Part 31

Yön kuluessa tai jo edellisenä päivänä huhu oli levittänyt sen tiedon, että olin lääkäri. Sen tähden luonani kävi useita potilaita, joita taitoni mukaan autoin lääkkeillä tai pelkillä neuvoilla. Kurtti oli kaikkialla tulkkinani. Kun laitoin napasidettä yllä mainitun postiherran lapselle, postiherra sattui näkemään kelloni, jonka tahtoi välttämättömästi vaihtaa omaansa; tällä oli näet se paha tapa, että usein seisattui. Kun en yleensä pidä sellaisesta vaihtokaupasta enkä muista koskaan ennen tosissani vaihtaneeni mitään, en nyt tahtonut tähän suostua. Mutta hän kuvasi miten suuresti hän tarvitsi käypää kelloa, hänen kun aina minuutilleen täytyi merkitä kirjaan, milloin posti kävi Kannanlahdessa, jotta keisari sen tietäisi. Ottaen huomioon tämän hänen suuren tarpeensa ja sen seikan, että itse mahdollisesti voin joutua rahoja tarvitsemaan, suostuin nyt vaihtokauppaan. Välirahat määrättiin 40:ksi ruplaksi, jotka hän maksoi minulle puhtaalla hopearahalla. Mutta pahaksi onneksi unhotin neuvoa hänelle, miten kelloni oli vedettävä. Jos hän samalla tavalla myötäpäivään rupeaa sitä kiertämään kuin omaansa ennen, niin luulen, että siitä jo on ponnin poikki. Siinä suhteessa hän kumminkin lie hävinnyt tässä kaupassa, että hänen kellonsa helposti oli korjattu, niin että se nyt käy yhtä hyvin kuin minun entinen kelloni. Saatuani tämän toisen kellon, tein itselleni jonkunlaisen puhallusputken ja puhalsin sillä rattaiden väliin, jonka jälkeen kello on käynyt hyvin. En rohjennut ryhtyä sitä korjaamaan purkamalla koneistoa, kun näet sellainen yritys kesällä v. 1828 Suomen-Karjalassa onnistui niin peräti huonosti, etten mitenkään enää voinut saada kaikkea jälleen paikoilleen, ja että siis huonosti käyvän kellon asemesta sain kellon, joka ei käynyt ollenkaan. -- Harjakaisiksi juotiin tsaajua ja viinaryyppy. -- Sitten kävin taas parin potilaan luona, ja varustauduin matkalle, kuljettuani vielä kerran kylää katselemassa. Rakennustavaltaan se on Koudan kaltainen, mutta paljoa huonompi. Se sijaitsee Kannanlahden koillisella rannalla likellä lahden pohjukkaa [;] idästä laskeva, ei varsin leveä oja muodostaa mainittua lahtea vastaan niemen, mille suurin osa kylää on rakennettu; muutamia taloja on ojan toisella rannalla. Mastollisia laivoja luin kolme, eikä tätä nykyä kuulu useampia olevankaan. Mutta paljaita lumituntureita laskin pohjoisessa, luoteessa ja koillisessa olevan kokonaisen tusinan. Tällaisia vallan metsättömiä tuntureita en ennen ollut nähnyt, tästä alkaen taas niitä kyllä näin. -- Kirkkoja on kaksi, yksi kummallakin rannalla. Eteläpuolisella, joka sijaitsee kunnaalla, on varsin sievä asema, mutta se on vanhentunut eikä enää käytännössä. Maanviljelystä on täällä yhtä vähä kuin muissa kylissä, Kierettikin lukuunotettuna. Ainoa viljelyskasvi, joka täällä on saatavissa, on jokunen määrä naurista, ja pienten vihannestarhojen näköisiä, aidattuja naurismaita on useita. Ei ole epäilystäkään, että eivät ohra ja ruiskin täällä menestyisi, mutta kalastuksen ollessa pääelinkeinona ei ryhdytä tähän aikaa vetävään työhön.

Iltapäivällä olin matkaan valmis ja istuuduin Kannanlahdessa ensi kerran poronpulkkaan. Minulta kysyttiin, olinko ennen ajanut porolla; en tahtonut vastata kieltäen, vaan sanoin varmaa vastausta vältellen, että kyllä luulin siitä hyvin suoriutuvani. Tämän laita oli kuitenkin niin ja näin, sillä parin virstan päässä poro vei minut pois tieltä metsään, kaatoi pulkan ja minut, joka varmaan olisin jäänyt siihen, ellen varovaisuuden vuoksi olisi lähtiessäni köyttänyt ohjan päätä vyöhöni. Kohta sen jälkeen tuli suuri alamäki, ja siinä olin vielä pahemmassa pulassa. Pulkka kaatui taas ja poro laahasi minua perässään ulkopuolella pulkkaa pitkää mäkeä puoliväliin alas. Sitten alkoi mennä paremmin, ja 10 virstan matkan jälkeen saavuimme Imandran järven eteläpäähän, missä tasaisella jäällä ei enää ollut mitään hätää. Imandran jäätä ajettiin sitten vielä 20 virstaa ensimäiseen postiasemaan, Sassegaan. Olin sopinut Kannanlahdesta lähteneen kyytimieheni kanssa, että hän veisi minut vielä 16 virstaa eteenpäin erään lappalaisen luo, joka asui syrjässä postitiestä, Kemiönniemessä, mistä luulin saavani halvemman kyydin kuin muuten. Olen näet aina edeltäkäsin tahtonut laskea, miten halvimmalla pääsee perille; tämä onkin välttämätöntä pitemmillä matkoilla, sillä sellaisia tilaisuuksia, jolloin saa maksaa kalliit rahat, tulee kuitenkin odottamattakkin. Sitäpaitsi halusin kernaasti nähdä lappalaisia muuallakin, kun tien varsilla asuvien sanottiin jo olevan siihen määrään venäläistyneitä, että kaikki, vaimot ja lapsetkin, paitsi omaa kieltänsä, puhuvat venättäkin.

39.

[Päiväkirjasta.]

Kuola, 15 p:nä helmikuuta 1837.

Olenpa joutunut keskelle todellista kieltensekoitusta, melkein samanlaiseen kuin se, joksi saattaa kuvitella Baabelin tornin jälkeistä. Jo Kieretissä oli mielestäni liikaa, että noin yks kaks tuli tekemisiin venäläisten ja saksalaisten kanssa. Kuitenkin se vielä jotakuinkin meni mukiin, kun en vielä puhunut edellisten kieltä ja joltisestikin muistin saksalaisia sanoja siitä, mitä olin lukenut tätä kieltä kirjoista, sillä enpä sitä sanottavasti ollut ennen puhunut. Kannanlahdesta alkaen tulin tekemisiin lappalaisten kanssa, joiden kanssa tulin toimeen samoin kuin venäläisten kanssa Kieretissä, nimittäin siten, etten puhunut heidän kanssaan. Tärkeimmät sanat hain venäläisestä tulkkikirjasta ja suoriuduin siten. Mutta täällä Kuolassa olen nyt alkanut puhua venättä, puhun toiste saksaa kaupunginpäällikön rouvan kanssa, toiste taas latinaa tohtorin kanssa, joka, häpeä tunnustaa, puhuu tätä kieltä paremmin ja sujuvammin kuin minä, toiste suomea talonpoikien kanssa. Mutta ruotsia, joka on melkein toinen äidinkieleni, en saa käyttää missään, jos en ota lukuun muutamia tapauksia, jolloin sitä puhun isäntäni kanssa; tämä näet Vuoreijassa on oppinut muutamia norjalaisia sanoja, joita hän joskus keskustelussa käyttää. Mutta jos siis ruotsikin voidaan ottaa lukuun, olen yhtä haavaa tekemisissä viiden kielen kanssa, ja onhan siinä jo kylliksi. Älköön kukaan luulko minun mainitsevan tätä kerskatakseni; niin ei suinkaan ole asian laita, sillä päinvastoin minun on tunnustaminen, etten tunne ainoatakaan niistä oikein hyvin, sillä onhan suuri ero, jos välttävästi puheessa ja kirjoituksessa osaa käyttää jotakin kieltä, ja jos osaa sen täydellisesti. Että sellaisessa kieltensekoituksessa välistä täytyy syntyä naurettavia erehdyksiä, varsinkin kun äskettäin olen ruvennut puhumaan venättä ja saksaa, on vallan luonnollista. Niin esim. isäntäni eräänä päivänä kysyi minulta venäjäksi, oliko minulla vaimoa. Liekkö hän tahtonut, että paremmin olisin häntä ymmärtänyt, vai liekkö hänen käyttämänsä sana muuten tavallinen paikkakunnalla, oli miten oli, hänpä tuli käyttäneeksi norjalaista tai tanskalaista sanaa _kona_, joka hänen venäläisellä ääntämisellään kuului konj tai koni, niin että minä ymmärsin kysymyksen, ikäänkuin hän olisi tahtonut tietää, oliko minulla kotonani hevosta. Vastasin, että minulla oli kaksi, ja tämä vastaus pani emännän ensi suurin silmin katsomaan minuun ja erehdyksen tultua ilmi oikein makeasti nauramaan. Tämä seikka, että emäntäkin ymmärsi sanan tanskalaisen merkityksen, antaa minulle aihetta uskoa, että _kona_ sanaa Kuolassa käytetään _zhena, zhenjka_ sanojen asemesta. Monta tällaista nurinkurista vastausta on sattunut, mutta en nyt huoli niitä mainita. Paitsi mainittuja kieliä minulla vielä olisi tilaisuus puhua ranskaa ispravnikan rouvan kanssa, jos olisin siihen paremmin perehtynyt, ja lisäksi lappia useiden kanssa, siis kaikkiaan 7 kieltä, siinä jo tarpeeksi näin vähäisellä seudulla.

Venäjän-puolinen rahvas (jopa Kuolan asujamet) alkavat ateriansa rokalla ja sitten siirrytään kalaan tai lihaan ynnä muihin ruokalajeihin. Kuolassa kannettiin eteeni pöytään ensin _sonkaa_ (ruots. songa) ja lohta perätysten, sitten lihaa ja lopuksi maitoa, ja tätä ruokajärjestystä noudatettiin sitten joka kerta ilman muutosta. Ruokaryyppyä eivät he näyttäneet tuntevan. Mutta teetä juotiin kahdesti päivässä. Koko ruokajärjestys oli seuraava: kello 8 aamulla 4-5 suurta kuppia teetä, aamiaista kello 11, teetä kello 5, illallista kello (7 tai) 8.

40.

[Matkakirje.]

["Mehiläisessä" v. 1837, toukok.]

Kuolasta, 16 p:nä helmikuuta 1837.

Post varios casus, varia et discrimina rerum Stetimus hic tandem -- -- --

Muusta matkastani tällä kertaa en huoli'kan mainita, vaan ainoasti muutamilla sanoilla kirjottaa Suomalaisten ja Lappalaisten asuinpaikoista ja rajoista näillä seuduin. Kotoa matkaan antautuessani luulin suomalaisia kyliä löytyvän sillä saarennollaki, jonka rajottaa pohjaspuolelta Jäämeri, itäpuolelta Valkiameri, etelätse Vienameri ja Kantalahti, lännetse vastamainittu lahti, Imantrajärvi, Kuolajärvi, Kuolajoki ja niiden välimanteret. Vielä luulin Petsoran maallaki, Vienan kaupungista itäänpäin, Suomalaisia paikoitse asukselevan, koska kartasta katsoen siellä löytyy suomalaisia nimiä, esimerkiksi Kylmajoki, Elmajoki, Usajoki, Jeletsjoki, Kolvajoki j.n.e., jotka näyttää tavallisista suomalaisista nimistä Kylmäjoki, Ilmajoki, Uusijoki, Jäletjoki, Kolvajoki tulleen. Vaan täällä ja matkallani ylöspäin tarkemmin asiata tiedusteltuani, edellämainitulla saarennolla ei asu, kun harvakselta Lappalaisia ja Petsoran maalla ei muuta, kun Samojeetalaisia. Heitä siis en ni kehtaa'kan paikalla katselemaan lähteä, jolla toimeni, Suomen runoja ja muita sellaisia kerätä, tulisi kehnosti täytetyksi, vaan sen siasta lähden täältä Suomen puolelle Inarin seuduille ja siitä rajaa myöten eteläksi Pääjärven paikoille, josta taasen käännyn Venäjän Karjalaan Tuoppajärven ja Alakuittijärven itärantoja Kemin linnaan saati seuraten. Niin sieltä taasen lähden Suomen rajoja kohti ja tulen Toukokuun alussa viikoksi eli kahdeksi Kajaaniin, kesävaatteisiin muuttaumaan. Siitä sitten matkaun rajaa myöten Sortavalan kaupunkiin saati ja luultavasti edelle Aunuksen maalle. Sillä tavoin Vienassa eli Arkankelissa en tule'kan käymään, vaikka esinnä aion. Se matka vaan suotta veisi minulta kaksi eli kolme viikkoa, ettei siitä olisi muuta hyötyä, kun vähäsen itselleni, jos voisin oppia paremmin Venäjän kieltä sillä ajalla puhumaan. Täällä ja kylissä Kannanlahden rannalla olen mainittua kieltä viikkokauden lukenut ja kirjottanut, jotta puhe jo alkaa jotensa'ki käydä, vaan peräti toisin, kun tavallisesti tapahtuu. Muut oppivat esinnä ymmärtämään, siitä puhumaan outoa kieltä, vaan itse olen oppinut ennen puhumaan, kun oikein ymmärtämään, mitä toiset puhuvat. Sentähdenpä isäntäni, kun muuten en saa tolkkua, välistä kirjottaa sanat paperille, josta paremmin älyän. Ilman on minulla ollut kyllin kielien kanssa näinä aikoina tekemistä. Kylissä Kannanlahden länsirannalla puhuttiin enimmäksi Venäjän kieltä, harvat Suomen eli Karjalan kieltä, Kannanlahden päästä pohjaseen tuli Lappi vastaan ja Kuolassa puhutaan Venäjätä, paitsi mitä kaksi eli kolme miestä, jotka ovat tänne Karjalan kylistä muuttauneet, vähin puhuvat suomeaki. Tohtori taasen puhuu latinata ja Kommentantin roua saksaa. Niin on minulla välistä neljän eli viiden kielen kanssa yhtaikaa tekemistä. Jotta sillätavoin toisinaan naurattavia sekannuksia ja erhetyksiä tapahtuu, on kyllä arvattava asia. Niin kysyi muutamana päivänä isäntäni minulta Venäjästi, jos minulla oli vaimoa. Vaan kun hän paremmin älytäkseni, eli muutenko, ei käyttänyt venäläistä sanaa zhena, vaimoa merkitsemään, vaan juutilaisen eli ruiaiaisen sana _kona_, niin älysinki kysymyksen, kun olisi hevosia (konj) vaarantanut ja sanoin kaksiki itselläni kodissa olevan. Roua, joka myös oli huoneessa, silmäili esinnä pitkältä minua ja sitte, asiasta oikian tolkun saatua, rupesi nauramaan, jotta ei tahtonut loppua tulla.

Vaan näistä ja muista mainitessani, jopa peräti unohdan asian, josta esinnä rupesin kirjottamaan. Niin on siis viimmenen Suomalainen kylä Venäjän puolella rajaa, Tumtsa, Pääjärven pohjaspäässä Suomen pitäjän, Kuusamon, pohjaspäätä kohti. Siitä, jos suoraan lähdet Kannanlahden päähän, ei ole yhtäkän kylää välillä, eikä pohjaspuolella sitä liniata ollenkan suomalaisia kyliä, harvassa likimmäisillä seuduilla eteläpuolellaki. Tavalliset taipalet kylien välillä ovat 2, 3 ja 4 penikuormaa. Kantakylissä Vienamerta vasten puhutaan kaikissa Venäjän kieltä, harvat malttavat karjalata eli suomea. Semmoisia kyliä mainitulla rannalla löytyy 1. Kieretti, siitä 40 virstaa luoteesenpäin 2. Mustajoki (Venäj. Tjsernarieka), 20 virstan päässä yhtä suuntaa 3. Kouta, siitä pohjaseen 30 virstan matkalla 4. Knäsoi ja viimmeseksi koillista suuntaa 5. Kannanlaksi, taasen 30 virstaa matkattua. Niin tällä 120 virstan pituudella ja itsellä meren rannalla ei ole, kun viisi kylää, vaikka kyllä Kieretti ja Kouta ovatki suuria, kun Kajaanin kaupunki. Vähän pienempi on Kannanlaksi ja Mustajoki ja Knäsoi vielä pienempiä, noin 30 eli 40 talosia. Mitä vähä ulompana meren rannasta pienoisia kyliä löytyy, niissä kaikissa paajitaan (puhutaan) karjalaksi, vaikkei ole'kan niissä sitä miestä, tuskin pientä poikanalikkaakan, joka ei keralla sökertelisi Venäjänki kieltä. Karjalan runot ovat niissä pian kokonansa hävinneet ja Venäjän tavalliset pajahdusvirret niiden siaan tulleet. -- -- -- -- --

41.

[Päiväkirjasta.]

Kuola, 19 pnä helmikuuta 1837.

Sittenkuin viime rivit kirjoitin minulla on ollut ankara katarri ja rinnankipu, joka nyt kuitenkin on parempi. Sain 15 p:nä kirjeen Kajaanista ja Oulusta, lähetin mainittuihin kaupunkeihin kirjeitä 18 p:nä aamupäivällä; 17 p:nä minut oli kutsuttu _uzhina'an_ [illalliselle], joka alkoi kello 12, ja 18 p:nä häihin.

Jo Koudasta alkaen, Knäsoissa, Kannanlahdessa ja lappalaisilla Kuolassa kuljetetaan puita (heiniä) j.n.e. koirillakin. Sellaiset koirat ovat enimmäkseen ruskeat, tai valkeatäpläiset, muutamat jotenkin suuret, ja niitä sanotaan _hurtiksi_. Näiden valjaat kiinnitetään täytettyyn kaulapaatsaan, mistä kaksi hihnaa, yksi kummallakin puolella, kulkee veturiin eli ahkioon, niin että koira kulkee hihnojen välissä, kuten hevonen aisoissa. Ohjia käytetään yksi ainoa, selän yli heitettävä, kuten poroilla. -- Sellainen koira vetää tiellä sangen helposti miehen, mutta on joskus, kun sitä on liiaksi rasitettu tai kun se on eksynyt tieltä, ollut hyvinkin kallispalkkainen kyyditsijä, kun on näet vaivoistaan syönyt suuhunsa ajajan. Jotta se estettäisiin puremasta, kun vihastuu, käytetään sen vuoksi usein nauhaa kuonon ympärillä. Siitä on tullut sananparsi: _Pane panta pihlajainen ympäri nenän nykerän_ j.n.e.

Tiemme kulki ensimäisen kievaripaikan, Sasseegan ohi. Tultuamme sinne katsoimme parhaaksi antaa porojen hieman levätä, niiden juostua 30 virstaa, ja ennenkuin taas lähdettiin kulkemaan jäljellä olevaa 15 virstan pituista taipaletta. Tuvasta vielä loisti meitä vastaan kirkas takkavalkea, joka vielä enemmän houkutteli meitä poikkeamaan sisälle lämmittelemään, vaikkei vilu meitä suuresti vaivannutkaan. Mutta sattuma oli tuonut muutaman talonpojan tai sentapaisen tänne Kannanlahdesta, ja hänkin matkusti Kuolaan. Nyt hänelle oli edullista matkustaa minun kanssani perille, kun hänen muuten olisi ollut pakko maksaa enempi kuin jos kaksi käytti samaa jamstjikkaa. Sitä paitsi hänen tarkoituksensa jo silloin lienee ollut kehottaa jamstjikoita minulta, oudolta ja muka varakkaalta mieheltä, vaatimaan koko kyytimaksu molemmista kyydeistä, niin että hän olisi päässyt korkeintain tarjoamalla muutamia viinaryyppyjä. Nämä tuumat mielessään hän kuiskasi jotakin kievarinisännälle ja minun Kannanlahdesta lähteneelle jamstjikalleni, minkä jälkeen edellinen selitti minulle, ettei minulla ollut oikeutta ajaa ennen vuokratulla porolla tästä kievarista eteenpäin, vaan että minun asetusten mukaan sieltä oli ottaminen uusi poro. Toista lappalaista, joka sokerteli suomea, käytettiin tulkkina. Tähänastinen jamstjikkani myös sanoi, että hänen nyt täytyi jättää minut, minkä vuoksi maksoin hänelle 30 kopeekkaa vähemmän. Sitten isäntä ja tulkki pyysivät minua iskemään heiltä suonta, minkä teinkin, ja siitä maksoivat 40 kopeekkaa kumpikin. Kaiken tämän jälkeen lähdettiin matkaan uuden kumppanin seurassa. -- Ensimäisen kyytivälin maksu oli sovittu 1 ruplaksi 20 kopeekaksi, mikä kyllä riitti yhdestä porosta, sillä muut kuuluvat pääsevän 80 kopeekallakin -- mutta luullen näin kaikkialla pääseväni 40 kopeekalla peninkulman, en edeltä tehnyt mitään sopimusta seuraavan, 48 virstaa pitkän Jogostrovan ja Rasnovologan välin suhteen, jotka ajettiin samoilla poroilla, vaikka 33 virstan päässä oli kievaripaikka, nimeltä Rikkataival. Tämä ja edellinen kyytiväli oli kuljettava suurimmaksi osaksi Imandran jäitä, joskus poikki suurehkojen tai pienten nienten ja saarten. Saaria näet on paljo tässä järvessä. Suuret paljaat ylängöt olivat siihen määrään valkeiden pilvien kaltaiset, etten aina varmasti tietänyt, olivatko pilviä vai vuoria. Matkalla kumppanini usein ajoi poronsa edellä ajavan jamstjikan poron rinnalle ja neuvotteli kauan uutterasti hänen kassaan. Arvasin jo, että neuvottelu koski minua, ja että aiottiin kiskoa minulta tavallista runsaammat kyytirahat. Näin olikin asian laita. Tultuamme Rasnovologaan kysyin, mitä olin velkaa. Kyytimies näytti ikäänkuin tuumivan tai vielä lähemmin asiaa ajattelevan, minkä ajan käytin hyväkseni sanoen: onko 1,50 tai 1,60 tarpeeksi? "Tshto, toljko poltora rubli; net, tri rubli" [Kuinka! Ainoastaan puolitoista ruplaa! Eipä toki: kolme ruplaa!] Mutta tähän minäkin vastasin nietu, ja sanoin: tuossa saat kaksi ruplaa; jos et huoli, niin ole ilman, sillä et saa kopeekkaakaan enempää. Turhaan muutamaan kertaan sanottuaan pribavi [lisää], ilman että se auttoi, otti hän rahat. Mutta mirabile visu [ihmeellistä nähdä], nyt hän meni matkakumppanini luo ja alkoi pribavoida häntä, vaikka tuo mies aikaisemmin oli antanut hänelle jotakin, jota me muut pirtissä olijat tosin emme olleet nähneet, mutta jonka muka piti olla kyytirahaa. Se lienee kuitenkin korkeintain ollut joku 40 kopeekan kolikko, sillä muu oli sopimuksen mukaan kiskottava minulta. Kun se nyt ei onnistunut, niin täytyi hänen, homman alkuunpanijan, maksaa oma kyytinsä. En kuitenkaan luule että hänen maksettavakseen tuli enempää kuin rupla, tai korkeintaan 1,20, kun minä maksoin 2 ruplaa. -- Jos tällä kertaa olisin maksanut vaaditut 8 ruplaa, niin olisin ehdottomasti joka seuraavalla taipaleella saanut maksaa suhteellisesti yhtä paljon tai enemmänkin. Ehkäpä kunnon matkakumppanini vielä olisi voinut keksiä sen sukkelan kepposen, että olisi kehottanut kyytimiestä ottamaan minulta yli molempien kyytimaksujen; nimittäin heille kummallekin vähän juomarahoja. Kun nyt ensimäinen tuuma täten meni myttyyn, lienee matkakumppanini pitänyt turhana toisilla taipaleilla antaa ohjeitaan kyytimiehille, sillä kaikkialla he olivat perin tyytyväiset 40 kopeekkaan peninkulmalta. Tämä kuuluukin olevan enemmän kuin mitä tavallisesti maksetaan avoimesta ahkiosta, sillä Kannanlahdessa sanottiin, että hyvin pääsee 30 kopeekalla, jopa vähemmälläkin peninkulman. Niiden, jotka ajavat kuomipulkalla, täytyy maksaa paljoa enempi, nimittäin 1 rupla peninkulmalta. Mutta he tarvitsevatkin, paitsi jamstjikkaa, toisen miehen, joka suksilla seisten liukuu pulkan jäljessä pitäen siitä kiinni, ettei se saa kaatua. Sitä paitsi tällaisella kyydillä ajettaissa täytyy olla muassa varaporo tai kaksi. Tällä tavoin matkustaminen tosin on mukavampaa, mutta näköala menee hukkaan ja lisäksi kyytirahoja. Rikkataival-nimisessä kievaripaikassa, joka sijaitsee Jogostrovan ja Rasnovologan välillä, syötettiin poroja. Matkatoverini tarjosi lappalaiselle 3-4 ryyppyä viinaa, jota korvatakseen tämä keitti teetä ja tarjosi minullekin. Ruokaakin keitettiin joka paikassa, minne poikettiin, lihaa tai kalaa, josta ei tahdottu ottaa mitään maksua; oltiin hyvin tyytyväisiä, kun tavallisesti annoin 10, 15 tai 20 kopeekkaa. Muissa paikoissa asui ainoastaan yksinäisiä lappalaisperhekuntia pienissä pirteissä, joissa oli avoin kiuas ja 2-3 suurehkoa lasi-ikkunaa ynnä puulattia.

Maaselässä, ensimäisessä kievaripaikassa Rasnovologasta 85 virstaa eteenpäin, oli kokonainen kylä sellaisia lappalaistupia sekä myös muuan säässynä eli kirkko ynnä kello, jota uutteraan soitettiin, sillä oli sunnuntai. Tämä kello ei kuitenkaan ääneltään ollut suurta lehmänkelloa juuri parempi. Tässä kylässä ostin itselleni koipikintaat ja jaarat niihin kiinnitettyine housuineen. Edellisistä maksoin 1 ruplan, jälkimäisistä 5 ruplaa. Poromekkoa (petjskiä) minulle niinikään tarjottiin ja pyydettiin siitä 10 ruplaa, mutta kun sitä piti pukea ylleen niin tyhmällä ja epämukavalla tavalla, en siitä huolinut. Rasnovologassa, missä riideltyäni lappalaisen kanssa kyytirahoista, olin lainannut talosta petjskin, olin sitä ylleni pukiessani satuttanut silmäni, ja minulla olisi ollut täysi syy olettaa, että lappalainen oli niin noitunut, jos olisin ollut taikauskoisempi. Koetin kuitenkin vapautua siitä luulosta, hyvin tietäen, että silmä siitä todella olisi voinut tulla kipeäksi ja noidutuksi, sillä se oli jo muutenkin kolmatta vuorokautta kipeänä. -- Maaselästä on seuraavaan asemaan, Hangaskorvaan, 18 virstaa, mutta siellä ei vaihdettu poroja, vaan matkustimme samoilla vielä eteenpäin 20 virstaa Kiitsaan, jonne saavuimme myöhään illalla, vaikka 10:n aikaan olimme lähteneet Maaselästä. Sama matkatoveri, joka aikaisemmin oli neuvonut kyytimiehiä minulta liikoja kiskomaan, tuli nyt, maksaessani kyydin, 1 rupl. 20 kop., luokseni ja sanoi, ettei minun ollenkaan olisi pitänyt maksaa tästä kyytivälistä, kun porot olivat niin huonot, Luultavasti hän itsekkin olisi tehnyt samoin, mutta maksoi hänkin, kun minä en välittänyt hänen joko tosissaan tai leikillä lausumastaan kehotuksesta. Kiitsassa panimme maata vähäksi aikaa ja läksimme sitten matkaan niin varhain, että päivän valjetessa seuraavana aamuna saavuimme Kuolaan, minne täältä vielä luettiin matkaa 30 virstaa. Näin siis olin saapunut Kuolaan ja samalla päässyt rasittavasta matkatoveristani, joka seikka olikin ollut yhtä hartaana toiveenani. Sitä miestä yhä vieläkin harmilla muistelen. Jokaisessa kievaripaikassa hän kerrassaan kärvensi itseään valkean ääressä tavalla, jota en saata mainita säädyllisyyttä loukkaamatta, ja jommoista en ennen ole nähnyt kellään, kuinka raakoja ja sivistymättömiä lienevätkin olleet. Huomasinpa että kievaripaikoissa olevat lappalaisetkin pitivät sitä säädyttömänä.

-- Metsät ovat Kannanlahdesta alkaen Maaselkään ja etemmäksikin kohtalaisen hyvät ja tuottavat seudulle hirsiä ja muuta tarpeellista puuainesta. Lähempänä Kuolaa ne huononevat, hirret ovat uitettavat Kuolaan Tuulomajokea pitkin aina 10:n peninkulman takaa. Polttopuita, petäjää ja koivua saadaan kuitenkin verraten läheltä, nimittäin puolen tai yhden peninkulman päästä. -- Imandran järvi täyttää melkein puolet Kannanlahden ja Kuolan väliä, vaikkei sitä kuitenkaan tule kulkemaan päästä päähän. Sen pisin perä, joka antaa koilliseen, jää tiestä sivulle. Suuria selkiä ei ollut varsin monta, kuten olin luullut, vaan leveät tai kaidat niemet katkaisivat ne usein. Tällä kertaa ei myöskään sattunut pyryilmaa, joka joskus kuuluu tuottavan paljon vaikeutta. Kun on vastatuuli, kuuluvat porot usein sellaisella pyryilmalla sanovan itsensä irti kontrahdista, kääntyvän päin ahkiota ja töllistelevän ajajata kasvoihin, ilman että niitä mitenkään saa eteenpäin kulkemaan. Meidän porot tosin välistä tekivät niin, mutta taipuivat kuitenkin taas sävyisästi jatkamaan matkaa. Muuten tämä poron tapa kääntyä sarvineen ahkioon päin ja töllistellä on ikävintä, mitä porokyydillä ajaen olen kokenut. Aina vaaditaan aikaa, ennenkuin sen saa jälleen liikkeelle, usein täytyy ajajan nousta ahkiosta ja ensin ohjasta taluttaa sitä joku matka, ennenkuin se suostuu jatkamaan. Kesällä matka Kuolaan kuitenkin kuuluu olevan paljoa tukalampi. Imandralla sattuva myrsky ja vastatuuli kuuluvat usein monta vuorokautta tai koko viikon viivyttävän matkaa, ja muuten kuuluu polkuakin haittaavan vuoret, kivet ja suot.