Part 15

Ei ole totta, että erikoisessa määrin eristetty yhteiskunnallinen asemani esti minua sukeltautumasta keskelle maailman elämää. En ole havainnut merkkiäkään siitä, että ne maanmieheni, jotka ovat viettäneet koko elämänsä seurallisuuden humussa, olisivat koskettaneet sen elävää ydintä paremmin kuin minäkään. Meidän maamme elämällä on korkeat rantatörmänsä ja porrasaskelmansa, ja sen tummiin vesiin lankeevat valtavien puiden viileät varjot _kokilin_ huhuillessa lehvistössä päämme päällä ihastuttavaa, ikivanhaa säveltänsä. Mutta kaikesta huolimatta maamme on kuin liikkumaton vesi. Missä on sen virta, missä ovat aallot, milloin saapuu mereltä vuoksivetten hyöky?

Kaikuiko silloin kadun toiselta puolen korviini se voittohymni, jota laulaa paisuva virta raivatessaan itselleen tien mereen läpi kaikkien kivisten esteiden? Ei! Minun yksinäinen elämäni vain tunsi kalvavaa kaipuuta sinne, missä vietettiin maailmanelämän suurta juhlaa. Ihmisen, joka yksinäisyydessään viettää verkkaisia joutilaita hetkiänsä, valtaa syvä masennus, koska hän niin ollen ei tunne elämän tervettä sykähtelyä. Sellaista mielenmasennusta vastaan minun on täytynyt aina ankarasti taistella. Mieleni ei ottanut päihtyäkseen niiden aikojen poliittisista liikkeistä, jotka näyttivät olevan vailla kaikkea voimakasta kansallistuntoa, joilla ei ollut aavistustakaan maamme varsinaisesta olemuksesta ja jotka eivät vähääkään välittäneet sen todellisista tarpeista. Minua kidutti hurja kärsimättömyys, sietämätön tyytymättömyys itseeni ja kaikkeen ympärilläni olevaan. Paljoa mieluummin -- niin ajattelin -- olisin ollut Arabian beduiini!

Vapaan elämän versoessa ja rehoittaessa muualla maailmassa me seisomme kerjäläisinä syrjässä kaihoisina juhlaa katsellen. Milloinpa meillä olisikaan ollut varaa itseämme koristaa ja käydä toisten joukkoon? Ainoastaan sellaisessa maassa, jossa hajoituksen hengellä on rajaton valta, maassa, jossa lukemattomat pikkumaiset raja-aidat erottavat ihmisiä toisistansa, jää tyydyttämättä tuo kaipaus päästä todellistamaan maailman avarampaa elämää omassa elämässänsä.

Nuoruudessani minä kaipasin ihmisten mailmaa samoinkuin olin lapsuudessani, palvelijain ympärilleni piirtämässä liitukehässä istuen, kaivannut elävää luontoa. Kuinka ihanalta, kuinka saavuttamattoman etäiseltä se näyttikään! Muita kun emme pääse siihen koskettamaan, kun ei mikään tuulenhenki tuo meille siitä viestejä, mikään virta ei osu luoksemme, mikään tie ei avaudu matkamiesten tulla ja mennä, niin ympärillemme kasautuvat kuolleet oliot eivät milloinkaan väisty, vaan keräytyvät yhä valtavammaksi rykelmäksi, kunnes kerrassaan tukahduttavat elämän.

Sadeaikana on vain tummia pilviä ja sadekuuroja. Mutta syksyn taivaalla vaihtelee valojen ja varjojen leikki, ja syksyisillä vainioilla aaltoilee satoisa vilja. Samoin oli minun runoilija-urallani aluksi usvaisia unikuvia, myrskyjä ja sateita; ilmaisutapani oli hämärä, säkeeni olivat hillittömiä. Mutta syksyni "Duuri- ja mollisoinnuissa" alkoi taivaalla väikkyä valojen ja varjojen leikki, ja samalla näkyivät laihot maasta nousevan. Todellisuuden maailmaa koskettaessaan kieli ja rytmi alkoivat saada määrättyä sävyä ja vaihtelevaa muotoa.

Niin on jälleen kirja lopussa. Nyt alkavat ne elämäni päivät, jolloin sisäinen ja ulkoinen, sukulainen ja vieras liittyvät toisiinsa. Tästä lähtien minun elämäni matka käy ihmisten asuinsijojen kautta. Ja hyvä ja paha, ilo ja suru, kaikki se, mitä matkallani kohtaan, ei enää häilähdä silmieni ohi pelkkänä kuvana. Millainen kirjava vilinä rakentavaa ja hajoittavaa työtä, voittoja ja tappioita, vihaisia iskuja ja rauhallista yhteistyötä!

Minä en kykene tutkimaan enkä selvittämään sitä korkeata viisautta, jonka varassa elämäni johtaja kuljettaa minua hilpeästi halki kaikkien esteiden, vastusten ja mutkien kohti elämän sisimmän tarkoituksen täyttymistä. Ja ellen voi selvittää suunnitelmaa kokonaisuudessaan, niin kaikki yksityiskohtaiset yritykseni johtaisivat alinomaa harhaan. Kuvan erittelemisestä on tuloksena vain pivollinen tomua; taiteilijan ilo jää tavoittamatta.

Saateltuani lukijani sisäisen pyhäkön ovelle minä nyt lausun heille jäähyväiset.

Viiteselitykset:

[1] Eräänlainen pylväskäytävä tai parveke. Kirjoittajan kotitalo on epäsäännöllinen kolmikerroksinen rakennusrykelmä, joka on vähitellen kasvanut siinä asustavien perhekuntien keralla. Rakennuksia, jotka on suunniteltu suurten nelikulmaisten pihojen ympärille, kiertävät ulkopuolella pitkät pylväskäytävät, ja jokaisen pihan reunamalla on kapeampia parvekkeita, joista päästään eri huoneistoihin.

[2] Talon ulko-osa kuuluu miehille, sisäosa naisille.

[3] Nämä _basti_ eli köyhien kaupunginosat, joissa on pelkkiä rappeutuneita hökkeleitä ja jotka sijaitsevat palatsimaisten rakennusten vieressä, ovat vieläkin eräänä Kalkuttan omituisuutena.

[4] Eräänlaisia sokeroimattomia ohukaisia, joita nautitaan leipänä toisten ruokien keralla.

[5] Ruoat, joita parhaillaan nautitaan, ja kojeet, joita ravintoa suuhun kuljettava käsi pitelee, katsotaan rituaalisesti saastaisiksi.

[6] Teoksen kirjoittaja on nuorin seitsemästä veljeksestä. Tässä tarkoitetaan kuudetta veljeä.

[7] Käytännöstä hävinnyt mehiläisen nimitys.

[8] Oppineisuuden jumalatar.

[9] Jakshain kuningas on hindulaisen mytologian Pluto.

[10] Lethe-virtaa vastaava.

[11] Krishnan leikkitienoot.

[12] Ei-bramaaneille luetaan synniksi, jos silmäilevät neofyyttejä pyhän toimituksen kestäessä, ennenkuin kaikki menot ovat suoritetut.

[13] _Sakuntala_-näytelmässä mainitut viisaan Kanvan aloittelijaoppilaat.

[14] Ammattilaulajat ja -lausujat.

[15] Suuri osa kirjallisen bengalinkielen sanoja johtuu sellaisenaan sanskritista.

[16] Palvelijat nimittävät isäntäänsä ja emäntäänsä "isäksi" ja "äidiksi" ja lapsia "veljiksi." ja "sisariksi".

[17] _Nirada_ on sanskritinkielen sana ja merkitsee pilveä; sen yhdysosat ovat _nira_-- vesi ja _da_ = antaja. Bengalinkielessä se ääntyy _nirod_.

[18] Bengalinkielessä tämä sana on saanut kutsumatta keräytyvän vierasseuran merkityksen.

[19] Nuottikirjoitus ei ollut silloin vielä käytännössä. Erään nykyjään yleisimmin käytetyistä keksi myöhemmin tässä mainittu kirjailijan veli.

[20] Talon nuori morsian ja edellämainitun neljännen veljen vaimo.

[21] Tässä lienee syytä huomauttaa vierasmaalaiselle lukijalle, että intialaisen musiikin koulutettu laulaja käsittelee improvisoiden säveltäjän luomaa melodista ääriviivaa, joten viimeksimainitun ei välttämättä tarvitse antaa muuta kuin selvä käsitys sellaisesta ääriviivasta.

[22] Jos _Bhubanmohini_ käsitetään tekijännimeksi teoksen nimi merkitsee "Bhubanmohinin hengetär".

[23] Vaatelahjat ovat yleisiä kiintymyksen, kunnioituksen tai huomaavaisuuden ilmauksina.

[24] Vanhoilla Vaishnava-runoilijoilla oli tapana sisällyttää nimensä runon viimeiseen säkeistöön, joten runo tuli heidän tekemäksensä merkityksi. Bhanu ja Rabi merkitsevät kumpikin aurinkoa.

[25] Kookospalmun lehtien kuivatuista ja riivityistä keskisuonista, jotka ovat suunnilleen tulitikun vahvuisia, punotaan tavallisessa bengalilaisessa taloudessa käytetyt luudat. Talonemännän käyttelemänä sellainen luuta on kansanomaisen käsityksen mukaan sovelias pitämään järjestyksessä koko taloa, isännästä alkaen. Tässä vihjaillaan sen paljaassa selässä aikaansaamiin vaikutuksiin.

[26] Siihen aikaan harrastettiin innokkaasti frenologiaa.

[27] Myöhemmin Sir Tarak Palit, kirjoittajan toisen veljen elinikäinen ystävä.

[28] Sarasvati, oppineisuuden jumalatar, kuvataan valkoisiin puettuna ja lootuskukkien keskessä istumassa.

[29] Intialainen musiikki ei pyri vain moitteettomasti esittämään sävelmiä sellaisinaan, vaan esittävä taiteilija muuntelee improvisoiden alkuperäisen sävellyksen teemaa.

[30] Valmiki Pratibha merkitsee "Valmikin hengetärtä". Aihe perustuu tarinaan Valmikista, rosvopäälliköstä, joka myötätunnon liikuttamana puhkesi valituslauluun nähdessään, millaisen tuskan vallassa oli eräs kurki, jolta metsämies oli surmannut kumppanin. Siten mieleen johtunutta runomittaa hän myöhemmin käytteli sepittäessään Ramajanansa.

[31] Rikkauden jumalatar.

[32] Erinäisten maakuntien laulutavasta, mutta varsinkin maan eteläosassa vallitsevasta dravidalaisesta tyylistä eroava.

[33] Baul; erään uskonnollisen lahkokunnan jäsen.

[34] Useiden klassillisten hindustanisten sävelmien otaksutaan sointuvan parhaiten määrättyyn vuoden- tai vuorokauden aikaan.

[35] Intialaisen pojan saduista ja tarinoista tuntemassa maailmassa on seitsemän merta ja kolmetoista virtaa.

[36] Tämän lausuvat Krishnan leikkikumppanit hänen äidillensä Jashodalle. Äiti puetti lempilapsensa joka aamu keltaisiin vaatteisiin ja pisti riikinkukonsulan hänen hiuksiinsa. Mutta kun sitten tuli puheeksi lähteminen, niin äiti kovin epäröi jättää poikastansa toisten paimenten joukkoon. Niinmuodoin häntä täytyi usein hyvinkin suostutella. Tämä kohta on osa _Vaishnava_-vertausta, joka kuvailee, kuinka Krishna lapsen tavoin käyttelee maailmaa leikkiessään.

[37] Basti-alueilla sijaitsee pelkkiä hökkeleitä, joiden välitse ahtaat polut poimuttelevat liittäen aluetta varsinaisiin katuihin. Niissä asuu palvelusväkeä, köyhiä käsityöläisiä j.n.e. Ennen vanhaan näitä alueita oli kaikissa kaupunginosissa, parhaimmissakin, mutta nykyjään ne ovat viimeksimainituista häviämässä.

[38] Heinä-elokuuta vastaava kuukausi, jolloin sadeaika on parhaimmillaan.

[39] Asvin-kuu vastaa syys-lokakuuta ja on Bengalissa suuren loman aika.

[40] Mentyään naimisiin Tagoren sukulaisen Pratibhan kanssa.