Part 1

Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen

ELIAS LÖNNROTIN MATKAT I: 1828-1839

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 98. Osa. I.

Helsingissä, Suomal. Kirjallis. Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö, 1902

Elias Lönnrotin syntymän satavuotismuistoksi

julkaissut

Suomalaisen kirjallisuuden Seura

SISÄLLYS:

Esipuhe.

ENSIMÄINEN MATKA (v. 1828).

VAELTAJA eli Muistelmia jalkamatkalta Hämeessä, Savossa ja Karjalassa Hajanaisia muistiinpanoja Liite: Professorinrouva Törngrenille 28.VII.28

TOINEN MATKA (v. 1831).

OTE PÄIVÄKIRJASTANI Tilapäisiä muistiinpanoja Liite: Ritvalan Helka

KOLMAS MATKA (v. 1832).

MATKAMUISTELMIA Hajanaisia muistiinpanoja

NELJÄS MATKA (v. 1833).

MATKAMUISTELMIA Liite: 1. Maisteri Wirzénille 11.X.33 (konsepti) 2. Rehtori Appelgrenille (konseptia) 3. Tohtori Olanderille 3.XII.33 (konseptia) 4. Professori Linsénille 6.II.34 (konsepti)

VIIDES MATKA (v. 1834).

1. Päiväkirjasta 4.I.35 2. Päiväkirjasta 16.I.35 3. Muistiinpanoja matkalta Liite: 1. Lehtori Keckmanille 1.V.34 (konsepti) 2. Apteekkari Skogmanille 20.XI.34 (konsepti) 3. Lehtori Keckmanille 6.II.35 (kirjettä)

KUUDES MATKA (v. 1835).

1. Lehtori Keckmanille 12.IV.35 2. Päiväkirjasta 21.IV.35 3. Päiväkirjasta 22.IV.35 4. Päiväkirjasta 1.V.35 5. Päiväkirjasta 5.V.35 6. Lehtori Keckmanille 8.V.35 Liite: 1. Tohtori Rabbelle 25.VIII.35 2. Kruununvouti Wichmannille 30.VIII.35 3. Lehtori Keckmanille 18.IX.35

SEITSEMÄS MATKA (vv. 1836-37).

1. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle 8.III.38. 2. Tohtori Rabbelle 15.IX.36. 3. Lehtori Keckmanille 24.XI.36. 4. Luutnantti Örnhjelmille 24.XI.36. 5. Kruununvouti Wichmannille 25.XI.36 (konsepti). 6. Postinhoitaja Gosmanille 25.XI.36 (konsepti). 7. Tuomari Flanderille 25.XI.36 (konsepti). 8. Lääket. kandid. Ingmanille 25.XI.36 (konsepti). 9. Tohtori Rabbelle 25.XI.36 (konsepti). 10. Ylioppilas Cajanille 27.XI.36 (konsepti). 11. Päiväkirjasta 29.XI.36. 12. Päiväkirjasta 2.XII.36. 13. Päiväkirjasta 5.XII.36. 14. Ylioppilas Cajanille 1.I.37. 15. Päiväkirjasta 1.I.37. 16. Ylioppilas Cajanille 1.I.37 (konsepti). 17. Konsuli Vaseniukselle 1.I.37 (konsepti). 18. Päiväkirjasta 2.I.37. 19. Luutnantti Örnhjelmille 2.I.37 (konsepti). 20. Tuomari Flanderille 4.I.37 (konsepti). 21. Vanhemmille 12.I.37 (konsepti). 22. Postinhoitaja Cosmanille 12.I.37 (konsepti). 23. Kruununvouti Wichmannille 12.I.37 (konsepti). 24. Tohtori Höglundille 14.I.37 (konsepti). 25. Hajanaisia muistiinpanoja. 26. Päiväkirjasta: Matka Majavalahdesta Heinäjärveen. 27. Päiväkirjasta 28.I.37. 28. Päiväkirjasta 29.I.37. 29. Päiväkirjasta 1.II.37. 30. Päiväkirjasta 1.II.37. 31. Kolme kuukautta Venäjän Karjalan pohjois-osissa. 32. Päiväkirjasta 1.II.37. 33. Päiväkirjasta 2.II.37. 34. Päiväkirjasta 3.II.37. 35. Päiväkirjasta 6.II.37. 36. Päiväkirjasta 6.II.37. 37. Päiväkirjasta 13.II.37. 38. Päiväkirjasta 14.II.37. 39. Päiväkirjasta 15.II.37. 40. Matkakirje "Mehiläiseen" 16.II.37. 41. Päiväkirjasta 19.II.37. 42. Tohtori Rabbelle 3.III.37. 43. Arkiaterinrouva Törngrenille 3.III.37. 44. Lehtori Keckmanille 4.III.37. 45. Lähtö Kuolasta. Matka Kuolasta Muotkaan. Päivä Muotkassa. Matka Muotkasta Petsamoon. Petsamo. Matka sieltä Paatsjoelle. Matka Paatsjoelta Näytämöön. Näytämöstä Näytämönjoen rannalle Ekdahlin virkataloon. Näytämönjoelta Inarin kirkolle. 46. Viisi päivää Venäjän Lapissa. Kuolasta Muotkaan. Päivä Muotkassa. Muotkasta Petsamoon. Petsamosta Paatsjokeen. Paatsjoesta Näytämöön. 47. Lehtori Keckmanille 26.V.37. 48. Arkiaterinrouva Törngrenille 26.V.37. 49. Lehtori Keckmanille 2.VI.37. 50. Matkakertomusta. 51. Matkakertomusta. 52. Matkakertomusta. 53. "Matkalta". 54. Lehtori Keckmanille 31.VIII, 20.X.37. 55. Lehtori Keckmanille 3.IX.37.

KAHDEKSAS MATKA (v. 1838).

1. Maisteri Ståhlbergille 12.X.36 (konsepti). 2. Tohtori Rabbelle 12.X.38.

YHDEKSÄS MATKA (v. 1839).

1. Tohtori Rabbelle 6.IX.1839. 2. Tohtori Rabbelle 11.X.1839. 3. Matkakertomus; 23.X.1839.

Esipuhe.

Kun ei ollut toiveita saada aikaan aineen mukaista ja arvoista Elias Lönnrotin elämäntyön ja persoonan kuvausta siksi merkkipäiväksi, jona ensimäiset sata vuotta hänen syntymästänsä tulevat umpeen kuluneiksi, päätti Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tätä muistoa kunnioittaaksensa ja osaksi korvataksensa sitä puutetta, mikä siten yhä jää kirjallisuuteemme, koota ja julkaista kaiken, mitä Lönnrotin omasta kynästä on tallella hänen keräys- ja tutkimusmatkojansa valaisevata. Paitsi matkamuistelmia, jotka Lönnrot itse aikoinaan on sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa julkaissut, oli sellaisen julkaisun aineksiksi tarjona käsinkirjoitettuja matkakertomuksien luonnoksia, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet painoon valmistamatta ja painattamatta, matkapäiväkirjoja ja -muistiinpanoja, matkoja koskevia kirjeitä ja kirjeiden konsepteja. Kaikki tämänlaatuinen aines, millä mainitussa suhteessa oli arvoa, päätettiin ajan mukaan järjestettynä saattaa julkisuuteen. Luonnollisena pidettiin että teos toimitettiin suomeksi, vaikka suurin osa aineksista onkin alkuaan ruotsiksi kirjoitettu.

Kun mainituita matkoja oli verraten suuri määrä, näytti sopivimmalta antaa kutakin eri matkaa koskevain ainesten muodostaa oma lukunsa, vaikkakin luvut siten tulevat jotenkin erisuuruiset, osittain matkain erilaisen laajuuden, osittain julkaistavissa aineksissa olevien aukkojen vuoksi. Luvun alkuun on liitetty lyhyt yleiskatsaus koko matkaan. Missä varsinaista matkakertomusta ei ole ollut, on puutetta koetettu korvata otteilla päiväkirjoista, muistiinpanoista, kirjeistä ja niiden konsepteista. Onpa toisinaan käytetty eri aineksia rinnakkainkin, kun ne ovat täydentäneet toisiansa. Missä sekä painettu teksti että sen käsikirjoitus on säilynyt, on etusija annettu painetulle, mutta jos käsikirjoituksessa on jotakin tärkeämpää ollut, joka on puuttunut painetusta, on se lisätty ja lisäys puolihakasten väliin pantu. Samoin on lähetetty kirje julkaistu, ja konseptista, jos se on säilynyt, otettu vaan tärkeämmät eroavaisuudet. Parhaimmallakaan tahdolla eivät kaikki aukot enää ole olleet täytettävissä. Luonnollista on myöskin, että teoksen suunnitelman ja esitystavan eheys paikoin tuntuvastikin on kärsinyt, kun viimeistellyn matkakertomuksen jatkoksi tai täydennykseksi on rinnalle täytynyt panna kirjeiden luonnoksia ja hajanaisia muistiinpanoja, viimemainittuja useimmiten siinä satunnaisessa asussa, missä ne alkuaan ovat paperille tulleet. Esitystyylin ja varsinkin kielen epätasaisuutta lisää vielä sekin, että se mitä Lönnrot itse on suomeksi kirjoittanut joko julkisuutta varten tai ystävilleen tai vaan muistiinpanoihinsa -- viimemainittuihin usein vielä paikkakunnan murretta jäljitellen -- on painettu muuttamatta; ainoastaan kiireessä tehtyihin muistiinpanoihin ja niiden suomennoksiin on tarpeellisia välimerkkejä lisätty, koska lukeminen muuten olisi käynyt työlääksi. Eheyden puutetta korvannee kuitenkin se hyöty, joka tieteellä on näiden ennen painamattomien käsikirjoitusten julkaisemisesta ja lukijalla siitä, että täten saa aivan välittömästi seurata Lönnrotia hänen matkoillansa. Monin paikoin on ymmärtämistä tarvinnut helpottaa outojen sanojen y.m. selityksillä. Nämät ovat joko alimuistutuksina tai kokohakasten välissä, kuten yleensä kaikki, mikä on julkaisijain lisäämää.

Kaikki teoksen ainekset, joita ei ennen ole julkaistu, säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Ennen julkaistuista mainitaan joko matkain alkukatsauksissa tai alimuistutuksissa, mistä mikin on otettu. Mainitsematta on kuitenkin jäänyt että sivuilla 129-135 oleva kuvaus "Ritvalan Helka" on käännetty 1832 vuoden "Helsingfors Morgonbladin" numeroista 41-2 ja kaikki Lönnrotin kirjeet rouva Törngrenille E. Nervanderin julkaisusta "Elias Lönnrots ungdomstid på Laukko", Helsingfors 1893.

Lönnrotin matkojen tarkoitusta huomioon ottamalla on matkamuistelmat jaettu kahteen osaan siten, että nyt ilmestyvä ensimäinen osa käsittää etupäässä runonkeruumatkoja, toinen läheisessä tulevaisuudessa valmistuva osa taas matkoja, joilla kielentutkimus oli Lönnrotilla pääasiana.

Teoksen alkuun liitetty Lönnrotin kuva on jäljennös eräästä vankasta kivipiirroksesta, jonka originaalin pietarilainen taiteilija G. Budkowski v. 1845 on tehnyt.

Teoksen toiseen osaan on aikomus liittää Suomen kartta ja erityinen niiden seutujen kartta, joilla Lönnrot näillä matkoilla enimmäkseen liikkui, sekä luettelo tärkeimmistä matkakertomuksissa esiintyvistä henkilöistä.

Suomennostyön on tehnyt t:ri J. Halii. Suomennosta on kielen puolesta tarkastanut maist. E. A. Tunkelo samalla kiinnittäen huomiotansa kieli- ja kansatieteellisiin seikkoihin. Ainekset on allekirjoittanut koonnut, joka myös on kirjoittanut edellä mainitut katsaukset matkoihin ja Lönnrotin runokokoelmista etsinyt tekstissä tavattavat ruotsinnoksia vastaavat tai vaan viittaamalla merkityt vanhat runot, jotka on kieliasua Kalevalan malliin tasoittamalla julkaistu. Seuran valitsemina ovat t:ri K. Grotenfelt ja prof. K. Krohn toimitusta koskevissa asioissa olleet toimittajilla avullisina.

Helsingissä huhtikuulla 1902.

_Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri_.

ENSIMÄINEN MATKA v. 1828.

VAELTAJA eli Muistelmia jalkamatkalta Hämeessä, Savossa ja Karjalassa

Kirjoittanut

E. L.

[Lähtö Sammatista 20 p. huhtikuuta. -- Matka Hämeenlinnan, Heinolan, Mikkelin, Kerimäen, Sortavalan, Ilomantsin, Pielisjärven kautta Nurmekseen. Paluu Kuopion, Rautalammin ja Laukaan kautta Vesilahden Laukkoon, jonne Lönnrot saapui 4 p. syyskuuta.]

Hämeenlinna, toukokuun 3 p:nä 1828.

Kahden viikon mietintäajan kuluttua, jonka olen erottuamme viettänyt kotona vanhempieni ja sukulaisteni parissa, olen vihdoinkin saapunut tänne. Olet kaiketi itse kokenut, mitenkä arkaillaan kun lähtee kotoa matkalle. Jos lopulta onkin onnistunut haihduttaa vanhempien usein sangen tuntuva ja aiheeton huolehtiminen sen menestymisestä, niin on kyllä vielä tätejä, kummeja ja muita, jotka joutuisivat tunnonvaivoihin, jos päästäisivät rauhassa lähtemään. Joku heistä pelkää minun saavan surmani veteen hukkumalla ja toistelee vanhoja juttuja kaikennäköisistä hukkuneista henkilöistä aina vedenpaisumuksen ajoilta, jotta muka olisin varovaisempi. Tämän jälkeen toinen tuo esiin unen, jonka hän on nähnyt edellisenä yönä tai useampia öitä aikaisemmin ja joka välttämättömästi on sovitettava minuun. Milloin minut muka ryöstetään, milloin suistun surman suuhun matkalla, milloin taas karhut ja sudet minut syövät, j.n.e. Lopuksi kuulee tusinoittain juttuja eräästä, joka matkusti itään ja toisesta, joka matkusti länteen ja vielä toisista, jotka matkustivat muille ilmansuunnille ja joista ei yhtäkään omaisten sanomattomaksi suruksi ja kaihoksi koskaan sen jälkeen ollut näkynyt kotiseudullaan. Minä puolestani olen jotenkin vihainen kaikille unille ja annan isä Homeroksen pitää luulonsa omana varanaan. Isä Homeros, joka sanoo, että "unetkin lähtevät Jumalasta", on epäilemättä tässä väitteessään suuresti erehtynyt, sillä se ei suinkaan voine olla Jumalan tarkoitus, että matkustaja tai joku muu kristitty ihminen ikäkulun tädin levottoman unen takia on joutuva jonkun tapaturman alaiseksi. -- Mutta onpa aika heittää laukku selkään ja antaa tämän hellämielisen neuvoskunnan päättää mitä tahansa halajaa.

Läksin kotoa huhtikuun viimeisen edellisenä päivänä. Minun kai pitäisi tavallisuuden mukaan mainita, miten majesteetillisen auringon laita oli lähtiessäni, mutta tuskin sitä enää muistankaan. Tätä saattaa näet meidän päivinämme pitää tarpeettomana, sittenkuin ilmahuomioita kaikkialla on ruvettu tarkemmin ja innokkaammin merkitsemään. Mutta ennen muinoin se oli hyödyllisempää, kuten itse helposti ymmärrät, koska huomiontekijöitä oli vähän tai ei ollut ollenkaan. Sentähden pidettiin silloin hyvin tärkeänä jokaisessa nimipäivä- ja muunlaatuisessa onnittelussa omistaa ensimäiset rivit säteillään kaikkea elvyttävälle auringolle, ja luotettavin lähde, jota voitaisiin käyttää sen ajan ilmatietoluettelojen laatimiseen, olisi varmaankin täydellinen kokoelma kaikennäköisiä silloin kyhättyjä onnentoivotuksia sekä muutamia matkakertomuksia. -- Mutta tällä tavoin taidat pian väsyä minua seuraamaan, sillä en vielä ole ehtinyt tätä pitemmälle. Kauan minua ympäröivät vuoret ja metsät, joissa lapsena milloin kävin paimenessa, milloin toisten lasten kanssa poimin mansikoita ja muita marjoja tai asetin loukkuja ja viritin ansoja metsälinnuille. Vielä näen ympärilläni järviä ja lampia, joista päivät pitkät vanhassa ruuhessa istuen ongin kaloja, voidakseni illoin kotiväelle tarita pienen kalakimpun. Kuinka voisinkaan katsella siellä täällä olevia jyrkkiä mäkiä, joita myöten ennen niin monasti laskiaisena iltaan asti "laskin pitkiä pellavia, suuria herneitä ja lihavia nauriita" koko pitäjän tarpeiksi, ilman että vielä kerran ajatuksissani kuppuroitsen niitä alas. Vielä minusta tuntuu kuin ilmassa kaikuisivat suosionhuudot, joita hilpeät toverit runsaasti jakelivat sille, jonka kelkka saavutti etäisimmän päämäärän tai jonka sukset ensimäisinä olivat sujahtaneet alas mäestä. Kuinka tyhjä on toki maailma verrattuna siihen ahtaaseen piiriin, missä lapsuutemme päivät ovat kuluneet! Ja kuitenkin ihminen niin kevytmielisesti rientää pois tästä rauhan templistä, ja mitä hän etsii! Tavoitteleeko hän nimeä ja kunniaa? Kenties. Mutta onko aikaansaamamme hyvä silloin parempi, kun tuhannet sen tuntevat, kuin silloin, kun yksi ainoa sen tuntee tai milloin ei ainoakaan siitä tiedä? Ehkäpä hän havittelee rikkautta ja kultaa? Miten lyhytnäköistä! Jokainen kotiseudun kivi on tyhjentymätön kultakaivos, kun sitävastoin Perun kuuluisat kultakätköt näyttävät alastomilta kallioilta. --

Suo anteeksi, että näin kauan sinua viivyttelen, mutta en saata toisin tehdä. Ethän vaatine, että minun pitää kiitäen kulkea kautta seutujen, missä joka puu ja pensas, joka kivi, joka mäki, missä lammet, järvet, vuoret ja notkot puhuvat minulle kieltä, mitä niin hyvin ymmärrän. Sanotaan muiston lapsuuden ajasta seuraavan ihmistä hänen elämänsä kululla, mutta siinä erehdytään. Tämä muisto, ei niin suuresti seuraa häntä maailmaan, vaan jää ja juurtuu, enemmän niihin paikkoihin, missä hän vietti lapsuutensa ajan. Sillä mistä olisi muuten johdettavissa ne entispäivien muistokuva-parvet, mitkä niillä seuduin, joissa ne ovat syntyneet, täyttävät koko sielumme, ellei siitä, että itse muistot, jotka vuosien kuluessa ovat näillä seuduilla säilyneet tallessa, nyt ohimennen tulevat kotvan, ajaksi meitä, tervehtimään. Monet nimet, monet seikkailut, jotka poissa kotoa kokonaan olen unhottanut, muistan äkkiä ikäänkuin taika-iskun vaikutuksesta.

Ennenkuin jätän taakseni kotimetsät, täytyy minun vielä lisätä muutama sana matalasta lakeasta vuoresta, jota seudulla sanotaan "Pahan askeleeksi". Se on sen tien vieressä, jota nyt kuljen, ja sen keskikohdalla on kaksi syvennystä, ikäänkuin jonkun kalliolla seisovan luonnottoman isot jalat olisivat hieman vajonneet siihen ja jättäneet nämä jäljet. Niitä kenties pidettäisiin ihmisen jälkinä, jos ne olisivat muodostuneet lumeen tai saveen, mutta koska ne ovat syntyneet kovaan kiveen, on luonnollista, että ainoastaan paholainen on voinut ne jättää. Tietävätpä vanhat ihmiset kertoakkin, miten ne ovat syntyneet. Ennen muinoin, kun ihmiset eivät vielä olleet niin häijyjä, vaan elivät tuttavallisessa sovussa keskenään, täytyi paholaisen usein käydä heitä tervehtimässä häiritäksensä heidän ylen suurta hupaisuuttaan. Nyt on ihmisillä täysi työ toisistaan, ja paholainen saa rauhassa levätä. Mutta ennen muinoin hän usein näyttäytyi, ja ainoastaan vanhat ihmiset sen muistavat. Silloin oli kylässä elänyt keski-ikäinen talonpoika vaimoineen ja lapsineen. Eräänä pääsiäisaamuna he matkallaan kirkkoon tapasivat jonkun matkan päässä kylästä korppiparven, joka kauheasti rääkyen lentää lekutteli heidän ylitsensä. Vaimo piti tätä onnettomuuden enteenä ja tahtoi kääntyä takaisin, mutta mies ei siihen suostunut. "Korpit ovat vaaralliset ainoastaan kuolleille", sanoi mies, "mutta ne eivät koskaan ole ahdistaneet elävää ihmistä", ja samassa hevonen sai läiskäyksen piiskasta, niin että se juoksi kahta nopeammin. Pian he tulivat rannalle, mistä talvitie poikkesi jäälle, mutta kesätie seurasi rantaa. Vaimo arveli, ettei jää ollut kyllin vahvaa ja pyysi miestään ajamaan maitse, mutta mies sanoi: Koska jää on kantanut meidät ennen, niin se kantaa nytkin. Nyt hän toistamiseen löi läjähytti hevosta piiskalla ja ohjasi jään poikki. He olivat jo lähempänä toista rantaa, kun jää murtui ja hevonen rekineen kuormineen vaipui avautuneeseen veteen. Miehen onnistui kuitenkin pian pelastautua jäänreunalle, mutta vaimo piti kiinni avannossa uivasta reestä. Hevonen ponnisteli viimeisillä voimillaan isäntänsä luokse ja pelastuikin lopulta tämän avulla. Nyt olisi ollut vuoro pelastaa vaimo, mutta häntä ei enää näkynyt. Siinä mies nyt seisoi pulmallisessa tilassa, eipä juuri niin muun vuoksi, mutta hän oli itsessään tuntenut omituista liikutusta, missä, siitä hän ei saattanut tarkemmin tehdä selkoa. Hän vaan luuli jonkun osan ruumistaan, jota sanoi omaksitunnoksi ja josta hän oli kuullut pappien puhuvan paljon ja kummallisia seikkoja, tulleen järkytetyksi. Muuten hän vähän välitti siitä, oliko tällä omallatunnolla sijansa päässä vai vatsassa vai molempien keskivälillä. Hetken ajan hän seisoi siinä mietteissään, ja hevonen, jota hän piti kiinni marhaminnasta, korskui hänen vieressään. Viimein hän keikahti rekeen ja ajaa hölkytteli kirkolle, jonne oli matkalla, lohduttaen itseään niin hyvin kuin taisi vaimonsa menettämisestä. Muutamat ilkeäkieliset ihmiset, jotka sittemmin kuulivat hänen kotonaan asiasta kertovan, tosin salavihkaa nauroivat ja sanoivat hänen pian tulleenkin lohdutetuksi, kun hän pitkässä puolijyrkkänä rannasta kohoavassa mäessä oli huomannut, että hevonen mennä hölkytti paljoa keveämmin vetäessään häntä yksinään, kuin sekä hänen että vaimonsa istuessa reessä. Olipa niitäkin, jotka väittivät hänen keventääkseen hevosen kuormaa, tahallansa jättäneen vaimonsa avantoon. Asiaa vakavasti aprikoivat arvelivat kuitenkin, ettei hän mitenkään olisi voinut pelastaa sekä hevosta että vaimoaan ja hyväksyivät sen, että hän antoi etusijan edelliselle, siitä syystä, että hän hevosesta oli maksanut puhdasta rahaa, mutta vaimostaan ei mitään. Kohta hän saattoi saada uuden vaimon ja hänen kanssaan uusia rahoja, niin että hänen hukkansa tältä kannalta katsoen muuttui todelliseksi voitoksi. Aivan niin me pojat ennen kotona menettelimme vaatteidemme suhteen. Kun ne kävivät liian vanhoiksi, ja vanhempamme kuitenkin pitivät niitä täysin kelpaavina, revimme ja leikkelimme ne tahallamme rikki ja saimme silloin tavallisesti uudet sijaan. Miten liekkään ollut Tekolan laita, -- se oli talonpojan nimi --- niin oli hän puolen vuoden kuluttua valmis viettämään häitä. Hän oli jo kolmasti kuulutettu valittunsa, kohtalaisen rikkaan ja kohtalaisen vanhan Kaukolasta kotoisan olevan immen kanssa. Häät piti vietettämän kolmannen kuulutuspäivän jälkeisenä maanantaina ja kaikki oli valmiina juhlaa varten. Sunnuntai-iltana oli Tekola muutamien ystävien kanssa, -- ja ystäviä on kyllä pitojen lähestyessä -- tutkinut hääoluen laatua. Sen jälkeen hän pani maata ja vaipui tavallisuuden mukaan hyvin sikeään uneen. Mutta puoliyön aikaan, luullakseni, hän äkkiä heräsi. Kuinka pimeä lokakuun yö liekkään, luuli hän kuitenkin eroittavansa jonkun, joka seisoi hänen vuoteensa ääressä. Hän tähysteli tuota henkilöä lähemmin ja mikäli hän vaivasi silmiään tätä tarkastaakseen, sikäli se selveni hänen edessään, kunnes hän lopuksi näki hukkuneen vaimonsa, mitä alusta pitäen oli pelännyt, ja minkä lienet jo arvannutkin. "Mutta haahmut tunnetaan heti" huomauttanet ehkä tähän. Tosin useimmiten käy niin, mutta minä en ole syypää siihen, että tämä poikkesi tavallisesta säännöstä. Sitäpaitsi sen pitkät hiukset olivat valuneet alas kaavoille ja tekivät olennon alussa tuntemattomaksi. Vettä valui virtoinaan sekä hiuksista että vaatteista ja näytti miltei tulvallaan peittävän koko huoneen. Vaimo oli vallan samanlainen kuin järven pohjasta ylös vedettäissä, eroa oli vaan se, että hän nyt oli pystyssä ja näytti elävän. Tekolaa pöyristi kun hän näki tämän odottamattoman vieraan, ja kylmä hiki peitti koko hänen ruumiinsa, niin että hänkin nyt näytti vedestä äsken vedetyltä. Mitä sitten tapahtui heidän välillään, en tiedä, mutta seuraavana päivänä, kun häävieraat kokoontuivat, oli sulhanen poissa. Juotiin ja odotettiin, ja odotettiin vieläkin, mutta Tekolaa vaan ei näkynyt. Vanhan tavan mukaan vieraat poistuivat oluen loputtua, toivoen pian taas kokoontuvansa, ellei sulhanen ainaiseksi ollut kadonnut, joka sittemmin näyttäyi olevan sangen luultavaa, kun ei kukaan tiennyt eikä kuullut mitään hänestä. Arvailtiin vallan tyhjentymättömiin, miten hän oli kadonnut, ja moni piti varmana, että paholainen oli hänet vienyt, sillä sentapaiset ihmisryöstöt eivät kuulu siihen aikaan olleen vallan tavattomia. Tämä luulo näyttäyi todeksi seuraavana kesänä, jolloin kylän paimenlapset näkivät pirun ilmielävänä seisovan äsken mainitulla vuorella ja kuulivat sen laulavan ilohymniä hyvin onnistuneesta Tekolalle tekemästään kepposesta. Lapset juoksivat pelästyneinä kotia ja kertoivat asian. Muutamat vanhemmat henkilöt, jotka mielestään olivat kyllin rohkeita katsomaan paholaista kasvoihin, riensivät paikalle. Mutta se, jota he etsivät, oli jo poissa, ja ainoastaan jäljet olivat painuneet vuoreen paimenlasten ainaiseksi kauhuksi, sillä he eivät koskaan uskalla ajaa karjaansa tänne. -- Lopetan juttuni lisäämällä ainoastaan, että tarun mukaan siinä huoneessa, mistä Tekola katosi, joka vuosi sen päivän jälkeisenä yönä kuuluu kauheasti kummitelleen, jonka vuoksi silloinen isäntä katsoi parhaaksi siirtää rakennuksen toiseen paikkaan ja muuttaa tilan nimen, jotta paholainen olisi eksynyt seuraavalla lokakuun-käynnillään.