaan koettaa naista miellyttää, jotta nainen suostuisi siihen, että mies esiintyy vahvempana. Näin ollen on miehelle miellyttävintä hänen päästessään voitolle se epäilys, onko heikkous väistynyt voiman edestä, vai onko naisen tahto todella alistunut. Tavallisesti nainen on niin viekas, että ylläpitää tätä epävarmuutta. Tämä naisten henkinen ominaisuus vastaa täydellisesti heidän ruumiinrakennettaan. Kaukana siitä, että punastuisivat heikkouttaan, he päinvastoin pitävät sitä kunnianaan. Heidän heikot lihaksensa ovat vastustusvoimaa vailla; he teeskentelevät etteivät voi nostaa mitä keveimpiä taakkoja. He häpeisivät jos olisivat vahvemmat. Miksi? Ei ainoastaan sentähden, että tahtovat näyttää hennoilta, vaan viekkaan varovaisuuden vuoksi. He tahtovat jo edeltäpäin hankkia itselleen puolustussyitä ja oikeuden tarvittaessa olla heikkoja.

Paheidemme kautta saavuttamamme kokemus on suuressa määrin tässä suhteessa muuttanut meidän vanhastaan vakaantuneet mielipiteemme, eikä kukaan enää puhu väkisinmakaamisesta, siitä perin kun se on käynyt niin vähän tarpeelliseksi ja kun miehet eivät sitä enää ota lukuun.[160] Sitävastoin väkisinmakaaminen on hyvin tavallinen kreikkalaisten ja juutalaisten muinaisuudessa. Siihen aikaan näet vallitsi mielipiteissä luonnollinen yksinkertaisuus, jonka ainoastaan irstailun tuottama kokemus on voinut kukistaa. Se että meidän päivinämme esiintyy harvemmin väkisinmakaamisia ei suinkaan johdu siitä, että miehet olisivat pidättäytyvämpiä, vaan siitä, että ihmiset tätä nykyä ovat vähemmän herkkäuskoisia, niin että sellainen valitus, joka ennen muinoin olisi pannut yksinkertaisen kansan uskomaan valituksen aiheeseen, ei meidän päivinämme voisi muuta kuin nostaa ivaajien naurun; senvuoksi on edullisempaa vaieta. Viidennessä Moseksen kirjassa mainitaan laki, joka määräsi että raiskattu tyttö oli rangaistava yhdessä viettelijän kanssa, jos rikos oli tapahtunut kaupungissa; mutta jos se oli tapahtunut maalla tai syrjäisissä paikoissa, oli mies yksin rangaistava. "Sillä", sanoi laki, "tyttö huusi apua, mutta häntä ei kuultu." Tämä suosiollinen selitys opetti naisille, etteivät antaneet yllättää itseään julkisissa vilkasliikkeisissä paikoissa.

Tämä mielipiteiden erilaisuus ei ole ollut vaikuttamatta tapoihin. Uudenaikuinen mielistely on seuraus siitä. Kun miehet ovat huomanneet että heidän huvinsa on riippuvaisempi kauniin sukupuolen tahdosta, kuin mitä he olivat luulleetkaan, ovat he kietoneet tämän tahdon mielistelevällä kohteliaisuudella, josta kauniimpi sukupuoli on antanut heille runsaan korvauksen.

Näette miten aineellisista seikoista huomaamattaan johtuu siveellisiin seikkoihin ja miten sukupuolten aistillisesta yhtymisestä vähitellen syntyvät mitä viehkeimmät rakkaudenlait. Naiset eivät ole saavuttaneet valtaansa sentähden, että miehet sitä ovat tahtoneet, vaan sentähden, että luonto niin tahtoo; heillä oli jo tuo valta, ennenkuin näyttivät sitä harjottavankaan. Saman Herkuleksen, joka kuvitteli viettelevänsä Thespitiuksen viisikymmentä tytärtä, oli pakko kehrätä Omfalen luona, ja väkevä Simson ei ollut yhtä vahva kuin Delila. Tämä valta kuuluu naisille, eikä sitä saata heiltä riistää silloinkaan, kun he sitä väärinkäyttävät. Jos he yleensä voisivat sen menettää, olisivat he jo aikoja sitten sen menettäneet.

Mitä sukupuolen seurauksiin tulee, ei ole olemassa mitään yhtäläisyyttä eri sukupuolten välillä. Mies on mies ainoastaan muutamina hetkinä, nainen taas on nainen koko elämänsä ajan tai ainakin koko nuoruutensa ajan. Kaikki kiinnittää hänet lakkaamatta hänen sukupuoleensa, ja voidakseen hyvin täyttää sen vaatimukset, on hänellä tarpeen niitä vastaava ruumiinrakenne. Raskautensa aikana on hänen velvollisuutensa varoa itseään, lapsivuoteessa ollen hän tarvitsee lepoa, hänen tulee viettää mukavaa, paikallaolijan elämää voidakseen imettää lapsiaan. Voidakseen niitä kasvattaa hänen tulee olla kärsivällinen ja lempeä, hänellä tulee olla intoa ja kiintymystä, jota ei mikään voi masentaa. Hän on yhdyssiteenä lasten ja isän välillä, hän yksin saattaa isän lapsia rakastamaan ja luo häneen sen luottavaisuuden, että he todella ovat hänen omia lapsiaan. Kuinka paljon hellyyttä ja huolta pitää vaimolla olla ylläpitääkseen perheen yhteyttä! Ja päällepäätteeksi ei tämä kaikki saa olla hyveestä johtunutta, vaan vapaasta taipumuksesta, jonka puuttuessa ihmissuku pian kuolisi sukupuuttoon.

Molempien sukupuolten velvollisuuksien ankaruus ei ole eikä voi olla sama. Kun vaimo valittaa miehen tässä suhteessa harjottamaa vääryyttä, hän on väärässä. Sillä tämä erilaisuus ei ole inhimillisen laitoksen tulos, tai ainakaan se ei johdu ennakkoluuloista, vaan johtuu järjestä. Sen sukupuolen, jolle luonto on uskonut lapset arvokkaana omaisuutena hoidettavaksi, tulee myös niistä vastata toiselle sukupuolelle. On kyllä totta ettei kenenkään ole lupa rikkoa uskollisuuttaan, ja jokainen aviomies, joka riistää vaimoltaan hänen ainoan palkkansa ankarista sukupuolensa velvollisuuksista, on vääryydentekijä ja raaka mies. Mutta uskoton vaimo menettelee vielä pahemmin, hän hajottaa perheen ja katkaisee kaikki luonnon siteet; antamalla miehelleen lapsia, jotka eivät ole hänen omiaan, hän pettää molempia ja lisää uskottomuuttaan valapattoisuudella. On vaikeata huomata mikä epäsäännöllisyys ja rikos ei johtuisi mainitusta rikoksesta. Tuskin on olemassa kauheampaa tilaa maailmassa kuin onnettoman perheenisän tila, hänellä kun ei ole luottamusta vaimoonsa ja hän kun ei rohkene antautua sydämensä viehkeimpien tunteiden valtoihin, epäillen syleillessään lastansa syleilevänsä toisen lasta, toisen, joka on hänen häpeänsä takaaja ja hänen omien lastensa omaisuuden ryöstäjä. Mitä muuta silloin on perhe kuin salaisten vihollisten seura, jonka jäsenet rikollinen vaimo yllyttää toisiaan vastaan pakottaen heidät toisiaan muka rakastamaan.

Ei siis riitä, että vaimo on uskollinen, vaan on tärkeätä että myöskin hänen miehensä, hänen läheiset sukulaisensa ja kaikki ihmiset pitävät häntä uskollisena. On tärkeätä, että hän on huomaavainen, vaatimaton, säädyllinen, ja että hänellä muiden tietoisuudessa samoin kuin omassatunnossaan on todiste hyveestään. Jos isän tulee rakastaa lapsiaan, on välttämätöntä, että hän kunnioittaa heidän äitiään. Tästä syystä kuuluu hyveellisyyden ulkonainen mainekin naisen velvollisuuksiin, tehden kunniallisuuden ja hyvän huudon yhtä välttämättömiksi kuin siveydenkin. Näistä periaatteista sekä sukupuolten erilaisuudesta johtuu uusi velvollisuuden ja sopivan käytöstavan aihe, joka etenkin naisille määrää käyttäymisen, tapojen ja ryhdin mitä huolellisinta noudattamista. Se, joka umpimähkään väittää, että molemmat sukupuolet ovat samanlaisia ja että niiden velvollisuudet ovat samat, eksyy turhiin laverteluihin eikä itse teossa väitä mitään pätevää, ellei ole vastannut yllä esitettyihin seikkoihin.

On varsin mukava tapa järkeillä, kun tuo esiin poikkeuksia vastauksena niin yleisiin ja hyvin perusteltuihin lakeihin. Eiväthän naiset aina synnytä lapsia, näin huomautetaan. Se on totta; mutta heidän varsinainen kutsumuksensa on lasten synnyttäminen. Kuinka! Koska maailmassa on satanen suuria kaupunkeja, joissa naiset irstaan elämänsä vuoksi synnyttävät ainoastaan vähän lapsia, väitätte naisten tehtävän yleensä olevan synnyttää vähän lapsia! Mitä tulisikaan kaupungeistamme, elleivät etäiset maaseudut, missä naiset elävät yksinkertaisemmin ja siveämmin, korvaisi kaupunkilaisnaisten hedelmättömyyttä? Sangen monessa maakunnassa pidetään vaimoja, jotka ovat synnyttäneet ainoastaan neljä tai viisi lasta, varsin vähän hedelmällisinä.[161] Muuten se seikka ei muuta asiaa, että sillä tai sillä vaimolla on vähän lapsia. Nainen ei siltä ole vapautettu äidinvelvollisuudestaan ja luonnon ja tapojen tulee yleisten lakien muodossa tämän velvollisuuden täyttämystä edistää.

Vaikka naisen raskaudentilojen välillä kuluisikin niin pitkä aika kuin tavallisesti oletetaan, niin voisiko nainen vaaratta niin äkkiä muuttaa elintapansa vallan päinvastaiseksi? Saattaako hän tänään olla imettäjä ja huomenna sotijatar? Saattaako hän muuttaa luonnonlaatuaan ja taipumuksiaan samoin kuin kameleontti muuttaa väriään? Voiko hän äkkiä hiljaisesta turvapaikastaan ja perheaskareistaan siirtyä pois ja panna itsensä alttiiksi raa'alle ilmalle, kovalle työlle, vaivoille, sodan vaaroille? Saattaako hän olla milloin pelokas,[162] milloin rohkea, milloin taas heikko, ja milloin vahva? Kun jo Pariisissa kasvatetut nuoret miehet vaivoin voivat kestää sotapalvelusta, niin voivatko silloin naiset, jotka eivät koskaan ole sietäneet auringon paahtavia säteitä ja jotka tuskin osaavat marssia, kestää sota-ammatin vaivoja, vietettyään viisikymmentä vuotta hemmoteltua elämää? Astuvatko he tähän raskaaseen ammattiin iässä, jolloin miehet jo sen jättävät?

On maita, joissa vaimot synnyttävät lapsia melkein ilman kipuja ja ravitsevat lapsiaan melkein vaivatta. Tämän myönnän; mutta näissä maissa miehet joka säällä käyvät puolialastomina, kaatavat villipetoja, kantavat venettä kuin matkalaukkua, kulkevat metsästysretkillään seitsemän tai kahdeksan sadan peninkulman päässä kodistaan, nukkuvat taivasalla ja paljaalla maalla, kestävät uskomattomia vaivoja ja ovat monta päivää syömättä. Kun naiset tulevat vahvoiksi, miehet tulevat vielä vahvemmiksi. Kun miehet veltostuvat, naiset veltostuvat vielä suuremmassa määrässä. Jos molemmat sukupuolet aina samalla tavoin muuttuvat, on ero aina sama.

Teoksessaan "Valtio" Plato määrää naisille samat ruumiinharjoitukset kuin miehille; tämän hyvin ymmärrän. Sillä kun hänen kuvittelemassaan valtiossa ei pitänyt olla mitään yksityisiä perheitä, ja kun hän ei enää tietänyt mitä tehdä naisilla, oli hänen pakko tehdä heistä miehiä. Tämä etevä nero oli kaiken laskenut ja edeltäpäin arvannut ja syrjäytti siten vastaväitteen, jota kenties ei kukaan olisi ajatellutkaan hänelle tehdä; mutta hän on huonosti kumonnut sen vastaväitteen, joka hänelle todella on tehty. En tässä puhu tuosta luullusta naisten yhteisomistamisesta. Tämä moite on usein lausuttu Platosta, mutta se ei todista muuta kuin että sen lausujat eivät koskaan ole lukeneet häntä. Minä puhun tässä tuosta yhteiskunnallisesta sekaannuksesta, joka kaikkialla toisiinsa sekoittaa eri sukupuolet kaikissa heidän toimissaan ja töissään ja joka epäilemättä synnyttää mitä sietämättömimpiä väärinkäytöksiä. Puhun mitä viehkeimpien luonnollisten tunteiden tukehuttamisesta, jotka uhrataan teennäiselle tunteelle, mikä ei ilman niitä ollenkaan voisi kestää. Onhan välttämätöntä että luonnolliset keinot solmivat sydämen sopimusten siteitä. Onhan se rakkaus, jota tunnemme omaisiamme kohtaan, sen rakkauden perustus, jota olemme velkapäät tuntemaan valtiota kohtaan. Kiintyyhän sydän tuon pienen isänmaan kautta, joka on perhe, suureen isänmaahan. Ovathan hyvä poika, hyvä aviomies ja hyvä isä myöskin hyviä kansalaisia!

Niin pian kuin on todistettu, etteivät mies ja nainen ole eivätkä voi olla samalla tavoin luodut, ei luonteen eikä ruumiinrakennuksen puolesta, seuraa tästä, ettei heillä pidä olla samanlaista kasvatusta. Noudattamalla luonnon ohjausta heidän tulee toimia sopusuhtaisesi toistensa kanssa, mutta heidän ei pidä tehdä vallan samoja seikkoja. Heidän työnsä päämäärä on sama, mutta itse heidän työnsä ovat erilaiset ja siis myös niitä ohjaavat harrastukset. Koetettuamme kehittää luonnonmukaista miestä, koettakaamme nyt tarkastaa miten on kasvatettava se nainen, joka tälle miehelle sopii, jotta tehtävämme ei jäisi puolinaiseksi. Se, joka aina tahtoo saada hyvää opastusta, seuratkoon aina luonnon viittauksia. Kaikkea, mikä on sukupuolelle olennaista, on pidettävä luonnon tekona ja sellaisena kunnioitettava. Toistatte yhtenään: naisilla on se ja se vika, jota meillä ei ole; mutta ylpeytenne teitä pettää. Nuo ominaisuudet olisivat todella miehellä vikoja, naisilla ne ovat avuja. Kaikki kävisi huonommin, ellei hänellä niitä olisi. Estäkää nämä luullut viat menemästä liiallisuuksiin, mutta varokaa niitä hävittämästä.