Part 14

Työpalkat ovat jotakin pyhää -- ne edustavat kotia ja perhettä ja taloudellisia kohtaloita. Senvuoksi on niitä kosketeltava hyvin varovasti. Menotilillä palkat ovat vain numeroita, mutta elämässä ne merkitsevät leipää ja lämmintä, pikkulapsenvuoteita ja lastenkasvatusta, perheiloa ja kotiviihtymystä. Mutta toisaalta on jotakin yhtä pyhää siinä pääomassa, jonka avulla työ tehdään tuottavaksi. Ei kenelläkään ole hyötyä siitä, että teollisuuden sydänveri juoksutetaan kuiviin. Tehtaassa, joka antaa tointa tuhansille työmiehille, on jotakin yhtä pyhää kuin kodissa. Tehdas on tukena kaikille niille korkeille arvoille, joita koti edustaa. Jotta koti pysyisi onnellisena, täytyy tehdasta pitää käynnissä. Ainoa seikka, joka oikeuttaa tehtaan ansiot, on se, että ne tekevät nämä tehtaasta riippuvaiset kodit kahta vertaa varmemmiksi ja antavat suurempia työmahdollisuuksia yhä useammille ihmisille. Että ansiot lisäävät yksityistä omaisuutta on eri juttu, mutta aivan toista on, jos niitä käytetään luomaan varmempaa perustaa liikkeelle, parempia työoloja, parempia palkkoja ja suurempia toimensaannin mahdollisuuksia. Pääomaa, jota semmoiseen käytetään, on käsiteltävä varovasti. Se on olemassa kaikkien hyödyksi, vaikka sitä ehkä hoitaakin vain yksi.

Ansiot kuuluvat kolmelle taholle: tehtaalle -- sen ylläpitämiseksi vakavaraisena, terveenä ja kehityskykyisenä; työmiehille, jotka ovat olleet mukana niitä hankkimassa; ja vihdoin, osaksi, yleisölle. Menestyvä teollisuus on hyötyisä kaikille kolmelle asianosaiselle -- johtajalle, tuottajalle ja ostajalle.

Liikemiesten, joiden ansiot tavallisen mittakaavan mukaan ovat poikkeuksellisen suuret, pitäisi olla ensimmäisiä alentamaan hintoja. Mutta sitäpä vain ei milloinkaan tapahdu. He antavat kuluttajan kantaa kustannusten koko taakan, sälyttävätpä hänen niskaansa vielä asteettaisen lisäyksen kustannusten enenemisestä. Heidän liikefilosofiansa on: korjaa niin kauan kuin voi korjata. He ovat keinottelijoita ja nylkyreitä, huonoja aineksia, jotka aina tärvelevät kunniallisen liiketoimen. Heistä ei koskaan voi toivoa mitään, sillä heillä ei ole kaukokatsetta. He eivät näe omaa kassakirjaansa kauemmaksi.

Semmoisista ihmisistä on luontevampaa alentaa palkkoja kymmenen tai kaksikymmentä prosenttia kuin vähentää sama prosentti voitostaan. Mutta liikemies, jonka silmä näkee yhteiskunnan edun ja joka haluaa tätä yhteiskuntaa palvella, kykenee myöskin kohdaltansa rakentamaan sille parempaa ja vankempaa perustaa.

Meidän periaatteenamme on aina ollut pitää suuria käteisiä summia saatavilla -- kassasäästö on viime vuosina tavallisesti ollut yli viisikymmentä miljoonaa dollaria. Nämä rahat on talletettu pankkeihin kautta koko maan. Me emme lainaa, mutta olemme järjestäneet luottomahdollisuudet niin, että jos tahtoisimme, voisimme saada hyvinkin suuria pankkilainoja. Mutta kun pitää suuria käteismääriä varalla, käy lainaaminen tarpeettomaksi -- me olemme vain ryhtyneet varokeinoihin ollaksemme turvattuja kaikkien tapahtumain varalta. Ainoa kerta, jolloin lainasin, tapahtui, kun ostin ne yhtiön osakkeet, jotka eivät olleet oman perheeni hallussa. Minulla ei ole ollenkaan ennakkoluuloja rahalainoja vastaan sinänsä; asia on vain se, että en tahdo asettaa valvonnan alaiseksi liikettäni, toisin sanoen luovuttaa toisiin käsiin niitä erikoisia aatteita yhteishyödytyksestä, joita koetan palvella.

Rahapuolen järjestelyssä on tärkeänä osana n.s. sesonkiesteiden poistaminen. Rahainkierron täytyy olla tasaista ja yhtämittaista. Jotta työstä saisi voittoa, täytyy sitä tehdä säännöllisesti. Tehtaan sulkeminen tuottaa suurta tappiota. Se on työvoiman ja tarveaineiden haaskausta ynnä menekin vähentämistä sen hinnankohoamisen vuoksi, mikä on välttämättömänä seurauksena tuotannon keskeyttämisestä. Tämä on ollut kaikkein vaikeimpia ratkaistavaksemme joutuneita pulmia. Me emme voineet pitää autovarastoja talvikuukausina, jolloin kysyntä on pienempi kuin keväällä ja kesällä. Minne ja kuinka olisi mahdollista sijoittaa varastoon puolta miljoonaa automobiiliä? Ja vaikkapa se onnistuisi, niin millä keinolla ehtisi saada ne lähetetyksi kauppaan kiireenä myyntikautena? Ja mistä ottaa rahoja sellaiseen varastoon?

Sesonkityö on työväestölle sangen rasittavaa. Hyvät mekaanikot eivät halua suostua työhön, jota kestää vain muutaman kuukauden. Täysi työvoima vuoden umpeensa on takeena hyvien työmiesten saannista, se auttaa perustamaan pysyvää järjestelyä ja parantamaan tuotantoa, sillä pysyväinen työ tekee työmiehet yhä tottuneemmiksi toimeensa.

Tehtaan täytyy valmistaa, asiamiesten myydä ja yleisön ostaa autoja kautta koko vuoden, jos itsekukin haluaa mahdollisimman suurta hyötyä niistä. Jos vähittäisostajat ostavat vain määräaikana vuodesta, täytyy järjestää valistustoimintaa todistamaan heille, että autot eivät ole sesonkitavaraa, vaan että sesonkien väliaikana täytyy tehtailijan valmistaa ja myyjien ostaa niitä voidakseen heti vastata kysyntään. Automobiilialalla me olimme ensimmäiset, jotka ryhdyimme tätä pulmaa ratkaisemaan. Ford-auton myynti on tunnetun tavaran tarjoamista. Ennen aikaan, jolloin automobiileja valmistettiin vain tilauksesta ja viidenkymmenen vaunun valmistusta vuodessa pidettiin suurena saavutuksena, oli luonnollista, että jälleenmyyjä odotti tilausta ennenkuin hän puolestaan tilasi tehtaalta, ja tehtailija taas odotti tätä tilausta ennenkuin ryhtyi autoa valmistamaan.

Me huomasimme hyvin pian, ettei tilaustöistä tulisi suurta liikettä. Vaikka olisi haluttukin, ei tehdasta olisi voitu rakentaa niin suureksi, että se maalis- ja elokuun välisenä aikana olisi voinut valmistaa kaikki näiden kuukausien aikana tilatut autot. Senvuoksi aloitimme jo useita vuosia sitten valistustoimintamme todistaaksemme, että Ford-auto ei ollut ylellisyyskapine, jolla oli käytäntöä vain kesäiseen aikaan, vaan hyötyesine, jota saattoi käyttää vuoden umpeensa. Samalla koetimme valaista myyjille, että joskaan he talvisaikaan eivät saisi myydyksi yhtä monta autoa kuin kesällä, kannattaisi heidän kuitenkin hankkia autoja varastoon, ollakseen kesän tullen valmiita antamaan tavaran heti ostajille. Nämä hankkeemme onnistuivat. Useimmissa osissa maata käytetään autoja liikenteessä yhtä paljon talvella kuin kesällä. On havaittu, että ne kulkevat hyvin lumessa ja jäässä ja sohjossa tai missä tahansa. Autojen kysyntä talvisaikana lisääntyy yhä, joten jälleenmyyjät eivät enää ole riippuvia vuodenajasta, sesongista. He ovat huomanneet edulliseksi ostaa etukäteenkin tilauksia odottaessa. Meidän tuotantomme on niinmuodoin aina viime vuosiin saakka jatkunut taukoamatta, vuotuisen varastontarkastuksen aiheuttamaa seisausta lukuunottamatta. Pari muuta keskeytystä pahimpana pula-aikana tehtiin myöskin, mutta ne olivat välttämättömiä voidaksemme perehtyä ja mukautua uuteen markkinatilanteeseen.

Keskeytymättömän tuotannon ja keskeytymättömän rahavirtauksen aikaansaamiseksi oli meidän suunniteltava toimintamme oikein tuskallisen tarkasti. Tuotantosuunnitelma laaditaan joka kuukausi tuotanto- ja myyntiosastojen välillä riittävän automäärän valmistamiseksi, jotta jokainen tilaus voidaan suorittaa. Ennen, kun lähetimme autot täysin valmiiksi kokoonpantuina, oli tämä tavattoman tärkeää, sillä meillä ei ollut lainkaan mahdollisuutta panna niitä varastoon. Nyt lähetämme ainoastaan koneosia ja panemme kokoon ainoastaan ne autot, jotka tarvitaan Detroitin piiriä varten. Tämä ei tee suunnittelua vähemmän tärkeäksi, sillä elleivät tuotanto ja tilaukset kävisi rinnan, saisimme joko liian paljon koneosia tai emme ehtisi suorittaa tilauksia. Kun koneosia valmistetaan 4,000 autoa varten päivässä, ei tarvita muuta kuin pieni epätarkkuus tilausten laskussa, jotta ruuhkautuu miljooniin nouseva varasto. Tasapainosuhteen ylläpitäminen vaatii siis mitä suurinta tarkkuutta. Tarvittavan kauppavoiton saamiseksi täytyy meidän vaihtomme olla hyvin nopea. Me valmistamme autoja myyntiä eikä varastoonpanoa varten, ja yhdenkin kuukauden myymättömät tavarat nousisivat summaan, jonka korkokin jo olisi suunnaton. Tuotantolaskelmat tehdään vuotta etukäteen ja tarkka luettelo laaditaan, kuinka monta autoa kunakin kuukautena on valmistettava, sillä helposti ratkaistava pulma ei ole niiden ainesten ja koneosien saanti tuotantoa vastaavaksi, joita me vielä ostamme muilta tehtailta. Meillä ei ole varaa rasittaa liikettä suurilla varastoilla. Kaiken täytyy olla alituista kiertokulkua. Joskus olemme hädin tuskin pelastuneet. Muutamia vuosia sitten paloi se tehdas, joka oli valmistanut meille radiaattori- ja messinkiosat. Meidän oli oltava vikkeliä, tai saimme varustautua saamaan suuria tappioita. Kutsuimme kokoon eri osastojen johtajat, mallintekijät ja piirustajat. Nämä tekivät työtä neljä- jopa kahdeksankolmatta tuntia yhteen menoon. He laativat uudet mallit; tapaturman kohtaama toiminimi vuokrasi toisen tehtaan ja sai heti osan välttämättömiä koneita. Me toimitimme sille muut, ja kahdenkymmenen päivän kuluttua saattoivat he jälleen toimittaa meille kyseenalaisia koneosia. Meillä oli riittävä varasto seitsemäksi tai kahdeksaksi päiväksi, mutta tulipalo esti meitä kymmenen tai viidentoista päivän aikana lähettämästä autoja kauppaan. Ellei edes tuota varastoa olisi ollut, olisi keskeytys kestänyt kaksikymmentä päivää -- ja kustannukset vieläkin kohonneet tuntuvasti.

Lyhyesti: Raha-asiain järjestelyn paikka on tehdas. Se ei ole koskaan jättänyt meitä pulaan ja kerran, kun meidän luultiin olevan rahoista ahtaalla, saatoimme sitovalla tavalla todistaa, kuinka paljoa parempi on hoitaa raha-asiat liikkeen sisältä kuin ulkopuolelta.

XIII luku.

RAHA -- ISÄNTÄKÖ VAI PALVELIJA?

Vuoden 1920 joulukuu oli merkkikausi Amerikan liike-elämän historiassa. Useampia automobiilitehtaita oli silloin suljettuna kuin auki ja suuri joukko suljetuista oli täydellisesti pankkimiesten käsissä. Melkein jokaisen teollisuusyrityksen huhuiltiin olevan huonoissa asioissa. Minun mieltäni kiinnitti sanomalehtien itsepintainen väite, että Ford-yhtiö ei ainoastaan ollut rahan tarpeessa, vaan että sen myöskin oli mahdotonta saada rahoja mistään. Olen kuullut niin monta huhua yhtiöstämme, että vain harvoin ryhdyn niitä oikaisemaan, mutta nämä huhut erkanivat kaikista entisistä siinä, että ne olivat niin täsmällisiä ja seikkaperäisiä. Minä sain tietää, että olin luopunut vanhasta ennakkoluulostani rahanlainaamista vastaan, ja lukea, että minä päivänä tahansa voi odottaa minun saapuvan Wall Streetin rahakonttoreihin lakki kourassa rahoja pyytelemään. Jopa huhuttiin, ettei kukaan ollut halukas lainaamaan minulle rahaa, ja ettei minulla ilmeisesti ollut muuta neuvoa kuin luopua liikkeestäni.

Oli totta, että meillä oli rahallisia vaikeuksia. Vuonna 1919 olimme lainanneet 70,000,000 dollaria velkakirjoja vastaan ostaaksemme koko osakepääoman Ford-yhtiössä. 33,000,000 siitä oli vielä takaisin maksamatta. Me olimme velkaa 18,000,000 dollaria veroja, jotka lankesivat pian maksettaviksi, ja me aioimme myöskin maksaa työmiehille vuotuisen lahjapalkkion, joka nousi 7,000,000 dollariin. Tammikuun ensimmäisestä huhtikuun kahdeksanteentoista päivään mennessä oli meillä maksuja, jotka yhteensä nousivat 58,000,000 dollariin. Meillä oli ainoastaan 20,000,000 talletettuna pankissa. Vajaus meidän tileissämme oli yleisesti tunnettu ja varmana pidettiin, ettemme voisi hankkia noita 38,000,000 dollaria ottamatta lainaa. Niin suurta summaa tuskin voi saada muutoin kuin Wall Streetin avulla. Me olimme täysin vakavaraiset. Kaksi vuotta aikaisemmin olimme lainanneet 70,000,000 dollaria, ja kun kaikki kiinteimistömme olivat kiinnittämättömät eikä meillä ollut tavaravelkoja, ei uuden lainan saanti olisi tavallisissa oloissa kohdannut mitään vaikeuksia. Se olisi päinvastoin ollut hyvä pankkisijoitus.

Minä aloin kuitenkin tajuta, että meidän rahantarvettamme teollisuuspiireissä pidettiin uhkaavan nurinmenon enteenä. Silloin syntyi mielessäni epäluulo, että nämä sähkösanomat, joita levitettiin kautta maan, voisivat olla peräisin määrätystä lähteestä. Tämä epäluulo sai virikettä, kun sain selville, että eräs tunnettu finanssilehden toimittaja säännöllisesti lähetteli selosteluita meidän taloudellisista oloistamme. Senvuoksi päätin visusti olla oikaisematta mitään näistä huhuista. Me olimme tehneet raha-asiaimme järjestelysuunnitelman ja siihen ei kuulunut ajatustakaan lainan ottamisesta.

En saata kylliksi korostaa, että kaikkein huonoin aika lainan ottamiseen on silloin, kun pankit luulevat lainaajan olevan kipeästi rahan tarpeessa. Edellisessä luvussa esitin taloudellisten periaatteittemme suuntaviivat. Me aloimme yksinkertaisesti toteuttaa niitä. Päätimme toimittaa suursiivouksen talossa.

Menkäämme hiukan taaksepäin ajassa ja katsokaamme, kuinka olot olivat kehittyneet. Vuoden 1920 alkupuolella näkyi ensimmäisiä merkkejä, että sodan aiheuttama kuumeinen liiketoiminta oli hiljentymässä. Sellaiset sota-ajan yritykset, joilla ei ollut mitään todellista olemisenoikeutta, menivät nurin. Ostohalu väheni. Vielä ei meidän myynnissämme ollut tapahtunut keskeytystä, mutta me tiesimme, että ennemmin tai myöhemmin niin tuli käymään. Ajattelin vakavasti alentaa hintoja, mutta valmistuskustannukset eivät millään alalla olleet meidän hallittavanamme. Työ antoi yhä vähemmän vastiketta korkeista palkoista. Raaka-ainesten hankitsijat eivät tahtoneet ajatellakaan palata jälleen kiinteälle maakamaralle. Myrskyn oireet olivat kyllä selviä, mutta kukaan ei kiinnittänyt niihin huomiota.

Kesäkuussa aloimme huomata eroa myynnissämme. Se väheni joka kuukausi kesäkuusta syyskuuhun. Meidän oli pakko ryhtyä tuotannossamme sellaisiin toimiin, että teimme ostamisen ihmisille mahdolliseksi, mutta ei siinä kyllä: meidän täytyi myöskin osoittaa yleisölle, että tämä oli vakava pyrkimyksemme eikä mitään humbugia. Syyskuussa alensimme siis hinnan 575 dollarista 440 dollariin autoa kohti. Hinta oli todellisuudessa valmistuskustannuksia melkoista alempi, sillä me käytimme vielä kalliina aikana ostettuja aineksia. Tämä hinnanalennus aikaansai sangen suurta kohua. Meitä moitittiinkin sen johdosta ja väitettiin meidän vaikuttavan häiritsevästi vallitseviin myyntisuhteisiin. Sitä me juuri tarkoitimmekin. Me tahdoimme omalta kohdaltamme tehdä kaiken voitavamme hintojen painamiseksi keinotekoisesta korkeudesta luonnolliselle tasolle. Minä olen varma siitä, että jos tehtailijat ja kauppiaat tällöin tai aikaisemmin olisivat ryhtyneet tuntuvasti alentamaan hintoja ja myyneet varastonsa pois käsistään, ei niin pitkäaikaista pulakautta olisi liike-elämässämme syntynytkään. Suurempain hintain odotus se yksinkertaisesti viivytti palausta säännöllisiin oloihin. Korkeita hintoja ei lopultakaan saatu, ja jos kerta kaikkiaan olisi mukauduttu tappioihin, olisi ostokyky ja tuotanto saatu sopusuhtaan ja meillä olisi lisäksi säästytty pitkästä yleisen seisauksen ajasta. Itsepäinen kiinnipitäminen korkeista hinnoista teki vain tappiot suuremmiksi, sillä liikemiesten täytyi maksaa korkoa kalliista varastoistaan samalla kuin he menettivät sen ansion, mikä olisi voinut olla järkevämmän menettelyn tuloksena. Työttömyys aiheutti tuntuvaa palkkojen alenemista, mikä vain laajensi ostajan ja myyjän välistä kuilua. Sekavia huhuja kierteli, että Euroopalle myönnettäisiin suunnatonta luottoa, jolloin toivottiin saatavan kalliit varastot kaupaksi. Esityksiä ei tietenkään tehty näin räikeässä muodossa, mutta uskon monen olleen varmasti vakuutetun, että kun vain voitaisiin antaa ulkomaille luottoa, niin Amerikan liike-elämä saisi siitä hyötyä, vaikkapa ei olisi toivoakaan että pääoma tai korot tulisivat maksetuiksi. On tosin totta, että jos Amerikan pankit olisivat antaneet tämän luoton, niin olisivat liikemiehet voineet ansaita saamalla varastonsa kaupaksi, mutta pankeille itselleen olisi tämä luotonanto ollut niin "kylmäävää", että ne olisivat olleet enemmän jäälinnojen kuin pankkipalatsien näköisiä. Saattaahan olla sangen luonnollista, että viimeiseen saakka pidetään kiinni ansion mahdollisuudesta, mutta hyvää liiketointa se ei ole.

Hinnanalennuksen jälkeen lisääntyi myyntimme, mutta pian ilmeni jälleen vähenemisen oireita. Me emme olleet hinnoissamme menneet niin alas, että ne olisivat olleet yleisön ostokyvyn tasolla. Pikkutavarain hinnat eivät vielä olleet kylliksi laskeneet, ja yleisö oli epäluuloinen kaikkien hintojen suhteen. Me suunnittelimme uutta alennusta ja pidimme tuotantomme noin 100,000 auton määrässä kuukautta kohti. Myyntimme ei oikeuttanut meitä näin suureen tuotantoon, mutta me tahdoimme saada mahdollisimman suuren määrän ainesvarastoamme muutetuksi valmiiksi tuotteiksi ennenkuin suljimme tehtaat, mikä oli välttämätöntä varastontarkastusta ja tarpeellista suursiivousta varten. Me aioimme senjälkeen toimeenpanna uuden suuren hinnanalennuksen ja samalla jatkaa valmistusta halvemmalla ostetuista aineksista. Sillä me olimme vakuutetut siitä, että hintojen täytyi laskea.

Joulukuussa lopetettiin työt kahden viikon ajaksi, mutta meille tuli niin paljon tehtävää, että todellisuudessa kului lähes kuusi viikkoa, ennenkuin kaikki jälleen oli käynnissä. Samalla hetkellä kuin suljimme tehtaat, saivat huhut meidän rahapulastamme yhä varmemman muodon. Minä tiedän monen toivoneen, että meidän tulisi pakko turvautua vieraaseen pääomaan, sillä silloin olisi meidän myöskin pakko alistua toisten asettamiin ehtoihin. Me emme pyytäneet toisten rahoja emmekä niitä tarvinneet. Meille tarjottiin lainaa. Erään newyorkilaisen pankin edustaja kävi minun luonani ja esitti rahainjärjestelysuunnitelman, joka suuren lainan ohella sisälsi myöskin sen, että yksi pankin edustajista toimisi kassan valvojana ja ottaisi hoitaakseen yhtiömme raha-asiat. Tarkoitus oli varmaan hyvä, mutta me emme tarvinneet lainarahoja. Sitävastoin puuttui meiltä todellakin sillä kertaa rahastonhoitajaa, joten pankkimiehet siinä suhteessa olivat arvostelleet asemamme oikein. Minä pyysin poikani Edselin rupeamaan yhtiön rahastonhoitajaksi ja samalla puheenjohtajaksi. Siinäkin kohdassa saatiin siis apu omasta talosta, joten pankkimiehillä ei todellakaan ollut meille mitään tarjoamista.

Sitten ryhdyimme suursiivoukseen tehtaassa. Sodan aikana olimme tehneet monenlaatuisia sotatöitä ja olleet siis pakotetut luopumaan periaatteestamme, että tulee valmistaa vain yhtä ainoata tuotetta. Tämä oli aiheuttanut useiden uusien osastojen perustamisen. Konttorihenkilökuntaa oli suurennettu ja hajallisen tuotannon tuhlaus alkoi tuntua. Sotatyö tuottaa hätiköimistä ja tuhlausta. Nyt poistimme kaiken, mikä ei kuulunut automobiilien valmistukseen.

Ainoa kiireellinen maksu, joka meillä oli uutena vuonna, oli seitsemän miljoonan dollarin vapaaehtoinen lahjapalkkio työmiehille. Sen maksoimme pankeissa olevista rahoistamme.

Meillä on viisineljättä haaraosastoa eri osissa maata. Niissä pannaan autot kokoon, mutta kahdessakolmatta niistä valmistetaan myöskin koneosia. Osien valmistus oli nyt lakkautettu, mutta autojen kokoonpanoa jatkettiin. Töiden lakkauttamisen aikana ei Detroitin tehtaassa ollut autoja laisinkaan. Kaikki osat olimme sijoittaneet muualle, ja tammikuussa saivat Detroitin piirin myyjät matkustaa aina Chicagoon asti voidakseen tyydyttää paikallista tarvetta. Haaraosastot lähettivät jokaiseen asioimistoon niin paljon autoja, että ne vastasivat kuukauden myyntitarvetta. Mutta myyntiä kannustettiin, ja tammikuussa möimme me noin 60,000 autoa. Tammikuun jälkipuoliskolla kutsuimme kokoon noin 10,000 miehen suuruisen satunnaisen työvoiman, enimmäkseen päällysmiehiä ja näiden apulaisia, ja aloitimme toiminnan Highland-tehtaassa. Kokosimme ulkomaiset saatavamme ja möimme sivutuotteemme.

Sen jälkeen olimme selvät käymään täyteen tuotantoon, joka toimeenpantiin asteettain ja tavalla, joka takasi meille voittoa. Sisäinen siivous, joka nyt oli suoritettu, teki lopun siitä tuhlauksesta, joka oli nostanut hintoja ja niellyt ansiot. Kaikki, mitä itse emme voineet käyttää, myytiin. Ennen olimme yhtä autoa varten käyttäneet viittätoista miestä päivässä; nyt käytimme vain yhdeksää. Tämä vähennys aikaansaatiin noudattamalla sääntöä, että kaiken ja kaikkien täytyi tuottaa täydesti tai sitten poistua. Tämä ei sisältänyt sitä, että kuusi miestä viidestätoista menetti toimensa -- he vain lakkasivat olemasta tuottamattomia.

Me poistimme puolet konttorihenkilökunnastamme ja tarjosimme virkamiehille parempipalkkaista työtä tehtaissa. Useimmat suostuivat tarjoukseen. Me hävitimme kaikki lomakkeet ja tilaston, millä ei ollut suoranaista vaikutusta tuotantoon. Me olimme kasanneet tonnittain tilastoa, se kun oli niin mielenkiintoista. Mutta tilastolla ei rakenneta autoja -- ja niin sai se kadota.

Me hävitimme 60 prosenttia puhelinyhteyksistämme. Niitä tarvitsee liikkeessä vain verrattain pieni henkilökunta. -- Aikaisemmin oli meillä yksi päällysmies joka viittä miestä kohti, nyt niitä on yksi joka kahtakymmentä kohti. Muut päällysmiehet työskentelevät koneiden ääressä.

Yleismenot autoa kohti alenivat täten 146 dollarista 93 dollariin, ja kun ajattelee, mitä tämä merkitsee tuotannon ollessa 4,000 autoa päivässä, niin ymmärtää, että halpaa myyntihintaa ei aikaansaada palkkoja alentamalla, vaan välttämällä tuhlaavaisuutta valmistusmenoissa.

Mutta suurin kaikista tätä koskevista säästöeristä oli kuitenkin tilauslähetysten nopeus. Sangen tärkeänä tekijänä tässä oli Detroitin--Toledon--Irontonin rautatie, jonka me ostimme. Rautatiellä oli laaja ala säästösuunnitelmassamme. Itse radalle olen omistanut eri luvun.

Jonkun verran kokeiltuamme havaitsimme, että nopeampi kuljetus saattaisi supistaa valmistuskiertoamme kahdestakolmatta päivästä neljääntoista päivään. Toisin sanoen, me saatoimme ostaa raaka-aineen, jalostaa sen ja jättää valmiin auton välittäjälle noin 33 prosenttia lyhyemmässä ajassa kuin ennen. Meillä oli ollut noin 60,000,000 dollarin arvoinen ainesvarasto ollaksemme turvatut tuotannon keskeytymistä vastaan, ja kolmannen osan säästäminen niiden hankinta-ajassa merkitsi, että meille vapautui 20,000,000 dollarin pääoma, jonka korot vastasivat 1,200,000 dollaria vuodessa. Jos otetaan tähän mukaan vielä valmis varasto, säästimme lisäksi noin 8,000,000 ja saimme siis vapaaksi 28,000,000 dollarin pääoman ja säästyimme sen koroilta.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä oli meillä 20,000,000 dollaria ja huhtikuun ensimmäisenä 87,300,000 dollaria eli 27,000,000 dollaria enemmän kuin tarvitsimme kaikkien maksettaviemme suorittamiseen. Sen me voitimme tarttumalla asiaan perusteellisesti. Summat saimme kokoon seuraavissa erissä:

Käteisiä varoja tammikuussa........ 20,000,000 dollaria Käytettävissä olevia, tammik. 1 p. -- huhtik. 1 p. rahaksi muutettuja varoja............................. 24,700,000 " Säästöjä nopeammasta kuljetuksesta. 28,000,000 " Saatavien keräys ulkomailta....... 3,000,000 " Sivutuotteiden myynti............. 3,700,000 " Valtion-arvopaperien myynti....... 7,900,000 " Yhteensä 87,300,000 dollaria

Tätä kaikkea en ole suinkaan kertonut kerskuakseni muka jollain urotyöllä, vaan näyttääkseni, että liike tosiaan voi suoriutua vaikeuksista omin apuinensa, tarvitsematta vedota muihin. Niinikään soisin, että ihmiset ajattelisivat, eikö nykyinen rahajärjestelmämme palkitse lainaamista ja niin ollen anna pankkimiehille liian huomattavaa asemaa yhteiskunnassa.