v. 1822 Lönnrot vietti kotonaan lukemalla etupäässä Homerosta ja

Virgiliusta ylioppilastutkintoon valmistuaksensa. Rehtori Långström antoi hänelle sitten syksyllä päästötodistuksen yliopistoon. Sabelli auttoi rahalainalla, ja eräs tuttava kauppapalvelija Juhana Vilhelm Lucander antoi hänelle matkarahoiksi 40 riksiä sanoen: "Ei sinun tarvitse pelätä että niinä karhuan, maksa milloin voit." Ja tietysti Lönnrot myöhemmin tunnollisesti suorittikin nämä lukuvelat. -- Näin evästettynä Lönnrot vihdoin lähti toivojensa päämaalia yliopistoa kohti, suoritti Turussa ylioppilastutkinnon ja lokakuun 10 p. 1822 piirsi nimensä yliopiston nimikirjaan, mihin Runeberg oli kirjoittanut nimensä saman kuun 3:tena ja Snellman 5:tenä päivänä. -- Kolme köyhää nuorukaista siinä yht'aikaa pyrki tieteen kotiin, ja nämä kolme ne sitten kohosivat kansansa henkisiksi pylväiksi. Kaitselmuksen ohjaus siinäkin oli näkyvissä.

* * * * *

Elias Lönnrot oli siis vihdoin, terästettyään tarmoansa puutteen, kokemuksen ja ahkeran työn kovassa koulussa, päässyt tiedon lähteille, jonne hänen janoova henkensä oli jo lapsesta saakka hartaasti halannut. Hän oli nyt ylioppilas, mitä hän joku vuosi sitten tuskin oli uskaltanut unelmoidakaan. Tieteen avara maailma oli hänelle avoinna. Mutta yhäti sattui esteitä hänen tielleen. Kun Lönnrot hyvänä uusmaalaisena pyrki jäseneksi uusmaalaiseen ylioppilasosakuntaan -- siihen osakuntaan, joka nykyään viettää vuosijuhlansa hänen syntymäpäivänään ja Agricolan kuolinpäivänä -- niin eräs vanhempi pikkusieluinen uusmaalainen, päälle päätteeksi teologi, vastusteli Lönnrotin jäseneksi ottamista, koska muka "kansakunnalle" -- kuten osakuntia siihen aikaan kutsuttiin -- olisi alentavaa ottaa jäseneksi henkilöä, joka aikoinaan oli ollut toisen kansakunnan juoksupoikana. Silloin osakunnan arvoisa inspehtori, professori Törngren, huomautti osakunnalle, kuinka halpoja nekin toimet olivat olleet, joita pyhät apostolit aikoinaan olivat harjoittaneet. Vastustelija sai pitkän nenän, ja Lönnrot otettiin muitta mutkitta osakunnan yhteyteen.

Mutta pahempiakin vastuksia oli nuorella ylioppilaalla edessä. Varattomana hänen täytyi kohta ajatella jotakin toimeentulon keinoa, joka samalla sallisi opintojen jatkamisen. Tavallisin keino siihen aikaan oli kotiopettajan työläs toimi, ja siihen Lönnrotkin pyrki turvautumaan. Sama oli Runebergin ja Snellmaninkin laita. Osakunnan inspehtori oli tällaisessa asiassa paras välittäjä, ja niinpä Lönnrot, huolehtien toimeentulostansa, kääntyi vasta mainitun professori Törngrenin puoleen. Juhana Agapetus Törngren oli etevä kirurgi, lääketieteen professori, hienosti sivistynyt ja suuressa arvossa pidetty mies. Hän aluksi joutui hieman ymmälle nuoren ylioppilaan pyynnöstä, sillä Lönnrotin ylioppilastutkinnossa saavuttamat arvosanat eivät olleet juuri loistavia, mikä tietysti oli ollut luonnollinen seuraus usein keskeytyneistä ja hajanaisista luvuista. Siihen aikaan näet pantiin korkeihin arvolauseihin suuri arvo, eikä inspehtori itsekkään ollut aivan etuluuloton siinä suhteessa. Sentähden Lönnrotin pyyntö saada inspehtorin välityksellä kotiopettajan paikka aluksi tuntui Törngrenistä vaikealta täyttää. Mutta nuoren ylioppilaan suora ja avonainen olemus sekä rehellinen pyrkimys kohta voitti inspehtorin epäilykset; hän toimitti Lönnrotin kesällä 1823 kotiopettajaksi Euraan ja myöhemmin samana vuonna otti hänet omaan kotiinsa samanlaiseen toimeen.

Se oli nuorelle ylioppilaalle vihdoin onnen päivä-paistetta pitkällisten kieltäymysten jälkeen. Hän joutui nyt koko ylioppilasajaksensa varakkaan, sivistyneen ja kunnioitetun perheen yhteyteen, mikä seikka tietysti oli erittäin suuriarvoinen hänen vastaiselle kehitykselleen. Siihen saakka häntä kohtaan oikullinen onnetar hymyili vihdoin suloisesti kovia kokeneelle nuorukaisparalle. Ainakin leipähuolet olivat vihdoin lopussa.

Professori Törngren oli v. 1817 ostanut kuuluisan Kurki-suvun vanhan sukukartanon, Vesilahden Laukon, ja perhe vietti kesälomat, ehkäpä joulutkin rauhallisessa Laukossa. Törngrenin rouva Eeva Agata, Laitilan kirkkoherran Helsingbergin tytär, oli toimelias ja kelpo nainen, joka piti taloudessaan hyvää komentoa. Sivistynyt ja kaikkea hyvää harrastava hän oli kuten miehensäkin, joskin toisinaan kuuluu olleen hieman kiivas ja oikullinen, mihin alituisesta päänkivusta johtunut hermostuminen lienee ollut syynä. Perheen muut jäsenet olivat 11-vuotias poika Juhana, 9-vuotias tytär Eeva ja holhokki, rouvan sukulainen orpopoika Kaarle Vilhelm.

Se oli juuri tämä 6-vuotias orpo Kaarle Vilhelm, joka tuli Törngrenin perheessä nuoren Lönnrotin ainoaksi oppilaaksi. Myöhemmin hän Kaarle Vilhelm Törnegrenin nimellä tuli tunnetuksi kyvykkäänä yliopiston opettajana ja kirjallisesti sivistyneenä miehenä.

Hänen kasvatuksensa oli kokonaan laiminlyöty, niin ettei hän vielä edes osannut selvästi lukea sisältä -- seikka, joka siihen aikaan oli jotenkin tavatonta herrassäädyn lapsiin nähden. Professori Törngreniä rupesi pojan kasvatus huolettamaan, ja niinpä hän otti Lönnrotin pienen Kaarle Vilhelmin opettajaksi.

Alussa Lönnrotin ujo ja kömpelö olemus ei liene oikein miellyttänyt Törngrenin perhettä, mutta kohtapa hän tyynellä, avomielisellä käytöksellään voitti puolelleen kaikkien suosion ja tuli aivan kuin perheen jäseneksi. Talvet vietettiin Turussa, kesät kauniissa Laukossa, ja Lönnrot sai mielin määrin ohjailla kasvattinsa kehitystä. Aluksi nuori oppilas ei näyttänyt juuri opinhaluiselta eikä lahjakkaalta, sillä hän oli hidas ja umpimielinen. Opettajan ensi tehtävä oli siis harrastuksen ja toiminta-halun herättäminen. Kun hän itse oli luonteeltaan iloisa sekä samalla kokemuksestaan hyvin tunsi lasten luonteen ja taipumukset, niin hän ensin koetti kääntää oppilaansa harrastusta leikkeihin ja lasten askareihin. Mutta siinä hän ei onnistunut. Silloin hän, opittuaan tarkemmin tuntemaan pojan luonteen, rupesi elähyttämään tämän mielikuvitusta, ja se koe onnistui paremmin. Niinpä hän kerran juhlallisesti nimitti seitsenvuotiaan oppilaansa lähellä Laukkoa olevan Sammassaaren itsevaltiaaksi kuninkaaksi. Mutta nuoren kuninkaan mieli teki niin kovasti Lönnrotin taidokkaasti valmistamaa jousta, että hän ilomielin vaihtoi osan kuningaskuntaansa jouseen. Asiasta laadittiin virallisesti oikein kirjallinen kontrahti, joka vieläkin on tallella. Siinä "Kaarle Vilhelm, Sammassaaren kuningas", 15 p. syysk. 1824 luovuttaa osan valtakuntaansa, Kertunsaaren, ylioppilas Elias Lönnrotille ja tämän jälkeläisille liipasimella varustettua jousta ynnä siihen kuuluvaa 2 nuolta vastaan. Lönnrot sai tuttavilta tovereilta tämän kuninkaallisen teon johdosta nimen "Kertunsaaren herttua", mutta arvonimi ei ollut sen kantajalle mieleen ja pianpa se unohtuikin.

Alkuun päästyä pieni kuningas nopeasti kehittyi taidoissa ja tiedoissa ja kiintyi lujasti opettajaansa, jolle pojan edistys tietysti oli suurena ilon ja tyytyväisyyden aiheena. Noin viisi vuotta Lönnrot opetti "Sammassaaren kuningasta" aina Turun paloon ja yliopiston Helsinkiin muuttoon saakka. Silloin Kaarle Vilhelm sai toisen opettajan, kun Lönnrot, tultuaan filos. kandidaatiksi, lähti runonkeruumatkoilleen ja ryhtyi harjoittamaan ahkeria lääketieteellisiä opinnoita. Jo parin vuoden päästä, v. 1830, Lönnrotin entinen oppilas suoritti ylioppilastutkinnon ainoasti 13 1/2 vuoden iässä.

Kotiopettajan toimensa ohella Lönnrot itse opiskeli filosofian kandidaattitutkintoa varten. Jo koulupoikana ollessaan hän oli sanonut eräälle sammattilaiselle isännälle, joka Turkuun mennessä otti hänet rattaillensa ja käski messuamaan, ettei hänestä pappia tulisi. Eikä hän yliopistossa kääntynytkään hengelliselle alalle, kuten rahvaan lapset siihen aikaan tavallisesti tekivät. Muuten tiedot Lönnrotin yliopistollisista luvuista ja suhteista ovat varsin niukat. Pieni yliopistollinen stipendi hänellä näkyy olleen