Part 23

Päätettyäni tällä kertaa tutkimukseni vepsäläisten parissa, saan muutamalla sanalla ilmoittaa Teille jospa en juuri muuta, niin ainakin sen, että olen paluumatkalla. Olin pyytänyt virkaloman pidennystä kuudeksi viikoksi, hieman paremmin ehtiäkseni tutkia vepsän kielen omituisuuksia, mutta lääkärin puutteessa, joka olisi sillä aikaa ollut sijaisenani Kajaanin piirissä, minulta tämä pidennys kiellettiin, minkä vuoksi minun nyt täytyy kiiruhtaa kotiin lokakuun alkuun. Vepsäläisten parissa en tullut Karhelan (Kargenets) kylää kauemmaksi, missä asuin paikkakunnan papin luona. Sitä ennen tosin olin tavannut Ishaiva nimisen vepsäläiskylän, joka on Kargopolin ja Vyitegran välillä, mutta kun kieli siellä paraikaa oli sukupuuttoon kuolemaisillaan, viivyin siellä vaan muutaman päivän. Mainittu Karhelan pappi olisi ruvennut opettajakseni, mutta kun pian huomasin, ettei hän itse ollut aivan perehtynyt vepsän kieleen, otin opettajakseni erään puolisokean, vanhan sotamiehen-lesken, jonka kanssa kävin läpi venäläisen sanakirjan merkiten vepsäläiset sanat, mikäli hänen tietojaan riitti. Sitäpaitsi panin kirjaan häneltä ja muilta tusinan verran satuja, käänsin Mateuksen evankeliumin 5:nnen, 6:nnen, 7:nnen ja 8:nnen luvun sekä lauseparsia venäjän kieliopin lauseopista ja muista kirjoista. Vaimo asui paikkakunnan ponomarin talossa, joka ponomari oli syntynyt 30 virstaa kauempana Ojatin toisella rannalla Ladvan kylässä ja joka eukon ohella oli opettajanani. Suurinta mielenkiintoa minussa herättivät vepsän kielen verbien muodot. Jotenkin seuraavaan kaavaan sain verbien taivutuksen. Indikatiivin preesens: _salptan, -at, -ah, -amai, -atei, -taha t. salpatas_, suomeksi: suljen, suljet, sulkee, j.n.e.; kielteiset muodot: _en, et, ei salpta, emai, etei, eba salpakoi_; refleksiiviset: _salptamoi, -atei, -ase, -amoisei, -ateisei, -asei t. salpatasei_, kielt.: _en j.n.e. salpakoi, emai j.n.e. salpakoisei_, Indikat. imperfekti: _salpsin, -sii, salpas, salpsimai, salpsitei, salpsiba t. salpattihe_; kielteiset: _en j.n.e. salptaske, emai j.n.e. salptasket_; refleks.: _salpsimoi, -itei, -the, -imoisei, -iteisei, -ihoisei t. salpattihesei_; kielt.: _en j.n.e. salptaskete, emai j.n.e. salptaskemisei_. Indikat. perfekti: _minä, einä, hän salpanu, mö, tö, hö salpatud_. Tästä huomaa, että vepsäläinen konjugatsioni on rikkaampi kuin sekä suomalainen, virolainen että lappalainen. Perfekti, jonka moni sanoi olevan merkitykseltään vallan imperfektin veroisen, lienee venäjän jäljittelyä. Kuulinpa vielä matkalla Kargenetsista Lotinapeltoon sellaisen imperfekti-muodon kuin lauseessa: kun sinä _maksneisit_, mutta en saanut selville, missä suhteessa se eroaa muodoista _maksnet ja maksaisit_, jotka molemmat esiintyvät suomessa. On muuten hyvin vaikeata tutkia jonkun kielen muotoja, kun on pakko välittäjäkielenä käyttää muodoista köyhää venättä. Ellei suomi olisi sen vertaa auttanut minua vepsää tutkiessani, tuskin olisin saanut esille konjunktiivin preesensiä, sillä miten asettelinkaan venäläisiä sanoja, joilla konjunktiivin käsitettä ilmaistaan en aluksi saanut vastaukseksi muuta kuin: _Budu minä tegen, hot tegen, kut tegen_ j.n.e. Sitävastoin olin erehtyä futuurin suhteen, sillä venäjän _budu tai stanu_ sanojen avulla muodostettu n.s. futuuri tosin käännettiin _ja budu sdelatj_ muodolla minä _lienen tegemaha_, mutta mieluummin muodolla _minä tegeskanden_, samoin kaikista muista verbeistä: _opendaskanden_ minä alan opettaa, _voiskanden_, alan voida j.n.e. Minulla oli jo pari päivää se väärä luulo, että vepsä vastoin muita suomalaisia kieliä oli muodostanut itselleen futuurin, mutta huomasin sitten, että sillä lapin tavoin on vasituinen inkoatiivimuoto, jonka suomi ja viro ovat menettäneet (ruotsin ja saksan vaikutuksesta, joissa sellaista muotoa ei ole?). _Minä sanoskanden_, lapiksi _sarnosgoadam; lugeskanden: logaskoadam_. Mielestäni tämä muoto on otettava suomen kielioppiin, vaikkei se tulisi sitä laajempaan käytäntöön; mutta syytä on toivoa, että se kieliopista voi siirtyä kieleen, sillä tuntuuhan siltä kuin refleksiivimuoto, jonka v. Becker ensiksi otti kielioppiinsa, olisi tullut yleisemmin tunnetuksi (sillekin osalle Suomea [tämä kirjoitettu seuraavan sivulauseen yläpuolelle rivien väliin]), vaikka se enemmälle kuin puolelle Suomea sitä ennen oli tuntematon. Suurimmalla todenmukaisuudella voi päättää, että suomessakin ennen on ollut inkoatiivinen verbi, sillä ensiksi lapissa ja vepsässä se on ja toiseksi tuntuvat tavalliset johdannaismuodot _meneskendelen, lueskendelen_, jotka tosin ovat menettäneet inkoatiivisen merkityksensä, saavan synnystään kiittää tätä inkoatiivia.

Sijamuodoiltaan vepsä on aunuksen, lapin ja viron tavoin suomesta paljon jäljessä, ja tuntuu siltä kuin suomalaiset jo erottuaan heimolaisistaan olisivat muodostaneet lukuisat taivutussijansa. Vepsässä en saanut selville muita sijoja kuin nominat. _lähte_, kaivo, genet. _lähtken_, allat. _lähtkele_, illat, _lähtkehe_, infinit. _lähtet (t. lähtket)_, possess. _lähtkel_, instrukt. _lähtken_, mon. _lähtken_. Muotoja _lähtken ked, lähtkespäi, lähtkelpäi, lähtkehe-sai_ en pidä tavallisina sijoina, kun _ked, päi, sai_ eivät yhdy adjektiivoihin.

Diminutiiveja.

Suffiksit vepsänkieli enimmäkseen on menettäneet, ne esiintyvät kuitenkin personaalipronomineihin ja _itse_ pronominiin sekä, jos kohta harvoin, muihinkin sanoihin liittyneinä. Vakuutettiin -- -- --

Partikkeleista näytti olevan todellinen puute, ellei tahtonut käyttää venäläisiä partikkeleita. Eipä missään viljelemättömässä kielessä niitä liene suurta varastoa.

Lappi, vepsä ja suomi ovat menetelleet eri tavoin lyhentäessään sanoja: lappi on jättänyt pois päätteitä, vepsä (kuten myös viro) jonkun keskellä sanan vartaloa olevan vokaalin, suomi päätteessä olevan konsonantin. Vepsäl. _andlen, maksnen, salptan, langten_.

Sanakirjallisessa suhteessa _laittaa_: vepsäl. _lajin_, torua, nuhdella, ven. _lajat_.

64.

Tohtori Rabbelle.

(60:nnen jatko.)

Koivikko, 8 p:nä lokakuuta 1842.

Enempää en Lotinapellossa ehtinyt kirjoittaa, enkä vepsäläisten parissa senkään vertaa; täällä oli syynä se, että aikani meni vepsän kielen tutkimiseen, mutta Lotinapellossa minun oli viettäminen arkiateri Törngrenin 70;ttä syntymäpäivää. Tämä vietto tapahtui muuten kelpo tavalla, mutta miten, sen saat toiste tietää. Sitten matkustin vepsäläisten luo, oleskelin siellä aina syyskuun loppuun, ja kun kirjeestäsi sain tiedon, että minun oli rientäminen kotia Kajaaniin, läksin viimeinkin kotimatkalle, jolla nyt paraikaa olen ja toivon 3-4 vuorokauden kuluttua vahingoittumattomana sinne perille saapuvani. Muistelmiani olostani venäläisten ja vepsäläisten parissa voin toiste Kajaanista kirjoitella ja pyydän nyt ainoastaan anteeksi, etten voinut palata Helsingin kautta ja suullisesti onnitella Sinua Fransiskuksen päivänä. Jos ensi talvena tarjoutuu mahdollisuutta muutamaksi viikoksi poistua Kajaanista, niin varmasti käyn sinua Helsingissä tervehtimässä. Sitä ennen olen _Suomi_-kirjaa varten kirjoittava jotakin vepsästä, niin pian kuin saan siihen tilaisuuden.

Tervehdi tuttavia, äläkä unhota muutamilla riveillä ilahuttaa

rehellistä ystävääsi Elias Lönnrotia.

65.

Tohtori Rabbelle.

[Matkalla Kajaaniin, alkupuolella lokakuuta 1842.]

[Saapui Helsinkiin 14 p:nä lokakuuta 1842. Kirjeen saajan muistiinpano.]

Rakas veli!

Sjömania myöten kirjoitin joku päivä sitten Sinulle kirjeen ja lähetin samalla jatkoa Vyitegraan asti ulottuviin matkamuistelmiini. Matkasta sieltä vepsäläisten luo, olosta heidän parissaan ja kotimatkasta voisi tosin olla koko joukko kirjoittamista, mutta kun vepsäläisten luona jouduin niin kovaan työhön heidän kieltänsä tutkiessani, ettei jäänyt ollenkaan aikaa kirjoittelemiseen, ja kun sen jälkeen aika kiireellä olen sieltä kotia matkustanut. niin kaikki matkamuistelmat näiltä ajoilta vielä ovat paperille panematta. Siksi ne kaiketi jäänevätkin, ellen palattuani Kajaaniin mahdollisesti Suomi-kirjaan saisi kyhätyksi jotakin kirjoitusta olostani vepsäläisten parissa. Heidän kielensä on vielä jotakuinkin suomen kaltaista, niin että muutaman viikon kuluttua opin sitä puhumaan paremmin kuin venättä puolessa vuodessa. Koko joukon aineksia vepsän oppimista varten kokosin, kuitenkaan en niin paljoa, että siihen voisin olla tyytyväinen, pääsemättä vielä toista kertaa joskus vastedes heidän luokseen.

Ennenkuin saat käsiisi nämä rivit, olen jo Kajaanissa, tosin kahta viikkoa myöhemmin kuin minun oli määrä; toivon kuitenkin, että tämä viipymys minulle annetaan anteeksi. Nyt pyydän Sinua Helsingin kirjakaupoista kysymään teosta _Visa Reperta und gerichtlich-medizinische Gutachten von J. Berndt_; jos se on saatavissa, niin pyytäisin Sinua, että lähettäisit sen postissa minulle samoin myös _Wistrand'in_ kirjan _Handhok i Forensiska Medicinen_.

Lappalaista lusikkaa, jonka olisin lähettänyt Sinulle jo Fransiskuksen päiväksi, jos se vaan olisi käynyt päinsä, pyydän Sinua nyt pitämään hyvänäsi, lappalaismuistona. Rikkaat lappalaisperheet syövät yleensä sellaisilla lusikoilla. Suomen-Lapissa ne kuitenkin tätä nykyä ovat harvinaisia, mutta yleisemmät Norjan tunturilappalaisilla. Terveisiä!

Rehellinen ystäväsi Elias Lönnrot.

YHDESTOISTA MATKA V. 1844.

[Tälle viimeiselle tutkimusmatkalleen Lönnrot läksi saatuansa v. 1844 kirjallisia ja tieteellisiä töitänsä varten pitkän virkavapauden. Haluten vertailevaa tutkimusta varten lähemmin tutustua viron kieleen L. läksi kesäkuun lopulla sanottuna vuonna Viroon, ensin Helsingistä meren yli Tallinnaan ja sieltä Tarttoon, jossa hän viipyi elokuun loppupuoleen opiskellen viroa. Tehtyänsä vielä seitsenviikkoisen tutkimusmatkan Tarton eteläpuolisiin seutuihin L. palasi lokakuun 12:ntenä p:nä Tarttoon, kopioi sitten sikäläisiä sanakokoelmia ja läksi joulukuun alussa kotimatkalle Pietarin kautta. Kulkien läpi Viron pääasiassa jalan, L. joutui paluumatkallansa aikomattansa vatjalaisten luo, jossa muistoonpani joukon runoja. Pietarissa jonkun alkaa viivyttyänsä palasi L. alussa vuotta 1845 rautatietä Helsinkiin ja sieltä kotiin Kajaaniin.]

1.

Tohtori Rabbelle.

Tartto, 21 p:nä heinäkuuta (2:na elokuuta) 1844.

Rakas Veli!

Jos olisin viihtynyt huonommin tällä puolen merta tai jos ei aikani olisi mennyt viron kielen tutkimiseen, olisin kaiketi jo monta viikkoa sitten kirjoittanut Sinulle, kuten olisi ollut myös velvollisuuteni. Mutta mainittu kieli on siihen määrään pitänyt minut työssä, että tämä kirje kuitenkin on ensimäinen, jonka Suomeen lähetän, vaikka jo seitsemättä viikkoa olen ollut Virossa. Merimatkani jälkeen viivyin pari päivää Tallinnassa, matkustin sitten sieltä itään pastori Ahrensin luo Kuusaloon; hän on sen äsken julaistun viron kieliopin tekijä, jonka Suomalaisen Kirjallisuuden Seurakin on saanut. Hän vallan hämmästyi huomatessaan kirjojeni joukossa vähää ennen Seuralle lahjoittamansa kirjan. Joku päivä tuloni jälkeen hänen täytyi lähteä yleiseen pappien-kokoukseen Tallinnaan, minkä vuoksi minäkin läksin sieltä pois Maria Magdalenan seurakuntaan, joka sijaitsee puolitiessä Tarttoon päin. Siellä viivyin hieman toista viikkoa ja tulin sitten vähitellen tänne Tarttoon, missä nyt paljoa liikkumatta kaupungilla olen asunut samassa paikassa neljättä viikkoa. Onkin, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, satanut koko ajan ja lisäksi ollut kylmä, niin että on voinut pitää itseään onnellisena, kun on ollut katto pään päällä. Parin päivän kuluttua olen aikonut lähteä täältä etelämpään, käytännöllisestikkin perehtymään siihen, minkä täällä teoreettisesti olen oppinut. Kuten tiedät entuudesta, viron kielessä ei ole ainoastaan kaksi murretta, vaan myöskin kaksi kirjakieltä, Tallinnan ja Tarton murteet, joihin molempiin tahtoisin perehtyä niin hyvin kuin yhdessä kesässä on mahdollista. Sekä oikeinkirjoituksen että muunkin puolesta viro melkoisesti eroaa suomesta; eipä edes vepsä eroa siitä enempää. Vokaalisointua ei ole Tallinnan virossa, ja ainoastaan jälkiä siitä on olemassa Tarton murteessa. Varmasti pitkiä vokaaliäänteitä kielessä ei ole muualla kuin ensi tavussa, jossa ne merkitään yhdellä ainoalla vokaalilla, paitsi silloin kun samassa tavussa seuraa yksi konsonantti, jolloin pitkä vokaaliäänne merkitään kahdella vokaalilla, esim. _noor_, nuori, genit. _nore_, eikä noore. Sen tähden on välttämätöntä lyhyttä vokaalia merkittäessä kirjoittaa seuraava konsonantinmerkki kahdenkertaiseksi, esim. _emmä_, äiti, _kalla_, kala, jotka äännetään _emä, kala_, mutta jotka äännettäisiin eema, kaala, jos ne kirjoitettaisiin yhdellä m:llä ja l:llä. Kaikissa muissa tavuissa, joissa suomessa on pitkä vokaaliäänne, on virossa niin epämääräinen laajuus, ettei vokaalia voi sanoa pitkäksi eikä lyhyeksi. Virolaiset itse (nimittäin filologit) sanovat sitä korolliseksi. Suomen ie, uo, yö kuuluvat virossa pitkinä e, o, ö äänteinä, mutta niitä kuulutaan sentään muutamilla seuduin äännettävän enemmän suomen tapaan. Nomineilla on yhtä monta sijaa kuin suomessa ja sen lisäksi kaksinainen monikko, nimittäin määrätty ja epämääräinen. Verbit taas ovat suomalaisia verbejä paljoa köyhemmät, kun näet sekä konjunktiivin preesens että koko optatiivi puuttuvat (varsinainen optatiivi nimittäin, sillä se, mitä virolaiset optatiiviksi sanovat, ei ole muuta kuin suomen konjunktiivin imperfekti). Vielä on huomattava, että infinitiivistä on harvoja sijoja käytännössä, eikä partisipin perfektejä ollenkaan voida sijoitella kuten suomessa. Refleksiiviverbiä ei ole.

Samoin kuin me suomalaiset luulemme viron oikeinkirjoituksesta, että se on vallan hullunkurinen, samaa useimmat virolaiset puolestaan luulevat meidän oikeinkirjoituksestamme. Kuinka suuri ero niiden välillä on olemassa, osottakoon esim. se seikka, että virolainen kirjoittaisi suomalaisen sananparren: _ei salli savinen pelto piian pitkiä hameita, koriata kuokkijata, sukan vartta valkiata_ seuraavaan tapaan: _ei salli savvine peldo pian pitkiä hammeida, korriada kokiada, sukka varta valgiada_; mutta sellaisena kuin se suomessa kirjoitetaan hän sen ääntäisi: _ei salli saavine peltto piian pitkiä haameitta, kooriatta kookkiatta, suugan vartta valkkiatta_.

Vaikka minulla vielä on lähes 200 paperiruplaa taskussa, täytyy minun kuitenkin pyytää Sinua olemaan hyvä ja ensi tai toisessa postissa lähettämään minulle 50 ruplaa hopeaa, sillä asuntoni ja ruokani ovat maksamatta ja sitäpaitsi minun on ostaminen koko joukko kirjoja, joita Helsingissä ei ole saatavissa. Kahden viikon kuluttua olen palannut eteläiseltä retkeltäni, ja jos minun silloin vielä onkin pari päivää odottaminen kirjettäsi, toivottavasti voin sen pian saada. Täältä matkustan sitten Pernoon ja sieltä Tallinnaan, mistä kaiketi syyskuun lopulla tai lokakuun alussa saan palanneeksi Helsinkiin, kuten toivon. Virolaisia kirjoja olen jo ostanut hyvän kasan (30 luvultaan). Halunneeko Seura sellaisia, esim. toista painosta Hupelin sanakirjaa ja kielioppia, jotka täältä voisin saada, kuten myös virolaisen Raamatun?

Tähän liitetyssä kirjeessä olen pyytänyt Aspia lähettämään seuraavan neljänneksen [vuosipalkkaani] Sinulle (paitsi 25 ruplaa hopeaa[?] jotka hän lähettää Kuopioon). Lähetä siis se hänelle postissa.

Tartosta tai Pernosta kaiketi taas annan itsestäni elonmerkkejä, kun olen palannut lättiläiseltä rajalta. Muuan tohtori Fählmann, joka on kirjoittanut nuo ihanat sadut sekä myöskin viron kieliopin Oppineen Seuran julkaisuissa, on täällä melkein joka päivä minulle opettanut viron kieltä. Paha kyllä minulle, hänen aikansa kuluu niin yksityispotilaiden hoitoon (noin 70 sairasta päivässä), etten voi saada hänen opetustaan niin paljoa kuin tahtoisin, kun siten häntä liiaksi vaivaisin. -- Tervehdi rouvaasi ja sukuasi!

Tuus Elias Lönnrot.

Merkitse Tarttoon osotettuun kirjeeseen _poste restante_ [postikonttoriin jäävä], sillä voisi sattua, että viipyisin lättiläisellä rajalla kauemmin kuin mitä nyt olen aikonut.

2.

Lehtori Zittingille.

(Konsepti.)

[Lyhentäen julkaistu ruotsiksi "Saiman" 36:nnessa n:rossa v. 1846.]

Tartto, 18 p:nä elokuuta 1844.

Rakas Veli!

Useita viikkoja olen nyt täällä koettanut saada selvää viron kieliopista, mikä on huononpuoleisesti onnistunut. Kuitenkin toivon lopulta siinä pääseväni "ins Reine" [= oikealle tolalle] s.o. löytäväni ne erityiset kielenlait, joiden vaikutuksesta viro on eronnut suomesta. Kieliopeista ei suinkaan ole puutetta. Niistä on kaksi, jotka viime vuonna samaan aikaan ja riippumatta toisistaan ovat ilmestyneet, nimittäin Tartossa asuvan tohtori Fählmannin ja Kuusalan pastorin Ahrensin julkaisemat jotenkin tyydyttävää käytännöllisessä suhteessa, mutta kielen sisäisten lakien esittämisessä ne ovat puutteelliset. Tätä esitystä onkin melkoisesti vaikeuttanut se seikka, että Virossa ei ainoastaan puhuta, vaan myös kirjoitetaan ja painetaan kahta murretta, nimittäin Tallinnan viroa ja Tarton viroa, jotka huomattavasti eroavat toisistaan sekä aineksen puolesta, kuten laita on enimmästi Suomen murteiden, että myöskin muodollisesti. Nämä murteet ovat muinaisina aikoina pitkällisten sotien kestäessä, myöhemmin pappien ja muuttojen vaikutuksesta sekoittuneet, niin että tätä nykyä usein tapaa toisen muotoja toisessa. Jos niiden eroavaisuudet olisivat olleet suuremmat, niin sellaista sekoitusta ei niin helposti olisi voinut syntyä, mutta kun niiden välinen erotus ei ole suurempi kuin esim. ruotsin ja tanskan välinen, ei se ole voinut estää toista murretta puhuvia lukemasta ja ymmärtämästä toisella murteella painettuja kirjoja. Kun Tallinnan-kielinen kirjallisuus on verrattomasti rikkaampi kuin Taiton viron, niin etenkin Tarton-puolinen virolainen kernaasti käyttää hyväkseen sitä, mitä huomaa Tallinnan virolaisella. Päinvastoin käy harvemmin, osaksi sen tähden että Tarton virolla on vähempi tarjottavaa, osaksi myös siitä syystä, että Tallinnan virolainen katselee toista murretta yhtä halveksien kuin rikkaampi tavallisesti katselee köyhempää naapuriaan. Tallinnan viroa puhuukin seitsemää vertaa suurempi määrä kuin Tarton viroa, sillä kaikkiaan 622,000:sta virolaisesta, johon lukuun koko kansan joku vuosi sitten laskettiin nousevan, puhuu jälkimäistä tuskin satatuhatta henkeä.

Mitä tulee virolaiseen kirjallisuuteen, niin sitä on filologisia ja historiallisia, poikkeuksetta saksaksi kirjoitettuja tutkimuksia ja virolaisia kansankirjoja. Jos kohta viimemainitut, kuten meidänkin kansankirjat, enimmäkseen ovat sisällykseltään hartauskirjallisuutta, niin niissä tapaa muitakin, jopa sellaisia, joita suomalainen rahvas vahingokseen on vailla. Olen poikkeuksetta ostanut itselleni kaikki tapaamani virolaiset kirjat, ja minulla lienee niitä nyt noin 60 eri kappaletta. Aikaa saaden kaiketi olen koettava muodostella niitä suomalaista rahvasta varten. Etevin virolainen kansankirjojen tekijä oli rovasti Masing vainaja, joka asui lähellä Tarttoa. Mutta sen vuoksi, ettei hän joka rivillä maininnut raamatunlauseita eikä muuten ulkokullaillut, ja sen vuoksi, että hän koetti kirjoittaa kieltä niin kuin sitä puhutaan eikä vanhaan hartauskirjain kuluneeseen tapaan, häntä kohtasi herrnhutilaisten (= heränneiden) opettajien ja näiden kuulijain puolelta suuri vastustus koko hänen elinaikansa. Näitä hänen kirjojaan alussa jotenkin vähän kysyttiin, mutta sittenkuin rahvas huolimatta mainittujen opettajien ponnistuksista oli ehtinyt saada sen vakaumuksen, että Masingin kirjoitukset olivat oivalliset lajiaan, ruvettiin niitä niin halukkaasti hankkimaan, ettei niitä enään moneen vuoteen ole voitu löytää ainoatakaan kappaletta kirjakaupasta. Muutamia olen kuitenkin saanut toisilta henkilöiltä, ja tohtori Fählmann, yllämainittu, joka samalla on Tarton Oppineiden Seuran esimies, on luvannut hankkia minulle vielä muutamia lisää. Mainittu mies, joka paitsi esimiehentointansa, hoitaa sairaita enimmin kaikista täkäläisistä lääkäreistä (60-70 potilasta päivässä, paitsi useita muita, jotka käyvät kotona hänen luonansa), on samalla vironkielen lehtori yliopistossa ja hoitaa dietetiikan ja farmakologian professorin-virkaa, tämän paikan ollessa avoinna. On siis helppoa arvata, kuinka paljon aikaa hän voi käyttää ylimääräisiin toimiin, mutta siitä huolimatta hän melkein joka päivä on antanut minulle vironkielen opetusta. Tällainen käy päinsä ainoastaan täkäläistä elintapaa noudattaen, kun ei pidetä iltaa päivään kuulumattomana aikana, jota ei voi parempaan käyttää kuin korttipeliin ja todin juontiin. Kaikki, jotka meillä valittavat riittämättömiä tulojaan ja liikaa työtään, voisivat täällä oppia paljon uutta, nimittäin esim. ettei ole mitään riittämättömiä tuloja, vaan että se, mitä niiksi sanotaan, ei ole muuta kuin turhien menojen eufemistinen nimi. Samanlainen teennäisnimi on myös "liiallinen työ" eikä se yleensä merkitse muuta kuin mitä tavallisesti sanotaan tyhjäntoimittamiseksi. Isäntäni, nimineuvos Hagen, elää vaimoineen ja 7-8 lapsineen sangen sievästi sillä vähäpätöisellä palkallaan, jota yliopiston piirustuksen opettajana nauttii, ja kuitenkin useimmat elintarpeet täällä ovat melkoista kalliimmat kuin meillä (sokuri esim. 1 rupl. 20 kop., kahvi 1 rupl. 50 kop.) Mutta kukapa meillä suostuisi täkäläiseen päiväjärjestykseen: aamulla kuppi kahvia (vahvasti sikurinsekaista) ja sen kanssa pari korppua; kaksi ruokalajia päivälliseksi, joka syödään kello puoli 1, siihen kuuluva lasi olutta: illallista ei ollenkaan, vaan sen sijaan 3-4 kuppia teetä ynnä pari pientä voileipää? Yksi ainoa kerta monen viikon kuluessa ollaan juotu iltapäiväkahvia, ja tämä tapahtui erinomaisesta aiheesta, nimittäin sen johdosta, että lapset palasivat maalta, missä sukulaisten luona olivat viettäneet kesänsä. Totia tai muita väkeviä ei ollenkaan käytetä. Vieraissa käydään aniharvoin eikä sitä varten koskaan tehdä sitä suurempia valmistuksia kuin talossa muuten on tapana; tarjotaan vaan 3-4 kuppia teetä ynnä voileipiä. Siellä, minne minua on kaupungilla kutsuttu, on menetelty samoin tai on korkeintain juotu lasi viiniä sen lisäksi; ainoastaan illallispöydässä muutamissa paikoin juodaan useampi lasi. Minulle on kuitenkin muutamissa paikoin tarjottu ruokaryyppykin. Totia en moneen aikaan edes ole nähnyt, lukuunottamatta muuatta iltaa, jolloin join sitä lasin erään ruotsalaisen merikapteenin luona, joka tätä nykyä on sen höyrylaivan kapteenina, joka kulkee Tarton, Pihkovan ja Narvan väliä.

Täältä olen nyt aikonut matkustaa lättiläiselle rajalle tutkimaan tarttolais-viroa. Sieltä palaan tänne ja alan vähitellen matkustaa takaisin kotimaahan Pernon kautta Tallinnaan ja Helsinkiin j.n.e. Suuresti kyllä kaipaan kotia, mutta vielä enemmän sitä, että saisin viron-kurssini niin suoritetuksi, ettei minun uudestaan tarvitse matkustaa tänne, kuten kaiketi vielä kerta täytyy käydä lappalaisten ja vepsäläisten luona, saadakseni aikaan suomen, viron, vepsän ja lapin vertailevan kieliopin. Kun minulla ei ole mitään erityistä kerrottavaa toisille sikäläisille tovereille, en nyt kirjoita heille, vaan olkoon tämä kirje "commune bonum" [= yhteistä omaisuutta]. Kernaasti olisin kirjoittanut laajemman kirjeen, mutta viro ei tahdo antaa minulle aikaa kirjeiden kirjoittamiseen. Tämä on nyt kolmas kirje, jonka Virosta lähetän.

Viikko sitten kirjoitin Aspille Ouluun ja pyysin häntä lähettämään Sinulle 70 ruplaa neljännesvuotis-palkastani, joka on nostettavissa syyskuun ensi päivinä. Jos Frans nyt voi päästä kouluun, pyydän Sinua etukäteen suorittamaan sisäänkirjoitusmaksun. Lokakuussa kaiketi olen luonanne ja olen silloin korvaava sen. Tervehdi myöskin rouva Vikmania ja ilmoita hänelle tätä samaa.

Ystäväsi ja veljesi Elias Lönnrot.

3.

Tohtori Rabbelle.

Tartto, 16 p:nä elokuuta 1844.

[Merkitty saapuneeksi perille 24 p:nä elok.]

Rakas Veli!