Part 12

Aina 30:n virstan päähän Kemistä oli saaria siellä täällä matkan varrella; sitten tuli eteen avoin meri, jota olisi jatkunut luostarin rantaan asti, ellei jää olisi suvainnut vielä venyä luostarin edustalla. Saatoimme siis pitää itseämme onnellisina, että pääsimme edes johonkin rantaan; meidät näet päästettiin maihin 15 virstan päässä luostarista erääseen pikku saareen, joka on jotenkin lähellä isoa luostarisaarta. Sieltä lähetettiin noutamaan luostarista hevosia ja rattaita, jotka viimein kokonaiset kuusi tuntia odotettuamme näkyivät tulevan. Luostarissa viivyimme lähes viikon, jossa viipymisessä jää ensi päivinä uskollisesti piti meille seuraa. Ja meren tultua avoimeksi, emme koskaan tahtoneet saada tilaisuutta päästä etemmäksi, kun ei Arkangelin puolelta tullut yhtään laivaa tai venettä, jos kuinkakin odotimme. Viimein, kun tämä odotus kävi liian pitkäksi, vuokrasimme toukokuun 26:ntena päivänä veneen ja soutajia Arkangelin puoliselle, 7-8 peninkulman päässä olevalle lähimmälle mannermaalle, ja tätä vuokraamista sitten jatkui pitkin rannikkoa kylästä kylään, yhä vaan ispravnikan seurassa.

Kuvauksen ylenmäärin komeasta ja rikkaasta luostarista lykkään toistaiseksi, kun vasta tapaamme. Paitsi varsinaista, 25 virstan pituista ja keskimäärin 10 virstan levyistä luostarisaarta, nimeltä Solovetskoi, on luostarilla hallussaan kaksi muuta, vallan lähellä olevaa, melkoista saarta, nimeltään Ansero ja Muksalma, ja lisäksi 30 pientä saarta pitkin rannikkoja. Odottaessamme läksimme eräänä päivänä Anseroon. Suurien troskien eteen valjastettiin meitä varten kolme hevosta, ja näissä troskissa ajoimme ensin mukiinmenevää maantietä pitkin, jonka oli virstanpylväät sivulla, 15 lukuaan. Tien varressa näki siellä täällä lampien rannoille rakennettuja tupia, joissa luostarin kalastajat kesäaikaan asuvat. Tällaisia pieniä lampia kuuluu näissä kolmessa saaressa olevan yhteensä kokonaista 44. Tuottavinta kalastusta harjoitetaan kuitenkin tietysti ulkorannikoilla. Rannassa, johon maantie päättyi, oli vierastupa sekä syrjemmässä muutamia muita tupia. Tämän pienen, paraikaa asumattomana olevan kylän silmälläpito oli uskotta Tverin kuvernementistä kotoisin olevalle munkille. Hän oli Tverin karjalaisia ja puhui karjalaa, joka oli enemmän meidän tavallisen suomenkielen kaltaista kuin se, mitä puhutaan Vuokkiniemessä ja Repolassa, missä, etenkin viimemainitussa paikassa, karjalaan on sekoittunut aunusta. Tämä mies kertoi, minkä jo ennestäänkin tiesin, että Tverin kuvernementissä on monta ja suurta karjalaista kylää. Hieman kyselin heidän elintapojaankin, jotka näyttivät olevan suureksi osaksi samat kuin yleensä Venäjän karjalaisilla. Karjalaisia laulujakin hän kertoi heillä olevan, sellaisia, joita laulettiin leikittäessä ja muuten koolla oltaessa. {Siitä harrastuksesta, jota tämän keskustelun kuluessa kaiketi osotin hänen maalaisiaan kohtaan, hän näytti tuntevan velvollisuudekseen jollakin tavoin lausua suopeuttaan minua kohtaan, ja kysyi siis, eikö minun tehnyt mieli kääntyä pravoslavniin [oikeaoppiseen] uskoon. Vastasin, että minulla se jo ennestään oli, lukuunottamatta muutamia vähempiarvoisia sivuseikkoja, ja sitten erosimme, kun vene, jonka oli määrä viedä meidät neljän virstan levyisen salmen yli, jo odotti laiturin ääressä.}

Anserossa, jonne nyt saavuimme, oli kaksi Solovetskoin alle kuuluvaa pienempää luostarirakennusta, nekin kivestä tehdyt kuten itse emäluostari. Toinen näistä, joka on ristitty samannimiseksi kuin itse saari, oli noin virstan päässä rannasta pienen sisäjärven rannalla, jonka nimi niinikään oli Ansero (Anzero) [s.o. Anozero: Anzero], mutta jolla ennen muinoin lienee ollut karjalainen nimi, Hanhijärvi, josta sitten, koska venäjästä puuttuu h kirjain, ensin on voinut syntyä Anj-ozero, ja sitten nykyinen supistunut muoto Anzero. {Siellä, luostarissa nimittäin, emmekä järvessä, tapasimme keisarin entisen sivus-ajutantin jonkinmoisessa maanpaossa. Hän kantoi nyt luostaripukua, oli pitkäpartainen ja niin kovin nöyrä olennoltaan, että tuskin tahtoi istuutua meidän läsnäollessamme. Muuten ollen hyvin altis palvelukseen ja kohtelias, hän itse hommasi teekeittiön kiehumaan, pannen omalla kädellä hiiliä torveen. Hän puhui saksaakin, vaikka ei juuri paremmin kuin me itse, ja sanoi tulleensa karkoitetuksi pääasiallisesti siitä syystä, että kerran oli pälkähtänyt hänen päähänsä viheltää ulos eräs Pietarin hoviteatterin näyttelijä; kuitenkin on luultavampaa, mitä muut kertoivat, että hänen karkoituksensa oli aiheutunut useista säädyttömyyksistä tai säännöttömästä elämästä yleensä. Hän sanoi nimensä olevan Shumskij, mutta oli luostarissa enemmän tunnettu nimellä Araktsejef, minkä nimenvaihdon sanoi johtuvan siitä, että oli ollut kuuluisan Araktsevin kasvattipoika. En ollut siihen asti, kun hänet tapasin, kuullut häntä toisella nimellä mainittavan, ja yhdistin siihen nimeen jonkinmoisen ylhäisyyden, niin että hänen suuri "Demüthigung'insa" [nöyryytyksensä] teki minuun kahta suuremman vaikutuksen. Paitsi vapaita huoneita ja vapaata elantoa luostarissa hänelle oli keisarin armosta myönnetty käsirahaa 100 ruplaa pankkiseteleitä kuukaudessa, ja hän tuntui pääasiallisesti olevan varsin tyytyväinen tilaansa.}

Toiseen tässä saaressa olevaan haaraluostariin luetaan Anserosta neljä virstaa. Se sijaitsi korkealla, joka taholle jotenkin jyrkänkaltevalla kukkulalla, jolta oli mitä ihanin näköala laajalti salmien, selkien, saarien, metsien ja järvien yli. Emme olleet kuulleet tätä paikkaa sanottavan muuksi kuin "Galghofi'iksi" ja luulimme tämän nimen johtuvan jotenkin samanlaisesta ruotsalaisesta sanayhdistyksestä "galghof" [hirsipuu-hovi] ja kahta suuremmalla syyllä, kun luostarin aikakirjoissa on luettavana, että ruotsalaiset muinaisina sota-aikoina olivat lähettäneet tännekkin partioretkeilijöitä piirittämään ja ryöstämään jo silloin rikasta luostaria. Mutta samoin kuin ruotsalaiset silloin pettyivät odotuksissaan, mekin nyt pahasti petyimme nimen alkuperän johtamisessa, sillä nimi Galghoff (Golgof) ei johtunut ruotsista, ei karjalasta eikä venäjästä, vaan suorastaan hepreasta ja merkitsi samaa kuin Golgatha meillä, jonka sanan kuitenkin varsin hyvin ruotsiksi voisi kääntää sanalla "Galghof". {Täällä Golgathassa tapasimme toisen karkoitetun henkilön, entisen upseerin, joka sotapalveluksensa aikana oli jonkun aikaa elänyt Suomessakin, Hänkin oli antanut parran kasvaa ja kävi nyt luostaripuvussa ja oli muuten iloinen ja hauska. "Eto prekrasno" [tämä on somaa] hän usein virkkoi vastauksien johdosta, jotka meiltä sai Suomea koskeviin kysymyksiinsä, mutta vähemmin "prekrasnoa" hänestä varmaankin oli, että hän oli vailla sekä piippua ja tupakkia että polttamislupaa. Mutta koska kolmannen seikan laita ei kuitenkaan liene ollut niin varsin ankara, ispravnikka lahjoitti hänelle ensimäisen ja toisen, ja allekirjoittanut, mitä etenkin keskimäiseen puutteeseen tulee, koetti varojensa mukaan auttaa inspravnikkaa. Sekä tällä entisellä upseerilla että Shumskij'lla oli vapaus mennä mielin määrin kävelemään luostarin muurien ulkopuolellekin, mutta emäluostarissa oli toisia todellisia luostarivankeja, joilla ei ollut samaa etua, vaan jotka alituisen valvonnan alaisina olivat huoneisiinsa suljettuina. Oli useita muitakin, jotka vanhemmat tai sukulaiset olivat lähettäneet puoleksi tai koko vuodeksi luostariin parantumaan, ja toisia, jotka äiti tai isä jonkun pyhän lupauksen johdosta oli luostariin jättänyt. Niinpä ainakin ajuri, joka kyyditsi meitä Anseroon, kertoi, että äitinsä oli uhrannut (matj pozhertvovala) hänet luostariin, kun hän vielä oli pieni lapsi. Että sellaisilla luostariuhreilla ja parannuskokelailla oli tavallinen luostarivapaus, minun tuskin tarvitsisi mainita, ellen vähää ennen olisi puhunut luostarivangeista.}

Matka luostarista tänne ei ollut vailla vähäisiä vastuksiaan. Suuria jäälohkareita eli oikeammin pieniä jääsaaria ajelehti meressä, ja ne olivat muutamissa paikoin sulloutuneet niin tiheään yhteen, ettei ollenkaan päässyt pujottelemaan välitse, vaan että täytyi vetää vene niiden yli. Muutamissa paikoin näimme hylkeiden sukeltavan esiin vedestä, usein vallan lähellä venettä, ja muutamia soutajat ampuivat, mutta ilman menestystä. Pahempi leikki hylkeillä on kestettävänä syksyllä, jolloin jää alkaa asettua. Ne kokoontuvat suuriin parviin, muutamiin tuhat ja enemmänkin. Emät kasvattavat suurilla jäälohkareilla poikiaan, kunnes nämä oppivat hyvin uimaan. Mikäli tuuli tai virta ajaa sellaisia jäälohkareita rantaan, talonpojat ovat varuillaan, käyvät sitten suoraa päätä nuija kädessä lauman kimppuun ja toimeenpanevat kauheat tappajaiset. Uimataitoon täydelleen perehtyneet emät kyllä koettavat saattaa poikansa turviin murhanuijalta, mutta hylkeenpojat, jotka eivät ollenkaan osaa tai puutteellisesti osaavat uida, tarttuvat veteen tultuansa taas kiinni jäänlaitaan ja riippuvat siinä, kunnes nuijanisku tekee lopun niiden nuoresta elämästä. Joskus sattuu, kun talonpojat mitä innokkaimmin toimittavat kauheata verilöylyään, että tuuli tai luode ajaa jäälohkareen ulos rannasta, ja silloin murhaajat itse helposti voivat joutua kuoleman saaliiksi, sillä kun heidän alussa on täytynyt hiipien lähestyä, he eivät ole voineet ottaa venettä mukaansa. Hyvä on, jos joku silloin rannalta huomaa onnettomuuden ja rientää pelastamaan, tai jos tuuli ehtii kuljettaa heidät jollekin toiselle rannalle, ennenkuin keskellä tuhoamiansa uhreja itse ovat ehtineet surmalle antaa elämänsä uhriksi.

29:nnen päivän illalla tulimme tänne Arkangeliin ja majoittausimme ispravnikan neuvosta venäläiseen ravintolaan, jossa siitä asti olemme asuneet. Tosin toisena tai kolmantena vuorokautena muuan saksalainen, nimeltä Sturtzer, jonkun täkäläisen pankin sihteeri, tuli luoksemme ja ilmoitti, ettei muka ollut arvomme mukaista asua venäläisessä hotellissa, minkä jälkeen hän tuli oikeaan aineeseensa, nimittäin että saisimme huoneen, ruokaa ja palvelusta hänen luonaan, ja hyväksi aluksi hän kutsui meidät ilmaiseksi päivällisille. Mutta isäntä, joka niinikään näytti halukkaasti pitävän meitä luonaan, vei meidät talonsa kolmanteen kerrokseen ja tarjosi meille kaksi oikein siistiä huonetta ynnä palvelusta sekä ruokaa pari kertaa päivässä, määräten tästä jotenkin kohtuullisen hinnan, nimittäin ruplan vuorokaudelta kummaltakin. Kuitenkin menimme Sturtzerin päivällisille, katselimme huoneita ja tiedustelimme hintaa; hän määräsi 30 hopearuplaa vallan samoista eduista, joista hotellinisäntä pyysi ainoastaan 17 rupl. 15 kop. hopeaa, eli 60 ruplaa pankkiseteleitä. Päälle päätteeksi Sturtzerin huoneet olivat huonommat, ja näköala niistä oli rikkatunkiolle päin, kun meillä sitävastoin täällä on koko kauppatori ja kahden virstan levyinen Vienajoki silmiemme edessä. Kiitimme siis näytepäivällisistä ja päätimme jäädä asumaan hotelliin, vähät välittäen siitä, kuinka sopivaa tai sopimatonta se saattoi olla herra Sturtzerin mielestä. Tämä päätöksemme ei liene suuresti häntä miellyttänyt, sillä hän ei sitten monasti ole käynyt luonamme, mihin saatammekin olla tyytyväiset. Hän näet puhui kaikennäköisistä aineista niin että täytyi olla mitä kristillisin kärsivällisyys, jos mieli jaksaa sitä kuunnella.

Toisena päivänä täällä oloamme menimme arkimandritta Venjaminin luo, jonka piti opettaa meille samojeedin kieltä. Hän otti meidät kylläkin kohteliaasti vastaan, lupasipa antaa meille samojeedin opetusta, mutta pelkäsi, että me levittelisimme hänen tietojaan, ennenkuin hänen samojeedilaiset teoksensa olisivat ehtineet tulla painetuiksi, minkä vuoksi hän toisella tai kolmannella kerralla hänen luonaan käydessämme toi esiin pitkän asiakirjan konseptin, joka sitten oli puhtaaksi kirjoitettava leimatulla paperilla ja jonka kautta meidän oli sitoutuminen siihen, ettemme ilman hänen erityistä lupaansa, suullisesti emmekä kirjallisesti ilmaisisi mitään tulevasta samojeedin kielen taidostamme muille. Mitä minuun tulee, olisi voinut olla yhdentekevää, olisinko allekirjoittanut sellaisen sitoumuksen vai en, mutta Castrén, joka varsinaisesti aikoo ryhtyä samojeedin kieleen, olisi sellaisen sopimuksen kautta varsin ikävällä tavalla sitonut kätensä. Tuo paperi onkin vielä allekirjoittamatta, ja minä puolestani jätän nyt kernaasti samojeedin kielen, sillä tulevathan Sjögren ja Castrén pian kunnollisemmin sitä tutkimaan. Sen sukulaisuus suomen kanssa tuntuu lisäksi olevan niin vähäinen ettei mitenkään maksa vaivaa suomen vuoksi sitä kieltä tutkia. Ei edes ainoakaan lukusanoista kaukaisestikkaan vivahda suomen lukusanoihin, ja sukulaiskielissä tavallisesti kuitenkin lukusanat sekä pronominit osottavat suurempaa yhdenkaltaisuutta. _Ápäi_ on yksi, _sidhed_ 2, _njaara_ 3, _tiátah_ 4, _samliangn_ 5, _måttah_ 6, _si'uh_ 7, _sidniät_ 8, _haveieuh_ 9, _ju'uh_ 10, _jurah_ 100, _jujurah_ 1000. Mutta mitä yhtäläisyyttä näillä on lukusanojen yksi, kaksi, kolme j.n.e. kanssa? Castrénilla on täällä meikein joka päivä ollut luonaan muuan samojeedi, jolta hän muun muassa on pannut muistiin joukon sanoja, mutta hyvin harvoilla näistäkään on yhtäläisyyttä vastaavien suomen sanojen kanssa. Kuitenkin on niitä muutamia, mutta vaikeata on vielä sanoa, tuleeko niitä useampia kuin mitä heprea ja kreikka tässä suhteessa on tarjonnut. Tosin tulee kahden kielen sukulaisuutta arvosteltaessa enemmän pitää silmällä koko kielen rakennetta kuin yksityisiä sanoja, mutta tässäkin suhteessa olettamusta samojeedin ja suomen sukulaisuudesta kohtaa suuri vaikeus siinä, että suomessa ja sen sukulaiskielissä sanan ensimäinen tavu on teräväkorkoinen, jota vastoin tämä tavu samojeedin kielessä näyttää voivan olla korkoa vailla. Koska kuitenkin joka suhteessa on ennenaikaista antaa mitään varmaa lausuntoa samojeedin sukulaisuudesta suomen kanssa, niin teen parhaiten luopumalla kaikista lisäjutelmista tässä aineessa. Tämän kysymyksen kuitenkin toiset aikanansa asianmukaisesti selvittävät. -- Yllämainitulla arkimandritalla on nyt käsikirjoituksena valmiina 1:ksi samojeedin kielioppi 2:ksi samojeedin kielen sanakirja, 3:ksi neljän evankeliumin käännös. Tämä voisi aluksi riittää, sittenkuin hän on saanut teoksensa painetuiksi. mutta pahaksi onneksi hän ei näy huomanneen samojeedin kielessä juuri muita äänteitä kuin ne, joita voi merkitä venäjän kirjaimilla, jotka kuitenkaan eivät riitä merkitsemään edes kaikkia suomen kielen äänteitä, ainakaan eivät h, y, ä, ö äänteitä, ja samojeedin kielessä lienee vielä enemmän äänteitä, joita varten venäjässä ei ole kirjaimia. -- Muun muassa Castrén on samojeedilta saanut pari samojeedilaista laulua, jotka, kummallista kyllä, runomitaltaan suuresti vivahtavat vanhoihin iislantilaisiin kaksijalkaisiin säkeisiin. Hän parhaillaan kääntää niitä Morgonbladia varten.

Jätettyäni samojeedin kielen lähden nyt täältä suoraa päätä vepsäläisen luo, joiden kielestä minulla on odotettavissa paljoa suurempi voitto suomen kieliopille ja sanakirjalle; näin tekemään Sjögrenkin on jo ennemmin ja nyt taas keväällä minua kehottanut. Vepsäläiset asuvat etelään ja lounaiseen Äänisjärvestä Aunuksen, osaksi myöskin Novgorodin kuvernementissa. Mainituille seuduille lähden nyt mitä pikimmin, ja eroan siis täällä kumppanistani Castrénista, joka Sjögrenin kehotuksesta ja omasta päätöksestään paraikaa varustautuu lähtemään Ponoin seuduilla asuvien, niin sanottujen Turjan lappalaisten luo; tämä seutu on merkittynä kaikilla kartoilla, lukuunottamatta Kindbladin ja muita nimettömiä karttoja. -- Koska minun vepsäläisten parissa ollessani on läpikäyminen suomen koko sanavarasto, saadakseni vastaavat vepsäläiset sanat, sekä koska minun muuten kieliopin vuoksi on lähemmin perehtyminen heidän kieleensä, huomaat helposti, että tarvitsisin puolentoista kuukautta virkavapauden pitennystä, varsinkin kun passini on voimassa lokakuun 29:nteen päivään, joka Venäjällä sattuu vasta marraskuun 10:nneksi päiväksi. Jos voi toivoa sellaista pidennystä, niin anna minulle siitä tieto ja osota kirje Lotinapeltoon (v Ladejnoe Pole Olonetskoj gubernii), jonne joko itse saavun tai josta tiedustelen kirjeitä syyskuun keskivaiheilla. Posti Helsingin ja Lotinapellon välillä ei luultavasti viivy viikkoa kauempaa. Jos silloin voit lähettää jatkoa Morgonbladiin, H:fors Tidningar'iim j.n.e., niin kaikki tämä tietysti on hyvin tervetullutta. Tänne saamissani lähetyksissä Morgonbladia oli aina 41:nteen numeroon, H:fors Tidningaria 44:nteen, Lääkäriseuran keskustelemuksia ja "Suomi"-kirjaa kampaakin kaksi vihkoa.

Vielä vaivaisin Sinua muutamien kirjojen tilaamisella, jotka sitten vastedes voinen saada. Ne olisivat: 1. Samlede tildels utrykte Afhandlinger af R.K. Rask, utgivne efter Forfatterens Død af H.K. Rask, 3:dje Delen [= R.K. Raskin kootut, osaksi julkaisemattomat tutkimukset, tekijän kuoltua ulosantanut H.K. Rask, 3:s osa] sekä mitä sitäpaitsi tästä teoksesta on ilmestynyt. Ensimäinen ja toinen osa minulla on ennestään, joten niitä ei tarvitse lähettää. 2. Raskin palkittu teos: Undersoegelse om det Islændske og Fomnordiske Sprogets oprindelse [= Tutkimus iislannin ja mumaisskandinavialaisen kielen alkuperästä]. 3. Lexicon Lapponicum, E. Lindahl et J. Öhrling. Holmiæ MDCCLXXX [= Lappalainen Sanakirja, toimittaneet E. Lindahl ja J. Öhrling, Tukholmassa 1780]. Numeroilla 1 ja 2 merkitsemäni ovat kaiketi tavallista kirjakauppatietä saatavissa Köpenhaminasta, mutta 3:nnen, jota osaa ennen kaikkea tarvitsisin, on laita se, että sitä ei ole munalla kuin Tukholman Kirkollis-Osaston arkistossa, jonka osaston esimies on valtioneuvos Ihre. Ehkä Arvidssonin, jos Sinulla olisi aikaa häntä pyytää siihen, onnistuisi hankkia se minulle, mistä hinnasta tahansa.

Sinua ja vaimoasi saan sydämellisesti kiittää osanottavasta hyvyydestänne ja hyväntahtoisuudestanne sisartani ja hänen lapsiansa kohtaan. On luonnollista, että hän kivulloisuutensa kestäessä ja lasten vielä ollessa pieninä, tarvitsee toisten apua, ja koska minä olen lähinnä velvollinen auttamaan, pyydän Sinua silloin tällöin puolestani antamaan hänelle jotakin raha-apua hänen välttämättömiin tarpeisiinsa. -- Siihen Sinulle annan täten avoimen valtakirjan, tehden ainoastaan sen rajoituksen, etteivät mainitut raha-avut saa olla niin runsaat, että hän niiden kautta voisi tottua unhottamaan, itse olevansa lähinnä Herraa lähin velvollinen itseänsä auttamaan. -- Muiden muassa on minulla synnyinseudullani, Karjalohjalla, vanhimman veljeni leski lapsinensa, jolle tahtoisin lähettää vähän rahoja. Mutta kun nämä tulisivat suotta viipymään Karjan postikonttorissa, mistä hän, tottumaton kun on, ainoastaan suurella vaivalla voisi ne saada, olen hänelle tähän kirjeeseen sulkenut 50 pankkoruplan osotuksen nostettavaksi Sinulta, ja pyydän Sinua nyt hyväntahtoisesti jättämään tämän summan joko hänelle itselleen tai hänen valtuuttamalleen henkilölle, sillä Karjalohjalta tulee usein väkeä Helsinkiin. Tämän suljetun kirjeen, jossa siitä annan hänelle tiedon, voit jättää sisarelleni ja pyytää häntä antamaan sen jollekulle karjalohjalaiselle, tai ellei näitä nyt tulisi Helsinkiin, saattaa kirjeen lähettää postissa osotettuna Karjalohjan nimismiehelle. Viime vuonna en tullut lähettäneeksi mitään, minkä vuoksi nyt olen korottanut summan 50 ruplaksi, jotka hän varsin hyvin tarvitsee.

Paljon terveisiä Rouvallesi, äidillesi ja veljellesi sekä muille tuttaville lähettää

Ystäväsi ja veljesi Elias Lönnrot.

(Jatkona seuraa n:o 52.)

48.

Ylioppilas Adolf Törngrenille.

[Käännetty E. Nervanderin edellä mainitusta kirjasta, ss. 89-94.]

Arkangeli, 26 p:nä kesäkuuta 1842.

Rakas veli'

Kiitos kirjeestäsi, jolla minua muistit, ja jonka täällä Arkangelissa sain. Se oli kahta tervetulleempi, kun oli melkein ainoa, jonka lähdettyäni Suomesta olen saanut, sillä paitsi Sinua ja Rabbea ei kukaan muu ole kirjoittanut, tai ainakaan en ole saanut heidän kirjeitänsä. Tulinkin lähteneeksi Kuolasta aikaisemmin kuin olin aikonut, minkä tähden en vielä ole voinut saada niitä kirjeitä, jotka on osotettu Kuolaan. Tämän aikaisemmin tapahtuneen matkalle-lähdön syyn taisin jo mainita edellisessä kirjeessäni. Se aiheutui eräästä Sjögrenin kirjeestä, jossa hän neuvoi meille samojeedin opettajaksi venäläistä arkimandrittaa Venjaminia, jonka sanoi oleskelevan lähellä Oniegaa olevassa luostarissa. Mutta saavuttuamme kuudettakymmentä peninkulmaa matkustettuamme Kemiin, saimme tietää, että mainittu samojeedin kieltä taitava arkimandritta oleskeli Arkangelissa eli Arkangelskissa, joksi venäläiset tätä kaupunkia sanovat. Sen tähden, kuin myös kelirikon vuoksi viivyimme Kemissä kokonaisen kuukauden ja matkustimme Vienanmeren yli tänne, missä nyt niinikään olemme olleet kuukauden. Kuuden peninkulman päässä Kemistä on saaressa suuri ja rikas luostari, nimeltä Solovetskoi, jossa viivyimme viikon ajan, kun ei ollut mitään tilaisuutta sieltä päästä matkaa jatkamaan. Viimein vuokrasimme itsellemme veneen ja soutajia meitä viemään lähimmälle mannermaalle, hinasimme itseämme sitten jäälohkareiden välitse kylästä toiseen ja saavuimme viimein 29:ntenä päivänä toukokuuta tänne. Täällä olemme paitsi mainittua arkimandrittaa tavanneet useita samojeedeja ja meillä on siis ollut hyvä tilaisuus oppia sitä kieltä, askeltakaan eteenpäin matkaamatta. Mutta päättäen siitä vähästä, mitä samojeedin kieltä olen oppinut, se eroaa niin paljon suomesta, ettei siitä luullakseni ole mitään voittoa saavutettavissa suomen kieliopille ja sanakirjalle. Sen tähden jätänkin koko samojeedin kielen oman onnensa nojaan, ja lähden täältä vepsäläisten luo Aunuksen kuvernementtiin ja Novgorodin kuvernementin pohjoisosaan. Nämä vepsäläiset näet asuvat etelään ja lounaiseen Äänisjärvestä Vyjtegran, Lotinapellon, Tihvinin ja Bjälozerskin seuduilla, jotka voit löytää Venäjän kartalta. Siellä tulen oleskelemaan kenties talvikelin tuloon asti, jos nimittäin saan virkavapauteni pidennetyksi, edes puoleksitoista kuukaudeksi, mistä asiasta olon Rabbelle kirjoittanut. Muuten minulle tähän asti myönnetty virkavapaus päättyy syyskuun lopussa. Etten nyt siis voi odottaa niin levollista ja hauskaa kesää kuin Laukossa viettämäni viime suvi oli, sen huomaat helposti, ja 18:ntena päivänä elokuuta olen, Jumala tiesi, missä. Muistappa sinä päivänä minunkin puolestani tyhjentää malja vanhan isäsi onneksi, kun en itse suullisesti voi sitä tehdä. Mutta miksipä en voisi itsekkin suullisesti sitä tehdä -- ja siitä olen kyllä huolen pitävä -- mutta tarkoitin, etten voi tehdä sitä itse Laukossa. Jo edeltäkäsin pyydän Sinua lausumaan kunnioittavan tervehdykseni vanhemmillesi ja lisäksi pyydän, ettet unhota tervehtiä Tickléniä ja muita tuttavia, jotka kenties parhaillaan Laukossa nauttivat kesän sekä kestiystävyyden suloa.

Jo viime syksynä suorittamasi logices-tutkinnon johdosta onnittelen Sinua ja pyydän tähän onnitteluun saada lisätä vielä melkoisen määrän hyvää, jos, kuten kirjeesi antaa aihetta olettamaan, tällä lukukaudella olet suorittanut venäjän tutkinnon. En minä Kallen tavoin tahdo epäillä suoritetun logices-tutkinnon todellisuutta; pikemmin pelkään, että täten karttuneiden tutkintojen kautta yönvalvonnalla voit heikontaa terveyttäsi. Mitkä tutkinnot sitten toveri Frans (von Becker) on suorittanut; tutkiiko hän vielä yhtä uutterasti kemiaa kuin viime kesänä? -- Tulevan syyskuun keskivaiheilla aion pistäytä Lotinapellon postikonttooriin ja toivon saavani kunnian siellä vastaanottaa Sinulta muutaman rivin ynnä tietoja Laukosta ja muistakin kuten esim. mitä Sjöman tätä nykyä hommaa ja toimii jätettyään yliopistopaikkansa, ja miten Kalle Moskovassa voipi. Oletan hänen oleskelevan Moskovassa, vaikka en sitä varmasti tiedä, kun hänellä oli aikomus lähteä Harkovaan. Tämän epätietoisuuden vuoksi en liioin voi hänelle kirjoittaa, niin että häneltä itseltä saisin tietoja.