Chapter 5

Se maa se on kaihoini, unteni maa, Se maa, jota konsana kylliks' ei kiitä. Sen kiitosta, kannel sa heikko, nyt soi, Vaikk' ei kyllä ääntäsi kylliksi riitä! Soi kumminkin, kuitenkin, min voit vaan! Et käyttää voi soittoas korkeampaan!

Jää hyvästi, laulu siis maallinen, nyt! Jo henkeni säveliis kyltyä ehti. Jää hyvästi! Eloni kirjassa jo Nyt au'eta kerkesi toinen lehti. Jää hyvästi, lemmen ja leikkien maa! Ikihenkeni kaihoovi korkeampaa!

MAA VIHELJÄINEN, MITÄ ANNAT MULLE?

Maa viheljäinen, mitä annat mulle, Jos kaikkikin mä voiman' uhraan sulle? Mit' annoit, annat uhrin hinnaksi, Jos sulle toin tai tuon ma kaikkeni?

-- Ehk' annan kunniaa ja rikka'utta. Ehk' annan hetken hurmaa, rakka'utta. Ma maljast' annan maistaa nautinnon. -- Tuhannet hurmannut se malja on.

Maa viheljäinen, vähän annat, vähän: En tyytyä voi hintahan mä tähän. Kun kaikken' annan, vaadin paljoa. Siis ehtos lausu, hintaas korota!

Viel' antaa voin mä hengen hienostusta, Voin tietein, taitein tuottaa jalostusta. Ja valtaa, viisautta, muiston myös, Kautt' aikain elävän, -- jos suurt' ois työs.

Maa viheljäinen, -- jotain annat, myönnän. Mut epäröi en: luotan' ehtos työnnän! Miks' et sa lausu, mitä kuolemaa Ja ijäisyyttä varten sulta saa?

Miks' et sä lausu? Miksi unhoon peittää Pääasian sa tahdot, pois sen heittää? Jo arvaan syys! Jos tuosta muistutat, Niin sankarisi säikkyy rohkeat.

Ei! Petturi sä olet: hylkäät kerran! Sun parhaimpas saan lahjana myös Herran. Siks sopimust' en allekirjoita. Ma etsin ääretöntä, ikuista.

Ma etsin, kaipaan jotain korkeampaa Ja jotain suurempaa ja ihanampaa. Ma kaipaan kuollotonta elämää Ja rauhaa, rauhaa ikikestävää.

Niit' et, maa, mulle luvata voi, näyttää. Jos lupaatkin, et lupaustas voi täyttää. Siis ehtos torjun, torjun, torjun pois, -- Näät toisin tehty väärin tehty ois!

Maa ylhäinen! Sun puolehes siis käännyn! Maa ikuinen! Sua ilman sorrun, näännyn! Sua tervehdin siis, toivon kaukomaa, -- Sua suurta, ikuisata, ihanaa!

JOULULAULU.

Maat, kansat kaikki nyt riemuitkaa, Hyvyyttä kiittäen Herran! Sen toteutuneeksi Hän ilmoittaa, Min luvannut oli Hän kerran. Täht' ennustettu on noussut jo! Jo koittanut armas se aurinko, Joll' autuus on siipeins' alla!

Sen sanoman ihanan enkeli Kautt' ilmojen kantoi meille: "On saapunut rauhan sankari, On syntynyt Kristus teille. Ja tämä on teille merkkinä: Kapaloittuna laps' on seimessä Nyt Davidin kaupungissa!"

Oi ääretönt' ihmettä! Herra maan Ja taivahan ihmislassa! Hän oljilla seimen, min kautta vaan Kaikk', kaikki on olemassa! Hän palvelemaan tänne ihmistä Myös tullut, jot' enkelit ylhäällä Ain tuhannet palveli kilvan!

Oi, suuruutta Herran armotyön! Oi, lempeään pohjatonta! Ei jättänyt keskelle kuolonyön Hän lastahan onnetonta, Vaan syntyä antoi hän auttajan, Meill' orjille synnin ja kuoleman, Oi kiitetty olkoon Herra!

Oi, soikaa siis, kantelot Siionin, Ja, harput, te helkähdelkää! Ja, murheiset rinnat, te riemuisin Nyt tunteihin sykkiselkää! Jo noussut on päivä, jo loppui yö, Jo täytetty myös on se raskas työ, Jok' elämän tuotti ja rauhan!

Ja sanoma suuri tuo kaikuu taas Yli vetten ja kautta maitten: "Jo tullut on, Siion, kuninkaas, Hän, kuningas kuninkaitten! Hän tullut on, apusi armahin!" -- Oi, soikaa siis, kantelot Siionin, Ja, harput, te helkähdelkää!

VAPAHTAJA SYNTYNYT ON!

Vapahtaja syntynyt on! Oi, mi sana suur' on tuo! Oi, min riemun, lohdutuksen synkkään sieluhun se luo! Vapahtaja! Mikä nimi ihanampi, kalliimp' on! Mikä nimi valoa niin eloon luo ja kuolohon!

Vapahtaja syntynyt on! Vapahtaja sun ja mun, Vapahtaja, joka sielun, köyhän, kurjan, vaivatun, Vapahtaja vallast' yön ja synnin sekä kuoleman, Vapahtaja _kaiken_ kansan, kurjimman myös kulkijan!

Vapahtaja syntynyt on! Kuule: syntynyt on hän, Joka yksin antaa voipi tosi-onnen, elämän, Jonka nimess' yksin taivaan kultaportit aukeaa, Murtuu kärki murehitten, synnin siteet raukeaa.

Vapahtaja syntynyt on! Eikö siis siin' oisi syy Loistaa riemusta sen silmän, joka usein kyyneltyy? Riemuitsethan kevähällä kevään kukkasista sä, Riemuitsethan kevätpäivän kirkkahista säteistä!

Etkö sitten, ihmisrinta, riemuitsisi hänestä, Joka _sydämeesi_ tehdä tahtoo kukkaiskylvöä? Hänestä, jok' uuden valon, kevätvalon _sieluus_ lois' Iki-onnen, rauhan antais, tyyntää kaikki myrskyt vois?

Avaa sydämesi hälle, avaa elos keväässä! Hänessä on sulle kaikki; totuus, tie ja elämä! Avaa sydämesi hälle! Hän on sielun puhdistus, Hänest' eloos, rientoihisi virtaa voima, siuna'us!

LUOTA, SIELU, HERRAHASI!

Luota, sielu, Herrahasi! Ääretönhän armons' on, Katuville laupeutensa Lausumaton, pohjaton! Herran luo siis luottaen Käy, oi, sielu suruinen!

Luota, sielu, Herrahasi! Kuolemaas ei tahdo hän. Tähteshän hän kärsi, kuoli Ristinkuolon hirveän! Luottaos, oi, Herraas siis! Hän suo lohdun murheisiis!

Luota, sielu, Herrahasi! Katso uskon katsehin, Mitkä merkit käsissänsä, Jaloissaan on vieläkin; Mitkä merkit vieläkin Kantaa paimen parahin!

Luota, sielu, Herrahasi! Parhain teistä on se tie, Jota hän sua johtaa, vaikka Ruusuin yli ei se vie. Sittenkin, oi, sittenkin, On se teistä parahin!

Luota, sielu, Herrahasi! Luottaos, oi, luottaos! Korpimatkan jälkeen kerran Ihana on palkintos; Iki-ilo verraton Sulopalkintosi on!

1900.

OI, SYVYYTT' IHMEELLISTÄ!

Oi, syvyytt' ihmeellistä Sun armos, Jumala, Yl' ihmisjärjen käypää Ja tutkimatonta! Niin hellithän Sä meitä, Sun helmast' eksyneitä, Ett' ennen kuoloon Poikas soit, Kuin meidän kuolla antaa voit!

Oi, rakka'uttas suurta, Ikuista, ihanaa, Min syvyytt' ääretöntä Vain voin ma aavistaa! Jos pisarankaan milloin Sain tuta sitä, -- silloin Jo riemuitsi mun rintani, -- Kuink' armast' ois siis luonasi!

Kuink' armast' aina olla, Sun luonas, Herra, ois! Kuink' armast', esirippu Kun nostetahan pois, Kirkkautta Jumalansa Kun aina Herran kansa Avoimin kasvoin katselee ja kanteleitaan soittelee --!

Mer' armos, rakka'utes Siell' ylhääll' aukeaa Jo koko loistossansa, -- Oi, suurta, ihanaa! Siell' ikuinen on kevät, Ja taivaat säteilevät Ijäti Herran kunniaa, ja taivaat uudet on ja maa --.

Siell' iloita myös aina Voi sydän kurja tää, Tuhannet jota tuskat Nyt särkee, synkistää. Siell' ylistystä Herran Viel' ääni munkin kerran Kai heläjää kanss' enkelten Ja kaikkein lunastettujen.

Oi, syvyytt' ihmeellistä Sun armos, Jumala, Yl' ihmisjärjen käypää Ja tutkimatonta! Sinulle kiitostansa Maan ääret, kaikki kansa Sydämin, suin siis veisatkoot Ja kanteloillaan soittakoot!