Part 17

Maanviljelijä ei tarvitse niinkään uusia koneita kuin apua hoitamaan niitä koneita, jotka hänellä jo ovat. Minä olen kävellyt monta väsyttävää tuntia auran perässä ja tunnen perusteellisesti koko raadannan. Mitä ihmisvoiman tuhlausta onkaan viettää tunti- ja päiväkausia hitaasti astelevan hevosparin perässä, kun moottoriaura samassa ajassa suorittaisi kuusi kertaa enemmän työtä! Ei ole kumma, että tavallinen maanviljelijä, joka tekee kaiken työnsä hitaasti ja käsin, ei ole kyennyt ansaitsemaan enempää kuin niukan toimeentulonsa ja ettei toisaalta maanviljelystuotteita koskaan ole niin runsaasti ja halvasta saatavissa kuin pitäisi.

Samoin kuin automobiileissa me nytkin halusimme voimaa -- emmekä painoa. Painokäsitys oli juurtunut syvälle traktorien rakentajiin. Luultiin, että suuri paino merkitsi suurta työkykyä, että kone ei saattanut työskennellä olematta raskas. Siitä huolimatta, että kissa ei ole erin raskas, mutta kuitenkin mainio kiipeejä. Olen jo esittänyt ajatukseni painon suhteen. Ainaoanlaatuinen traktori, jota arvelin kannattavan ajatella, oli sellainen, joka olisi kevyt, luja ja niin yksinkertainen, että sitä voisi hoitaa kuka tahansa. Sen tulisi myöskin olla niin halpa, että kuka tahansa voisi sen ostaa.

Tämä päämäärä mielessämme me työskentelimme lähes viisitoista vuotta sopivan mallin aikaansaamiseksi ja käytimme kokeiluihin muutamia miljoonia dollareita. Menettelimme aivan samoin kuin automobiilien suhteen. Jokainen koneosa oli tehtävä niin lujaksi kuin mahdollista, koneosia ei saisi olla monta, ja koneen täytyi olla soveltuva suurisuuntaiseen tuotantoon. Me arvelimme mahdollisesti voivamme käyttää automoottoria ja teimme muutamia kokeita sellaisella. Vihdoin tulimme vakuutetuiksi, että sellaisilla traktoreilla, joita halusimme, ei oikeastaan ollut mitään yhteistä automobiilin kanssa. Alkuperäinen tarkoitus oli, että traktorien valmistus tapahtui riippumatta autoteollisuudesta ja aivan eri tehtaassa. Ei mikään tehdas ole kyllin suuri valmistamaan kahdenlaisia tuotteita.

Automobiili on tarkoitettu kantamaan, traktori vetämään. Ja tämä toimintaero teki mitä suurimman eron rakenteessa. Vaikeinta oli saada laakereita, jotka voisivat kestää voimakasta vetoa. Lopulta se onnistui ja me saimme rakenteen, joka tuntuu kaikissa oloissa antavan parhaan keskimääräistuloksen. Me päädyimme nelisilinteriseen moottoriin, joka pannaan käyntiin bensiinillä, mutta jota sitten käytetään paloöljyllä. Pienin paino, mihin pääsimme joltistakin voimaa säilyttämällä, oli 2,425 naulaa (noin 1,300 kg). Iskuvoima on sijoitettu pyörien siipiin -- kuten kissalla kynsiin.

Paitsi vetäjätointansa varten täytyy traktori, jotta siitä tulisi mahdollisimman hyödyllinen, rakentaa niin, että sitä voidaan käyttää myöskin seisovana moottorina, jotta sen, kun sitä ei tarvita teillä tai peltotöissä, voi yhdistää hihnalla käyttämään muuta konetta. Lyhyesti: sen tulee olla tukeva, liikuteltava voimalähde. Ja sellainen siitä on tullut. Se ei ainoastaan ole kyntänyt, äestänyt, kylvänyt ja leikannut, se on myöskin puinut, käyttänyt jauhomyllyjä, sahoja ja monia muita laitoksia, kiskonut ylös kantoja, aurannut lunta ja tehnyt jokseenkin kaikkea, mitä keskulaisen suuri kone voi tehdä -- lammasten keritsemisestä sanomalehden painamiseen saakka. Se on varustettu raskailla renkailla voidakseen liikkua teillä, reenjalaksilla metsiä ja jäitä varten ja uurtopyörillä voidakseen kulkee raiteita pitkin. Meille on ilmoitettu, että sitä voidaan käyttää yhdeksäänkymmeneen eri tarkoitukseen, ja luultavasti tunnemme vain murto-osan sen käyttömahdollisuuksista.

Traktorin mekanismi on vieläkin yksinkertaisempi kuin automobiilin, ja se valmistetaan aivan samalla tavalla. Aina tähän vuoteen saakka on tuotantoa ehkäissyt sopivan tehtaan puute. Ensimmäiset traktorit oli valmistettu Dearbornin tehtaassa, jota nyt käytetään kokeilupaikkana. Se ei ollut kylliksi suuri, jotta tuotanto olisi voinut olla yhtä taloudellista kuin suuressa mittakaavassa suoritettuna, eikä sitä käynyt hevin laajentaminen, kun tarkoituksena oli valmistaa traktorit River Rouge-tehtaassa, jota ei saatu täyteen käyntiin ennen kuin vasta viime vuonna. Nyt on tämä laitos täysin valmis traktorien rakentamista varten. Työ tapahtuu aivan samalla tavalla kuin automobiileja tehtäessä. Kukin koneosa valmistetaan eri osastossa ja siirretään, sitä mukaa kuin se valmistuu, asianomaiseen valmistavaan kokoonpanosaliin, mistä se sitten kulkeutuu lopulliseen kokoonpanopaikkaan. Kaikki liikkuu, eikä mitään erikoista ammattitaitoa vaativaa työtä ole. Nykyisen tehtaan suorituskyky on miljoona traktoria vuodessa. Sen määrän aiomme valmistaa, sillä maailma tarvitsee halpoja, yleishyödyllisiä koneita nyt enemmän kuin ennen ja tuntee nyt jo riittävästi koneiden merkitystä halutakseen niitä.

Kuten sanottu, menivät ensimmäiset traktorit Englantiin. Yhdysvalloissa tarjottiin niitä kaupaksi vasta 1918, ja hinnaksi määrättiin 750 dollaria. Seuraavana vuonna täytyi kustannusten kohoamisen vuoksi hinta nostaa 885 dollariin, mutta vuoden puolivälissä voitiin palata alkuperäiseen hintaan, 750 dollariin. Vuonna 1920 otimme 790 dollaria; seuraavana vuonna oli tuotanto siksi kehittynyttä, että voitiin alkaa hinnan alentamista. Se alennettiin ensin 625 dollariin, ja kun vuonna 1922 olimme saaneet River Rouge-tehtaan käyntiin, saatoimme alentaa hinnan 395 dollariin. Kaikki tämä osoittaa, mikä vaikutus järkiperäisesti johdetulla tuotannolla voi olla hintaan. Niinkuin minulla ei ole aavistusta, kuinka halvalla Ford-auto lopulta voidaan valmistaa, en myöskään osaa ennustaa, mikä traktorin valmistushinta lopulta tulee olemaan.

Tärkeätä on, että se tulee olemaan halpa. Muussa tapauksessa ei saada konekäyttöä kaikille pienviljelystiloille. Ja kaikilla täytyy olla konevoimaa. Muutamien vuosien päästä tulee talo, jota hoidetaan vain ihmis- ja hevosvoimalla, olemaan yhtä suuri kumma kuin tehdas, jota käytetään polkurattaalla. Maanviljelijän täytyy joko käyttää konevoimaa tai lähteä talostaan. Kustannukset tekevät sen välttämättömäksi. Sodan aikana toimitutti hallitus kokeen Fordson-traktorilla nähdäkseen, kuinka suuriksi sen käyttökustannukset nousivat hevosten käyttöön verrattuina. Traktoria koskevat numerot ovat korkeimman hinnan mukaan, siihen vielä rahti lisäksi. Arvonvähennys- ja korjaus-erät eivät ole niin suuret kuin lausunto osoittaa, ja vaikkapa olisivatkin, niin ovat hinnat alenneet puoleen, mikä painaa kulumis- ja korjausnumeroita niinikään puoleen. Numerot ovat seuraavat:

Hinta: Fordson 880 dollaria. Kestävyys 4,800 tuntia 0,2 eekkeriä tunnissa, 3,840 eekkeriä: 3,840 eekkeriä 880 dollarista, arvonvähennys eekkeriä kohti................................... 0,221 Korjaus 3,840 eekkeristä, 100 dollaria; eekkeriä kohti................................... 0,026 Polttoaine, paloöljyä à 19 senttiä, 2 gallonia eekkeriä kohti................................... 0,38 3/4 gall. öljyä 8 eekkerille; eekkeriä kohti..... 0,076 Kuljettaja, 2 dollaria päivässä, 8 eekkeriä; eekkeriä kohti................................... 0,25 Kustannus Fordsonilla kyntämisestä; eekkeriä kohti dollaria................................... 0,95

Kahdeksan hevosen hinta 1,200 dollaria. Työkestävyys 5,000 tuntia, 0,2 eekkeriä tunnissa, 4,000 eekkeriä: 4,000 eekkeriä 1,200 dollarista, arvon vähennys eekkeriä kohti................................... 0,30 Hevosen ruoka, 40 senttiä (100 työpäivää) eekkeriä kohti................................... 0,40 Hevosen ruoka, 10 senttiä (265 joutopäivää) eekkeriä kohti................................... 0,265 Kaksi työmiestä, kaksi yhteenkytkettyä auraa, 2 dollaria kukin päivässä; eekkeriä kohti........ 0,50 Kustannus hevosilla kyntämisestä; eekkeriä kohti dollaria......................................... 1,46

Vanhaan tapaan hoidettu maanviljelys on nopeasti muuttumassa kuvankauniiksi muistoksi. Se ei merkitse, että työ katoaa maanviljelyksestä. Työ ei voi kadota mistään tuottoisasta elämästä. Mutta konevoima maanviljelyksessä merkitsee raskaan raatamisen poistamista siitä. Konekäyttö ottaa yksinkertaisesti taakan ihmisen hartioilta ja sälyttää sen koneeseen. Me olemme koneilla suoritettavan maanviljelyksen alkuvuosissa. Automobiili aikaansai vallankumouksen nykyisessä maanviljelyksessä, ei senvuoksi että se oli ajopeli, vaan sentähden että sitä vei eteenpäin kone. Maanviljelyksen pitäisi olla jotakin enempääkin kuin tavallista maalaistoimintaa. Sen pitäisi olla liiketointa elintarpeiden tuottamiseksi. Ja kun se tulee liiketoimeksi, voidaan vuoden varsinainen maanviljelystyö keskulaisella maatilalla suorittaa kuukautta lyhyemmässä ajassa. Muu aika voidaan omistaa muihin tehtäviin. Maanviljelys on liiaksi sesonkityötä viedäkseen mieheltä koko vuoden ajan.

Keinona elintarvetuotannossa tulee maanviljelyksestä oikeutettu liiketoimi, jos se tuottaa elintarpeita riittävässä määrässä ja jakaa ne sellaisin ehdoin, että kaikki perheet voivat niitä saada riittävästi kohtuullisiin tarpeisiinsa. Minkäänlaisia elintarvetrusteja ei voisi syntyä, jos tuottaisimme kaikkinaisia elintarpeita niin valtavia määriä, että keinottelu ja nylkeminen kävisi mahdottomaksi. Maanviljelijä, joka vähentää tuotantoansa, edistää keinottelua.

Ja senjälkeen me saisimme kenties nähdä pikkumyllyjen syntyvän uudestaan henkiin. Se oli onneton päivä, jolloin kylämylly hävisi. Yhteistoiminnallinen maanviljelys tulee voittamaan alaa; me saamme maamiesyhtymiä, joilla on omat teurastamot, missä heidän omat sikansa muutetaan silavaksi ja kinkuiksi, ja omat myllynsä, missä heidän viljansa muutetaan markkinoille vietäviksi ravintoaineiksi.

Minkävuoksi härkä, joka on kasvatettu Teksasissa, on vietävä Chicagoon teurastettavaksi ja sitten tarjottava Bostonissa syötäväksi, se on kysymys, johon ei voida vastata, kun kerran kaikki härät, joita Bostonin kaupunki tarvitsee, voitaisiin kasvattaa sen lähistöllä. Elintarvevalmistuksen keskitys, joka vaatii suunnattomia kuljetus- ja järjestelykustannuksia, on liian suurta tuhlausta, jotta sitä voisi kauan jatkua terveesti kehittyneessä yhteiskunnassa.

Kahdenkymmenen vuoden kuluessa täst'edes me saamme nähdä maanviljelyksessä yhtä perinpohjaisen kehityksen kuin viimeksikuluneiden kahdenkymmenen vuoden kuluessa olemme nähneet teollisuuden alalla.

XVI luku.

MIKSIKÄ HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ?

Minkä vuoksi tarvitsee sivistyneessä yhteiskunnassa antaa almuja? Minulla ei suinkaan ole mitään ihmisystävällistä ajatustapaa vastaan, ja Herra varjelkoon meitä koskaan olemasta kylmiä hädässä olevaa lähimmäistämme kohtaan. Me emme saa antaa jalon inhimillisen myötätunnon tehdä tilaa kylmälle ja laskevalle itsekkyydelle. Melkein kaikkien maailman suurten edistysaskelten juuri on ihmisrakkaudessa, ja halu antaa ihmisille apua on ollut valtavimpana vaikuttimena kaikkeen hyödylliseen toimintaan.

Vika on vain siinä, että me olemme suunnanneet tämän suuren ja kauniin kannustavan voiman liian mitättömiin pyrkimyksiin. Kun ihmisrakkaus kerran saa meidät ruokkimaan nälkäisiä, niin miksi sen ei pitäisi herättää meissä laajempaa pyrkimystä -- tekemään nälkäisten ilmestyminen ympäristöömme tulevaisuudessa kerrassaan mahdottomaksi? Jos olemme kyllin hyväntahtoisia auttaaksemme ihmisiä, kun he ovat joutuneet vaikeuksiin, niin pitänee kai saman hyväntahtoisuuden kannustaa meitä ehkäisemään tällaisten vaikeuksien syntyminen.

Antaminen on helppoa. Vaikeampaa on lahjan tekeminen tarpeettomaksi. Sitä varten täytyy katsoa ohi yksityisten tapausten ja tunkeutua kurjuuden perussyyhyn. Senvuoksi ei meidän tule aluksi jättää auttamatta, mutta me emme saa pysähtyä tähän väliaikaiseen avunantoon. Vaikeinta tuntuu olevan saada ihmisiä näkemään niin pitkälle, että he huomaisivat syyn. Monet saadaan ennemmin auttamaan jotakin köyhää perhettä kuin kohdistamaan ajatuksensa siihen ongelmaan, miten itse köyhyys saataisiin tykkänään poistetuksi.

Minä en ensinkään harrasta ammattimaista hyväntekeväisyyttä tai mitään kauppamaisen ihmisystävyyden muotoa. Niin pian kuin avuliaisuuteen sovelletaan järjestelmää ja virkakuntaisuutta, sammuu sen sydän ja siitä tulee kylmä ja tahmea massa.

Todellista inhimillistä hyväntekeväisyyttä ei koskaan luetteloida ja kuulutella. Paljon enemmän orpolapsia hoidetaan yksityisissä kodeissa lempeämielisten ihmisten luona kuin yleisissä laitoksissa. Useampi vanhus saa turvapaikan ystäviensä luona kuin vanhainkodeissa. Paljon enemmän apua annetaan lainoilla perheeltä toiselle kuin lainoilla julkisista luottolaitoksista. Toisin sanoen, ihmisystävällisellä pohjalla oleva ihmisyhteiskunta hoitaa itse itsensä. On vakava kysymys, missä määrin meidän on mukautuminen luonnollisen avuliaisuus vaiston kaupallistuttamiseen.

Ammattimainen hyväntekeväisyys ei ole ainoastaan kylmää, vaan se loukkaa enemmän kuin auttaa. Se alentaa vastaanottajaa ja tylsyttää hänen omanarvontuntoansa. Sukua sen kanssa on se tunteileva idealismi, joka lahjoittaa ihmisille enimmäkseen lellittelyä. Joku aika sitten levitettiin maailmaan sellaista käsitystä, että "lähimmäisen palvelus" pitäisi uskoa toisten tehtäväksi meidän puolestamme. Monet ihmiset saivat täten vastaanottaa hyväntahtoisia "yhteiskuntatoimia", ja suuret joukot kansastamme tuuditettiin jonkinlaiseen lapselliseen avuttomuuteen ja alituiseen avustuksen odotteluun. Toimiminen toisten hyväksi tuli eräänlaiseksi ammatiksi, joka kyllä antoi tyydytystä kunnioitettavalle palvelushalulle, mutta ei millään tavoin edistänyt itseluottamuksen herättämistä ihmisissä tai niiden olojen parantamista, joiden katsottiin tekevän tällainen palvelus välttämättömäksi.

Jos oli paha, että ihmisissä täten hellittiin lapsellisen avuttomuuden tunnetta, sen sijaan että heitä rohkaistiin itseluottamukseen ja itseapuun, niin vielä pahempi oli, että se puhalsi vireille sitä vastenmielisyyden tunnetta, joka aina syntyy hyväntekeväisyyden esineessä. Kuulee usein valituksia apua saaneiden "kiittämättömyydestä". Mutta ei mikään ole sen luonnollisempaa. Ensinnäkin on niin sanottu armeliaisuus ani harvoin todellista, lämpimästä ja säälivästä sydämestä lähtevää armeliaisuutta. Ja toiseksi ei kenestäkään ole koskaan mieluisaa olla asemassa, joka pakottaa hänen vastaanottamaan apua.

Tämänlaatuinen "yhteiskunnallinen toiminta" luo luonnottomia oloja. Avustuksen saaja tuntee sen vastaanottamisesta nöyryytystä, ja sopiipa kysyä, eikö lahjan pitäisi antajastakin tuntua alentavalta. Hyväntekeväisyys ei koskaan ole johtanut todelliseen järjestykseen. Sellainen hyväntekeväisyys, jonka tarkoituksena ei ole sen itsensä tekeminen tarpeettomaksi, ei saa aikaan mitään hyvää. Siitä tulee vain tointa toimen vuoksi ja uusi luku hyödyttömyyden aikakirjoihin.

Hyväntekeväisyys tulee tarpeettomaksi sitä mukaa kuin ihmiset, jotka näköjään ovat kykenemättömiä ansaitsemaan toimeentulonsa, erotetaan hyödyttömästä yhteiskuntaluokasta ja siirretään hyötyä tuottavaan. Olen eräässä aikaisemmassa luvussa kertonut, kuinka meidän tehtaissamme tehdyt kokeilut ovat osoittaneet, että riittävästi jaoitellussa teollisuudessa on paikkoja, joita voivat hoitaa rammat, ontuvat ja sokeat. Järkiperäisesti järjestetyn teollisuuden ei suinkaan tarvitse olla peto, joka nielee kaiken elävän ympäriltään. Missä sen luonne on sellainen, siellä se ei täytä paikkaansa ihmiskunnassa. Sekä teollisuuden piirissä että sen ulkopuolella täytyy olla tehtäviä, jotka vaativat väkevän miehen koko voiman; mutta on myöskin toisia töitä ja niitä on paljon, jotka vaativat enemmän taitavuutta kuin keskiajan parhaillakaan käsityöläisillä oli. Teollisuuden tehtävien huolellinen jaoittelu antaa yhtä hyvin vahvalle kuin taitavalle tekijälle aina tilaisuuksia käyttää voimaansa tai taitavuuttaan. Vanhassa käsityöläistyössä täytyi ammattitaitoisen käyttää runsas osa ajastaan karkeaan työhön. Se oli tuhlausta. Mutta kun siihen aikaan jokainen ammattitehtävä vaati samalta mieheltä sekä hienoa että karkeaa työntekoa, niin ei ollut mitään paikkaa sille, joka oli liian typerä voidakseen koskaan tulla taitavaksi, tai sille, jolla ei ollut tilaisuutta oppia mitään ammattia.

Ei yksikään mekaanisen työn tekijä, joka työskentelee yksinomaan käsillään, voi ansaita enempää kuin juuri sen, mikä menee hänen ylläpitoonsa. Hänelle ei jää mitään ylijäämää. On pidetty itsestään selvänä, että työmiehen vanhuutensa päivinä täytyy joutua lastensa ylläpidettäväksi tai, jos hän on lapseton, yhteisön rasitukseksi. Kaikki tämä on aivan tarpeetonta. Teollisuuden jaoittelu antaa työtilaisuuksia, joita voi käyttää hyväkseen melkein kuka tahansa. Jaoitellussa teollisuudessa on useampia paikkoja, joita sokeat voivat hoitaa, kuin sokeita on tarjolla. On enemmän paikkoja, joita rammat voivat hoitaa, kuin on rampoja. Ja jokaisessa näistä paikoista voi mies, joka puusta katsoen näyttää vain hyväntekeväisyyden suojatilta, ansaita toimeentulon, joka täysin vastaa sitä, minkä ruumiillisesti ja henkisesti hyvin varustettu työmies ansaitsee. On tuhlausta panna täysin työkykyistä miestä suorittamaan sellaista, minkä raajarikko voi tehdä yhtä hyvällä tuloksella. On kauheata tuhlausta antaa sokeain vain yhtäpäätä punoa koppia. On tuhlausta, kun annamme rangaistusvankien hakata kiviä ja nyhtää hamppua tai askartaa hyödyttömissä pikkutehtävissä.

Hyvässä johdossa olevan vankilan ei pitäisi ainoastaan kannattaa itsensä, vaan jokaisen vangin pitäisi voida ylläpitää perheensä tai, ellei hänellä sellaista ole, säästää kyllin suuren summan, joka riittää saamaan hänet taas jalkeille, kun hän lähtee vankilasta. Minä en puolusta vankilatyötä enkä orjuutta muistuttavaa vankien vuokraamista pelto- y.m. töihin. [Yhdysvaltain erinäisissä valtioissa on tapana vuokrata rangaistusvankeja yksityisille työnteettäjille. -- Suom.] Se järjestelmä on sanomattoman tympäisevä. Mutta vankilat voidaan sovelluttaa yleiseen, niin hyvin jaoiteltuun tuotantojärjestelmään, että niistä tulee tuottava kokonaisuus, joka työskentelee sekä yhteisön että vankien hyväksi. Minä tiedän että on lakeja -- ajattelemattomien miesten säätämiä mielettömiä lakeja -- jotka ehkäisevät vankilain teollisen toiminnan mahdollisuuksia. Nämä lait hyväksyttiin n.s. työväenliikkeen vaikutuksesta. Ne eivät edistä työmiehen parasta. Niin pian kuin pidämme työtä yhteisölle tehtynä palveluksena, on jokaisessa yhteiskunnassa aina enemmän työtä tehtävänä kuin ihmisiä, jotka voivat sen tehdä.

Yleishyödytykseen järjestetty teollisuus tekee hyväntekeväisyyden tarpeettomaksi. Hyväntekeväisyys, olkoon sen vaikutin kuinka jalo tahansa, ei vahvista itseluottamusta. Meidän täytyy luottaa itseemme. Yhteiskunta voittaa siitä, että se on myrtynyt ja tyytymätön siihen mitä sillä on. Minä en tällä tarkoita tuota jokapäiväistä pikkumaista, marisevaa, kuluttavaa tyytymättömyyden laatua, vaan sitä rohkeaa, laajakatseista tyytymättömyyttä, joka uskoo että kaikki, mikä tehdään, voidaan ja pitäisi tehdä paremmin. Yleishyödytykseen järjestetty teollisuus -- ja työmiehen niinkuin johtajankin täytyy tuottaa hyötyä -- voi maksaa kyllin suuria palkkoja, jotta jokainen perhe voi tulla omillaan toimeen ja luottaa itseensä. Se hyväntekeväisyys, joka antaa aikaansa ja rahojaan auttaakseen maailmaa pitämään paremmin huolta itsestään, on paljon parempi kuin se, joka vain antaa almuja ja siten edistää laiskuutta. Minä olen itse kokeillut perustamalla ammattikouluja ja sairaaloita nähdäkseni, eikö tällaisia laitoksia, joita tavallisesti pidetään hyväntekeväisyyslaitoksina, voi saada seisomaan omilla jaloillaan. Ja minä olen havainnut, että se käy laatuun.

Ammattikouluja, niinkuin ne enimmäkseen on järjestetty, minä en suosi. Pojat saavat siellä vain sangen pintapuolisia tietoja eivätkä opi käyttämään hyväkseen edes näitäkään. Ammattikoulun ei pitäisi olla korkeamman teknillisen oppilaitoksen ja tavallisen koulun sekasikiö; sen pitää olla keinona opettamaan poikia tulemaan hyödyttäviksi. Jos heitä pidetään hyödyttömissä tehtävissä -- valmistamassa semmoista, mikä sitten nakataan pois -- ei heidän harrastuksensa pysy vireänä eivätkä he saa sitä oppia, johon heillä on oikeus. Ja tänä kouluaikanaan pojat eivät tuota mitään; koulut, elleivät ne ole hyväntekeväisyyslaitoksia, eivät tee mitään oppilaiden toimeentulon hyväksi. Ja kuitenkin sangen moni poika on semmoisen kannatuksen tarpeessa; heidän täytyy ottaa ensimmäinen työ mikä tarjoutuu. Heillä ei ole tilaisuutta valita ja hylkiä. Heidän täytyy uhrata koulutuksensa ansaitakseen elämänsä toimeentulon, eivätkä he koskaan saa kadotettua aikaa takaisin. He astuvat elämään kahle jalassa.

Kun poika näin alkaa elämän ilman mitään oppia, lisää hän vain pätevien työvoimien puutetta. Nykyinen teollisuus vaatii vissin määrän taitoa ja kelpoisuutta, jota ei saada lähtemällä koulusta varhaisella iällä eikä kauan istumalla koulupenkillä. Tosin on veistoluokkia liitetty edistysmielisempiin kouluihin nuorten harrastuksen herättämiseksi ja kätevyyden kehittämiseksi; mutta yleisesti myönnetään niiden olevan vain hätäkeinoja, ne kun ainoastaan kiihoittavat terveen pojan luomisvaistoa, sitä kuitenkaan tyydyttämättä.

Tämän tarpeen tyydyttämiseksi pojan kehitysmahdollisuuksien käyttämiseksi ja samalla hänen teollisen opetuksensa perustuksen laskemiseksi rakentavaan suuntaan -- perustettiin 1916 Henry Fordin ammattikoulu. Vaikutin oli aluksi filantrooppinen. Se syntyi halusta auttaa niitä, joita olot pakottivat aikaisin eroamaan koulusta. Auttamishalu sopi hyvin yhteen sen kanssa, että tehtaalle piti hankkia ammattitaitoisia työkoneidentekijöitä. Me olemme alunpitäen noudattaneet kolmea perustavaa periaatetta: ensin, että pojan pitää saada olla poika eikä ennenaikainen, varhaiskypsä työmyyrä; toiseksi, että teoreettiset opetuksen pitää tapahtua rinnan teollisen harjoituksen kanssa; kolmanneksi, että poikiin on istutettava vastuunalaisuuden ja ylpeyden tunnetta työstänsä sen tietoisuuden nojalla, että hän jo opettelutyöllään laatii esineitä, jotka todella tulevat käytäntöön. Hän tekee vain sellaista, jolla on tunnustettu teollinen arvo. Meidän koulumme on yksityinen ja avoinna kaikille kahden- ja kahdeksantoista ikävuoden välillä oleville pojille. Se on rakennettu stipendijärjestelmälle, jokainen poika saa kouluun tullessaan vuotuisen stipendin, ensimmäiseltä vuodelta neljäsataa dollaria. Tämä kohoaa vähitellen kuuteensataan dollariin, jos hän kunnostautuu.

Luokalla ja verstaassa tehdystä työstä samoin kuin oppilaan teoreettisella ja käytännöllisellä alalla osoittamasta ahkeruudesta pidetään kirjaa. Stipendiä myöhemmin määrätessä pannaan perustaksi oppilaan osoittama ahkeruus. Stipendin lisäksi saa jokainen poika kuukausittain pienemmän summan, joka pannaan hänen säästötililleen. Tämä summa pidetään pankissa niin kauan kuin poika on koulussa, elleivät kouluviranomaiset anna hänen käyttää sitä johonkin odottamattomaan tarpeeseen.

Pulma toisensa jälkeen koulun hoitoon nähden on vähitellen ratkaistu ja parempia menetelmiä keksitty päämäärän saavuttamiseen. Alussa työskentelivät pojat kolmannen osan päivää luokalla ja kaksi kolmannesta verstaassa. Näiden jokapäiväisten keskeytysten huomattiin häiritsevän edistystä, ja nyt saavat pojat opetuksensa viikkovuoroissa -- viikon luokalla ja kaksi viikkoa verstaassa. Luokilla ei kuitenkaan tapahdu keskeytystä, kukin ryhmä tulee vuoron perään viikolleen.