Chapter 8

"Kas waan! Täälläpä taitaan olla akkoja hoitelemassa. Taisipa se käydä lujemmasti kuin luultiinkaan, koska kääriskellä pitää.----No, no, pian ne sentään noin pikku wiat paranee ja sitten on kaikki taas entisellään... Mutta mitä! Niinhän sinä olet happaman näköinen kuin hapan silakka... Taitaapa taas, luulen ma, matkahuolet rasittaa, mutta otappas tästä, niin kyllä huolet haihtuwat", sanoi eräs heistä, tarjoten Matille wiinapulloa.

"Matkahuolet eiwät minua niin paljon rasita, mutta tehty rikokseni paremminkin... Enkä minä huoli teidän wiinastanne", sanoi Matti.

"Älä nyt ole olewinasi.--Ota nyt waan, niin saat pian nähdä, että mielesi taasen äkkiä wirkistyy", tyrkytti mies.

"En huoli, waikka teillä olisi ammeessa ja kauha partaalla", sanoi Matti lujasti eikä ottanut wastaan tarjottua pulloa.

"No, minkä wuoksi et ota?" kysyi tarjooja jotenkin tuimasti.

"Sentähden, että olen päättänyt olla ottamatta."

"Otitpahan silloinkin ja kelpolailla otitkin", sanoi tarjoilija pisteliäästi muistuttaen.

"Otinpa kylläkin, sen sinä oikein sanoit. Mutta siitäpä sainkin tekemistä niin paljon, etten ota enään koskaan suuhuni wäkewiä juomia", sanoi Matti lujasti.

"Sinä luulet olewasi parempi meitä muita", sanoi mies sillä nyt oli jo toinen ääni kellossa, kun näki että wiina=ystäwyys alkoi turhaksi käydä.

"Ei suinkaan ... siinä, ystäwäni, erehdyt kowin. Minä olen paljon huonompi ihminen kuin teistä yksikään ... enpä koko maailmassakaan luule löytywän niin kehnoa ihmistä kuin minä olen----kunpa minä olisinkin semmoinen kuin te olette, niin miespä minä sitten olisin", sanoi Matti.

"Älä nyt leikkiä laske, Matti. Tiedämmehän me, että mies sinä olet, eikä sinun tarwitse itseäsi niin huonoksi teetellä.----Ota nyt tästä pullosta ja ollaan ystäwykset, niinkuin ennenkin", sanoi naapuri, kun näki, ettei suurenteleminen auttanut.

"Minun tapani ei ole leikkiä laskea, sillä, mitä minä sanon taikka teen, on täyttä totta. Wie pois se pullosi, taikka minä lyön sen seinään", sanoi Matti kiiwastuneena.

"Hoh tätä, kuinka on hurskas ja ylpeä ... mutta en minä toki ole wielä koskaan akkaani lyönyt", änkötti naapuri, jonka alkoi jo päihtymys saawuttaa.

"Siltipä sinä olet parempi mies kuin minä; olenhan sen jo sanonut. Minä olen niin tehnyt, mutta toiwon, etten sitä tawasta tee. Muutoin pyydän että menette tiehenne ja jätätte meidät rauhaan", sanoi Matti.

Miehet lähtiwät horjuen ja itsekseen kiroilla mutisten pois, mutta Juho niminen, nuori naimaton matkatoweri, jäi Matin luo. Hänkin oli wähän pöhnässä.

"Woi hywä Jumala, Matti, kuinka hywä minun nyt on olla. Nyt ei minulla ole enään mitään epäilystä sinusta, sillä minä tiedän, että sinä woit seisoa kiusauksia wastaan", sanoi waimo ja kiersi kätensä miehensä kaulaan.

"Minä toiwon ja uskon niin käywän, sillä Jumala auttaa meitä kiusaukset woittamaan, kun waan häneltä pyydämme apua hädässämme", sanoi mies.

"Minunkin käypi niin katumakseni, kun olen niin paljon ryyppinyt", sanoi toisista jäänyt Juho.

"Heitä sinäkin kaikenni wiina pois, se ei wie hywään, usko minua", neuwoi Matti.

"No, mutta minä heitän ... niin minäkin olen ajatellut", lupaili Juho.

"Silloin teet oikein. Liittäytään yhteen ja ollaan yksissä sielläkin, sillä wieraalla maalla on monta waaraa ja kiusausta tarjona; woisimmehan tukea toisiamme ja olla toinen toisemme apuna", esitteli Matti.

"Tehdään niin, minä suostun."

"Onko sinulla nyt wiinaa muassasi?"

"On yksi pullo."

"Särje se pullo ja laske wiina maahan, kehoitti Matti ja katsoi tutkiwasti Juhoa silmiin.

"Minä yhden kerran ryyppään ... sitten en enään--yhden ainoan kerran waan", sanoi Juho ja raapi korwantaustaansa.

"Ei ainuttakaan kertaa tahi ei meillä tule mitään liittoa. Ken ei ensimäistä kertaa woi itseänsä kieltää, hän ei woi toistakaan.----No!"

"Lähdetään ulos ... eihän tuota tähän lattialle", sanoi Juho.

He meniwät.

Nurkan taa päästyänsä otti Juho pullon powestansa ja löi kepakolla siitä kaulan poikki ja antoi wiinan juosta maahan.

"Siellä se nyt on", sanoi hän sitten.

"Sielläpähän olkoon, ja älköön koskaan takaisin tulko", anoi Matti.

Kun he oliwat huoneeseen takaisin palanneet, sanoi Matti Juholle:

"Nyt minä uskon, että sinulla on woimaa seisoa wiettelystä wastaan, waikka kiusauskin tahtoo pyöriä kintereillä, woittoa saadakseen. Kun ensimältä on luja, wähenewät kiusauksetkin. Ole nyt meidän majapaikassamme yötä, ettet joutuisi toisien matkatowerien pariin ja joutuisi toiseen, kenties pahempaan kiusaukseen."

Ja yötä oli Juho.

* * * * *

Huomeninen päiwä tuli ja tänään piti Amerikkaan matkustajain kiitää rautateitse Hankoniemeen. Tunti oli jo käsissä, jolloin junan piti tulla. Asemalla oli liikettä ja hälinää, sillä ihmisiä hyöri edestakaisin, mitkä luihnaten siinä asiatta, tawan wuoksi waan, mitkä puuhaten minkä mitäkin junaan pantawaa tawaraa käytäwälle.

Asemahuoneen seinustalla oli täytettyjä säkkejä ja matkakirstuja. Ne oliwat Amerikkaan matkustawain kamuskoita.

Erään semmoisen matkatawara=ryhmän päällä istuiwat Matti, Mari ja Juho. Marin kaswoista oli turwotus jo niin sulanut, ettei ollut koko wammasta enään muuta merkkiä jäljellä kuin wähäinen mustelma wasemman silmän alla; hän woi nyt wapaasti katsella ympärilleen.

Toisten matkatowerien matkakapineet oliwat eri ryhmissä, kaikenni toisella taholla, sillä he eiwät tahtoneet enään seurustella Matin kanssa, koska hän tyhjästä rupeaa loikumaan ja päätään riputtamaan, eikä enään aio ryypätä wiinaa. He oliwatkin kokeneet matkasurujansa nytkin liewennellä kelpolailla, sillä he oliwat hywäsestään hutikassa ja ehtimiseen käwiwät he nurkan takana, luultawasti ottamassa lisää surun woidetta.--Horjuen käweliwät he edestakaisin pitkin käytäwää, ja kaikkien ihmisten huomio näytti kääntywän heihin.

"Koe nyt unhoittaa surusi ja ikäwäsi, kyllä Jumala meidät wielä yhteen auttaa. Minä en ole siellä kauwan; heti kun saan niin paljon ansaituksi, että saamme welkamme maksetuksi, tulen pois. Kaikki mitä woin kokoon saada, lähetän sinulle ja sinä makselet sitten täällä welkoja", koki Matti lohdutella waimoansa, jolle lähestywä eronhetki tuntui sangen karwaalta.

"Kun pääsisin tämän päiwän päähän, niin ehkä sitten olisi wähän parempi, mutta kowin pahalta nyt tuntuu... Koe kirjoittaa sieltä usein ... olisihan sekin paljon haahkiampi", sanoi waimo.

"Eipähän nyt ilman... Heti kun pääsen perille, annan tietoja itsestäni ja sitten pitkin matkaa--kuinkas muutoin.--Tosin en itse osaa kirjoittaa, mutta tottahan aina kirjoitusmiehiä saanee", koki Matti luwata.

Toiset matkatowerit oliwat useat kerrat horjuen kulkeneet heidän siwuitsensa, mutta he eiwät olleet näkewinänsäkään noita heistä eroitettuja matkakumppaneitaan. Nyt ne oliwat taasenkin tulossa, ja he näyttiwät jotakin kuiskaawan toisillensa.

"Nämä miehet menewät A-Amerikkaan, e-eiwätkä o-lekaan a-akkojen holhouksen a-alaisia", sanoa äkötti toinen heistä Marin, Matin ja Juhon kohdalle päästyään, luomatta kuitenkaan silmiänsä heihin.

Puna nousi Matin leweille kaswoille, mutta hän hillitsi itsensä, eikä sanonut mitään.

"Hih!" kiljasi toinen heistä pois lähtiessään, ja hypähti kohoksi, mutta tuon hyppäämisen käwi niin nolosti, että hän kaatui kiwitetylle aseman käytäwälle.--Kaikki ihmiset rähähtiwät nauramaan.

"Nyt minä tiedän, kuinka suuriarwoinen lähimmäisen apu on kiusauksen hetkellä. Jos te ette joutuneet apuun wiime iltana, olisin nyt samallaisessa tilassa kuin nuokin ja kaikkien ihmisien iwan ja pilkan esineenä. Mutta nyt minun on niin hywä ja selkeä olla ja häikäilemättä woin katsoa kaikkia ihmisiä silmiin.----Yhä lujempaan tahdon minä liittyä teihin ja nyt se on totinen aikomus", sanoi Juho Matille, ojentaen hänelle kätensä.

Matti otti tarjotusta kädestä kiinni ja puristi sitä kauwan aikaa, ainuttakaan sanaa sanomatta. Selwästi näkyi, että hänen mielensä oli liikkeellä.

"Minä toiwon, että tämä wakawa päätöksesi tuottaa sinulle siunausta", sanoi Matti wiimein.

Juna tuli nyt, ja liike ja hälinä yltyi. Matkustajia tuli waunuista, kantaen käsissään matkakapineitaan ja toisia työnsi waunuihin, wieden mennessään minkä mitäkin kamuskaa. Tawarawaunuista purettiin laiturille sille asemalle jätettäwät tawarat ja menewiä tawaroita ahdettiin sijaan.--Siinähän nyt liikettä ja hälinää oli.

Matin waimoon waikutti tuo kohta lyöwä eronhetki sanomattoman tuskallisesti. Kyyneleet juoksiwat myötäänsä hänen silmistänsä ja koko ruumis tärisi sisällisen ankaran kaihon tähden. Hän ei kyennyt muuta sanomaan kuin: Woi, woi, Matti.

Hywinpä Matillakin näytti olewan tukalat ajat.

"Oletteko te Amerikkaan matkustamassa?" kysyi eräs rautatienpalwelija Matilta.

"Olen ... kyllä olen", sanoi Matti wähän säpsähtäen.

"Onko teillä piljetti?"

"On--on meillä passit."

"Ei waan rautatien piljetti. Ette te ulkomaan passilla pääse rautatiellä kulkemaan."

"Ei meillä semmoista ole ... pitäisikö semmoinenkin olla...? Mistähän sen saisi?... Olen ensikertalainen ja aiwan outo näihin asioihin", hätäili Matti.

"Niin wiisas o-on olewinaan, e-eikä y-ymmärrä se-se-sen wertaa", sanoi juopunut Matin matkatoweri pilkallisesti, sillä hän sattui olemaan siinä lähellä, kun Matti haastoi rautatienpalwelijan kanssa. Tätä änköttäissään oli Matin pisteliäs naapuri kaatua silmälleen.

"Tulkaa tänne minun jäljessäni; aika alkaa olla täpärällä", sanoi rautatienpalwelija ja alkoi astella asemahuonetta kohden; Matti ja Juho seurasiwat häntä.

"Kolmannen luokanko?"

"Missä waan helpoimmalla pääsee", selitti Matti.

"Hankoniemeenkö?"

"Totta kaiketi ... sinne meidän pitäisi mennä", sanoi Matti.

Ja kolmannen luokan piletit Hankoniemeen saiwat Matti ja Juho.

"Kylläpä se on somasta... Minä luulin että kyytiraha otetaan wasta waunussa", arweli Matti piletit saatuansa.

"Joutukaa nyt, ei ole enään paljon aikaa", hoputti rautatienpalwelija.

Matin ja Juhon tawarat punnittiin ja pantiin waunuun.

"Kun tätä lippua näytätte Hankoniemessä, niin saatte tawaranne pois", sanoi asemamies kohteliaasti, antaen samalla kummallekin paperilapun.

"Menkää nyt jo waunuun, soitetaan jo toisen herran", sanoi rautatienpalwelija.

Matin waimo oli siinä.

"Hywästi, Mari!" sanoi Matti ja oikasi karhean ja leweän kätensä waimollensa.

"Muista minua ja lapsiasi", sai waimo waan sanoneeksi, pitäen miehensä kädestä kiinni.

Molempien silmissä wärisi kyyneleitä, joita salatakseen Matti kääntyi selin ihmisiin, mutta selwästi huomattiin, kuinka hänen woimakkaat hartiansa tärähteliwät. Hän koki käsiseljällään pyyhkiä silmiään ja sitten nousi hän Juhon kanssa waunun portaille, mutta he eiwät menneet waunuun.

Toiset matkatowerit oliwat ennenkin kulkeneet rautatiellä. He tahtoiwat nyt näyttää kuinka wiisaita he owat, eiwätkä ensinkään hätäilleet nousemaan waunuun, toikkailiwat waan horjuen siinä edestakaisin. Asemapäällikkö tuli nyt asemahuoneesta antamaan junankuljettajalle tietoa, että juna saa lähteä. Silloin matkatowerit yrittiwät nousemaan waunuun, mutta asemapäällikkö esti sen.

"Te ette saa mennä junaan, te olette juowuksissa", sanoi hän.

"O-onhan meillä pi-piketti", wäitti toinen heistä.

"Waikka teillä olisi kymmenen pikettiä tai pakettia, ette sittenkään saa mennä, ei sinne juopuneita päästetä", sanoi päällikkö lujasti.

"Se-sepä ku-kumma on, ra-rahan mekin o-olemme maksaneet", änkyttiwät he ja rupesiwat wäkirynnäköllä menemään waunuun.

Mutta sepä ei onnistunutkaan, sillä asemapäällikkö ja junankuljettaja ottiwat heitä niskasta kiinni ja wetiwät takaisin.

Asemapäällikkö wihjasi junankuljettajalle, tämä puhalsi pilliinsä, weturin höyrypilli wastasi ja juna lähti liikkeelle.

"Hywästi Mari!" sanoi Matti ja wiittasi leweällä kämmenellään.

Hywän aikaa näkyi Matin ahawoittunut leweä naama waunun portailta. Ja waikkei hänellä ollutkaan nenäliinaa, jolla hän olisi wiimeisiä hywästijättöjä huiskuttanut, wiittoi hän sitä ahkerammin leweillä kämmenillään, ja tämän ymmärsi Mari paremmin kuin mitkään muunlaiset ulkoa opitut säännölliset hywästijättö=temput.