Part 15

Me olisimme voineet saada lainaksi 40,000,000 dollaria tai enemmän, jos olisimme halunneet. Olettakaamme, että olisimme niin tehneet. Mikä olisi ollut seuraus? Olisimmeko me silloin kyenneet paremmin hoitamaan liikettämme? Jos olisimme lainanneet, emme ikinä olisi tunteneet samaa kannustinta keksiäksemme keinoja tuotannon halventamiseen. Jos olisimme saaneet rahat 6 prosentin korolla, olisi yksin korko, tuotannon ollessa 500,000 autoa, tehnyt 4 dollaria autoa kohti. Me olisimme siis menettäneet suuremman tuotantotehon edun, mutta olisimme saaneet kannettavaksemme suuren velan rasituksen. Automme olisivat luultavasti maksaneet 100 dollaria enemmän kuin mitä ne nyt maksavat ja niin ollen olisi tuotanto ollut pienempi, sillä meillä ei olisi ollut niin monta ostajaa. Työläismäärä, jolle olisimme voineet antaa työtä, olisi ollut pienempi, emmekä me siis olisi tehneet yhteiskunnalle sitä palvelusta ja hyötyä kuin olisi pitänyt. Ottakaamme huomioon, että pankkimiehet neuvoivat meitä lainaamaan rahaa eikä parantamaan tuotantomenetelmää. He eivät tarjonneet meille insinööriä; he halusivat asettaa kassanvalvojan!

Ja tämä se on onnettomuus, kun pankkimiehiä lasketaan osallisiksi teollisuusyrityksiin. He ajattelevat ainoastaan rahaseikkoja. Heidän mielestään tehtaan tulee tuottaa rahaa eikä tavaraa. Heidän mieltään kiinnittää raha eikä tuotannon taito. He eivät käsitä, että liikeyritys ei koskaan voi pysyä alallaan, että sen joko täytyy mennä eteen- tai taaksepäin. He eivät ymmärrä sitä, että hintojen alentaminen voi lujentaa liikkeen vaurautta, vaan pitävät sitä ansion tahallisena menettämisenä.

Pankkimiehillä on yleensä liian paljon sananvaltaa teollisuuden johdossa. Sen myöntävät useimmat liikemiehet, kun heitä puhuttelee yksityisesti. Julkisesti he eivät juuri sitä tunnusta sen vuoksi, että he pelkäävät joutuvansa epäsopuun pankkien kanssa. Omaisuuden hankkiminen on helpompaa raha- kuin tavarakaupalla, eikä keskinkertaisesti menestyvä pankkimies ole läheskään niin lahjakas ja kekseliäs kuin keskinkertaisesti menestyvä liikemies.

Viimeisten viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden kuluessa on pankkilaitos saanut tavattoman laajuuden, varsinkin sodan jälkeen, ja erinäiset tätä seuranneet viralliset järjestöt ovat hankkineet sille melkein rajattomat luottomahdollisuudet. Minun kokemukseni on, että pankkimies asemansa ja kehityksensä nojalla on erittäin sopimaton olemaan teollisuuden johtajana. Jos kuitenkin luoton määrääjät ovat ponnahtaneet tähän mahtiasemaan, niin eikö se ole merkki siitä, että jotakin on nurin rahainhoitojärjestelmässä, joka antaa rahamiehille, eikä yleishyödyllisten yritysten johtajille, vallan teollisuuden yli? Tätä valtaa ei heille ole hankkinut heidän teollinen pätevyytensä, sen myöntää jokainen. Nykyinen järjestelmä sinänsä on sijoittanut heidät siihen. Sentähden tahdon omasta kohdastani päästä selvyyteen siitä, onko nykyinen finanssijärjestelmä todellakin paras mahdollinen.

Tällöin pyydän heti huomauttaa, että vastenmielisyyteni pankkimiehiä kohtaan ei millään tavoin kohdistu henkilöihin. Minulla ei ole mitään miestä vastaan senvuoksi, että hän on pankkimies. Me tarvitsemme kunnollisia, rahaliikkeeseen perehtyneitä miehiä, eikä maailma voi tulla toimeen ilman pankkien myötävaikutusta. Rahoja täytyy olla, luottoa niinikään, muuten ei tuotannon hedelmiä saada vaihdetuksi. Pääomaa täytyy myöskin olla, muutoin ei syntyisi mitään tuotantoa. Mutta aivan toinen asia on, onko luottomme ja pankkilaitoksemme perustettu oikeille periaatteille.

Eikä minun myöskään tarvitse hyökätä finanssijärjestelmäämme vastaan. En ole siinä asemassa, että olisin järjestelmän voittama ja hautoisin kostoa. Minulle itsekohtaisesti on aivan yhdentekevää, mitä pankkimiehet puuhaavat, sillä meidän on onnistunut selvittää asiamme ilman heidän apuansa. Minun tutkimukseni ovat ihan vapaat mieskohtaisista vaikutteista; mutta minä tahtoisin tietää, onko nykyään vallitseva järjestelmä todellakin läheskään niin hyvä kuin se voisi ja sen pitäisi olla.

Semmoinen finanssijärjestelmä ei voi olla hyvä, joka suosii yhtä tuottajaluokkaa toisen edellä. Katsokaamme, eikö ole mahdollista tulla toimeen ilman sellaista mahtia, joka ei perustu omaisuudentuotantoon. Kaikkinainen luokkalainsäädäntö on turmiollista. Minun nähdäkseni on tuotanto tässä maassa sikäli muuttunut, että kulta ei enää ole paras mittapuu, jonka mukaan tuotantoa mitataan, ja että kultarahakanta luoton perustana antaa, niinkuin se nyt (ja arvatenkin täytymyksestä) on järjestetty, luokkaetuja. Luoton lopullinen raja riippuu maan kultavaroista, maan muuhun varallisuuteen katsomatta.

En halua dogmatisoida rahasta ja luotosta. En yleensä halua lausua dogmaattisesti mitään, ja mitä varsinkin rahaan ja luottoon tulee, tiedetään niistä aivan liian vähän, jotta voitaisiin sanoa mitään varmaa. Koko kysymys täytyy järjestää samalla tavoin kuin kaikki muut todella tärkeät kysymykset on järjestetty, s.o. varovalla ja perusteellisella kokeilulla. Sen rajan ulkopuolelle en mielelläni mene. Meidän täytyy kulkea eteenpäin hiljaa ja varovasti, askel askelelta. Kysymys ei ole poliittista, vaan taloudellista laatua ja varmaan on hyödyllistä herättää ihmisiä asiaa ajattelemaan. Ihmiset eivät niin helposti tekisi itseään vikapäiksi ajattelemattomiin tekoihin ja niistä johtuviin häiriöihin, jos todella yritettäisiin levittää tietoa. Rahakysymystä ovat sangen monet harkinneet, mutta silmäys useimpiin järjestelmiin, jotka muka pystyvät pulmat ratkaisemaan, osoittaa, kuinka ristiriitaisia ne ovat. Useimmat perustuvat siihen edellytykseen, että ihmiset ovat rehellisiä, ja se jo on erehdys. Nykyinenkin järjestelmämme olisi erinomainen, jos kaikki ihmiset olisivat rehellisiä. Koko rahakysymys sisältää todellisuudessa 95 prosenttia "ihmisluontoa"; ja jotta jollakin järjestelmällä olisi jotakin menestyksen toivoa, täytyy sen jättää ihmisluonto syrjään, olla siitä riippumaton.

Nyt askartelevat yleisön ajatukset rahaongelmissa, ja jos asiantuntijat tällä alalla nyt voivat antaa hyviä tietoja, joista olisi apua ja johtoa, niin on käsissä sopiva aika. Mutta otollinen hetki voi pian mennä ohi. Yleisö on luonnostaan vanhoillista, paljon vanhoillisempaa kuin finanssimiehet. Ne, jotka luulevat yleisön olevan niin helposti johdettavan, että se sallisi painokoneiden painaa seteleitä niinkuin elintarvekortteja, eivät sitä tunne. Kansassa piilevä vanhoillisuus on säilyttänyt rahan arvon huolimatta rahamiesten mielettömistä keinotteluista, joita nämä ovat koettaneet peittää teknillisten termien naamiolla.

Yleisö ei hyväksy epäterveitä liikemenetelmiä. Ihmiset ovat yleensä niin selvästi terveiden rahojen kannattajia, että on kyseenalaista, mille kannalle he asettuisivat nykyisen rahajärjestelmän suhteen, jos tosiaan tietäisivät niistä metkuista, joihin erinäiset rahakeinottelijat saattavat tehdä itsensä vikapäiksi.

Nykyistä rahajärjestelmää ei saada muuttumaan puheilla tai poliittisella propagandalla tahi taloudellisilla kokeiluilla, vaan se tulee muuttumaan olojen paineesta, ja näitä oloja emme voi kontrolloida. Nämä olot ja tämä paine alkavat jo tuntua.

Meidän täytyy auttaa ihmisiä ajattelemaan luonnollisella tavalla raha-asioita. Heidän täytyy tietää, mitä raha on, kuinka se syntyy ja mitkä nykyisen järjestelmän aikana mahdolliset temput saattavat ihmisiä ja kansoja muutamien harvojen miesten valtaan.

Raha on pohjimmaltaan sangen yksinkertainen juttu. Se on yksinkertainen ja välitön keino välittää tavaroita henkilöltä toiselle. Raha on sinänsä aivan ihmeteltävä keksintö. Se täyttää sangen tärkeän tehtävän. Sinänsä se ei ole mitään pahaa. Se on yhteiskunnallisen elämän kaikkein hyödyllisimpiä keksintöjä, ja kun se täyttää tarkoituksensa, on se avuksi eikä esteeksi.

Mutta rahan täytyy aina pysyä rahana. Engl. jalka on aina kaksitoista tuumaa, mutta milloin on dollari dollari? Jos tonnin painoa muutettaisiin hiililiikkeissä ja pikkupainoja rihkamakaupoissa, jos metri olisi tänään 100 cm, mutta huomenna vain 75 cm, niin ihmiset keksisivät siihen sangen pian apukeinon. Kun dollari ei pysy dollarina, vaan muuttuu 65 sentin dollariksi, 50 sentin dollariksi ja 47 sentin dollariksi, niinkuin Amerikan vanhojen säällisten kulta- ja hopeadollarien kävi, mitä silloin kannattaa valittaa "rahanarvon alenemista" ja "valuutan huononemista"? Dollari, joka ei ole enempää eikä vähempää kuin 100 senttiä, on yhtä välttämätön kuin kilo, joka on 1,000 grammaa, ja metri, joka on 100 cm.

Tointansa kunnollisesti hoitavien pankkimiesten tulisi pitää itseänsä henkilöinä, joiden etusijassa on tutkittava ja ymmärrettävä rahajärjestelmämme, sen sijaan että he tyytyvät yksinkertaisempiin pankkimenetelmiin, ja jos he voisivat riistää pankkipaperien keinottelijoilta pankkiirin nimen ja kerta kaikkiaan sulkea heidät ulos siitä vaikutusvaltaisesta asemasta, johon tämä nimi heidät oikeuttaa, niin lujittuisi jälleen pankkilaitoksen vanha arvo ja yleisö vapautuisi niistä vääryyksistä, jotka liittyvät nykyiseen rahajärjestelmään ja finanssilaitokseen.

Tässä on tosin eräs este, mutta ei voittamaton. Liike-elämä on nykyisissä oloissa ahtaalla, ja elleivät ne, joilla oli teknilliset edellytykset siihen, halua miettiä parannuskeinoa, täytyy niiden, joilla näitä edellytyksiä ei ole, sitä yrittää. Ei mikään ole jonkun luokan tai ryhmän puolelta typerämpää kuin luulo, että edistys sisältää hyökkäyksen juuri sitä luokkaa tai ryhmää vastaan. Edistys vaatii ainoastaan, että jokainen avustaa sitä kokemuksellaan. Vain mielettömät yrittävät ehkäistä edistystä ja joutuvat siten sen uhreiksi. Kaikki me täällä elämme yhdessä ja yhdessä täytyy meidän tarpoa eteenpäin. Jos finanssimiehet luulevat, että edistys ei ole muuta kuin pehmeäpäisten ihmisten levottomuutta, jos he katsovat jokaista parannusehdotusta mieskohtaiseksi loukkaukseksi, niin todistavat he ratkaisevalla tavalla oman kykenemättömyytensä johtavaan asemaan.

Jos nykyinen, puutteellinen järjestelmä on edullisempi rahamiehelle kuin parempi järjestelmä, ja jos hän arvioi muutamia harvoja jäljellä olevia omakohtaisen voiton vuosia tärkeämmiksi kuin kunniaa saada olla mukana edistämässä paremman tilan aikaansaamista maailmassa, niin ei ole mahdollista estää näitä vastakkaisia pyrkimyksiä törmäämästä yhteen. Mutta näille itsekkäille ihmisille tulee tehdä selväksi, että jos he käyvät taisteluun ylläpitääkseen järjestelmää vain sen vuoksi, että se on heille itselleen edullinen, niin tämä taistelu on jo ennakolta menetetty. Mitä sitten on rahamiehillä pelkäämistä? Maailmahan on aina avoinna yritteliäille. Ihmiset tulevat aina tekemään kauppaa keskenänsä. Rahoja täytyy olla ja miehiä tarvitaan, jotka voivat hoitaa rahalaitoksen koneistoa. Ei mikään muu tule katoamaan kuin hämminki ja sekavuus. Erinäisiin muutoksiin täytyy tietysti ryhtyä. Pankit eivät enää saa olla teollisuuden isäntiä, vaan sen palvelijoita. Liike-elämän tulee valvoa rahalaitoksia eikä päinvastoin niinkuin nyt. Tuhoisaa korkojärjestelmää tullaan tuntuvasti muuttamaan. Pankkilaitoksista ei tule olemaan vaaraa, vaan hyötyä. Pankit tulevat tekemään enemmän kansan hyväksi kuin nykyään, ja sen sijaan että ne hoitoonsa nähden ovat kaikkein kalliimpia, mutta osinkojakelultaan tuottoisimpia liikeyrityksiä, tulevat ne olemaan halvempia ja liikkeen ansiot lankeamaan sen yhteiskunnan hyväksi, jota ne palvelevat.

Vanhassa järjestelmässä on kaksi perusasiaa. Ensimmäinen on se, että kansakunnan keskuudessa on havaittu pyrkimystä valvomaan enimmin keskitettyjen pankkilaitosten rahainhoitoa -- olipa kysymys sitten valtionpankista tai yksityisten rahamiesten yhtymästä. Kunkin kansan keskuudessa valvotaan aina jossakin määrin yksityisten tai puoliyksityisten pyrkimysten nauttimaa luottoa. Toiseksi tuntuu samaa keskityksen pyrkimystä koko maailmassa. Amerikan luotto on New Yorkin harrastusten valvonnan alaisena samoin kuin ennen sotaa Lontoosta käsin valvottiin maailmanluottoa -- jolloin Englannin punta oli perusmittana tavarainvaihdolle maailmanmarkkinoilla.

Kaksi reformimenetelmää on meille avoinna; toinen alkaa juuresta, toinen latvasta. Jälkimmäinen menetelmä on tavallisin, edellistä on koetettu Venäjällä. Jos meidän reformimme alkaisi latvasta, vaadittaisiin yhteiskunnallista kaukonäköisyyttä ja niin vilpitöntä ja kiinteää altruistista tunnetta, että se olisi ehdottomasti vieras kaikelle itsekkäälle omanvoitonpyynnille.

Maailman rikkaudet eivät ole rahassa eikä raha voi niitä edustaa. Kulta ei sinänsä ole arvokasta. Sillä ei ole enempää arvoa kuin paperilla maksumääräys-shekissä. Mutta sitä voidaan käyttää rikkauden merkkinä ja se voi hankkia omistajilleen ja johtomiehille vallan sen luoton yli, jota todellisen rikkauden tuottajat tarvitsevat. Kaupan käyminen rahalla, tavaranvaihdon välineellä, on sangen kannattavaa liikettä. Kun raha tulee kauppatavaraksi, jota voidaan ostaa ja myydä, ennenkuin todellista rikkautta voidaan liikuttaa tai vaihtaa, niin sallitaan keinottelijain ja koronkiskurien verottaa tuotantoa. Se valta, joka rahamiehillä on tuotantoon nähden, on sitäkin suurempi kun muistetaan, että vaikka rahan katsotaan edustavan maailman rikkauksia, on kuitenkin olemassa suurempia rikkauksia kuin raha, mutta nämä rikkaudet pakotetaan usein olemaan rahan palvelijoina, mikä johtaa nurinkuriseen tilaan -- maailmaan, joka on täynnä rikkauksia ja joka kuitenkin kärsii puutetta.

Nämä tosiasiat eivät ole vain numeroita, jotka sitten voi jättää onnensa nojaan. Ne ovat ihmisten elämästä ja teoista punottuja. Maailman köyhyys harvoin johtuu tavarain puutteesta, vaan rahanniukkuudesta. Kauppakilpailu kansojen välillä, joka johtaa kansainväliseen kateuteen ja vihollisuuteen, mikä vuorostaan antaa aiheen sotiin -- siinä erinäisiä seikkoja, joilla on ratkaiseva merkitys ihmiskunnalle. Köyhyys ja sota, kaksi onnettomuutta, jotka voidaan estää, versovat yhteisestä rungosta.

Katsokaamme, eikö alkuakaan parempaan menetelmään voida saada aikaan.

XIV luku.

MIKSI OLLA KÖYHÄ?

Köyhyys voi johtua monista syistä, joista merkitsevimmät voidaan korjata. Sama on laita erinäisten etuoikeuksien. Luulen olevan mahdollista poistaa sekä köyhyys että etuoikeudet -- eikähän muusta voi olla puhettakaan kuin että tämä poistaminen on toivottavaa. Nykyiset olot ovat luonnottomia, mutta muutos voidaan saada aikaan työn eikä lainsäädännön kautta.

Köyhyydellä tarkoitan sitä, että ihminen tai perhe on riittävän ravinnon, vaatetuksen ja asunnon puutteessa. Toimeentuloon nähden ovat vaatimukset erilaisia, sillä ihmiset eivät ole samanlaisia ruumiillisesti eikä henkisesti. Jokainen reformiohjelma, joka asettuu sille kannalle, että ihmiset ovat tai että heidän tulisi olla samanlaisia, on luonnoton ja senvuoksi myöskin mahdoton toteuttaa. Tasoitustoimitus ei ole onnellista eikä suotavaa, sillä se edistää köyhyyttä tekemällä sen yleiseksi. Jos pakotetaan kelvollinen tuottaja muuttumaan vähemmän kelvolliseksi, niin siitä ei ole seurauksena että kelvoton tuottaja tulisi kelvollisemmaksi. Köyhyys voidaan poistaa ainoastaan runsauden avulla, ja tuotannon tiede on jo edistynyt niin pitkälle, että voimme luonnollisen kehityksen tuloksena odottaa aikaa, jolloin tuotanto ja jakelu kerran saadaan niin järkiperäisesti järjestellyksi, että kukin saa osuutensa ahkeruutensa ja kuntonsa mukaan.

Äärimmäiset sosialistit ampuivat kauas yli maalini kun he aikanaan selittivät, että teollisuus ehdottomasti murskaisi työmiehen. Nykyinen teollisuus on omiansa päinvastoin vähitellen kohottamaan sekä työmiestä että maailmaa. Meidän täytyy vain oppia paremmin tuntemaan suunnitelmia ja menettelytapoja. Parhaat tulokset aikaansaa yksityinen, järkevästi ja omakohtaisesti johdettu aloite ja yritteliäisyys. Kun valtio sinänsä on olennaisesti negatiivinen, ei se voi antaa mitään positiivista apua todella rakentavan ohjelman laatimiseen. Mutta se voi auttaa negatiivisesti raivaamalla esteitä pois edistyksen tieltä ja lakkaamalla olemasta taakkana kansalaisille.

Minun käsitykseni mukaan johtuvat köyhyyden syyt olennaisesti tuotannon ja jakelun keskinäisen suhteen huonosta järjestelystä sekä teollisuuden että maanviljelyksen alalla -- voimalähteen ja sen käytön välillä. Se tuhlaus, joka on seurauksen näiden huonosta soveltamisesta toisiinsa, on kerrassaan hämmästyttävä. Kaikki tämä haaskaus tulee häviämään taloudellisen johdon avulla, joka tähtää yleishyödytykseen. Mutta niin kauan kuin johtajat ajattelevat enemmän rahojen ansaitsemista kuin yleisön palvelemista, tulee tuhlausta jatkumaan. Haaskauksen voivat ehkäistä laajakatseiset eivätkä lyhytnäköiset ihmiset. Lyhytnäköiset ajattelevat ensi sijassa voittoa eivätkä senvuoksi näe tuhlausta. He luulevat, että yhteishyvä, yleishyödytys, on altruistinen ja abstraktinen aate, vaikka se päinvastoin on kaikkein käytännöllisintä maailmassa. Rahojen ansaitsemisen toivossa he sulkevat tien yhteishyvään keinotteluilla ja nurjilla pankkimenetelmillä. He eivät voi luopua pikkuisista katsantokannoistaan voidakseen nähdä suuria -- nähdä kaikkein suurimman, kun on kysymys käytännöllisestä taloudesta, nimittäin sen, että pelkkään rahakantaan perustettu tuotanto tuottaa kaikkein vähimmin voittoa!

Yleishyödytys voidaan perustaa altruismille, mutta se tie ei tavallisesti ole paras. Tuntehikkaisuus heikentää helposti käytännöllistä toimintaa.

Vaikeus ei ole siinä, että tuotantoyrityksillä ei olisi kykyä oikeudenmukaisesti jakaa luomaansa rikkautta, vaan siinä, että tuhlaus on niin suuri, että ylijäämää ei ole riittävästi työmiehelle eikä omistajalle, siitä huolimatta että tuotteet tavallisesti myydään niin korkeihin hintoihin, että nämä ehkäisevät kulutusta.

Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että milloin tahansa kahta miestä käytetään työhön, jonka yksi voi suorittaa, milloin tahansa hehto hiiliä kuljetetaan tarpeettomasti metrinkin verran, milloin tavaran valmistaminen ei tapahdu mahdollisimman parhaalla tavalla ja mahdollisimman suurta käyttöä varten tai milloin työ on huonommin tehty kuin se voisi olla, niin sisältää se arvojen tuhlausta, ja nämä arvot otetaan yhteiskunnan yhteisistä rikkauksista.

Ajateltakoon esimerkiksi voiman haaskausta. Mississippi-virran laaksossa ei ole kivihiiliä. Mutta laakson läpi virtaa miljoonia käyttökelpoisia hevosvoimia sisältävä Mississippi-virta. Mutta kun ihmiset sen rannoilla haluavat voimaa tai lämpöä, ostavat he hiiliä, joita on kuljetettu satojen mailien päästä ja jotka siis täytyy myydä paljon yli arvonsa lämpö- ja voimakannalta. Taikka taas heillä ei ole varaa ostaa kalliita hiiliä, jolloin he sen sijaan menevät kaatamaan puita, siten hävittäen vesivoiman miltei suurimman säilyttäjän. Aivan viime aikoihin saakka he eivät ole ajatelleetkaan jalkainsa juuressa olevia voimamääriä, joista -- lukuunottamatta itse voimalaitteita -- voisi melkein ilmaiseksi saada lämpöä, valoa ja voimaa koko sille suurelle väestölle, jota laakson on ylläpidettävä.

Apukeino köyhyyttä vastaan ei ole suuremmassa itsekohtaisessa säästäväisyydessä, vaan paremmassa tuotannossa. "Tarkkuuden" ja "säästäväisyyden" aatteita on liioiteltu. Sana "säästäväisyys" edustaa jotakin, jota pelätään. Jonkun, tavallisesti hyvin aineellista laatua olevan seikan kautta on joku ihminen saanut voimakkaan vaikutelman vallitsevasta suunnattomasta tuhlauksesta. Hän alkaa kammota kaikkea liioittelua ja takertuu käsitteeseen "säästäväisyys". Mutta yhdestä pahasta paetaan vain pienempään pahaan. Hairahduksesta ei päästä totuuteen yhdellä harppauksella.

Henkisesti vain puoleksi hereillä olevat ihmiset otat ottaneet säästäväisyyden itselleen säännöksi. Tosinhan se on parempi kuin tuhlaavaisuus, mutta sen hyödyn arvo saattaa kuitenkin olla epäiltävä. Ihmiset, jotka ovat ylpeitä säästämiskyvystään, pitävät sitä hyveenä, mutta onko mitään säälittävämpää kuin ihmisparka, joka antaa runsaan elämän vuodet ja päivät mennä polusta ja tarttuu kouristuksentapaisesti muutamiin metallipalasiin? Mitä avua voi olla siinä, että riistää itseltään kaikkein välttämättömimmän? Tunnemmehan kaikki tuollaisia säästäviä ihmisiä, jotka näyttävät olevan saitoja yksinpä sen ilmankin suhteen, jota hengittävät. He kutistuvat ruumiillisesti ja henkisesti. Säästäväisyys voi sisältää tuhlausta, sillä se haaskaa elämän arvoja ja kalvaa elämää. On näet olemassa kahta lajia tuhlausta. Toinen kevytmielisen, joka hukkaa omaisuutensa hummailevaan elämään, toinen saiturin, joka antaa omaisuutensa mädätä ilman mitään hyötyä. Tarkka talousmies voi helposti joutua samaan tasoon saiturin kanssa. Liioittelu on tavallisesti vastaponnahdusta kaikkien menojen karttamisesta, niinkuin säästäväisyys on ylellisyyden aiheuttamaa vastavaikutusta.

Kaikki on annettu meille hyödyksi, ja kaikki paha, mitä saamme kärsiä, johtuu väärinkäytöstä. Pahin synti, minkä voimme tehdä kaikkea sitä vastaan, mikä meitä ympäröi jokapäiväisessä elämässä, on sen väärinkäyttö. Kaikki tuhlaus on väärinkäyttöä; kaikki väärinkäyttö on tuhlausta.

Säästämistäkin voidaan liioitella. Viisasta ja suotavaa on pysyä määrätyissä rajoissa, mutta säästäväisyydessä voidaan myöskin mennä liian pitkälle. Me opetamme lapsiamme säästämään lanttejansa, ja sillä on merkitystä yrityksenä vastustaa ajattelemattomia ja itsekkäitä menoja. Mutta se ei anna positiivista tulosta; se ei johda lasta niille varmoille ja hyville poluille, joilla hän voi kulkea eteenpäin tunnustelemalla tietänsä ja itse määräämällä menonsa. Ennemminkin kuin säästämistä olisi lapselle opetettava rahojen oikeata käyttämistä. Useimpien ihmisten, jotka vaivoin säästävät kokoon muutaman dollarin, pitäisi sijoittaa ne ensin oman itsensä hyödytykseksi ja sitten johonkin hyödylliseen työhön. Luultavasti he saisivat sillä tavoin muutakin säästettävää. Nuorten ihmisten pitäisi pikemmin sijoittaa rahoja kuin säästää niitä. Heidän tulisi sijoittaa rahoja omaan itseensä lisätäkseen siten luovia voimiansa. Saavutettuansa yleishyödyllisen huippukohtansa on heillä panna säästöön, määräperäisen suunnitelman osana, tuntuva osa tuloistansa. Mutta se ei ole säästämistä, että ehkäisee itseään kehittymästä tuottoisammaksi. Sillä vain vähentää lopullista pääomaansa ja heikentää luonnon omien pääomansijoitusten arvoa. Hyödyn periaate on paras tienopas. Hyöty on jotakin positiivista, liikkuvaa ja eloa-antavaa. Hyöty on elämää. Hyöty lisää hyvän yhteissummaa.

Me voimme välttää köyhyyttä itseltämme ja omiltamme muuttamatta yleisiä elinehtoja. Suuremmat palkat, korkeammat hinnat, suuremmat ansiot ja muut lisäykset rahojen sijoittamiseksi sinne tai tänne, ne ovat vain yhden tai toisen ihmisluokan yrityksiä pelastaa oma nahkansa. Toisista tässä välitetään vähät. On olemassa se mieletön usko, että jos vain saa hankituksi rahaa, niin suoriutuu hyvin kaikesta. Työntekijät uskovat tarvitsevansa vain korkeampia palkkoja, ja pääoma panee luottamuksensa suurempaan voittoon. Kaikilla on liikuttava usko siihen, mitä kaikkea raha muka voi saada aikaan. Raha on sangen hyödyllinen säännöllisissä oloissa, mutta sillä ei ole suurempaa arvoa kuin minkä ihmiset siihen panevat tuotannon kautta, ja sitä voi suuresti väärinkäyttää. Sitä voidaan todellisen rikkauden vastikkeena palvella niin taikauskoisesti, että sen arvo menee kokonaan hukkaan.