Part 21

Kun Amerikka kerran oli yhtynyt sotaan, asetettiin koko Ford-järjestö hallituksen käytettäväksi. Me olimme aina sodanjulistamishetkeen saakka kieltäytyneet vastaanottamasta tilauksia ulkomaisilta sotaakäyviltä. Tuotannon tasaisen kulun häiritseminen muulloin kuin aivan välttämättömässä hätätilassa on aivan vastoin meidän liikeperiaatteitamme. Jommankumman puolen auttaminen sodassa, jossa meidän maamme ei ole osallisena, on vastoin inhimillisiä periaatteitamme. Näitä periaatteita ei käynyt enää noudattaminen, kun Yhdysvallat olivat ryhtyneet sotaan. Meidän tehtaamme työskentelivät huhtikuusta 1917 marraskuuhun 1918 käytännöllisesti sanoen yksinomaan hallitusta varten. Tietenkin valmistimme automobiileja ja koneosia ja kuorma-autoja ja ambulanssivaunuja tavalliseen tuotantoomme kuuluvina, mutta me valmistimme sitäpaitsi monia muita esineitä, jotka olivat meille ainakin osittain uutuuksia. Me valmistimme 2,5 ja 6 tonnin kuorma-autoja. Me teimme "Liberty-autoja" suuren määrän, lentokoneiden silintereitä, 1,55 ja 4,7 mm napalastoja. Me valmistimme kuulokojeita, teräskypäreitä (sekä Highland Parkissa että Philadelphiassa) ja sukellusalusten-ahdistajia, ja me kokeilimme panssarilevyillä, kompensaattoreilla ja sotilaspanssareilla. Me rakensimme erikoisia työpajoja sukellusalusten-ahdistajia varten River Rougen alueelle. Nämä alukset olivat 204 jalkaa pitkät, teräksestä, ja niiden valmistamisen ehtoihin kuului, että se ei saanut haitata minkään muun sotatilauksen suorittamista, mutta piti kuitenkin olla nopeasti tehty. Suunnitelman oli laatinut meriministeriö. Ensi sijassa vaadittiin, että ne vastaisivat tarkoitustaan, toiseksi, että ne tehtäisiin ripeästi ja halvalla. Niitä käytettiin potkurinakseliin kiinnitetyillä höyryturbiineilla. Polttoaineena oli raakaöljy. Minä tarjouduin joulukuun 22 p:nä 1917 rakentamaan alukset laivastolle. Neuvottelut päätettiin tammikuun 15 p:nä 1918, jolloin meriministeriö esitti välikirjan Ford-yhtiölle. Ensimmäinen valmis sukellusalustenahdistaja laskettiin vesille kesäkuun 11:nä. Me valmistimme sekä alukset että koneet, ja koneita lukuunottamatta ei rakenteessa ollut ainoatakaan liitettä tai valssattua rautapalkkia. Me pusersimme koko kehän teräslevystä. Ne rakennettiin sisällä. Neljässä kuukaudessa rakensimme River Rougeen noin 500 metriä pitkän, 115 metriä leveän ja 30 metriä korkean rakennuksen, joka peitti yli kolmenkymmenen eekkerin alan. Näitä aluksia eivät rakentaneet laivastoninsinöörit. Ne tehtiin yksinkertaisesti siten, että me sovellutimme tuotantoperiaatteitamme uuteen tuotteeseen.

Heti aselevon tehtyä luovuimme sodasta ja siirryimme rauhaan.

* * * * *

Kelvollinen on se mies, joka voi jotakin suorittaa, ja hänen kykynsä suorittaa jotakin riippuu siitä, mitä hänellä on sisässään, ja se taas siitä, mistä hän lähti ja mitä teki sitä kartuttaakseen ja hallitakseen.

Sivistynyt ei ole se, joka on harjoittanut muistinsa säilyttämään joitakin historiallisia vuosilukuja; sivistynyt on se, joka voi jotakin suorittaa. Mies, joka ei osaa ajattelemisen taitoa, ei ole sivistynyt, olkoonpa hänellä kuinka monta yliopistollista oppiarvoa tahansa. Ajatteleminen on raskainta työtä, mitä kukaan saattaa suorittaa -- luultavasti senvuoksi onkin niin vähän ajattelijoita. Kahta äärimmäisyyttä täytyy välttää: toinen on sivistyksen halveksiminen, toinen se traagillinen teikaroiminen, joka luulee, että taitamatonta keskinkertaisuutta voidaan parantaa asianomaisesti läpikäymällä erinäisiä oppilaitoksia. Ei missään koulussa voi oppia, miltä maailma tulee näyttämään vuoden perästä, mutta siellä voi oppia jotakin siitä, mitä muinoin on koeteltu, ottaa oppia syistä sen epäonnistumiseen tai menestymiseen. Jos opetus vain sisältäisi nuorten opiskelevien varoittamista muutamistakin niistä vääristä otaksumista, joille ennen on koetettu rakentaa, jotta heiltä säästyisi ajanhukka tulla itse katkeran kokemuksen kautta huomaamaan ne vääriksi, niin ei sen hyötyä epäiltäisi. Sellainen opetus, joka valaisisi menneiden aikain erheitä ja hairahduksia, olisi epäilemättä arvokasta. Se ei olisi sivistystä, jonka pyrkimyksenä on päästä erinäisten professorien päähänpistojen perille. Tutkiskelu on hyvin mielenkiintoista, joskus hyödyllistäkin, mutta se ei ole sivistystä. Tieteellinen sivistyneisyys meidän aikanamme merkitsee vain, että tuntee satakunnan todistamatonta teoriaa. Joka näitä teorioja ei tunne, on "sivistymätön", "tietämätön" ja niin edespäin. Jos oppi on tietoa arveluista, niin on helppoa tulla oppineeksi -- voihan itsekukin arvailla aika paljon. Ja sen mittapuun mukaan voi leimata koko muun maailman "tietämättömäksi". Paras, mitä sivistys voi antaa ihmiselle, on valta hallita taipumuksiaan, kyky käyttää niitä hengenlahjoja, joita kaitselmus on hänelle antanut, ja oppia ajattelemaan. Yliopisto tekee tehtävänsä parhaiten henkisenä voimistelusalina, jossa sielu saa voimaa ja ylioppilas tottuu panemaan parastansa. Mutta se väite, että henkistä voimistelua voidaan harjoittaa vain yliopistossa, on väärä kuten jokainen kasvattaja tietää. Ihmisen todellinen kasvatus alkaa vasta kun hän on oppilaitoksesta lähtenyt, ja se saavutetaan elämän omassa koulussa.

On monta tiedon laatua, ja mikä tiedonhaara milloinkin on korkeassa kurssissa, riippuu satunnaisesta ympäristöstä ja päivän muodista. Tiedonkin suhteen niinkuin kaikilla muilla aloilla on näet olemassa muotia. Kun muutamat meistä vielä olivat lapsia, rajoittui tieto tavallisesti Raamattuun. Minun kotipuolellani oli miehiä, jotka tunsivat "Kirjan" kannesta kanteen, ja heitä kunnioitettiin suuresti. Raamatuntuntemus oli siihen aikaan korkeassa kurssissa. Mutta hyvin epäiltävää on, tokko nykypäivinä laaja Raamatun tunteminen riittäisi tuottamaan kenellekään oppineen mainetta.

Minä tahtoisin sanoa, että tieto on jotakin, jota joku on kerran hallinnut ja sitten jättänyt sen jälkeensä sellaisessa muodossa, että kuka tahansa, jota haluttaa, voi sen omaksua. Miehelle, joka on elämään tullessaan saanut normaaliset ihmislahjat, ei mikään ihmiskunnalle kuuluva tieto -- jos hän todella tahtoo -- ole mahdoton saavuttaa, kunhan hänellä vain on kylliksi taitoa käyttää niitä aseita, joita kutsumme kirjaimiksi. Ainoa syy, miksi kaikki ihmiset eivät tiedä kaikkea, mitä ihmishenki joskus on oppinut, on se, että kukaan ei ole arvellut niin paljon tietämisen maksavan vaivaa. Ihmiset yrittävät mieluummin itse ajatella jotakin kuin kasata tietoonsa, mitä muut ovat ajatelleet. Ja vaikka keräisi tietoja kuinka paljon tahansa, ei kuitenkaan pysyisi aikansa tasalla. Voi täyttää aivonsa kaikkien aikojen tiedoilla, ilman että aivot kuitenkaan olisivat muuta kuin täpötäysi tietosäiliö. Toisin sanoen: suuren tietomäärän säilyttäminen päässä ei ole samaa kuin sielullinen toiminta. Voi olla sangen oppinut ja kuitenkin aivan hyödytön. Ja taas oppimaton ja kuitenkin hyvin hyödyllinen ja valpas.

Sivistyksen tarkoitus ei ole tietojen ahtaminen aivot täyteen. Ja usein sattuu, että se ajattelee paremmin, jolla on vähemmän tietoja entisyydestä.

On hyvin inhimillistä luulla, että mitä ihmiskunta ei vielä tiedä, sitä ei myöskään voida oppia. Jos asetamme inhimillisen tiedon kaiken sen tiedon rinnalle, mikä vielä on saavuttamatta -- niiden salaisuuksien rinnalle, jotka vielä ovat selittämättä -- niin silloin vasta oikein huomaamme, kuinka vähän ihmiskunta vielä tietää.

Yksi tapa ehkäistä edistystä on ihmisten aivojen täyttäminen kaikella muinaisuuden opilla; kun heidän aivonsa ovat täynnä, luulevat he, ettei enää ole enempää opittavaa. Yksinomaan sellaisen tiedon kerääminen, mitä muut ovat hankkineet, saattaa olla kaikkein hyödyttömintä työtä, mihin ihminen ylipäänsä voisi ryhtyä.

Millä tavoin sitten voit auttaa ja parantaa tätä kurjaa maailmaa? Se on kasvatuksen tulikoe. Jos ihminen kykenee itse suoriutumaan elämän koetuksesta, on hän täysin hyvä. Jos hän voi auttaa kymmentä, sataa tai tuhatta muuta suoriutumaan elämässä, on hän vielä enemmän arvoinen. Hän voi olla hyvin takapajulla sellaisessa, mikä kuuluu painettuihin kirjoihin, mutta hän on silti täysin oppinut. Joka on mestari omalla rajoitetulla alallaan, olkoon hänen toimialansa mikä tahansa, niin hän on saavuttanut oppiarvonsa -- hän on astunut viisauden valtakuntaan.

* * * * *

Se toimittamamme kirjoitussarja, jonka nimitimme "Tutkimuksiksi juutalaiskysymyksessä" ja jota vastustajat ovat nimittäneet "juutalaissodaksi", "hyökkäykseksi juutalaisia vastaan", "antisemiittiseksi pogromiksi" y.m.s., ei kaipaa selittelyjä niille, jotka ovat kysymystä seuranneet. [Tämä kirjoitussarja tulee kohdakkoin ilmestymään suomeksi.] Itse tuo sarja on otettava perustaksi arvostellessa niitä vaikuttimia, joista se on aiheutunut, ja sen pyrkimysperää. Se kirjoitettiin avustukseksi maallemme perin tärkeän kysymyksen selvittämisessä -- kysymyksen, joka perustuu rotueroon ja pikemminkin koskee vaikutuksia ja aatteita kuin ihmisiä. Meidän kirjoitustamme täytyy puolueettomien ihmisten arvostella, jotka ovat kylliksi älykkäitä vertaamaan arvosteluamme elämään sellaisena kuin he ovat sitä oppineet tuntemaan. Jos meidän arvostelumme vastaa heidän havaintojansa, olemme saavuttaneet tarkoituksemme. Onhan järjetöntä tuomita meitä ennenkuin on todistettu, että tietomme ovat perusteettomia tai liian hätäisiä. Ensimmäinen seikka, joka olisi tarkastettava, on selostuksemme todenperäisyys. Mutta juuri sen seikan ovat moitiskelijamme sivuuttaneet.

Joka lukee kirjoituksemme, huomaa heti, että emme ole antaneet minkään ennakkoluulon johtaa itseämme, kenties lukuunottamatta jonkunlaista ennakkoluuloa niiden periaatteiden hyväksi, jotka ovat luoneet sivistyksemme. Meidän maassamme oli tosin havaittavissa vaikutelmia, jotka aiheuttivat ilmeistä rappeutumista kaunokirjallisuudessa, huveissa ja seurustelutavoissa; liike-elämä oli luopumassa vanhalta luotettavan terveeltä uraltaan; kaikilla aloilla huomattiin entisen tason alenemista. Valkoisen miehen hiukan karkeasävyinen voima, Shakespearen henkilöiden jyrkkä, hiukan äksy tahdikkuuden puute ei enää määrännyt sävyä, vaan mauton itämaalaisuus, joka kavalasti käytti jokaista ilmaisukeinoa siinä määrässä, että oli aika kohottaa sitä vastaan sotahuuto. Että kaikki nämä vaikutelmat ovat johdettavissa samasta heimosta, on seikka, joka sekä meidän että itsensä tuon rodun etevinten jäsenten täytyy ottaa huomioon. Heille on yksinomaan kunniaksi, että itse puolestaan ovat ryhtyneet toimiin suojeluksensa riistämiseksi niiltä, jotka ilmeisimmin ovat rikkoneet Amerikan vierasvaraisuutta, mutta on vielä syytä torjua kuluneet kuvitelmat rotuetevämmyydestä, jota ylläpidetään taloudellisesti tai henkisesti kalvavalla sodankäynnillä kristillistä yhteiskuntaa vastaan.

Emme väitä lausuneemme lopullista arvostelua Amerikan juutalaisesta. Me olemme vain kuvanneet sitä leimaa, jonka hän nyt ilmeisesti antaa meidän maallemme. Vasta kun tämä leima on muuttunut, voi arvostelu tulla toisenlaiseksi. Nykyään on siis ratkaisu juutalaisten omassa vallassa. Jos he tosiaan ovat niin viisaita kuin sanovat, niin koettavat he amerikkalaistuttaa juutalaista eikä tehdä Amerikkaa juutalaiseksi. Amerikan Yhdysvaltojen henki on kristillinen sanan laajimmassa merkityksessä, ja sen tulevaisuuden kohtalo on kulkeva kristillisyyden merkeissä. En tahdo, että tätä sanaa käsitetään dogmaattisesti, vaan ainoastaan viittauksena peruskäsitykseen, joka poikkeaa toisista käsityksistä huoltamalla vapautta ja korkeaa moraalia ja velvoittaa yhteiskuntaa noudattamaan tapalakia, joka rakentuu kristilliseen peruskatsomukseen ihmisen oikeuksista ja velvollisuuksista.

Mutta ennakkoluulot ja viha yksilöitä vastaan eivät ole kristillisiä eikä amerikkalaisia. Meidän vastustuksemme kohdistuu ainoastaan aatteita, niitä vääriä aatteita vastaan, jotka kalvavat kansan henkistä elinvoimaa. Näiden aatteiden juuria ja alkua ei ole vaikea etsiä, niitä levitetään helposti paljastettavien menetelmien mukaan; ja niitä tarvitsee vain valaista, jotta niiden hyljättävyys käy ilmi. Me olemme yksinkertaisesti käyttäneet tätä menettelyä. Kun ihmiset vain oppivat toteamaan ne vaikutukset, joiden pyörteessä he elävät, ja havaitsemaan niiden alkuperän ja laadun, niin se riittää. Jos Amerikan kansa vain tulee huomaamaan, että se ei ole luonnollisen rappeutumisen vaan harkittujen herpaisuyritysten alaisena, niin voimme olla turvassa. Parannuskeinona on aseman valaiseminen.

Minä en suinkaan johtunut mistään mieskohtaisista syistä ottamaan tätä kysymystä käsiteltäväksi. Kun olimme päässeet niin pitkälle, että luulimme antaneemme Amerikan kansalle avaimen, jätimme asian joksikin aikaa silleen. Vihollisemme väittävät, että meitä johti kostonhimo ja että me pysähdyimme pelosta. Aika on näyttävä, että moittijamme vetoavat verukkeihin, kun eivät uskalla kajota pääkysymykseen. Aika on myöskin näyttävä, että me olemme parempia juutalaisten oikein käsitetyn edun ystäviä kuin ne, jotka edessä heitä ylistävät, mutta selän takana parjaavat.

XIX luku.

KANSANVALTAISUUS JA TEOLLISUUS.

Tuskin mitään sanaa lienee nykyaikana niin kulutettu kuin sanaa "kansanvaltaisuus", ja ne, jotka sitä äänekkäimmin huutavat, haluavat sitä tavallisesti vähimmän. Minä olen aina epäluuloinen ihmisiä kohtaan, jotka pitävät sujuvia puheita kansanvaltaisuudesta. Arvelen, mahtaako heidän tarkoituksenaan olla jonkinlaisen kansanvaltaisen hirmuvallan aikaansaaminen vai haluavatko he saada jonkun toisen tekemään puolestaan, mitä heidän pitäisi itsensä suorittaa. Minä kannatan kansanvaltaisuutta, joka antaa kaikille samanlaiset mahdollisuudet kunkin kyvyn mukaisesti. Luulen, että jos kiinnitämme enemmän huomiota lähimmäistemme hyödyttämiseen, tulemme vähemmän huolehtimaan valtion tyhjistä muodoista ja käyttämään voimamme sellaiseen, jonka täytyy tulla tehdyksi. Jos ajattelisimme yleishyödytystä, emme niin paljoa huolehtisi hyvästä hengestä teollisuudessa ja elämässä, emme ajattelisi massoja ja luokkia tai kysymystä, onko teollisuuden käytettävä palveluksessaan ainoastaan järjestöihin kuuluvia työmiehiä ja muuta sellaista, millä ei ole yhtään mitään tekemistä elämän todellisten olojen kanssa. Me voisimme tulla asian ytimeen, kuten olisi hyvin tarpeen.

Hämmästys tärähdyttää mieliä niiden herätessä tietoisuuteen, että koko ihmiskunta ei olekaan inhimillistä -- että kokonaiset ihmisryhmät eivät katsele toisiaan inhimillisin tuntein. Suuria ponnistuksia on tehty, jotta tämä asia saataisiin näyttämään siltä, kuin koskisi se vain jonkin määrätyn ihmisluokan asennetta, mutta itse asiassa se on menettelyä, jota kaikki luokat osoittavat, mikäli ne ovat väärien luokkamielteiden vallassa. Aikaisemmin, kun agitatsionin ainaisena tehtävänä oli pakottaa ihmiset uskomaan, että vain "rikkailta" puuttui inhimillisiä tunteita, tuli se käsitys yleiseksi, että inhimilliset hyveet asuivat "köyhien" keskuudessa.

Mutta "rikkaat" ja "köyhät" ovat molemmat hyvin pieniä vähemmistöjä, eikä yhteiskuntaa voi jakaa näiden nimitysten perusteella. Moni rikas on köyhtynyt muuttamatta luontoansa ja köyhä rikastunut niinikään ilman, että se on mitään vaikuttanut.

Rikkaiden ja köyhien välillä on kansan enemmistö, joka ei ole köyhä eikä rikas. Yhteiskunta, jossa olisi pelkkiä miljoonamiehiä, ei eroaisi nykyisestä yhteiskunnastamme. Muutamat miljoonamiehet saisivat viljellä viljaa, leipoa leipää, tehdä koneita ja kuljettaa junia -- muutoin kuolisivat he nälkään. Jonkun täytyy tehdä työ. Rajoitettuja luokkia ei todellisuudessa ole. On ihmisiä, jotka tahtovat tehdä työtä, ja ihmisiä, jotka eivät tahdo tehdä työtä. Useimmat niistä "luokista", joista kirjoissa ja lehdissä saa lukea, ovat olemassa vain mielikuvituksessa. Ottakaahan käsiin erinäisiä kapitalistisia sanomalehtiä. Monet näissä olevat väitteet työväenluokasta kerrassaan hämmästyttävät. Me, jotka olemme olleet ja yhä olemme osana tästä luokasta, tiedämme, että nämä väitteet usein ovat perättömiä. Lukekaa sitten työväenlehtiä. Monet niissä olevat väitteet kapitalisteista hämmästyttävät niinikään. Ja kumminkin on molemmilla puolilla itunen totuutta. Se, joka on kapitalisti eikä mitään muuta, joka pelaa toisten ihmisten työn hedelmillä, ansaitsee hyvästi kaiken, mitä hänestä sanotaan. Hän on aivan samassa luokassa kuin ne kurjat nurkkapelurit, jotka peijaavat työmieheltä hänen viikkopalkkansa. Niitä väitteitä, joita kapitalistisessa sanomalehdistössä luemme työväenluokasta, ovat harvoin kirjoittaneet suurten teollisuusyritysten johtajat, vaan sellaiset kynäsankarit, jotka kirjoittavat, minkä luulevat miellyttävän työnantajiansa. Tutkikaa työväenlehdistöä, ja te huomaatte samanlaisen luokan kynäniekkoja, jotka samalla tavoin mairittelevat niitä ennakkoluuloja, joiden he luulevat työväenluokassa vallitsevan. Molemmat nämä kynäilijätyypit ovat enimmäkseen yllyttelijöitä. Mutta yllyttely, propaganda, joka ei levitä tosia tietoja, tappaa itsensä. Niin tulee käydäkin. Eihän voi saarnata isänmaallisuutta ihmisille koettaakseen saada heitä pysymään alallaan, kun heitä ryöstetään -- ja jatkaa tätä saarnaamista pitkät ajat. Ette myöskään voi saarnata ankaran työn ja runsaan tuotannon hyvettä ja tehdä tätä pelkän omanvoitonpyyntönne verkoksi. Eikä työmieskään voi lauseparrella hämmentää huolenpitoa työstään.

Epäilemättä on työnantajilla tietoja, joita työmies tarvitsee voidakseen muodostaa terveen käsityksen ja oikean arvostelun. Epäilemättä on myöskin työväenluokalla tietoja, jotka ovat yhtä tärkeitä työnantajille. On kuitenkin hyvin epäiltävää, tokko kummallakaan puolella on hallussaan kaikki tiedot. Ja siinä propaganda, vaikka olisi kuinkakin menestyksellinen, juuri joutuu pulaan. Meidän tarvitsee nyt saada kaikki näkökannat yhteen -- ja sen jälkeen tehdä päätelmämme.

Otetaan esimerkiksi kysymys ammattiyhdistyksistä ja lakko-oikeudesta.

Ainoa voimakas ammatillisesti järjestyneiden miesten yhtymä tässä maassa on se ryhmä, joka saa palkkioita ammattiyhdistyksiltä. Moniaat näistä toimimiehistä ovat hyvin rikkaita. Muutamat heistä yrittävät päästä vaikuttamaan suurten rahalaitostemme asioihin. Toiset taas ovat niin äärimmäisiä n.s. sosialismissaan, että he heiluvat bolshevismin ja anarkismin rajalla -- heidän ammattiyhdistyspalkkionsa vapauttaa heidät työnteon pakosta, joten he voivat omistaa kaiken tarmonsa mullistavan propagandan ajamiseen. Jokainen heistä nauttii määrättyä arvoa ja määrättyä valtaa, jota he kilpailun luonnollisessa menossa eivät olisi saavuttaneet.

Jos ammattiyhdistysten luottamusmiehet olisivat olleet yhtä voimakkaita, rehellisiä, vilpittömiä ja huomattavan viisaita kuin jäsenten enimmistö on, niin olisi liike viime vuosina muodostunut aivan toisennäköiseksi. Mutta nämä toimihenkilöt eivät yleensä ole -- tietenkin löytyy muutamia eteviä poikkeuksia -- omaksuneet työmiehen luontaisia terveitä ominaisuuksia. He ovat pikemminkin antautuneet pelaamaan hänen heikkouksillaan. Pääasiallisesti sen viimeksitulleen väestönosan heikkouksilla, joka ei vielä tiedä, mitä amerikkalaisuus on, eikä milloinkaan tule saamaan sitä tietää, jos heitä pidetään paikallisten ammattiyhdistysjohtajien holhuun alaisina.

Lukuunottamatta niitä harvoja, jotka ovat saaneet väärän luokkataisteluopin itseensä syövytetyksi ja omaksuneet sen opin, että edistys on tyytymättömyyden synnyttämistä teollisuuden alalla ("kun olet saanut 12 dollaria päivässä, niin älä tyydy siihen, vaan ala vaatia 14; kun olet saanut työpäivän kahdeksantuntiseksi, niin älä ole niin tyhmä, että tyydyt siihen, vaan vaadi kuutta tuntia. Tee jotakin! Ryhdy aina johonkin!"), voivat työmiehet terveellä järjellänsä käsittää, että olet muuttuvat niin pian kuin jokin periaate omaksutaan ja sitä noudatetaan. Sitä eivät ammattiyhdistysjohtajat ole koskaan oivaltaneet. He toivovat, että ne olot, jotka sisältävät vääryyksiä, kahnauksia, huonoa ilmaa ja kansallisen elämän ehkäisemistä, jäisivät muuttumattomiksi. Mitäpä muuten tehtäisiinkään ammattiyhdistysten toimihenkilöillä! Onhan jokainen työkahnaus uusi todistus heidän tarpeellisuudestaan. He viittaavat niihin ja sanovat: "Siinä nyt näette! te tarvitsette meitä yhä!"

Ainoa todellinen työväenjohtaja on se, joka johtaa työmiestä työhön ja sitä vastaaviin palkkoihin, mutta ei se, joka johtaa häntä lakkoihin, jarrutukseen ja nälänhätään. Se työmiesten järjestö, jolla tässä maassa on pysyvää menestystä, on se, joka yhdistää kaikki, joiden edut ovat molemminpuolisia ja perustuvat kokonaan heidän tekemiensä palvelusten hyötyyn ja tehoon.

Muutos on tapahtumassa. Kun ammattiyhdistysten toimihenkilöiden liitto lakkaa, tulee myöskin soaistujen työnantajain liitto katoamaan -- työnantajien, jotka eivät milloinkaan ole tehneet sentinkään edestä hyvää työväelleen, ennenkuin heidät on siihen pakotettu. Jos sokea työnantajakunta on yhteiskuntasairautta, niin on itsekäs työväenjohtaja sen vastamyrkkyä. Kun työväenjohtajain valta käy epäterveeksi, on sokea työnantajakunta vastamyrkkyä. Molemmat ovat epäsikiöitä, kummallakaan ei ole elämisen oikeutusta hyvinjärjestetyssä yhteiskunnassa. Ja yhdessä katoavat ne molemmat.

Sokean työnantajahengen äänen kuulee, kun sanotaan: "Nyt on aika murskata työväenjärjestöt, nyt meillä on kätemme niiden kurkussa." Tämä ääni tulee vaikenemaan kuten sekin, joka saarnaa "luokkasotaa". Tuottajat -- piirustuspöydän äärestä istujasta valumuotin vieressä seisojaan saakka -- ovat yhtyneet todelliseen liittoon ja tulevat tästedes itse hoitamaan omat asiansa.

Yleisen tyytymättömyyden omaksi hyödyksi käyttäminen on nykyään vakiintunut liiketoimi. Sen tarkoituksena ei ole ratkaista pulmia, eikä myöskään saada mitään tehdyksi, vaan pitää tyytymättömyyttä jatkuvasti vireillä. Ja keinona tämän saavuttamiseksi käytetään kokonaista varastoa vääriä oppeja, joita ikinä ei voida toteuttaa niin kauan kuin maapallo pysyy sinä mikä se on.

Minä en ole työväenjärjestöjen vastustaja, en yleensä vastusta mitään edistyksen hyväksi toimivaa järjestöä. Mutta tässähän on kysymys järjestöstä, jonka tarkoituksena on tuotannon rajoittaminen sekä työnantajain että työmiesten keskuudessa.

Työmiehen täytyy itsensä olla varuillaan muutamia sangen vaarallisia kuvitelmia vastaan -- jotka ovat vaarallisia hänelle itselleen ja yhteiskunnan koko menestykselle. Sanotaan joskus, että jota vähemmän työmies tekee, sitä enemmän työtilaisuuksia luo hän toisille. Tämän käsityksen mukaan olisi laiskuus siis tuottoisaa. Joutilaisuus ei ole milloinkaan luonut mitään työtilaisuutta, se luo vain taakkoja. Ahkera ei aja kumppaniansa koskaan työttömyyteen, päinvastoin ahkera työmies on ahkeran työnjohtajan liiketoveri -- yhdessä he luovat yhä suurempia mahdollisuuksia liikkeen menestymiselle ja siten yhä useampia työtilaisuuksia. On hyvin valitettavaa, että järjellisten ihmisten keskuuteen milloinkaan on saanut levitä käsitystä, että vetelehtimällä työssä voidaan auttaa toisia. Vähänkin ajattelemalla huomaa tämän kannan kestämättömäksi. Terve liike, joka lakkaamatta luo ihmisille uusia mahdollisuuksia kunniallisen ja runsaan toimeentulon ansaitsemiseen, on sellainen, jossa kaikki yhteisesti ja kukin kohdaltaan tekevät päivätyönsä ja tuntevat itsensä siitä ylpeiksi. Ja turvallisin on se maa, jossa jokainen tekee kunniallisen työosuutensa eikä suvaitse mitään temppuiluja tuotantokeinoissa. Me emme voi käsitellä talouden lakeja minään leikkipalloina, sillä muuten ne tulevat käsittelemään meitä sangen kovakouraisesti.

Se seikka, että työn, jonka ennen suoritti kymmenen miestä, nyt suorittaa yhdeksän, ei sisällä sitä, että kymmenes olisi joutunut työttömäksi. Hän vain ei ole toimessa siinä työssä, ja yleisö on päässyt hänen ylläpitämisensä taakasta -- maksamasta työstä enemmän kuin pitäisi -- sillä yleisöhän se kuitenkin lopulta saa maksaa!