Part 13

Suurin tähän saakka tekemämme edistysaskel on kuitenkin River Rougen tehdas, joka täyteen käyntiin saatuna tulee tuntuvasti ja monessa suhteessa alentamaan tuotantokustannuksiamme. Sinne olemme sijoittaneet koko moottoriaurateollisuutemme. Tehdas sijaitsee joen varrella Detroitin laidalla ja alue käsittää 665 eekkerin pinta-alan, mikä riittää vastaisiin laajennuksiin. Me käytämme suuria hiilimääriä, ja nämä tuodaan suoraan kaivoksistamme rautatietä myöten, jossa olemme pääosakkaita. Osa menee höyrykoneiden lämmitykseen, osa River Rougen koksiuuneihin. Mekaanisilla siirtolaitteilla siirretään koksi masuuneihin. Siitä saatu masuunikaasu painetaan putkia myöten voima-aseman höyrykattilain alle, missä se sekoitetaan sahajauhojen ja höylänlastujen ynnä koksin valmistuksessa syntyneen hiilimurskeen kanssa. Se polttoaine, joka menee höyrykattilan lämmittämiseen, saadaan siis yksinomaan tähdetuotteista. Valtavat dynamokoneisiin yhdistetyt höyryturbiinit muuttavat tämän voiman sähköksi, joka vuorostaan sähkömoottorien kautta käyttää kaikkia muita koneita. Aikanaan toivomme saavamme niin paljon sähkövoimaa, että se voi riittää jokseenkin kokonaan käyttämään Highland Parkin tehtaita, ja siten alennetuksi hiilikustannuksiamme.

Koksin valmistuksessa saatuja kuivatislauskaasuja käytetään eri tarkoituksiin, esim. emaljiuunien lämmitykseen. Ennen oli meidän pakko ostaa tämä kaasu. Samalla saatavaa ammoniumsulfaattia käytetään lannoitusaineena ja bensolia moottorin polttoaineena. Pienkoksi, joka ei sovellu masuuneihin, myydään työmiehille, jotka saavat sen valmiiksi kotiintuotuna paljoa halvemmalla kuin kauppahinta on. Karkeampi koksi käytetään masuuneihin. Ei mitään tehdä käsin. Juokseva rauta johdetaan suoraan masuuneista alas suuriin altaisiin ja niistä valumuotteihin ilman uudempaa kuumennusta. Sillä tavoin saamme yhtäläisen laadun raudalle omien reseptiemme mukaan ja välittömän tarkastuksemme alaisena; me säästämme rautaharkkojen sulattamisen ja alennamme kustannuksia samalla kuin käytämme hyväksemme kaikki jätteet. Kuinka suureksi säästö tulee, en vielä voi tietää, sillä tehdas ei ole ollut kylliksi kauan käynnissä, ja sitäpaitsi säästämme niin monella eri suunnalla -- kuljetuksessa, voiman ja kaasujen hankinnassa, valamiskustannuksissa ja ennen kaikkea sivutuotteiden talteenottamisessa. Ne summat, jotka on käytetty tositehon aikaansaamiseksi näihin laitoksiin, nousevat tähän saakka jonkun verran yli 40 miljoonan dollarin.

Kuinka pian voimme ansaita takaisin nämä kustannukset, se riippuu kokonaan olosuhteista. Minä viittaan vain siihen, kuinkasuuret mahdollisuudet ovat. Tuotannon tulevia kustannuksia saattaa vain arvailla. Mutta minä luulen, että on viisasta asettua sille kannalle, että tulevaisuus sisältää suurempia mahdollisuuksia kuin menneisyys, ja että jokainen tuleva päivä tuo mukanaan jonkun parannuksen eilispäivän menetelmiin.

Mutta jos nyt kaikkia elämän välttämättömiä tarpeita valmistetaan halvalla ja suunnattomissa määrissä, niin eikö maailma lopulta tule tulvilleen tavaroita? Emmekö joudu siihen pisteeseen, jolloin ihmiset hinnoista huolimatta eivät halua ostaa enempää kuin heillä jo on? Ja jos teollisuudessa käytetään yhä vähemmän ihmisvoimaa, mitä siellä sitten tarpeettomista ihmisistä tulee -- miten heille voidaan hankkia työtä?

Tarkastakaamme ensiksi tätä viimeksimainittua kohtaa. Minä olen jo maininnut monta konetta ja monta menetelmää, jotka voivat korvata ihmisiä, ja saatan kuulla jonkun sanovan:

"Niin, tuohan on kyllä hyvä tehtailijan kannalta, mutta kuinka niiden raukkojen käy, jotka menettävät työnsä?"

Tämä kysymys on hyvin ymmärrettävä, mutta on kuitenkin hiukan kumma, että sitä tarvitsee esittää. Sillä onko milloinkaan tapahtunut, että ihmiset ovat jääneet työttömiksi teollisuusolojen parantumisen vuoksi? Dilisanssikuskit menettivät työnsä kun rautatiet tulivat käytäntöön, mutta kuka olisi tahtonut estää rautatiet ja pitää dilisanssikuskit? Eikö rautateillä ole toimessa enemmän ihmisiä kuin muinoin oli dilisansseissa? Olisiko meidän pitänyt vastustaa vuokra-autoja senvuoksi, että ne ottivat leivän hevosilla ajavain vuokra-ajurien suusta? Mikä on voimavaunujen lukumäärä verrattuna hevosvaunuihin, silloinkin kun näitä oli enimmän? Kun kenkätehtaat tulivat käytäntöön, saivat useimmat suutarit panna puotinsa kiinni, ja kun jalkineet tehtiin käsin, oli vain varakkailla varaa hankkia itselleen enemmän kuin yhden parin; työkansa kävi tavallisesti kesällä paljasjalkaisena. Nyt on useimmilla enemmän kuin yksi pari kenkiä, ja kenkienvalmistus on kasvanut laajaksi teollisuudeksi. Ei -- milloin vain voidaan järjestää niin, että yksi mies tekee kahden työn, edistetään maan kukoistusta ja kehitystä sillä tavoin, että syrjäytetylle aukenee mahdollisuuksia uuteen ja parempaan työhön. Muutokset tapahtuvat sitäpaitsi asteittain ja vähitellen. Omissa tehtaissani olen aina löytänyt uuden paikan sille työmiehelle, joka teollisten menetelmäin parannuksen vuoksi on menettänyt vanhan toimensa. Ja samoin kuin minun tehtaissani on laita kaikkialla. Nykyään on rautateollisuuden palveluksessa monta vertaa suurempi työväestö kuin siihen aikaan, jolloin kaikki valmistettiin käsin. Niin on aina ollut ja niin tulee edelleen olemaan. Ja jos ihmiset eivät sitä ymmärrä, johtuu se siitä, etteivät halua katsoa nenäänsä pitemmälle.

Nyt tulemme liikatuotantoon. Alituisesti meiltä kysellään:

"Ettekö te kerran joudu liikatuotannon tilaan? Kun joudutte valmistamaan enemmän autoja kuin ihmiset voivat käyttää?"

Minä en pidä mahdottomana, ettemmekö joskus, voi joutua siihen tilaan, että tavaran tuotanto on niin halpaa ja suunnattoman runsasta, että syntyy todella liikatuotantoa, mutta omasta puolestani en suinkaan ajattele sitä aikaa pelolla, vaan suurella mielihyvällä. Ei mikään voisi olla ihanampaa kuin maailma, jossa jokaisella olisi mitä tarvitsee; pelkään vain, että niitä aikoja täytyy kauan odottaa. Mitä omaan tuotantooni tulee, on meillä tuohon aikaan vielä sangen pitkä taival. En tiedä, kuinka monta autoa meidän erikoismalliamme yksi perhe tulee käyttämään. Mutta minä tiedän, että hinnan alennuttua ostaa sellainenkin maanviljelijä, joka vain muutamaa vuotta ennen tuskin uneksikaan auton omistamista, ei ainoastaan yhden, vaan usein kaksi autoa, jopa joskus lisäksi kuorma-autonkin. Sensijaan, että työmiehet lähetettäisiin eri toimiinsa yhteisellä autolla, tulee kenties helpommaksi, että heillä kullakin on omansa. Niin on kauppamatkustajain laita. Yleisö huomaa pettämättömän varmasti, mikä sille parhaiten soveltuu. Ja kun me emme enää valmista autoja ja moottoriauroja, vaan ainoastaan sellaisten osia, joista autot ja moottoriaurat pannaan kokoon, niin nykyiset mahdollisuudet tuskin riittänevätkään sijoittamaan kymmentä miljoonaa autoa ostajille. Ja sama on juttu minkä liikehaaran alalla hyvänsä. Jos vain hinnat ovat sellaiset kuin niiden tulee olla, ei meidän eikä muiden teollisuuksien tarvitse pitkään aikaan surra mistään liikatuotannosta. Ihmisten kieltäytyminen ostamasta liian korkeiden hintojen vuoksi kannustaa parhaiten oikeata liike-elämää. Jos tahdomme tehdä kauppaa, täytyy meidän alentaa hintoja huonontamatta laatua. Hinnanalennukset pakottavat meidät siis parempiin ja taloudellisempiin valmistusmenetelmiin. Mikä teollisuudelle on "normaalia", riippuu oleellisesti johdon kyvystä keksiä parempia menetelmiä. Jos liikemies alentaa tavaransa hinnan siihen määrään, ettei hän saa itselleen mitään ansiota, vaan päinvastoin tappiota, niin on hänen yksinkertaisesti pakko laskea, mitenkä hän parempia menetelmiä käyttämällä voisi valmistaa yhtä hyvää tavaraa. Näiden menetelmien tulee tuottaa hänen ansionsa eikä palkkojen alentamisen tai hinnan korottamisen.

Hyvän johdon mukaista ei ole ansion puristaminen työmieheltä tai ostajilta. Tehtaanjohdon on aikaansaatava ansio. Älkää huonontako tavaran laatua, älkää vähentäkö palkkoja, älkää nylkekö yleisöä! Mutta käyttäkää yhä enemmän älyä menetelmiin ja tehkää tavara paremmaksi kuin milloinkaan ennen. Sillä tavoin tulevat kaikki parhaiten palvelluiksi ja tyydytetyiksi.

Ja sen voi tehdä!

XII luku.

RAHAT JA TAVARAT.

Tehdasliikkeen päätarkoitus on tuottaminen, ja jos se aina pidetään mielessä, on raha-asioilla toisarvoinen merkitys ja oikeastaan tekemistä vain kirjanpidon kanssa. Minun omat finanssitoimeni ovat olleet mitä yksinkertaisinta laatua. Minä aloitin alusta alkaen periaatteella ostaa ja myydä käteisellä, minulla oli aina riittävästi puhdasta rahaa käsillä, kun käytin oitis liikkeeseen ne ansiot, jotka sain kassa-alennuksista ja pankkitilieni koroista. Minä pidän pankkeja pääasiallisesti paikkana, jossa on turvallista ja mukavaa säilyttää rahojansa. Ne minuutit, jotka kulutamme kilpailijaimme asioihin, menevät hukkaan meiltä itseltämme, ja se aika, jonka uhraamme kehittääksemme itseämme finanssimiehiksi, menee hukkaan meidän tuotannoltamme. Liikkeen raha-asiat on tehtaan itsensä eikä pankin järjestettävä. Sillä en tahdo sanoa, etteikö liikemiehellä tule olla jotakin tietoa finanssioloista, mutta hän menestyy paremmin, jos tietää niistä liian vähänkuin liian paljon, sillä jos hänestä tulee "asiantuntija" tällä alalla, niin hän joutuu lainailemaan rahoja sen sijaan että ansaitsee niitä, sitten lainaa hän lisää maksaakseen edellisen lainansa ja muuttuu vekselien ja velkakirjojen temppuilijaksi.

Jos hän on todellinen ammattimies finanssitemppuilun alalla, voi hän tällä tavoin pitää asioitaan käynnissä sangen kauan, mutta joskus hän sitten tekee hairahduksen ja kaikki lusahtaa lysyyn. Ei pidä sekoittaa tehdasliikettä pankkiasioihin; liian monet liikemiehet näyttävät sekaantuvan pankkiasioihin ja päinvastoin. On olemassa taipumusta kääntää nurin sekä liike-elämän että pankkilaitoksen todelliset tarkoitusperät, ja se vahingoittaa molempia. Rahojen täytyy tulla tehtaasta eikä pankista, ja minä olen havainnut, että tehdas vastaa kaikkia siihen pantavia vaatimuksia. Kerran, kun yhtiömme luultiin olevan suuressa rahantarpeessa, saattoi tehdas vaadittaessa antaa lainaksi suuremman summan kuin mikään pankki tässä maassa olisi kyennyt lainaamaan.

Minun kosketukseni finanssimaailman kanssa ovat enimmäkseen olleet kieltoja ja epäyksiä. Muutamia vuosia sitten täytyi minun julistaa perättömäksi, että Standard Oil-yhtiö muka omisti Ford-yhtiön, ja mukavuuden vuoksi mainitsin samalla, että me emme olleet kytketyt mihinkään muuhunkaan toiminimeen ja että meillä ei ollut aikomusta kaupata autoja postijälkivaatimuksella. Toissa vuonna kierteli maailmalle mieluinen huhu, että me olimme rahoja etsimässä Wall Streetin varrelta. [Wall Street on se katu, jonka varrella New Yorkin enimmät pankit, pörssit ja muut rahaliikkeet ovat ja josta maailman raha-asiat hallitaan. -- Suom.] Sitä en huolinut edes oikaista, sillä on mahdotonta ehtiä oikomaan kaikkea. Sen sijaan näytin, ettemme laisinkaan olleet rahan puutteessa, enkä ole sittemmin kuullutkaan, että meidän raha-asiamme järjestettäisiin Wall Streetiltä käsin.

Minulla ei ole mitään rahojen lainaamista eikä pankkimiehiä vastaan; minä vain en tahdo, että lainatuilla rahoilla korvataan työtä. Ja sellaiset pankkimiehet, jotka pitävät jotain liikettä paloiteltavana hedelmänä, ovat minulle vastenmielisiä. Rahain, lainauksen ja rahainhoidon tulee säilyttää oikeat paikkansa, mutta jotta se olisi mahdollista, on tarkoin harkittava, mihin tarkoitukseen rahoja tarvitaan ja miten ne voidaan maksaa takaisin.

Raha on ainoastaan työase liikeyrityksessä, yksi koneiston osa. Jos asioissa on jotakin vikaa, niin parannuskeino ei ole raha, vaan sitä on etsittävä perusteellisemmassa harkinnassa ja järkevässä rohkeudessa. Liike, joka hoitaa huonosti mitä sillä on, tulee hoitamaan huonosti senkin, mitä se saa. Pääasia on paremman järjestelyn aikaansaanti. Jos se onnistuu, niin tuottaa liike itse rahaa, aivan niinkuin parantunut ihminen luo ruumiissaan uutta ja tervettä verta.

Lainaaminen voi helposti tulla puolustukseksi haluttomuudelle tunkeutua vaikeuksien ytimeen, samoin kuin se voi kannattaa laiskuutta ja typerää kopeutta. Muutamat liikemiehet ovat liian mukavuutta rakastavia pannakseen työkauhtanan ylleen ja mennäkseen tehtaaseen katsomaan, miten siellä laita on, tai liian ylpeitä myöntääkseen että mikään, minkä he itse ovat panneet käyntiin, voisi epäonnistua. Mutta liike-elämän lakien laita on sama kuin painovoiman. Joka asettuu sitä vastaan, saa tuntea sen tehon.

Toista on lainata liikkeen laajennusta varten, toista jälleen laiminlyönnin ja leväperäisyyden korjaamista varten. Jälkimmäinen on hyödytöntä siitä yksinkertaisesta syystä, että rahat eivät aikaansaa vähintäkään apua. Laiminlyönnit ja tuhlaus voidaan korvata säästäväisyydellä, huono johto viisaudella. Kummallakaan näistä korjauskeinoista ei ole mitään tekemistä rahan kanssa. Päinvastoin voi raha erinäisissä oloissa olla niiden vihollinen. Moni liikemies kiittää onneansa, että hän ajoissa huomasi varmimman pääoman olevan hänen omassa ajatuskyvyssään eikä pankkilainassa. Rahalainassa voi joskus olla jonkinlaista yhtäläisyyttä juomarin kanssa, joka ottaa uuden pääntäyden vastustaakseen entisen seurauksia. Mutta siitä ei ole mitään apua, se vain pahentaa tilaa. Liikkeen viallisen kohdan perille pääseminen ja sopivan parannuskeinon keksiminen siihen on paljoa kannattavampaa kuin rahojen lainaaminen seitsemän prosentin korkoa vastaan.

Liikkeen sisäiset vammat vaativat suurinta huomiota. "Liike", kaupanharjoittamisen merkityksessä, tarkoittaa pääasiallisesti ihmisten tarpeiden täyttämistä. Jos valmistaa, mitä he tarvitsevat, ja myy näitä tarve-esineitä hintaan, joka ei merkitse ostajalle vaikeutta vaan apua, niin tulee liike aina menestymään hyvin, sillä sitä, mikä tuottaa ihmisille apua ja helpotusta, he ostavat yhtä luonnollisesti kuin juovat vettä janoonsa.

Mutta näiden tavarain valmistus vaatii alituista huolellisuutta. Koneet kuluvat ja ovat korvattavat. Työmiehet saattavat käydä uppiniskaisiksi, laiskoiksi tai huolimattomiksi. Liikkeen muodostavat jonkin tarve-esineen valmistamista varten yhtyneet ihmiset ja koneet, mutta sekä ihmisiä että koneita on korjattava ja korvattava. Joskus ovat johtajat enimmän korjauksen tarpeessa, mutta itse he ovat viimeiset sitä tunnustamaan. Kun liike on huonosti järjestetty; kun se taantuu valvonnan puutteessa; kun yhtiön herrat istuvat mukavasti tuoleillansa, ikäänkuin ne suunnitelmat, jotka he kerran ovat panneet täytäntöön, turvaisivat heidät kaikiksi ajoiksi; kun liikettä katsotaan vain tulolähteeksi eikä elämäntehtäväksi -- silloin on ikävyyksiä odotettavissa. Jonakin kauniina aamuna herätään ja huomataan, että kauppaa tehdään enemmän kuin milloinkaan ennen, mutta ansaitaan vähemmän. Puuttuu rahoja, mutta onhan niitä helppo lainata. Ihmiset ovat niin valmiit olemaan avuliaita. Tämä on vaikeimpia kiusauksia, mitä vastaan nuoren liikemiehen on kamppailtava. Mutta jos silloin lainaa rahaa, niin antaa jo olemassaolevalle epäkohdalle tilaisuuden vain yhä pahentua. Tauti saa virikettä. Ihminen ei tavallisesti käyttele lainattuja rahoja viisaammin kuin omiaan, ja tämmöisissä oloissa on rahan lainaaminen jo rappeutumassa olevan omaisuuden panttausta.

Sopivin aika liikemiehelle rahojen lainaamiseen on sellainen, jolloin hän niitä ei tarvitse. Toisin sanoen, kun hän ei tarvitse niitä sen täytteeksi, mitä hän itse laiminlyö. Jos liike menestyy erinomaisesti ja on laajennuksen tarpeessa, niin on jokseenkin turvallista lainata rahaa, mutta jos rahantarve johtuu huonosta johdosta, täytyy nämä viat korjata sisältäpäin eikä ulkonaisilla tempuilla.

Minun rahainhoitoperiaatteeni ovat seurausta myyntiperiaatteistani. Minusta on parempi myydä suurempia tavaramääriä pienemmällä ansiolla kuin pieniä määriä suurella voitolla. Jos näitä periaatteita noudatetaan, niin kykenee suurempi määrä ihmisiä ostamaan ja suurempi määrä saa työtä ja hyviä palkkoja. Sen kautta voi harkita sopivan, jatkuvan tuotantosuunnitelman, välttää n.s. kuolleet kaudet ja päästä suorittamasta menoja seisomassa olevista tehtaista. Lyhytnäköisten ihmisten mielestä hintojen alentaminen merkitsee liikkeen tulojen alenemista. On vaikea ymmärtää semmoista ajatuksenjuoksua, sillä siitä puuttuu kaikkein alkeellisin käsitys siitä, mitä liike pohjaltaan on. Kun minä kerran ajattelin alentaa hintaa kahdeksankymmentä dollaria autoa kohti, kysyttiin minulta, eikö tämä, kun valmistusmäärä oli 500,000 autoa, vähentänyt yhtiön tuloja neljäkymmentä miljoonaa dollaria. Tietysti, jos näillä uusilla hinnoilla möisimme ainoastaan 500,000 autoa, silloin luonnollisestikin tulomme vähenisivät neljäkymmentä miljoonaa dollaria -- mikä on mielenkiintoinen matemaattinen laskelma, mutta sillä ei ole mitään tekemistä liiketoiminnan kanssa; sillä ellei tavaran hintoja alenneta, ei sen menekki enene, eikä liike siis ole varmalla pohjalla.

Ellei joku liike edisty, niin se taantuu, ja sellainen liike tarvitsee aina raha-avustusta. Vanhanaikaiset liikeperiaatteet menivät aina siihen suuntaan, että hinnat olisivat pidettävät niin korkeina kuin mahdollista. Todella nykyajanmukainen liikeperiaate on aivan päinvastainen.

Pankkimiehet ja asianajajat harvoin ymmärtävät tätä. He sekoittavat hitauden ja vakavuuden, ja aivan ulkopuolella heidän käsityskykyänsä on, että hintoja koskaan voidaan alentaa vapaaehtoisesti. Ja sentähden, kun tavallinen pankki- tai lakimies pannaan liikeyrityksen johtajaksi, on loppu useimmiten surkea.

Hintojen alentaminen lisää menekkiä ja parantaa raha-asioita, mikäli ehdottomasti kertyvää ansiota pidetään hoitorahastona, jonka avulla voi rakentaa liikkeen suuremmaksi ja paremmaksi. Liikkeen nopean kehityksen ja valtavan menekin vuoksi on meillä aina ollut suuret ansiot kaikilla hintatasoilla. Kustakin autosta saatu voitto on ollut pieni, mutta yhteensä ovat ne tehneet suuria summia. Voitto ei ole tasaista. Hinnanalennuksen jälkeen ovat ansiot jonkun aikaa pienet, mutta sitä mukaa kuin välttämätön säästömenetelmä alkaa tuntua, nousevat ne jälleen. Näitä lisäansioita ei kuitenkaan jaeta osakkeenomistajille. Minä olen aina vastustanut suuria osinkoja, ja yhtiö on nyt vapautettu niistä osakkeenomistajista, jotka olivat toisella kannalla. Pientä prosenttia lukuunottamatta katson ansioiden kuuluvan enemmän liikkeelle kuin osakkeenomistajille.

Niinikään olen sitä mieltä, että liikkeessä ei tule olla muita osakkeenomistajia kuin sellaisia, jotka todella ovat liikkeen palveluksessa ja pitävät yhtiötä enemmän yleishyödyllisenä yrityksenä kuin pelkkänä rahapajana. Jos voitto on suuri -- niinkuin se on, kun pyrkimykseksi pannaan yleishyödytys -- tulee sen osaksi joutua takaisin liikkeeseen tehdäkseen tämän vielä soveliaammaksi tarkoitukseensa, ja osaksi on se palautettava ostajalle. Eräänä vuonna oli voittomme niin paljoa suurempi kuin olimme arvioineet, että päätimme palauttaa viisikymmentä dollaria jokaiselle autonostajalle. Me ymmärsimme ottaneemme tietämättämme ostajalta liian paljon. Minun periaatteeni tavaranhinnoista ja sen mukaisesti myöskin rahainkäytöstä tulivat tunnetuiksi erään oikeudenkäynnin kautta, joka muutamia vuosia sitten nostettiin yhtiötä vastaan pakottaakseen se maksamaan suurempaa osinkoa. Kuulustelussa tein selkoa niistä periaatteista, jotka meillä silloin olivat ja ovat yhä vieläkin voimassa:

Ensiksikin on minun mielestäni parempi myydä suuri määrä vaunuja kohtuullisella kuin pienempi määrä suurella voitolla.

-- Minä noudatan tätä sääntöä, koska sen kautta suuri joukko ihmisiä pystyy ostamaan auton ja nauttia sen käyttämisestä, samalla kuin suurelle joukolle työmiehiä hankitaan hyväpalkkaista tointa. Se on minun elämäni tarkoitusperänä. Mutta en pitäisi toimintaani menestyksellisenä, vaan päinvastoin aivan epäonnistuneena, ellen voisi tätä aikaansaada ja samalla saavuttaa kohtuullista voittoa itselleni ja niille, jotka ovat minun kanssani yhtyneet tähän liikkeeseen.

-- Että tämä noudattamani menettely on hyvää liikepolitiikkaa, todistaa sen teho käytännössä: meidän on joka vuosi onnistunut valmistaa autoja hintaan, joka on tehnyt yhä useammille mahdolliseksi oman auton hankkimisen, me olemme antaneet työtä yhä useammille työmiehille, ja samalla olemme liikkeemme laajentumisen kautta lisänneet omaa voittoamme paljoa suuremmassa määrässä kuin kukaan oli toivonut tai edes voinut uneksia aloittaessamme.

-- On muistettava, että joka kerta kun alennamme autojemme hintaa huonontamatta niiden laatua, me laajennamme mahdollisten ostajain lukua. On paljon ihmisiä, jotka ovat valmiit ostamaan auton 360 dollarilla, mutta eivät tahdo maksaa 440. Meillä on suunnilleen 500,000 ostajaa 440 dollarin hintaan, ja minä lasken, että me 360 dollarin hinnalla saatamme lisätä myyntiä ehkä 800,000 autoon saakka vuodessa. Tämä tuottaa vähemmän voittoa kutakin autoa kohti, mutta enemmän vaunuja, enemmän työtä tarvitseville ja vihdoin suuremman kokonaisvoiton itsellemme.

-- Tahdon sanoa suoraan: en katso, että meillä on oikeutta ottaa autoistamme mitään tavatonta voittoa. Kohtuullinen voitto on oikeutettu, mutta se ei saa olla liian suuri. Senvuoksi onkin pyrkimykseni ollut alentaa vaunujen hintaa, niin pian kuin tuotanto suinkin on sallinut, ja antaa siitä johtuvat edut käyttäjille ja työmiehille, josta on seurauksena ollut odottamattoman valtavia etuja meille itsellemme.

Nämä periaatteet eivät sovellu yhteen sen yleisen käsityksen kanssa, että liikettä on hoidettava siten, että osakkeenomistajat saavat niin suuren voitto-osingon kuin mahdollista. Senvuoksi en tahdo olla tekemisissä osakkeenomistajain kanssa tuon sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä he eivät edistä liikkeen yleishyödyllistä pyrkimystä. Minun kunnianhimonani on yhä hankkia tointa yhä suuremmalle työläismäärälle, ja mikäli se on minulle mahdollista, levittää mitä laajimpiin piireihin sen teollisuusjärjestelmän etuja, jonka perustamisessa askartelemme. Me tahdomme olla auttamassa todellisten kotien ja viihtyisän elämän rakentamista ihmisille. Mutta siihen tarvitaan, että suurin osa voitosta menee takaisin tuotantoon, ja senvuoksi ei meillä ole tilaa työtätekemättömille osakkeenomistajille. Työtätekevä osakkeenomistaja pitää yleisön palvelemista tärkeämpänä kuin osinkojen kokoamista pankkiin.

Jos joskus tulisi kysymykseen joko palkkojen alentaminen tai osinkojen poistaminen, pyyhkisin tietenkin osingot pois. Mutta ei ole luultavaa, että sellainen tilanne syntyy, sillä, kuten jo olen viitannut, huonot palkat eivät sovellu hyvään taloudenhoitoon. Palkkojen alentaminen on huonoa finanssitointa, sillä sen kautta heikennetään myöskin ostokykyä. Jos johtaja-aseman katsotaan sisältävän vastuunalaisuutta, niin vaatii tämä vastuunalaisuus myöskin huolenpitämistä siitä, että johdonalaiset saavat oloja täysin vastaavan mahdollisuuden ansaita toimeentulonsa. Finanssienhoitoon ei kuulu ainoastaan yhtiön voitto ja maksukyky, vaan myöskin ne summat, jotka yhtiö suorittaa takaisin yhteiskunnalle palkkojen muodossa. Siinä ei ole mitään armeliaisuutta. Se merkitsee vain, että mitään yhtiötä ei voi pitää vakavaraisena, joka ei ole niin hyvin järjestetty, että sillä on varaa antaa miehillensä tilaisuutta tehdä paljon työtä ja saada paljon palkkaa.