Part 12

Alati, ja joskus aivan tahtomatta, tehdään rikkomuksia taloudellista oikeudenmukaisuutta vastaan. Taloudellisten olojen voi sanoa tekevän ihmiskunnan siksi, mitä se on, mutta myöskin voi sanoa ihmisten luovan taloudelliset olot. Ne, jotka ovat edellisen väittämän kannalla, syyttävät teollisuusjärjestelmää kaikista vioista, joita ihmisillä ylimalkaan on. Toiset taas arvelevat, että ihminen itse luo olonsa, ja että jos taloudellinen, teollinen tai yhteiskunnallinen järjestelmä on huono, niin on se vain ihmisen oma kuvain. Tehtailijat eivät tahdo myöntää, että teollisuusmenetelmien viat ja puutteet ainakin osaksi ovat heidän omia vikojansa suurennettuina ja järjestelmään pantuina. Mutta pankaapa heidät käsittelemään kysymystä kytkemättä sitä heidän omiin asioihinsa, silloin he katsovat asiaa heti toiselta kannalta.

Jos ihmisluonto olisi vähemmän puutteellinen, olisi yhteiskuntajärjestelmämme epäilemättä parempi kuin se nyt on. Toisaalta olisi huonompi ihmisaines päätynyt huonompaan yhteiskuntajärjestykseen -- vaikka se tuskin olisi kestänyt niin kauan kuin nykyinen yhteiskuntajärjestelmä. Mutta niitä, joiden mielestä ihmiset ovat tietoisesti ja vapaaehtoisesti luoneet puutteellisen yhteiskuntajärjestyksen, on sangen vähän. Jos tinkimättä myönnetään, että yhteiskuntajärjestelmän viat johtuvat ihmisestä itsestään, niin seuraa siitä, että hän on tietoisesti järjestänyt epätäydellisyydet. Osa meidän täytyy merkitä tietämättömyyden tiliin, toinen osa yksinkertaisuuden.

Jos ajattelemme nykyisen teollisuusjärjestelmämme alkua, niin eihän alussa voinut tietää, mitenkä se tulisi kehittymään. Jokaista uutta edistysaskelta tervehdittiin ilolla. Ei kukaan ajatellutkaan, että pääoma ja työ tulisivat edustamaan vastakkaisia harrastuksia. Ei kukaan uneksinut, että itse menestyksessä piilisi paula. Mutta kehityksen kulussa esiintyivät järjestelmän nurjat puolet. Liikkeet laajenivat niin suuriksi, että johtajan täytyi ottaa palvelukseensa suuret määrät ihmisiä tuntematta heitä edes nimeltä, mutta tätä seikkaa ei suinkaan pahoiteltu, vaan päinvastoin pidettiin suotuisana. Se johti kuitenkin lopulta epäpersoonalliseen järjestelmään, ja työmiestä ruvettiin katsomaan koneeksi eikä lihasta ja luusta olevaksi ihmiseksi. Ei kukaan tietystikään usko, että tämä epäinhimillinen kehityskulku tahallaan luotiin järjestelmäksi. Mutta niin kävi. Se oli olemassa piilevänä jo alussa, vaikka kukaan ei sitä huomannut tai aavistanut. Tavaton ja miltei uskomaton kehitys toi ilmi järjestelmän viat.

Mikä on teollisuuden perusaate? Se ei ole rahan ansaitseminen, vaan yleishyödyllisen aatteen toteuttaminen ja sen monistaminen yhtä moniksi tuhansiksi kuin on ihmisiä, jotka sitä tarvitsevat.

Tuotantoa varten on kehitettävä tuotantoa. On keksittävä järjestelmä, joka muuttaa tuotannon ihanaksi taiteeksi. Teollisuuden todellinen perusaate on tuotannon laskeminen perustalle, joka tekee jatkuvan kehityksen mahdolliseksi, yhä useampien tehtaiden rakentaminen ja monien tuhansien hyödyllisten esineiden valmistaminen. Yritys ansaita rahaa keinottelulla työn asemesta merkitsee teollisuuden perusaatteen kieltämistä. Lyhytnäköiset ihmiset eivät ymmärrä, että liikkeissä on muuta kysymyksessä kuin omakohtainen, persoonallinen etu. Liiketoiminta on antamista ja ottamista, jotta voisi itse elää ja sallia toisten elävän. Se on monien harrastusten ja voimien yhteistoimintaa. Milloin ikinä tapaa ihmisen, jonka mielestä liike on niinkuin virta, jonka hedelmöittävä tulva on pysäytettävä juuri kun se on saapunut hänen kohdalleen, todistaa se, että tämä ihminen luulee voivansa pitää liikettä voimassa pysäyttämällä sen liikunnan. Hän siis tahtoisi tuottaa rikkautta seisauttamalla rikkauden tuottamisen.

Yleishyödytyksen periaate on huonojen aikojen parannuskeino, ja tämä johtaa meidät yleishyödytyksen ja rahainkäytön periaatteiden käytännölliseen sovelluttamiseen.

XI luku.

KUINKA HALVAKSI TAVARAIN TUOTANTO VOIDAAN SAADA?

Ei kukaan voi kieltää, että jos hinnat ovat kyllin alhaiset, voi aina saada ostajia, olkoot ajat minkälaiset tahansa. Se on liike-elämän alkeistotuuksia. Alhaistenkin hintojen aikana sattuu tosin, että raaka-aineet eivät mene kaupaksi. Niin oli laita esim. vuonna 1921, mutta se riippui siitä, että tehtailijat ja välittäjät tahtoivat ensin saada myydyksi kalliin hinnan aikana ostamansa varastot ennenkuin ryhtyivät uusiin kauppoihin. Markkinat olivat hiljaiset, mutta liian täynnä tavaraa. Liikakylläiset markkinat syntyvät vain silloin, kun hinnat eivät ole oikeassa suhteessa ostokykyyn tai kun ostajat ovat haluttomia senvuoksi, että aikaisemmin ovat tulleet ostaneeksi varastoon.

Luonnottoman korkeat hinnat ovat aina merkkinä siitä, että asioissa on jotakin epätervettä, sillä ne johtuvat aina jostakin epänormaalisesta seikasta. Terveellä ihmisellä on normaalinen ruumiinlämpö; terveellä liike-elämällä on normaalihinnat. Korkeat hinnat ovat tavallisesti seurauksena keinottelusta johon ryhdytään, kun aletaan puhua mahdollisesta tavaranpuutteesta. Vaikka kaikilla liikealoilla ei koskaan voi syntyä puutetta, voi muutamien harvojen -- jopa yhden ainoankin -- tarvetavaran tuotannon väheneminen aiheuttaa keinottelua. Eikä aina tarvitse olla edes tavaranpuutetta. Setelirahaston paisuminen (inflatio) aiheuttaa ostohalun näennäistä nousua ja sen seurauksena keinottelun mahdollisuutta. Saattaa myöskin sattua todellinen tavaranpuute samaan aikaan inflation kanssa, kuten usein tapahtuu sota-aikoina. Mutta olkoon syy hintojen suuruuteen mikä tahansa, niin maksavat ihmiset ne tavaranpuutteen pelosta. He ostavat joko varustautuakseen tavaroilla pitemmäksi aikaa tai taas vuorostaan myydäkseen ja ansaitakseen. Kun ruvettiin puhumaan sokeripulasta, koettivat emännät, jotka eivät eläessään olleet ostaneet sokeria viittä kiloa enempää kerralla, hankkia itselleen viidenkymmenen, jopa sadan kilon varaston, ja samalla ostivat keinottelijat sokeria sulkeakseen sen makasiineihinsa. Melkein koko sodanaikainen elintarvepuute johtui keinottelusta tai tällaisesta varauksesta.

Olkoon oletettu tavaranpuute kuinka suuri ja hallituksen kontrolli kuinka ankara tahansa, voi se, joka kykenee maksamaan, aina saada mitä haluaa. Ei kukaan voi varmasti sanoa, kuinka suuri tai pieni jonkin tavaran kokonaismäärä maassa on. Todennäköisimmätkin numerot ovat vain arveluita, ja vielä vaikeampi on arvioida tavaran määrää maailmanmarkkinoilla. Vaikka pystyisimme tietämään, kuinka paljon jotakin tavaraa valmistetaan yhtenä päivänä tai kuukautena, niin silti emme voi tietää, kuinka suuri tuotanto on seuraavana päivänä tai ensi kuussa, yhtä vähän kuin tiedämme, kuinka suuri kulutus on. Uhraamalla varoja tilastollisten ainesten hankkimiseen voimme aikanaan saada joltisenkin tarkan käsityksen siitä, kuinka paljon jotakin tavaraa on kulutettu jonakin aikajaksona, mutta kun numerot on saatu, on niillä vain historiallista arvoa, sillä seuraavana ajanjaksona saattaa kulutus olla kahta vertaa suurempi tai pienempi. Ihmiset muuttuvat alituisesti. Siinähän juuri on sosialististen, kommunististen ja muiden, yhteiskuntaolojen ihanteellista järjestelyä tarkoittavien suunnitelmien vaikeus: ne perustuvat olettamukseen, että ihmiset pysyvät aina samanlaisina. Taantumuksellisella on sama käsitys. Hän väittää, että kaiken pitää pysyä ennallaan. Mutta mikään ei tee niin, ja siitä olen kiitollinen.

Kulutus vaihtelee hintojen ja tavaranlaadun mukaan, eikä kukaan tiedä eikä voi laskea, kuinka suureksi kulutus tulevaisuudessa voi nousta, sillä joka kerta kun jonkun tavaran hintaa on alennettu, ilmestyy uusia ostajaryhmiä. Sen tietää jokainen, mutta monet menettelevät niinkuin eivät tietäisi. Kun kauppias on itse ostanut tavaroita korkeasta hinnasta eikä saa niille ostajia, alentelee hän vähitellen hintoja, kunnes tavarat alkavat liikkua. Mutta jos hän on viisas, ei hän nipistele vähin erin hinnoista ja sen kautta pyri ostajissa herättämään lisäalennuksen toiveita ja niistä johtuvaa oston haluttomuutta, vaan alentaa kerta kaikkiaan niin tuntuvasti, että pääsee irti koko varastosta. Liike-elämässä täytyy aina ottaa huomioon erinäisiä tappioita. Tappion jälkeen toivoo liikemies voivansa tehdä hyvän kaupan, joka korvaa vahingon, mutta se on usein pettymys. Voitto, josta tappio on korvattava, pitää olla ansaittuna ennen hinnanalennusta. Ne, jotka olivat kyllin ajattelemattomia uskoakseen, että sotavuosina saadut suuret voitot olisivat pysyväisiä, joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin hintojen laskiessa. On olemassa luja usko siihen, että kauppa on sarja tappioita ja voittoja, ja että hyvä liike on se, missä voitto on tappiota suurempi. Senvuoksi pitävät monet liikemiehet edullisena myydä tavaransa mahdollisimman kalliista. Sitä pitävät monet hyvänä liikemenettelynä. Onko asia todella niin? Se ei ole meidän kokemuksemme.

Raaka-aineita emme ole koskaan katsoneet kannattavan ostaa enempää kuin kerrallaan on tarvittu. Jos kulkulaitokset olisivat paremmat, niin voisimme olla varmat saavamme tavarat aina sitä mukaa kuin niitä tarvitsemme, emmekä välittäisi hankkia minkäänlaista varastoa. Laskettu määrä raaka-ainevaunuja saapuisi määrätyssä järjestyksessä ja siirrettäisiin suoraan rautatieltä tehtaaseen. Se säästäisi paljon rahaa, sillä rahaksimuutto tapahtuisi melkein välittömästi ja päästäisiin pitämästä rahoja sidottuina suureen varastoon. Mutta kulkuneuvojen huonouden vuoksi täytyy pitää aineita varastossa. Kun vuonna 1921 toimitimme sen varastojemme uuden arvioinnin, josta kerroin edellisessä luvussa, oli minulla luonnottoman suuri varasto senvuoksi, että kulkuneuvot olivat olleet niin huonoja. Mutta me opimme jo kauan sitten sen läksyn, ettei keinottelu syistä saa hankkia liian suuria varastoja. Kun hinnat näyttävät olevan nousemassa, pidetään suurten varastojen ostamista viisaana, jotta sitten päästäisiin niin vähällä ostamisella kuin mahdollista. Ei tarvita mitään todisteluita, että jos ostan aineksia kymmenestä sentistä naulan, olen ehdottomasti edullisemmassa asemassa kuin se, jonka täytyy maksaa kaksikymmentä senttiä. Mutta me olemme tulleet siihen kokemukseen, että se ei kannata. Siinä antaudutaan arvailun alalle, ja se ei ole liikemenettelyä. Jos ostan suuren varaston kymmenestä sentistä naulan, niin on minun asemani erinomainen niin kauan kuin toinen saa maksaa kaksikymmentä senttiä. Sittemmin saan ehkä tilaisuuden ostaa lisää kahdestakymmenestä sentistä naulan ja se näyttää minusta viisaalta, sillä kaikki viittaa siihen, että hinnat tulevat nousemaan kolmeenkymmeneen senttiin. Minulla oli ehkä suuri hyöty edellisestä oletuksestani ja tietysti päätän tehdä tämänkin kaupan. Mutta sitten hinnat alenevat ja minä olen jälleen samalla tasolla, mistä aloitin. Me olemme tehneet tarkkoja laskelmia ja tulleet siihen tulokseen, että ei kannata ostaa suuria varastoja, sillä yhdestä ostosta saadun voiton tasoittaa toisesta saatu tappio ja siten on vain nähty tarpeetonta vaivaa ilman vastaavaa hyötyä. Kun ostamme, pidämme senvuoksi pääasiana, että saamme sitä laatua kuin haluamme mahdolliseen hintaan. Me emme osta vähempää, kun hinnat ovat korkealla, mutta emme myöskään enempää, kun ne ovat alhaalla. Ennen kaikkea kartamme ostamasta enempää kuin tarvitsemme. En tahdo väittää, että tähän päätökseen tuleminen oli niinkään helppoa. Tekee mieli uskoa kykenevänsä arvostelemaan oloja, ja jokaisessa ihmisessä on jonkun verran synnynnäistä keinottelun halua. Mutta lopulta surmaa keinottelu liikemiehen. Antakaapa hänen vain tehdä pari hyvää kauppaa, joista hän ansaitsee runsaasti rahaa, niin eipä kestä kauan, ennenkuin hän ajattelee enemmän rahojen ansaitsemista ostamalla ja myymällä kuin niiden hankkimista kunniallisella liikkeellänsä. Romahdus tulee tavallisesti hyvinkin pian. Ainoa turvallinen tapa on ostaa, mitä tarvitsee -- ei enempää eikä vähempää. Sitä periaatetta noudattamalla karkoitetaan uhkapeli liikkeestä.

Olen puhunut niin paljon ostoperiaatteistamme senvuoksi, että ne selittävät meidän myyntiperiaatteemme. Kilpailijoihimme ja tavarain runsauteen katsomatta ovat meidän hintamme perustetut laskelmaan, mitä mahdollisimman suuri ihmismäärä tahtoo tai voi maksaa siitä, mitä meillä on myytävänä. Tämän talouspolitiikan tulos ilmenee parhaiten, jos vertaa matkailuauton hintoja ja tuotantoa:

Vuosi Hinta (dollareissa) Tuotanto

1909-10 950 18,664 autoa 1910-11 780 34,528 " 1911-12 690 78,440 " 1912-13 600 168,220 " 1913-14 550 248,307 " 1914-15 490 308,213 " 1915-16 440 533,921 " 1916-17 360 785,432 " 1917-18 450 706,584 " 1918-19 525 533,706 "

(Kahtena viimeksimainittuna vuonna oli tehdas sovellettu sotatuotantoa varten.)

1919-20 575--440 996,660 autoa 1920-21 440--355 1,250,000 "

Viime aikojen hinnat ovat halvempia kuin miltä ne näyttävät, sillä me parannamme laatua alituisesti. Me tutkimme joka osaa keksiäksemme, eikö mitään voi parantaa tai lisätä. Jos muut ovat keksineet jotakin parempaa kuin me, tahdomme saada selvän siitä, ja siitä syystä ostamme jokaisen uuden automallin, joka tulee markkinoille. Tavallisesti käytämme sitä jonkun aikaa, tutkimme mihin se kelpaa maantiellä, hajoitamme sen sitten ja katsomme kuinka ja mistä se on tehty. Ei liene maailmassa tehty vaunulajia, jota -- tai jonka jätteitä -- ei näkyisi hajallaan Dearbornissa tehtaittemme liepeillä. Useimmiten kun ostamme uuden auton, saa sanomalehdissä lukea siitä uutisen ynnä päätelmän, että Ford ei itse käytä Ford-autoa. Toissa vuonna tilasin suuren Lanchasterin, jota pidetään Englannin parhaana autona. Se oli useita kuukausia eräässä tehtaassamme, ja sitten päätin tuoda sen Detroitiin. Meitä oli matkalla useita vaunullisia, joten syntyi pieni autokaravaani. Minä satuin istumaan Lanchaster-autossa kun kuljimme erään kaupungin läpi New Yorkin valtiossa, ja kohta saapui pari sanomalehtireportteria tiedustelemaan, minkä vuoksi en ajanut Ford-autolla.

"Nähkääs", minä vastasin, "juttu on se, että minulla on nyt loma-aikani eikä sen vuoksi mitään kiirettä. On yhdentekevä, vaikka tulemme kotiin vähän myöhempään kuin tavallista. Siinä on syy, minkä vuoksi en aja Fordilla."

Tämmöisiä "Ford-juttuja" on paljon.

Meidän periaatteemme ovat hintojen alentaminen, toiminnan laajentaminen ja tavarain parantaminen. Kuten lukija näkee, panemme hinnanalennuksen ensi sijalle. Emme ole milloinkaan laskeneet määrättyjen kustannusten mukaan. Sen vuoksi alennamme hinnan aina siihen määrään, jonka luulemme tuottavan suurempaa menekkiä. Sitten koetamme valmistaa siihen hintaan. Kustannuksista emme huolehdi; uusi hinta pakottaa putoamaan ne alas. Tavallinen tapa on ensin laskea kustannukset ja sitten määrätä hinta, ja vaikka se voi olla loogillisesti oikea rajoitetummassa merkityksessä, ei se pidä paikkaansa syvemmässä ja laajemmassa merkityksessä, sillä mitä hyötyä on tietää kustannuksista, jos sen kautta saadaan selväksi, ettei voida valmistaa tavaraa sellaiseen hintaan, mihin sen voi myydä? Likempänä asian ydintä on kuitenkin se tosiasia, että vaikka arvioimmekin kuinka suuriksi kustannukset nousevat -- ja itse teemme tietenkin aina tarkkoja kustannuslaskelmia -- niin ei kukaan tiedä, kuinka suuria niiden pitäisi olla. Yksi käytettävissä olevia keinoja on hinnan määrääminen niin alhaiseksi, että se pakottaa kaikki yrityksessä mukana olevat panemaan kaikkein parastaan. Halpa hinta kannustaa kaikkia. Tällä tavoin voin päästä suurempaan selvyyteen valmistuksesta ja myynnistä kuin minkä paperilla tehdyn laskelman nojalla hyvänsä.

Korkea palkkaus vaikuttaa onneksi osaltaan kustannusten halpenemiseen, sillä työmiehet ovat sitä paremmassa työkunnossa, jota vähemmän heillä on rahahuolia. Viisi dollaria päivässä kahdeksan tunnin työstä osoittautui olevan mitä tehokkaimpia toimia valmistuskustannusten vähentämiseen, ja kuuden dollarin päiväpalkka on vielä halvempi kuin viiden. Kuinka pitkälle tätä voi jatkaa, emme tiedä.

Me olemme aina ansainneet määräämillämme hinnoilla, ja yhtä vähän kuin tiedän, kuinka korkealle palkat tulevat nousemaan, yhtä vähän tiedän, kuinka alas hinnat tulevat laskemaan, enkä näe mitään syytä, minkä vuoksi siitä pitäisikään huolehtia. Moottoriaura myytiin esimerkiksi ensin 750, sitten 850 dollarista, minkä jälkeen hinta laski 625 dollariin. Äskettäin alensimme sen hintaa vielä seitsemänneljättä prosenttia ja olemme siis tulleet 375 dollarin hintaan. Tämän saatoimme tehdä saatuamme moottoriaurain valmistuksen kunnolliseen käyntiin. Moottoriauraa ei valmisteta yhdessä automobiilien kanssa. Yhden tehtaan ei pidä valmistaa muuta kuin yhtä tavaralajia, jos tahtoo saada sen todella taloudelliselle pohjalle.

Useimpia tehtäviä varten on kone ja mies parempi kuin ilman konetta työskentelevä mies. Tarkoin määräämällä tuotteen muodon ja pitämällä koko valmistustapahtumaa selkeästi silmällä voimme laatia juuri senlaatuisia koneita, jotka pääsevät pisimmälle kätten työn moninkertaistuttamisessa. Näiden koneiden avulla täyttävät työmiehet senvuoksi tuotannossa myöskin suuremman tehtävän, mikä vuorostaan oikeuttaa heidät suurempaan palkkaan.

Kun pidämme tämän periaatteen muistissa, voimme käydä määrätyssä tarkoituksessa ahdistamaan haaskausta. Me emme halua laitoksissamme mitään hyödytöntä. Me emme halua rakentaa muhkeita rakennuksia menestyksiemme muistopatsaiksi. Niihin menevän pääoman korko ja rakennusten ylläpitokustannukset tekevät vain kalliimmaksi tavaroita, joita valmistetaan -- minkä vuoksi nämä muistomerkit joskus vaikuttavat suorastaan koristeellisilta ruumisarkuilta. Suuri hallintorakennus voi kukaties olla tarpeellinen, mutta se herättää minussa aina epäilyä, että siellä on kenties liian paljon hallintoa. Minä en koskaan ole tarvinnut laajaa hallintokuntaa, ja minä pidän sitä reklaamia, jonka tuotteemme meille tuottavat, parempana kuin tuotantomme valmistuspaikan tarjoamaa itsekehua.

Se mallin vakiinnuttaminen, jonka tuloksena on suuri säästö kuluttajalle, hankkii tuottajalle sellaiset tulot, että hän tuskin tietää, mihin rahojansa panna. Mutta hänen työnsä täytyy olla kunniallista, perusteellista ja huolellista. Monien mallien hylkääminen ei ole samaa kuin mallin vakiinnuttaminen (standardisointi). Se voi olla -- ja on useimmiten -- samaa kuin menekin rajoittaminen, sillä jos hoitaa liikettänsä tavallisten periaatteiden mukaan -- se on, koettaa ottaa niin paljon maksua kuin kuluttajan voi ajatella suostuvan antamaan -- niin täytyy kuluttajalla myöskin olla valitsemisen varaa.

Mallin vakiinnuttaminen, standardisointi, on siis tuotannon viimeinen aste. Me alamme kuluttajasta, askartelemme kunnes pääsemme oikeaan muotoon ja ryhdymme vihdoin teolliseen valmistukseen, joka on keino siihen päämaaliin pääsemiseksi, jota tahdomme palvella -- yleishyödytykseen.

Tämä järjestys on tärkeä pitää mielessä, sillä sitä ymmärretään harvoin oikein. Hintasuhteita ei myöskään ymmärretä. Ihmisillä on se käsitys, että hinnat täytyy pitää korkealla, mutta asia on päinvastoin niin, että liikkeen menestys -- suuri kulutus -- riippuu siitä että hinnat pidetään alhaalla.

Ja sitten toinen asia. Täytyy sanan todellisessa merkityksessä olla yleisön palvelija. Minä tiedän, että mallien ajoittaista muuttelemista pidetään hyvänä liiketapana eikä huonona moraalina, niin että entisiä tyyppejä katsotaan vanhanaikaisiksi ja ihmiset pakotetaan ostamaan uusia joko sen vuoksi, että varaosia vanhoihin ei ole saatavissa, tai siksi, että ostaja saadaan houkutelluksi hylkäämään vanhan hankkiakseen uuden. Minulle on sanottu, että liikemiehen päämääränä on saada ihmiset ostamaan niin usein kuin mahdollista ja ettei senvuoksi pidä valmistaa tavaroita, jotka kestävät ikuisesti.

Meidän liikeperiaatteemme ovat kuitenkin ihan päinvastaiset. Minä en ymmärrä, että voisimme palvella kuluttajaa, ellemme -- mikäli kykenemme -- valmista mahdollisimman kauan kestävää. Me pyrimme valmistamaan koneen, joka kestäisi ikuisesti. Meille ei ole mieleen, että auto, jonka joku ostaa, kuluu kelvottomaksi tai muuttuu vanhenneeksi. Me pidämme tärkeänä, että hänen ei tarvitse hankkia itselleen uutta autoa. Me emme koskaan tee parannuksia, jotka johtavat entisten tyyppien vanhenemiseen. Erikoistyypin osia ei ainoastaan voida vaihtaa samantapaisen mallin osiin, vaan ne voidaan vaihtaa vastaaviin osiin jok'ainoassa autossa, jonka olemme laskeneet markkinoille. Voi huoleti ottaa meidän valmistettamme minkä kymmenen vuoden vanhan vaunun hyvänsä ja lisäämällä siihen joitakin nykypäivänä tehtyjä osia muuttaa sen varsin huokein kustannuksin uusimmanmalliseksi vaunuksi. Tämä päämäärä mielessämme me pakotamme kustannukset painumaan alas, ja kun politiikkamme vääjäämättä tähtää hinnanalennukseen, vaikuttaa paine aina. Milloin enemmän, milloin vähemmän.

Tässä vielä esimerkkejä säästämisestä. Me kokeilemme alituisesti voidaksemme käyttää hyväksemme kaikki tähteet. Eräässä lävistystoimituksessa jää kuuden tuuman ympyriäisiä levyjä tähteiksi. Tämä tuhlaus kiusasi työmiehiä. He etsivät sopivaa käytäntöä levykappaleille ja huomasivat, että ne suuruudeltaan muuten sopivat jäähdyttäjäintulpiksi, mutta että pelti ei ollut kyllin paksua. He koettelivat silloin kahta levypalasta sillä seurauksella, että he valmistivat radiaattoritulpan, joka havaittiin lujemmaksi kuin yksinkertaisesta metallilevystä valmistettu. Me saamme 150,000 tällaista levypalaa päivässä; meillä on jo käytäntöä 20,000:lle päivässä ja toivomme saavamme muutkin käytäntöön. Valmistamalla itse siirtoketjut sen sijaan, että ennen ostimme ne, säästämme kymmenen dollaria kappaletta kohti. Niinikään kokeilimme pulteilla ja valmistimme erikoisen pultin, joka oli lujempi kuin mikään kaupassa oleva, vaikka siihen meni ainoastaan kolmas osa sitä ainesmäärää, jonka muut tehtailijat tarvitsivat. Se säästö, jonka yksi näitä pulttityyppejä aikaansai, arvioitiin puoleksi miljoonaksi dollariksi vuodessa. Meillä oli tapana kokoonpanna automme Detroitissa, ja vaikka meidän erikoisilla lastauskeinoilla onnistui sijoittaa viisi tai kuusi kappaletta yhteen rautatievaunuun, tarvitsimme monta sataa rautatievaunua päivässä. Junat kulkivat lakkaamatta edestakaisin. Kerran lastattiin tuhannen autoa yhtenä päivänä. Oli mahdotonta välttää tungospysähdyksiä. Autojen yhteensullominen niin, että ne eivät kuljetettaessa vahingoitu, on sangen kallista, puhumattakaan rahtimaksuista. Nyttemmin me emme pane Detroitissa kokoon enempää kuin kolme- tai neljäsataa autoa päivässä -- mikä riittää paikallisiin tarpeisiimme. Sen sijaan lähetämme koneosat kaikkialla Yhdysvalloissa ja koko maailmassa sijaitseviin varastoihimme, joissa autot pannaan kokoon. Missä haaraosastojen vain on mahdollista valmistaa joku koneosa halvemmalla kuin meillä Detroitissa, saavat ne tehdä sen.

Haaraosastomme Englannin Manchesterissa valmistaa melkein koko auton, ja moottoriauran haaraosasto Irlannin Corkissa tekee miltei täydellisen moottoriauran. Tämä on suunnaton säästö ja antaa vain vähäisen käsityksen siitä, mitä teollisuuden alalla voidaan aikaansaada, kun jokainen kokoonpantavan esineen osa voidaan valmistaa juuri niin, että se on säästäväisintä. Me kokeilemme lakkaamatta autoihin käytettävillä aineksilla. Enin puuaines, jota käytämme, hakataan omissa metsissämme. Niinikään me kokeilemme keinotekoisen nahan valmistamista, sitä tavaraa kun käytämme lähes 40,000 metriä päivässä. Muutaman pennin säästö, siellä toinen täällä, tekee suuria summia vuoden mittaan.