Part 32

Näin siis olin tullut Kuolaan saamatta matkalla tai sen jälkeen muuta ikävyyttä, kuin kovan katarrin, joka oli niin ankaraa laatua, että muutamaksi päiväksi kiinnitti minut vuoteeseen rasittaen minua päänsäryllä, korvainsuhinalla ja muilla katarrin tukalilla seuralaisilla.

42.

Tohtori Rabbelle.

Kuola, 3 p:nä maaliskuuta 1837.

Rakkahin Veli!

Juuri kun otan esille tarpeelliset kirjoitusvehkeet muuten tervehtiäkseni Sinua täältä Pohjolan ylimmästä kaupungista, sain tavattoman tervetulleen kirjeesi. Jokikinen kotimaasta tullut kirjain minua tavattomasti ilahuttaa talla vieraalla seudulla, missä minulla nyt kahden viikon aika on ollut oikein ikävää. Isäntäväkeni ei puhu muita kieliä kuin venättä, johon en vielä ole oikein perehtynyt. Muista kaupunkilaisista ainoastaan tohtori, kunnon mies, puhuu latinaa, ja komendantin rouva, kotoisin Riiasta, puhuu saksaa. Ilman heitä kenties jo olisin menehtynyt pelkkään ikävään. Varsinkin tohtorin luona olen usein käynyt ja heittänyt hiiteen raittiusseuran, jonka jätin Kajaaniin paluuseeni säilytettäväksi. Saatat kuitenkin tästä kirjeestä päättää, etten ole tehnyt kovin suurta poikkeusta, sillä hetki sitten palasin hänen luotaan. Mutta kun hänen kanssaan laverran latinata, tapahtuu joskus, että sama kieli tuppaa tunkeutumaan venäjäänkin, jota minun on pakko puhua kortteerissani. Niinpä olen jo useammin kuin kerran emännän kanssa alkanut puhua latinaa. Tämä ei kuitenkaan ole mitään verrattuna hullunkurisiin erehdyksiin, jotka tämä kieltensekoitus on aiheuttanut. Niinpä isäntäni joku päivä sitten kysyi minulta, oliko minulla vaimoa. Mutta kun hän joskus on käynyt norjalaisessa Vargön kauppalassa ja kuullut vaimoa siellä sanottavan _konaksi_, niin hän sovitti saman sanan venäläiseen kysymykseensä, joka koski vaimoa. Mutta minä käsitin kysymyksen kuin olisi se koskenut hevosia, kun hevonen on venäjäksi konj. Sen tähden vastasin, että minulla oli kokonaista kaksi -- "konia", mikä ensin pani hänet ja muut läsnäolijat suuresti hämmästymään, ja sitten, kun asia lähemmin selveni, nosti yleisen naurun. Täällä oloni ensi päivinä alotin venäjän kielen opiskelua, mutta kyllästyin siihen sitten niin täydellisesti, etten viikkoon ole aukaissut ainoatakaan venäläistä kirjaa. -- Tähänastisesta matkastani saan kertoa, että se enimmäkseen on ollut ikävä, mutta tästä lähin toivon sen käyvän hauskemmaksi. Osaksi olen kulkenut jalan, osaksi hiihtänyt, osaksi ajanut hevosilla tai poroilla. Koirilla en vielä ole tullut ajaneeksi, vaikka Kannanlahden rantakylissä, joiden kautta matkustin, yleisesti ajettiin niillä. Niinpä täällä Kuolassa kaikki puutkin kuljetetaan metsästä kotia koirilla, joita joko yksi tai pari valjastetaan eteen. Halkometsää ei kuitenkaan ole peninkulmaa likempänä. Hevoset ovat harvinaiset, eikä muutamia vuosia takaperin ollut niitä koko kaupungissa muuta kuin yksi; nyt kuitenkin on 4-5, joilla ajaen välistä pidetään hemmetin-moista melua kaduilla, vaikka kyllä useimmat huviretket tehdään poroilla. Vallashenkilöitä täällä on tusinan vaiheille: Komendantti, ispravnikka, sudja [tuomari], kaksi sossedaatelia, tohtori, postinhoitaja, jauhomakasiinin hoitaja, suolamakasiinin hoitaja, viinaherra, tullinhoitaja, kaksi pappia, kirjuri y.m. Itse kaupunki on niemellä Kuolan- ja Tuulomajokien välissä. Ne yhtyvät heti kaupungin alapuolella ja muodostavat alun neljän peninkulman pituiseen Kuolanlahteen, joka tosin on Jäämerta, mutta jota ei siksi luulisi, kun se tuskin koskaan jäätyy talvella. Taloja on ehkä vähä toista sataa, 5-6 hieman paremmin rakennettua. Yksi pääkatu, muut mitättömiä kujia. Kirkkoja kaksi, toinen suuri puukolossi, toinen kivestä ja oikein hyvin rakennettu. Rahastorakennus niinikään kivestä tehty, mutta mitätön. Joka taholla kaupungin ympärillä alastomia korkeita vuoria ja melkein alituinen myrsky niiden välisellä alangolla. Enempää ei minulla tällä kertaa ole Kuolasta sanottavaa. Ensi syksynä tullessani Helsinkiin kerron lisää. Lähden nyt Inariin ja sieltä kuljen Suomen puolta rajaa pitkin; toukokuussa tulen Kajaaniin kirjoittamaan reseptejä Malmgrenille ja tilaamaan Uudet vaatteet. En näet ollut arvannut, että vaatteet puolessa vuodessa niin kokonaan voisivat kulua, kuin nyt alkaa olla laita. Kajaanista lähden sitten rajaa pitkin Sortavalaan, poiketen sekä Venäjän että Suomen puolelle; Sortavalasta Viipurin läänin kautta Helsinkiin. -- Kyhäystäni rokotuksista saatte kernaasti muuttaa, niin ettei sen tarvitse vaikuttaa minun paluuseeni. Hyvä, jos siitä korjaamallakaan voi jotain tulla.

Jää hyvästi!

E. Lönnrot.

J.K. Olinpa vähällä unhottaa pyytää Sinua tervehtimään ensin, joskin minulle tuntematonta, suuresti kunnioitettua rouvaasi, ja sitten muita sikäläisiä tuttavia! Jumala pitäköön teidät kaikki terveinä! Huomenna tai ylihuomenna lähden matkaan. Lappalaisia saapui tänään siltä puolen, mistä olen tilannut itselleni kyyditsijöitä Suomen rajalle. Tähän asti olen ollut vailla sekä kauhtanaa että turkkeja, mutta nyt minun kait talven jäljellä oleviksi viikoiksi on hankkiminen turkit tai poromekko, kun en muuten uskalla lähteä 20 peninkulman pituiselle erämaan-matkalle. Jos vastedes tahdot ilahuttaa minua muutamilla riveillä, niin lähetä ne toukokuuksi Kajaaniin. Jätän tällä kertaa Arkangelin matkan kokonaan sikseen, kun se on turha tarkoituksilleni.

43.

Arkiaterinrouva Törngrenille.

Kuola, 3 p:nä maaliskuuta 1837.

Korkeasti kunnioitettu, jalosukuinen arkiaterinrouva!

Tuota perin miellyttävää lupaa, jonka kerran annoitte minulle, että välistä saisin kirjoittaa sinne Teille jonkun rivin, pelkäämättä siten häiritseväni, tahdon nyt kahta kernaammin käyttää hyväkseni, kun sen kautta tältä vieraalta ja minulle hieman ikävältä seudulta ainakin hetkeksi saan siirtää ajatukseni hauskemmille seuduille ja rakkaampiin esineisiin. Harras toivoni on, että nämä rivit, kuten toisetkin vastedes, tapaavat Teidät täydellistä terveyttä nauttivana. Herra arkiaterin viime kesänä lähettämästä kirjeestä huomasin, ettei terveytenne silloin ollut hyvä, mikä seikka suuresti minua huolestutti, vaikkei siihen ollutkaan syytä.

Teidän luvallanne saan nyt kertoa hieman siitä matkasta, jolla paraikaa olen. -- Jo syyskuussa viime vuonna läksin Kajaanista ja kuljin ensin noin 30 peninkulmaa jalan. Sittemmin olen, kun lunta tuli tarpeeksi, jatkanut matkaa osaksi hiihtäen, osaksi hevosella tai poroilla ajaen. Viimemainittuun matkustamistapaan sain tutustua etenkin matkallani Kannanlahdesta tänne. Tätä taipaletta luetaan olevan hieman kolmattakymmentä peninkulmaa, eikä sillä asu muita kuin lappalaisia poroineen. Täältä on minun vielä matkustaminen ainakin neljäkymmentä peninkulmaa poroilla, nimittäin toinen puoli siitä Inariin ja toinen Sodankylään, miltä jälkimäiseltä seudulta vasta pääsee jatkamaan hevosilla. Täällä Kuolassa näkee enimmäkseen ajettavan koirilla, joita on joko yksi tai kaksi reen (ahkion) edessä. Täten kuljetetaan kotia melkein kaikki puut metsästä, ja niitä noudetaan tavallisesti peninkulman päästä, sillä lähempänä on ainoastaan alastomia tai mitättömän risumetsän peittämiä vuoria. Samoin näin jo Kannanlahdessa ja muissa tämän saman Vienanmeren rannalla sijaitsevissa kylissä ajettavan koirilla, vaikka siellä oli hevosiakin. Täällä Kuolassa olen ollut noin pari viikkoa ja sillä ajalla todenteolla koettanut ja kokenut, mitä ikävä merkitsee. Isäntäväkeni ei ymmärrä sanaakaan muita kieliä kuin venättä, jota en vielä hyvin ymmärrä ja vielä huonommin puhun. Ainoastaan tohtori puhuu latinaa, ja komendantin rouva, joka on kotoisin Riiasta, puhuu saksaa. Ilman heitä luultavasti jo olisin puolikuollut ikävästä. Etenkin tohtorilla olen usein käynyt.

Hieman lopuksi Kuolan kaupungista: se on niemellä kahden joen välissä, jotka kaupungin alapuolella yhtyvät ja yhdessä muodostavat Kuolanlahden alun, joka, vaikka onkin Jäämerta, koko talven on sulana. Avoimeen eli suureen Jäämereen täältä vielä luetaan neljä peninkulmaa. Joka taholta tätä kaupunkia ympäröivät korkeat, alastomat vuoret, joiden väliin tuuli niin sulloutuu yhteen, että melkein lakkaamatta on myrskynnyt.

On yksi ainoa pääkatu, muut ovat vaan ahtaita kujia; taloja on lukuaan sata, hyvin harvat niistä ovat paremmin rakennettuja. Kirkkoja on kaksi; toinen kivestä ja jotenkin kaunis. Mutta minun täytyy keskeyttää tässä saadakseni tilaa kunnioittavasti tervehtiä herra arkiateria, ja pyydän myös, että suvaitsette Atelle ja Kallelle minulta sanoa mitä sulimmat terveiset. Ensi syksynä tulen Helsinkiin ja saan silloin kauan toivomani tilaisuuden tavata Teidän perhettänne joko siellä tai Laukossa. Minun on kunnia alati olla, arvoisa arkiaterinrouva, Teidän nöyrin palvelijanne

Elias Lönnrot.

33.

Lehtori Keckmanille.

(Alk. suomeksi.)

Kuolasta 4 (Posti lähtee 6 päivä) Maalisk. 1837.

Rakas Veljeni!

Nyt olen jo kohta menettänyt ensimmäisen puolen lupa-ajastani ja tullut tänne Kuolaan, josta vähitellen aion jälelle kääntyä eteläisiä puolia katselemaan. Köyhät runoista kyllä ovatki tähän saati nämät pohjaset maailmat olleet, paljo köyhemmät, kun päältä ajatellen toivoin. Kehutuista Pääjärven kylistä en voinut saada suuresti mitänä, paitsi muutamia joiuntavirsiä Lapin tapaan, ei suuresta arvosta. Mitä kylissä ennen kerätyistä vanhoista runoista luin, näytti [heil]le enimmiten outoa olevan, jotta paljo en luule'kan erehtyväni jos päätän, niistä ei vastakan mitänä mainittavata apua Kalevalaan taikka muuhun Suomen Runostoon saatavan. Ovatki kylät pienosia ja harvassa, 3 eli 4 penikuormaa toisistaan erillä ja semmoisissa ei konsa runoja lauleta, kun missä tukummin asutaan. Ilman sitä on niissä Venäjän kieli niin vallan saanut, ettei löydy täysikasvuista miestä, tuskin pientä poikanalikkaakan, joka ei sokertele Venäjän puhetta ja pajahda Venäjän virsiä, semmoisia ulvomisia, kun toisinaan Helsingissä kuulet soltattain ääntelevän. Pääjärven pohjaspäässä on äärimmäinen Suomalainen tahi Karjalainen kylä, Tumtsa nimeltä ja siitä alkaa Venäjän puolella rajaa Kotalappi elellä. Mainitun Tumtsan ja Kannanlahden välillä ei ole kun karuja metsiä, soita ja järviä, asuttua paikkaa ei ni ollenkaan, eikä pohjaspuolella tätä liniata muita kun lappalaisia asukkaita. Niin juokseeki Venäjän puolella rajaa Lapin kansa paljo etelämmäksi, kun Suomen puolella, jossa vielä Inarin järven länsirannalla kuuluu vähäinen suomenpuheellinen kylä löytyvän. Sinne aionki nyt täältä lähteä ja siitä rajaa myöten Suomen puoletse eteläksi Kuusamon pitäjän pohjaspäähän saati, josta taasen käännyn Pääjärven poikki ja Tuoppajärven itärannoitse Kemin linnaan asti. Saarennolla, joka jääpi Kannanlahden, Vienameren ja Jäämeren välisiaan, minun kuitenkan ei ole mitänä tekemistä, koska sillä ei asu muita kun Lappalaisia harvakselta. Sen siaan on Kemijärven kirkolta länneksi rajaa myöten paljo suomalaisia kyliä Kuolajärven eli Sallan Lapin nimellä, joilla tähän asti ei ole ollut ni kirkkoa, eikä pappia, paitsi mitä Kemijärven eli Kuusamon kirkossa kahdeksan ja kymmenen penikuorman päästä harvakselta ovat käyneet. Sinne kehotti minua eräs Kannanlahdessa asuva, sieltä kotoperänen mies, runoetsintään lähtemään ja niin nyt olen lähteväki sekä sinne, että esinnä Kemijärven ja Sodankylän muihinki rajavaiheellisiin kyliin, jotka sekä von Bekkeriltä että Sjögreniltä näyttää käymättä jääneen. En kyllä voi'kan päältä arvata, jos maksanevat käyntivaivan, mutta kuitenki on heissä käytävä, koska onki aikomukseni kaikki paikat tällä kerralla kulkea, josta vaan olisi mahdollinenki uusia runoja eli vanhoja täydellisempänä saada. Nykystä päätöstäni myöten en Kemistä lähde'kän Vienaan eli Arkangeliin, vaan käännyn Oniegan linnan puoleen ja sieltä Vuigujärven ja Oniegan meren pohjaspään tienoitse Repolan pitäjätä kohti, johon arvattavasti tulen noin keskellä Toukokuuta. Vienan matka minulta vaan suotta anastaisi kaksi, kolme eli usiampaaki viikkoa ilman minkänlaista hyödytystä muille, kun itselleni, jos voisin paremmaksi Venäläiseksi sillä ajalla opastua. Elä siis kirjaa minulle Vienaan lähetä, vaan sen siasta Kajaaniin, johon Repolasta pistäyn noin viikon ajaksi kesävaatteisiin muuttaumaan. Kajaanista sitte taasen Toukokuun lopulla lähden esinnä Nurmeksen pitäjään ja siitä pitkin rajaa sekä Venäjän, että Suomen kylitse Sortavalaan ja Aunuksen maahan. Vaan sopiiki niistä vasta tarkempi tieto antaa. Kirjallisuuden Seuralle en nyt mitänä erittäin kirjota; jos luulet tarvitsevan ja sopivan, niin sano, että olen kyllä kokenut täyttää velvollisuuteni ja niin yritän vastapäinki. Matkani lopulla on niistä kuitenki kerrassaan tili tehtävä. -- Tänne tultuani luekselin ensimmäisinä päivinä Venäjän kieltä, vaan kyllästyin sitte taasen, rupesin Suomen Lausukkasanoista (de Verbis fennic.) aikani huviksi kirjottamaan. Siitä on minulla ollut täysi tekeminen koko viikon aika, enkä ole vielä valmiiksi saanut. Von Bekkerin kieliopissa on mielestäni Lausukkaoppi paljo puuttuvainen. Ensiksi on peräti osottamatta jäänyt, kuinka kaikkein kielessä löytyväin erityisten Lausukkain käytelmät (conjugationes) seuraavat yhteistä lakia s.t.s. kuinka samaa lakia myöten, kun Lausukasta _nostan_ Lausuntatavassa (Mod. Infinitiv.) tulee _nostaa'_. Lausukoista _arvaan, kuulen, taritsen_ edl. tulevat _arvata', kuulla', tarita'_ edl., _arvannen, kuullen, tarinnen_ myös samate kun _nostanen_. Toiseksi hän ei ole malttanut, että _nostan, arvaan, kuulen_ edl., Aikansa (Tempus) vuoksi niin hyvin ovat Tulevata kun Nykyistäki Aikaa. Suomen Lausukoissa ei eroteta kun kaksi Aikaa: Mennyt (Praeteritum) ja Menevä (Praesens et Futurum). Tavoissa (Modi) on hän vielä enemmin erehtynyt. Niitä Suomen Lausukoilla pidän olevan kahdeksan: Sanonta-, Kerronta-, Arvelo-, Ehdonta-, Toivonta-, Käskentä-, Lausunta- ja Maininta-Tapa (Modus Indicativus, Historicus, Consessiv., Conjunctiv., Optativ., Imperativ., Infinitiv., Participialis). Kullaki näillä on mainitut kaksi Aikaa: _nostan, olen nostanut; nostin, olin n.; nostanen, ollen (lienen) n.; nostaisin, olisin n.; nostaon, ollen n.; (nostakan, olkan n._;) [yläpuolelle kirjoitettu: nosta', ole' n.] _nostaa!, olla! n.; nostava, nostanut_. Kuinka esimerk. taitaisi _nostaisin_ olla Imperfektum (Praeteritum), joka ei koskaan merkitse mennyttä, vaan menevätä Aikaa, ehkä toisella Tavalla, kun käytös: _nostan, nostanen_ edl. Kolmanneksi Bekkeri suotta on laittanut Verba anomala et defectiva Suomen kieleen joita ei juuri löydy'kän. Neljänneksi on hän usiammassa muussa paikassa erehdyttävä; katso esim. sivu 100. 4., jossa hän nimittää vaan kolme Lausukkaa: _auttaa, saattaa, kaataa_, joilla Kerrontatavassa olisi sekä oi että i semmoisista kaksitavuisista Lausukoista tätä Käytelmää, joilla edellisessä tavuessa on a. Minne jäävät siis Lausukat: _kaartaa, haastaa, vaihtaa, maistaa, paistaa, laittaa, naittaa, taittaa, malttaa, karttaa, kastaa, kattaa_ edl., vai eikö niistäki sanota sekä: _kaarti (kaarsi), haasti, vaihti, maisti_ edl., että _kaarto, haasto, vaihto, maisto, paisto, laitti_. Ylehensä on oi sekä i päätteenä kaikissa semmoisissa Lausukoissa, joiden päätteenä on taa ja edellisessä tavuessa a seurattuna joltai toiselta kirjaimelta paitsi l, n, r. Monta muuta puutosta sekä erehdystä olen tullut havatsemaan, vaan joista nyt en tahdo mainita. Mieleni on sentähden saada Lausukkaoppi sihen tapaan perustetuksi, ettei jäisi mitänä epäilyksiin ja luulenki jo hyvällä tiellä olevani, vaikka kyllä vielä menee toinen ja kolmaski viikko, ennenkun saan kaikki valmiiksi, ynnä mitä jo kotona Kajaanissaki sitä varten usein miettielin. Forma Activa ja Passiva olen nimittänyt Tehtävä ja Suattava Muoto ja jakanut Tehtävän Muodon Lausukat kolmeen Lajiin (Genus), jotka nimitän seuraavasti: Muunnehtuva, Itsehtyvä ja Oleutava Laji (G. Activ., Reflexiv., et Neutrum). Itsehtyvän Lajin olen taasen kahteen Rotuun eli Syntyyn (Species) jakanut, jotka ovat Johderotu ja Liiterotu (Sp. derivatum et compos.). Liiterotua Itsehtyvän Lajin Lausukoista ovat semmoiset, kun esimerk. _annoksen, te'eksen_, vaan Johderotua: _antauu, antautuu, antauntuu; tekeyy, tekeytyy, tekeyntyy_, jonka tähden Johderodun Itsehtyvät Lausukat jakauvat kolmeen Pukuun (Varietas). Suattavan Muodon Lausukat taasen olen erottanut vaan kahteen Lajiin: Kohdallinen ja Otollinen Laji (Gen. personale et impersonale). Latinaiselle: Persona olen antanut Suom. nimen: Kohta ja erottanut: Omakohdan, Kerakohdan ja Varsikohdan (1. 2. 3.. Pers.). Varsikohdan nimen otin siitä, että Lausukan Varsi (Radix), jonka kanssa minun on ollut paljo toimittamista, Yksikön kolmannessa Kohdassa, Sanontatavassa, useimmiten tavataan selvänä eli vähemmin kun muualla muutettuna. Tämmöisellä kirjotuksella olen nyt kirjani, Sinulle lähetettävän, pidentänyt, koska tiedän, semmoisia Sinulta mieluisesti luettavan. Kirjota suotta Toukokuuksi Kajaaniin, mitä tästä vähästä Lausukkaoppini osotuksesta päätät koko saman opin suhten ja erittäinki uusista nimilaitoksista. Terveisiä ystäville! Voi hyvin toivottaa

Veljesi Elias Lönnrot.

P.S. Kirjaa Sinulta tahi muilta Helsingissä en ole saanut, paitsi Rabbelta. Enkä jouda enä odottamaan, vaan täytyy huomena eli ylihuomena lähteä [tuol]le pitkälle taipalelle, jossa 3 yötä saan lumikinoksessa maata.

P.S. N:o 2. Vastikän pääsin Lappalaisten kera Venäjän, Lapin ja Suomen kielellä yhtaikaa riitelemästä. Heillä oli mielessä ottaa kahdenkertanen kyytipalkka minulta, vaan jota eivät saaneet täysiin määriin. Niin siitä toimesta päästyäni rupesin kirjoja kiinnittämään ja havatsin, että taasen tulen vaivamaan Sinua muillaki kirjoilla, kun omallasi. Törngrenin rouan on Tamperiin ja Laukkoon lähetettävä, jos ei asuisi Helsingissä (taikka jos itse Törngreni on siellä, anna hänelle).

45.

[Lähtö Kuolasta.]

[Seuraava matkamuistelma-sarja on Suom. Kirj. Seuran arkistossa, Lönnrotin muistiinpanoissa, nidoksessa R. 185-200. -- Alkusivun yläreunassa lisäksi seuraava muistiinpano: "Laulu Kuolan kaduilla. Tansseja vuoroin. Tsajua j.n.e. Kildinanmatkat."]