Part 7

Elokuun 23 päivän iltana jouduin lyhyellä virkistyskävelyllä Nogatin länsirannalle. Sieltä nähden tarjosivat Saksalaisen ritarikunnan ylpeän linnan, baltilaisen tiiligotiikan suurimman muistomerkin punaiset seinät aivan ihmeteltävän kuvan. Ajatuksiin, joita ylevän ritariajan menneisyys synnytti, sekaantui pakostakin huntuun verhotun tulevaisuuden mietteitä. Mielialan vakavuutta lisäsivät pakolaiset, joita kotimaakunnastani kulki ohitse. Se oli surullinen muistutus, ettei sota kohtaa vain aseellista miestä, vaan että se tuhoamalla turvattomain elinehdot käy ihmiskunnalle tuhatkertaiseksi vitsaukseksi.

Elokuun 24:ntenä lähdin suppeamman esikuntani keralla automobiililla XX armeijaosaston kenraalikomennon luo ja jouduin tällöin sille paikalle, josta pian syttyvä taistelu oli saava nimensä.

Tannenberg! Tuskallisten muistojen sana Saksalaisen ritarikunnan mahdille, slaavilaisen voitontunteen riemuhuuto, yhä veres historian muistoissa huolimatta siitä, että tapahtumasta on kulunut yli 500 vuotta. En ollut vielä tähän päivään saakka koskaan ennen käynyt saksalaisuuden itäisten kulttuurisaavutusten kohtalon kentällä. Yksinkertainen muistopatsas siellä kertoo sankarillisesta taistelusta ja sankarikuolemasta. Seisoimme tämän muistopatsaan läheisyydessä eräinä lähipäivinä, joiden kuluessa Samsonovin venäläisen armeijan kohtalo muodostui tuhoisaksi tappioksi.

Matkalla Marienburgista Tannenbergiin lisääntyivät vaikutelmat siitä sotakurjuudesta, joka oli iskullaan kohdannut onnettomia asukkaita. Teillä tunkeili tavaroineen joukoittain onnettomia pakolaisia, häiriten osaksi vihollista vastaan marssivain joukkojemme liikkeitä.

Kenraalikomennon esikunnassa tapasin sen luottamuksen ja tahdon, joka suunnitelmamme onnistumiselle oli välttämätön. Edullisia olivat nekin vaikutukset, jotka sain joukkojen ryhdistä tällä meidän aluksi arveluttavimmalla kohdallamme.

Päivä ei tuonut mukanaan perusteellista selvitystä, ei Rennenkampfin toimiin enempää kuin Samsonovinkaan liikkeihin nähden. Näytti vain käyvän ilmi, että Rennenkampfin marssinopeus oli koko lailla verkallinen. Syytä emme voineet saada selville. Narewin-armeijaan nähden totesimme, että sen päävoimat etenivät XX armeijaosastoa vastaan. Armeijaosasto siirsi sen painostuksesta takaisinpäin vasenta siipeään. Tämä liike ei ollut millään tavalla arveluttava. Päinvastoin. Perässä tunkeva vihollinen on täten vasemmalle hyökkäysryhmällemme, joka tänään suunnataan Bischofsburgia kohti, yhä enemmän tarjoava oikean sivustansa. Huomiota herättivät sitä vastoin meille arveluttavina ne vihollisen liikkeet, jotka näyttivät suuntaantuvan läntistä sivustaamme ja Lautenburgia kohti. Saimme sen vaikutelman, että venäläinen aikoi siellä sivuuttaa meidät ja aikoinaan sivusta ahdistaa meidän oikeanpuolisen ryhmämme valmistelemaa kiertohyökkäystä. Elokuun 25:s toi meille vähän enemmän selvyyttä Rennenkampfin liikkeistä. Hänen kolonnansa marssivat Angerappista länttä kohti, siis Königsbergiä vastaan. Olivatko venäläiset luopuneet alkuperäisestä toimisuunnitelmastaan? Vai oliko venäläisten johto erehtynyt liikkeihimme nähden ja otaksuiko se joukkojemme pääosan olevan linnoituksessa ja sen luona? Joka tapauksessa ei enää näyttänyt olevan syytä pelkoon, kun Rennenkampfin valtavia massoja vastaan jätimme vain harson. Samsonov liikkui melkoisen vitkastelevasti, päävoimat suunnattuina tänäkin päivänä XX armeijaosastoamme vastaan. Venäläisten oikeanpuolinen sivustaosasto marssi epäilemättä Bischofsburgia kohti, siis XVII armeijaosastoamme ja I reserviosastoamme vastaan, jotka tänä päivänä saapuivat tämän pikkukaupungin pohjoispuolella olevaan seutuun. Mlawan luo keräytyi ilmeisestikin yhä lisää venäläisiä joukkoja.

Tänä päivänä päättyy meidän odotuksemme ja valmistelumme aika. Viemme I armeijaosastomme XX armeijaosaston oikealle sivustalle. Yleinen hyökkäys voi alkaa.

Elokuun 26:s on Lautenburgista Bischofsburgiin pohjoisessa ulottuvan murhaavan kamppailun ensimmäinen päivä. Ei aukottomalla taistelurintamalla, vaan ryhmätaisteluin, ei yhdellä yhtenäisellä sotatoimella, vaan iskujaksolla alkaa draaman suoritus, ja näyttämö on yli sata kilometriä leveä.

Oikealla sivustalla kenraali François johtaa urheita itäpreussiläisiään. Ne tunkeutuvat Usdauta kohti valloittaakseen seuraavana päivänä rynnäköllä eteläisen taistelukentän avaimen tällä kohtaa. Kenraali von Scholtzinkin oiva osasto vapautuu vähitellen puolustuksen kahleista ja alkaa käydä hyökkäykseen. Katkerampi on taistelu jo tänä päivänä Bischofsburgin luona. Iltaan saakka siellä meidän puoleltamme suoritetaan perinpohjaista taistelutyötä. Voimakkailla iskuilla Mackensenin ja Belowin joukot (XVII armeijaosasto ja I reserviosasto) ynnä maanpuolustusväki siellä lyövät hajalle Samsonovin oikean siipiosaston, joka väistyy Ortelsburgiä kohti. Meidän menestyksemme suuruutta ei kuitenkaan ole vielä mahdollinen saada selville. Johtajat odottavat seuraavana päivänä uudistuvaa voimakasta vastarintaa tämän päivän taistelutantereen eteläpuolella. Mutta he ovat täynnään luottamusta.

Silloin näyttää Rennenkampfin puolelta ilmaantuvan uhkaava vaara. Ilmoitetaan erään hänen osastoistaan lähestyvän Angerburgin kautta. Eikö tämä löydä tietä vasemman hyökkäysryhmämme selkään? Lisäksi saapuu huolestuttavia tietoja vasemman siipemme sivustasta ja selkäpuolelta. Siellä liikehtii etelässä voimakkaita venäläisiä ratsujoukkoja. Mahdotonta on saada selville, kulkeeko jalkaväkeä sen perässä. Taistelun jännitys kohoaa korkeimmilleen. Edessämme on pulma: miksi muodostuu asema, jos ratkaisu viipyy vielä päiväkausia, kun alueet ovat niin valtavan laajat ja vihollisen ylivoima niin suuri? Onko ihme, että vakavat mietteet täyttävät monenkin sydämen; että horjuminen uhkaa sielläkin, missä tähän saakka on ollut vain lujinta tahtoa; että epäilykset voittavat alaa sielläkin, missä tähän saakka selvät ajatukset ovat vallinneet kaikkea? Eikö meidän pitäisi uudelleen vahvistaa joukkojamme Rennenkampfia vastaan ja mieluummin jättää toimemme Samsonovia vastaan puolinaisiksi? Eikö ole parempi, ettemme koeta tuhota Narewin-armeijaa, jotta varmasti välttäisimme oman tuhomme? Voitamme sisällisen ristiriitamme, pysymme tekemällemme päätökselle uskollisina ja etsimme edelleenkin hyökkäyksellä kaikin voimin pulan ratkaisua. Oikea siipi siis arvelematta eteenpäin Neidenburgia kohti ja vasen hyökkäysryhmä "matkaan kello 4 aamulla ja toimeen suurimmalla tarmolla", tähän tapaan kuuluu käsky.

Elokuun 27:ntenä käy ilmi, että I reserviosaston ja XVII armeijaosaston menestys Bischofsburgin luona edellisenä päivänä onkin ollut ratkaiseva. Vastustaja ei ole vain väistynyt, vaan pakenee taistelukentältä. Ja vielä huomaamme, että Rennenkampf vain erään lentäjän mielikuvituksessa marssii selkäämme. Todenteolla hän edelleenkin etenee verkalleen Königsbergiä kohti. Eikö hän näe, vai eikö tahdo nähdä, että tuho jo on täydessä käynnissä Samsonovin oikeata siipeä vastaan ja että se hänen vasemmallakin siivellään kaiken aikaa kasvaa? Sillä tänä päivänä François ja Scholtz valloittavat rynnäköllä Usdaun luona ja sen pohjoispuolella olevat vihollisasemat ja voittavat eteläisen vastustajan. Tunkeutukoon vihollisen keskusta nyt vain edelleen Allensteiniä--Hohensteiniä kohti, se ei siellä enää saa voittoa, vaan turmionsa. Meille on asema selvä; saman päivän iltana käskemme kiertää vihollisen ydinjoukot, sen XIII ja XV armeijaosaston. Elokuun 28:ntena verinen kamppailu jatkuu. 29:ntenä on suuri osa venäläisten päävoimista Hohensteinin luona ehdottomasti tuhon oma. Ortelsburg saavutetaan pohjoisesta, Willenberg Neidenburgin kautta lännestä. Venäläisiä jää jos kuinka monia tuhansia renkaan sisälle, joka alkaa sulkeutua. Venäläinen sankarius ei tosin ole vielä lopussa, suuret joukot taistelevat tässäkin epätoivoisessa asemassa tsaarin puolesta, pelastaen asekunnian, mutta ei enää taistelua.

Rennenkampf marssii yhä vain levollisesti Königsbergiä kohti. Samsonov on tuhon oma, vaikka hänen toverinsa vihdoin tekisikin toisen ja viisaamman johtopäätöksen tilanteen nojalla. Sillä me voimme jo taistelurintamasta ottaa pois joukkoja turvataksemme tuhotyömme, joka tapahtuu Neidenburgin--Willenbergin--Passenheimin avarassa syvänteessä ja joka saa Samsonovin epätoivoissaan turvautumaan kuolemaan. Tästä syvänteestä alkaa saapua yhä suurempia ja suurempia venäläisiä vankikolonnia. Niiden määrä ilmaisee yhä selvemmin taistelun tuloksen kypsyyden. Omituinen sattuma oli, että minä Osterodessa, eräässä niistä kylistä, joissa taistelun aikana oleskelimme, otin toisen vangiksi joutuneista komentavista kenraaleista vastaan samassa majatalossa, jossa vuonna 1881 olin eräällä yleisesikuntamatkalla asunut nuorena yleisesikuntaupseerina. Toinen esitti itsensä minulle seuraavana päivänä toimistohuoneiksi ottamassamme koulussa.

Jo taistelujen aikana saatoimme tutustua siihen osaksi oivaan sotilasaineistoon, joka tsaarilla oli. Minun vaikutelmaini mukaan oli joukossa epäilemättä sivistyskykyisiä aineksia. Huomasin tässä tilaisuudessa, samoin kuin jo 1866 ja 1870, kuinka nopeasti saksalainen upseeri ja sotamies sielullisissa tunteissaan ja asiallisessa arvostelussaan unohtaa, että vangiksi joutunut vastustaja oli hänen vihollisensa. Miestemme taisteluvimma lauhtuu hämmästyttävän nopeaan ymmärtäväiseksi sääliksi ja inhimilliseksi hyvyydeksi. Kasakoita vastaan vain nousi silloin yleinen viha. Heitä pidettiin kaikkien niiden eläimellisten raakuuksien tekijöinä, joiden alaisena Itä-Preussin kansan ja maan täytyi niin julmasti kärsiä. Kasakan huono omatunto sai kaikesta päättäen hänet, missä ja milloin suinkin voi, vangiksi joutumisen uhatessa poistamaan ne merkit, jotka osoittivat, mihin aselajiin hän kuului, -- housujensa leveät nauhat.

Elokuun 30:ntenä yrittää vastustaja idässä ja etelässä vereksin ja jälleen kootuin joukoin ulkoa päin murtaa saartorenkaamme. Myszyniecistä, Ostrolenkan suunnalta siis, se siirtää uusia suuria voimia Neidenburgia ja Ortelsburgia kohti joukkojamme vastaan, jotka jo ovat kokonaan ympäröineet venäläisten keskustan ja sen vuoksi lähestyvää vastustajaa kohti kääntävät selkänsä. Vitkastelu on vaarallista, etenkin, kun Mlawasta lähestyvä viholliskolonna lentäjäin tuoman tiedon mukaan on 35 kilometrin mittainen, siis sangen voimallinen. Mutta me pidämme siitä huolimatta kiinni suuresta päämäärästämme. Samsonovin päävoima on kierrettävä ja tuhottava. François ja Mackensen työntävät uutta vihollista vastaan reservinsä, jotka valitettavasti ovat jo heikot. Niiden toimesta raukeaa venäläisten yritys lieventää Samsonovin tuhoa. Epätoivo on vallannut saarretut, kun taas mielen laimeus haittaa niiden toimitarmoa, jotka olisivat voineet tuoda vapautuksen. Tässäkin suhteessa Tannenbergin taistelukentän tapaukset antavat vahvistuksen vanhoille inhimillisille ja sotilaallisille kokemuksille.

Tulikehämme taajaan sullottujen, milloin yhtäänne, milloin toisaanne ryntäileväin venäläisten laumain ympärillä käy hetki hetkeltä lujemmaksi ja suppeammaksi. Rennenkampf näyttää tänä päivänä aikovan käydä Königsbergin itäpuolella Deime-linjan kimppuun Labiaun ja Tapiaun välillä. Hänen sankat ratsujoukkonsa lähestyvät Landsbergin--Bartensteinin suunnalta Tannenbergin taistelukenttää. Mutta me olemme jo Allensteinin luo koonneet vahvoja, voitonriemuisia, vaikka väsyneitä voimia niitä vastaanottamaan.

Elokuun 31:nen on meidän vielä taisteleville joukoillemme viimeinen sadon päivä, ylikomennollemme harkinnan päivä, miten sotatoimia on jatkettava, Rennenkampfille peräytymisen päivä Deimen--Allenburgin--Angerburgin linjalle.

Jo elokuun 29:ntenä oli tapausten kulku sallinut minun ilmoittaa Kaikkeinkorkeimmalle Sotaherralleni venäläisen Narewin-armeijan täydellisen tuhon. Vielä samana päivänä sain taistelutantereelle Hänen Majesteettinsa kiitoksen, isänmaankin nimessä. Siirsin tämän kiitoksen sydämessäni ja sanoissani esikunnanpäällikölleni ja uljaille joukoilleni.

Elokuun 31:senä saatoin Keisarilleni ja Kuninkaalleni ilmoittaa seuraavaa.

"Ilmoitan alamaisimmin Teidän Majesteetillenne, että eilen rengas venäläisen armeijan suurimman osan ympärillä sulkeutui umpeen. XIII, XV ja XVIII armeijaosasto on tuhottu. Vankeja on tähän saakka yli 60.000, joukossa XIII ja XV armeijaosaston komentavat kenraalit. Tykit ovat vielä metsäin kätkössä, niitä kootaan. Sotasaalis on erinomaisen suuri, sitä ei voida vielä tarkkaan määrätä. Renkaan ulkopuolellekin jääneet armeijaosastot, I ja VI ovat saaneet suuria vaurioita, ne jatkavat paontapaista peräytymistään Mlawan ja Myszyniecin kautta."

Joukkojen ja niiden johtajain aikaansaannokset olivat valtavat. Divisionat olivat nyt majoittuneet ja Leuthenin taistelun kiitosvirsi kohosi niiden leiritulilta. Allensteinissa, uudessa armeijanpäämajassamme, astuin ritarikunnan vanhan linnan läheisyydessä olevaan kirkkoon jumalanpalveluksen aikana. Papin lukiessa loppurukousta lankesivat kaikki läsnäolevat, nuoret sotamiehet ja vanhat nostoväen miehet, äsken koetun valtavan elämyksen alaisina polvilleen. Heidän sankaritekonsa saivat näin arvokkaan päätöksen.

Masurin-järvien taistelu.

Vielä ei taistelun pauhu Tannenbergin taistelutantereella ollut vaiennut, kun ryhdyimme valmistelemaan hyökkäystä Rennenkampfin venäläisen armeijan kimppuun. Elokuun 31:senä saapui ylimmältä armeijanjohdolta seuraava sähköohje:

"XI armeijaosasto, kaartin reserviosasto, 8:s ratsuväkidivisiona annetaan käytettäväksenne. Kuljetus on alkanut. 8:nnen armeijan lähin tehtävä on itärajan puhdistaminen Rennenkampfin armeijasta.

Äsken lyödyn vastustajan takaa-ajo Varsovaa kohti liikenevillä joukoilla on suotava sen johdosta, että venäläiset Varsovasta etenevät Schlesiaa kohti.

Ajateltava 8:nnen armeijan käyttämistä edelleen Varsovan suunnalla, kun Itä-Preussin tila sallii."

Käsky oli täydelleen tilanteen vaatimusten mukainen. Se asetti meille selvän päämäärän ja toimitti meille keinot ja neuvot sen saavuttamiseksi. Me luulimme voivamme otaksua, ettei Samsonovin entisestä armeijasta enää ollut jäljellä muuta kuin pirstaleita, jotka joko jo olivat päässeet Narewin taa turviin taikka olivat sinne matkalla. Niiden verestys oli huomioon otettava mahdollisuus. Mutta varmaan siihen kuluisi melko paljon aikaa. Toistaiseksi näytti riittävältä antaa heikkojen joukkojen pitkin eteläistä rajakaistalettamme pitää näitä tähteitä silmällä. Loput kaikki oli vietävä uuteen taisteluun. Ei lisäjoukkojenkaan saanti lännestä sallinut meidän mielestämme nyt vielä lähettää voimia Narew-linjan yli etelään.

Mitä sana "Varsova" sähkösanoman jälkiosassa merkitsee, on meille selvää. Sovitun sotasuunnitelman mukaan piti Itävalta-Unkarin sotavoimain hyökätä Galitsiasta Venäjän-Puolan itäosaan, painopisteenä Lublinin suunta, kun taas saksalaisten voimain tuli Itä-Preussista Narewin poikki ojentaa liittolaiselle kättä. Se oli suuri ja kaunis ajatus, vaikka siinä asiain nykyisellä kannalla oli arveluttavia heikkouksia. Se ei ottanut huomioon, että Itävalta-Unkari Serbian rajalle lähetti voimallisen sotajoukon, eikä sitä, että Venäjä jo pari viikkoa sodan syttymisen jälkeen saattoi olla rajalla, että Itä-Preussiä vastaan oli lähetetty 800.000 moskovalaista ja kaikkein vähimmin sitä, että tuuma jo rauhan aikana kaikkine yksityisseikkoineen kavallettaisiin Venäjän yleisesikunnalle.

Nyt on Itävalta-Unkarin armeija liian rohkean hyökkäyksen jälkeen venäläistä ylivoimaa vastaan joutunut mitä vaikeimpiin rintamataisteluihin, meidän kykenemättä tällä hetkellä suoranaisesti auttamaan, vaikka sidommekin suuria vihollisvoimia. Liittolaisen tulee koettaa kestää, kunnes olemme vielä Rennenkampfinkin lyöneet. Vasta silloin voimme ryhtyä auttamaan, vaikkakaan emme koko voimallamme, niin kuitenkin sen suurimmalla osalla.

Rennenkampf on, kuten olemme maininneet, linjalla Deime--Allenburg--Gerdauen--Angerburg. Mitä vihollissalaisuuksia Masurin-järvien kaakkoispuolisessa seudussa piilee, sitä emme tiedä. Ainakin Grajewon seutu näyttää epäilyttävältä. Siellä on paljon levottomuutta. Vielä epäiltävämpi on Niemenin-armeijan selkäpuolella oleva seutu. Siellä marssitaan herkeämättä ja liikutaan ja kaikesta päättäen edetään lounatta ja länttä kohti. Rennenkampf saa epäilemättä lisävoimia. Venäläiset reservidivisionathan on kotimaassaan saatu taistelukuntoon. Ehkä on niinikään saatu vapaaksi vielä muutamia armeijaosastoja, joita Venäjän ylin armeijanjohto ei enää luule tarvitsevansa Puolassa olevia itävaltalaisia vastaan. Lähetetäänkö nämä joukot Rennenkampfille tai hänen läheisyyteensä joko suoranaiseksi avuksi tai antamaan meille isku odottamattomalta suunnalta?

Rennenkampfilla on, mikäli voimme arvostella, yli 20 jalkaväkidivisionaa. Hän on alallaan ja jää yhä alalleen meidän joukkojemme saapuessa lännestä junilla ja marssiessa taisteluun häntä vastaan. Miksi ei hän käytä suurimman heikkoutemme aikaa, joukkojemme väsymyksen aikaa, niiden taajaa keskitystä Tannenbergin taistelukentälle hyökätäkseen kimppuumme? Miksi hän jättää meille aikaa joukkojemme selvittelyyn, uuteen sijoittumiseen, lepoon, apujoukkojen tuontiin? Onhan venäläinen päällikkö tunnettu oivaksi sotilaaksi ja kenraaliksi. Venäjän sotiessa Itä-Aasiassa kaikui Rennenkampfin nimi kirkkaammin kuin minkään muun venäläisen johtajan. Oliko hänen silloinen maineensa liioiteltu? Vai onko kenraali väliajalla menettänyt sotilaalliset ominaisuutensa?

Sotilaan ammatti on usein hämmästyttävän nopeaan uuvuttanut voimallisiakin luonteita. Siellä, missä vuosi takaperin vielä oli toimitarmoista älyä, eteenpäin tunkevaa tahtoa, on ehkä nyt vain hedelmätön pää ja raukea sydän. Tämä on jo usein ollut sotilaallisen suuruuden traagillinen kohtalo.

Olemme avanneet ja taas sulkeneet Rennenkampfin syntikirjan Tannenbergiin nähden. Lähtekäämme nyt ajatuksissamme hänen pääkortteeriinsa Insterburgiin, emme häntä syyttääksemme, vaan käsittääksemme.

Samsonovin tappio osoitti kenraali Rennenkampfille, ettei saksalaisten 8:nnen armeijan pääosa ollutkaan Königsbergissä, kuten hän oli otaksunut. Suuria voimia hän kuitenkin edelleenkin otaksuu olevan tässä valtavassa varuspaikassa. Uskalletulta, liian uskalletulta tuntuu sen vuoksi marssia sen sivu ja Allensteinin seuduilla hyökätä voitollisen saksalaisen armeijan kimppuun. Vähintään se olisi epävarma yritys. Turvallisempaa on jäädä Kurisches Haffin ja Masurin-järvien välisiin lujiin puolustusasemiin. Näitä asemia vastaan eivät saksalaiset ensinkään voi pohjoisen puolelta käyttää kierto- ja saartotemppujaan, etelän puolelta se on sangen vaikeata. Jos he taas hyökkäävät rintamaa vastaan, syöksytään varalla olevin valtavin reservein heidän tykkitulen runtelemain joukkojensa kimppuun. Jos he uskaltavat tunkeutua järvialueen kannasten kautta, mikä näyttää epätodenmukaiselta, niin hyökätään pohjoisesta heidän kiertokolonnainsa vasempaan sivustaan, samalla kuin Grajevon suunnalta heidän oikeata siipeään ja selkäänsä vastaan työnnetään uudestaan muodostettu taisteluryhmä. Ellei mikään tästä kaikesta onnistu, niin hyvä -- palataan sitten Venäjälle. Venäjä on suuri, linnoitettu Niemenin linja lähellä. Ei mikään pakollinen sotatoimi kiinnitä Rennenkampfia sen koommin Itä-Preussiin. Suunniteltu yhteistoiminta Samsonovin kanssa on mennyt myttyyn ja koska hänen armeijansa toivorikkaassa etenemisriennossaan tuhoutui, niin on parasta nyt olla varovainen.

Näin Rennenkampf saattoi ajatella. Ja arvostelijat väittävät, että hän todella näin ajattelikin. Suurta päätöstä ei tosin kuvastu missään kohden tätä ajatuksenjuoksua. Se ei liiku mitään rohkeita ratoja. Siitä huolimatta voi sen toteuttaminen tuottaa meille melkoisia suoranaisia vaikeuksia ja vaikuttaa arveluttavalla tavalla idän yleiseen tilanteeseen. Niemenin-armeijan suuri ylivoima mieslukuun nähden olisi riittänyt hajoittamaan meidän nyt vahvistetunkin 8:nnen armeijan. Rennenkampfin ennenaikainen peräytyminen taas riistäisi meiltä uusien sotatoimiemme hedelmät ja tekisi meille Varsovan suunnan ja samalla Itävallan avustamisen toistaiseksi mahdottomaksi.

Meidän täytyy siis olla samalla sekä varovaisia että toimeliaita. Tämä kaksinainen vaatimus antaa nyt alkaville liikkeillemme omituisen luonteen. Rakennamme leveän rintaman, joka ulottuu Willenbergistä Königsbergin seuduille saakka. Ennen syyskuun 5:ttä tämä on suurin piirtein tehty, sitten alkaa eteneminen. Neljä armeijaosastoa (XX ja XI ynnä I reserviosasto ja kaartin reservi) ynnä Königsbergin joukot, siis verraten suuret voimat, ryhtyvät toimiin Angerburgin--Deimen linjaa, siis vihollisen rintamaa vastaan. Kaksi armeijaosastoa (I ja XVII) lähetetään tunkeutumaan järvialueen kautta; 3:s reservidivisiona seuraa Masurin-järvien eteläpuolitse kiertävän siipemme oikeanpuolisena päätteenä, kun taas 1:nen ja 8:s ratsuväkidivisiona pysyttelee osastojen takana valmiina ratsastamaan eteenpäin, heti kun järvikannakset on avattu. Tässä voimamme Rennenkampfin sivustaa vastaan. Toiset suhteet siis kuin niissä liikkeissä, jotka johtivat Tannenbergin voittoon. Pakko turvata joukkomme Rennenkampfin suuria reservejä vastaan saa meidät täten ryhmittämään voimamme. Näinkin leviää hyökkäysrintamamme, jossa seisoo 14 jalkaväkidivisionaa, 150 kilometrin pituiseksi. Onko vastustaja sen puhkaiseva?

Lähestymme syyskuun 6:ntena ja 7:ntenä venäläisten puolustuslinjoja ja tilanne alkaa käydä selvemmäksi. Suuria venäläisjoukkoja Insterburgin ja Wehlaun luona, ehkä vielä suurempia Nordenburgin pohjoispuolella. Ne pysyvät toistaiseksi alallaan eivätkä häiritse järjestäytymistämme taisteluun rintamansa edustalla.

Molemmat oikeanpuoliset armeijaosastomme, I ja XVII, alkavat syyskuun 7:ntenä murtautua järvijonon läpi, 3:s reservidivisiona lyö Biallan luona loistavassa taistelussa XXII venäläisen armeijaosaston toisen puoliskon hajalle. Uuden sotatoimemme ratkaiseva vaihe on edessä. Seuraavina päivinä saamme nähdä, onko Rennenkampf päättänyt ryhtyä vastahyökkäykseen, onko hänen tahtonsa siihen yhtä voimallinen kuin keinot. Sen melkoisen ylivoiman lisäksi, joka hänellä jo ennestään on, näyttää taistelukentälle saapuneen vielä lisää kolme reservidivisionaa. Odottaako venäläisten johtaja vielä enempää? Venäjällä on länsirintamallaan yli 3 miljoonaa taistelevaa sotamiestä; Itävalta-Unkarin sotavoimat ja meidän ovat tästä tuskin kolmasosa.

Syyskuun 8:ntena syttyy taistelu koko rintamalla. Rintamahyökkäyksemme ei edisty, parempi on menestys oikealla suvellamme. Siellä ovat molemmat armeijaosastot murtaneet järvisulun ja etenevät nyt pohjoista ja koillista kohti. Päämääränämme ovat nyt vastustajan selkäyhteydet. Ratsujoukoillamme näyttää olevan sinne vapaa tie.

Syyskuun 9:ntenä taistelu riehuu edelleen, Angerburgista Kurisches Haffiin saakka ei rintamalla ole sanottavaa menestystä, järvien itäpuolella sitä vastoin meikäläiset rohkeasti etenevät, vaikk'eivät molemmat ratsuväkidivisionamme kykenekään murtamaan odottamatonta vastarintaa niin nopeaan kuin olisi suotavaa ollut. 3:s reservidivisiona lyö monta vertaa lukuisamman vastustajan Lyckin luona ja vapauttaa meidät siis kaikesta huolesta etelän puolelta.

Mutta miten ovat sitä vastoin pohjoisessa asiat? Lentäjämme luulevat nyt selvään erottavansa kaksi vihollisen armeijaosastoa Insterburgin luona ja sen länsipuolella ja vielä yhden armeijaosaston on huomattu marssien lähenevän Tilsitistä päin. Mikä on oleva ohuiksi venytettyjen, rintamataistelua käyväin armeijaosastojemme kohtalo, jos niitä vastaan syöksyy 100-pataljoonainen venäläinen ihmisvyöry lujan yhtenäisen tahdon johtamana? Onko näin ollen järkeä siinä, että me tämän syyskuun 9:nnen iltana sanomme ja toivottelemme: "Rennenkampf, älä väisty rintamastasi, jota emme voi valloittaa, poimi laakereita hyökkäämällä keskustastasi!" Luotimme nyt täydelleen siihen, että me voimallisesti jatkamalla sivustahyökkäystämme voisimme jälleen riistää nämä laakerit vihollisten johtajalta. Valitettavasti venäläinen johtaja älyää nämä ajatuksemme; hän ei uskalla ryhtyä niitä voimakeinoilla vastustamaan, ja laskee siksi aseensa.