Part 7

Taloudellisemmat tuotantomenetelmät eivät alkaneet aivan yhtä haavaa. Ne alkoivat vähitellen -- aivan niinkuin me vähitellen aloimme itse tehdä koneittemme osat. T-mallinen moottori oli ensimmäinen, jonka me teimme itse. Suuret säästöt alkoivat vaunujen kokoonpanosta ja ulotettiin sitten toisille osastoille, niin että -- vaikka meillä nyttemmin on ammattitaitoisia mekaanikkoja joukoittain, -- he eivät lainkaan valmista automobiileja; he tekevät vain toisille helpoksi valmistaa niitä. Ammattitaitoisia työmiehistämme ovat työkalusepät, koettelijat, koneenrakentajat ja mallintekijät. He ovat niin eteviä kuin kukaan ylimalkaan voi olla tässä maailmassa -- todellakin niin, eteviä, että heidän kykyänsä ei saa tuhlata teettämällä heillä sellaista, minkä heidän keksimänsä koneet voivat tehdä paremmin. Työläisten pääjoukko tulee meille ammattitaidottomana; he oppivat työnsä parissa tunnissa; tai parissa päivässä. Elleivät he opi sitä tässä ajassa, ei heistä tule koskaan olemaan meille hyötyä. Monet heistä ovat ulkomaalaisia, eikä heiltä, ennenkuin heidät otetaan työhön, vaadita muuta, kuin että he työllään näyttävät kykenevänsä maksamaan yleiskustannukset siitä tilasta, jonka he verstaan lattialla ottavat. Heidän ei tarvitse olla ruumiillisesti voimakkaita. Meillä on töitä, jotka vaativat suurta ruumiillista voimaa -- mutta ne ovat ripeästi vähenemässä; meillä on toisia töitä, jotka eivät vaadi lainkaan voimaa -- töitä, jotka ruumiinvoiman kannalta voisi suorittaa vaikka kolmivuotias lapsi.

Perusteellisesti kuvaamatta teknillisiä menetelmiä ei voi selittää valmistusten koko kehitystä askel askelelta ja siinä järjestyksessä, missä kaikki tapahtui. En luule sen olevan yleensäkään mahdollista, sillä melkein joka päivä tulee jotakin uutta lisää, eikä kellään voi olla selkoa kaikesta. Ottakaamme umpimähkään esimerkiksi moniaita muutoksia. Niistä voi saada käsityksen ei ainoastaan siitä, mitä tulee tapahtumaan, kun tämä maailma on saatu järjelliselle tuotantoperustalle, vaan myöskin siitä, kuinka paljon enemmän me maksamme tavaroista kuin tarvitsisi, ja kuinka paljoa pienemmät palkat ovat kuin niiden pitäisi olla, ja kuinka suuri ala vielä on tutkimatta. Ford-yhtiö on vasta päässyt vain pienen matkan alkutaipaletta.

Ford-autossa on noin viisituhatta eri osaa -- ruuvit, mutterit ja kaikki muut mukaanlaskien. Muutamat näistä osista ovat jokseenkin tilavia, kun taas toiset ovat miltei kellon koneosien kokoisia. Ensi aikoina me yksinkertaisesti ryhdyimme panemaan konetta kokoon yhdellä kohtaa lattialla, ja työmiehemme toivat sinne eri osat sitä mukaa kuin niitä tarvittiin, aivan samoin kuin taloa rakennettaessa. Kun aloimme valmistaa eri osia, oli luonnollistakin, että sitä varten määrättiin erityinen osasto tehtaasta, mutta tavallisesti suoritti yksi työmies kaiken sen työn, mikä tarvittiin yhden yksityisen osan valmistamiseen. Tuotannon nopea kasvaminen pani väkisinkin ajattelemaan, miten työmiehet estettäisiin menemästä toistensa tielle. Ilman johtoa oleva työmies kuluttaa ajastaan ainesten ja työkalujen kuljettamiseen enemmän kuin työntekoon; hän saa pienen palkan, koska kävelyurheilu ei ole mikään hyvinpalkattu ammatti.

Ensimmäinen edistys kokoonpanon alalla tapahtui, kun aloimme viedä työtä miesten luo, sen sijaan että miehet tulivat työn luo. Meillä on nyt kaksi johtavaa periaatetta kaikessa työssä: että kenenkään ei tarvitse astua askeltakaan, jos se on mahdollista välttää, ja että kenenkään ei koskaan tarvitse kumartua alas jotakin ottamaan. Kokoonpanon periaatteet ovat seuraavat:

1. Sijoita työkalut ja työmiehet niin, että työn kestäessä jokainen sen osa valmistettaessa liikkuu mahdollisimman pienen matkan.

2. Käytä liikkuvia liukuhihnoja tai muita kuljetuslaitteita, jotta työmies saadessaan työnsä valmiiksi aina voi jättää tuotteensa samaan paikkaan -- minkä aina täytyy olla sellainen, joka on mukavimmin hänen ulottuvillaan ja käytä mikäli mahdollista esineiden omaa painoa niiden siirtämiseksi seuraavalle työmiehelle edelleenkäsittelyä varten.

3. Käytä kokoonpanevia liukuhihnoja, joita myöten kokoonpantavat koneosat voidaan jättää sopivien ulottumien päähän.

Kouraantuntuva tulos näiden periaatteiden noudattamisesta on, että työmiehen ajattelemispakkoa rajoitetaan ja hänen liikkeensä supistetaan vähimpään mahdolliseen. Hän tekee miltei yksinomaan vain yhtä ainoata asiaa yhdellä ainoalla kädenotteella.

Vaunukorin kokoonpano on ei-mekaanikon mielestä mielenkiintoisin ja kaiketi tunnetuin kaikista meidän työtavoistamme, ja yhteen aikaan se olikin kerrassaan tärkeä toimitus. Nyt me kuljetamme osat annoksittain kokoonpantaviksi.

Huhtikuun alussa 1913 ryhdyimme ensimmäisiin kokeisiimme kokoonpanevilla liukuhihnoilla. Me koettelimme aluksi magneetin sijoittamista siirtopyörään. Me koetamme ensin kaikkea pienessä mittakaavassa -- me poistamme kaiken vanhan niin pian kuin olemme keksineet paremman tavan, mutta meidän täytyy ehdottoman varmasti tietää, että uusi tapa on parempi kuin vanha, ennenkuin ryhdymme mihinkään muutokseen.

Tämä oli luullakseni ensimmäinen liikkuva kokoonpanohihna, mitä milloinkaan on käytetty. Aate johtui ylipäänsä niistä katon rajassa kulkevista vaunuista, joita Chicagon teurastamoissa käytetään eläinruhojen käsittelyssä ja paloittelussa. Me olimme ennen suorittaneet magneetin kiinnittämisen siirtopyörään tavallisen menetelmän mukaan. Työmies, joka suoritti koko työn, voi saada valmiiksi viisineljättä tai neljäkymmentä kappaletta yhdeksäntuntisen työpäivän kuluessa s.o. hän käytti noin kaksikymmentä minuuttia yhteen kokoonpanoon. Mitä hän yksin oli tehnyt, jaettiin nyt yhdeksäänkolmatta temppuun; tämä vähensi ajan kolmeentoista minuuttiin kymmeneen sekuntiin. Sitten kohotimme hihnaa kahdeksan tuumaa -- se oli vuonna 1914 -- ja saimme ajan supistetuksi seitsemään minuuttiin. Lisäkokeet alensivat sitten ajan viiteen minuuttiin. Lyhyesti sanoen tulos oli seuraava: järkiperäisen harkinnan avulla on nyt päästy siihen, että yksi mies kykenee suorittamaan hiukan enemmänkin kuin neljä miestä vain muutama vuosi sitten. Tämä kokemus vahvisti kokoonpanomenetelmämme tehokkuutta, ja me käytämme sitä nyt kaikkialla. Moottorin kokoonpano, jonka ennen suoritti yksi ainoa mies, on nyt jaettu neljänyhdeksättä eri työmiehen kesken, jotka suorittavat saman työn kuin ennen kolminkertainen määrä miehiä. Ennen pitkää koettelimme suunnitelmaamme vaununalustan kokoonpanoon.

Paras tulos, minkä siihen saakka olimme saavuttaneet vaununalustan kokoonpanossa, oli kaksitoista tuntia kahdeksankolmatta minuuttia keskimäärin alustaa kohti. Me kokeilimme vetämällä alustaa köysillä ja vipusimilla pitkin kahdensadan viidenkymmenen jalan pituista hihnaa. Kuusi monttööriä (kokoonpanijaa) kulki alustan rinnalla poimien pikkuosat kasoista, jotka oli sijoitettu pitkin hihnaa. Tämä yksinkertainen koe vähensi ajan viiteen tuntiin viiteenkymmeneen minuuttiin alustaa kohti. Alkupuolella vuotta 1914 kohotimme kokoonpanohihnaa. Me käytimme "miehenkorkeudella"-työskentelyn menetelmää; meillä oli hihna, joka oli kuudenkolmatta ja kolmenneljännes tuuman korkeudella permannosta, ja toinen neljänkolmatta ja puolen tuuman korkeudella -- ottaen huomioon miesten eri pituuden. Järjestely vyötäryskorkeuteen ja vieläkin laajempi työnjako siten, että kullakin miehellä oli vähemmän liikkeitä tehtävänä, supisti työajan yhteen tuntiin kolmeenneljättä minuuttiin alustaa kohti. Vain alusta kokoonpantiin silloin kokoonpanohihnalla. Päällys asetettiin vaunuun "John-R.-kadulla" sillä kuuluisalla kadulla, joka kulkee läpi Highland Park-tehtaittemme. Nyt kokoonpannaan koko vaunu liikkuvilla kokoonpanohihnoilla.

Ei kuitenkaan saa luulla, että kaikki tämä aikaansaatiin yhtä pian kuin se on sanottu. Liikkuvan työn nopeus oli huolellisesti tutkittava; siirtopyörän magneettia varten oli hihnan vauhti meillä ensin kuusikymmentä tuumaa minuutissa. Se oli liian paljon. Sitten koettelimme kahdeksaatoista tuumaa minuutissa. Se oli liian vähän. Lopulta päädyimme viiteen viidettä tuumaan minuutissa. Meidän aatteenamme on, että työmiestä ei saa hoputtaa työssään -- hänellä täytyy olla jokainen välttämätön sekunti, mutta ei ainoatakaan tarpeetonta. Me olemme kokeilun kautta määränneet kuhunkin kokoonpanoon menevän ajan, sillä alustan kokoonpanossa saavutettu menestys sai meidät vähitellen luopumaan kaikista edellisistä valmistustavoistamme ja suorittamaan kaiken kokoonpanon mekaanisesti liukuvilla hihnoilla. Se hihna esim., jota käytetään alustan kokoonpanoon, liukuu satayhdeksänyhdeksättä tuumaa minuutissa. Alustan kokoonpanossa on viisiviidettä eri toimitusta. Ensimmäiset työmiehet kiinnittävät neljä likasuojusta; moottori tulee kymmenentenä toimituksena ja niin edespäin kohta kohdalta. Muutamat työmiehet suorittavat vain yhden tai kaksi pientä käsiliikettä; toisilla on enemmän tekemistä. Se työmies, joka asettaa paikalleen ruuvin, ei pane siihen mutteria; se joka sijoittaa mutterin, ei kierrä sitä kiinni -- se on lopullisesti kiinni ehkä vasta usean tempun jälkeen. Toimitusnumerolla 34 saa uusi moottori bensiininsä; se on sitä ennen saanut voitelunsa; toimitusnumerolla 44 täytetään radiaattori vedellä ja numerolla 45 ajaa vaunu ulos John-R.-kadulle.

Pääasiassa samat aatteet ovat tulleet käytäntöön moottoria kokoonpantaessa. Lokakuussa 1913 tarvittiin yhdeksän tunnin neljänkuudetta minuutin työ moottorin kokoonpanoon; kuusi kuukautta myöhemmin oli liikkuvaa kokoonpanomenetelmää käyttämällä tämä aika supistettu viiteen tuntiin kuuteenkuudetta minuuttiin. Jokainen erikoisosa työstä tehtaissa liikkuu; se voi liikkua hakasissa ylhäälläkulkevista siirtoketjuista, jotka tuovat esineitä kokoonpantaviksi tarkoin siinä järjestyksessä, missä niitä tarvitaan; se voi kulkea liikkuvalla alustalla tai liukua omalla painollansa; pääasia on, että ihmiset eivät nosta tai työnnä mitään, itse ainesta lukuunottamatta. Ainekset tuodaan sisään pienillä vaunuilla tai rattailla, joita pienoiskokoiset Ford-moottorit panevat liikkeeseen ja jotka ovat kyllin liikkuvaisia ja vikkeliä voidakseen tulla sisään tai ulos mistä sivukäytävästä vain tarvis vaatii. Ei kellään työmiehellä ole mitään tekemistä minkään esineen siirtämisessä tai nostamisessa. Kaikki semmoinen kuuluu eri osastolle -- siirto-osastolle.

Me aloitimme kokoonpanemalla auton yhdessä ainoassa tehtaassa. Sitten, sitä mukaa kuin aloimme valmistaa koneosia, ryhdyimme jakamaan työtä, niin että kukin osasto tekisi vain yhtä työtä. Tehtaan nykyisen järjestelyn mukaan tekee kukin osasto vain yhtä koneosaa tai panee kokoon yhden koneosan. Kukin osasto on erikseen pikkutehdas. Koneosa tulee sinne raaka-aineena tai valurautana, kulkee läpi määrättyjen koneiden ja lämpökäsittelyiden tai muun, mitä tarvitaan, ja lähtee osastosta valmiissa kunnossa. Vain siirtelyhelpoitusten vuoksi olivat osastoi sijoitetut yhteen rykelmään, kun aloimme valmistuksen. Minä en tiennyt, että niin pitkällemenevää työnjakoa voitaisiin tehdä; mutta sitä mukaa kuin tuotantomme kasvoi, siirryimme itse asiassa automobiilien teosta niiden osien tekoon. Sitten huomasimme tehneemme vielä uuden keksinnön -- sen nimittäin, ettei läheskään kaikkia koneosia tarvinnut valmistaa samassa tehtaassa. Kun aloimme itse valmistaa niitä, pidimme yksinkertaisesti selviönä, että ne kaikki piti tehdä samassa tehtaassa -- että koko auton valmistustyön muka piti olla saman katon alla. Minä olen nyt tullut toiseen käsitykseen. Kun rakennamme erinäisiä uusia suuria tehtaita, tapahtuu se vain siksi, että yhden ainoan koneosan valmistuksen täytyy tapahtua niin suunnattomassa mittakaavassa, että se vaatii suurta tilaa. Minä toivon, että suuri Highland Park-laitos piankin joutuu valmistamaan vain yhtä tai kahta esinettä. Valaminen on jo viety pois sieltä ja siirretty River Rougen laitoksiin. Nyt olemme siis menossa takaisin alkuperäiseen lähtökohtaamme -- vain sillä poikkeuksella, että me sen sijaan, että ostaisimme koneosat muualta, alamme valmistaa niitä omissa tehtaissamme muualla.

Tästä kehityksestä on äärimmäisen suuria seurauksia, sillä se merkitsee, kuten tuonnempana tulen laajemmin esittämään, että suurituotantoista ja työnjakoa pitkälle kehittänyttä teollisuutta ei enää ole tarvis keskittää suuriin laitoksiin kaikkine siirtelyä ja tilaa koskevine hankaluuksineen, joita tällaisissa laitoksissa syntyy. Tuhannen tai viisisataa miestä pitäisi riittää yhteen tehtaaseen; silloin ei olisi mitään pulmaa siitä, miten he pääsevät työhön tai työstä pois; ei olisi liikatäysiä asumuksia tai muuta luonnotonta elämäntapaa, mikä johtuu asuntopulasta, jonka täytyy syntyä, jos työmiesten on asuttava kohtuullisen lähellä hyvin suurta laitosta.

Highland Parkissa on nyt viisisataa osastoa. Laitoksessamme Piquettessä oli meillä ainoastaan kahdeksantoista osastoa, ja Highland Parkissa oli meillä niitä ennen vain viisikymmentä. Tämä osoittaa, kuinka pitkälle olemme päässeet koneosien rakentamisessa.

Tuskin viikkoakaan kuluu, ilman että jonkinlaista parannusta syntyy koneissa tai työtavassa, ja joskus tapahtuu tämä vastoin sitä, mitä tavallisesti sanotaan "parhaaksi verstasmenetelmäksi". Minä muistan, että eräs konetehtailla kerran kutsuttiin neuvottelemaan erään koneen rakentamisesta. Yksityiskohtaisessa selityksessä lausuttiin, että tuotannon pitäisi olla kaksisataa tunnissa.

"Tämä on erehdys", sanoi tehtailija, "te tarkoitatte kaksisataa päivässä -- eihän mitään konetta voi saada tekemään kahtasataa tunnissa."

Lähetettiin noutamaan insinööriä, joka oli tehnyt koneen piirustukset, ja hänelle huomautettiin tätä lukumäärää.

"Kyllä se on oikea", hän sanoi.

"Se on mahdotonta", sanoi tehtailija vakuuttavasti. "Ei mikään kone maailmassa voi tehdä sitä -- se on mahdottomuus."

"Mikä mahdottomuus?" vastasi insinööri; "jos tahdotte tulla päärakennukseen, niin saatte nähdä koneen, joka sen tekee; me rakensimme yhden nähdäksemme käykö se, ja haluamme nyt saada useampia."

Tehdas ei pidä luetteloa kokeista. Työnjohtajat ja mestarit muistavat, mitä on tehty. Jos jotakin menetelmää on kerran koeteltu ja siinä epäonnistuttu, muistaa joku sen -- mutta minä en pidä erin tärkeänä että muistetaan, mitä joku toinen on ennen yrittänyt tehdä, sillä silloin saisimme piankin aivan liian paljon sellaista, jota ei voitaisi tehdä. Tämä on yksi laajojen luetteloiden haittoja. Jos kaikki erehdykset pannaan kirjaan, saadaan viimein luettelo, joka osoittaa, ettei ole enää mitään yrittämistä -- vaikka ei ollenkaan ole sanottu, että jos yksi mies on jossakin kokeessa epäonnistunut, toinen ei voisi onnistua.

Meille sanottiin, ettemme voisi valaa harkkorautaa kiertoketju-menettelymme mukaan, ja meillä olisi luullakseni isohko sarja epäonnistuneita kokeita muistiinpantavana. Me valamme kuitenkin siten nyt. Se mies, joka meille työn teki, joko ei tuntenut edellisiä kokeita tai ei niistä välittänyt. Niinikään sanottiin meille, että oli mahdotonta antaa raudan mennä suoraan masuunista valumuottiin. Tavallinen menetelmä on, että raudasta ensin tehdään harkkoja, annetaan niiden levätä joku aika ja sulatetaan ne sitten uudelleen valamista varten. River Rouge-tehtaassa me kuitenkin valamme suoraan uuneista, jotka täytetään masuuneista. Epäonnistuneiden kokeiden luettelo -- varsinkin jos se on arvovaltainen ja pätevä -- estää sitäpaitsi nuorta miestä kokeilemasta. Monen parhaan tuloksemme olemme saavuttaneet antamalla hullujen juosta, missä enkelit eivät uskaltaisi kävellä.

Ei kukaan meidän miehistämme ole "asiantuntija". Me olemme sen pahempi nähneet tarpeelliseksi päästä eroon miehestä, niin pian kuin tämä luulee olevansa asiantuntija -- koska ei kukaan, joka todella taitaa työnsä, koskaan pidä itseänsä asiantuntijana. Mies, joka taitaa työnsä, näkee niin paljon enemmän tekemistä kuin hän on tehnyt, että hän aina pyrkii eteenpäin eikä koskaan jouda ajattelemaan sitä, kuinka pystyvä ja taitava hän on. Alituinen eteenpäin ajatteleminen, alituinen ajattelu koettaa tehdä enemmän, aikaansaa mielentilan, jolle mikään ei ole mahdotonta. Siitä hetkestä, kun joku luulee olevansa "asiantuntija", käy sangen moni asia mahdottomaksi.

Minä en tunnusta olevan mitään mahdottomuuksia. En voi myöntää, että kukaan tietää tarpeeksi mistään tämän maan päällä voidakseen sanoa, mikä on ja mikä ei ole mahdollista. Oikeanlaatuisen kokemuksen, oikeanlaatuisen teknillisen taidon tulisi avartaa henkistä laajanäköisyyttä ja rajoittaa sellaisten asiain lukua, jotka ovat mahdottomia. Onnettomuudeksi ei näin ole laita. Useimmat teknilliset taitajat ja useimmat n.s. kokemuksia tehneet muistavat entisiä epäonnistuneita yrityksiä ja sen sijaan, että arvioivat näitä epäonnistumisia niiden arvon mukaan, pitävät niitä auttamattomina edistyksen esteinä. Jos joku, joka luulee olevansa auktoriteetti, sanoo että tätä tai tuota ei voida tehdä, on heti joukko ajattelemattomia kuorossa matkimassa: "Sitä ei voida tehdä".

Ottakaamme esim. valanta. Valanta on aina ollut tuhlaava toimitus ja se on niin vanhaa perua, että sille on kertynyt varasto monia perimyksiä, jotka tekevät sangen vaikeaksi ryhtyä minkäänlaisiin parannuksiin. Luulenpa, että joku asiantuntija valannan alalla olisi sanonut -- ennenkuin me aloimme kokeilumme -- että se, joka sanoi saattavansa suuresti supistaa kustannuksia puolen vuoden sisään, sillä julistaisi itsensä huijarien kirjoihin.

Meidän valimomme oli jokseenkin samanlainen kuin kaikki muut valimot. Kun valoimme ensimmäiset T-mallin silinterit vuonna 1910, tehtiin valimossa kaikki käsin; lapioita ja työntökärryjä oli ylenmäärin. Työ oli silloin joko ammattitaidollista tai tavallista; meillä oli valajia ja työmiehiä. Nyt on meillä noin viisi prosenttia täysin ammattitaitoisia valajia ja muovailijoita, mutta muut yhdeksänkymmentä viisi prosenttia eivät ole ammattitaitoisia -- tai, lausuaksemme asian tarkemmin, heidän täytyy olla taitavia yhdessä ainoassa otteessa, jonka tuhminkin voi oppia kahdessa päivässä. Valaminen suoritetaan kokonaan koneella. Jokaisella koneosalla, joka on valettava, on oma valutelineensä tai useampia sikäli kuin tuotantosuunnitelma vaatii. Tämän telineen koneisto on sovitettu yhtä valausta varten; sen kautta jokainen siihen osaaottava työmies tekee vain yhden toimituksen, joka on aina sama. Telineeseen kuuluu miehen päätä korkeammalla kulkeva poikkiparru, johon välimatkojen päähän on ripustettu pieniä kannattimia valumuotteja varten. Menemättä teknillisiin yksityiskohtiin voin mainita, että valumuottien ja mallien valmistus ja jälkimmäisten pakkaus toimitetaan telineellä liikkuvalla työllä. Metalli kaadetaan sisään toisella paikalla sitä mukaa kuin työ liikkuu, ja sillä hetkellä kun muotti, johon metalli on kaadettu, saapuu päätekohtaan, on se kylliksi jäähtynyt alkaakseen automaattisen vaelluksensa puhdistusta, viimeistelyä ja kokoonpanoa kohti. Ja teline liikuttaa uutta kuormaa.

Ottakaamme esimerkiksi kehitys männän ja männänvarren kokoonpanosta. Vanhoissakin oloissa vei tämä aikaa vain kolme minuuttia, jostahan ei tuntunut kannattavan karsia. Oli kaikkiaan kaksi penkkiä ja kahdeksankolmatta työmiestä; nämä panivat kokoon sataviisikahdeksatta mäntää ja männänvartta yhdeksäntuntisen työpäivän kuluessa -- mikä vastaa kolmea minuuttia ja viittä sekuntia kutakin kohti. Mitään tarkastusta ei tapahtunut, ja moni mäntä ja männän varsi palasi takaisin moottorin kokoonpanohihnoilta puutteellisuuden vuoksi. Se on hyvin yksinkertaista työtä. Työmies otti pois tapin männästä, rasvasi sen, pani kokoon männän ja männänvarren, pisti sisään männänvarren pään, kiristi yhtä ja hellitti toista ruuvia. Siinä kaikki. Esimies ei käsittänyt, miksi sen piti viedä niin pitkä aika kuin kolme minuuttia. Hän eritteli liikkeet sekuntikello kädessä. Hän havaitsi, että neljä tuntia yhdeksäntuntisesta työpäivästä käytettiin kävelemiseen. Monttööri ei liikkunut paikaltaan, mutta hänen täytyi muutella jalkojansa kootakseen aineksensa ja siirtääkseen valmiin työn syrjään. Koko työssä suoritti kukin mies kuusi kädenotetta. Esimies teki uuden suunnitelman; hän jakoi työn kolmeen osastoon: sijoitti siirtohihnan penkin yläpuolelle ja kolme työmiestä sen kummallekin puolelle sekä yhden tarkastusmiehen päähän. Sen sijaan että yksi mies olisi tehnyt koko työn, teki hän nyt vain kolmannen osan siitä -- tai niin paljon kuin taisi tehdä siirtelemättä jalkojaan. Työkuntaa vähennettiin kahdeksastakolmatta neljääntoista työmieheen. Vanha, kahdeksankolmatta työmiehen saavutus oli sataviisikahdeksatta kokoonpanoa päivässä. Nyt saa seitsemän työmiestä valmiiksi kaksi tuhatta kuusisataa kahdeksassa tunnissa. Ei tarvitse huomauttaa, mitä siinä säästetään.

Kokoonpannun taka-akselin maalaus antoi kerran aihetta huoliin. Oli tapana upottaa se käsin emaljivärisäiliöön. Se vaati monta otetta ja kahden miehen työn. Nyt tekee yksi mies kaiken tämän erityisellä koneella, joka on piirustettu ja rakennettu tehtaassa. Työmies ripustaa yksinkertaisesti valmiin akselin liikkuvaan ketjuun, joka nostaa sen värisäiliön päälle, kaksi vipusinta painaa sitten; tupen akselinnapoihin, värisäiliö kohoaa kuusi jalkaa, akseli peittyy täten kokonaan väriin, säiliö palaa entiselle paikalleen ja akseli siirtyy kuivausuuniin. Koko tämä otesarja vie nyt täsmälleen kolmetoista sekuntia.

Radiaattorin valmistus on sangen mutkallinen juttu ja sen juottaminen vaati ammattitaitoa. Radiaattorissa on yhdeksänkymmentäviisi putkea. Näiden putkien yhteensovittaminen ja juottaminen käsin on vaivaloinen työ, joka vaatii sekä taitoa että kärsivällisyyttä. Nyt tehdään kaikki koneella, joka voi valmistaa kaksitoista sataa radiaattorinosaa kahdeksassa tunnissa; sitten juotetaan ne yhteen siten, että siirtohihna kuljettaa ne erään uunin läpi. Ei tarvita mitään juottosepäntyötä eikä ammattitaitoa.

Kampikammio liitettiin kokoon pneumaattisilla mittaus vasaroilla, joiden katsottiin saavuttaneen täydellisyyden huipun. Siinä tarvittiin kuusi miestä vasaran kimpussa ja kuusi pitelemässä kammioita, ja toimitus piti hirvittävää melua. Nyttemmin tapahtuu tämä työ sitä varten rakennetussa automaattisessa puristimessa, jota yksi mies voi hoitaa, ja työtulos on viittä kertaa suurempi kuin mitä nuo kaksitoista miestä voivat aikaansaada.

Piquette-tehtaassa oli silinterin valauksen ennen kuljettava neljätuhatta jalkaa ennenkuin se oli valmis; nyt vain hiukan yli kolmesataa.

Aineksia ei lainkaan liikutella käsin. Ainuttakaan työtä ei suoriteta käsin. Jos kone voidaan tehdä automaattiseksi, niin se tehdään sellaiseksi. Ainoassakaan työssä me emme koskaan luovu siltä kannalta, että se on tehtävä parhaalla ja halvimmalla tavalla. Ainoastaan noin kymmenen prosenttia työkoneistamme on erikoiskoneita; muut ovat tavallisia koneita, vain erikoiseen tehtäväänsä sovellutettuja. Ja ne ovat sijoitetut melkein vieretysten. Meillä on useampia koneita jokaista permantopinnan neliöjalkaa kohti kuin millään muulla tehtaalla maailmassa -- sillä jokainen jalka käyttämätöntä tilaa tietää tappiota. Me emme suvaitse sellaista tuhlausta. Ja kuitenkin on niin paljon tilaa kuin tarvitaan -- kellään ei ole liikaa tilaa eikä kellään liian vähän. Työtoimitusten jakaminen yhä enemmän ja enemmän ja työn liikkeessä pitäminen -- siinä on tuotannon salaisuus. Mutta täytyy myöskin muistaa, että kaikki koneosat ovat suunnitellut sellaisiksi, että ne voidaan valmistaa yksinkertaisimmalla tavalla. Entä säästö? Vaikka vertaus ei ole aivan kohtuullinen, hämmästyttää se kuitenkin. Jos me nykyiseen tuotantoomme käyttäisimme samaa työmiesmäärää autoa kohti kuin aloittaessamme 1903 -- ja silloin käytettiin näitä työmiehiä yksinomaan kokoonpanoon -- tarvitsisimme nyt yli kahdensadantuhannen miehen työvoiman. Meillä ei ole täyttä viittäkymmentätuhatta työmiestä autotuotannossamme, kun tämä korkeimmillaan ollen nousee neljääntuhanteen autoon päivässä!

VII luku.

KONEET JA MIEHET.