Part 11

Kieretti, jonne sitten tulimme, vei sekä Koudasta että Kannanlahdesta voiton. Se on erään joen pohjoisrannalla, joka on samanniminen kuin kauppala; siellä on sekä kirkko että oma pappi, joita muissa paikoin ei ollut aina siitä perin kuin läksimme Kannanlahdesta. Vähä sen jälkeen kuin olimme tulleet perille, meidät pyydettiin teelle porvari (tai kauppias) Saivinin, seudun varakkaimman miehen luo. Hänen tyttärensä oli naitu Kuolaan, mutta oli heti sinne saavuttuaan ruvennut potemaan kovaa luuvaloa. Paitsi bogoroditsaa (neitsyt Mariaa), Kuolan pappeja ja Kildinin lappalaisia oli minuakin käytetty hänen apunaan. Hän paranikin lopulta, ja lienee arveltu minun jouduttaneeni hänen tervehtymistään, minkä vuoksi hänen Kieretissä asuvat vanhempansa, jotka kirjeessä olivat saaneet siitä tiedon, tahtoivat osottaa kiitollisuuttaan pyytämällä meidät teelle ja ehtoolla illalliselle sekä vielä teelle seuraavana aamupäivänä. Tyttärellä oli itsellään omituinen ajatus taudistaan. Hänellä oli Kieretissä ollut useita kosijoita, jotka kaikki olivat saaneet rukkaset, minkä vuoksi, kun hän sitten oli mennyt vaimoksi nykyiselle, Kuolassa asuvalle miehelleen, sekä hän itse että koko talo vahvasti uskoi, että joku edellisistä kosijoista itse puolestaan tai kaikki yhdessä olivat noituneet häneen tämän taudin. Sen tähden oli ensin turvattu Kildinin lappalaisten apuun, ja kun se ei auttanut, kannettiin kirkosta suuri Marian kuva, jonka edessä joukko vahakynttilöitä lakkaamatta monta vuorokautta paloi. Samaan aikaan kun neitsyt Maria, minäkin olin hänen lääkärinään. Koetin kyllä vakuuttaa hänelle ja muille, ettei tauti johtunut noitumisesta, vaan vallan yksinkertaisesti matkalla sattuneesta vilustumisesta Kieretissä vietettyjen häiden tuottaman rasituksen ja yönvalvonnan jälkeen, mutta sellaista ei kukaan ottanut uskoakseen. Useissa toisissakin potilaissa, jotka joskus ovat pyytäneet neuvoani, olen näillä seuduilla tavannut sen uskon vallitsevana, etteivät heidän tautinsa ole johtuneet luonnollista syistä; siitä syystä he myöskin harvoin tahtovat parantaa itseänsä luonnollisella tavalla, vaikka heille voisikin määrätä jotakin lääkettä seuduilla, missä ei ole apteekkia eikä mitään lääkkeitä saatavissa. Kuolassa ei ollut apteekkia eikä täällä Kemissäkään, vaikka tämä kaupunki on ainakin kahta vertaa suurempi ja neljää kertaa väkirikkaampi kuin Kajaani Suomessa. Onpa myös yleinen puute eräänlaisesta väestä, jota Suomessa on yllin kyllin, nimittäin kuppareista ja suoneniskijöistä. Ne harvat tämänlaiset kirurgit, jotka tapaa, ovat tavallisesti Suomesta kotoisin. Koska paperi, josta tätä matkakertomusta varten olen tehnyt vihon, pian alkaa olla lopussa, tahdon sanoa loput sanottavastani lyhyesti ja ainoastaan luetella ne kylät, joiden kautta kuljimme Kieretistä Kemiin matkustaessamme. Nämä ovat: ensin Vehkoseron (Vehkajärven) kievaripaikka 14 virstan päässä Kieretistä, siitä 8 virstaa Typykkään eli Puolimaahan, edelleen 18 virstaa Kälkäjärveen eli Pajariin, 22 virstaa Sarviniemeen eli Pulteriin, 12 virstaa Pilsijärvem, 17 v. Kakaraan, 40 v. Ponkamaan, 28 v. Kesäjokeen ja 22 v. Kemin kaupunkiin. Paitsi Ponkamaa ja Kesäjokea muut olivat pieniä karjalais-kyliä, joissa kansa kuitenkin välttävästi puhui venäjääkin, kuten ponkamalaiset ja kesäjokelaiset siitä korvaukseksi välttävästi puhuvat karjalaa.

Niin pian kuin toisella kyytivälillä Kieretistä päin olimme tulleet Kemin kihlakunnan alueelle, oli tien varressa rappeutuneita virstantolppia. Mutta koska tätä tietä ainoastaan talvella käytetään, ja kun sitä on sama verta järviä ja lampia kuin maata, olivat pitkät matkat välistä ilman virstantolppia. Muuan kyytimiehistä, jolta eräällä pitkällä jäätaipaleella piloillani kysyin, miksi siinä ei ollut yhtään virstantolppaa, sanoi niitä pystytetyn lähimmälle rannalle vastapäätä sitä kohtaa, missä niiden jäällä pitäisi olla. Mutta läheisimpään rantaan saattoi välistä olla virsta tieltä. Muuten sekä kyytimies että minä emme voineet olla toista mieltä kuin että pylväiden pystyttäjä oli menetellyt sangen hyvin siinä, ettei ollut niitä jäälle asettanut, vaan rannalle, vaikkei kukaan tiellä kulkeva niitä sieltä voinut nähdä. Muunlaisiakin merkkipylväitä näkee tien varressa, nimittäin ristejä, mutta ainoastaan lähempänä kyliä. Varsinkin Kieretin ympäristössä niitä oli viljalti, ja ne olivat jonkun pystyttämiä, joka oli tahtonut sovittaa entiset syntinsä. Nämä ristit ovat osaksi luonnollista kokoa, osaksi niin suuria, että Goljatillekin niillä olisi tilaa.

Karjalaisissa kylissä talot eivät olleet niin yhteen paikkaan sullottuina kuin venäläisissä. Karjalaisissa kylissä näki oikeita aitoja ja pirteissä rukkeja, jota kapinetta täkäläisissä venäläisissä kylissä emme ole nähneet, sillä täällä naiset vielä käyttivät ikivanhaa värttinää. Petkutuksen sijaan karjalaisissa kylissä tuli kerjuu. Niin pian kuin oli saanut turkit yltään, oli ympärillämme ei ainoastaan lapsia, vaan usein täysikäisiäkin naisia, jotka kumartelivat edessämme ja rukoilivat meiltä miilostia, s.o. almua. On huomattava, että sekä täkäläisen venäläisen että karjalaisen rahvaan naiset eivät vielä ole harjaantuneet niijaustaitoon, minkä vuoksi kahta paremmin ja useammin kumartelevat. Kaskia ja kaskeksi hakattua metsää näimme siellä täällä tien varsilla karjalaisissa kylissä, muuten lakkaamatta havumetsää, loppumattomiin järviä ja lampareita. Koutaa etelämpänä emme enää nähneet koiraa käytettävän kuljetuseläimenä, mutta siihen asti yleisesti, lukuunottamatta lappalaisia, jotka tulevat poroillaan toimeen. Kuitenkin olen sittemmin kuullut, että itse Kemissä ja vielä kauempana olevassa Sumassa ajetaan koirilla.

Kesäjoessa, Kemiä lähinnä olevassa kylässä, emme ensin illalla olleet saada yömajaa, jota emme kievaritalossakaan saaneet, eikä seuraavana päivänä annettu hevosia. Vihdoin viimein, ja kun ei enää jaksanut kuulla noita alinomaisia sanoja _podorozhna, prokonj_ y m., Castrén läksi kello 12 päivällä jalkaisin kulkemaan Kemiin vievää tietä, toivoen sieltä saavansa joko podorozhnan tai hevosen, mutta minä jäin tavaroitamme vartioimaan. Mutta joko nyt aljettiin pelätä, kun meitä oltiin viivytelty, vai muutenko, mutta kohta tuotiin sen jälkeen pihaan kaksi hevosta, ja niin minäkin läksin matkaan. Viidennen ja kuudennen virstantolpan välillä saavutimme Castrénin. Se hevonen, jolla minä ajoin, väsyi kuitenkin taipaleella, vaikka enimmäkseen ajettiin käymäjalkaa. Viimeiset viisi virstaa lähinnä Kemiä minun siis täytyi vuorostani kulkea jalan. Huolimatta sellaisesta kyydistä kyytimies ei tyytynyt 60 kopeekkaan peninkulmalta (tavallinen maksu on ainoastaan 50 kopeekkaa), vaan vaati enempää, ja minun täytyikin lopulta se hänelle antaa, päästäkseni hänestä erilleni.

Vastedes, jos aika ja olot myöntävät, olen kirjoittava talven kuluessa Lapissa tehdyistä matkoista, mutta olen nyt ensin tahtonut kertoa tästä matkan osasta, kun lappalaismatkoista kuitenkin aikaisemmin muut ovat paljon kirjoittaneet. -- Kirjeiden lopussa joskus on tapana anteeksi pyydellen syyttää kiirettä, hutiloimista y.m., ja täysi syy on minullakin samoja seikkoja pyytää anteeksi. Nämä muistiinpanot ovat syntyneet osaksi pulkassa, osaksi tupakoimiskävelyillä, ja lisäksi ovat venäjä ja lappi näinä aikoina siihen määrään panneet pääni pyörälle, etten hyvällä tahdollakaan ole voinut saada kunnollista kokoon.

Kemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.

E. Lönnrot.

45.

[Päiväkirjasta.]

Kemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.

Kirjeemme, eli oikeammin kirjeet, joita olemme odottaneet useilta tahoilta, ovat tuottaneet meille melko lailla harmia. Kotona ei tässä suhteessa juuri tiedä muusta harmista kuin että kirjeitä ei tule, mutta täällä: ne ovat saapuneet ja postien mukana lentäneet edes takaisin, ilman että olemme nähneet niitä vilahdukseltakaan. Tämän tähden meillä ei myöskään ole voinut olla tietoja Suomesta puoleen vuoteen. Ensimäisen päätöksemme mukaisesti aioimme viipyä Kuolassa toukokuun alkuun asti, ja sinne meidän siis oli määrä saada postimme lähetetyksi. Mutta sittenkuin Sjögren samojeedin kielen opintojamme varten oli neuvonut meitä arkimandritta Venjaminin luo, jonka luultiin asuvan Ristiluostarissa (Krestnoi Monastyrj) lähellä Oniegaa, päätimme olla meritse matkustamatta Kuolasta Arkangeliin ja sen sijaan matkustaa maitse, voidaksemme aikaisemmin ryhtyä samojeediin. Lähtiessämme pyysimme Kuolan postinhoitajaa lähettämään takaisin kirjeemme Oniegaan, minkä hän lupasikin ja minkä luultavasti jo on tehnyt, vaikka emme vielä niitä ole saaneet, kun yhä tähän saakka olemme viipyneet Kemissä. Ja nyt on mahdotonta matkustaa sitä tietä, maantietä ei ole, ja sitäpaitsi Venjamin asuukin Arkangelissa, jonne täältä paljoa mukavammin voimme matkustaa vesitse. Paitsi Kuolaan osotettuja postilähetyksiä pyysin Sjögreniä lähettämään minulle muutamia kirjoja Oniegaan. Kauan olemme mietiskelleet, miten voisimme nuo kirjeet saada, ja viimein sellaisten henkilöiden neuvosta, joiden luulisi tietävän, miten täällä tällaisissa asioissa on menetteleminen, olemme leimatulle paperille laatineet seuraavan [kirjoituksen]:

-- -- -- -- -- [Venäjänkielinen pyyntö Oniegan postikonttoriin, että L:lle ja C:lle Oniegaan saapuneet postilähetykset lähetettäisiin edelleen Arkangeliin.]

46.

Akademikko Sjögrenille.

Arkangel, 2 p:nä kesäkuuta 1842.

Korkeasti oppinut, laajalti kuuluisa herra Kolleegineuvos!

Olen Teille hyvin kiitollinen kirjoista, jotka täällä Arkangelissa vastaanotin ynnä arvoisasta kirjeestänne viimeksi kuluneen huhtikuun 14 (26) päivältä. Emme ollenkaan tulleet kulkeneiksi Oniegan kautta, kun Kemissä saimme sen tiedon, että arkimandritta Venjamin nykyään oleskelee Arkangelissa, jossa jo olemmekin hänet tavanneet hyvää terveyttä nauttivana. Hän vastaanotti meidät erittäin hyväntahtoisesti ja selitti olevansa halukas antamaan meille samojeedin kielen opetusta, kuitenkin pannen ehdoksi, ettemme ilman hänen erityistä lupaansa saisi ilmaista siitä mitään toisille, emme suullisesti emmekä kirjallisesti. Edeltäkäsin hän kuitenkin parina iltana meidän kanssamme lyhyesti kävi läpi kielioppinsa, ja tästä luulin huomaavani, että samojeedin kielen sukulaisuus suomen kanssa, jos sitä on olemassa, kuitenkin on niin kaukainen ja vähäinen, ettei minun ollenkaan maksa vaivaa opiskella sitä kieltä. Ei yksikään laskusanoista ollut suomen laskusanojen kaltainen, ei edes samassa määrin kuin venäjän _pjatj, semj, sto, tysjatsha_ vivahtavat suomalaisiin viisi (viiti), seitsemä, sata, tuhansi, ja sama oli pronominienkin laita. Eräältä täällä asuvalta samojeedilta olen sitäpaitsi kysynyt useita yksityisiä sanoja, mutta minun ei sitenkään ole onnistunut havaita huomattavampaa yhtäläisyyttä. Ja tähän olen vastaiseksi lopettanut samojeedin kielenopintokurssini, sillä sen oppimisesta minulle aiheutuvaa ajanhukkaa pidän jotenkin hyödyttömänä, varsinkin kun vastedes, sittenkuin Venjaminin on onnistunut saada kielioppinsa, sanakirjansa ja evankeliumit painetuiksi, ja vielä enemmän, sittenkuin Teidän ja Castrénin tutkimusten tulokset tulevat tunnetuiksi, vähemmällä vaivalla ja ajanhukalla voin oppia samojeedin kieltä sen verran kuin minulle käy tarpeelliseksi. Jätän siis samojeedit ja lähden täältä vepsäläisten luo niille seuduille, missä heitä Teidän kirjoituksienne makaan on tavattavissa; täten toivon saavani paljoa suuremman sadon suomen kieliopille ja sanakirjalle kuin samojeedin kielestä olisi voinut odottaa. Vepsäläisten keskuudessa aion viipyä myöhäiseen syksyyn asti, minkä jälkeen Aunuksen ja Sortavalan kautta talveksi palaan kotia. Mutta jos saisin tilaisuuden s.o. virkavapautta, matkustaisin kernaasti sitä seuraavana kesänä Viroon ja Kuurinmaalle, koska virolaisista kirjoista ei kuitenkaan voi oppia viroa niin, että luotettavasti voisi tätä kieltä verrata suomeen. Toivomukseni näet olisi aikaansaada suomen, aunuksen, vepsän, viron ja lapin kielen vertaileva kielioppi, ainakin sellainen, joka käsittelisi eri muotojen etymologiaa ja muuten muoto-oppia. Ja sitäpaitsi olisi sanakirjallisessakin suhteessa näiden kielten tarkka vertaaminen toisiinsa välttämätön asia, koska usein ei voi saada selville sanojen alkumerkitystä tarkastamalla vaan yhtä ainoata näistä kielistä, ja koska ne sitäpaitsi saattavat rikastuttaa toinen toistansa. -- Lapin kielessä niinikään työni jäi puolitekoiseksi -- jospa edes puolitekoiseksi -- niin että minun kaiketi yhden talven aikana pitäisi liikkua heidän parissaan. Sen verran voitin kuitenkin tänä talvena, etten käyttäessäni painettuja apukeinoja lapin kielen oppimisessa enää niin helposti kuin muuten olisi voinut tapahtua, johdu harhaan usein puutteellisen oikeinkirjoituksen takia, ja tähän tulokseen minun vastaiseksi on tyytyminen. {Puolitoista tai kaksi viikkoa minun vielä täyty viipyä täällä kirjeiden vuoksi, joita odotan Suomesta.} [Tämä lause konseptista.] Matkani täältä tulee suuntautumaan Kargopolin kautta Vyitegraan ja sieltä etelään, ja sitten palaan Lotinapellon piirikunnan kautta Äänisjärven lounaispuolisille seuduille. Ainakin Aunuksesta olen mielihyvällä ilmoittava Teille, kuinka tämä matka saa luonnistuneeksi. Olen suuresti kiitollinen vepsäläisten asuinpaikkoja koskevista tiedoista, jotka kahdessa viimevuotisessa kirjeessänne olen saanut, ja joista minulla nyt on niin suuri hyöty.

Kuten halusitte, en nyt lähetä rahoja ostamistanne kirjoista, vaan merkitsen ne muistiin, kunnes taas olette muuttanut Pietariin, miksi ajaksi kenties voin saada tietää myöskin, miten suuret postikulut niiden lähettämisestä olivat. Kirjat olivat minulle kahta tervetulleemmat, kun Castrén ja minä täällä tulemme eroamaan eri teille, niin että toisen meistä muuten olisi täytynyt jäädä ilman venäläistä sanakirjaa; täällä Arkangelissa näet ei ole mitään kirjakauppaa. Jos Te tämän kirjeen saavuttua vielä sattuisitte asumaan Pietarissa, pyytäisin vielä Vyitegraan saada lähetetyksi pienen kirjan, nimittäin Grammatika finskago jasyka sotshinennaja G. Okulovym, petshat. 1836 Tipogr. Akademii Nauk [= Suomen kielen kielioppi. Tehnyt G. Okulov, pain. 1836 Tiedeakatemian kirjapainossa]. -- Tämän kieliopin olemassa-olosta tuskin ennen tiesin, mutta nyt se on minulla lainana Venjaminilta; kopioin siitä sen, mikä erityisesti koskee aunusta, kun pelkään, että jo asutte maalla ja etten siis voi saada itse kirjaa.

Syvimmästi kunnioittaen olen edelleen

nöyrin palvelijanne Elias Lönnrot.

47.

Tohtori Rabbelle.

[Suurimmaksi osaksi julkaistu "Helsingfors Morgonbladin" n:roissa 57, 59-61 v. 1842.]

Arkangel, 24 p:nä kesäkuuta 1842.

Veli hopea!

Ensiksi saan onnitella Sinua toisen nimipäiväsi johdosta, sillä tarvitsematta turvautua almanakkaan muistan, että tämän kuun 24:s päivä ja Juhanan päivä sattuvat yhteen. Eipä Sinun pidä luulla, että Juhanan päivä meillä täällä on ollut vallan muiden päivien kaltainen. Tosin pääsiäinen ja puolet helluntaita pujahtivat ohitsemme, niin että vasta jäljestä muistimme ne, mutta sama ei ollut juhannuksen laita. Sillä isäntämme, ravintoloitsija N.N, joka jo kolmen viikon kuluessa on pyytänyt meitä joskus kunnioittamaan häntä käynnillämme, sattui saamaan vihdoin tänään tämän kunnian osakseen. Kestityksestä ei luultavasti olisi loppua tullut, mutta meidän itsepäisyytemme ja tuo sopimaton vierailuaika, kello 11 a.p., pelastivat meidät tällä kertaa, niin että pääsimme -- Castrén puolellatoista ja minä puolellakolmatta stakanalla oikeata nimipäiväkahvia. Koko nämä loistavat kekkerit sitäpaitsi saivat lystikkään-surullisen käänteen, josta meille oli enemmän hyötyä kuin itsepäisyydestämme ja kaikesta muusta. Sillä juuri kun isäntä, joka nähtävästi aikaisemmin sydämensä pohjasta oli viettänyt juhannusta, mitä innokkaimmin pullo kädessä kehotteli meitä nauttimaan, tuli hänen rakas vaimo-käpysensä sisälle, tempasi tuon loistavan kalleuden rakkaan aviopuolisonsa kädestä eikä edes tyytynyt tähän voitonmerkkiin, vaan pantuaan sen varmaan talteen, ilmestyi uudelleen saapuville, riisui mieheltään sekä takin että liivit ja pani hänet näin sänkyyn nukkumaan asian päälle, minkä jälkeen minä sanoin hyvästi; Castrén oli jo hetkeä aikaisemmin sen tehnyt.

Kesäkuun 8:ntena päivänä kirjoittamasi kirjeet saimme saman kuun 21;ntenä. Ne tuottivat meille suuren ilon, jota niitä seuraavat sanomalehdet vielä lisäsivät, samoinkuin se silminnähtävä parannus, jota Vaseniuksen sanomalehti tosin joka vuosi on luvannut, mutta jota se itse teossa vasta tällä vuosikerrallaan on alkanut osottaa. Mutta seikka, joka vielä enemmän kuin "H:fors Tidningarin" osottama katumus ja parannus, on omansa ilahuttamaan meitä lääkäreitä ja puolilääkäreitä, johon kunnianarvoisen säätymme jälkimäiseen osastoon allekirjoittaneella lienee kunnia lukea itsensä kuuluvaksi, on Suomen Lääkäriseuran keskustelemuksien julkaiseminen. Eipä tuo uusi ruumiinavausta koskeva ohjesääntökään lähemmän tutustumisen jälkeen tunnu olevan niin kauhea, joksi huhu edeltä sitä tiesi mainita. Tosin se alussa tuottaa vähän enemmän työtä ruumiinavauksissa kuin mitä tähän asti tavallisesti on ollut, eikä muutamille meistä, allekirjoittanut niihin luettuna, liene niin helppoa ilman erityistä tutkimista edes löytää rinta- ja vatsahermoja y.m., mutta tähän pieneen tai suureen vaivannäköön kernaasti alistuttakoon, jotta saataisiin nuo tärkeät sanat: "Niin totta kuin j.n.e." varmemmin perustelluiksi kuin mitä tähän asti kuuluu joskus olleen laita. -- On vahinko, että "Suomen" tilaajat tänä vuotena ovat vähentyneet kokonaisella 100:lla. Mutta kun ei kuitenkaan saata pitää tätä vähennystä tarpeeksi suurena mielenosotukseksi, voinee tähän kohtaloon alistua, ja näin ollen kehottaisin jatkamaan tämän aikakauskirjan julkaisemista ja tahdon mielelläni suorittaa osani sekä painatuskuluista että kirjoituksista, jälkimäisistä tietysti mitä mittaan tulee. Toivonpa että kaikki hyvän asian vuoksi kernaasti sen tekevät. Mutta jos joku siihen olisi haluton, niin huomautettakoon hänelle, etteivät painokulut ole mitään muuta kuin etumaksu, joka ylipainoksen myymisellä vastedes varmaankin voidaan korvata. "Suomen" tämänvuotisissa kirjoituksissa luulisi toki jokaiselle olevan arvokasta harrastuksen aihetta, jopa niidenkin varalle, jotka tuskin tietävät, että on olemassa mitään muuta "Suomea" kuin nuoremman Bergströmin [paperossit?] tai korkeintain tuo toinen yhtä sauhuinen [laitos], joka kuuluu Suomen Tullilaitokselle. [Alus?? -- Kohta kuuluu Ruotsiksi: "-- -- -- tillochmed för dem, som knappast veta, att det finns till något annat Suomi, än Borgström j:rs, eller på sin höjd dertill det andra likaså rökaktiga, som tillhörer F. Tullstyrelsen".]

Kiitos paljosta Venäjän Historian tähden näkemästäsi vaivasta. Korjausluku näyttää olevan huolellisesti tehty, mistä sen lukija on saapa erityisen kiitoksen. En ole tähän asti voinut löytää mitään suuria painovirheitä. Ostappa nyt minun laskuuni tätä kirjaa viisi kappaletta, nidota ne samoin minun laskuuni ja anna niistä sitten yksi valtioneuvos von Haartmanille, toinen professori Reinille, kolmas lehtori Akianderille, neljäs asessori, t:ri Rabbelle ja lähetä tilaisuuden tarjoutuessa viides Vesilahden kappalaiselle, Kustaa Ticklénille, ja kuudes, jonka olin vähällä unhottaa, arkiateri Törngrenille, vie myöskin terveisiä kaikille; tilaa voittaakseni olen ne sullonut näin yhteen, nimittäin terveiset, mutta toivon auliilta hyvyydeltäsi, että ne ennen lähettämistä asianomaisesti erotetaan kunnioittaviin ja ystävällisiin.

Matkastani Kemiin kirjoitin viime kirjeessäni, niin ettei siitä enää ole mitään mainittavaa. Kemissä olimme kelirikon ajan, joka kerrassaan juurtajaksain viivytti meitä siellä toukokuun 19:nteen päivään asti. Kemistä ei kulje mitään kesämaantietä; tämän tähden meidän täytyi odottaa ensi tilaisuutta päästäksemme meritietä Arkangeliin, missä arkimandritta Venjamin, jonka luo meidän oli meneminen samojeedin-tutkimustemme vuoksi, paraikaa oleskeli. Astuimme siis ensi veneeseen, joka läksi kulkemaan Kemistä, 60:n virstan päässä siitä isossa saaressa olevaan, suureen Solovetskoin luostariin. Kemi, josta juuri olen lähtemäisilläni, on nuori, vaan vanhanpuoleisen ja rappeutuneen näköinen kaupunki. Sen nykyinen ikä on 70 vuotta, joka kaupungin iäksi ei vastaa 70 päivää ihmisen ikää. Muuten se on valinnut itselleen paikan hieman pohjoiseen Kemijoesta ja muodostaa siinä hevosenkengän muotoisen kaaren pienen lahden ympäri, johon joen vähäinen haara ja eräs toinen oja laskee virraten kaupungin läpi. Talojen luku mainitaan 1841:n vuoden _Mysljatsheskov'issa_, (kalenterissa) 316:ksi ja asujanten luku 1726:ksi, mutta sen mukaan kuin monet kemiläiset arvelivat, on molemmissa näissä luvuissa tinkimisen varaa. -- Kaduilla on kesän aikaan mahdotonta ajaa, minkä tähden koko kaupungissa ei kuulu olevan kääsejä, sitä vähemmin troskia tai vaunuja. Voineeko niitä pitkin ajaa kuormavankkureilla, en tiedä, mutta oletan että se kuitenkin suurimmassa hätätilassa voisi käydä päinsä. Jalkalaisia varten on jotenkin hyviä, leveitä, puisia katukäytäviä, vallan kuten täällä Arkangelissa; eroa on korkeintain se, että ne täällä useissa paikoin ovat kadun keskikohdalla, ajotiet kummallakin puolen. Useita muitakin kuin allekirjoittanutta ovat Helsingin kivikatukäytävät harmittaneet, jotka muka olisi jo aikoja sitten pitänyt poistaa, ellei arvoisa suutarienammatti olisi pannut vastaan, mutta kun nyt lähemmin ajattelen asiaa, ne kuitenkin ovat ainakin sataa kertaa paremmat kuin kaikki puukäytävät, joista jalka pitemmällä kävelyllä sanomattomasti kärsii, kun variatio delectat [= vaihtelu tuottaa mielihyvää] kokonaan on niistä erotettu, ja samat nosto- ja laskulihakset lakkaamatta saavat olla yksin työssä, kunnes väsyvät, mikä hyvinkin pian tapahtuu, ne kun jäävät niin kokonaan vierustoveriensa apua ja tukea paitsi. -- Lisähankaluutena on puukäytävistä se, että ne sateisella säällä ovat lokaiset ja niljakat. Mutta tämä riittäköön jo siitä ja itse Kemistä, joka ei ansaitse pitempää kuvausta.

Veneessä, johon nyt olimme astuneet, oli paitsi meitä Kuolan ispravnikka, nimineuvos Ivan Latyshev, johon jo Kuolassa olimme tutustuneet ja jonka olimme huomanneet kunnon mieheksi; minun oli onnistunut jotakuinkin parantaa hänen kronillis-reumatis-hypokondriset vaivansa, niin että hän ainakin nyt, ja pari viikkoa sitten, kun palasi Arkangelista, sanoi olevansa vapaa tautinsa kahdesta edellisestä aineksesta, potien ainoastaan vähässä määrin viimeistä. Muutamia bohumoltsejakin (pyhiinvaeltajia) oli veneessä, ja niiden joukossa pari naista, jos oikein muistan, kotoisin Jaroslavin kuvernementistä. He olivat jo talvikelillä tulleet Kemiin, sieltä lähteäkseen, kuten sanottiin, sielunsa autuuden vuoksi, laajalti kuuluisaan luostariin; päätarkoituksena useimmilla sellaisilla pyhiinvaeltajilla lienee kuitenkin se, että luostarimatkojen varjolla saavat kuljeksia ympäri maata ja elättää itseään kerjäämisellä. Huonompi onni kuin näillä kahdella naisella oli ollut eräällä pyhissävaeltavalla miehellä, joka niinikään oli kotoisin Venäjän sisäosista. Vähän hänen Kemiin tulonsa jälkeen oli tässä kaupungissa tehty vähäinen kirkonvarkaus, mistä syystä hän ja pari kemiläistä oli vangittu luulossa, ettei kukaan muu kuin he ollut mainittua varkautta toimeenpannut. Kun eräässä tilaisuudessa sanoin gorodnitshij'lle, ettei Suomen laki salli vangita ketään henkilöä niin löyhäin epäluulojen nojalla, ei hän, vaikka oli sangen taitava ja järkevä virkamies, tahtonut ymmärtää, mitä väärää siinä oli. Kuitenkin kaksi vangituista varmasti on syytöntä, ja mahdollisesti kolmaskin.