Part 16

Paitsi starostaa on tavallisesti yksi pappi kussakin pitäjässä. Kuitenkin muutamat pitäjät useita vuosia saattavat olla papitta, kuten esimerkiksi tätä nykyä on Vuokkiniemen laita, jonne Paanajärven pappi matkustaa jonkun kerran vuodessa. Pappien virantoimitus näyttää heillä olevan helpompi kuin meillä. Pari kertaa vuodessa hän kiertää pitäjällä, ja silloin kastetaan, vihitään ja haudataan kaikki puolen vuoden varalta. Lukutaitoa on aniharvalla talonpoikaishenkilöllä, ei edes yhdellä sadasta. Heidän onkin vaikeata siinä edistyä, koska kokonaan ovat kirjoja vailla. Halukkaat oppimaan he ehdottomasti olisivat. Jos joskus arveltaisiin heillä tästä seikasta olevan hyötyä, saattaisi sitä helpoimmiten edistää noutamalla heille opettajia Karjalassa olevista, Ilomantsin ja Liperin kreikkalaissuomalaisista seurakunnista. Molemmissa näissä seurakunnissa talonpojat hyvin lukevat sisältä suomalaisia kirjoja ja voisivat suuremmitta vaikeuksitta opettaa samaa taitoa rajan toisella puolen asuville uskolaisilleen. Paitsi katkismusta ja muita tärkeimpiä hengellisiä kirjoja, suomalaisia sekä hartaus- että muunsisällyksisiä kirjoja luullakseni varsin hyvin voitaisiin kärsiä muissakin kreikanuskoisissa seurakunnissa kuin Ilomantsissa ja Liperissä. Eipä muuten meidän hartauskirjoituksissa suureksi osaksi ole paljoa tarjottavaa, sen jokainen varsin hyvin tietää. Mutta unhotan kokonaan aineeni, joka äsken kosketteli kreikanuskoisten suomalaisten sisälukua. Tämä tuottaisi, jos sitä jollakin tavalla voisi edistää, ainakin sen hyödyn, ettei näiden suomalaisten tarvitsisi kuten tähän asti, monen peninkulman päästä tulla meidän puolella rajaa asuvan rahvaan luo ottamaan selkoa, minkälaista ilmaa almanakka osottaa. Joku saattaa epäillä tätä, mutta, muistan selvästi, miten eräs, heidän ollessaan viime kesänä pitkällisen poudan vuoksi huolissaan pelloistaan, aivan tosissaan sanoi: "Eikä oo käytynä Ruotsin puolella tietämässä alnakkaa, minlaisen syksynkään Jumala antanoo!" Lähimpään Suomen kylään oli sieltä kokonaista kolme peninkulmaa, kieltämättä melkoinen matka almanakan tiedonantoja haluavalle. Valitettavasti ei minulla ollut almanakkaa mukanani, vaikka se olisi monessa paikoin ollut minulle hyvänä suosituksena; tarkkatuntoisuuteni näet kielsi minua umpimähkään valehtelemasta Jumalan ilmojen ja säiden suhteen.

Kolmas ja huomattavin virkamies näillä suomalaisilla on ispravnikka, joka vastaa meidän tuomaria ja voutia. Rajapitäjistä, kuten Repolasta ja Vuokkiniemestä, hän asuu lähes 30 peninkulman matkan päässä. Hänkin matkustaa pari kertaa vuodessa piirinsä läpi, ratkaisee silloin rahvaan riidat ja kantaa veromaksut, jos oikein muistan. Tilat ovat täällä verotetut miesten luvun mukaan. Kun henkikirja on toimitettu, se on muistaakseni muuttumattomana voimassa kokonaista 20 vuotta. Henkikirjaa tehtäessä otetaan lukuun kaikki miespuoliset henkilöt, olkootpa sitten kuinka nuoret tahansa. Näistä tila maksaa vuosittain kolmattakymmentä ruplaa pankkiseteleitä kustakin. Asia ei ollenkaan muutu, jos joku heistä kuolee, henkirahat otetaan hänestä vainajanakin siksi, kunnes uusi henkikirja laaditaan, ja tämä tapahtuu, kuten äsken mainitsin, aina noin 20 vuoden kuluttua. Sitävastoin kaikki ne, jotka tällä ajalla syntyvät, ovat vapaat kaikista veromaksuista ja moni niistä ehtii tulla lähes 20-vuotiaaksi, ennenkuin tarvitsee suorittaa mitään maksuja. Naisista ei makseta mitään, olkoonpa heitä kuinka monta tahansa. Paraan ispravnikkansa he sanoivat olleen Suomesta kotoisin. Hän oli ollut Venäjälle vangiksi joutunut suomalainen upseeri, josta monien kohtalonvaiheiden jälkeen oli tullut ispravnikka Kemiin. Hänen aikaansa mainittiin näillä seuduin melkein kuin Saturnuksen aikaa Latiumissa. Hän näyttääkin olleen merkillinen mies, ja kun kysyin, oliko hän kääntynyt heidän uskoonsa, kun häntä niin kiittivät, minulle vastattiin: "Sillä oli molemmatki uskot."

Kaikki virkamiehet muuten elävät matkoillaan talonpojan kustannuksella. Talonpojan täytyy kyyditä heitä ja heidän seuruettaan, olkoonpa se kuinka suuri tahansa, ilman että hänelle siitä maksetaan ropoakaan. Jos vastedes saisin aikaa ja tilaisuutta liikkua näillä seuduin, menisin ensin ispravnikan luo ja matkustelisin hänen seurassaan, kun hän lähtisi matkoilleen. Tästä olisi monta etua, joita minun ei tässä tarvitse lähemmin mainita. Rahvas muuten lausui hieman tyytymättömyyttään tähän virkamiesten -- lailliseenko vai laittomaan, sitä en tiedä -- menettelyyn, ja kadehti meidän rahvaan tässäkin suhteessa edullisempaa asemaa, kun sen näet ei tarvitse maksutta elättää ja kyyditä herrojaan. Kiitettiin suuresti meidän herroja, jotka viime rajanjärjestämisessä olivat oleskelleet heidän luonaan yhdessä heidän herrojen kanssa.

Rahvas täällä on sangen uskonnollista, ei kuitenkaan siten, että se halveksisi meidän uskontoamme. Kun meidän papit rajakylissä pitävät lukukokouksiaan ja raamatunselityksiään, ei ole tavatonta, että useat talonpojat lähimmistä venäläisistä kylistä varta vasten tulevat heitä kuulemaan. Kuulin myös monen heistä sanovan, että pitivät enemmän meidän pappien jumalansanan selittämisestä kuin omien pappiensa. Neljästi vuodessa vietetään yleisiä juhlallisuuksia, jotka kestävät viikon tai kaksi erällään. Jonkunmoinen kestiystävyys on niissä tullut tavaksi, ja sen harjoittaminen siirtyy vuoroonsa talosta toiseen niiden talojen kesken, jotka kestiystävyyteen kuuluvat. Erityisistä taloista ja kylistä silloin kokoontuu väkeä, niin lukuisasti kuin mahdollista on, jonkun luo, jonka vuoro ja velvollisuus silloin on kestitä vieraitaan niin kauan kuin juhlallisuuksia kestää. [Varsin kalliiksi se ei kuitenkaan taida käydä kestitsijälle, koska rahvas tavallisesti paastoaa näiden juhlien aikana.]

Maanviljelys näyttää täällä olevan vielä enemmän laiminlyötynä kuin meidän suomalaisilla. Pellot ovat tavallisesti pienet ja riittämättömät, eivätkä niitytkään ole hyvät. Useimmilla tiloilla, ehkäpä kaikillakin, on karja sen vuoksi pieni; siihen kuuluu kaksi tai kolme lehmää, ja lisäksi on joku hevonen. Maito ei olekkaan heidän taloudessaan yhtä tärkeä ruoka-aines kuin meillä. He näet eivät kolmena viikon päivänä syö maitoruokia, nimittäin sunnuntaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, joina päivinä pidetään jonkunmoista paastoa. Mieleeni muistuu eräs tapaus, joka osottaa kuinka ikävää tällainen paastoaminen välistä lienee. Muuan kreikanuskoinen talonpoika Akonlahdesta saattoi minua paluumatkallani ensimäiseen Suomen-puoliseen kylään. Tulimme Lehtovaaraan, ja emäntä kantoi ruokaa eteemme. Mutta silloin oli perjantai, eikä seuralaiseni katsonut voivansa syödä voita eikä maitoa, jotka paitsi leipää olivat ainoina ruokalajeina. Koetin vakuuttaa hänelle, ettei se meidän puolella ollut mitään syntiä, mutta hän vastasi sangen järkevästi: "Teille se ei ole syntiä, mutta meille se on synti, tulemmepa missä tahansa poikenneeksi opistamme." Hyvän voin valmistamis-taidossa nämä suomalaiset ovat kovin jäljessä meidän rahvaasta. Enpä missään heillä nähnyt edes välttävän hyvää voita. Koska täällä on tiheään melkoisia järviä, harjoitetaan kalastusta hyvällä menestyksellä. Kala onkin ruokaa, jonka ei arvella edes paastopäivinä saastuttavan ihmisten vatsoja. Yleensä on varallisuus suurempi näillä suomalaisilla kuin meidän rahvaalla lähimmissä rajapitäjissä. Tämän luulen johtuvan siitä, ettei loisia eikä mäkitupalaisia, jotka meidän maassa monin paikoin ovat todellisena maanvaivana, täällä ole melkein ollenkaan. Toinen syy heidän varallisuuteensa lienee se, että he käyttävät rukiinsa leivän muodossa vatsansa hyväksi, kun sitä vastoin meidän rahvas antaa niiden voiman nousta päähänsä, jolloin vatsa jää tyhjäksi ja ruumis siitä saa kärsiä. Suurempi vilkkaus ja huolenpito lienee myös aiheena tähän. Heidän suuremman vilkkautensa ja liikkuvaisuutensa joka suhteessa huomaa sangen pian, kun meidän suomalaisten parista tulee heidän puolelleen. Meidän rahvas osottaa tavallisesti niin hyvin puheessa kuin toiminnassaan liian suurta hitautta ja vitkallisuutta. Jos esim. tulee suomalaiseen taloon ja tervehtii: hyvää päivää! niin talonpoika kyllä ilman varsin pitkää miettimistä vastaa: Jumal' antakoon! Tämä vastatervehdys näet lähtee tottumuksesta ikäänkuin ehdottomasti heidän suustaan, ilman ajatuksen tai tietoisuuden osanottoa; mutta hän panee kyllä kovalle toisen kärsivällisyyden ennenkuin virkkaa sanaakaan sen lisäksi. Koska tämän tervehdyksen ja vastatervehdyksen jälkeen on rahvaan tapojen mukaista, että isäntä tai joku muu talon huomattavista henkilöistä kysyy, mitä vieraalle kuuluu, tämä kysymys, niin yksinkertaiselta ja yksitoikkoiselta kuin se tuntuukin, usein tuottaa talonpojalle sanomatonta vaivaa, ennenkuin hän sen saa tehdyksi. Olen joskus nähnyt, että hänen kokonaista kolme kertaa täytyy kynsiä korvallistaan, josta paikasta talonpoika on tottunut etsimään ajatuksiaan. Jos sitten tarvitsen jotakin, esim. soutajaa järven yli ja jos esitän pyyntöni, niin, vaikkapa sitä tosin harvoin ja ainoastaan pätevillä syillä kielletään, talonpojan täytyy kuitenkin läpikäydä kaksi laajaa lukua, ennenkuin on valmis lähtemään. Ensimäiseen kuuluu pitkä neuvottelu, jonka avulla ratkaistaan, kenen tulee ottaa tämä tehtävä toimekseen. Tätä pidetään niin tärkeänä, ettei siitä luovuta silloinkaan, kun yksi ainoa henkilö on kotona, ja milloin ei siis mikään valitseminen saata tulla kysymykseen. Toiseen kuuluu hidas aterioiminen, jonka jälkeen sekä sittenkuin on huomioon otettu toisia, vähemmän tärkeitä sivuseikkoja, soutaja saattaa olla valmis lähtemään. Toisin on kreikanuskoisen suomalaisen laita. Heti vieraan astuessa sisälle hän tekee useita kysymyksiä, ja kun hän sitten rupeaa juttelemaan, ei hänen ollenkaan tarvitse ajatella jokaista sanaa erikseen, vaan sanoja tahtoo usein tulvia yhdellä haavaa runsaammin hänen huuliltaan, kuin mitä olisi tarpeellista. En kuitenkaan suinkaan tahdo kieltää, ettei poikkeuksia tästä ole olemassa, ja ettei joskus kreikanuskoisessa suomalaisessa tapaa aito suomalaista hidasluontoisuutta, kuten myös meidän talonpojassa tavallista suurempaa vilkkautta ja yritteliäisyyttä. Olen vaan tahtonut viitata tavallisiin ilmiöihin.

Luonnollinen taipumus kaupan harjoittamiseen on näillä suomalaisilla yhteistä koko Venäjän kansan kanssa. Olisin taipuvainen luulemaan heitä muinaisten permalaisten eli n.s. "bjarmien" jälkeläisiksi, joista aina on ollut niin paljo päänvaivaa, ja että heidän kauppaintonsa siis olisi perintö heidän esi-isiltään. Mutta äsken luin "Sanan Saattaja Viipurista" nimisestä lehdestä, ettei asianlaita ole niin. Ehkäpä siis saa näille kreikanuskoisille suomalaisille suoda kunnian polveutua siitä kansasta, jonka maan kautta permalaisten karavaanit kulkivat heidän harjoittaessaan kauppaa norjalaisten kanssa. Kotona eivät he tosin toistensa kanssa harjoita mitään huomattavaa kauppaa, mutta sitä enemmän Suomessa, Inkerissä, Virossa j.n.e., missä huiveillaan ja muilla pienillä kauppatavaroilla kokoavat melkoisesti rahoja. Lokakuusta alkaen tätä kulkukauppaa harjoitetaan aina seuraavaan kevääseen asti, jolloin he palaavat joko kotia hoitamaan maanviljelystään tai matkoille Pietariin, Moskovaan ja muihin paikkoihin, mistä ostavat suurimman osan niitä tavaroita, joita sitten talven kuluessa myyvät. "Hirvenhiihtäjissä" esiintyy kuvaus sellaisesta meidän maassa liikkuvasta arkangelilaisesta kauppiaasta. Ne, jotka meillä kiertelevät laukunkantajina, ovat enimmästi kotoisin Vuokkiniemeltä, vähemmän Repolasta, Paanajärveltä ja Korpiseliltä.

Näiden suomalaisten puku on yleensä venäläisen rahvaan vaatetuksen kaltainen, mikäli olen niitä voinut verrata. Enimmin pidetään punaisesta väristä, keltainen näyttää myös olevan suosittu väri, ja sitten seuraa järjestyksessä sininen.

Vielä saattaisi olla paljo lisättävää, mutta se voi jäädä toiseen kertaan, koska minun nyt täytyy lähteä maalle, joten en ehdi kirjoittaa enempää. Tahdon nyt vaan huomauttaa, että jos joku aikoo käydä näiden suomalaisten luona kokoamassa suomalaisia runoja, hänellä on rikas sato odotettavissa. Etenkin häälauluja, jommoisia on Kanteleen toisessa vihossa, on olemassa runsaasti ja monet niistä ovat erittäin kauniita. Rahvas ottaa hyvin kernaasti maksua laulamis-vaivastaan, sillä lauluakin pidetään kauppatavarana, ja onkin sangen hyvä, että heiltä rahalla voi saada, mitä meidän rahvaalta useinkaan ei saada rahalla eikä ilmaiseksi. Papisto lienee täälläkin vastustanut näitä lauluja, koska useat pitivät niiden viljelemistä syntinä (räähkänä), ei kuitenkaan sitä suurempana kuin että se vähäisellä ripillä varsin hyvin oli sovitettavissa. Jos joku olisi halukas sellaista matkaa tekemään, kehottaisin häntä panemaan sen toimeen talvella. Hän näet silloin saisi mukavammin perille tarpeelliset matkatavaransa, koska hänellä voisi olla oma hevonen ja reki; sen lisäksi hän sinä vuodenaikana paremmin tapaisi väkeä kotona ja työstä vapaampana sekä matkustelisi turvallisempana kuin kesällä, jolloin ylempänä mainittuja karanneita sotamiehiä liikkuu näillä seuduilla.

Näiden suomalaisten murre on suuresti Savon ja Karjalan murteen kaltaista. Sen omituisuuksia: _ia_- tai _ea_-pääte muuttuvat usein _ie_:ksi, esim. _vaikie, sokie, polvieen_, muotojen _vaikia, sokia, polviaan_ asemesta. _K_ ja _t_ katoavat useasti _s_:n ja _t_:n jäljestä, kun ne alkavat lyhyen tavuun, esim. _sääsä_ (säässä), _käse_ (kässe), _matalla_ j.n.e., muotojen _säästä, käske, matkalla_ asemesta. Karitiivissa äännetään kaksi _t_:tä, kuten Oulun tienoilla. Datiivia ja ulkoista lokativus-sijaa sekoitetaan usein, niin että kuulee sanottavan: vetääpi veneensä _maalla_, (ei _maalle_), aivan kuten Turun-suomessa tapaa saman sijan käyttämisestä esimerkkejä, joita Turun Viikko Sanomat viime vuosikerroissaan, niin hyvin suorasanaisessa kielessä kuin runoudessa, uutterasti tarjoavat. Monikon kolmas persona aktiivi-verbeistä muodostetaan passiivisilla päätteillä _-aan, -ään_, joka sama seikka esiintyy Savon murteessa monikon ensimäisessä personassa. Senpä vuoksi sanotaan runossa: "Vanhat miekkoa _hivotaan_, puraksia _terästetään_"; ja toisessa kohdassa: "Pirulaiset _piinatahan_, paholaiset _painatahan_" (ei: _hiovat, terästävät, piinaavat_ j.n.e.). Gottlund oli tavannut sellaisia muotoja Mateuksen Evankeliumin käännöksessä, josta on puhuttu hänen "Otavassaan", mutta hän ei ollut tietänyt, miten se oli selitettävä. Aktiivin _-nut, -nyt_ päätteiset partisipit jättävät usein pois w:n ja supistavat yhteen ääntiöt, esim. ei _otat_, ei _itket_ eli _itet_, ei _kosket_ eli _koset_ (ei: _ottanut, itkenyt, koskenut_); tämä näyttää kuitenkin tapahtuvan ainoastaan _ei_-kieltosanan jäljessä.

Jos joku seikka näissä harvoissa muistiinpanoissa olisi väärin, ei pidä ihmetellä sitä, koska ne kolme lähdettä, joista ne on ammennettu, nimittäin talonpoikien kertomukset, oma muistini ja käsityskykyni, varsin helposti saattavat pettää, kuten olen kokemuksesta havainnut.

Hajanaisia muistiinpanoja.

[Hajanaisia muistiinpanoja Suom. Kirjall. Seuran arkiston tallessa olevissa papereissa.]

Tiedä ties, muista murus, katto kalus. -- Kyllä kova kenkä jalan sylkyttää. -- Tuota tähtiä kohten ajatta enisi neljännyksen matkan ja siitä käännätte tuota toista tähtiä päin, niin sitte löyätte kylän. -- Ei oo tyhjässä tytyä, ei vajassa varan täyttä. -- Surkee surma silmin nähen, kuolema käsin piellen. -- Syö susi luetunki (lampaan), viepi varas mitatunki (kankaan). -- Nimi _Kemi_ sanoista _Ge mig_, jotka suomalaiset kalastajat sanoivat joen toisella rannalla asuville ruotsalaisille kalastajille, kun huonon kalaonnen sattuessa pyysivät (kaloja) näiltä. -- Hullun eväs ensimäiseks, viimeiseksi viisaan syöään. -- Koivusta ruoan, silmistänsä juoman (kovan vanhemman lapset). Pää poikki hakataan, sisälmykset ulos otetaan, vielä sittekin palvelee kuningasta ja ruunuu, piispaa ja teiniä, kenraalia ja kemeiniä? -- Pellava. -- Koivun oksa konnan palkka, nuora pettäjän perintö. -- Karhunajo sopiva keino saada toinen hengiltä. -- Karanneita vankeja, jotka uhkasivat murhapoltolla. -- Polttoa varkaiden piiloittajatkin. -- Nimismies varkaiden johtajana. Toholahdessa seinäkellossa seuraava kirjoitus: "Kello lyö, ijankaikkisuus lähenee, mitäs sanot ihminen, oletko valmis?" Tavo, tavo, kultaseppä (Kuopion lähellä portinaukaisijalta). Laskoksia repun kannessa ja suuremmissa taskuissa. -- Pisavuori runoissa, Kypäräisen vuori Pisan läheisyydessä. -- Taneli Sirviö Nurmeksen Haapajärvellä ja Olli Kilpeläinen Nurmeksen Ylikylässä runolaulajia. -- Hämäläinen esim. ei koskaan muista säätyhenkilöiden nimiä. Pietari Viiliäinen Saramojärveltä, sotavaunujen piirustuksen Keisari Aleksanterille, saanut siitä 500:n ruplan suuruisen palkkion. Hänellä oli nyt viiden pitäjän valtakirjat, jotta hommaisi Oululle vapaamarkkinain oikeudet kolmeksi viikoksi kunakin syksynä. Sen vuoksi aikeissa matkustaa Ruotsiin ja Pietariin. Vaskimalmia Kaarle XIII:nnelle. Käsitys Antikristuksesta, joka muka on ottava hengiltä jokaisen, joka ei kiellä Kristusta. Merkurius tähti, jonka luultiin Amerikassa menneen aurinkoon ja vasta Afrikassa tulleen siitä ulos, on tuottanut rahvaalle paljon puheenaihetta. Syynä edellisen talven lauhkeaan ilmaan kaukana meressä oleva kallio, joka on syttynyt palamaan. -- Huhu, että Puolassa ja Virossa kansa muka on kuollut sukupuuttoon, on viekoitellut useat pohjoisemmilla seuduilla myymään talonsa ja lähtemään sinnepäin matkaamaan. -- Niittysuolaheinä hätäleivän ainesta. Kanttori Matti Saxbergilla Keuruulla Helleenin kautta saatuja runoja. -- _Ihoankuiveluhtuu_ -- jyvät _näivehtyy_, kun halla panoo.

* * * * *

36 kill[inkiä] Hanhussa ruuasta. -- 18 kill. soudusta sieltä Honkoon Huopiolahdelle. -- 12 kill. soudusta Vilppulasta Melaseen. -- 16 kill. Puttolassa ruuasta. -- 2 rupl. V[irzén'i]lle Nenoisissa kyytirahoiksi. -- 12 kill. soudusta Laukaan kirkolta Taipaleeseen. -- 24 kill. Kutamaisen autiossa (l. Hintikassa) ruuasta, -- 13 rupl. V:lle Rautalammin pappilassa, -- 2 riksiä. 8 kill, samalle Tampereella tupakasta y.m:sta. -- 3 riksiä 16 kill, samalle Kuopiossa samasta. -- 4 riksiä 32 kill. Törngrenille Kuopiossa samoin. -- 5 rupl. V:lle Kuopiossa. 20 kop. T:lle Riistavedellä. -- 20 kop. samalle Palomäessä. -- 18 kill. soutu Ylikylästä Vickmanin luo. -- 6 riksiä pelivoittoa siirretty Vickmanin maksettavaksi. -- 2 riksiä samoin T:n maksettavaksi. -- 6 rup. 20 kop., jotka Venell siirsi V:lle tai T:lle. -- Joutovaarassa 1 rupl. 18 kop. ruuasta y.m:sta. -- Murtomäessä T:lle 40 kop. -- Iisalmessa samalle 3 pankkoriksiä.

24 kill. Bergrothilla -- 16 kill. Schildtillä -- 36 kil. Rautalammilla -- 24 kill. Hagelinilla -- 50 kop. Riistavedellä (sauna) -- 24 kill. Juvankoskella -- 18 kill. Säyneisissä -- 18 kill. Venellillä -- 2 riksiä Vickmanilla -- 36 kill. Roosilla Kajaanissa -- 24 kill. Iisalmessa.

NELJÄS MATKA v. 1833.

MATKAMUISTELMIA.

[Tämän Kalevalan kokoonpanoon nähden epäilemättä tärkeimmän runonkeruumatkan L. alkoi 9 p:nä ja lopetti 28 p:nä syyskuuta kulkien Kajaanista ensin tavallista vesitietä Suomussalmen kirkolle ja sieltä Vuokin, Hyryn ja Viiangin kautta Kivijärveen, ensimäiseen rajantakaiseen karjalaiseen kylään. Käytyänsä Vuonnisessa ja Vuokkiniemessä L. palasi Tsenaniemen, Kivijärven, Akonlahden ja Kuhmon kautta kotiin. -- Tähän suomennetut "matkamuistelmansa" L. on marrask. 18 p:nä samana syksynä lähettänyt ystävänsä, silloisen dosentti Runebergin lehteen "Helsingfors Morgonbladiin", jossa ne julkaistiin seuraavana vuonna, n:oissa 54, 56-60. Suomennosta on paikoin täydennetty L:n käsikirjoituksesta, joka on, kuten eräät samaa matkaa koskevat L:n kirjekonseptitkin, jotka tässä julkaistaan suomennettuina, Suom. Kirjall. Seuran arkistossa.]

Toivoen että sinua ja kenties osaa "Morgonblad'in" lukijoista huvittaisi saada tietoja tästä Suomen rajaseudusta, lähetän sinulle nämä matkamuistelmat, jotka syntyivät viime syyskuulla laajan tarkastusmatkan kuluessa, jonka silloin tein tässä läänissä.

Kruununvouti Vickmannin seurassa läksin illalla 9 p:nä syyskuuta Paltamosta ensin poikki Oulujärven [koillis]osan Kiehimänsuun kestikievariin, jossa olimme yötä. Huomenis jatkettiin matkaa koskia ylös Ristijärvelle ja seuraavina päivinä Hyrynsalmen ja Kiannan seurakuntiin. Koko tämä matka kuljetaan veneellä, mutta se käy useiden suurten ja pienten koskien vuoksi hankalahkoksi ja pitkälliseksi. Yleensä tähän vuodenaikaan ei voi kulkea enempää päivässä kuin 3-4 peninkulmaa, ja silloinkin täytyy varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan olla liikkeellä. Jätän tahallani mainitsematta näiden koskien nimet, sillä luullakseni ei ketään erityisesti huvittaisi kuulla lueteltavan muutamia tusinoita nimiä. Monet niistä ovat sekä vuolaat että pitkät, toiset taas heikommat ja lyhyemmät. Joka vuosi tapahtuu vahinkoja tervaveneille, jotka laskevat niitä alas, eikä tämä ole kummallista, jos ottaa huomioon, että useimmissa näistä koskista on vaan yksi ainoa kaita ura venettä varten. Tämäkin ura on monessa kohdin niin mutkainen, että perämiehen sangen usein täytyy kääntää vene kohtisuoraan sitä suuntaa vastaan, johon se juuri on kulkenut, jos mielii estää venettä särkymästä kiviin. Niillä koskilla, joita pidetään vaarallisimpina, on omat laskumiehensä, jotka asuvat niiden varsilla ja ovat velvolliset määrätystä maksusta ohjaamaan veneen koskesta alas sekä vahingon sattuessa antamaan siitä korvauksen. Tällaisen perämiehen kasvojen ilmeestä huomaa selvästi miten tärkeä yritys on, kun hän siinä nojaa melaansa, joka vahvalla koivuvaulalla varta vasten on kiinnitetty peräkeulaan. Niiden paikkojen varalle, joissa tavallista voimakkaampi ja nopeampi käännös on tehtävä, hän jo kosken niskalta ottaa veneeseen apumiehen, jonka tehtävä on koko ruumiinsa painolla käännöksessä painaa perämelaa. Ihmisen silmät ja korvat eivät koskaan tarkkaavammin voi kiintyä tarkattavaansa kuin näiden laskuperämiesten huomio on kiintyneenä koskeen sitä alas laskettaessa. Useinkaan ei ole varaa poiketa edes puolta korttelia määräsuunnasta. Monet talonpojat laskevat kuitenkin itse alas näistä koskista. On mahdotonta, että he tuntisivat niitä joka kiveä myöten, kuten varsinaiset laskumiehet. Mutta heillä on ihmeteltävän harjaantunut ja tarkka silmä jo matkan päästä havaitsemaan syvälläkin vedenpinnan alla olevia kiviä. Siinä, missä tottumaton ei näe muuta kuin vedenpinnan, joka ei ollenkaan näy eroavan tavallisesta virrasta, he voivat jo melkoisen matkan päästä sanoa kiven olevan, jopa osapuilleen kuinka syvällä vedenpinnan alla se on. Sellaisissakin koskissa, joita eivät koskaan ennen ole laskeneet, he suoriutuvat tämän taidon avulla tehtävästään, elleivät ne ole kovin vaikeakulkuiset. Kuitenkaan ei joka mies kykene tätä taitavuutta saavuttamaan. Useimpien täytyy vuodet läpeensä käyttää erityistä perämiestä, rohkenematta koskaan omin päin lähteä matkaan. Toiset, jotka uskaltavat sen tehdä, saavat joskus kalliisti maksaa huimapäisyytensä. Juuri kulkiessamme virtaa ylöspäin kohtasimme Iikosken alapuolella Ristijärven kirkon kohdalla tervaveneen, joka vähää ennen koskea laskiessaan oli särkynyt kiveen. Tervatynnyrit uiskentelivat jo matkan päässä vastaamme virran mukana; niiden keveys näet kaikeksi onneksi estää niitä uppoamasta. Venäjän puolella sijaitsevan Vuokkiniemen pitäjän suomalaiset ottavat harvoin laskumiestä mukaansa, ja kuitenkin heitä, etenkin syksyisin, sadoittain kulkee lastatuin venein näitä koskia alas. Muistin helpoittamiseksi he ovat koettaneet tavallisten runosäkeiden muodossa mainita kunkin kosken laadun. Hyrynsalmen kirkon kohdalla olevasta Siitti-koskesta sanotaan: Siitti on niskalta siliä, vaan on alla ampiaiset, (kiviä verrataan ampiaisiin). Muutamista muista koskista sanotaan: _Auta Jumala Junkkosessa, katso Kalliokosessa, itse lasen Leppikosen_. -- Kerrotaan kuitenkin, että Jumalan apu Leppikoskessakin joskus on ollut tarpeen.