Part 7

Tästä katsantokannasta jyrkästi poikkeava on tuo lohduton oppi kaikkea hallitsevasta, ennakolta määrätystä kohtalosta, jonka alaiseksi jokainen kuolevainen jo syntymässään on tuomittu. Miten ristiriitainen tämä ankara oppi onkaan tuon alkukantaisen animistisen käsityksen kanssa, ilmenee siitäkin, että se, mikäli siitä tehdään oikeat johtopäätökset, tykkänään syrjäyttää uskon jumalien apuun ja sen mukana rukoukset ja uhrit. Eivät mitkään ihmisen mielenlaadun ilmaukset, eivät katumukset, eivätkä parannukset ylety koneellisesti toimivan kohtalon korviin. Se ei tunne mitään armoa, se vaatii täydellistä alistumista, mikä puolestaan on omiansa herättämään tämän uskon omaksujissa joko huoletonta leväperäisyyttä, koska kaikki, mikä tapahtuu, tapahtuu ihmisen tahdosta ja ponnistuksista huolimatta, tai uhkamielisyyttä ja kuoleman halveksimista, koska kunkin on kuoltava jo ennakolta määrättynä hetkenä. Mutta samalla on tämä omituinen oppi herättänyt ihmisissä entistä kiihkeämmän kaipuun päästä jollakin tavalla kohottamaan tulevaisuuden esirippua, se on sitä viekottelevampaa, kun kaikki ihmisen vaiheet aina elämäniltaan asti ovat tarkoin säädetyt. Monenlaiset tiedustamistavat ja arpomisvälineet, jotka ovat kulkeneet kohtalouskon kintereillä, saavatkin nyt sananvuoron ja elävät sitkeästi vielä senkin jälkeen, kun muut vanhat pakanalliset uskomukset ja tavat ovat alkaneet häipyä unhoon.

Mutta jos siis kuvittelu ihmisen ennakolta määrätystä kohtalosta ei sovellu luonnonkansojen maailmankatsomukseen, on meidän sen alkuperää etsiessämme suunnattava katseemme jo jonkun verran korkeammalla sivistystasolla eläneiden kansojen uskomuksiin.

Fatalismi, joksi tätä katsantokantaa nimitämme, johtuu latinalaisesta _fatum_ sanasta, jota vastaa muinaiskreikkalaisten _moira_ ja merkitsee peruuttamattomasti määrättyä kohtaloa. Homeroksen runoissa moira, josta myöhemmin kehittyy sallimuksen jumalatar, esiintyy vielä etupäässä vain personattomana, kaikkien kohtalot syntymästä kuolemaan saakka säätävänä valtana. Vaikkakin taivaanjumala Zeus on läheisessä suhteessa moiraan, ompa häntä palvottu kohtalon säätäjänäkin (_Zeus moiragetes_) ei hänen kuitenkaan, puhumattakaan muista jumalista, ole uskottu voivan vähimmässäkään määrin muuttaa sitä, mikä on ennakolta säädetty. Varsin opettava tässä suhteessa on Ilias runoelman 16 luku, jossa kerrotaan, että Zeus oli halukas pelastamaan Sarpedon nimisen sankarin hengen aikoen temmata hänet elävänä toivottoman taistelun tuoksinasta, mutta kun Hera huomautti hänelle, että hän yhdessä kohdin sallimusta vastaan rikkomalla saattaisi koko maailmanjärjestyksen horjumaan, oli ylijumalan pakko alistua. Tällainen jo Homeroksella esiintyvä käsitys yhtenäisestä, lainalaisesta, kaikki piiriinsä sulkevasta maailmanjärjestyksestä ei voi olla huomiota herättämättä.

Vähitellen on tämä katsantokanta levinnyt laajalle Europan eri kansojen keskuuteen. Maanosassamme, missä fatalismi jonkun verran uudessa muodossa vielä keskiajalla pääsee oppineidenkin kannattamana kaikkialla valtaan, on sanotun uskon varhaisinta kehitystä sekä sen leviämistä kansalta toiselle varsin vaikea seurata. Toisin on laita Aasian kansojen keskuudessa, missä uskotaan, että _ennakolta määrätty kohtalo aina on taivaasta tai taivaallisista haltioista riippuva_.

Niinkin kaukana pohjois-Siperiassa kuin suomensukuisten ostjakkien keskuudessa tunnetaan tämä usko. Kuvatessaan Irtyshin ostjakkien Taivaanjumalaa, huomauttaa Karjalainen, että hänellä "nykyään katsotaan olevan suurin valta ihmisten kohtaloiden määräämisessä". "Hän voi säätää elämän onnistumisen määrän, antaa terveyttä, antaa lapsia ja hänen kädessään on ihmisen elämän pituus. Kun lapsi syntyy, sanelee hän apulaisilleen _kohtalonkirjaan_ kirjoitettavaksi, montako vuotta uuden tulokkaan on sallittu viettää maallista elämää, vieläpä senkin, onko syntyneen elämä muodostuva suurin piirtein onnekkaaksi vai onnettomaksi."

Näin kehittynyt käsitys taivaanjumaluudesta ei kuitenkaan ole Aasian pohjoisimmilla kansoilla yleinen. "Ainoastaan vaistomaisesti", sanoo Donner, "tuntevat samojedit, että korkein olento hallitsee maailmaa". Useimmiten hän ei ole muuta kuin abstraktinen käsite, joka melkein sulautuu taivaan käsitteeseen ja on samaa merkitsevä kuin se, niin ettei oikein saa selville kumpi näistä käsitteistä on alkuperäinen. Hän on niin tuntematon ja hän elää niin kaukana, että on turha hänen puoleensa rukouksilla kääntyä tai häntä uhreilla lepyttää, ja ainoastaan poikkeustapauksissa shamani häneltä neuvoa kysyy. Hänestä niinkuin taivaastakin samojedeilla on sangen hämärä käsitys, jotavastoin heillä luonnonkansoille hyvin ominaisella tavalla on mitä tarkimmat tiedot manalasta ja siellä asuvista hengistä.

Samaten ei pohjois-Siperian muillakaan kansoilla ole mitään vakiintunutta uskoa Taivaanjumalan eli, kuten ne häntä nimittävät, Taivaan kohtaloita säätävään toimintaan. Jenisei-ostjakkien ja tungusien taivaanjumaluus käsitetään niin itsekseen olevaksi ja maan päällisestä elämästä välinpitämättömäksi, ettei häntä koskaan ole syytä pelätä. Jakuttien taivaanjumaluudesta sanotaan nimenomaan, ettei hän sekaannu maailmanmenoon eikä ihmisten kohtaloihin. Muuan taru kertoo Jumalan lausuneen ihmisistä: "käskiessäni heidät alas maan päälle en sanonut heille: tulkaa takaisin! Jos he lisääntyvät, lisääntykööt, jos kuolevat, kuolkoot!" Näyttää kuitenkin siltä kuin jakuteilla toisin paikoin olisi tästä eriäviäkin käsityksiä.

Mutta kysymyksessä oleva käsityskanta vakiintuu siirtyessämme keski-Aasiaan. Varsinkin mongolien maailmankatsomuksessa on sallimususkolla jo varsin silmäänpistävä osa. He puhuvat usein taivaan, 'sallimuksesta' (dzajaga) tarkoittaen sillä jonkinlaista korkeinta maailmanjärjestystä, jota ei kukaan kuolevainen voi muuttaa tai vastustaa. Sanang-Setsen'in kronikassa sanotaan, että Tshingiskan, tuo "leijona ihmisten keskuudessa" ilmaantui maan päälle, "sinisen, ikuisen taivaan sallimuksesta". Mutta eivät ainoastaan hallitsijat ja ruhtinaat, jotka erikoisemmassa mielessä ovat "taivaan poikia", vaan myös tavalliset kuolevaiset syntyvät maailmaan saman sallimuksen määrääminä. Sanalla sanoen, kaikki, mikä tapahtuu, on ennakolta määrätty ja kutoutuu vastustamattomasti koko maailmaa hallitsevan, taivaallisen lainalaisuuden piiriin. Tähän oli mongoliruhtinailla tapana vedota, sillä säädöksiään julkaistessaan he liittivät niihin valtuuksinaan sanat: "ikuisen taivaan sallimuksesta", aivan kuin kristityt hallitsijat ovat esiintyneet itsevaltiaina "Jumalan armosta".

Mongolien 'sallimusta' vastaa kiinalaisten tien-shing ('taivaan määräys'). Samoinkuin edelliset näkevät jälkimäisetkin taivaan horjumattomassa lainalaisuudessa kaiken maallisenkin järjestyksen esikuvan, vieläpä uskovat, että maanpäällinen elämä on jollakin salaperäisellä tavalla taivaasta riippuvainen.

Siirtyessämme indo-iranilaisten kansojen keskuuteen kohtaa meitä sielläkin sama usko. Veda-runoudessa tätä ihmeellistä horjumatonta luonnonjärjestystä nimitetään _rita_. Se kaitsee vuodenaikojen vaihteluja, kutsuu aamulla auringon esiin, määrää virtojen kulun ja säätää ihmisten elämänjuoksun. Rigvedassa tämä rita samoinkuin Homeroksen moira edustaa vain personatonta lainalaisuutta, mutta sen vastine iranilaisten pyhässä kirjassa, Avestassa, jossa sen nimenä on _asha_, on se jo kehittynyt personalliseksi olennoksi saaden osakseen rukouksia ja palvomista. Näiden kansojen erikoistutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että tämä verrattain korkeata sivistyksellistä kehitystä osoittava käsitys lakiperäisestä maailmanjärjestyksestä palautuu jo indo-iranilaiseen aikaan.

Hyvin mielenkiintoinen piirre Veda-runouden uskomuksissa on se, että ritan johtajina tai vartioina esiintyy muuan jumalasarja, johon alunpitäen on kuulunut seitsemän olentoa, Adityat. Näilläkin on vastineensa iranilaisten taholla, Amesha-spentat, jotka samoinkuin edelliset muodostavat seitsikon. Mitä nämä jumalat, joista ei ole olemassa myyttejä, alkuaan ovat olleet, ei käy ilmi niitä koskevista lähteistä. Edellämainitun sarjan ensi sijalla mainitaan usein taivaan jumala Varuna, myös tämän rinnalla Mitra, joita yksinäänkin usein nimitetään 'ritan vartioiksi', mutta paitsi noita kahta pääjumalaa ovat sarjan muut olennot, joille annetaan sellaisia epämääräisiä nimityksiä kuin Bhaga ('onni, rikkaus'), Amsa ('osa') ja Daksha ('kunto'), perin hämäriä. Yhtä epätietoisiksi mainittujen jumalien alkuperästä jättävät meidät iranilaisten vastaavien olentojen luettelossa nimet 'Terveys', 'Kuolemattomuus', 'Hyvä ajatus' y.m., kuitenkin sarjan johtajana täälläkin on taivaan ylijumala, Ahura.

Se seikka, että nämä olennot suurimmalta osaltaan eivät näytä olevan muuta kuin paljaita nimiä, on omiansa yhä enemmän kiinnittämään huomiotamme itse jumalien _lukuun_, mikä useampien tutkijoiden mukaan edustaa yhtä vanhaa käsityskantaa kuin itse rita eli asha, johon ne ovat mitä läheisimmässä suhteessa. Oldenberg näkee tässä jumalasarjassa vierailta saadun kuvitelman ja olettaa, että siinä piilee babylonilaisten seitsemän planettijumalaa. Schroeder asettuu kuitenkin hiljattain ilmestyneessä teoksessaan vastustamaan tätä oletusta, mikä hänen mielestään on ylen heikosti perusteltu, "Oldenbergin todistusainehisto kun on kauttaaltaan riittämätön". Schroederin mukaan voi korkeintaan seitsenluku olla Babyloniasta peräisin, mutta itse haltiat ovat omaperäisiä ja vaikkakin ne ovat "taivaallisia valojumalia, eivät ne silti ole minkään valoilmiön tai tähden edustajia". Ne ovat ainoastaan "ikuisen, horjumattoman sekä fyysillisen että siveellisen maailmanjärjestyksen luojia, ohjaajia ja vartioita". Ne ovat "hyviä, ystävällisiä, synnittömiä jumalia", jotka eivät tunne "oikkuja, päähänpistoja eikä paheita, kuten muut jumalat". Vielä hän olettaa, että vähemmät näistä ovat ikäänkuin itsestään syntyneet sarjan etunenässä esiintyvän Ylijumalan ympärille "edustaen melkein vain hänen erikoisnimiään".

Tätä ongelmaa emme näin ollen näytä voivan ratkaista yksinomaan indo-iranilaiselta pohjalta lähtien. Onneksi tarjoavat indo-iranilaisten naapuruudessa eläneet kansat meille runsaasti asiaa valaisevaa vertailuainehistoa, jonka perustalla ensiksi ryhdymme tarkastamaan noiden seitsemän jumalan alkuperää ja sen jälkeen niiden suhdetta maailmanjärjestykseen.

Seitsenlukuinen jumalaparvi on hyvin yleinen keski- ja pohjois-Aasiassa. Sellaisen tuntevat kirgisit ja läntiset tatariheimot uskoen näiden jumalien asuvan taivaassa. Altain, tatarien tarustossa puhutaan seitsemästä Kudai ('jumala') nimisestä olennosta, jotka sijoitetaan taivaan kolmannessa kerroksessa olevalle Sürö ('majesteetti')-vuorelle. Jakutit nimittävät tätä seitsemän jumalan parvea, jonka he sanovat muodostavan ylijumalan Ai-tojonin ('Luojaherran') seurueen Sättä-kürö-dzüsägäi-ai (sättä = 7); näiden uskotaan olevan hevosten suojelushaltioita ja niille uhrataan kevätjuhlissa kaatamalla kumissia tuleen. Toisin paikoin näitä ryhmähaltioita sanotaan "Ylijumalan pojiksi". Eräät Altain heimot osaavat luetella Ulgenin "seitsemän pojan" nimetkin: Jashigan, Ivarshit, Bakhtagan, Kara, Kushkan, Kanym ja Jaik. Näihin nimiin ei kuitenkaan voi paljoakaan perustaa, ne kun eri seuduilla suuresti vaihtelevat. Yhtä hämäriä kuin nämä nimitykset ovat tähän jumalasarjaan kuuluvien olentojen toimialat. Lebed-tatarien vastaavassa luettelossa Kanym esiintyy Ulgenin puolisona. Kara ('musta'), myös Kara-kan on viimeksimainittujen tiedonannon mukaan luopunut isästään ja valinnut taivaan valoisien asuntojen asemasta manalan pimeiköt omakseen. Jaik eli Jaik-kan on jonkinlainen vedenpaisumuksen ruhtinas, Nooan tapainen; sille uhrataan keväisin valkoinen lammas korkealla vuorella, myös shamanimenojen aikana rukoillaan häntä, jotta hän johdattaisi tietäjän Ulgenin luo. Sitäpaitsi hänet kutsutaan asunnonpuhdistajaisiin, mitkä toimitetaan 40:tenä päivänä kuoleman jälkeen. Hän on näet tällöin kodistaan eroavien, Tuonelaan poistuvien sielujen saattomies.

Nimiä ovat taivaan jumalan seitsemälle "pojalle" keksineet myös vogulit ja ostjakit, vaikka ne enimmäkseen ovat omien maanpäällisten aluehaltiain nimityksiä. Vogulien "jumalanpoikien" luetteloon sisältyy Gondattin mukaan seuraavat haltiat: Pelymin jumala, Obinlatvan jumala, Pyhä Uralin ukko, Autjoen ruhtinas, Pikku-Obin jumala, Sosvan-keskuksen jumala ja 'Maailmaa-katsova-mies'. Munkácsin Sygvalta saamissa tiedoissa luetellaan: Pelymin jumala, Tek-kylän ukko, Lozvaveden pyhä ruhtinas, Sosvan keskuksen jumala, Pikku-Obin jumala, Lopmuskylän ukko ja 'Maailmaa-katsova-mies'. Vertailun vuoksi mainittakoon vielä seuraava Tremjuganin ostjakkien luettelo: Kin-lungk ('taudin haltia') 'Metsäneläimiä-jakava-mies', Nälkähaltia, Obin ukko, Mosemin ukko, Kuullos-ojelmuksen ukko ja taivaanjumalan "nuorin poika" Kan-iki ('ruhtinas-ukko'). Taivaassa asuva haltia on tässä ostjakkien luettelossa ainakin 'Metsäneläimiä-jakava-mies', jolta rukoillaan metsänriistaa, ja jolle, kuten taivaallisille haltioille ainakin, on uhrattava valkea uhriteuras. Enimmän huomiota herättää kuitenkin jumalan "nuorin poika" ja äiti jumalattaren lempilapsi, vogulien 'Maailmaa-katsova mies', joka on sama olento kuin ostjakkien Kan-iki. Viimeksimainittu, johon liittyy mitä erilaisimpia taruja, ei varmaankaan ole alkuaan jugralaisten jumala.

Oikeastaan emme siis ole vielä päässeet sen pitemmälle kuin että _seitsenlukuinen_ jumalasarja, jonka yksityiset jäsenet ovat hämärän peitossa, on monella taholla tullut todetuksi.

Enemmän valoa näiden alkuperään luo Vasjuganin ostjakkien taivaankuva, jonka shamanit "sielunsa silmillä" ovat itse nähneet ja jota he matkalauluissaan selostavat. Niiden mukaan on taivas seitsenkerroksinen, joista ylimmässä asuu itse ylijumala, Num-torem ja alemmissa hänen poikansa. Näitä taivaankerrosten asukkaita nimitetään myös tatareilta lainatuilla nimillä torem-talmas ('taivaan tulkki', talmas tat. tolmats) tai torem karevel ('taivaan vartia', karevel tat. karavel). Kunkin yksityisen tulkin nimeä ei kansa tunne eikä niiden toimistakaan kyetä selkoa tekemään, mutta niiden uskotaan asuvan _yksi kussakin taivaankerroksessa_. Karjalainen sanoo ostjakkien nimittävän niitä vain kunkin saaman uhrin mukaisesti, 1. 'Nuoli-uhrinen-torem' saa minne tahansa ilmaan ammutun nuolen, 2. 'Vaatteus-uhrinen-torem' valkeasta mitkalista tehdyn kauhtanan, joka metsälle mentäessä ripustetaan johonkin erämetsän koivuun, 3. 'Sopuli-uhrinen-torem', sopulinnahkan, jota säilytetään metsäretkelle mukaanotettavassa laatikossa, 4. 'Kuppi-uhrinen-torem', sen kunniaksi säilytetään tinakuppi talousaitassa, 5. 'Sarvipeura-uhrinen-torem', sille ripustetaan erämetsän koivuun kaadetun peuran nahka sarvineen ja kavioilleen. Tämän haltian uskotaan laskevan metsänriistaa ja veden viljaa maahan ihmisten saatavaksi ja on sama olento kuin ennenmainittu 'Metsäneläimiä-jakava-mies'. 6:tena mainitaan venäläinen pyhimys Nikolai-Ihmeidentekijä, Mikola-torem, vesillä kulkijain suojeluspyhä, jolle ostjakit ripustavat uhriksi näädännahkan talousaittaansa.

Kuten Karjalainen huomauttaa, ei tämä karevel-laitos ole ostjakeilla kotoperäinen, vaan heille saapunut lähinnä tatareilta. Ikävä kyllä, ei meillä ole riittävästi tietoja sen tatariheimon pakanuuden aikaisista uskomuksista, joka maantieteellisesti on ollut ugrilaisia lähinnä ja jolta nämä ovat omaksuneet paljon mielenkiintoista kulttuuriperintöä, mutta etäämpänä elävillä vielä esi-isiensä uskon säilyttäneillä heimoilla me tapaamme ostjakkien karevel-laitosta vastaavan kuvittelun, mikä ilmenee siinä, että ylijumalan "pojat" sijoitetaan kukin erikseen toinen toistaan ylempänä olevaan taivaankerrokseen. Radloff kertoo matkoillaan saaneensa lebed-tatareilta seuraavan näiden taivasta valaisevan selostuksen: "Alkuisä, joka on kaikki luonut, on Kudai Bai-Ylgön; tällä on neljä poikaa: Pyrshak-kan, Tös-kan, Kara-kan ja Suilap. Suilapin poika on Sary-kan, Pyrshak-kanin poika on Kyrgys-kan, sikäläisten tatarien suojelushaltia. Kaikki nämä jumalat Kara-kania lukuunottamatta tuottavat ihmisille onnea. Ne antavat hänelle ruokaa ravinnoksi ja suojelevat häntä vaaroista. Ylimmälle jumalalle, Ylgönille, uhrataan valkoisia hevosia, Pyrshakille ja hänen jälkeläiselleen ruskeita; kaikille jumalille uhrataan sitäpaitsi pellon hedelmiä. Jumalat asuvat taivaassa, joka sikäläisten tatarien käsityksen mukaan sisältää seitsemän kerrosta. Ylimmässä asuu Ylgön ja hänen puolisonsa Kanym, toisessa Pyrshak-kan, kolmannessa Tös-kan, neljännessä Kyrgys-kan, viidennessä Suilap, kuudennessa Sary-kan ja seitsemännessä lähetit, joita jumalat lähettävät ihmisten luo. Kara-kanin ('mustan ruhtinaan') sanotaan luopuneen isästään ja siirtyneen taivaan valoisista asunnoista maan alla oleviin pimeikköihin."

Ymmärrettävää on, ettei tällainen taivaallinen järjestys ole turkkilais-tatarilaisten kansain keksintöä, vaan heillekin muualta vaeltanut. Senvuoksi onkin noiden yksityisten jumalien merkitys itse kansalle perin epäselvä samoinkuin itse seitsensarjan synty. Tutkijalta nuo seitsenkerroksisen taivaan eri kerroksissa ruhtinoivat jumalat eivät kuitenkaan voi alkuperäistä olemustaan salata, ne kun niin ilmeisesti viittaavat babylonilaisten _planettijumaliiu_, jotka jo kaukaisessa kotimaassaan hallitsivat seitsemää toinen toistaan ylempänä olevaa tähtikehää.

Eräässä toisessa Radloffin muistiinpanemassa kuvauksessa, jossa tosin puhutaan 17:sta taivaankerroksesta, mikä kuitenkin on aivan tilapäinen, erään Altain heimon keskuudessa tavattava muodostus, mainitaan, että aurinko asuu seitsemännessä ja kuu kuudennessa kerroksessa. Tämän mukaan siis aurinko ja kuu hallitsevat kahta päällekkäistä tähtikehää. Seitsemännessä eli samassa kerroksessa kuin aurinko asuu lisäksi muuan kaikkitietävä Mergen-tengere ('tarkka-ampuja-jumala'), joka palauttaa mieleemme ostjakkien Nuoli-uhrisen-toremin. Uskaltaisimmeko ajatella tämän jumalan kuvastavan muinaisbabylonilaisten jousella ampuvaa auringonjumalaa?

Yhdeksännen taivaankerroksen haltiana Radloff mainitsee Kysagan-tengeren. Mongolien vastaava Kisagan-tengri oli sodanjumala, jonka uskottiin suojelevan sotajoukkoa, ohjaavan sitä vaarallisissa ja vaikeakulkuisissa paikoissa sekä tuottavan sille voiton kukistamalla viholliset. Viidennessä kerroksessa asuu Kudai Jajutsi (J = säätäjä, luoja). Jos nämäkin, kuten näyttää alkuaan ovat tähtijumalia, on edellisen vastine babylonilaisten Nergal (Mars). Taivaan ylempien kerrosten haltioista mainitaan ainoastaan Kaira-kan ('armollinen kaani') ja Bai-Ulgön ('suuri-rikas'), joista edellinen sijoitetaan 17:nteen ja jälkimäinen 16:nteen kerrokseen; tavallisen käsityksen mukaan nämä kuitenkin ovat vain saman Ylijumalan eri nimiä. Erikoisemman huomion saa osakseen edellisissä luetteloissa esiintynyt "musta" taivaasta manalaan laskeutunut Kara eli Kara-kan, joka epäilemättä on tähtijumala; mustan värinsä ja muunkin puolesta se vastaa Saturnusta, jota muinaisbabylonilaiset sanoivat "mustaksi tähdeksi".

Tuon alkuperäisemmän jumalaseitsikon sijalla esiintyy toisin paikoin myös yhdeksän Jumalan "poikaa" tai "palvelijaa". Niinpä mongolien taruissa kohtaamme usein "yhdeksän tengeriä, suojelijaa ja veljestä", jota mainintaa niistä käytetään. Burjatit tietävät luetella Ylijumalan "yhdeksän pojan" nimet. Nämä ovat kuitenkin peräti teennäisiä, sitäpaitsi mainitaan eri alueilla aivan eri nimiä. Epäilemättä näihinkin "yhdeksään poikaan" tai "veljeen" ovat alkuaan sisältyneet nuo planettijumalat, jotka ovat antaneet viikonpäiville nimensä, vaikka niiden lisäksi vielä on tullut uusia samalla kun taivaan seitsemästä kerroksesta on kasvanut yhdeksän. Banzarov sanookin mongolien jumaloineen "yhdeksää suurta tähteä, jotka vastasivat yhdeksää tengeriä". Yhdeksänjumalainen sarja ei kuitenkaan ole ollut yhtä yleinen Aasiassa kuin tuo seitsenlukuinen, joka on itä-Aasiassakin tunnettu. Jo vanhoina aikoina ovat näet kiinalaisetkin palvoneet taivaan "seitsemää valtiasta" eli "johtajaa", joilla heidän sanotaan tarkoittaneen aurinkoa, kuuta ja viittä planettia. Siellä, missä 7 ja 9-luku ovat alkaneet kilpailla keskenään, huomaa edellisen syrjäytyvän ja osaksi syrjäytyneenkin jälkimäisen tieltä.

Nämä jumalten pyhät luvut ovat jättäneet muistomerkkejä myös uhripalvontaan. Volgalla asuvien tshuvassien uhrikuvauksissa mainitaan usein 9 uhripappia, 9 uhrieläintä, 9 kattilaa y.m. Luonnollisesti on näiden uhrien vastaanottajiakin alkuaan ollut yhtä monta; sen vuoksi rahvas vieläkin pyrkii järjestämään jumalainluettelonsa 9-olentoa käsittäviin sarjoihin. Samaan kuvitteluun perustuu itä-Venäjällä asuvien suomensukuisten kansain, etenkin pakanallisten tsheremissien tapa, jotka Taivaanjumalalle uhratessaan toisin paikoin asettavat uhrialttarilleen yhdeksän uhrileipää ja yhtä monta mesijuomakuppia. Jakuttienkin uhritelineellä näemme joskus yhdeksän pientä maljakkoa.

Mutta palatkaamme jälleen tuohon vanhempaan, seitsenjumalaiseen sarjaan; jonka edustajia ostjakit nimittävät "taivaan tulkeiksi" tai "vartioiksi". Käsitys, että planettijumalat ovat jonkinlaisia tulkkeja näyttää olevan ikivanha. Siitä puhuu jo Diodorus selostaessaan kaldealaisten tähdistä ennustamista seuraavin sanoin: "Tärkeintä on heille noiden viiden tähden liikkeen tutkiminen, joita sanotaan planeteiksi. He nimittävät niitä 'tulkeiksi' (hermeneis); sille, jota me sanomme Saturnukseksi antavat he muita erinomaisempana nimen 'auringon tähti', koska he sitä saavat kiittää useimmista ja merkityksellisimmistä ennustuksista. 'Tulkeiksi' he nimittävät planetteja senvuoksi, että ainoastaan nämä, sillä aikaa kun muut tähdet eivät poikkea säännöllisiltä radoiltaan, kulkevat omia teitään ja sillä tavoin tulkitsevat tulevaisuutta sekä ilmaisevat ihmisille jumalien armon". Varmaankin aurinko, kuu ja viisi planettia taivaanjumalan käskyläisinä piilee jo Borsippan temppelitornin muinaisbabylonilaisessa nimessä Euriminanki ('Taivaan ja maan seitsemän käskynkuljettajan temppeli').

Mitä noiden taivaallisten "tulkkien" uskottiin ihmisille ilmaisevan, selviää Diodoruksen sanoista, että ne "tulkitsevat tulevaisuutta". Kaldealaisten käsityksen mukaan tähtitaivas on jonkinlainen kohtalonkirja, joka kuvastaa kaiken maallisen elämän menon ja josta viisas voi lukea tulevatkin tapahtumat. Jo muinaisbabylonilaiset tunsivat "kohtalontaulut" ja "elämän-kirja" on meille itse raamatustakin tunnettu. Näihin ikivanhoihin esikuviin perustuu ostjakkien yllämainittu usko, että Taivaanjumalan apulaiset kirjoittavat tämän sanelun mukaan "kohtalonkirjaan", joka kerta kun lapsi syntyy maailmaan, sekä hänen elinikänsä että kaikki hänen elämänsä vaiheet. Että nämä apulaiset ovat juuri nuo seitsemän jumalaa, ilmenee Siperian läntisten tatariheimojen vanhoista taruista, joissa kerrotaan, mitenkä seitsemän Kudai nimistä jumalaa asuvat taivaalla teltassa, jonka edustalla on kultainen hevospaalu. Täällä jumalat istuvat asunnossaan esiripun takana ja heillä on edessään suuri _elämän kirja_, johon he merkitsevät kaikki sekä syntyvät että kuolevat ja samalla säätävät ihmisten kohtalot.

Juuri tähän fatalistiseen uskoon perustuu tähdistä ennustaminen, mikä aikojen kuluessa levisi Europankin puolelle ja varsinkin keskiajalla näytteli hyvin huomattavaa, joskin toisinaan kovin kohtalostakin osaa. Erittäinkin ihmisen syntymähetkenä pidettiin silmällä tähtien asentoa, siitä kun uskottiin voitavan päättää, millaiseksi asianomaisen elämä oli muodostuva. Mitä "tähtiin oli kirjoitettu" toteutui vastustamattomien lakien mukaan. Tämä tähtikirjoitus on ollut muinaisina aikoina niin suuren huomion alaisena, että eräät tutkijat luulevat voivansa taivaan merkeistä johtaa kirjaimiston alkuperän.

Muinaisille kreikkalaisille oli tähdistä ennustaminen varhaisimpina aikoina vielä täydellisesti vieras. Kun platonikot Eudoxos ja Theofrastos ensiksi tutustuivat tähän kaldealaiseen viisauteen, ilmaisevat he tämän johdosta ihmettelynsä. Vasta senjälkeen kun babylonilainen pappi Berossos kirjoitti Antiokos I:lle (281-261 e.Kr.) omistetun itämaista kulttuuria selostavan teoksensa, näyttävät astrologiset opit päässeen kreikkalaisessa maailmassa laajemmalta tunnetuiksi.