Part 4

Intialaisten vastaaviin kuvitteluihin viittaa jo ennenmainittu keski-aasialainen taru, joka sijoittaa mahtavan maailmanpuun korkealle Sumeru-vuorelle. Että tämä puu täälläkin on ollut elämänpuu, osoittaa seuraava myös keski-Aasiassa muistiinpantu taru: Alkuaan ei ollut maata, vaan ainoastaan vettä, josta kohosi kaksi suurta vuorta. Toisen huipulla oli kolme temppeliä, joissa asui 33 tengeria eli jumalaa. Vuoren juurella oli kolmikulmainen kenttä, josta kohosi ylen korkea Zambu-puu kohottaen latvansa vuoren yli. Tengerit söivät sen hedelmiä, mutta puun alla asuvat olennot, asurat huusivat tengereille: "Miksikä te syötte puusta, joka kasvaa meidän maallamme?" Vihdoin nämä kiihtyivät niin, että ryhtyivät taisteluun tengereitä vastaan; siinä he kuitenkin joutuivat häviölle ja kukistuivat. Sen jälkeen jumalat heittivät vuorelta alas hiekkaa, vieläpä kultaakin ja niin syntyi maa, jonne kaksi jumalaa, mies- ja naispuolinen, astuivat jälkeläisineen kansoittamaan maata.

Tarumme alussa puhutaan siis kahdesta kaikkeuden perusvuoresta, jotka vuosituhansia aikaisemmin esiintyivät etu-Aasian muinaisten sivistyskansain luonnonhistoriassa ja jotka vastaavat intialaisten runojen käsitystä kahdesta, vastakkaisilla ilmansuunnilla olevasta maailmanpatsaasta, mutta lähemmin kerrotaan vain toisesta, jonka huipulla asuvat tengerit ovat intialaisten 33 Sumeru-vuorella hallitsevaa jumalaa. Nuo vuoren juurella asuvat olennot ovat intialaisten asura-jättiläisiä, joiden uskottiin asuvan Sumerun pohjattomissa kuiluissa ja sieltä yrittäneen taistella Indraa ja muita jumalia vastaan. Vieläpä itse Zambu-puukin, josta jumalat saavat ravintonsa, on kuten nimikin osoittaa intialaisten elämänpuu Janibu. Buddhalaisen mytologian mukaan tässä Jambupuussa on 16 suurta oksaa, mutta pieniä lukemattomat määrät. Sen punertavanharmaat lehdet ovat hienot kuin paras silkki ja sen kukat kullanhohtavat. Sen hedelmien sisässä on satoja makeita, hanhenmunan suuruisia pähkylöitä, jotka karkoittavat kaikki taudit. Puun kullankeltainen mahla valuu sulavan voin lailla. Olennot, jotka asuvat sen läheisyydessä, saavat ravintonsa tästä elämänpuusta. Brahmalaisten kirjallisuudessa kerrotaan soomaa tihkuvan viikunapuun sijaitsevan kolmannessa taivaassa Airam-madija järven partaalla.

On todennäknöistä, että tällainen elämänpuun kielikuva intialaisillakin kätkee juurensa kaukaiseen muinaisuuteen, sillä jo Veda-runoudessa puhutaan vuorella kasvavasta kuolemattomuudenravintoa tuottavasta Soomasta. Sitä vastaa intialaisten tarujen Haoma, jota nämä ovat kuvitelleet meheväksi, kultakukkaiseksi elämänpuuksi ja sellaisena sijoittaneet sen Hara-berezaiti nimiselle maailman keskusvuorelle. Intialaisen Suparnadhyaya-runon kertoma korkea Rauhina-puu, josta muuan tarukotka, sooman ryöstäjänä tunnettu Garuda, taittaa oksan, lienee myös muistomerkki elämänpuusta, jossa sanottu lintu varhaisemman käsityksen mukaan oleksii. Samaten iranilaisessa kansanrunoudessa ja vieläpä muinaisbabylonilaistenkin taiteessa tapaamme tämän tarulinnun, jonka pohjois-Siperiassa olemme nähneet maailmanpatsaan päässä, itse elämänpuun latvassa. Tällaiset silmäänpistävät yhtäläisyydet eivät saata olla ainoastaan sattuman aiheuttamia.

Intialaisia taruja emme kuitenkaan voi pitää tuon jakuttien paratiisikertomuksen esikuvana. Eniten muistuttaa heidän elämänpuunsa muinaisegyptiläisiä kuvia, joissa osaksi puuna, osaksi naisena esitetty taatelipalmu tai jokin muu, tarunomainen puu tarjoaa suojatilleen kuolemattomuuden ravintoa. Joskus näkee tämän puun kuvattuna itse elämänvedenlähteen partaalle. Kuten tunnettua, on egyptiläistenkin maailmankuvaan sisältynyt taivaaseen ylettyvä kosmillinen puu, jonka juurella istuu istuu kohtalonjumalatar ja jonka lehtiin on kirjoitettu kaikkien ihmisten kohtalot.

Jakuttien elämänpuuta sen juurelta ilmaantuvine jumalattarineen muistuttaa lisäksi Skandinavien Edda-runoudessa esiintyvä Yggdrasil-saarni, "joka on suurin ja paras kaikista puista", jonka "oksat verhoavat koko maailman ja kohoavat taivaan yli", jonka "korkea runko on valkoisen nesteen peittämä" ja joka "horjuu vasta maailman lopulla". Tämän "ikuisesti viheriöitsevän puun" alla on ihmeellinen lähde, Urdarbrunn, jonka ääressä puun juuriston alla asuu kolme synnyn- ja kohtalonsäätäjätärtä, Nornaa. Lisäksi uskotaan, että jumalat "langettavat tuomionsa" Yggdrasil-saarnen luona. Mitenkä läheisessä suhteessa nämä jumalattaret, joiden kolmiluku todistaa myöhempää kehitystä, olivat itse puuhun, osoittaa m.m. seuraava Snorrin huomautus: "Ja kerrotaan, että Nornat, jotka asuvat Urdarbrunnin luona, ottavat joka päivä vettä lähteestä ja sen mukana lähteen ympärillä olevaa mutaa ja pirskoittavat sitä saarnen päälle, jotteivät sen oksat kuivuisi eivätkä mätänisi." Samalla hän huomauttaa, että Urdarbrunnissa oleva "vesi on niin pyhää, että kaikki mikä joutuu lähteeseen, tulee yhtä valkoiseksi kuin munankuoren sisäpuolella oleva kalvo" ja että kastetta, joka tuosta mehevästä puusta tihkuu maahan sanotaan "hunajakasteeksi". Samaa maailman- ja elämänpuuta tarkoittaa myös merkillinen Mimepuu, jonka "syntyä ei kukaan tunne", jonka "oksat leviävät kaikkien maiden yli", jota "ei tuli eikä rauta voi kukistaa" ja jonka hedelmien uskotaan parantavan "hysteeriset naiset". Samanlaisia, vaikka eri nimisiä, maailman- ja elämänpuita näyttävät lisäksi olleen Lärad ja Glasir, joiden sanotaan sijaitsevan jumalien asunnon edustalla.

Useat tutkijat ovat olettaneet, että tämä Skandinavien elämänpuunkuvittelu olisi johtunut eräistä keskiajalla Europassa vaeltaneista legendoista, joissa paratiisinpuu ja Kristuksen risti ovat sulautuneet yhteen ihmeelliseksi taruluomaksi. Vaikeata on kuitenkin ollut selittää, mitenkä Yggdrasil-saarneen liittyvät yksityispiirteet olisivat voineet syntyä noiden kristillisten tarujen perustuksella. Mutta jos vertaa Yggdrasilia jakuttien elämänpuuhun, on ilmeistä, että ne vastaavat toisiaan, jopa aivan yksityiskohtiaan myöten, paitsi että Skandinavien runoudessa elämänpuun alla on kolme, jakuttien ainoastaan yksi jumalatar. Samoinkuin Nornien uskotaan myös viimeksimainittujen jumalattaren säätävän ihmisten kohtalot. Kysymys, miksi juuri tämän puun juurella, jossa olemme nähneet egyptiläistenkin kohtalon haltiattaren oleksivan, on, kuten Eddassa sanotaan, jumalien tuomiopaikka, saa selityksensä kohtalouskon alkuperää valaisevista kuvitelmista.

Snorrin Eddassa mainitaan, että yksi Yggdrasilin kolmesta juuresta haarautui jääjättiläisten luokse; näitä olentoja voimme verrata intialaisen tarun asurajättiläisiin sekä noihin omituisiin maanalaisiin olentoihin, jotka jakuttien tarun mukaan käyttävät elämänpuun juuria asuntojensa pylväinä. Kuten Eddan kuvailema kotka elämänpuun latvassa edustaa myös Nidhugg-käärme sen juurien alla aasialaisen elämänpuun yhteyteen kiinteästi liittyviä piirteitä. Kalmukit tarinoivat, mitenkä muuan lohikäärme Zambu-puun juurella sijaitsevassa meressä vaanii elämänpuusta putoavia lehtiä. Ne lehdistä, joita se ei ennätä kerätä ja joiden siis onnistuu pudota pohjaan, muuttuvat siellä kullaksi. Burjattien runossa sanotaan Abyrga-nimisen tarukäärmeen asuvan puun juurella olevassa "maitojärvessä". Eräissä keski-aasialaisissa taruissa Abyrga-käärme kiemurtelee itse puun ympärillä samalla kun puun latvassa oleksiva Garide-kotka ahdistaa ja nokkii sitä. Tämä Garide, joka vinhasti lentäessään synnyttää rajuilman, on kuten nimikin osoittaa, intialaisten Garuda, ennenmainittu sooman ryöstäjä. Myöskin muissa maakehän keskuspaikkaa, vuorta tai napaa kuvailevissa itämaisissa taruissa ja taideteoksissa näemme usein nämä kaksi olentoa, joista käärme varmaankin on maan syvyyksissä piilevien voimien edustaja ja kotka taivaan korkeimman vallan vertauskuva.

Kaikki yllämainitut elämänpuun yksityispiirteet osoittavat, ettei meillä siis ole syytä johtaa skandinavienkaan kuvitteluja vasta raamatun kertomusten pohjalla syntyneistä legendoista. Silti emme saata olettaa, että näin täydellisesti toisiaan muistuttavat uskomukset olisivat voineet erikseen syntyä kaukana toisistaan elävillä kansoilla, vaan täytyy niiden, mitenkä se lieneekin selitettävissä, välttämättä olla läheistä sukua keskenään.

Todennäköisesti ovat muinaisiranilaisten paratiisikuvittelut olleet ainakin jakuttien vastaavien tarujen esikuvana samoinkuin noiden länsi-siperialaistenkin uskomusten, jotka sijoittavat tuon mahtavan puun maakehän keskustasta kohoavalle "rautaiselle vuorelle". Muinaispersialaisten kirjallisuudesta näemme, että hekin nimittivät maailman keskusvuorta, Hara-berezaitia, jonka huipulla he uskoivat elämänpuun sijaitsevan, "rautaiseksi vuoreksi". Tällä vuorella, missä elämänpuun alla on elämänvedenlähde, Ardvisura ja iranilaisten ihana paratiisi, oleskelee myös ensimäinen ihminen, Gajomartan, aivan kuin jakuttien paratiisissa. Kuten viimeksimainitut ovat iranilaisetkin kuvitelleet häntä "valkoiseksi" olennoksi. Näihin tosiasioihin viitaten voimme siis olettaa, että tarumme iranilaisen sivistysvirtauksen mukana on kulkeutunut turkkilais-tatarilaisille kansoille ja jakuttien mukana vaeltanut aina etäiselle Lena-joelle asti. Täällä on heidän kansanrunoutensa säilyttänyt sen meille näin alkutuoreena ja siten pelastanut nykypolvelle perin arvokkaan muistomerkin muinaisten iranilaisten ja samalla koko Itämaiden paratiisikuvittelusta, josta ainoastaan vähän ja hajanaisia tietoja on säilynyt kirjallisuudessa.

Sitä enemmän meillä on syytä kohdistaa huomiomme juuri jakuttien käsitykseen elämänpuusta. Olemme jo ylläesitetyistä kertomuksista nähneet, että tämän tarunomaisen puun lähettyvillä oleskelee paitsi "ensimäistä ihmistä" myös luomakunnan koko eläimistö sekä että tätä puuta kuvitellaan kaikkien elättäjättäreksi. Mutta vielä ihmeellisempi merkitys näyttää tällä puulla alkuaan olleen. Tosin kerrotaan eräässä tarumme toisinnossa, että Ylijumala sekä synnynhaltiatar, Kybäi-khotun, joksi juuri tuota puussa asuvaa jumalatarta nimitetään, synnyttivät kantaihmisen kolmannessa taivaassa, mistä he laskivat hänet maan päälle, mutta siitä huolimatta esittää tämäkin tarutoisinto myöhemmin eräitä piirteitä, jotka ovat omiansa osoittamaan, mitenkä tuo ihmisten kantaisä itse asiassa on ilmaantunut elämää kuohuvan olinpaikkansa helmaan. Uteliaana tietämään, mistä hän oikeastaan on tullut, tulee hänen alkuperänsä ongelmaa lähemmin pohtiessaan siihen käsitykseen, että _hän on syntynyt itse tässä tarunomaisessa paikassa_. Se ilmenee m.m. hänen seuraavista sanoistaan: "Jos olisin pudonnut taivaasta, olisi minun ylläni lunta ja huurretta, jos olisin tullut keskimäisen paikan (maan) eteläiseltä tai pohjoiselta, itäiseltä tai läntiseltä ilmansuunnalta, olisi minussa puiden ja ruohojen merkkejä ja minussa tuntuisi tuulien tuoksu; jos taas olisin noussut maan uumenista, olisi minussa maan tomua." Näyttää siis todennäköiseltä, että juuri tuo ihmeellinen puu maitorintaisine haltiattarineen on "ensimäisen ihmisen" synnyttäjätär sekä että ihminen osuu oikeaan lausuessaan tälle: "Ole minun äitini, ikäänkuin olisit minut synnyttänyt, ole minun luojattareni, ikäänkuin olisit minut luonut!" Äidillistä huolenpitoa kuvastavat myös sanat: "Sinä olet minut, orvon, mieheksi kasvattanut, sinä olet minut, pienen, suonut varttua suureksi."

Ja tuskin erehdymme olettaessamme, että kaikkikin elävät olennot, joita vilisee tuon ihmepuun ympärillä, saavat kiittää sitä olemassaolostaan. Ainakin saattaa ihminen tunnustaa: "Sinä olet minun valkoisen karjani kasvattanut, minun mustista elukoistani huolta pitänyt, minun lintuni ja riistani suojellut ja minun mustien vesieni kalat koolla pitänyt."

Vieläpä kaiken kasvillisuudenkin äitinä esiintyy tämä ihmeellinen puu. Sitä osoittaa m.m. eräässä venäläisessä, 1600-luvun käsikirjoituksessa säilynyt apokryfinen taru, jossa kerrotaan, että paratiisin keskellä olevassa sulotuoksuisessa elämänpuussa, jonka latva hiposi taivasta, jonka oksat verhosivat paratiisin ja jonka juurelta pulppusi 12 maito- ja hunajalähdettä, oli _jokaisen puulajin lehvät ja hedelmät_. Että muinais-irlantilaisillakin on aikoinaan ollut samanlainen käsitys, viittaa muuan nimitys, jonka he ovat antaneet elämänpuulle: Vispatokma ('kaikkien siemenien puu'). Tällaisena monipuolisena luontoemona ovat seemiläisetkin elämänpuuta, aseraa palvoneet. Ja läheisessä suhteessa siihen on ollut useiden muidenkin itämaisten kansain suuri _äitijumalatar_, johonka tutustuminen vaatii erikoisen lukunsa. Sitä ennen on meidän luotava lyhyt silmäys n.s. paratiisin virtoihin.

PARATIISlVIRRAT.

Ja Edenistä kävi virta, joka kasteli paratiisia; ja sitten se jakaantui neljään päähaaraan.

1 Moos. 2:10.

Yhtä oleellinen ja merkityksellinen kuin itse elämänpuu on sen alla oleva lähde, virta, järvi tai meri itämaisen maailmankuvan keskuksessa. Mutta vesi tässä maakehän keskuspaikassa on yleisen kuvittelun mukaan aivan erikoislaatuista. Olemme jo usein kuulleet sitä nimitettävän _elämänvedeksi_, mikä nimitys on meille tuttu raamatustakin: "Ja hän näytti minulle elämänveden virran ... molemmin puolin virtaa seisoi elämänpuu". Jakuttien taruissa kerrotaan, mitenkä itse puusta valuu niin runsaasti mahlamaista nestettä, että puun juurelle muodostuu kohiseva puro. Useimmiten kuvitellaankin tästä puusta vuotavaa nestettä _keltaiseksi, medenkaltaiseksi_ juomaksi. Skandinavien runoudessa mainitaan, että Yggdrasil-saarnesta tihkuu maahan "hunajakastetta". Ja intialaisten Jamhu-puusta vuotaa "kullankeltainen mahla sulavan voin lailla". Toisinaan sanotaan tätä mehevän elämänpuun nestettä myös valkoiseksi ja maitomaiseksi, niin esim. jakuttien taru kertoo, mitenkä puun lehvistä tihkui Valkoisen nuorukaisen päälle maidon valkoinen sade, mutta edellämainittu mielikuva näyttää yleisimmin liittyvän itse puun yhteyteen, jälkimäinen taas pääasiallisesti puun juurella olevaan veteen. Joskus ovat nämä molemmat mielikuvat aivan erottamattomasti yhtyneet toisiinsa.

Samaa jumalien juomaa nimittivät muinaisintialaiset _soomaksi_, jota he kuvittelivat milloin mahlan ja meden, milloin maidonkaltaiseksi nesteeksi. Toisin paikoin Rigveda sanoo sitä "taivaan ternimaidoksi". Hyvin yleisesti sijoittavat Veda-runot tämän ihmeellisen nesteen kotipaikan taivaalle, mistä sooman ryöstäjänä tunnettu kotka noutaa sitä jumalille, varsinkin ukkosenjumalalle, Indralle, jonka lempijuomaa sen uskotaan olevan. Toisen käsityksen mukaan, joka ilmeisesti polveutuu jo indo-iranilaiselta ajalta, kasvoi tämä soomaa "tihkuva" kasvi tai puu _vuorella_ ja epäilemättä juuri maakehän keskusvuorella. Syistä, joista jo ennen olemme huomauttaneet, on tämä sooman korkealla sijaitseva kotiseutu tällöinkin saattanut tarkoittaa taivasta. Erehdyttävää on kuitenkin olettaa, että sen olinpaikkaa saattaa taivaalta etsiä mistä hyvänsä. Monet tutkijat ovat luulleet näkevänsä tämän kuolemattomuuden juoman alkulähteen kuussa. Vaikkakin myöhempinä aikoina itse Intiassakin näyttää olleen sellaisia kuvitteluja, ovat ne epäilemättä sooman alkuperää tutkiessamme harhaanjohtavia. Taivaalle tämän nesteen sijoittaessaan mainitsee Rigveda sooman tyyssijana nimenomaan itse taivaannavan. Ainoastaan maailman satumaisessa keskuspaikassa olevana ymmärrämme kaikki sooman yhteyteen liittyvät piirteet m.m. mitenkä kotka toisissa taruissa ryöstää sitä taivaasta, toisissa taas vuorelta. Samoin käsitys, jonka mukaan tämä vuori kohoaa itse maasta, selittää miksi sooman vartiana saattaa esiintyä juuri maa-emon elinvoimia edustava käärme. Meillä ei siis ole vähintäkään syytä eristää intialaisten sooma-kuvitteluja muiden itämaisten kansojen vastaavista uskomuksista.

Mielenkiintoista on mainita, että sillä nesteellä, jota Indian tarukotka ryöstää yläilmoista, on yhä vieläkin vastineensa eräiden keski-aasialaisten kansojen uskomuksissa. Niin kertovat, m.m. burjatit, että ukkosilman aikana muuan jumaluusolento pudottaa taivaasta "ternimaitoa" maan päälle. Sen vuoksi tätä olentoa nimitetäänkin "ternimaidon pudottajaksi". Sanottua nestettä uskotaan ilmaantuvan ihmisten ruoka-astioihin, etupäässä maitopurtiloihin. Tavallisesti eivät ihmiset kuitenkaan itse sitä huomaa, vaikka sen sanotaan olevan "keltaista, kerman kaltaista" nestettä, mutta shamani sen tietää ja hänen tehtävänään on asettaa se heti jollekin ylävälle paikalle, josta sen uskotaan jälleen kohoutuvan taivaaseen. Ihmisten ei sovi sitä nauttia eikä myöskään mitenkään saastuttaa. Se henkilö, jonka astiaan jumala tätä pyhää nestettä pudottaa, tulee siitä päivin huomattavasti vaurastumaan. Yhdistämällä nämä vielä nykyään keski-Aasiassa elävät uskomukset niihin tietoihin, joita tapaamme muinaisintialaisten kirjallisuudesta, voimme olettaa, että tuo Indran lintu, soomaa ryöstävä kotka, on alkuaan ollut ukkoslintu, jommoiseksi useimmat pohjois-Aasian kansat yhä vieläkin tätä luonnonilmiötä kuvittelevat.

Mutta, kuten sanottu, yleisimmin kuin itse puusta uskotaan tätä _maitomaista_ nestettä virtaavan tuosta elämänpuun alla sijaitsevasta lähteestä tai järvestä. Keski-Aasiassa ja jakuttienkin keskuudessa kohtaamme kaikkialla käsityksen, että paratiisissa, minne se sijoitetaankin maan päälle tai taivaaseen, on omituinen "maitomeri". "Maitoa sisältäviä järviä" on jakuttien kuvittelun mukaan myös itse taivaanjumalan istuimen ympärillä, jonka muodostaa "maidonvalkoinen kivinen vuori". Altain tatarit, jotka toisinaan sijoittavat paratiisin, kuten iranilaisetkin, kolmanteen taivaaseen, kertovat siellä olevan, ihanan maitojärven. Taivaalle näyttää tämän satumaisen järven sijoittavan myös keski-aasialainen taru, joka kuvailee, mitenkä muuan mahtava kaani oli luvannut antaa tyttärensä avioksi sille, joka voi hankkia hänelle Garuda-kotkan siiven. Pyyntimatkalla liittyy muiden urhojen seuraan nuorukainen, joka haluaa tietää, missä tämä tarulintu oleksii. Kun sankarit ovat saapuneet korkealle vuorelle, huomaavat he, että taivas heidän yläpuolellaan alkaa käydä valkoiseksi. Silloin kysyy nuorukainen: "Mitä on tuolla taivaan takana?" Hänelle selitettiin, että se on "maitojärvi". "Mutta mitä on tuo tumma sen keskellä?" kysyy nuorukainen jälleen, ja hänelle huomautetaan, että se on "metsä, jossa lintu asustaa". Ilmeisesti on siis tarumme "maitojärven" kuviteltu sijaitsevan jollakin taivaaseen asti ylettyvällä vuorella, jota myöten, sankarit kapuavat. Maitojärven keskellä oleva metsä vastaa itse elämänpuuta, jonka latvassa tämä satulintu toisten tarujen mukaan oleksii.

Että etu-Aasian muinaisilla sivistyskansoilla on aikoinaan ollut aivan samanlaiset käsitykset paratiisilähteen pyhistä nesteistä, osoittavat m.m. keskiajalla Europassa vaeltaneet kristilliset legendat, jotka kuvailevat, mitenkä elämänpuun juurilla hersyy maito- ja hunajalähteitä. Hunajan ja maidon maaksi kuvittelevat myös juutalaisten myöhemmän ajan tarut paratiisia, samoin kuin heidän esi-isänsä jo ammoin pitivät ihannemaanaan seutua, jossa "maito ja hunaja vuotaa". Kuten elämänpuu on siis hunajan ja maidon maakin läheisesti liittynyt itse maannavan kuvitteluihin.

Hindulaisten kuvittelun mukaan, jota heidän kuvansakin esittävät, pyörii paalumaiseksi ajateltu maailman keskusvuori "maitomeressä" ikäänkuin jonkinlainen _kirnunmäntä_. Vuoren ympäri on kierretty kosmillinen käärme, jonka pääpuolessa ovat eläinpäiset demonit ja pyrstössä jumalat. Kun kumpikin puoli vuorotellen kiskoo käärmettä, on vuori pakoitettu olemaan alituisessa liikkeessä. Näin näiden olentojen selitetään kirnuvan sanottua maitomaista elämännestettä. Toisten tarujen mukaan jumalat samalla tavalla pyörittävät vuoren huipulla olevaa puuta jonkinlaisena _tulenhiertimenä_.

Vielä erikoisemmin selostettua nestettä tapaamme tuossa maakehän keskusjärvessä. Lamalaisten kalmukkien käsityksen mukaan kohoaa ennenmainittu Zambu-puu Marvo-nimisestä merestä, joka on "yhtä leveä kuin syvä" ja jossa on _kahdeksaa alkuainetta_ sisältävää vettä. Tästä merestä lähtee neljää suurta virtaa, joiden sanotaan juoksevan kutakin ilmansuuntaa kohti ja tehtyään seitsemän kierrosta palaavan takaisin mereen, josta saivat alkunsa. Matkalla saa kukin virta 500 sivujokea. Itse merta kuvitellaan korkealla sijaitsevaksi vuoristojärveksi, josta virrat vuotavat alas kallioiden puhki.

Nämä buddhanuskoisten kalmukkien käsitykset muistuttavat niin suuresti muinaisseemiläisten maailmankuvaan liittyviä uskomuksia, että meidän on pakko olettaa niiden olevan sukua keskenään. Ylläolevaan voimme verrata seuraavaa raamatun kohtaa: "Ja Edenistä kävi virta, joka kasteli paratiisia; sitten se jakaantui neljään päähaaraan. Ensimäinen kutsutaan Piison, se juoksee koko Hevilan maan ympäri, jossa on kultaa... Toinen virta kutsutaan Giihon, se juoksee koko Etiopian maan ympäri. Kolmas virta kutsutaan Hiddekel, se juoksee Assyyrian editse; ja neljäs virta on Erat." Myöhemmän ajan juutalaisista taruista ilmenee selvästi, kuten Ilmestyskirjankin sanoista, että näiden vesien alkulähde oli itse elämänpuun alla. Muuan juutalainen perinnäistieto kuvaileekin paratiisin keskuspaikkaa seuraavin sanoin: "Elämänpuu oli 500 vuosimatkan korkuinen ja alkuvesi virtasi sen juurien alta."

Se seikka, että noiden maailmanvirtojen uskotaan juoksevan eri ilmansuuntia kohti, on jonkinlainen lisätodistus siitä, että paratiisin on ajateltu sijaitsevan maakehän korkeimmalla kohdalla, jommoisena maan keskus useimmiten esiintyy itämaisessa maailmankuvassa. Sen johdosta, että raamatun kertomuksessa mainitut virrat, jotka ovat maantieteellisesti tunnettuja, kuten Erat eli Eufrat, saattaisivat johtaa meitä etsimään paratiisia niiden lähteiltä, huomauttaa Efraim Syyrialainen: "Vaikkakin me tunnemme seudut, joista ne virtaavat, niin ei tämä kuitenkaan ole lähteen alku, sillä paratiisi sijaitsee huomattavan korkealla. Sen läheisyydessä nuo virrat nousevat ylös pudoten sieltä merta kohti ikäänkuin korkeasta kanavasta."

Kalmukeille ei yllämainittu kuvittelu ole kuitenkaan saapunut etu-Aasian kansoilta, vaan kuten Zambu-puu y.m. seikat osoittavat, Intiasta, missä myös esiintyy käsitys paratiisin neljästä virrasta. Purana-kirjallisuudessa kerrotaan näet, mitenkä mainittujen virtojen lähteet ovat taivaassa ja mitenkä vedet sieltä putoavat Meru-vuoren huipulla olevaan paratiisi-järveen jakautuen siellä neljäksi maailmanvirraksi.

Myöskin muinais-iranilaisten käsityksen mukaan sijaitsi maailman virtojen alkulähde, Ardvisura-järvi elämänpuun alla Hara-berezaiti nimisellä keskusvuorella. Varmaankin samaa käsitystä kuvastaa lisäksi mordvalaisten vaimojen lapsensaannin vuoksi jokiensa partailla lukema loitsu, jossa vedenjumalattaren puoleen käännytään seuraavin sanoin: "Vesi-emo, pajari-emo, sinä tulet _merestä_ (oik. 'suuresta vedestä') leviät yli koko maan, kuljet omia paikkojasi, virtaat omia teitäsi..." Itse elämänpuun juurelta maailmanvirrat lähtevät myös islantilaisessa Grimismal-runossa, jossa kerrotaan, mitenkä Eiktyrne niminen hirvi seisoo jumalien asunnon katolla syöden elämänpuun (Lärad'in) oksia ja mitenkä sen sarvista tihkuu pisaroita Hvergelmir-lähteeseen, "josta kaikki joet tulevat". Runomme, jossa hedelmällisyyttä edustava hirvi on joutunut näyttelemään samaa osaa kuin itse elämänpuu muissa taruissa, mainitsee useita tällaisia maailmanvirtoja, kuitenkin näyttää siltä kuin täälläkin olisi ollut käsitys myös neljästä päävirrasta, tarkoitamme noita, joiden poikki Thorr'in sanotaan kahlaavan joka päivä, kun hän menee Yggdrasilin juurelle langettamaan tuomioitaan. Niinä mainitaan Kormt ja Ormt sekä kaksi Kerlaug'ia. Todennäköisesti piilevät nämä neljä paratiisin virtaa vielä "neljässä maitojoessa", jotka juoksevat elämän syntyä edustavan Audumla-lehmän utarista ja joista alkuolento Ymir sai ravintonsa. Olemmehan jo huomauttaneet, mitenkä aasialaisiinkin taruihin, joissa lehmä synnyn ja hedelmällisyyden vertauskuvana on hyvin yleinen, sisältyy käsitys, että kysymyksessä olevissa virroissa vuotaa maitomaista nestettä. Ja nimitetäänhän itse järveäkin, josta noiden virtojen uskotaan lähtevän, usein juuri "maitojärveksi". Ohimennen viittaamme vielä Aunuksessa muistiinpantuun itkuvirteen, jossa venäläisiltä saatujen esikuvien mukaan puhutaan autuaitten mailla virtaavista "maitojoista" ja siellä kasvavista "mesimarjapuista".