Part 16

Siitä mielipiteestä pidetään itsepintaisesti kiinni, että teollisuuden ja maanviljelyksen välillä vallitsee oleellinen vastakkaisuus. Mutta sellaista vastakkaisuutta ei ole. On joutavaa väittää, että koska kaupungeissa on liikaväestöä, pitäisi jokaisen palata maata viljelemään. Jos ihmiset menettelisivät niin, olisi maanviljelys piankin kaikkea muuta kuin kannattava. On yhtä järjetöntä, jos kaikki säntäävät teollisuuskaupunkeihin. Jos maalaistalot ovat autioina, niin mitä silloin hyödyttää teollinen tuotanto? Maanviljelyksen ja teollisuuden välillä voi vallita vuorovaikutus. Tehtailija voi toimittaa maanviljelijälle, mitä tämä tarvitsee, ja maanviljelijä ja muut raaka-aineiden tuottajat voivat hankkia tehtailijalle, mitä hän taas tarvitsee. Kulkulaitoksen välityksellä voimme saada aikaan terveen ja kannattavan, keskinäiseen avustukseen ja hyötyyn perustuvan järjestelmän. Jos lisäksi elämme pienemmissä yhteiskunnissa, missä jännitys ei tule niin suureksi ja missä voimme saada peltojen ja puutarhain tuotteita ilman varsin monia välikäsiä, niin tuskin tulee kysymystä köyhyydestä tai levottomuudesta.

Katsokaamme sesonkityötä ja ottakaamme rakennustoiminta esimerkiksi. Eikö ole suurta voimantuhlausta, jos antaa rakennustyöläisten nukkua pesässään koko talven uutta rakennuskautta odotellessa? Samanlaista tuhlausta on, jos annetaan taitavien sesonkityömiesten, jotka päästäkseen talven toimettomuudesta ovat hankkineet itselleen tehdastyötä, jäädä tehtaisiin sesongin ajaksi siitä pelosta, etteivät sitten enää saisi takaisin paikkojansa. Jos maanviljelijä voisi lähteä tehtaasta kyntämään, kylvämään ja korjaamaan eloa tilallaan, ja jos rakennustyöläinen voisi tehdä samoin antautuakseen hyötyisään ammattiinsa niin kauan kuin rakennuskautta kestää, niin kuinka paljoa parempi olisikaan heidän mielialansa ja kuinka paljoa helpommin toimisikaan maailmankoneisto!

Ajatelkaa, että me kaikki eläisimme kolmena, neljänä kevät- ja kesäkuukautena tervettä ja raitista elämää luonnon helmassa! Silloin ei meillä enää olisi missään "kuollutta aikaa".

Maanviljelyksellä on kuollut aikansa, ja silloin pitäisi maanviljelijän mennä tehtaaseen auttamaan niiden tavarain tuottamisessa, joita hän tarvitsee taloansa varten. Myöskin tehtaalla on hiljainen aikansa, mutta silloin on työmiehen aika mennä maalle auttamaan leivän tuottamista. Sillä tavoin voitettaisiin joutoajat ja palautettaisiin tasapaino tekniikan ja luonnon välille.

Me saisimme myöskin monipuolisemman elämänkatsomuksen, mikä ei olisi vähin siunaus. Kahden ammatin yhdistäminen ei ole ainoastaan aineellisesti edullista; se laajentaa myöskin näköpiiriä ja terästää arvostelukykyä. Suuri osa aikamme rauhattomuudesta ja levottomuudesta on ahdasnäköisyyden ja ennakkoluulojen tulosta. Jos työmme olisi vaihtelevampaa, jos näkisimme enemmän elämästä ja ymmärtäisimme kuinka tarpeellinen toinen tekijä on toiselle, niin pysyisimme tasaisempina. Jokaiselle on jonkun ajan työskentely ulkona luonnossa virkistävää.

Tämä ei ole ollenkaan mahdotonta toteuttaa. Mikä on oikein ja toivottavaa, se ei koskaan ole mahdotonta. Se vaatisi vain vähän enemmän yhteistyötä -- hiukan vähemmän mielenkiintoa itsekkäisiin rientoihin ja hiukan enemmän mielenkiintoa itse elämään.

Rikkaista on hyvin mieluista päästä kolmen, neljän kuukauden ajaksi vuodessa elämään jossakin ajanmukaisessa kesä- tai talviparantolassa, mutta Amerikan kansan suuri enemmistö ei tuhlaisi aikaansa sillä tavoin vaikka voisikin. Se hankkisi itselleen sen sijaan työtä, joka samalla kertaa olisi virkistystä.

Tuskin voi epäilläkään, etteikö se levottomuus, jota me ainaisesti näemme ympärillämme, ole seurausta luonnottomasta elintavastamme. Ihmisiä, jotka vuoden umpeensa tekevät yhtä ja samaa ja ovat suljetut pois terveellisestä auringonvalosta ja elämästä ulkona vapaassa luonnossa, voi tuskin moittia, jos he näkevätkin asiat ja olot eksyttävässä valossa. Ja tämä koskee niin työmiestä kuin kapitalistiakin.

Onko elämässä sitten mitään, joka todella voisi estää luonnollisen ja terveen elämäntavan? Ja onko teollisuudessa mitään, joka ei soveltuisi siihen, että kaikkia ammatteja, kutakin vuorostaan, tekisivät ne, jotka ovat siihen pystyviä? Voidaan huomauttaa, että tuotanto häiriytyisi, jos työväestö joka kesä poistuisi tehtaasta, mutta meidän täytyy katsella tätä seikkaa yleiseltä näkökannalta. Meidän täytyy ottaa huomioon suurempi tarmo ja työhalu kolmen tai neljän vapaassa luonnossa vietetyn kuukauden jälkeen, ja meidän on myöskin ajatteleminen, kuinka hyödyllisesti tämä palaus peltotöihin vaikuttaisi elinkustannuksiin.

Kuten eräässä edellisessä luvussa olen huomauttanut, olemme askarrelleet myöskin maanviljelys- ja tehdastyön yhdistämisen alalla, ja se on antanut hyvin tyydyttäviä tuloksia. Northvillen luona, kaukana Detroitista, on meillä pieni tehdas, jossa valmistetaan venttiilejä. Sekä johto että koneisto kokonaisuudessaan ovat verrattain yksinkertaisia, sillä tehtaassa valmistetaan ainoastaan tätä yhtä esinettä. Meidän ei tarvitse etsiskellä taitavia työmiehiä. Taitavuus on keskitetty koneeseen. Seudun väestö jakaa aikansa tehtaan ja maanviljelyksen välillä, sillä mekanisoitu maanviljelys ei vaadi paljoa aikaa. Tehdas käy vesivoimalla.

Hiukan laajempaan mittakaavaan suunniteltua tehdasta rakennetaan parhaillaan Flat Rockin luona, noin viidentoista mailin päässä Detroitista. Me olemme padonneet joen, ja tämä patous on samalla siltana Detroitin--TToledon--Irontonin-rautatiellä, joka tällä kohtaa tarvitsi uutta siltaa. Siellä aiomme valmistaa kaiken tarvitsemamme lasin. Joen patous antaa meille riittävästi vettä kaiken raaka-aineksen kuljetukseen ja myöskin voimaa sähkölaitoksen avulla. Kun tehdas sijaitsee keskellä maanviljelysseutua, ei siellä ole myöskään pelkoa liikakansoituksesta tai niistä monista epäkohdista, jotka niin usein aiheutuvat ihmisten liian runsaasta keskittämisestä yhteen kohtaan. Työmiehillä on tehdastyönsä ohella sekä talo että maata, ja nämä maapalstat ovat hajallaan viidentoista tai parinkymmenen mailin alalla, sillä nykyään voivat työmiehet tietysti tulla tehtaaseen automobiililla. Me tulemme täällä saamaan onnistuneen maanviljelys- ja teollisuusyhtymän, ilman keskityksen ja liikakansoituksen haittoja.

Usko, että teollisuusmaan täytyy keskittää kaikki teollisuushaaransa, on minun nähdäkseni perusteeton. Se on ainoastaan väliaste teollisuuden kehityksessä. Kun olemme viisastuneet teollisuudessa ja oppineet valmistamaan tavaroita, joiden osat voidaan vaihtaa, niin voidaan näitä osia valmistaa aina suotuisimmissa oloissa. Nämä olot eivät ole suotuisia ainoastaan työmiehen vaan myöskin tuotannon kannalta. Ei voi rakentaa suurta tehdasta pienen kosken varteen, mutta sinne voi sijoittaa pienen tehtaan, ja monien tällaisten pienten tehtaiden yhtymä, joista kukin kuitenkin muodostaa oman kokonaisuutensa, tulee huomattavasti huokeammaksi kuin suuri tehdaslaitos. Mutta onhan tästä säännöstä myöskin poikkeuksia. River Rougessa esimerkiksi, missä me yhdistämme raudanvalmistuksen itse valantaan ja käytämme hyväksemme kaiken ylijäävän virran voiman, on suuri laitos ja samalle paikalle koottu suuri työvoima välttämätön. Mutta tällaiset poikkeustapaukset eivät tule vaikuttamaan haitallisesti siihen kehitykseen, joka tahtoo vastustaa teollisuuden keskittymistä.

Teollisuus tulee hajoiteltavaksi. Ei ole yhtään kaupunkia, joka rakennettaisiin ennalleen, jos se tuhoutuisi -- mikä sinänsä on todistus siitä, minkä arvoisiksi me todellisuudessa arvioimme kaupunkeja. Kaupungilla on ollut paikkansa täytettävänä ja tehtävänsä suoritettavana. Maaseutu ei ikinä olisi saanut nykyistä kukoistustaan ja eloisuuttaan ilman kaupunkeja. Asumalla yhteensullottuina samaan paikkaan ovat ihmiset oppineet paljon, mitä he eivät koskaan muuten olisi keksineet, jos vain olisivat asuneet yksinäisyydessä maalla. Terveydenhoito-olot, valaistusjärjestelmä ja yhteiskunnallinen järjestely -- ne ovat kaikki tuloksia ihmisten kaupungeissa saamista kokemuksista. Mutta kaikki yhteiskunnalliset epäkohdat, joita meidän täytyy kärsiä, ovat myöskin syntyneet kaupungeissa ja ovat keskitettyinä niihin. Pienemmissä yhdyskunnissa, missä elämä kulkee vuodenaikojen mukaisesti, ei löydy äärimmäistä köyhyyttä eikä rikkautta eikä rahtuakaan siitä tavattomasta levottomuudesta, joka on suurten yhdyskuntien tunnusomainen leima. Miljoonain ihmisten asumassa kaupungissa on jotakin kesytöntä ja uhkaavaa. Muutamien kilometrien päässä siitä saa tyytyväinen ja onnellinen maalaiskylä lukea kaupunkilaisten kaikennäköisistä hullutuksista! Suurkaupunki on todella sangen avuton kapine. Kaikki, mitä se käyttää, täytyy sille muualta lähettää. Ellei kulkulaitos toimi, lakkaa kaupunkikin toimimasta. Se ei voi hankkia ravintoa, vaatteita tai lämpöä itselleen. Työolot ja elämäntapa kaupungissa on niin keinotekoista, että meidän terve vaistomme joskus kapinoi niiden suurta luonnottomuutta vastaan.

Ja lopuksi käy eläminen suurkaupungeissa ja liiketoimen harjoittaminen sellaisissa aivan sietämättömän kalliiksi. Kaupungit rasittavat elämää sellaisilla taakoilla, ettei tahdo jäädä mitään, mistä elää. Poliitikkojen on ollut helppo lainata rahaa, ja he ovat lainanneet sitä äärimmäiseen rajaan saakka. Viime vuosikymmenenä ovat kaupunkimenot kasvaneet suunnattomasti, ja suuri osa näitä menoja kuluu lainarahojen korkojen maksuun. Nämä rahat on sijoitettu joko tuottamattomiin rakennuksiin tai laitoksiin, joita ilman kaupunki ei tosin voi tulla toimeen, kuten vesijohtoihin ja lokaviemäreihin, mutta jotka ovat järjettömän kalliisti rakennettuja. Näiden laitosten ylläpitokustannukset ja ihmispaljouden ja liikenteen säännöstelyn vaatimat menot ovatkin paljoa suuremmat kuin niistä saatava hyöty. Nykyaikainen kaupunki on ollut suuri tuhlari, tänään se on vararikon partaalla, huomenna se ehkä lakkaa olemasta.

Halvan ja helposti hankittavan voiman saanti tulee suuremmassa määrässä kuin mikään muu palauttamaan tasapainoa elämään ja poistamaan sen haaskauksen, joka on ollut köyhyyden pää-asiallisimpia syitä. On olemassa monenlaisia voimalähteitä. Yhdelle kunnalle voi olla kaikkein taloudellisin menettelytapa hankkia itselleen sähköä höyryvoima-aseman avulla, joka sijaitsee jonkin hiilikaivoksen lähellä; toiselle yhdyskunnalle voi vesisähkövoima olla edullisempi. Mutta joka kunnassa täytyy olla voima-asema, joka antaa voimaa halvasta hinnasta -- tämän pitäisi olla sille yhtä oleellinen tarve kuin rautatieaseman tai vesijohtolaitoksen omistaminen. Me voisimme vallita suuria voimalähteitä ja pakottaa ne työskentelemään yhteiseksi hyödytykseksi, elleivät menot pääoman hankkimiseksi olisi esteenä. Minä luulen, että meidän täytyy joltakin osalta tarkistaa käsitystämme pääomasta.

Se pääoma, jonka liikeyritys itse tuottaa ja sitten käyttää lisätäkseen työmiesten mahdollisuuksia elää hyvää ja huoletonta elämää sekä hankkiakseen työtä yhä useammille ja useammille ihmisille, kun samalla yleisön menot vähenevät -- se pääoma ei merkitse mitään vaaraa ihmiskunnalle. Se on työn ylijäämää, jota käytetään kaikkien hyväksi. Se, joka tätä pääomaa hoitaa, voi tuskin arvioida sitä omaksi mieskohtaiseksi palkkiokseen. Ei kenelläkään ole oikeutta arvioida tätä ylijäämää omakseen, sillä hän ei ole sitä yksin hankkinut. Se on tulosta koko järjestön yhteisestä työstä. Omistajan päähän tullut aate on kyllä voinut saada toimeen kaiken siinä käytetyn tarmon ja johdon, mutta hän ei kuitenkaan ole yksin antanut kaikkea tarmoa ja johtoa. Jokaisella työmiehellä on osuutensa tuotannosta. Ei mitään liikettä voi arvioida ottamalla ainoastaan huomioon se, mitä se nyt on, ja ne henkilöt, jotka siinä tällä hetkellä ovat toimessa. Sillä täytyy olla jatkumisen mahdollisuuksia. On maksettava parhaat palkat ja turvattava kullekin osakkaalle liikkeessä hyvä ja riittävä toimeentulo, olipa hänen paikkansa liikkeen palveluksessa mikä tahansa. Mutta jotta liikkeen olisi mahdollista ylläpitää sen palveluksessa työskenteleviä on välttämätöntä, että löytyy pääoman ylijäämää. Todella kunnollinen liikemies käyttää ylijäämäansionsa tämmöiseen tarkoitukseen. Muuten on yhdentekevää, missä tätä ylijäämää säilytetään tai kuka sitä hoitaa. Pääasia on, miten sitä käytetään.

Pääoma, joka ei lakkaamatta luo yhä suurempia ja parempia työmahdollisuuksia, on hiekkaa arvottomampaa. Pääoma, joka ei lakkaamatta paranna työoloja ja palkitse työtä kohtuullisemmin, ei täytä korkeinta tehtäväänsä. Pääoman suurimpana hyötynä ei ole uusien rahojen hankkiminen, vaan rahan pakottaminen myötävaikuttamaan maailman yleisen tilan parantamisessa. Ellemme me teollisuudellamme auta yhteiskunnallisten pulmien ratkaisua, niin emme suorita olennaisinta työtämme. Silloin ei suorittamamme yleishyödytys ole vielä täydellistä.

XV luku.

TRAKTORI JA VOIMAKONEIDEN KÄYTTÖ MAANVILJELYKSESSÄ.

Yleisesti ei liene tunnettua, että traktorejamme, joille olemme antaneet nimeksi "Fordson", alettiin valmistaa noin vuotta aikaisemmin kuin olimme aikoneet liittolaistemme sodan-aikaisen elintarvepulan vuoksi, ja koko ensimmäinen tuotantomme, koekoneita tietenkin lukuunottamatta, meni suoraan Englantiin. Me lähetimme kaikkiaan viisituhatta traktoria meren yli kriitillisenä aikana 1917-1918, jolloin sukellusalukset olivat ahkerimmillaan. Jokainen kone tuli vahingoittumattomana perille, ja Englannin valtion virkamiehet ovat olleet kyllin ystävällisiä sanoakseen, että ilman näiden koneiden apua olisi Englanti tuskin saattanut suoriutua elintarvepulasta.

Näillä, enimmäkseen naisten hoitamilla traktoreilla, kynnettiin vanhat maatilat ja pallokentät, ja koko Englanti voitiin kylvää ja viljellä tarvitsematta rajoittaa sotavoiman tai sotavarustyömiesten lukumäärää.

Asianlaita oli seuraava. Siihen aikaan kuin me 1917 menimme mukaan sotaan, jolloin Saksan sukellusalukset räjähdyttivät keskimäärin yhden lastilaivan päivässä, havaitsi Englannin elintarvekommissioni, että jo ennestään niukka tonnisto olisi aivan riittämätön kuljettamaan Amerikan sotaväkeä meren yli, toimittamaan elintarpeita taisteleville armeijoille ja samalla tuomaan riittävästi elintarpeita Englannin siviiliväestölle. Ryhdyttiin jo kuljettamaan siirtomaalaisten vaimoja ja lapsia pois Englannista ja tekemään suunnitelmia viljelysalueen suurentamiseksi kotimaassa. Asema oli vakava. Koko Englannissa ei ollut kylliksi eläinvoimaa, jotta maata olisi saatu kynnetyksi ja viljellyksi siinä määrässä, että se olisi elintarvetuontiin huomattavasti vaikuttanut. Koneidenkäyttö maanviljelyksessä oli melkein tuntematonta, sillä ennen sotaa eivät Englannin maatilat olleet yleensä kyllin suuria kannattaakseen raskaiden, kalliiden maanviljelyskoneiden ostoa, varsinkin kun työväkeä oli saatavissa runsaasti ja halvalla. Useat tehtaat Englannissa valmistivat kyllä traktoreita, mutta ne olivat kaikki kömpelöitä, tavallisesti höyryllä käypiä koneita. Niitä ei myöskään ollut riittävästi. Uusia ei voitu valmistaa, sillä kaikki tehtaat olivat sotatarvetöissä, ja vaikkapa olisi voitukin, olivat ne liian suuria ja kömpelöitä keskinkertaista maanviljelystä varten ja vaativat lisäksi mekaanikkoa hoitajakseen.

Meillä oli useita traktoreita tehtaassamme Manchesterissa näyttelytarkoitusta varten. Ne oli valmistettu Yhdysvalloissa ja vain kokoonpantu Englannissa. Maanviljelysministeriö kehoitti maanviljelysseuraa toimittaman kokeita näillä traktoreilla ja antamaan niistä lausuntonsa. Lausunto oli näin kuuluva:

Englannin Kunink. Maanviljelysseuran kehoituksesta olemme toimeenpanneet kokeita kahdella 25-hevosvoimaisella Ford-traktorilla.

Ensin kynnimme poikkipäin kurjassa kunnossa olevan, kovettuneen kesantopellon; sitten keveämpää maata, mikä oli saanut esteettömästi nurmettua ja missä oli tilaisuutta koetella moottoria sekä tasaisella maalla että jyrkkää rinnettä ylöspäin.

Ensimmäisessä kokeessa käytettiin kaksikytkyimistä Oliver-auraa, joka kynti keskimäärin 5 tuumaa syvältä 16 tuuman levyisiä vakoja; kolmikytkyimistä Cockshutt-auraa käytettiin niinikään samalla syvyydellä, etuosa kohotettuna 10 tuumaa.

Toisessa kokeessa käytettiin kolmikytkyimistä auraa, joka kynti keskimäärin 6 tuumaa syvältä.

Molemmissa tapauksissa toimi moottori helposti, ja yhden eekkerin (= 40,5 aarin) kyntämiseen käytetty aika oli 1 tunti ja 30 minuuttia ja parafiinin kulutus 2 1/3 gallonia (= n. 10 litraa).

Näitä tuloksia pidämme hyvin tyydyttävinä.

Aurat eivät olleet hyvin soveltuvia maanlaatuun ja moottorit toimivat niin ollen epäsuotuisissa oloissa.

Polttoaineilla ja vedellä täyteen lastatun moottorin paino oli 23 1/4 sentneriä (= vähän päälle 1 tonnin).

Traktori on voimaansa verraten kevyt ja siis kevyt maassa, helposti käsiteltävä, kääntyy pienessä kaaressa ja jättää hyvin vähäisen reunan kyntämättä.

Moottorin saa nopeasti käyntiin lämmittämällä sitä vähäisellä petroolimäärällä.

Näiden kokeiden jälkeen menimme Fordin tehtaille Trafford Parkiin Manchesterissa, jonne yksi moottoreista oli lähetetty purettavaksi eri osien tarkastusta varten.

Me olemme huomanneet mallin olevan riittävän voimakkaan ja työn ensiluokkaista. Vauhtipyöriä pidämme hiukan keveinä, mutta olemme kuulleet, että uutta ja voimakkaampaa mallia tulee käytettäväksi tulevaisuudessa. Traktori on tarkoitettu käytettäväksi yksinomaan maanviljelyksessä, mutta pyörät pitäisi varustaa jollakin suojuksella, jotta niitä voitaisiin käyttää teillä, kun auraa siirretään talosta taloon.

Ylläolevaan viitaten suositamme, että nykyisissä oloissa ryhdytään viipymättä valmistamaan näitä traktoreja niin paljon kuin mahdollista.

Lausunnon olivat allekirjoittaneet professori W.E. Dalby ja F.S. Courtney, insinöörejä; R.M. Greaves, insinööri ja maanviljelijä; Robert W. Hobbs ja Henry Överman, maanviljelijöitä; Gilbert Greenall, johtaja; ja John E. Cross, pehtori.

Melkein heti tämän lausunnon antamisen jälkeen saimme seuraavan sähkösanoman:

"En ole saanut tarkempia tietoja Cork-tehdasta varten tarvittavan teräksen ja koneiden laivauksesta. Mutta parhaassakaan tapauksessa ei Cork-tehtaan tuotanto voi olla käytettävissä ennen ensi kevättä. Elintarpeiden tuotannon tarve Englannissa on kova, ja suuria määriä moottoriauroja täytyy olla saatavissa niin pian kuin mahdollista nykyisten nurmikoiden kyntämistä varten syysvehnälle. Olen saanut asianomaisilta viranomaisilta tehtäväkseni vedota mr Fordiin avun saamiseksi. Suostuisitteko lähettämään Sörensenin ja muita mukanaan kaikki tarpeelliset piirustukset sekä lainaamaan niitä Englannin valtiolle, niin että koneosat voidaan valmistaa täällä ja panna kokoon valtion tehtaissa Sörensenin johdolla? Voin ehdottomasti vakuuttaa teille, että tämä ehdotus on tehty kansan elinehtojen vuoksi ja että hallitus tulee, jos se hyväksytään, toimeenpanemaan sen kansan hyväksi, ilman että mitään prosentti- tai pääomapyyteitä on takana ja ilman että kukaan saa minkäänlaista voittoa, Asia on hyvin kiireellinen. Mahdotonta laivata mitään valmista Amerikasta, kun tarvitaan monta tuhatta moottoriauraa. Ford-traktoria pidetään parhaana ja ainoana soveliaana mallina. Niinpä on tämä kansallistarve kokonaan riippuva mr Fordin mallista. Työni estää minua tulemasta Amerikkaan mieskohtaisesti esittämään ehdotustani. Pyydän hartaasti suotuisaa vastausta ja nopeaa ratkaisua, sillä joka päivä on ylen tärkeä. Te voitte olla vakuutettu siitä, että tehdasmahdollisuudet tuotantoa varten täällä tulevat ankarimman, puolueettoman valtionvalvonnan alaisiksi. Tervehdin Sörenseniä ja ketä tahansa muuta, jonka tahdotte lähettää Amerikasta meitä auttamaan ja opastamaan. Sähköttäkää vastaus Ferrylle, osoite Harding 'Prodome', Lontoo.

_Prodome_."

Ymmärsin, että tämän sähkösanoman lähettäminen oli tapahtunut Englannin hallituksen käskystä. Me sähkötimme heti kernaasti suostuvamme lainaamaan piirustukset ja asettamaan tähän saakka saavuttamamme kokemuksen ynnä tuotannon käyntiinpanoa varten tarvittavat miehet käytettäväksi. Seuraavalla laivalla lähti Charles E. Sörensen mukanaan täydelliset piirustukset. Mr Sörensen oli pannut käyntiin Manchesterin tehtaan ja oli perehtynyt Englannin oloihin. Traktorien valmistus oli hänen johdossaan.

Mr Sörensen aloitti työnsä yhdessä englantilaisten virkamiesten kanssa saadakseen koneosat valmistetuksi ja kokoonpannuksi Englannissa. Monet niistä aineksista, joita me käytimme, olivat erikoislaatuisia, joten niitä ei voitu saada Englannista. Kaikki rauta- ja konevalmistustehtaat olivat ammusvaratöissä. Hallituksen oli sangen vaikea saada lainkaan työtarjouksia. Tuli sitten kesäkuu ja sen mukana tuhoisat ilmahyökkäykset Lontooseen. Tapahtui nopea käänne. Jotakin täytyi tehdä, ja kun miehemme olivat käyneet läpi puolet Englannin tehtaista, onnistui heidän vihdoin saada jätetyksi hallitukselle tarjouksia.

Lordi Milner näytti nämä tarjoukset mr Sörensenille. Edullisimman mukaan niistä olisi traktorin hinta noussut noin 1,500 dollariin ilman mitään työnsuoritustakausta.

"Tämä hinta on aivan mahdoton", sanoi mr Sörensen. "Niiden ei pitäisi maksaa enempää kuin 700 dollaria kappale."

"Voitteko te itse valmistaa viisituhatta siihen hintaan?" kysyi lordi Milner.

"Voimme", vastasi mr Sörensen.

"Kuinka pitkän ajan tarvitsette niiden valmistukseen?"

"Aloitamme laivauksen kuudenkymmenen päivän kuluessa."

He allekirjoittivat heti kauppakirjan, joka muun muassa varasi viidenkolmatta prosentin etumaksun koko summasta. Mr Sörensen ilmoitti meille sähkösanomalla, mitä oli tehnyt, ja lähti seuraavalla laivalla kotiin. Sivumennen sanoen emme koskeneet noihin viiteenkolmatta prosenttiin ennenkuin koko sopimus oli täytetty; me sijoitimme ne jonkinlaiseksi takausrahastoksi.

Traktoritehdas ei ollut valmis alkamaan tuotantoa. Highland Parkin tehdasta olisi voitu käyttää, mutta jokainen kone siellä oli yötä päivää kiinni tärkeissä sotatöissä. Oli vain yksi keino jäljellä. Me toimeenpanimme väliaikaisen laajennuksen Dearbornin tehtaassa, varustimme sen koneilla, jotka tilasimme sähköteitse ja jotka enimmäkseen saapuivat pikajunilla, ja ennen kuudenkymmenen päivän kulumista olivat ensimmäiset traktorit Newyorkin satamassa Englannin viranomaisten hallussa. Kesti jonkun aikaa ennen kuin niille saatiin laivatilaa, mutta 6. joulukuuta 1917 saimme seuraavan sähkösanoman:

"Lontoo 5, joulukuuta 1917. Sörensen, Fordson, F.R. Dearborn.

Ensimmäiset traktorit saapuneet, milloin lähtevät Smith ja muut? Sähköttäkää.

_Perry_."

Koko viidentuhannen traktorin laivaus tapahtui ennen kolmen kuukauden kulumista, ja tämä on syynä siihen, että meidän traktorimme tulivat käytäntöön Englannissa paljon ennen kuin niistä Yhdysvalloissa edes tiedettiinkään.

Itse asiassa on traktori aikaisemmin suunniteltu kuin automobiili. Kotitilalla tein ensimmäisiä kokeitani traktoreilla, ja kerran olin palveluksessa tehtailijalla, joka valmisti höyrytraktoreita -- suuria, raskaita höyryjyriä ja puimakoneita. Minä olin kuitenkin tullut siihen päätökseen, että suurilla traktoreilla ei ollut mitään tulevaisuutta. Ne olivat liian kalliita pikkuviljelijöille, vaativat liian suurta ammattitaitoa hoitoonsa ja olivat liian raskaat suoritettavaansa työhön verraten. Joka tapauksessa halusi yleisö mieluummin ajaa autolla kuin käyttää auraa; hevoseton ajopeli vaikutti voimakkaammin mielikuvitukseen. Siitä johtui, että käytännöllisesti puhuen lakkasin askartelemasta traktoripuuhissa, kunnes automobiilituotanto oli käynnissä. Mutta automobiilien käytäntööntulo maatiloilla teki moottoriauran välttämättömäksi. Sillä silloin oli maanviljelijä tutustunut koneliikuntaan.