Part 2

Kun siis taivas tämän käsityskannan mukaan on teltanpeitteen kaltainen suojus, joka suuren paalun tai pylvään varaan pingoitettuna leviää yli maan, on ymmärrettävää, että tähdet tuolloin ovat olleet ainoastaan jonkinlaisia reikiä tuossa peitteessä. Pahin reikä on ollut seulasten muodostama aukko, josta maan päälle on uskottu virtaavan tuulta ja kylmää. Paitsi Aasiassa ja Europassa on tämän uskon muistomerkkejä kirjaanpantu Pohjois-Amerikassa ja Australian saaristossa. Lämpimissä seuduissa seulaset useimmiten ovat tuulen tuottajia, mutta pohjoiset kansat sanovat niiden synnyttävän talven. Viimeksimainittu käsitys näyttää aiheutuneen siitä, että seulasten ilmaantumista taivaalle seuraa kylmä ajanjakso, kun taas niiden katoaminen taivaanrannan taakse sattuu lämpimän vuodenajan alkuun. Jakutit, jotka sattuvasti nimittävätkin seulasia "ilmareiäksi" (vrt. suom. "seula, seulanen") tarinoivat, mitenkä muuan sankari kerta kokosi kolmekymmentä paria sudenkoipinahkoja ja valmisti niistä itselleen rukkaset tukkiakseen tuon tuulisen reijän, joka "lakkaamatta puhalsi pakkasta ja viimaa".

Tällainen taivaan kuvittelu katoksen kaltaiseksi laitteeksi on epäilemättä ikivanha ja peräti varhaiskantaisen kulttuurin luoma. Nähtävästi on ihmisen silloinen oma vaatimaton asunto ohjannut hänen mielikuvitustaan, kun hän on pyrkinyt luomaan kuvan itseään ympäröivästä maailmasta. Telttaa muistuttavana esiintyy taivas myös eräissä Vanhan Testamentin kuvauksissa, kuten esim. Jesajan kirjan 40:nnessä luvussa, jossa sanotaan: "Hän on se, joka levittää taivaan niinkuin ohukaisen vaatteen ja venyttää sen asuttavaksi majaksi."

Yllämainitun kuvittelun ohella, jolloin maailmanpatsas siis esiintyy _taivaan kannattajana_, tavataan toinenkin, jonka mukaan se on jonkinlainen _taivaalla vaeltavien tähtien liekapylväs_. Se seikka, että ympärillä olevat tähdet maasta katsoen näyttävät herkeämättä kiertävän taivaankeskusta, on herättänyt ajatuksen näiden välillä olevista siteistä. Kirgisit sanovat kolmea lähinnä tuota "rautaista paalua" olevaa pikku otavan tähteä, jotka muodostavat kaaren, "köydeksi", johon saman tähtikuvion kaksi suurempaa tähteä, "kaksi ratsua" ovat sidotut. Samaten kuvitellaan, että suuren otavan seitsemän eläintä ovat kiinnitetyt taivaan paaluun yhdellä köydellä. Kun nämä siteet kerran katkeavat, syntyy taivaalla suuria häiriöitä. Mongoliheimot näkevät koko tähdistössä suuren hevoslauman, jota ratsun selässä istuva Solbon (= Venus) ja hänen Dogedoi tai Toklok niminen renkinsä kaitsevat (vrt. intial. Asvin). Mainitsemme nämä esimerkit ainoastaan, jotta voisimme ymmärtää, minkä vuoksi maailmanpatsasta turkkilais-tatarilaisten kansain tarustossa usein kuvitellaan mahtavaksi hevospaaluksi. Sellaisena jakutit nimittävät sitä "hevospaalu-herraksi". Burjatit tarinoivat Boshintoi nimisen taivaassa asuvan haltian yhdeksästä pojasta, jotka taitavina seppinä ovat opettaneet ihmisiäkin valmistamaan rautaa ja joita senvuoksi palvotaan ja ylistetään m.m. seuraavin sanoin: "Boshintoin yhdeksän valkoista seppää ... tekivät pohjantähdestä hevospaalun ja kultaisesta järvestä kilparadan". Samoin kuin keski-Aasian nomadeilla on asuntonsa edustalla paalu ratsujen sitomista varten, samoin selitetään jumalienkin sitovan ratsunsa taivaanpaaluun. Eräät Siperian tatariheimot uskovat jumalien asuvan taivaalla teltassa, jonka edessä on "kultainen hevospaalu". Kuten Karjalainen huomauttaa, ovat Vasjuganin ostjakitkin saaneet tatareilta satuihinsa "auringon puolella olevan rautapylvään, kivipylvään, Toremin (Taivaanjumalan) luoman, missä on hihaisen käden mentävä rautarengas", johon ajoporo sidotaan. Samaten vogulit kertovat Taivaanjumalan asunnon edessä olevasta "kirjavareisisen, pyhän eläimen sitomista varten pystytetystä jumalan pyhästä, rautaisesta patsaasta".

Ostjakkien kansanrunoudessa, kuten ylläolevasta esimerkistä ilmenee, puhutaan siis myös "kivisestä" pylväästä. Omituinen nelitahkoinen kolmen sylen korkuinen läpikuultava kivipatsas esiintyy jakuttienkin tarussa erään rautaisen alueen keskellä; siinä muuan sankari rukoilee Taivaan jumalaa. Mahdollisesti myös keski-Aasian aroille pystytettyjen kivipatsaiden joukossa piilee tällaisia maailmanpylväitä, mitkä samalla saattavat olla maannavan havainnollisesti esitettyjä merkkejä.

Mutta eniten kiinnittää huomiotamme se seikka, että noita jugralaisten pyhiä patsaita usein kuviteltiin _seitsenkerroksisiksi_. Niin oli Tsingalankin kaupunginpatsaan esikuvan laita, sillä vaikka itse esineessä ei ole tähän viittaavia merkkejä, sanotaan rukoussanoissa, jossa Taivaanjumala on mitä läheisimmässä suhteessa patsasjumalaan, seuraavasti: "Seitsenlomainen ylhäinen mies isäni sinä olet, kuuslomainen ylhäinen mies sinä olet! Rautapatsasmies-isäni pyhän puun juurelle, Metallipatsasmies-isäni pyhän puun juurelle päälihasta runsaalle vadille, rintalihasta runsaalle vadille me sinut kutsuimme". Sana "kuuslomainen" eli pykäläinen on tässä ainoastaan runollisena kertona. Toinen kirjaanpantu rukous, jossa Sänke ('valo') nimistä taivaanjumalaa puhutellaan patsaan ohella, on seuraava: "Seitsenlomainen ylhäinen mies, Sänke isäni, kolmelle taholle valvova mies isäni, kolmelle taholle suojeleva mies isäni! Rautapatsasmies-isäni pyhään maahan, viattomaan maahan, hänen istuttamansa pyhän puun juurelle minä seisotan verieläimisen veriuhrin, leppäeläimisen veriurin".

Näissä jugralaisten patsaisiin liittyvissä uskomuksissa on 7-luvun merkitys varsin silmäänpistävä. Ostjakkien tarut kertovat, mitenkä kosiomatkalle lähtevän henkilön on toimitettava uhri tämän "jumalakasvoisen Pyhän puun" juurella eli "seisotettava sinne yhteen hihnaan sidottujen seitsemän porohärän uhri" sekä tehtävä "jumalakasvoisen pyhän puun juurella seitsemän hyvää pään taivutusta". Nuo seitsemän eläintä mainitaan myös eräissä vaaralliselle matkalle lähtevälle sankarille annetuissa neuvoissa: "Kutsu kylä-täyden monet miehesi, kaupunki-täyden monet miehesi yhteen, tuo yhteen hihnaan sidotut seitsemän eläintä ja sido ne vahvaan kaupunginpatsaaseen." Jakuttilaisissakin taruissa puhutaan "rautaisen puun" äärellä olevasta seitsemästä porosta. Todennäköisesti on noilla yhteen hihnaan sidotuilla "seitsemällä eläimellä", samaten kuin itse patsaalla, esikuvansa taivaalla ja tulemme silloin ajatelleeksi otavaa, jonka "seitsemän eläintä" kuvitellaan olevan sidottuja pohjantähteen "yhdellä köydellä".

Mutta 7-luku ilmenee myös itse jumalan puhuttelusanoissa "seitsenlomainen eli -pykäläinen mies", mikä saattaa viitata siihen, että itse patsasta on kuviteltu seitsenkerroksiseksi. Ja esimerkkejä siitä onkin olemassa. Niinpä uhratessaan Salymin latvoilla Ahvenjärvenukko nimiselle haltialle sikäläiset ostjakit pystyttävät järven jäälle n. sylen pituisen kuusisen pylvään, johon veitsellä tekevät "seitsemään kohtaan seitsemän pilkkaa". Pylvään päähän he sitovat kirjavaa kangasta ja asettavat uhriruuat pylvään eteen, johon uhriteuras sidotaan rukousten ja kumartelujen ajaksi; teurastettaessa on verisuihkun lennettävä pylvään päälle. Samanlaisia pylväitä ovat Jenisei-ostjakitkin entisaikaan pystyttäneet virtansa rannoille hyvän kalansaannin vuoksi. Nykyään ei niitä tietääksemme enää missään tapaa käytännössä, vaikkakin vanhukset tietävät niistä kertoa. Krasnojarskin museossa näkee niitä tallella, ja ne ovat n. pari syltä pitkiä jotakuinkin ohuita riukuja, joihin on seitsemään kohtaan toinen toistaan ylemmäksi veistetty syvä pykälä; niiden vastineita tapaamme samojedeillakin. Pykälien asemesta on toisin paikoin ollut tapana jättää tähän paaluun seitsemän oksankantaa. Niinpä kerrotaan Irtyshin ostjakkien avannon ääressä uhratessaan pystyttävän jäälle pylvään, johon jätetään seitsemän oksantynkää. Karjalainen olettaa kysymyksessä olevan ainoastaan keinotekoisen uhripuun, mutta tuskin näitäkään tilapäisesti pystytettyjä pylväitä voidaan eristää yllämainituista maailmanpatsaista. Joka tapauksessa on seitsenpykäläisellä rautapatsasmiehellä taivaallinen esikuva, sillä vogulien tarut tietävät kertoa "seitsenjatkoisesta puhdashopeisesta pyhästä patsaasta", johon jumalanpoika sitoo ratsunsa tullessaan isänsä luo.

Perehtyessämme aasialaiseen maailmankuvaan ei meidän ole vaikeata selittää, mitä nuo seitsemän jatkosta, pykälää tai oksantynkää kuvastavat. Epäilemättä ne edustavat taivaan seitsemää kerrosta, mikä kuvitelma on yleinen ostjakkien y.m. keskuudessa. Nuo "pykälät" esiintyvät myös Altain tatarien shamanimenoissa, vaikkakin täällä taivaankerroksia kuvitellaan olevan yhdeksän. Loitsimaan ryhdyttäessä rakennetaan Altailla erikoinen teltta, jonka keskelle pystytetään koivu siten, että puun latva kohoaa ilmaan katoksen keskessä olevan reppanan puhki. Koivun runkoon veistetään yhdeksän pykälää, joiden selitetään olevan yhdeksänkerroksisen taivaan vertauskuvia. Pyrkiessään puuta myöten ylimpään taivaaseen on shamanin noustava kaikkien kerrosten läpi. Se tapahtuu siten, että noita loitsiessaan vähitellen kapuaa ylöspäin pykälä pykälältä. Kun hän on asettanut jalkansa alimmalle portaalle, on hän saapunut ensimäiseen taivaaseen ja niin hän kohoutuu vihdoin yhdeksänteen asti.

Samaten dolganit kuvittelevat, että kun shamanin on vietävä kuolleen sielu taivaaseen, on hänen henkimatkansa päämääränä juuri tuo taivaallinen puu, johon hän saattaa sielun ylijumalan poikien huostaan ja missä se elää edelleen pienen linnun hahmossa. Kuvatessaan tämän "kukistumattoman tuen" dolganit usein piirtävät veitsellä sen kylkeen taivaan eri kerroksissa asuvien jumalanpoikien kasvot. Samanlainen tapa näyttää olleen muillakin luoteis-Siperian kansoilla, kuten ostjakkienkin Kuva jenisei-ostjakkien maailmanpatsaalle antama nimi _jumalakasvoinen puu_ osoittaa.

Todennäköisesti maailmanpaalua tarkoittaa myös Jenisei-ostjakkien rautainen shamaninsauva tai -valtikka, jonka oksamaisille poikkipuille niiden henkien uskotaan laskeutuvan, joita noita kutsuu avukseen. Samoinkuin taivaan tarukotkaa on tätäkin pidetty yliluonnollisen mahdin ja vallan tunnuskuvana.

Kuten mainittu, on puu, jota myöten altailainen shamani pyrkii taivaaseen, pykälillä varustettu, mutta ei varsinainen paalu, vaan vihreälatvainen koivu. Näin ollen voimme siinä nähdä jonkinlaisen välimuodon edellämainittujen patsaiden ja maakehän keskuksesta kohoavaksi kuvitellun oksallisen maailmanpuun välillä. Toisin paikoin näkee dolganienkin patsaissa poikkipuita, joiden selitetään esittävän Ylijumalan asunnon edessä olevan "kahdeksanoksaisen" puun oksia, joiden suojassa jumalanpojat taivaassa asuvat. Samoinkuin ostjakkien pyhissä pylväissä oli seitsemän pykälää tai seitsemän oksantynkää kertoo Abakan-tatarien sankariruno "maapiirin keskellä rautaisella vuorella olevasta valkoisesta, _seitsenoksaisesta_ koivusta". Ennenkuin ryhdymme lähemmin selostamaan tuota maanavalla ruhtinoivaa, mahtavaa maailmanpuuta, on meidän suunnattava huomiomme vielä samassa paikassa sijaitsevaan _vuoreen_, jonka huipulta tämä puu erinäisten tarujen mukaan kohoaa.

BABELIN TORNI.

Ja he sanoivat: käykäämme, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka taivaaseen ulottuu.

I Moos. 11:4.

Raamatun taru kertoo, mitenkä muinaisajan ihmiset kerta ryhtyivät rakentamaan suurta taivaaseen ylettyvää tornia ja mitenkä Jumala keskeytti heidän työnsä. Myöhemmältä ajalta polveutuvien kertomusten mukaan tuo jättiläisrakennus sortui raunioiksi joko taivaasta isketyn tulen tai ankarien tuulien tuhoamana. Mikä lieneekin ollut syynä tarumme syntymiseen, ovat tutkijat yksimielisiä siitä, että raamatun kertoma Babelin torni on jossakin suhteessa niihin ihmeellisiin temppelitorneihin, joita muinaiset babylonialaiset rakensivat ja joiden mahtavat rauniot yhä vieläkin ovat omiansa herättämään kummastusta.

Kun europpalaiset tutkijat ensi kerran tutustuivat näihin suuremmoisiin muinaisjäännöksiin, luulivat he niissä näkevänsä juuri tuon tarunomaisen tornin rauniot ja samalla heissä heräsi halu ryhtyä vilkkaan mielikuvituksensa avulla hahmoittelemaan tätä muinaisuuden ihmerakennusta, jonka ulkomuodosta ei raamattu kerro muuta kuin että se oli tornimainen, hyvin korkeaksi suunniteltu rakennus. Arvokkaimpana osviittana tässä suhteessa on ollut Herodotoksen historiassa säilynyt kuvaus babylonilaisen jumalan, Zeus Beloksen pyhäköstä, johon liittyvää tornia historioitsija selostaa seuraavin sanoin: "Pyhäkön keskelle on pystytetty mahtava torni, stadionin pituinen ja levyinen, ja tämän tornin yläpuolelle on rakennettu toinen torni ja senkin päälle toinen aina kahdeksaan torniin saakka. Niihin johtava käytävä on ulkosivulla muodostaen piirin kaikkien tornien ympäri... Ylimmässä tornissa on suuri temppeli, temppelissä suuri hienolaitteinen sohva ja sen ääressä kultainen pöytä. Ei ainoatakaan jumalankuvaa ole sinne asetettu." Myöhemmän ajan tutkijat ovat muinaisjäännöksien perusteella voineet osoittaa, että nämä Kaksoisvirran maan mahtavat tornit, joita jo sumerilaiset rakensivat ja joita he nimittivät zikkuratu, todella ovat olleet päällekkäisillä terasseilla varustettuja rakennuksia, useimmiten nelisivuisia ja että niiden neljä nurkkaa on ollut läheisessä suhteessa neljään ilmansuuntaan. Tällainen nelisivuinen terassitorni oli m.m. Babylonin ylpeys, Etemenanki, minkä seitsenkerroksisen rakennuksen eri kerrosten sivujen pituus- ja korkeussuhteet voidaan nykyaikaan asti säilyneen mittakaavion nojalla jotenkin tarkoin määrätä. Yleensä nämä terassitornit, vaikka niissä olleiden kerrosten lukumäärä on vaihdellut kolmesta seitsemään asti, ovat olleet Babylonian eri asutuskeskuksissa jotenkin samanlaisia.

Nelisivuisten tornien ohella on oletettu olleen myös kartion tai näkinkengän muotoisia, mutta niiden olemassa olo on ollut vaikeammin todettavissa. Osoituksena siitä, että muinaisbabylonilaiset olisivat sellaisiakin rakentaneet, ovat tutkijat pitäneet m.m. Tigriksen rannalla sijaitsevan Samarran minareettia. Vaikka tämä lähellä olevaan moskeaan liittyvä kivitorni polveutuukin vasta 800-luvulta j.Kr., pidetään todennäköisenä, että sen esikuva palautuu jo babylonilais-assyyrilaiseen aikaan. Näinollen tämä minareetti muodostaa jonkinlaisen yhdyssiteen muinaisbabylonilaisen ja islamilaisen rakennustaiteen välillä. Mahdollisesti itse paikalla suoritettu jatkuva tutkimus on luova vielä runsaasti valoa näiden itämaisten ihmerakennusten ulkoasuun.

Mutta sekin ainehisto, mikä jo on käytettävissä, asettaa vastattavaksemme kysymyksen, mikä on ollut näiden Babelin tornien alkuperäinen tarkoitus. Minkävuoksi muinaiset sumerilaiset, joiden tiedetään niitä ensiksi rakentaneen, ovat ryhtyneet tähän suurisuuntaiseen työhön? Yleisimmin ovat tutkijat omaksuneet ajatuksen, etteivät nämä jättiläistornit saata alunpitäen olla, kuten jotkut aikaisemmin ovat olettaneet, kuninkaiden hautakammioita, eikä myöskään vain tähtitieteellisiä havaintoasemia, vaan, kuten jo Herodotoksen kuvauksesta ilmenee, jonkinlaisia jumalien kunniaksi rakennettuja pyhäkköjä. Huomauttaahan mainittu historioitsija nimenomaan, että seitsenkerroksisen tornin yläpuolella olevassa kahdeksannessa osastossa oli temppeli, vaikkakaan siellä ei ollut jumalankuvaa. Myöskin Nebukadnezar kertoo, mitenkä hän rakennutti Babylonissa Etemenanki- ja Borsippassa Euriminanki-tornien huipulle "loistavan jumalanasunnon, taitehikkaan pyhäkön". Se seikka, että itse tornin muodostaa kiinteä tiilimassa ja että sitä usein nimitetään "vuoreksi", osoittaa, että tämä merkillinen rakennus on ollut sen huipulla olevan temppelin vuorta jäljittelevä jalusta. Tästä asiasta tuskin voidaan olla eri mieltä; mutta vaikeampaa on ollut vastata kysymykseen, mikä tuo korkeaksi kuviteltu "vuori" itse asiassa on.

Ruotsinmaalainen professori Axel Moberg, joka äskettäin ilmestyneessä tutkimuksessaan arvostelee kaikkia noiden tornien suhteen ennen tehtyjä olettamuksia, vetoaa niiden "vuorta" merkitseviin nimiin ja huomauttaa, että nämä nimet "tuskin ilmaisevat ainoastaan, että torni oli vuoren näköinen, vaan myöskin että se todella oli aijottu kuvaamaan tahi pikemmin olemaan vuori, jolle jumala oli asettuva asumaan". Käsityksensä näiden vuori-rakennusten alkuperästä hän esittää seuraavin sanoin: "Vuori näyttelee vallitsevaa osaa sumerilaisten uskomuksissa ja niiden ilmaisumuodoissa, niin merkitsevää, että on vaikeata ajatella, etteivät nämä käsitykset olisi muodostuneet vuoriseuduissa, joista kansa sittemmin on siirtynyt virtamaahan. Mikä onkaan silloin luonnollisempaa kuin että kansan jumala, joka on tottunut asumaan vuorten huipuilla, myös täällä vaatii vuorta tyyssijakseen? Ja niin ovat hänen palvojansa rakentaneet hänelle Babylonin ensimäisen tornin."

Tältä näkökannalta asiaa katsoessaan Moberg vastustaa niitä, varsinkin saksalaisten tutkijain esittämiä olettamuksia, joiden mukaan nämä porrastornit edustavat kosmologisia kuvitteluja.

Epäilemättä on Moberg oikeassa painostaessaan vuoren mytologista merkitystä muinaisten sumerilaisten uskomuksissa. Olihan heidän suuri jumalansa Enlil juuri vuorijumala, jota toisinaan nimitetään suorastaan "suureksi vuoreksi". Mutta hyvin vähässä määrin uskottavalta tuntuu tutkijamme selitys, että kansa tasangolle siirryttyään siellä suurin kustannuksin olisi ryhtynyt jäljittelemään vain entisen kotiseutunsa vuoria. Minkään muun kansan keskuudesta ei voida löytää tähän verrattavia esimerkkejä.

Tuon toisen, kosmologisen katsantokannan tueksi on esitetty m.m. eräitä nimityksiä, joita jo sumerilaiset ovat antaneet noille "taivaaseen ylettyville" torneilleen. Tässä suhteessa todistusvoimaisimmat ovat nimet sellaiset kuin Duranki ('taivaan ja maan yhdysside') ja Etemenanki ('taivaan ja maan perustuksen talo'). Huomattava on lisäksi nimi Euriminanki ('taivaan ja maan seitsemän käskynkuljettajan temppeli'), minkä on oletettu olevan jossakin suhteessa tornin seitsemään kerrokseen, samoin kuin lagashilaisen temppelin määreen "Seitsemän taivaankehän temppeli", joskaan ei nimenomaan tiedetä, että viimeksimainittu nimi tarkoittaisi itse tornia. Mobergin mielestä eivät nämä nimitykset ole riittäviä todistamaan, että kysymyksessä olevien tornien esikuvana todella olisi ollut jokin kosmologinen, taivaankerroksia esittävä kuvitelma. Vaikkakin, niin hän huomauttaa, sellaiseen nimeen, kuin "Taivaan ja maan yhdysside", mahdollisesti sisältyy käsitys, että tämä torni, jonka perustus on ollut syvällä maassa ja huippu taivaalla, muodostaa jonkinlaisen yhdyssiteen taivaan ja maan välillä, täytyy tämän tapaisen kuvittelun kuitenkin olla toisella sijalla, se ei koskaan ole saattanut olla itse tornin pystyttämisen syynä.

Mahdollisesti ei tätä ongelmaa voidakaan tyydyttävästi ratkaista yksinomaan muinaisbabylonialaisen tutkimusainehiston perustalla. Mutta silti ei meidän tarvitse jäädä epätietoisiksi siitä, mikä tämä "taivaan ja maan yhdysside", jota myös nimitetään "vuoreksi", asiallisesti on. Sen selittämiseksi on meidän luotava silmäys Aasian muillakin kansoilla vallinneisiin vastaaviin uskomuksiin ja kuvitteluihin.

Aivan yleinen yhä vieläkin keski-Aasian kansoilla on käsitys, että _maakehän keskessä_ sijaitsee mahtava vuori, jonka huippu hipoo ihmisten saavuttamattomia korkeuksia ja tarjoaa jumalille heidän arvoaan vastaavan asuinsijan. Samoinkuin tuo ennenmainittu "rautainen patsas" kerskaa kasvaneensa taivaan ja maan kera, samaten puhuvat turkinsukuisten kansain vanhat tarut kaukaisesta ajasta, jolloin maakehän keskusvuori vielä oli pieni kukkulapahainen. Kumpikin uskomus edellyttää siis, että maailma vähitellen pienestä alusta on kasvanut yhä suuremmaksi, ja liittyy yhtä kiinteästi itse maailmankuvaan.

Vaikkakin Altain kansat ovat jumaloineet vuoriaan, varsinkin tarujen ylistämää Altaita, jota ne nimittävät "ruhtinaaksi", ei käsitys maanpiirin keskusvuoresta kuitenkaan ole ollut sidottu mihinkään paikalliseen, keski-aasialaiseen vuoreen, vaan on tämä kuvitelma tullut tänne muualta jo valmiiseen maailmankuvaan kuuluvana. Huomattava on lisäksi, että tämä tarunomainen vuori usein sijoitetaan itse taivaaseen. Niin esim. Altain tatarien ylijumala, Bai-Ulgön ('suuri-rikas') asuu taivaassa "kultaisella vuorella". Samoin jakuttien tarut puhuvat taivaan "maidonvalkoisesta kivisestä vuoresta". Usein tämän läpikuultavan vuoren kuvitellaan kohoutuvan kerroksittain, joiden lukumäärä vaihtelee, mutta joita tavallisesti mainitaan olevan yhtä monta kuin on itse taivaankerroksia kunkin kansan käsityksen mukaan. Muuan keski-aasialainen taru kuvailee maakehän keskusvuorta kolmiporraksiseksi. Ostjakit puhuvat taivaan "seitsenkerroksisesta vuoresta". Kuvitellaanpa joskus itse taivastakin sellaisenaan vuoreksi; sen alapuoli, jonka me ihmiset näemme, on pyöreän holvin muotoinen. Eräs altailainen luomistaru kertoo, mitenkä Ulgen luodessaan maailman istui "kultaisella vuorella", missä aurinko ja kuu aina loistavat ja mitenkä tämä vuori sittemmin laskeutui alas peittäen maan; taivaan reunat eivät kuitenkaan kosketa itse maata, ne kun eivät ulotu aivan maakehän ääriviivaan asti.

Käsitys taivaan vuoresta kuvastuu myös seuraavasta koillis-Siperiassa asuvien goldien tarusta: "Kun jumalat rakensivat taivaan, tekivät he sen kivistä, mutta sen valmistuttua alkoivat ihmiset pelätä, että se saattaa pudota heidän päälleen, sen vuoksi jumalat puhalsivat henkeään holvin alle, niin että siten muodostunut ilma verhosi kivet ihmisten katseilta." Epäilemättä tämäkin taivaankuva on läheisessä suhteessa tuohon "vuoreen" ja siitä kehittynyt. Goldien keskuudessa ei tällaisen kiviholvin kuvittelu ole voinut syntyä, sillä heille, samoinkuin muillekin pohjois-Siperian kansoille, on tällainen rakennustapa täydellisesti vieras.

Mongolien, burjattien ja kalmukkien tarustossa on maailmanvuoren nimenä Sumbur, Sumur eli Sumer, jossa nimityksessä helposti tuntee intialaisten keskusvuoren, Sumerun nimen ja johon liittyvät uskomukset ovat valmiina Intiasta lähteneen sivistysvirtauksen mukana kulkeutuneet keski-Aasian kansoille. Onko tämä Sumeru- eli Meru-vuoren kuvitelma alkuaan Intiassa syntynyt ja siellä mahdollisesti jonkin mahtavan paikallisen vuoren välityksellä, on vaikea ratkaista. Jo niin varhain, kuin sen tunnemme, on se ollut kosmologinen kuvitelma.

Mutta missä on tämän korkean maanpiirin keskuksesta nousevan maailmanvuoren huippu? Saattaisimme olettaa, että se olisi taivaan laella kohtisuorassa päämme päällä eli siis kuperalta näyttävän taivaankannen pohjassa. Sellaisessa asennossa olevaksi ei vuortamme kuitenkaan ole kuviteltu, vaan kohoutuu sen huippu _pohjantähden_ luona olevaa taivaannapaa kohti, missä myös on vuoren huipulla sijaitseva Ylijumalan asunto ja "kultainen istuin". Juuri tällaiseen käsitykseen viittaa kaikkialla Aasiassa vallitseva käsitys, että maailmanvuori on _pohjosessa_. Selvästi tämä käsitys ilmenee seuraavasta burjattien keskuudessa muistiinpannusta intialaisen maailmankatsomuksen värittämästä tarusta: "Alkuaan oli ainoastaan vettä ja sammakko (= kilpikonna), joka tuijotti veteen. Jumala käänsi tämän eläimen nurin ja loi sen vatsalle maailman. Eläimen kullekin jalalle hän muodosti maanosan, mutta sammakon _navalle_ hän perusti Sumbur-vuoren. Tämän vuoren huipussa on _pohjantähti_". Toisessa tarussa, jossa Sumbur-vuoren huipulle on sijoitettu temppeli, sanotaan, että _pohjantähti_ on tämän temppelin tornin kultainen kärki.

Samalla ilmansuunnalla kohoavan kosmillisen vuoren tunsivat jo ammoin etu-Aasian suuret kulttuurikansat. Myös raamatussa esiintyy tämä kuvitelma; Jesajan kirjan 14:nnessä luvussa kuvataan ylpeätä olentoa, joka halusi "asettaa itsensä korkeimman vertaiseksi" seuraavin sanoin: "Sinä sanoit sydämessäsi: taivaaseen tahdon minä astua, Jumalan tähtien yli minä istuimeni korotan ja istun _todistuksen vuorelle pohjan perillä_." Kun Jumalan istuimen uskotaan olevan maailmanvuoren huipulla pohjosessa, on tämä ilmansuunta ollut mandealaisilla rukoussuuntana. Myöskin Kiinan keisarilla on ollut tapana palvoa Taivaanjumalaa kasvot käännettyinä pohjosta kohti.