Part 1

Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen

ELIAS LÖNNROTIN MATKAT II: 1841-1844

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 98. Osa. II.

Helsingissä, Suomal. Kirjallis. Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö, 1902

SISÄLLYS

Esipuhe.

KYMMENES MATKA vv. 1841-42.

Yleiskatsaus. 1. Päiväkirjasta 12.III.41. 2. Päiväkirjasta 15.III.41. 3. Päiväkirjasta 19.III.41. 4. Arkiaterinrouva Törngrenille 20.III.41. 5. Tohtori Rabbelle 20.III.41. 6. Akademikko Sjögrenille 21.III.41. 7. Päiväkirjasta 22.III.41. 8. Päiväkirjasta 24.III.41. 9. Päiväkirjasta 26.III.41. 10. Päiväkirjasta 27.III.41. 11. Päiväkirjasta 30.III.41. 12. Tohtori Rabbelle 30? 31.III.41. 13. Päiväkirjasta 1.IV.41. 14. Päiväkirjasta 3.IV.41. 15. Tohtori Rabbelle 3.IV.41. 16. Päiväkirjasta 4-5.IV.41. 17. Kirje tohtori Lönnrotilta 8.IV.41. 18. Päiväkirjasta 9.IV.41. 19. Päiväkirjasta 11.IV.41. 20. Päiväkirjasta 17.IV.41. 21. Tohtori Rabbelle 30.VII.41. 22. Tohtori Rabbelle 19.VIII.41. 23. Tohtori Rabbelle 31.VIII.41. 24. Kyrön-matka. 25. Tohtori Rabbelle 31.X.41. 26. Päiväkirjasta 4.XI.41. 27. Arkiaterinrouva Törngrenille 11.XI.41. 28. Tohtori Rabbelle 12.XI.41. 29. Päiväkirjasta 17.XI.41. 30. Päiväkirjasta 24.XI.41. 31. Päiväkirjasta 7.XII.41. 32. Päiväkirjasta 17.XII.41. 33. Päiväkirjasta 23.XII.41. 34. Päiväkirjasta 26.XII.41. 35. Päiväkirjasta 31.XII.41. 36. Päiväkirjasta 13.I.42. 37. Päiväkirjasta 28.I.42. 38. Ote T:ri Lönnrotin kirjeestä 3-5.II.42. 39. Tohtori Rabbelle 5.II.42. 40. Päiväkirjasta 28.III.42. 41. Päiväkirjasta 2-.IV.42. 42. Akademikko Sjögrenille 23.III.42 (v.l.) = 4.IV.42 (u.l.). 43. Päiväkirjasta 5.IV.42. 44. Tohtori Rabbelle 2.V.42 (v.l.) = 14.V.42 (u.l.). 45. Kuolasta Kemiin 4.V.42. 45. Päiväkirjasta 4.V.42. 46. Akademikko Sjögrenille 2.VI.42. 47. Tohtori Rabbelle 24.VI.42. 48. Ylioppilas Adolf Törngrenille 26.VI.42. 49. Arkiaterinrouva Törngrenille 26.VI.42. 50. Maisteri Ståhlbergille 28.VI.42. 51. Tohtoreille Aspille ja Borgille 26? 28.VI.42. 52. Tohtori Rabbelle 1.VII.42. 53. Valtioneuvos Rafnille (konsepti) 1.VII.42. 54. Pastori Stockflethille 4.VII.42. 55. Tohtori Rabbelle (konsepti) 4? 5.VII.42. 56. Tohtori Rabbelle 11.VII.42. 57. Tohtori Rabbelle 15.VII.42. 58. Tohtori Rabbelle 23.VII.42. 59. Tohtori Rabbelle 3.VIII.42. 60. Tohtori Rabbelle 4.VIII.42. 61. Arkiaterinrouva Törngrenille 18-19.VIII.42. 62. Matkakertomus. 63. Akademikko Sjögrenille syysk. lop. 42. 64. Tohtori Rabbelle 8.X.42. 65. Tohtori Rabbelle alussa lokak. 42.

YHDESTOISTA MATKA v. 1844.

1. Tohtori Rabbelle 21.VII.44 (v.l.) = 2.VIII.44 (u.l.). 2. Lehtori Zittingille 13.VIII.44. 3. Tohtori Rabbelle 16.VIII.44. 4. Lehtori Ståhlbergille 24.VIII.44. 5. Tohtori Rabbelle 27.VIII.44. 6. Tohtori Rabbelle 14 & 18.X.44. 7. Rehtori Snellmanille (osittain konseptia) lop. lokak. 44. 8. Lehtori Zittingille alussa marrask. 44. 9. Tohtori Rabbelle 12.XI.44. 10. Rehtori Snellmanille 29.XI.44. 11. Tohtori Rabbelle 3.XII.44. 12. Pastori Sirénille 6.XII.44. 13. Pastori Sirénille 6.XII.44 (v.l.). 14. Tohtori Rabbelle 18.XII.44. 15. Nimineuvos von der Hagenille lop. helmik. 45.

Esipuhe.

Tämä nyt ilmestyvä "Lönnrotin matkojen" II:nen osa liittyy suoranaisena jatkona I:seen, mutta toiselta puolen eroavat vuosien 1841-1844 matkat niin paljon aikaisemmista, että näiden matkakertomusten julkaiseminen eri osana näytti sopivalta. Toimitustyö on ollut samoissa käsissä kuin edellisen osankin ja suoritettu samalla tavalla. Kuitenkin venäjänkielisten sanain kirjoittamisessa on tässä osassa osaksi poikettu edellisessä noudatetusta menettelytavasta. Kun niitä kymmenennen matkan kirjeissä esiintyy verraten tiheässä, etenkin yleis- ja erisnimiä, on ne yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi kirjoitettu nykyaikuisemmin, niin että Lönnrotin osaksi vaihtelevasta kirjoitustavasta huolimatta suhuäänteet on merkitty z:llä, zh:lla, sh:lla, tsh:lla, shtsh:llä ja venäjän y y:llä. Sen joka haluaa ottaa selkoa Lönnrotin transskriptionista, on siis turvautuminen käsikirjoituksiin.

Mitä teokseen liittyviin karttoihin ja henkilöluetteloon tulee, on vähäsen poikettu alkuperäisestä suunnitelmasta. Suomen kartan asemasta on käytännöllisistä syistä pidetty parempana Pohjoissuomea ja Lappia esittävä kartta, ja henkilöluetteloon on otettu kaikkien, eikä vaan tärkeimpien, matkakertomuksissa esiintyvien henkilöiden nimet. Lyhyitä elämäkerrallisia tietoja on annettu Lönnrotin läheisistä ystävistä ja muutamista huomattavista henkilöistä sekä suomalaiselle lukijalle oudommista ulkomaalaisista. Kartat on toimittanut ylioppilas J.O. Granö, luettelon allekirjoittanut. [Henkilöluettelo ja kartta jätetty pois tästä e-kirjasta.]

Helsingissä syyskuulla 1902.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri.

KYMMENES MATKA vv. 1841-1842.

[Saatuansa julkaistuksi tärkeimmän osan runosaaliistansa, eepilliset ja lyyrilliset runot, kääntyi Lönnrotin huomio yhä enemmän kielentutkimukseen. Tammikuussa 1841 hän yhdessä norjalaisen kielentutkijan, pastori Nils Stockflethin kanssa läksi pitkälle kielitieteelliselle tutkimusmatkalle aikoen Aunuksen kantta matkustaa Venäjän- ja Norjan-Lappiin, vieläpä mahdollisesti samojeedienkin luo. Yhdessä Stockflethin kanssa matkusti L. Ilomantsiin, josta yksin jatkoi matkaa Salmin ja Veskelyksen kautta Petroskoihin. Mutta kun L. ei ollut rajalla saanut asianomaista tarkastustodistusta passiinsa, keskeytyi matka täällä. L. palasi takaisin kotimaahan, oleskeli kesällä m.m. Laukossa ja läksi vasta syksyllä, tällä kertaa M.A. Castrénin seurassa, Suomen-Lappiin. Castréniin yhtyi L. Kemissä, josta tutkijat yhdessä matkustivat Inariin, käväisivät Stockflethia tapaamassa Karasjoella (Norjan-Lapissa) sekä tekivät sen jälkeen talvella 1842 pitkän ja vaivalloisen matkan Paatsjoen, Kuolan, Kannanlahden, Koudan, Kieretin, Kemin ja Solovetskoin kautta Arkangeliin, jonne saapuivat toukokuun lopussa. Huomattuansa samojeedinkielen tutkimuksen itsellensä hyödyttömäksi L. luopui Arkangelissa tämän kielen tutkimusyrityksestä, erosi Castrénista ja kääntyi heinäkuussa kotimatkalle kulkien osaksi vesitse osaksi maitse Onegan, Kargopolin ja Vyitegran kautta Lotinapeltoon. Lotinapellosta käsin teki L. vielä muutamia viikkoja kestävän tutkimusmatkan vepsäläisten luo Ojattivirran latvoille. Kotiin hän saapui lokakuussa.]

1.

[Päiväkirjasta.]

Säämäjärvi, 12 p:nä maaliskuuta 1841.

Tulin erääseen pappilaan. Minut vastaanotettiin kaikella sillä teeskentelemättömällä hyväntahtoisuudella ja vieraanvaraisuudella, mitä köyhät ihmiset voivat osottaa. Kahvia keitettiin ja pyytämällä pyydettiin juomaan kolmas kuppi. Valitettiin, ettei juuri silloin sattunut olemaan talossa teetä. Jos ei muuta puutu, niin siitä pulasta pian on päästy, minä ajattelin, ja hain laukustani esille tötterön, jonka onneksi olin säilyttänyt, vaikka viimeinen suomalainen kyytimies ei ollut tahtonut kyyditä minua rajatullin ohi ilman että olin tyhjentänyt vaelluskumppani-pahasestani, s.o. laukustani, kaikki takavarikonalaiset tavarat. Pullo kerrattua viinaa, jonka Ilomantsin pappilan vieraanvarainen väki oli minulle evääksi antanut, jätettiin täten melkein täysinäisenä rajan toiselle puolelle, mutta teetä ja sokeria minun oli sääli. Jos tulliherra tahtoo ne ottaa, niin ottakoon, ajattelin. Mutta kyytimies tuumi: "Viis teidän teestänne ja sokeristanne, mutta jos minut saadaan kiinni kyyditsemästä teitä kiellettyine tavaroinenne, niin otetaan minulta hevonenkin." Sitten hän kertoi tarinan miehestä, joka joutui kiinni yrittäessään salaa tuoda rajan yli vähän kahvia. Sekä kahvi että reki ja hevonen oli otettu takavarikkoon, ja samoin olisi käynyt omistajankin, ellei hänellä olisi ollut niin notkeat ja lujat jalat, että vahvasta lumesta huolimatta, joka esti häntä ajamasta takaa, pääsi pakoon metsään. Erään toisen hevonen oli otettu siitä, että miehen taskusta oli löydetty pullo viinaa. Tämä kaikki ei kuitenkaan minua pelästyttänyt, tahdoin pitää teeni ja kahvini, ja sen sainkin viimein tehdä sillä ehdolla, että maksaisin miehen hevosen, jos se niiden takia otettaisiin takavarikkoon. Ja tultuamme tulliasemalle, tulliherra osotti laukulleni sellaista ylenkatsetta, ettei edes suonut sille katsettakaan. Täten minulla oli tallella tee-tötteröni, jonka nyt annoin papin rouvalle auttaakseni häntä pulastaan. Heti "samovari" oli toimessa ja tee valmis, jota sitten juotiin runsaat määrät. Samovari, teekeittiö on venäläinen sana ja merkitsee: itsekiehuttaja. Oli kaksi tällaista abderalaista kaivoa talossa. Ettei niiden itsekiehuttavaa ominaisuutta kuitenkaan tule ottaa niin aivan vakavalta kannalta, sen huomaa edellämainitusta. Ennenkuin minulta oli saatu teetä, ne itse eivät kyenneet sitä keittämään. -- Seuraavana päivänä juotiin aamupäivällä sekä teetä että kahvia, mutta kun pappi illalla kysyi vaimoltaan, miksi hän ei jo tuonut pöytään teetä, vastattiin tähän: sahara net [ei ole sokeria], jolloin sananlasku: "viittä vaivanen vajalla, ei yhtä sianlihoa", juolahti mieleeni. Tällöin aikaisemmin kuolemaan tuomittu sokerivarastonikin tuli hyvään tarpeeseen.

Se, joka ei omin silmin ole nähnyt sitä sokkelomaista rakennustapaa, jota rahvas Venäjän-Karjalassa ja Aunuksen kuvernementissa käyttää, ei mistään selityksestä voi saada siitä selvää käsitystä. Varakkaanpuoleiset perheet asuvat kaksikerroksisissa taloissa, joiden kummassakin kerroksessa on 2-3 asuinhuonetta. Kummallakin on porstua (sintso), mistä portaat johtavat ylös ja alas. Sitäpaitsi on erityiset varastohuoneet, 2-3 luvultaan, ja niihin mennään mainituista sintsoista. Toiset alemmasta sintsosta alaspäin johtavat portaat vievät pihalle, toiset navettaan ja talliin. Ylemmästä sintsosta johtavat yhdet portaat alasintsoon, toiset talliin ja navettaan ja vielä kolmannet ullakolle. Paitsi aittoihin viepi jommastakummasta ovi vajaankin (sarajaan). Jos nyt siis asuu yläkerrassa ja pimeässä lähtee tuolle vaaralliselle retkelle alas, niin täytyy joko monivuotisen, paikalla asumisen kautta saavutetun kokemuksen nojalla olla hyvin tottunut paikkoihin tai myöskin auttamattomasti joutua eksyksiin. Minulle sattui kerran että ainakin neljännestunnin ajan harhailin eksyksissä suojasta suojaan. Viimein katsoin olevani hukassa ja aioin juuri paneutua pitkäkseni eräässä huoneessa olevalle kovanpuoleiselle esineelle, jos mahdollista nukkuakseni ja täten odottaakseni seuraavan päivän valkenemista; harmissani en tahtonut huutaa apua. Silloin tuli muuan naiseläjä palava päre kädessä ja pelasti minut kurjasta tilastani. Olin silloin navetassa, allani oven suussa oleva vanha heinähäkin puolisko.

2.

[Päiväkirjasta.]

Petroskoi, 15 p:nä maaliskuuta 1841.

Aunukselaiset, jotka puhuvat suomea, sanovat puhuvansa _Lyvvin_ kieltä. Tämän sanan johto lienee etsittävissä venäläisestä sanasta ljudi [luetaan ljuudi, merkitsee ihmiset, väki], varsinkin kun itse kansan nimenä tämän ohella on _lyydiköt_. Tähän kieleen on paljo sekoittunut venäläisiä sanoja, sekä tarpeellisia että tarpeettomia. Sanojen muoto eroaa sitäpaitsi hieman suomalaisesta. Muodot _kävyn, kävyä_ vastaavat [suomen] muotoja _käyn, käyä_, elatiivin pääte _-s_ vastaa suomalaista päätettä _-sta_; paremban, suurembamks; andan ja annan; yhtelle; tuoda; nähdä; _netsi -in_ tämä; _äiänkö netsis_(tä) _heposes_(ta,) (tästä hep.) _andoit_? -- _hätken (hätki)_ = viikon (kauan); _oletko k. linnasch_?; -- _hura_ = vasen; _hura käsi_: -- _parsi_ = hirsi, tukki; -- _nygö_ = nyt; -- _järelle, järille_ = jälelle; _pohatembat_ = pohatammat; -- _siiritse_ = sivutse; -- _kaaritsee, kaarita_ = haiskahtaa; _mutakat_ = vorot, rosvot: -- _pertsukka_ = sormikas; -- _arta, ardan_ -- ulku; -- _meresi_ = rysä; _liippi_ = huovi; -- _elgentää, ellentää_ = ymmärtää; -- _kudama_ = mikä, joka; _kudamas tulet_: -- _rääpyskä, rääpöi_ = muikku; -- _ääreh_ = pois; _meni ääreh_; -- _työlöitä, suoloita, maaloita_ = töitä j.n.e.; -- _päiväläinen_ = kasakka; -- _kivilöinen_ = kivonen, kivyt; -- _jupka_ = hame; -- _kaluin_ = kaivin; -- _nenka_ = muka (aivan, vastauksissa), syntynyt sanoista _niin ikään_; -- _nenkoinen, nenkoma_ = semmoinen: -- _myö, työ, hyö -- hyö kävväh_; -- _andasin_; -- topia[-, nominatiivi] _topiu_ pitkä. -- _Paikan ranta_ = huivin reuna.

Samoin kuin Suomessa, täälläkin kieli jonkun verran vaihtelee eri pitäjissä. Vuokkiniemen ja Repolan murteet ovat karjalan ja aunuksen sekoitusta.

Oma erityinen murteensa on _vepsänkieli_, jota saamaini tiedonantojen mukaan puhutaan Solttijärvessä, 60 virstaa etelään Petroskoista. Sitä lyydikköläiset tuskin ollenkaan ymmärtävät. Jos joku puhuu ymmärtämättömästi, annetaan hänelle soimuunimi vepsäläinen. Lyytiköt eroavat pohjoisista bogosteista, Lindajärvestä, Repolasta, Rukavaavasta j.n.e.; näitä sanotaan lappalaisiksi.

3.

[Päiväkirjasta.]

Petroskoi, 19 p:nä maaliskuuta [1841].

Ihmeellisen huono mulla on onni passieni tautta. Tultuani 30 peninkulmaa Kajaanista huomasin vasta Ilomantsissa, että kielenkääntäjä oli, kääntäessään passin venäjäksi, supistanut kahden vuoden ajan kahteen kuukauteen. Passin ollessa tällainen, en voinut luottaa sen kelpaavaisuuteen Venäjällä ja lähetin sen Stockflethin mukana, joka silloin erosi minusta, takaisin, pyytäen uutta. Mutta kun kuvernööri [Lagerborg] oli poissa Oulusta juuri kirjeeni saapuessa sinne, oli vain veitsellä raapittu pois sana mesetsa (kuukautta) ja kirjoitettu goda (vuotta) sijaan. Tämä temppu oli tehty niin taitavasti, että melkoinen reikä, jotenkin numeronollan kokoinen, oli goda sanan rinnalle ilmestynyt poisraavitun sanan sijalle. Kun kuitenkin viimeinkin tahdoin päästä rajan toiselle puolelle, en malttanut toistamiseen anoa uutta passia, vaikka se täten korjattuna itse teossa saattoi olla entistään huonompi. Tosin kielenkääntäjä passin alareunaan oli kirjoittanut todistuksen, että passi oli voimassa kaksi vuotta, mutta kielenkääntäjän sanoilla on enimmäkseen merkityksensä käännöksessä, eikä siinä, mitä hän sen ohella todistaa. Näin ollen saavuin Tulomajärven pitäjän Kollatselän kylässä olevaan rajatulli-taloon. Rajatullivirkamies (tamozhnik) oli edellisenä yönä palannut matkalta Aunuksesta. Hän oli vielä vuoteessa, kun päivällisaikaan tulin perille ja tahdoin näyttää passiani, noudattaen asetusta, joka oli luettavana passin takasivulla ja joka määräsi, että se oli ensi rajatullissa näytettävä. "Se on tarpeetonta", näin kuului yhä vielä vuoteessaan venyvän herran vastaus. Ei laukkuakaan tarkastettu, niin että kirjani ja paperini saivat olla rauhassa ja minäkin esteettömästi sain jatkaa matkaani. Tämä kun tapahtui rajaa pitkin, oli minulla huvi 55 virstan päässä kulkea toisen tulliaseman kautta, joka oli Veskelyksen kirkonkylässä. Siellä ei tulliherra ollut kotona, vaan oli, kuten kerrottiin, matkustanut viemään takavarikkoon otettuja tavaroita Petroskoihin. Täälläkään ei tarvinnut avata laukkua, kun sotamies uskoi kyytimieheni vakuutusta, ettei se sisältänyt muuta kuin kirjoja. Näin tulin tänne Petroskoihin 15:ntenä päivänä maaliskuuta ja vein passini seuraavana päivänä poliisikamariin. Luulin että kaikki oli hyvällä kannalla, mutta eilen, 18:ntena päivänä, sain poliisikamarista sanan tulla sinne. Siellä poliisimestari (gorodnitshij) julisti minulle, ettei minulla ollut oikeutta sillä passilla oleskella täällä, vaan että minun oli lähdettävä takaisin rajan yli. "Minkä tähden?" -- "Sen tähden, ettei sitä ole näytetty rajatulliasemalla." Selitettyäni syyn, miksi siinä ei ollut rajatullimestarin nimikirjoitusta, ei tulos ollut parempi kuin että minun täytyi lähteä kaupungista joko hyvällä tai pahalla. Sieltä menin kuvernöörin luo, toivoen hänen kauttansa saavani asiani paremmalle tolalle. Mutta tämäkin toivo petti. Sen verran etua saavutin kuitenkin, ettei minun tarvinnut matkustaa takaisin koko matkaa, vaan ainoastaan lähteä lähimmälle rajatulliasemalle, mistä saatuani tulliherran tarkastuskirjoituksen saatoin palata. Näin lakia noudatetaan. Minun olisi siis pitänyt riidellä siksi kun olisin saanut tarkastustodistuksen Kollatselässä, tai myöskin Veskelyksessä odottaa tulliherran paluuta, jotta olisin päässyt tekemästä tuote 86 virstan pituista matkaa edes takaisin. Mutta miten olisin voinut edes aavistaa sellaista? -- Mennessäni kuvernöörin luo otin mukaani tohtorinkirjeen sekä muutamia muita asia-papereita, niillä tarvittaessa todistaakseni, etten matkustanut väärällä nimellä. Näitä minun ei kuitenkaan tarvinnut näyttää. Oltuaan vähän aikaa poissa huoneesta kuvernööri palasi ja pyysi minua käymään sisälle rouvansa luo, joka muka oli sairas. Tämä kaiketi oli, ajattelin heti itsekseni, jonkunmoinen koe (eli lääkintätieteellinen tutkinto), jonka piti näyttää, olinko todella lääkäri. Seurasin kuvernööriä sinne, ja rouva kertoi minulle -- saksaksi -- että hän vilustuksen jälkeen jo kolme viikkoa oli ollut pahoinvoipana: oli ollut kuumetta, verenvuotoa nenästä y.m. Kysyttyäni, miksi hän ei ollut kutsuttanut oman kaupungin lääkäreitä -- näitä kuuluu olevan kokonaista kolme -- vastattiin vaan, ettei sitä oltu tehty, kun oli odotettu taudin muuten paranevan. Tästä sain vielä varmemman vakaumuksen siitä, että tauti oli pelkkä veruke, jonka avulla joko tahdottiin saada tilaisuus nauraa kummallisella matkustaja-hölmöllä tai asettaa hänet koetukselle lääkintätieteessä. Jos tarkoitus oli edellinen, saatoin hyvin vastata heidän toivomuksiansa, sillä ollen hämilläni koko tutkistelun johdosta, puhuin saksaa erinomaisen huonosti enkä tahtonut muistaa edes tavallisimpia puheenparsia. Täyttääkseni jälkimäisen tarkoituksen istuuduin ja kirjoitin reseptin -- erästä hiostavaa teetä -- pyytäen lähettämään apteekkiin: sinne se luultavasti ei koskaan tullut, vaan joutui kaiketi kotilääkärin käsiin. Olisipa ollut hyvä, jos en olisi ollut niin hämilläni, niin että olisin voinut panna rouvan itsensä koetukselle ja todistaa hänelle, ettei hän ollut sairas. Mutta kun saksa minulta sujui niin huonosti, luovuin koko aikeesta. Palattuamme kuvernöörin huoneeseen, pyysin saada jäädä kaupunkiin ainakin 3-4 vuorokaudeksi, ennenkuin matkustin rajatulliasemalle. Tähän suostuttiin.

4.

Arkiaterinrouva Törngrenille.

Petroskoi, 20 p:nä maaliskuuta 1841.

Arvoisa Professorinrouva!

Koska Te itse velvotitte minua joskus kirjoittamaan, missä oleskelen ja miten voin, ja koska aina siitä perin kun viime kesänä läksin Laukosta, olen laiminlyönyt tämän velvollisuuden täyttämisen, tahdon nyt lyhykäisesti kuvata, miten olen viettänyt tämän ajan. Kohtaamatta mitään sanottavaa viivytystä matkalla tulin Kajaaniin, missä muutamaksi kuukaudeksi taas ryhdyin virkatehtäviini. Ticklénin, Aspin ja minun välillä ennen tapahtuneen sopimuksen mukaan tapasimme toisemme 11:ntenä päivänä syyskuuta tarkastusmatkoillamme paikkakunnalla, missä lääkäri-piirimme rajatuksin yhtyvät. Tohtori M. Lindfors, jonka lääkäri-piiri niinikään rajoittuu samoihin seutuihin, oli hänkin luvannut samaan aikaan saapua paikalle, mutta ei tullutkaan. Me muut olimme siellä yhdessä kaksi ja puoli vuorokautta. Meillä oli sangen hauskaa; oleskelimme sisällä, sillä ulkona satoi lunta lakkaamatta. Niistä tuoreenpuoleisista terveisistä, jotka Laukosta toin Ticklénille, hän oli suuresti mielissään. Ellei hän jo itse ole kirjoittanut, saan nyt lähettää häneltä vastaterveisiä. Sekä ulkonäön että muun puolesta hän on vallan kuin ennen. Hän voi muuten vallan hyvin ja on ostanut itselleen oman talon vallan läheltä Raahea. Tämän kohtaamisemme aikana päätettiin muun muassa ruveta julkaisemaan _Suomi_-nimistä aikakauskirjaa, jolle sitten kirjevaihdon kautta saatiin useita avustajia.

Joulukuun alussa tuli norjalainen kirkkoherra Stockfleth rouvineen Kajaaniin. Rouva asui Paltamon pappilassa, ja Stockfleth itse opiskeli suomea minun luonani. Kuukauden kuluttua hän ja minä yhdessä matkustimme Karjalaan, mistä hän 12:ntena päivänä helmikuuta palasi, noutaen vaimonsa Paltamon pappilasta ja matkustaen äärimäiseen Lappiin, minne hän kaiketi maaliskuun loppupuolella saapunee. Luultavasti hän nyt jo vähitellen on perillä. Minä taas jatkoin Karjalasta matkaani tänne, asun nyt täällä erään venäläisen papin luona ja noudatan paastoa hänen ja hänen rouvansa kanssa. Tästä paastoamisesta voin niin hyvin, että toivoisin sitä jatkuvan pitkin vuotta, eikä vaan pääsiäiseen.

Täältä lähden muutaman päivän kuluttua maalaispitäjiin. Huhtikuun lopulla luulen saapuvani Vienanmeren rannalla olevaan Kemin kaupunkiin, josta olen aikonut ensi avovedellä matkustaa Arkangeliin. Viimemainitusta paikasta lähden Venäjän-Lappiin, missä olen aikonut koko kesän tutkia heidän kieltänsä. Syksyllä tulen Kuolan kautta Norjan-Lappiin, missä sopimuksen mukaan taas tapaan Stockflethin. Vasta tämän jälkeisenä talvena palaan Suomeen ja toivon kohta sen jälkeen saavani tilaisuuden käydä Laukossa Teidän perhettänne tervehtimässä.

Jos kohta jo olen ollut täällä 5 vuorokautta, olen niin vähän liikkunut kaupungilla, ettei minulla ole paljoa muuta siitä sanottavaa kuin että se on kooltaan niin suuri kuin kaksi kolmannesta Helsinkiä, että kadut ovat hyvin leveät, toreja on useita, useita kivitaloja, muuten muhkeita puutaloja, joista monet ovat kaksikerroksiset; lisäksi kaupungissa asuu kuvernööri, piispa, kolme lääkäriä y.m. Kaupunki on vallan Äänisjärven rannalla. Ympäristön kylissä, lukuun ottamatta ihan lähimpiä, puhutaan suomea, mutta kaupungissa enimmin venättä. Paaston aikana täällä eletään siten, että ensiksi kello 8 a.p. juodaan joko 3 kuppia kahvia tai 5-6 kuppia teetä, sitten kello 1 syödään annos lihalientä ynnä leipää sekä annos keitettyä kalaa ynnä leipää. Illalla kello 6 juodaan 5-6 kuppia teetä, ja kello 8 tai 9 illalla syödään toistamiseen vallan samoja ruokia kuin päivälliseksi. Näin on ollut viiden vuorokauden aikana, ja samaa ruokajärjestystä luultavasti saisin noudattaa pääsiäiseen asti, jos niin kauaksi jäisin tänne. Rikkaissa taloissa sanotaan kuitenkin paastonkin aikana yltäkylläisesti nautittavan luvallisia ruoka-aineita.

Tänään kastettiin kirkossa muuan saksalainen luterinuskoinen kreikanuskoon; minun teki kovasti mieli mennä kirkkoon katselemaan tätä jotenkin harvinaista seremoniaa, mutta kun posti lähtee huomenna ja minulla on useita kirjeitä kirjoitettavana, päätin jäädä kotia. -- -- -- -- --.

Olen yhä edelleen Kunnioittaen Teidän nöyrin palvelijanne: Elias Lönnrot.

5.

Tohtori Rabbelle.

Petroskoi, 20 p:nä maaliskuuta 1841.

Rakas veli!

Jotta jäljellä oleva osa Venäjän Historiaa kerrankin tulisi painoon, lähetän nyt Sinulle käsikirjoitusta pyytäen, että sen painatuksesta sopisit Vaseniuksen kanssa, miten itse parhaaksi näet. Osa käsikirjoituksesta on vielä korjaamatta, ollen siinä kunnossa missä se on lähtenyt G. Ticklénin kädestä. Puhu Akianderin, Ståhlbergin tai Cajanin tai jonkun muun kanssa, jonka vaan saat työhön taipumaan, että hän tekisi tarpeelliset korjaukset, josta vaivasta saisi kymmenen kappaletta tai enemmänkin koko historiaa. Akianderiin olisi sitäpaitsi turvauduttava, että hän antaisi käytettäväksi ne korjaukset, jotka hän Karamsinin suuren historian mukaan on tehnyt Herrman'in Venäjän historiaan. Tätä viimemainittua näet Ticklén juuri on noudattanut. Mikäli nämä korjaukset koskevat vielä painamatonta osaa, olisi ne ennen painatusta tehtävä käsikirjoitukseen, ja muut, jotka koskevat jo painettuja arkkeja, olisi pantava lyhyenä liitteenä teoksen loppuun. Saattaisipa tapahtua niin, että vaikka monet harmia herättävät paikat pyhitäänkin pois, kuitenkin useita sellaisia jää jäljelle, jotka ovat painoasiamiehelle vastenmielisiä. Mutta jos ei niin kirjavaa käsikirjoitusta kuin kysymyksessä olevasta tietysti tulee, kaikkine siihen tehtävine korjauksineen, sovi laskea herra painoasiamiehen kouraan, niin lienee välttämätöntä kirjoituttaa se kokonaan puhtaaksi. Tämän kaiketi tekisi Ostrobothniensis [pohjalainen] Bäckvall, jos saa vaivoistaan kirjaa joitakuita kappaleita tai myös rahamaksua, mikä hänelle saattaa olla vielä tervetulleempaa, hän kun on hyvin varaton.