Part 3

Puolentoista tunnin soutumatkan jälkeen olin Paimelan rannassa. Kysyin soutajapojalta, mitä hän tahtoi vaivastaan. Hän virkkoi: "antakaa iteh kunniastasi mitä arvaatte", mutta koska nämät kunnianmukaiset maksut eivät aina ole paraita, vaadin häntä itseään määräämään. Silloin hän sanoi olevan tavallista, että maksettiin kaksinkertaiset kyytirahat järvien yli kuljettaessa, ja minun täytyi siis antaa hänelle 44 killinkiä, sillä minulla ei sattunut olemaan pienempiä pankkiseteleitä. Tällaiset vesimatkat, ajattelin muuten, pian tyhjentäisivät kukkaroni, jonka vuoksi päätin joko kokonaan välttää niitä tai edeltäkäsin sopia soutajan kanssa kyytirahasta. Täältä läksin Paimelan kylän kautta Heinolaa kohti. Nimi Paimela palauttaa matkustajan mieleen sen kauniin lahnalajin, jota ennen täällä pyydettiin. On omituista, ettei, vaikka Vesijärvi on maamme suurempia järviä, useammissa paikoin sitä saada tätä oivallista lahnaa. Ennen sitä pyydettiin pääasiallisesti Paimelassa, mistä se on saanut nimensä, mutta viime aikoina tapahtuneen veden laskemisen jälkeen on Vesijärven lahna hylännyt entiset olopaikkansa. Paimelaiset saavat nyt varsin vähän tai eivät saa juuri ollenkaan tätä puheenaolevaa kalaa, jotavastoin toiset kylät, joihin kuuluvissa kalavesissä se ennen ei näyttäynyt, nyt pyytävät sitä niin runsaasti, että niiltä sitä riittää myytäväksikin. Tätä kalaa sanotaan kuitenkin vielä "Paimelanlahnaksi". Nimismies Langin luona Kaidassa sain tilaisuuden syödä tätä lahnaa sekä tuoreena että suolattuna. Koska jo ennen olen syönyt Kokemäen siikaa, luulen sananparren: "Paimelanlahnalla, Kokemäensiialla konsanansa, Maailmassa ei ole vertaistansa" todella olevan oikeassa. -- Täältä tulin yöksi Asikkalan nimismiehen, mainitun Langin veljen luo. Toisena päivänä läksin sieltä Heinolaan. Pitkin koko laajaa hietakangasta, joka on Urajärven ja Heinolan välillä, kasvoi sormivuokkoja (anemone pulsatilla), jotka saattoivat tuon karun kanervaisen kankaankin miellyttävän näköiseksi. Ensimäinen seikka, johon Hämeenlinnasta päin Heinolaan tulleen matkustajan huomio kääntyy, on muhkea äsken rakennettu puusilta. Se on kaksiosainen, ollen molemmin puolin siinä joessa olevaa saarta, joka yhdistää Päijänteen Konninveteen, ja jota muutamat, tosin vähällä perusteella, pitävät Kymijoen alkuna. Kymijoki näet oikeastaan alkaa Koskenniskan putouksen ja Konninveden jälkeen Iitin pitäjässä. Sillan lyhyempi osa, jota myöten ensin tulee mainittuun saareen, on noin 40:n askeleen pituinen ja on kummallekin rannalle rakennetun kiviarkun kannatuksella, joista tukihaaroja lähtee kannattamaan keskikohtaa. Sillan suurempi osa, noin 150 askeleen pituinen, on neljän hyvin asetetun arkun varassa, lukuunottamatta kahta itse rannan yhteydessä olevaa. Keskelle siltaa on kummallekin puolelle asetettu penkkejä niitä varten, jotka haluavat istua, ja toisen yläpuolelle taulu, jossa on luettavana rakennusmestari Lillkvistin ja rakennustöiden päällysmiehen, kruununvouti Grenmanin nimet sekä niiden päivätöiden lukumäärä, jotka oli tarvittu sillan kuntoonpanemiseen ja joita oli ollut 8000. Kaipasin vaan koko yrityksen kustannussummaa, joka myös olisi pitänyt mainita taulussa ja joka, kuten kuulin kerrottavan, taisi nousta noin 24 tuhanteen ruplaan. Itse saarella kaavaa muutamia ikivanhoja honkia, ja rannalle on äsken istutettu puita saaren enempää kaunistamista varten tulevaisuudessa. Kun on tullut sillan yli, huomaa joen rannan oikealla kädellä olevan sangen jyrkän, ja se kohoaa melkoisen korkeana muodostaen niin sanotun Myllymäen, joka on saanut nimensä yhdestä ainoasta sen huipulla kohoavasta tuulimyllystä. Tältä mäeltä on laaja näköala yli kaupungin, joka puutarhoineen ja leveine suorine katuineen sijaitsee vallan sen juurella. Kaupunki on rakennettu kohtalaisen hyvin. Maaherran-virkatalo, sairashuone, y.m. yleiset rakennukset eivät missään suhteessa ole huomattavia. Kaupungissa ei ole ainoatakaan kivirakennusta, kirkkokin on puusta. Helatuorstaina olin tässä kirkossa läsnä jumalanpalveluksessa. Saarnatuoli on rakennettu kiinni sakariston seinään, seikka, jota en muualla ole nähnyt, ja pappi nousee saarnatuoliin suorastaan sakaristosta, tarvitsematta kulkea kirkon kautta. Enpä tiedä liekkö johtunut tavattomuudesta. vai mikä lie tehnyt, että erittäin pidin tällaisesta saarnatuolin sijoittamisesta. Vastapäätä kirkon isoa ovea ja käytävää seisoi saarnaaja siinä alttarin yläpuolella yhtä kaukana, tai oikeammin yhtä lähellä kumpaakin puolta, ja julisti ylhäältä sanaa. Kirkko on muuten hakattu kahdeksankulmaiseksi, ja jos kohta se on pieni, on se sangen sievä sisältä. Jotta samaa voisi sanoa sen ulkomuodostakin, olisi se maalattava. Lähellä kirkkoa on kaupungin alkeiskoulu, jossa oli sisäänkirjoitettuna noin 40 oppilasta, osaksi kaupungista, osaksi naapuripitäjistä. Poikia opetetaan täällä lukemaan katkismustaan ja uskonnonhistoriaa, kirjoittamaan ja laskemaan neljää luvunlaskun alkutoimitusta. Täkäläinen koulunopettaja, ylioppilas G. Hahl, on kuitenkin sitäpaitsi tarjonnut halukkaille pojille opetusta historiassa, maantiedossa, matematiikissa ja latinassa. Tämä hänen menettelytapansa ansaitsee vielä suurempaa kiitosta, koska hän tarjoten tätä opetustaan yksityisopetuksen nimellä, ei vaivastaan useinkin varattomanpuolisilta pojilta vaatinut mitään erityistä maksua. Sairashuone- ja hulluinhuonerakennukset ovat kaupungin laidalla ja näyttävät olevan riittävän suuret niille vähälukuisille sairaille, jotka näissä seudun laitoksissa saavat hoitoa. Tällöin siellä oli 40-50 sairasta, enimmäkseen kuppatautisia. Sairashuoneiden lattiat, vuoteet y.m. todistivat hyvää järjestystä ja huolellista hoitoa. Mitä sairaiden ruokaan tulee, tarjottiin sitä 28 1/2 kopeekkaan pankkiseteleitä vuorokaudessa kutakin henkilöä kohden. Kaupungissa on kaksi ravintolaa, joilla se näyttääkin tulevan hyvin toimeen. Suuret puutarhat, kaupungin ulkopuolella virtaava joki ja vastapäätä vallan lähellä oleva havumetsä varmaankin saattavat Heinolan miellyttäväksi kesäolopaikaksi. Mutta kivittämättömät kadut ovat sangen vaivaloiset kävelijöille, sillä ne ovat hienon hiedan peittämät, ja tämä kohoaa tuulisäällä ilmaan lennellen sinne tänne. Täytyy ylipäänsä tunnustaa, että pienemmillä kaupungeilla on oma omituinen hauskuutensa, jota kaipaa suuremmissa. Matkustaja kokee tätä aina ja kieltämättä sen tunnustaakin -- tulemmehan suurempaan kaupunkiin aivan tuntemattomina. Tosin silmä täällä kiintyy useihin uusiin esineisiin. Merkillisyyksiä esiintyy, joista osaksi on kuullut puhuttavan ja joiden näkeminen nyt tuottaa iloa; toisiakin tapaa, joista ei ennen ole kuullut edes puhuttavan. Kaikki tämä vaikuttaa sen, että aluksi olet mielissäsi, mutta kun olet ehtinyt katsella näitä merkillisyyksiä tai kun olet kyllästynyt niiden katselemiseen, tulet kortteeriisi. Huomaamattomana ja kokematta kenenkään puolelta suurempaa tuttavallisuutta tai lähempää ystävällisyyttä ja osanottoa olet kävellyt ympäri kaupunkia. Nyt olet yksin; koska kaipaat seuraa ja varsinaista tointa käy aika pitkäksi, valmistaudut matkalle ja matkustat pois -- kylmänä ja välinpitämättömänä. Pienemmissä kaupungeissa on asianlaita päinvastainen. Pian olet nähnyt sen merkillisyydet. Käveltyäsi muutaman tunnin, tunnet ainakin nimeltä joka kadun, joka kulman, huomattavimmat talot. Kuljet kuin kotiseudullasi. Kaikkialla sinua kohdellaan ystävällisesti ja tuttavallisesti, ikäänkuin olisit kauan oleskellut seudulla. Jopa unhotat olevasi vieraalla seudulla, ja kun vihdoin matkustat pois, on vaikeata jättää uudet ystävät, joiden hyvyyttä, suopeutta ja kohteliaisuutta saat kiittää niin paljosta; Heinolasta läksin 15:ntenä päivänä ja saavuin seuraavaksi yöksi vanhan tutun ja yliopistotoverin, komministeri G. Hahlin luo. Muuta lukuunottamatta olen hänelle kiitollinen siitä, että hän lahjoitti minulle Porthanin teokset "Dissert. de poësi fennica", "de bircarlis", "de antiqua gente fennorum", ja Lencqvistin teoksen "De superstitione veter. fennorum", jotka puuttuivat matkakirjastostani. Seuraavana päivänä läksin täältä. Kuljettuani viiden neljännespeninkulman matkan tulin Paason taloon, joka on Savon rajalla, jos Savoon tahtoo lukea koko Mäntyharjun pitäjän. Tätä niiden kylien asukkaat, joissa ensin kävin, eivät kuitenkaan itse näyttäneet tekevän. Paason lähistössä näkee molemmin puolin maantietä muutaman tuhannen kyynärän pituisen, hyvin tehdyn kiviaidan, joka kiinnitti huomioni, koska en ennen ollut nähnyt näin suurta kiviaidan paljoutta. Ajattelin itsekseni, kuinka tavattomasti vaivaa, kuinka monta päivätyötä tämä on maksanutkaan maatilan omistajalle, vaikkapa se sitten pitkiksi ajoiksi vapauttaakin jälkeentulevat uudesta aidanteontyöstä. En vielä huomannut, kuten sittemmin tapahtui, kun Savossa näin useita rahvaan hallussa olevia peltoliuskoja kiviaidan ympäröiminä, että täällä on paljon helpompi aikaansaada kiviaitaa kuin eteläisemmissä maakunnissa. Saan pian tilaisuuden esittää syyn tähän väitökseeni. Nyt, ennenkuin astun Savon rajojen sisälle, tahdon tehdä Hämeen suhteen muutamia huomautuksia, jotka tähän asti olen jättänyt mainitsematta. Kaikkialla Hämeessä huomaa halukkaisuutta pääasiallisesti maanviljelyksen harjoittamiseen. Kaskenviljelystä tosin ei ole unhotettu, jopa sitä paikoittain harjoitetaan melkoisesti, mutta sen sijaan, että ennen pääasiallisesti luotettiin kaskien tuottamaan epävarmaan ja säiden mukaan vaihtelemaan satoon, turvaudutaan tätä nykyä peltojen tasaiseen ja varmaan viljavuuteen. Kaskenviljelys on siis nykyään sivuelinkeino, esi-isiltä peritty ammatti, josta vastenmielisesti kokonaan tahdotaan luopua. Joskus sattuva hyvä sato, jonka kaskimaat tuottavat, luultavasti myös houkuttelee useita koettamaan onneansa, ja kokemus, joka osottaa, että niiden viljelys sangen usein onnistuu huonosti ja tuskin palkitsee työtä, ei ole opettavainen. Täälläkin, kuten kaikkialla muualla maassa, on viime aikoina ruvettu viljelemään soita. Siitä on heti silmäänpistäviä etuja, nimittäin rikas sato, niittymaan lisääntyminen y.m., ja rahvaskin on varma siitä, että tämän kautta maalle koituu melkoinen voitto. Kevättouvot, jotka halla ennen monessa seuduin pani, kypsyvät nyt usein hallan vahingoittamatta. Tämän he lukevat suoviljelyksensä ansioksi. Myöskin viime aikoina sattuneet lauhkeammat talvet he johtavat samasta syystä. Siitä syytöksestä, joka liian usein on tehty hämäläisiä vastaan, etteivät taloudessaan ole tarpeeksi siistejä, ei näinäkään aikoina juuri saata heitä vapauttaa. Tosin näkee talonpoikaispirttejä, joissa pöydät, rahit, tuolit, ruoka-astiat y.m. ovat sangen siistit ja puhtaat, mutta nämä paikat ovat liian harvat, voidakseen kumota yleistä arvostelua. Lautaikkunaisia pirttejä käytetään paljon ja joskus tapaa kokonaisia kyliä, missä ei ole mitään parempaa asuntoa. Toisissa paikoin näkee kuitenkin täälläkin siirtymisasteita parempaan rakennustapaan. Tapaa talonpoikia, jotka ovat rakentaneet itselleen salin ja kamareita, maalauttaneet punaisiksi rakennuksensa, joilla on lasi-ikkunat asuintuvissaan y.m. Hämäläinen talonpoika on yleensä hitaampi sielun ja ruumiin puolesta kuin rahvas muualla maassa. Ennenkuin sivistys ja siivous täällä pääsevät vallalle, ja ennenkuin vanha raakuus ja haluttomuus häviävät, täytyy valistuksen joka taholta tänne kohdistaa säteensä, tullaksensa tehoisaksi. On muuten vaikeata löytää syytä siihen, miksi hämäläiset sivistyksessä ovat jääneet jäljelle syvemmällä maassa asuvista savolaisista, karjalaisista ja ennen kaikkea pohjalaisista. Jotakin epäilemättä on vaikuttanut itse heidän kansallisluonteensa, mutta ulkonaisista syistä näyttävät juuri ne, joiden pitäisi levittää valistusta, olleen sille esteenä. Molemmilla merenrannikoilla olevat kaupungit eivät ole varsin kaukana heistä, ja niissä on enimmäkseen ruotsalaisia asukkaita. Pian hämäläiset ovat tehneet kaupunkimatkansa, myyneet liikenevät tavaransa ja tehneet tarpeelliset ostoksensa, sitten he palaavat ja tuntevat itsensä onnellisiksi ja tyytyväisiksi isiltään perityissä mökeissään. Suurempia vesistöjä ja purjehdukseen kelpaavia jokia, jotka kesällä vilkastuttaisivat sisämaan liikettä, ei täällä ole niin runsaasti kuin muilla seuduin. Kesän he siis enimmästi viettävät kotona viljellen maatansa, ja muutaman neljännespeninkulman kirkkomatkoja pidetään jo pitkinä ja vaivalloisina. Toisin on savolaisen ja karjalaisen laita. Saimaan vesistöt, Orihvesi, Kallavesi, Pielisjärvi ja lukuisat muut järvet tekevät hänestä maan sydämessä taitavan merimiehen. Kauan arvelematta lähtee hän 40, 50 jopa 60:n peninkulman pituisille matkoille, kesällä veneessään ja talvella reessään. Tällöin esiintyy usein seikkoja, jotka kysyvät koko hänen sielunsa toimintaa, jos hän tahtoo tulla toimeen. Tottumus matkaansaa, että hän sitten vähemmän pulmallisissa tiloissa pian tointuu ja arvostelee järkevästi. Matkoiltaan, jotka vievät suuren osan hänen talveaan, hän palaa kotia tuoden mukanaan kokemusta ja tuntien asioita ja tapoja laajalta ympäristöltä. Jotenkin sama on pohjalaisen laita. Tosin vielä laihahko maa on pakottanut häntä harjoittamaan useita sivuelinkeinoja, joita rahvas muilla seuduin ei ole harrastanut. Pohjalaisen suhteen toteutuu varsin hyvin vanha sananlasku: "Kyllä vatsa lappalaisen laulamaan opettaa." -- --

Vaikka taikausko Hämeessä ei suinkaan ole vähempi kuin pohjoisemmissa seuduin, ovat vanhat runot täällä melkein kokonaan unhotuksiin joutuneet. Syy lienee pikemmin hämäläisen suuremman hitauden, sekä mitä uusien runojen tekemiseen, että vanhempien muistissa pitämiseen tulee. Enpä saata ainakaan omien tietojeni mukaan mainita Hämeestä ainoatakaan luonnonrunoilijaa. Ainoa todiste hämäläisten nerokkaisuudesta tässä suhteessa on se, että he silloin tällöin parsivat uusmuotoisia ruotsinvoittoisia lauluja muutamalla puoleksi typistetyllä säkeistöllä, joka usein paljastaa tekijän mauttomuuden ja parempain aatteiden puutteen. Näitä täten varustettuja lauluja lauletaan jotenkin yleisesti, ja ne ovat malleina ensi kertaa esiintyvälle runoilijalle, kun hän viehättyneenä jostakin aiheesta aikoo siitä ruveta laulamaan. Vaikka näillä lauluilla typistetyn kielensä tähden, joka saattaa runomitan teeskennellyksi, sekä etsiskeltyjen loppusointujensa vuoksi ei ole mitään erityistä arvoa, ovat ne kuitenkin merkillisiä kansallisten sävelmiensä puolesta. Uudet tämäntapaiset laulut saavat usein ennen vallan tuntemattomia sävelmiä, jotka runoilija luo yhdessä sanojen kanssa, ja jotka useimmiten ovat hyvin tuntehikkaita, korvaten sanojen puutteellisuutta. Muuan Uudellamaalla ja Hämeessä hyvin tavallinen, jopa Savossa ja Karjalassakin jo tunnettu laulu päättyy näillä sanoilla: "Ei tällä laulull' ol' yhtäkään isää, Kuin joku taitaa, niin pankoon vaan lisää". Onpa erityisesti pantu mieleen nämä sanat. Mitä erilaatuisimpia seikkoja käsitellään eri säkeistöissä, samaa ajatusta ei kauan seurata. Koska harvoin kuulee näitä lauluja laulettavan muuten kuin typistettyinä ja turmeltuina, on vaikeata antaa niistä näytettä. Tahdon kuitenkin tähän liittää näytteeksi pari kappaletta. -- -- -- [Runoja, joita varmasti voitaisiin katsoa niiksi, mitä Lönnrot tässä tarkoittaa, ei ole voitu kokoelmista löytää.]

Toisenlaisia runoja on viime aikoina ruvettu täällä sepittämään, tarkoitan hengellisiä runoelmia. Jo useita vuosia on Hämeessäkin ollut niinkutsuttuja "heränneitä" eli "kääntyneitä". Eipä saata sanoa näiden muodostavan erityistä lahkoa, jos sanalla "lahko" tarkoittaa tavallista käsitettä. He eivät eroa yleisestä jumalanpalveluksesta, eivät vetäydy pois lukukinkereistä tai ehtoollisen nautitsemisesta j.n.e. Seikka, jossa he eroavat muusta joukosta, on se, että he joutohetkillään, etenkin pyhäpäivinä, usein kokoontuvat pitämään rukouksia ja harjoittamaan muunlaista hartautta. Useita sellaisia on olemassa, jotka raamatun ja muiden hartauskirjain ahkeralla lukemisella ovat saavuttaneet tavattoman, niissä esiintyvän sana- ja puheenparsi-rikkauden. Nämä henkilöt ovat mainituissa kokouksissa usein valmiit ilman vähintäkään valmistusta esiintymään, pitäen rukouksia ja saarnoja; tällöin he mainitsevat raamatun kohtia, joihin perustavat puheensa. Kotona he ahkerasti lueskelevat hengellisiä kirjoja, joku on oppinut kirjoitustaidon. Viimemainittua ei kuitenkaan saa lukea yksinomaan heidän kunniakseen, koska yleensä on kiitoksella mainittava suomalaisesta rahvaasta, että moni on oppinut tämän taidon. Muutamat näistä "heränneistä" kulkevat toisiin seurakuntiin, kuitenkin, kuten syystä luulen, vähemmin siinä tarkoituksessa, että käännyttäisivät ihmisiä oppiinsa, kuin siinä, että elättäisivät itseään ilman ankarampaa tointa. He pidättäytyvät kaikista huvituksista, kuten tanssista, korttipelistä, leikeistä, y.m. Ainakin paikoittain he ovat tehneet säännökseen käydä kotikutoisissa vaatteissa, karttaa punaisten kankaiden käyttämistä ja muita turhia koristeita. Jumalan nimeä he eivät mainitse jokapäiväisessä puheessa. Kun heitä esim. tervehtii sanomalla "hyvää päivää", he eivät kernaasti vastaa, kuten on tavallista, "Jumal' antakoon", vaan: "teille myöskin", tai jotakin sentapaista. Heitä syytetään jonkunmoisesta itserakkaudesta; se johtuu henkisestä ylpeydestä, jonka he, mielestään oikean elintapansa ja vastaheränneen uskonsa vuoksi, kernaasti itselleen omistavat. Koska suomalaisella melkein on tarve laulaa, ja koska nämä "heränneet" eivät kernaasti laula maallisia lauluja, niin sepitetään siellä täällä heidän keskuudessaan hengellisiä runoja, jotta niitä vaihtelun vuoksi laulettaisiin varsinaisten virsien ohella. Laulaessaan he usein joutuvat jonkunmoiseen haltiotilaan, laulu keskeytyy, ja heidän kuulee sen sijaan puhuvan vierailla kielillä. Ne, joilla on ollut tilaisuus tällöin tarkastaa heitä, vakuuttavat etteivät he tässä tilassa ollessaan tiedä mistään, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Turhaan on koetettu herättää heitä palavilla päreillä, jotka on viety niin lähelle heitä, että kuumuuden nähtävästi olisi pitänyt käydä sietämättömäksi, mutta he eivät siitä ole tietäneet mitään eivätkä ole näyttäneet vähintäkään kivunmerkkiä. Toinnuttuansa tästä tilasta näyttävät he noloilta ja ikäänkuin häpeävät, joka seikka myös näyttää todistavan, että he ovat olleet kokonaan haltioissaan. Mitä itse kieleen tulee, jota he silloin puhuvat, niin siinä kuuluu olevan oikeita kielellisiä äänteitä, mutta se kuuluu olevan ympäröiville ymmärtämätöntä. Ymmärtävätkö toisiaan useiden langetessa tähän haltiotilaan, kuten joskus tapahtuu, en tiedä. Muutamat väärinkäsitetyt raamatunkohdat, kuten esim. I Korint. 14 luk. ovat varmaankin tämän kielen kielioppina ja sanakirjana. He ovat hyvin valmiit luulemaan olevansa välittömien korkeampien mielijohteiden ohjaamina. Eräästä pojasta kerrottiin, ettei hän rippikoulussa ollut osannut lukea jotakin paikkaa, ja että hän sentähden oli saanut papilta "reput" ynnä sen varoituksen, että hän vastedes paremmin harrastaisi lukutaitoa. Kotimatkalla hän muka oli kertonut kovan kohtalonsa eräälle vastaan tulleelle miehelle, jolta oli kysynyt, miten piti menetellä. Tämä oli neuvonut häntä menemään yksin metsään ja rukoilemaan Jumalaa. Tämän hän oli tehnytkin sellaisella menestyksellä, että hänestä heti tuli paraita lukijoita. Eräästä tytöstä kerrottiin, että hän ilman vähintäkään opetusta oli oppinut kirjoittamaankin ja että hän nyt sepittää hyvin suuressa arvossa pidettyjä hengellisiä runoja. Muuan mies, joka lapsuudesta alkaen on ollut sokea, kuuluu raamatusta ja virsikirjasta aukaisevan kohtia, jotka hänelle mainitaan. Tämä on tosiseikka, jonka olen kuullut luotettavilta miehiltä. Hän kuuluu tällöin tarkasti tunnustelevan sormillaan ja melkein aina jotenkin varmasti onnistuvan. Kuinka uskomattomassa määrin siis saattaa tuntoa kehittää!

Paikoittain Hämeessä naiset kehräävät kaikki lankansa niin sanotuilla "puntturitalkoilla", jotka tapahtuvat seuraavasti: Kylän ämmät ja tytöt kokoontuvat jonkun naapurin luo ja kehräävät päivässä tai korkeintain kahdessa kaikki vuoden kehruut. Sitten mennään toisen luo, ja siten kylän joka taloon samalla tavoin. Muutamissa paikoin käytetään näissä tilaisuuksissa kahvia vieraiden kestitsemiseen, toisissa paikoin on nauriiden paistaminen vielä käytännössä. Nämät talkoot tapahtuvat talvella. Kaikki, eivät ainoastaan kylän vaan myöskin koko pitäjän asiat otetaan täällä tarkastuksen ja pohdinnan alaisiksi. Toiset kertovat satuja, toiset laulavat ja toisilla on muuta hauskaa ajanvietettä. Poikia kokoontuu usein kujeilemaan monella tavoin, tai ainakin uutisia kuulemaan. Toisia töitä, jotka myös usein suoritetaan talkoilla, ovat rukiinleikkuu sekä talvella tapahtuva hirrenveto. Niitä pidetään pieninä juhlina. Parhaat saatavissa olevat ruuat kannetaan esille ja olutta ja viinaa nautitaan runsaasti. Häissä on useita menoja, jotka kuitenkin suuresti vaihtelevat eri pitäjissä. Omituisena seikkana pidin Heinolan kappelissa kuulemaani tapaa, että sulhasella usein kuuluu olevan noin 10 puhemiestä. Tuntuu siltä, kuin kaunottaret täällä olisivat liian kovasydämisiä verrattuina muihin seutuihin, missä sama asia suoritetaan yhden puhemiehen avulla, usein vallan ilman puhemiestä. -- Noitumistaidossa hämäläiset ovat yhtä paljon jäljellä savolaisista kuin nämä mainitussa ammatissa ovat jäljellä karjalaisista ja etenkin pohjalaisista. Kuitenkin Hämeessäkin kuuluu olevan muutamia vanhojen noitalukujen ja loihtujen jäännöksiä. Tuo vanha tapa että kiristuorstaina, helluntai- ja juhannusyönä mennään metsään ja siellä poltetaan suuria loimuavia kokkotulia, on vielä monessa kohdin Hämettä pysynyt. Voisin vielä jatkaa näitä huomautuksia, sekä mitä muuhun että niiden seutujen murteisiin tulee, joiden kautta olen kulkenut, mutta katson sitä jotenkin tarpeettomaksi, koska niitä osaksi on ennen kosketeltu toisissa kirjoitelmissa, ja koska ne osaksi koskevat ainoastaan jotakin erityistä seutua ollen siis ilman yleismerkitystä. Puhuakseni esim. kielestä, niin ei täällä sanota, kuten Uudellamaalla ja Turun läänissä: _tulee, menee kotia_ j.n.e., eikä kuten Savossa _tuloo, mänöö kotiin_, vaan: _tullee, mennee kotio_. Ei myöskään sanota: _vedes, kodas_, eikä _veessä, koossa_, vaan: _velessä, kolassa_.