Part 8

Vaikkakin tuo fatalistinen usko myös islamin mukana, joka sen omaksui, on saattanut levitä kaikkialle, missä tämä uskonto on saavuttanut tunnustajia ja siis turkkilais-tatarilaistenkin kansojen keskuuteen, on kuitenkin ilmeistä, että se jo paljoa aikaisemmin on juurtunut keski-Aasian kansain katsantokantaan. Huomattava on näet, että nuo 'jumalan pojat' esiintyvät jo pakanoiden uskomuksissa, vieläpä maailmanpatsaaseen kuvattuina. Siperian läntisten tatariheimojen Kudai nimiset jumalat ovat nähtävästi saapuneet Persiasta käsin, kuten niiden nimikin, joka on persialainen lainasana (pers. hudai = jumala), osoittaa. Omakielisellä nimellä sanotut tatarit nimittävät niitä 'säätäjiksi' (tsajan < tsaja = säätää, määrätä).

Tätä laajaa vertailuainehistoa silmällä pitäen ja varsinkin huomioon ottamalla indo-iranilaiselta taholta yleensä turkkilais-tatarilaisille tulleet voimakkaat kulttuurivirtaukset emme siis voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että sekä intialaisten taivaallisen järjestyksen kaitsijat, Adityat, että iranilaisten Amesha-spentat, jotka lukumääränsä ja toimintansa puolesta vastaavat turkkilais-tatarilaisten taivaan eri kerroksissa ruhtinoivia 'jumalan poikia' tai 'taivaan tulkkeja' ja 'vartioita', ovat alkuaan samoja olentoja ja siis pohjaltaan babylonilaisia planettijumalia. Samoin kuin indo-iranilaisten jumalasarjan etunenässä tavallisesti mainitaan yksi muita mahtavampana, samoin turkinsukuisilla kansoilla ja jugralaisilla itse Taivaan jumala tavallisesti on ylin kohtalon määrääjä. Vaikkakin mongolit uskovat, että sallimus (dzajaga) on ainoastaan persoonaton maailmanjärjestys, puhuvat he toisinaan myös sitä ohjaavasta 'säätäjästä' (Dzajagatsi < dzaja 'säätää, määrätä, käskeä'), joka heidän käsityksensä mukaan on itse "ikuinen, sininen taivas" jumaloituna. Orkhonin kivikirjoituksessa, jossa sodan onnistumisen kuvitellaan taivaasta riippuvan, näyttää tuo säätämistä merkitsevä sana saavan myös merkityksen 'komentaa': "taivas komensi joukkojamme sodassa ja me voitimme".

Mongolien Dzajagatsia vastaa altailaisten Jajutsi; toinenkin samaa merkitsevä jumalannimi on tatarien Bujuruktsi, mikä on lainautunut jugralaisillekin (ostj. Pairekse), vogulit liittävät sen Jumalansa omakieliseen nimeen: Num-torem-paireks. Viimeksimainittua sanajuurta on vielä tsheremissien Puirso.

Kaikki nämä 'säätäjät', missä ne tapaammekin, ovat sallimuksen ja samalla syntymisen jumalia. Toisin paikoin uskotaan, että jokaisella ihmisellä on oma tällainen haltiansa, joka syntymästä asti seuraa ihmisen elämää määräten hänen onnensa. Tämä usko muistuttaa ennenmainittua käsitystä kunkin ihmisen taivaalla olevasta tähdestä ja on todennäköisesti juuri siitä johtunut.

Vielä mainitsematta on muuan jumaluusolento, joka turkkilais-tatarilaisten kansain välityksellä on saapunut kaukaisille ostjakkimaille. Tällä on aivan erikoinen tehtävä, kuten hänen nimensäkin 'Kirjoittajamies' osoittaa. Demjankalla häntä pidetään Taivaanjumalan "ensimäisenä apulaisena" ja uskotaan, että hän asuu taivaassa vähää alempana kuin itse Ylijumala. Hänen tehtävänsä sanotaan olevan Ylijumalan "sanelun mukaan kirjoittaa kohtalojenkirjaan, kauanko ja millaisissa oloissa ihminen saa elää maan päällä". Kun ihminen kuolee, on ostjakeilla tapana lausua: "Hänen Kirjoittajamiehen kirjoittamat päivänsä ovat loppuneet." Muilla ostjakkialueilla ei tämän nimistä jumalaa tunneta ja senvuoksi Karjalainen olettaa, että hän on myöhäsyntyinen ja itse Taivaanjumalasta lähtöisin, vain eräästä tämän määreestä kehittynyt olento, sillä hänen Tsingalasta saamansa selityksen mukaan on nimitys 'Elin-iän kirjoittava, elinkauden kirjoittava mies' itse Ylijumalan määrenimi. Tuskin tämä olettamus kuitenkaan on oikea, sillä paitsi kohtalojen kirjoittajana esiintyy tämä haltia myös Taivaanjumalan käskyjen kuljettajana. Irtyshin ostjakit nimittävät häntä tatareilta lainatulla nimellä Pairekse ja uskovat, että hänen tehtävänään on käydä taivaan lähettinä tiedusteluretkillä maan päällä, samalla on hänen kirjoitettava kohtalojen kirjaan jokaisen syntyvän ihmisen elinaika ja elämänlaatu. Ylijumalan lähettiläänä ja tiedustajana on hän saanut määrenimen 'monien maiden mies, kulkeva mies'. Ostjakkien käsityksen mukaan hän tekee matkansa usein jonkin eläimen hahmoisena, joskus kulkien hanhena. Tällaisena hän muistuttaa ennenmainittua Jumalan nuorinta poikaa, 'Maailmaa-katsovaa-miestä' eli Ort-ikia, joka vaeltaa hanhena tai "istuutuen hanhen siiville lähtee haluamaansa paikkaan" ja jota saduissa sanotaankin 'hanhi-haltiaksi'. Lisäksi puhutaan tämän siivellisestä ratsusta, jolla hän Taivaanjumalan ja ihmisten välittäjänä kiitää ilmojen teitä ja jonka "toisesta sieraimesta käy tuli, toisesta savu". Miten paljon näihin nimiin onkin sekaantunut kaikenlaisia taruja, on todennäköistä, ettei tämä Jumalan lähetti 'monien maiden mies, kulkeva mies' ole ostjakeilla omaperäinen. Vielä vähemmin on kirjoittava jumala voinut syntyä kansan keskuudessa, joka itse ei koskaan ole omannut kirjoitustaitoa.

Saman olennon ovat tunteneet myös Volgalla asuvat tshuvassit uskoessaan, että kohtalon jumala Käbä ('kohtalo') lähettää maan päälle lapsen syntyessä Püleh nimisen olennon, joka säätää lapsen elämänvaiheet sekä kirjoittaa muistiin tämän nimen. Tehtävänsä toimitettuaan haltia palaa jälleen taivaaseen ja esittää asian kohtalonjumalalle. Mahdollisesti sama haltia on tsheremissien "Jumalan esittelijä", jolle Taivaanjumalalle uhrattaessa toimitetaan erikoinen uhri, jotta hän esittäisi tälle tsheremissikansan huolet. Votjakeillakin on hevosuhrin ohella tapana teurastaa hanhi enää tietämättä, mille haltialle se toimitetaan, he huomauttavat vain, että hanhi saattaa uhrihevosen taivaaseen.

Etsiessämme tämän kirjoitustaitoisen jumalan syntyperää kääntyy katseemme jälleen Kaksoisvirranmaahan, jossa kirjoitustaito ennenkuin missään muualla Aasiassa on ollut tunnettu. Tänne on meidät jo ennen johtanut tuon ennakolta määrätyn kohtalon usko ja täällä me kuulemme jo ammoin puhuttavan myös kohtalontauluista ja elämänkirjasta. Ostjakkien Kirjoittajamiestä täysin vastaava jumala onkin ollut jo muinaisilla babylonilaisilla, jotka tätä jumalien kirjuria nimittivät Nabuksi. Kohtalojenkirjan kirjoittajana hän kuvataan kynäntapainen kädessään ja itse kirjoitustaitoa sanotaan "Nabun viisaudeksi". Kiertotähden parvessa hän esiintyy Merkuriuksena. Saman olennon me tapaamme vielä toisestakin muinaisesta kirjoitustaidon maasta Egyptistä, jossa babylonilaisten jumalienkirjuria vastaa Thout. Tämä ibispäinen jumala kuvataan usein, kuten Nabukin, taulu ja kirjoitusvälineet kädessään. Kun muinais-egyptiläiset kuvittelivat maailman- ja elämänpuuta myös kohtalon puuksi, näemme tämän jumaluusolennon joskus puun juurella asuvan kohtalon jumalattaren ja erään toisen haltian kanssa kirjoittamassa ihmisten, varsinkin kuninkaiden kohtaloja tuon taivaallisen puun lehtiin. Nuo taivaalliseen puuhun piirretyt merkit eivät kuitenkaan ole muuta kuin mitä on "tähtiin kirjoitettu", sillä egyptiläistenkin usko ihmisten ennakolta määrättyyn kohtaloon on, jollei se ole suorastaan babylonilaista lainaa tai yhteistyön tulos, ainakin samasta käsityspiiristä lähtenyt.

Milloin elämänpuuhun, milloin kultaiseen kirjaan ihmisten vaiheita kirjoittamassa olemme jo aikaisemmin nähneet "jumalanpoikien äidin", joka kaikkeuden keskuksessa, elämänpuun ääressä ruhtinoivana jumalattarena, kaiken synnyttäjänä ja elättäjänä samalla on kohonnut elämänlangan laatijaksi ja kohtalojen säätäjäksi.