Part 13

Arkangelin kaupunki, jossa paraikaa kirjoitan tätä venäläisen ravintolan kolmannessa kerroksessa, on melkoinen, mutta sitä ei kuitenkaan likimainkaan voi verrata Helsinkiin, vaikka sen pituutta sanotaankin olevan 7 virstaa. Tämä pituus, josta varmaankin voisi tinkiä pois 2 virstaa, kulkee sitäpaitsi kaariviivaisena Vienajoen rantaa myöten, joka joki tällä kaupungin kohdalla on runsaasti kahden virstan levyinen. Kaupungin leveys on hyvin vähäinen. yhteensä ainoastaan 1/2 virstaa. Kirkkoja täällä on kokonaista 13, kaikki kivestä rakennettuja; taloja lasketaan olevan 1380, asukkaita 10,500, saksalaisia ja englantilaisia paljo. Kemi oli huono kaupunki, Tampere on sitä monta vertaa etevämpi. -- Tähän tahdon tällä kertaa lopettaa, ja kun jo ylempänä olen kehottanut Sinua terveisiä sanomaan, saan nyt vaan mainita olevani

uskollinen veljesi Elias Lönnrot.

J.K. Varsinaisen kuoren sisään olen pannut toisen, johon, paitsi paikannimeä, olen kopioinut Sjögrenin kirjeestä päällekirjoituksen, joten se lienee luotettava. Jos kirjoitat minulle, voit käyttää sitä, mutta kirjeesi pitäisi lähettää Laukosta syyskuun alussa tai Helsingistä viikkoa myöhemmin. Kuitenkin voi kirje, jonka kuoreen on kirjoitettu pelkkä ruotsalainen osote, myös tulla perille.

49.

Arkiaterinrouva Törngrenille.

[Suomennettu ennenmainitusta E. Nervanderin kirjasta, ss. 83-89.]

Arkangeli, 26 p:nä kesäkuuta 1842.

Korkeasti kunnioitettu, jalosukuinen professorinrouva!

Ennenkuin vielä ehdin jättää postiin myötäseuraavaa kirjettä Adolfille, oli minulla tänään ilo vastaanottaa Teidän arvoisa kirjeenne huhtikuun 8:nnelta päivältä. Adolfin kirjeessä olen maininnut syyn siihen, että aikaisemmin kuin ensin olin aikonut, tulin lähteneeksi Kuolasta. Sen tähden en tahdo sitä tässä toistaa, enkä myöskään muuta, minkä jo Adolfin kirjeessä olen sanonut. Ikävintä minusta on, ettei minulla ole mitään toivoa olla edes oman maan rajojen sisällä 18:ntena päivänä elokuuta tänä vuonna, vaan olen silloin, kuten nytkin, etäällä sieltä ja vallan yksin, kun maisteri Castrén, jonka seurassa tähän asti olen matkustellut, nyt palaa täältä Venäjän lappalaisten luo. Tämän ajatteleminen on välistä tuntunut niin masentavalta, että ei paljoa ole puuttunut siitä, etten ole palannut täältä suoraa tietä Suomeen ja Laukkoon. Enkä vielä tiedä, eikö se olisi parasta; mutta kuu Sjögrenkin useat kerrat on neuvonut minua tutkimaan vepsäläisten kieltä, ja kun en toiste yhtä helposti voi saada siihen tilaisuutta, olen nyt päättänyt siihen ryhtyä ja tehdä sitä niin paljon kuin 2-3 kuukaudessa voin ehtiä. Muuten ei minun ole onnistunut enempää kuin Kallenkaan tottua venäläiseen elämään, jopa vielä vähemmin, kun luultavasti en ole oikein perehtynyt edes meidän omaan herrasväen-elämään. Tosin (täälläkin) on monta sangen kunnioitettavaa henkilöä, mutta ulkomaalaisella on tavallisesti se paha onni, ettei niin helposti osaa heidän pariinsa, vaan ensiksi hän tapaa hylkyvaahdon, joka aina kelluu pinnalla. Erään ispravnikka Latyshevin esim. opimme Kuolassa tuntemaan sangen rehelliseksi ja kunnon mieheksi. Virka-asioissa hän jonkun aikaa meitä myöhemmin tuli Kemiin, ja matkusti sieltä meidän seurassamme tänne asti. Täällä otimme majaksemme venäläisen ravintolan, jossa huoneesta, ruuasta ja kahvista kolmena ensimäisenä tai puolenakolmatta vuorokautena saimme maksaa 15 ruplaa kahdelta hengeltä. Kahvista esim. vaadittiin 60 kopeekkaa lasilta, ja minä tietämättömyydessäni join usein kaksi lasia. Puodeissakin siitä saa maksaa 1 ruplan 20 kopeekkaa naulalta ja sokerista 1 ruplan. Venäläiset juovat yleensä vähän kahvia, mutta teetä kahta enemmän, tavallisesti 4-5 juomalasia erältänsä joka aamu ja ilta, johon nautintojärjestykseen minäkin nyt olen jotakuinkin tottunut. -- Kolmantena vuorokautena täällä-olomme aikana tuli luoksemme muuan pankinsihteeri, joka puhui saksaa, ja koetti selittää meille, ettei meidän ollut sopivaa asua ravintolassa, minkä sopimattomuuden välttämiseksi hän tahtoi tarjota meille kortteerin ja täyden hoidon luonaan; aluksi hän kutsui meidät päivällisille, joissa sitten lähemmin saatoimme asiaa punnita. Mutta ravintolamme isäntä, joka lienee aavistanut, mitä tämän tuntemattoman vieraan käynti tarkoitti, vei meidät heti hänen mentyänsä kahteen talonsa kolmannessa kerroksessa olevaan huoneeseen ja tarjosi niitä ynnä ruokaa kahdesti päivässä sekä palvelusta jotenkin kohtuullisesta hinnasta, nimittäin ruplasta päivässä kummaltakin. Pankinsihteerin luo kuitenkin menimme päivällisille, ja kun hän vallan samoista eduista vaati 70 ruplaa hopeaa eli 105 ruplaa pankinseteleitä molemmilta yhteensä kuussa, jäimme hotelliin asumaan, tietysti suuresti kiittäen näytepäivällisistä, joita ei suinkaan sopinut halveksia. Sen jälkeen hän ei ole osottanut erityisesti ikävöivänsä seuraamme; tähän olemmekin koko tyytyväiset, sillä tuo mies luuli tietävänsä kaikki ja puhui sen johdosta enemmän kuin mitä ainakaan meillä oli kärsivällisyyttä kuunnella. Emme ole mekään sittemmin olleet hänen luonaan muuta kuin kerran, ja muiden käyntien suhteen olemme olleet vielä säästäväisemmät; tämä on tapahtunut ainakin kolmesta syystä. Ensiksi emme kumpikaan puhu saksaa ja venättä niin hyvin ja sujuvasti, että voisimme olla taitoomme tyytyväiset; toiseksi eivät pukuvarastomme lappalaismatkojemme jälkeen juuri ole parhaassa kunnossa, ja jos missä, niin Venäjällä toteutuu sananparsi: höyhenistänsä lintukin tunnetaan; kolmanneksi eivät sellaiset vierailut meitä ollenkaan hyödytä, vaan päinvastoin vahingoittavat, kun ne turhanpäiväisesti veisivät meiltä aikaa, jota tuskin tahtoo riittää tutkimuksiin. Mutta täällä Arkangelissa ihmiset näyttävät ihmettelevän, ettemme käy vieraissa tai ainakin mene joillekin kunniatervehdyksille, eivätkä voi ymmärtää, miten saamme ajan kulumaan. Eilen kohtasin kadulla erään Bohuslav nimisen kuvernementinsihteerin, joka viime talvena kävi Kuolassa, ja joka puhuu latinaa, hän kun ennen on ollut ylioppilaama Vilnassa. Hän rupesi moittimaan minua siitä, etten ollut käynyt hänen luonaan. Hänen seurassaan oli vanhanpuoleinen herra, joka taas puhui saksaa, ja joka alkoi tutkistella matkani ja täällä-oloni tarkoitusta, minkä hänelle selitin. Sitten hän kysyi, oliko minulla tuttavia. -- Eipä ole ketään ennestään. "Onko teillä siis suosituksia jonkun luo?" -- Ei, sillä en erityisesti halua saada tuttavuuksia enkä siis tarvitse mitään suosituksia. -- "Oletteko käynyt kuvernöörin puheilla?" -- En, sillä kun minulla ei ole mitään hänen kanssaan tekemistä, en ole turhanpäiten tahtonut häntä käynnilläni vaivata. -- "Mutta jos joitakin vastuksia sattuisi matkalla, niin kuitenkin olisi hyvä, että olisi käynyt hänen luonansa." -- Toivon passini nojalla pääseväni vastuksitta Aunuksen kuvernementtiin, jonne kenties huomenna lähden. -- "Ettehän ole Venäjän alamainen?" -- Miten suvaitsette; olen kotoisin Suomesta, ja Venäjän keisari on meidän suuriruhtinas. -- Tähän päättyi tuo lyhyt kuulustelu, ja minun kaiketi myös on aika lopettaa tämä kirje, minkä teen toivottamalla Teille ja perheellenne paljon iloa ja hupia kesän aikana, ja ennen kaikkea sen ehtona, yhä jatkuvaa hyvää terveyttä. Tulkoon uudesta rakennuksesta, johon perheenne nyt muuttaa, moniksi vuosikausiksi yhtä hauska kuin vanhasta, tai, jos on mahdollista, suuremman mukavuutensa vuoksi vielä hauskempi! Saatuani Teidän kirjeestänne tietää, että Kalle nyt on Moskovassa, olen nyt kirjoittava hänelle.

Syvimmästi kunnioittaen olen edelleen Teidän nöyrin palvelijanne

Elias Lönnrot.

50.

Maisteri Ståhlbergille.

Arkangeli, 28 p:nä kesäkuuta 1842.

Veli hopea!

Kiitos kirjeestäsi huhtikuun 9:nneltä päivältä; sain sen melkein täällä-oloni viimeisenä päivänä. Tulimme lähteneeksi Kuolasta, vastoin alkuperäistä suunnitelmaamme, jo huhtikuun alussa, ja matkustimme Kannanlahden ja Kemin kautta sekä Vienanmeren yli Arkangeliin, eli kuten tätä seutua täällä sanotaan, Arkangelskii. Syynä tähän aikaisempaan lähtöön oli eräs Sjögrenin kirje, joka neuvoi meille samojeedin kielen opettajaksi erään täällä asuvan venäläisen arkimandritan, Venjaminin. Tämä mies on pitkän aikaa ollut samojoedien lähetyssaarnaajana, on kirjoittanut samojeedin kieliopin ja sanakirjan ja kääntänyt samojeediksi neljä evankelistaa; kaikki tämä on vielä käsikirjoituksena. Hänen opettamisensa laita oli kuitenkin hieman niin ja näin, sillä hän näytti pelkäävän, että mahdollisesti saattaisimme varastaa häneltä kunnian siitä, että oli ollut tai oleva ensimäinen, joka julkaisi jotakin tuota tähän asti tutkimatonta kieltä koskevaa. Hän tahtoi sen tähden, että meidän piti allekirjoittaa pitkä sitoumus, joka oli estävä meidät toisille ihmisille suullisesti tai kirjallisesti siitä mitään ilmaisemasta, mutta sellaisiin tyhmyyksiin emme tahtoneet suostua, ja kahta vähemmällä syyllä, kun täällä kesälläkin asuu samojeedeja, joilta yhtä hyvin ja tarkemmin voi oppia sitä kieltä. Muuan heistä onkin melkein joka päivä käynyt Castrénin luona, ja häneltä Castrén on pannut kirjaan joukon samojeedilaisia sanoja ja muita kieltä koskevia seikkoja. Mutta mikäli siltä jo mainitulta arkimandritalta olen oppinut, samojeedien kieli niin suuresti eroaa suomesta, ettei minua ollenkaan hyödytä kauempaa opiskella sitä kieltä. Ei edes yksikään lukusanoista ollut suomen lukusanain kaltainen, ja melkein sama on kaiken muun laita. Jätän nyt siis koko samojeedin kielon, ja lähden täältä vepsäläisten luo, jotka asuvat Aunuksen kuvernementin etelä- ja Novgorodin kuvernementin pohjoisosassa. Siellä tulen viipymään myöhäiseen syksyyn asti, ehkäpä talvikelin tuloon, ja käyn syyskuun keskivaiheilla Lotinapellon postikonttorissa, missä muiden kirjeiden muassa toivon tapaavani muutaman rivin Sinultakin. Tämän paikkakunnan venäläinen nimi kuuluu: Ladejnoe Pole Olonetskoj gubernii. Sjögren kehotti minua jo toissa talvena (1841) tutkimaan heidän kieltänsä ja on näinäkin aikoina kehotustansa toistellut. Castrén on näinä päivinä varustellut itseään matkalle Penoin tienoilla asuvien Turjan lappalaisten luo, missä aikoo viipyä syyskuuhun ja silloin palata Arkangeliin, saadakseen lähempiä tietoja Siperian retkikunnasta ja toivomistaan matkarahoista. Hänkin lähtee tälle väliaikaiselle lappalaismatkalle Sjögrenin kehotuksesta. -- Forster saavutti meidät vasta Inarin pappilassa, ja siellä taas erosimme hänestä puolentoista viikon yhdessäolon jälkeen; tästä ajasta allekirjoittanut hänen kanssaan vietti enemmän kuin puolet lappalaiskodassa, missä kahtema viimeisenä päivänä olimme leivättä; muuta ruokaa kuitenkin oli tarpeeksi. Hän matkusti toisen saksalaisen luonnontutkijan, t:ri Schraderin, kanssa Inarista Norjaan.

[Elias Lönnrot.]

51.

Tohtoreille Aspille ja Borgille Ouluun.

[Arkangeli, 26? 28 p:nä kesäkuuta 1842.]

Rakkaat Veljet!

Juuri alkaessani tätä kirjettä mieleeni johtui onnellinen ajatus, nimittäin jättää Avellanille kirjoittamani kirje avoimeksi ja pyytää Teitä ennen sen lähettämistä Kajaaniin sulkemaan se. Siten pääsen kirjoittamasta uudelleen 3-4 sivua joutavaa, sillä voitte lukea ne mainitusta kirjeestä. Rabbelle kirjoitin Kemistä jotenkin pitkän kirjeen kertoen matkastamme Kuolasta Kemiin, ja arvelen, että hän tavallisella alttiudellaan joko Morgonbladissa tai "Suomi"-kirjassa tarjoaa siitä annoksen yleisölle, jos kohta varsin vähän pidän siitä, että sellaisia juorujuttuja julkaistaan kuin esim. Sallan papin yhteydestä piikansa kanssa Morgonbladissa allekirjoittaneen Inarista lähettämässä kirjeessä joku aika sitten oli luettavana. Kuitenkaan en tahdo syyttää Rabbea tämän julkaisemisesta, sillä kirjoitin silloin kirjeitä muillekin Helsinkiin. Ja olipa muuten sen jutun laita miten tahansa, sillä eipä ollut minun vallassani tehdä hänestä mamsellia, tuskin neitsyttä tai emännöitsijää, sittenkuin hän niin surkeasti oli polttanut kahvimme, ettei se juuri kelvannut mihinkään. Kuitenkin meidän täytyi siihen tyytyä Inariin asti, missä Durchmanien luona tulimme kaikin puolin hyvin varustettuun taloon. Stockflethilta voitte sanoa kaupunkilaisillenne terveisiä. Lappalaistensakkin parissa hänellä Oulu ja Suomi olivat rakkaassa muistossa. Lappalaisille hän saarnasi Mooseksen lain koko voimalla tehden sen innolla, jota nyt enää harvoin meidän maassa tapaa. Hänen rouvansakkin oli onnellinen ja tyytyväinen, kuten luultavasti harvat meidän naisista moisissa oloissa olisivat. Tämä oli melkein ruhtinaallista, ensin oli aamiainen ja sen edellä kahvia, sitten teetä, päivällinen j.n.e., viinejä pöydässä. Ainoa, mitä vailla tämä -- tai mikä ainakin puuttui tästä ruhtinaallisuudesta, oli ruokaryyppy ja thodium [toti] illalla. Stockflethista oli tullut sellainen antivodkisti [viinan vastustaja] ja antitodiaani [todin vastustaja] että saarnatuolistakin luki pitkät läksyt vakuuttaakseen jokaiselle, että nuo aineet olivat vahingollisia. Kuitenkin toivon, että hänen intonsa on asettuva, kun hän taas tulee Ouluun (ja Kajaaniin); eivätpä hänen saarnansa tehneet mitään vaikutusta minuunkaan, minulla näet paraikaa on totilasi edessäni ja juon siitä aimo kulauksen Teidän ja kohta sen jälkeen Suomen Lääkäriseuran julkaisujen terveydeksi toisen. Kolmatta seikkaa, nimittäin uutta obstruktsioni- -- suokaa anteeksi -- obduktsioni-säädöstä varten minun valitettavasti täytyy tehdä lasi lisää. Mutta se ei voi olla haitaksi, siitäkin syystä, että Castrén nyt tulee eroamaan (katsokaa Avellanin kirjettä) ja huomenna olen vallan yksin, minkä vuoksi mielestäni on parempi viettää huomispäivä kupariseppäin seurassa kuin vallan yksin. Pyydän mitä hartaimmin Teitä tervehtimään kaikkia tuttavia Oulussa. Ravanderin piippu on tänne saakka ollut minulla uskollisena kumppanina; täällä minun vaan täytyi korjauttaa kansihelat, jotka matkoilla ovat menneet rikki. Tällöin tapahtui se onnettomuus, että kultaseppä viilasi pois osan poron häntää ja sarvia sekä yhden leimamerkin kokonaan, ja huolimatta tästä vaivannäöstään hän oli niin kohtelias, ettei kiskonut minulta enempää kuin 2 ruplaa.

Veljenne Elias Lönnrot.

52.

Tohtori Rabbelle.

(46:nnen jatkoa.)

[Arkangeli,] 1 p:nä heinäkuuta [1842].

J.K. {Tämän jälkikirjoituksen päivänmäärästä näet, että aika täälläkin kiitää kuten muualla maailmassa. Kun tämän virstanpituisen kirjeen alkuun kirjoitin "24 p:nä kesäkuuta", luulin viikkoa myöhemmin olevani kaukana näiltä seuduilta, mutta olenkin nyt vallan samassa paikassa kuin silloin, tai se on vaan eroa, että nyt viipymättä ja ensi tilassa lähden Arkangelista. Castrén matkusti täältä toissa-iltana; hän ei ollut vallan terve, sillä hänen vatsansa on jo kauan ollut kapinoivalla kannalla. Kuitenkin hän itse toivoi ja niin minäkin, että paikallaan-istuvan elämän vaihto liikkuvampaan elintapaan, keinuminen Jäämeren aalloilla ja vielä suuremmassa määrin suolavesikylvyt pian palauttavat hänen sisäisen tasapainonsa. Päivää ennen hänen lähtöänsä määräsin hänelle lääkkeeksi magnesiaa ja rabarberia sekajauheena ja lähetin reseptin apteekkiin. Hetken kuluttua poika palasi ilmoittaen, ettei tätä lääkettä voinut saada. Minusta tuntui kummalliselta, että kieltäydyttiin antamasta niin viatonta lääkettä, ja että tämä lisäksi tapahtui samassa apteekissa, josta jo mainitulle Kuolan ispravnikalle ja muutamille tänne matkustaneille Vuokkiniemen miehille aikaisemmin oli määräykseni mukaan annettu lääkkeitä, jotka muun muassa sisälsivät opiumia ja kalomellia. Sen tähden lähetin pojan uudelleen apteekkiin, kirjoitettuani reseptin alle paitsi nimeä sanat _Provintsialnyj lekar, doktor meditsiny_ [piirilääkäri, lääkintätieteen tohtori] ja vielä paremman vaikutuksen vuoksi annoin mukaan tohtorin arvo-kirjani ankarasti varoitettuani sitä likaamasta. Mutta sekään ei auttanut; poika palasi tohtorin-kirja ja resepti muassaan. Tietysti tällaiset tyhmyydet minua suututtivat, varsinkin kun vuokkiniemeläiset samalta seudulta tai ainakin samasta maasta, missä nyt ei annettu magnesiaa eikä rabarberia, voivat, kuten heitä syystä syytetään, hankkia arsenikkia koko Suomen rahvaalle. Kuitenkaan en tahtonut asiasta tehdä enempää, jotta minua ei olisi viivytelty lähtemästä aiotulle matkalleni, vaan pyysin Castrénia tyytymään annokseen tuhkaa, jota uunista voi saada reseptittä, ja jota hän sitten siivilöi ja nautti muutamia annoksia. Mutta tänään kello 10 a.p. sain käskyn tulla kello 3 i.p. poliisikamariin. Tietysti minun täytyi totella käskyä; pukeuduin sitä varten hännystakkiin, pistin passin ja tohtorin-diplomin taskuun ja tulin lyönnilleen paikalle. Seisottuani siellä tunnin ja neljänneksen tuli luokseni muuan kirjuri näyttäen paperia, josta näin, mikäli venäjänkielisestä kirjoituksesta sain selkoa, että joku seudun lääkäreistä oli kieltänyt apteekkaria antamasta lääkkeitä minun määräyksieni nojalla, ellei tiedetty, olinko laillisesti oikeutettu lääkkeiden määrääjä. Jotta olisi voitu saada tämä tieto, minun täytyi poliisikamariin jättää sekä passi että diplomi, joita ei voi saada ennenkuin ensi maanantaina, ylihuomenna on näet sunnuntai, ellei niitä huomenna anneta takaisin. Lääkäryyteni vainoaa minua täten lakkaamatta tuottaen minulle sekä ajanhukkaa että muuten ikäviä neuvonpyyntöjä ja määräämisiä ja vielä poliisikamarissa käyntejä ja muuta, jonka lisäksi se nyt pari tai kolme päivää viivyttää lähtöäni. Eipä sentään haitanne päästä laillisesti oikeutetuksi lääkäriksi Arkangeliin kun ennen "ex usu" [käytännössä] kauan olen ollut lääkärinä osalla Arkangelin läänin talonpoikaisväestöä, nim. Vuokkiniemen ja muiden karjalaisten seutujen asujamilla. -- Täkäläiset lääkärit muuten nimeltäänkin ovat minulle tuntemattomat, kuu en ole käynyt heidän enkä muidenkaan luona. Siihen on syy ollut ainakin nelinkertainen: 1:ksi minulla ei heidän kanssaan ole mitään tekemistä; 2:ksi en puhu venättä enkä saksaa niin hyvin, ettei heillä joka päivä olisi tilaisuutta kuulla toisten puhuvan mainittuja kieliä paljoa paremmin; 3:ksi alkavat vaatteeni Lapin-matkojen jälkeen hieman lappilaistua, niin ettei niissäkään ole mitään näytettävää, 4:ksi tarvitsen aikani parempaan kuin turhiin vierailuihin. -- Eräänä päivänä kohtasin äkkiarvaamatta kadulla erään kuvernementinsihteerin, nimeltä Bohuslav, joka viime talvena oli käymältä Kuolassa, ja joka puhuu latinaa, hän kun ennen on opiskellut Vilnan yliopistossa. Hän moitti minua, kun en ollut käynyt häntä katsomassa, jota tekemään hän muisteli jo Kuolassa kehottaneensa minua. Hänen seurassaan oli vanhanpuoleinen herrasmies, joka puhui saksaa ja tahtoi tietää, oliko minulla tuttavia tällä seudulla, mihin vastasin kieltävästi. Sitten hän kysyi, eikö minulla siis ollut suosituksia kenenkään nähdä, johon vastaus niinikään tuli kieltävä; lisäsin vielä, etten juuri välittänyt tuttavuuksista, ja että sen tähden vallan hyvin saatoin olla ilman kaikkia suosituksia, matkapassia lukuunottamatta. Lopuksi häntä huvitti tietää, olinko käynyt kuvernöörin luona; siihen hän sai minulta kolmannen kieltävän vastauksen ynnä sen selityksen, että en turhaan ollut tahtonut vaivata kuvernööriä kunniatervehdyksillä, kun minulla ei ollut mitään asiata hänelle. "Mutta", hän sanoi, "jos matkalla sattuisi ikävyyksiä, olisi hyvä, että olisi käynyt kuvernöörin luona." Selitin hänelle, että minun oli tapana useimmiten matkustaa ilman ikävyyksiä ja että sitäpaitsi muutaman päivän kuluttua olin siirtyvä Aunuksen kuvernementtiin ulkopuolelle arkangelilaisten ikävyyksien piiriä. Sitten oli meidän kaikkien määrä mennä Bohuslavin luo, mutta matkalla muistui mieleeni, että Castrén tällä aikaa voi saada sanan laivasta, ja että hänen ehkä täytyisi lähteä jäähyväisittä, minkä vuoksi pyysin anteeksi ja erosin seurasta.}