Chapter 3

"Mitähän noissa toki onkaan wäliä, ei paljon mitään. Se waan, että toista kannetaan seljässä paikasta paikkaan, toinen on aina huoneessa paikoillaan; toista weiwistä wääntäen soitetaan, toista waan sormin näpsitään--noin, noin, noin waan", selitteli isäntä, wiputtaen molempien käsiensä sormia, ikäänkuin hän mainiona soittajana olisi juuri noussut soittamasta pianoa. "Takaanpa senkin, että posiliasta lähtee paljon koreammat äänet kuin porttipienasta--; mitä se on? Tyhjää lunkutusta waan", jatkoi hän sitten.

Kirkkoherra ei sanonut mitään isännän wääriin arwosteluihin. Yhä selwemmästi huomasi hän, että oli turha tyhmyyttä wastaan taistella, sillä isäntä ei uskonut mitään järjellistä puhetta, mutta piti waan omat käsityksensä oikeina ja muiden wäärinä. Kaiken tämän wuoksi taukosi puhe towiksi aikaa, mutta pian sai isäntä sen taasenkin wireille.

"No se nyt on kumma--enkä minä tiedä, kun kaikki tykkääwät niin kowin paljon tuosta meidän Liilasta. Wiimeinkin kun käwimme kaupungissa, niin melkein jokainen nuori herra pyysi häntä omaksensa ja onpa täälläkin joku herra samoin tehnyt, mutta ei suinkaan Liilakaan kaikille ylety; onpa Almallakin jo kosijoita, waikka hän on niin nuori... Se on kumma! Eihän noista muiden tyttäristä piitata mitään", höwelsi isäntä.

Kirkkoherrasta tuntui kowin kauhealta tuommoinen kewytmielinen puhe. Waikka hän oli rauhaa rakastawa mies, eikä tahtonut ketään loukata, ei hänen omatuntonsa kuitenkaan sallinut olla lausumatta jotakuta totuuden sanaa.

"Minun mielestäni saisitte olla hywin waruillanne tuossa asiassa", wirkkoi hän yksitotisesti.

"Missä asiassa?" kysyi isäntä wähän höröstyen.

"Tytärtenne tähden."

"Ja minkä wuoksi, jos saan luwan kysyä?" sanoi isäntä loukatun tunnolla.

"Minä pelkään!"

"Mitä te pelkäätte?" kysyi isäntä ja hänen silmänsä remahtiwat suuriksi kuin suitsirenkaat.

"Jos teidän tyttärenne tulisiwat..."

"Mitä tulisiwat?

"Wietellyksi. Ei ole kaikkiin keikareihin luottamista", sai kirkkoherra wihdoin sanotuksi.

"Onko teilläkin siwistyneenä ihmisenä tuommoisia luuloja? Sitä en olisi uskonut! Halwemmista ihmisistä woisitte semmoista ajatella ja sanoa, mutta meidän perheestä ei teidän tarwitse ettekä saa sitä tehdä. Heittäkää turha pelkonne minun huostaani ja minä takaan, että tulette näkemään sen turhaksi", sanoi isäntä todellisesti loukkaantuneena, sillä ei hän ollut ainoatakaan kertaa mieheksi tultuaan kuullut totuutta, ainoasti pelkkää liehakoimista ja imartelua.

"Minä soisin niin käywän, kuin sanoitte, mutta muistakaa aina se, ettei ole kaikki kultaa mikä kiittää", sanoi kirkkoherra ja lähti pois, sillä ei hän woinut enään kuunnella isännän turhamielisiä puheita.

* * * * *

Kun Liila ja Alma oliwat nyt tulleet naimaikään, täydennettiin heidän pukunsa täydelliseksi. Heillä ei ollut tähän saakka ollut hattua, mutta sekin puute korjattiin. Ne piti olla komeat, korkeat ja kaikin puolin uuden ajan mukaiset. Tämä oli wiimeinen tehtäwä Kämälän isännän suuressa perheensä siwistämistyössä.

Nykyaikainen säätyläisnaisien ja neitien puku ei näytä heidän säädylleenkään juuri miellyttäwältä, mutta kun nuo talonpoikaiset tytöt pukiwat päällensä kaikki rynttynsä ja hetaleensa ja kun he wiimeiseksi pistiwät päähänsä tuon korkean ja höyhennetyn törelön, näyttiwät he kaikelta muulta kuin ihmiseltä, ehkä parhaiten apinalta. Mutta nyt he luuliwat wasta olewansa täysin siwistyneitä.

Isäntä tuli nyt hywin araksi tytärtensä kunniasta. Kun hän oli wiimeisen täydennyksen tehnyt heidän siwistämistyössään, niin ei ollut hywä liketä oman säätynsä tytärten ja poikain heitä. Joe isä sai tietää, että joku oli heistä jotakin semmoista puhunut, joka ei ollut hänen mielestään niinkuin sen olisi pitänyt olla, saiwat he heti isännältä kuka käski ja samassa ilmoitti hän puhujalle ankarin sanoin, minkä weroinen hän heidän suhteensa oikeastaan oli. Kuinka arka hän tytärtensä kunniasta oli, olkoon esimerkkinä siwumennen mainittuna, että kun isäntä ja emäntä kutsuttiin erään kerran pappilaan nimipäiwille, eiwät he menneet sinne ensikään sen wuoksi, kun ei oltu kutsuttu heidän tyttäriänsä.

"Siitä sen näkee kuinka alhaisella kannalla kirkkoherrakin wielä on, kun ei ymmärtänyt kutsua meidän Liilaa ja Almaa; semmoisten seuraan ei kannata mennä", sanoi isäntä.

Tekipä Kämälän isäntä parannuksia wielä talossaankin. Hänellä oli pari isoa aittaa, joiden suurista hinkaloista yksi ja toinen alkoi jäädä tyhjäksi. Tämä seikka harmitti isäntää kowasti, sillä hän ei woinut noiden tyhjien hinkaloiden wuoksi wiedä ketään aittaansa katsomaan wiljawarojansa. Tämän epäkohdan korjasi hän siten, että rakennutti tyhjiin hinkaloihin toisen pohjan niin ylös, ettei jäänyt partaita pohjan alipuolelle kuin pari tuumaa. Näiden pohjien päälle pani hän täysinäisistä hinkaloista jywiä sen werran, että ne näyttiwät olewan wiljaa kukkurapäänä.--tämä oli Kaaperin wiimeinen taloudellinen parannus.

Kun isäntä oli tällä tawoin saanut perheensä ja itsensä siwistämistyön päätetyksi sekä taloutensa ulkoa ja sisältä mieluiseensa ajanmukaiseen woimaan, ruwettiin nyt Kämälässä elämään myötäänsä suurta herras=elämää. Tähän saakka teki talonwäkikin joskus työtä, jos kohtakin jo pitkät ajat oli koettu talon ja omaa kunniaa ylläpitää herrastelemisella. Kaikki työnteko jätettiin nyt pois, sillä olihan se heidän mielestänsä sopimatonta niin rikkaille ja siwistyneille ihmisille kuin he muka oliwat. Isäntäkään ei johtanut töitä, eipä edes käynyt päin perin katsomassakaan, waan kaikki sai jäädä palkollisten ja palkkamiesten haltuun.

Wierasteleminen tuli nyt Kämäläisten päätehtäwäksi, sillä joko he oliwat muilla wieraina taikka muut heillä. Wierasten waralta tuotiin kaupungista enemmän kaikenlaisia hienoja ja hywiä syötäwiä ja juotawia. Kun entiset loppuiwat, noudettiin heti toisia. Eihän toisin sopinut ollakaan, sillä kuinkas muutoin olisi arwonmukaisesti woitu ainaisia arwokkaita wieraita kestitä.

Läheltä ja kaukaa käwi nyt wieraita Kämälässä; ajoiwatpa tawasta isännän tuttawat herrat kaupungistakin koettelemaan tuon hywän isännän ja oiwan talon wieraanwaraisuutta ja eipä heillä liene ollut koskaan syytä katua kauppojansa. Herraswäkeä ne oliwatkin Kämälän wieraat, ainoastaan aniharwalla rikkaammalla talon isännällä ja emännällä oli se onni, että he tuliwat joskus kutsutuiksi Kämälään wieraiksi.

Paikkakunnalla oli eräs waranimismies ja ruotsinkieltä taitawa maakauppias. Molemmat oliwat naimattomia miehiä. Tämä kauppias oli joku aika takaperin perustanut maakaupan pitäjääseen. Hän ei ollut paikkakunnasta kotoisin ja mistä hän oli, sen ties taiwas, sillä sitä ei sanottu alhaisille. Hän oli aika keikari ja luikertelewa kielastelija. Näytti siltä, että hän oli käynyt kaikki maailman rannan hywät ja huonot koulut. Luomisensa puolesta oli hän kaunis mies ja orastawa Napoleonin parta ei suinkaan rumentanut hänen kauniita, melkein naisellisia kaswojansa. Waatteuksestaan piti hän niin erinomaista huolta, ettei niissä saanut olla ainoatakaan rikkaa eikä tomun hiukkasta. Paikkakunnan räätälit eiwät hänelle ensinkään kelwanneet, waan kaikki waatteukseensa kuuluwat kappaleet tilasi hän kaupungin mahti= ja muotiräätäleiltä. Tämän tähden oli hän hienommin pyntätty herra kuin koskaan ennen oli paikkakunnassa nähty. Juhlatiloissa piti hän aina yllään hännystakkia ja hansikoita käsissään. Tämmöinen pukine oli maaseudun kansalle outo ja moni yksinkertaisuudessaan luuli, ettei kauppiaalla ollut waatetta kylläksi, ja sentähden on muotiräätälin täytynyt tehdä noin waillinainen puku-- tuota noin, semmoisen kuin kankaasta on saanut.

Niin kansa ajatteli yksinkertaisuudessaan, mutta kauppias kyllä tiesi mihinkä hänen hännystakkinsa ja hansikkaansa kelpaa. Hän oli oppinut kaikki tekokopeat ja keikaroiwat ruumiinliikkeet sekä luikertelewat ja imartelewat puheenparret. Kun hän tuli johonkin taloon, teki hän senkin seitsemänlaisia keimailuja ja riekistelyjä. Ei ollut huoneessa sitä kujaa, loukkoa, astiaa, walo= ja warjopuolta, johon hän ei kerinnyt kurkistamaan ja kaikki nämä teki hän niin sukkelaan, ettei häntä oltu kerjetty wielä käskeä istumaan, kun kaikki kurkistelut oliwat jo tehdyt.

Ei sitä tilaisuutta ja seuraa ollut, joissa ei hän olisi ollut suuna ja päänä. Hän oli päällä päsmärinä kaikissa asioissa ja kaikki nuorten leikit sekä muut hupaiset asiat piti mennä hänen päänsä, kättensä ja ohjeittensa mukaan. Hän osasi olla siwistynyt siwistyneiden ja siwistymätön siwistymättömien parissa. Juoda osasi hän niinkuin lahopuu, mutta kun tuli kysymys juomattomuudesta, woi hän paastota juuri kuin paras raittiusmies. Kun waan läheni häntä, otti hän uuden ystäwänsä wastaan semmoisella ystäwyydellä, alttiudella ja weljellisyydellä, että harwat oliwat ne ihmiset, jotka eiwät häneen mieltyneet jo ensi näkemällä, ja pian oli mies=tuttawain kanssa weljenmalja juotu. Mutta kun towin aikaa oli oltu ystäwyksinä, rupesi maakauppias kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla keinoilla tekemään uudesta ystäwästään keppihewostansa; tämän teki hän ilman eroituksetta kaikille, jotka häntä läheniwät. Harwat ihmiset oliwat ne, jotka huomasiwat mitä tämä kauppiaan liehakoiwa ystäwyys oikeastaan tarkoitti; suurin osa ei taas tiennyt niin mitään, waikka hän jo weti heitä aika kyytiä nokasta ja joka tilaisuudessa hassutti oikein olan takaa. Käwipä usein niinkin, että ne, jotka häntä jo ennakolta enimmän inhoiwat, tuliwat lopen hänen suurimmiksi ystäwikseen ja parhaiksi keppihewosikseen.

Hänellä oli niin suuri teeskentelemiskyky, että hän woi wähäpätöisimmilläkin asioilla nauraa hohottaa watsansa täydeltä, ja tätä teki hän niin hartaasti, että wedet silmistä lähti. Tarkka tuntija kuitenkin aiwan pian huomasi, että se oli pelkkää teeskentelemistä. Tämän awullahan kauppiaalle oli mahdollinen pitää ihmisiä sokeina ja itseensä kietoutuneina.----Monipuolinen, lahjakas mies.

Waranimismiehestä ei ole paljon mitään sanomista. Se waan, että hän oli paljon heikompi ja huonompilahjainen mies kuin kauppias. Kuitenkin oli hän ehdoton kauppiaan ihailija, ja koki kaikessa seurata hänen askeliaan ja pitää häntä esikuwanaan. Järkewät ihmiset huomasiwat kuitenkin kohta, kuinka kömpelösti tuo jäljitteleminen käwi. Kauppias saikin monta hywää tilaisuutta häntä hassuttaaksensa. Tästä kaikesta ei kuitenkaan nimismies tiennyt tämän taiwaallista, eli ja oli waan kauppiaan siipien suojassa.

Paljon mahdollista oli, että waranimismies oli niin huomaamaton senkin wuoksi, kun hänen mielessään pyöri aina waan ja lakkaamatta warsinaisen nimismiehen wirka; yöt ja päiwät kuwasteli se hänen mielessään.

Sen werran waranimismiehestä.

Jo aikaisin oliwat nämä molemmat welikullat Kämälän alituisia wieraita. Käytännöllisinä maailmantolaisina oliwat he tulleet tuntemaan, niinkuin lintu talwella, missä syönnöspaikka on. Tuntien Kämälän rikkaudet ja sen perheen turhamielisyyden, teetteliwät he itsensä heidän suurimmiksi ihmettelijöikseen ja ihantelijoikseen. Ei olleet Kämälän tyttäret wielä hetikään aikaisia ihmisiä, kun nämä welikullat oliwat jo talossa alituisina wieraina. Noin kesken kaswaneinakin imarteli kauppias heitä, ja nimismies koki apinoida jäljessä. Eipä heillä kuitenkaan tyttäret ensi alussa olleet niin paljon mielessä kuin talon runsaat wieraanwarat, joita aina oli isännällä tarjona. Näiden tähden he osasiwat kutkuttaa isäntäwäen turhamielisyyttä oikeasta paikasta ja se teki heihin warsin hywän waikutuksen, sillä oliwathan he itse siwistyneitä ja heillä oli nyt siwistynyttä seuraa, Awosylin otettiin aina nuoret herrat Kämälässä wastaan iltasilla, jolloin heillä muka oli aikaa wieraisille tulla ja pian istuiwat wieraat ja isäntä iloisen totipöydän ääressä. Siinä ei puuttunut imartelemisia eikä hulluuksia ja siinä oli hywä olla, sillä oliwathan asiat molemmin puolin, niinkuin niiden ollakin piti.

Myöhemmin saiwat nämä kaksois=weljekset hywän lisän. Tuli näet paikkakuntaan eräs siitä kotoisinkin olewa maanmittarin oppilainen, joka oli jo siihen määrään hywän oppinsa tähden kohonnut, jotta oli jo woinut tehdä ominpäinsä maanmittaus=työtä toisen nimissä. Niinkuin useinkin hywälahjaisten nuorukaisten käypi, että he hukkuwat hywiin lahjoihinsa, niin käwi hänenkin, sillä eipä hän ky'yssä pitänyt ketään muita itsensä wertaisena. Tästä oli seurauksena, että hän hukkui toisen kerran--totilasiin, sillä hän piti warsin tyhminä ne ihmiset, jotka eiwät ymmärrä nauttia elämää. Tämä seikka oli tuottanut hänelle ainaisen eron ammatissaan ja kaikissa pyrinnöissään, ja tämän tähden oli hän olkeentunut takaisin kotipaikoillensa.

Yritäpä siitä; herra hän oli ja herrana hän tahtoi itseänsä pidettäwän. Hienot kaulurit, maniskat ja haarahäntä=takit oli hänellä aina hywinä seurakumppaneina, waikka nälkä usein suolia kurni. Hän oli wieraantunut kansan elämästä niin, ettei tiennyt siitä niin mitään, waikka oli kansan lapsia, mutta sen hän tiesi, että herra hän oli ja että hänellä oli oikeus elää maailmassa mielinmäärin.

Kun hän ilmestyi paikkakuntaan, ihastuiwat kauppias ja waranimismies kowin. Syrjäinen paikkakunta, jossa nämä herrat kowan onnen ohjaamina oliwat pakoitetut olemaan, oli niin tyhjä herraswäestä, ettei siinä, paitsi heitä, ollut paljon muita kuin kirkkoherran perhe ja he oliwat niin hiton jumalisia, ettei heistäkään juuri paljon apua ollut.

Kun mielipiteet oliwat tämmöiset, oliko sitten kumma jos nämä herrat mielessään iloitsiwat, kun maanmittarin apulainen ilmestyi heidän wähäisen ja iloisen wapaan seuransa lisäksi.

Maanmittarin apulainen ei juuri paheksinut, jos ei hywäksynytkään uutta seuraansa. Hän ei suurin wäliä pitänyt mistään, sillä hän oli niin tylsistynyt jo noin nuorena, ettei hän huolinut mistään muusta kuin totilasista, sillä kun hän sai niitä imeskellä ja litkiä mielinmäärin, niin siinä oli koko hänen elementtinsä.

Ensi tuttawuuden ajoilta esitteliwät kauppias ja nimismies maanmittarin apulaiselle Kämälän wieraswaraisen talon, sen turhamieliset asukkaat ja kuinka siellä on hywä tilaisuus heitä hassuttaa. Sieltä sopii ansaita suuhunsa maksuttomia hywiä päiwiä tytärten wuoksi, joita isäntä ja emäntä pitäwät hienoimpina herrasneiteinä, maan siwistyneimpinä impinä ja kaunottarina. Eihän muuta tarwitse kuin waan kehuskelee taloutta ja talonwäen siwistystä, ja samassa imartelee kaikkein kuullen tyttäriä, niin kyllä lähtee ruokia ja juomia oikein Porwoon mitalla.

Wälinpitämättömänä kuunteli maanmittarin apulainen uusien tuttawiensa esittelyitä Kämälän rikkauksista, heidän siwistyksensä luulosta ja kaikesta turhamielisyydestä. Tytärten kertomuksesta wälitti hän wiisi, waikka hänkin oli naimaton mies, sillä hänellä oli siellä paljon parempi ystäwä odotettawissa kuin kaikki naiset yhteensä ja se oli totilasi; kelpasipa sen puutteessa hänelle karkeammatkin juomat ja usein oli hänen tallukkansa taiwasta kohden niiden waikutuksesta.

Nuori, kaunis mies kun oli, pitiwät neidit hänestä alunpitäin warsin paljon, mutta kun tuo perisynti käwi julkiseksi ja siten ilmaisi miehen sisällisen heikkouden kaikessa kauhussaan ja karwassaan, niin neidit, samoin kuin kaikki muutkin ihmiset, pitiwät häntä yhteiskunnan hylkynä ja yli onnensa menneenä, josta ei enään mitään toiwoa ollut.

Ehdottomasti yhdistyi maanmittarin apulainen lopulta uusiin tuttawiinsa, ja tästälähin oli hän uskollisimpia ja pettämättömimpiä seuralaisia Kämälän siwistyneiden wierasten seurassa.

Nämä herrat oliwat niin ahkeroita käymään Kämälässä wieraina, että ne illat oliwat harwat, joina he eiwät olleet siellä. Kaikella imartelemisensa woimalla ja keikaroimisensa taidolla koki kauppias imarrella ja liehakoida tyttäriä ja tätä teki hän niin ujostelematta ja ohwakkaasti, ettei hän kaihtenut yhtään wanhempiakaan, ja mikäpä pakko hänen oli kaihteakaan, koska hän tiesi tämän kaiken olewan heille warsin mieluisen asian. Nimismies se koki kauppiasta jäljitellä ja olla kilpakosijana, ja waikka se käwikin kömpelösti, niin hywähän se sentään oli. Maanmittarin apulainen se waan istui pöydän ääressä, ryypiskellen lasistansa ja imeskellen piippua.

Kun Kämälän isäntä tällä tawoin oli saanut ylhäisiä ystäwiä kylläksensä, rupesi hän kaikille kehumaan taloaan, toimeentuloaan, rikkauttaan ja perhettään niin rajattomasti, että se oikein inhotti ihmisiä. Ei kenelläkään ollut niin hywiä hewosia ja lihawaa karjaa. Ei kenenkään maa ja talo ollut niin hywässä woimassa eikä kenenkään karja lypsänyt niin paljon kuin heidän. Tämä wiimeinen hywä awu oli emännän ansio: hän oli wiisaampi muita ja osasi ohjata ja komentaa piiat hywästi ruokkimaan ja hoitamaan karjan, sen wuoksi lypsiwät ne enemmän kuin muiden lehmät ja oliwat lihawampia sekä kauniimpia. Moni köyhä eukko käytti hywäksensä tuota isännän kehumista, sillä ei muuta tarwinnut kuin että he taloon tultuansa isännälle kehahtiwat taloa, isäntää, emäntää, tyttäriä ja rikkauksia, niin pian lähti heille minkä mitäkin hywyyttä, niinkuin lihan kämpäleitä, leipämöykkyjä, piimäkannuja, woinpaloja ja muuta semmoista.

Kaikille wieraille näytteli hän hywyyksiään ja rikkauksiaan: käytti heitä wilja=aitoissaan, tallissa ja karjapihassa, näytteli heille rahansa j.n.e. Tämän ohessa koki hän kaikin tawoin saada wieraita ymmärtämään hänen siwistyneen elämänsä hywyyttä. Jos hän tarwitsi johonkin lähteä, kylään tahi muualle, niin rengit toiwat walmiiksi waljastetun, korskuwan hewosen porrasten eteen. Hänellä ei ollut muuta tehtäwää kuin istua joko hywästi peitettynä rekeen tahi heiluwiin kiesseihin, niin kyllä renki ajoi mihin waan käskettiin ja odotteli siellä niin kauwan kun hän joutui pois lähtemään.

Waikka Kämälän perhe kaikin tawoin pyrki muita etewämmäksi ja koki saada kunniaa itsellensä, ei sitä ensinkään tullut heidän osaksensa, waikka he luuliwat sitä jo sylin täydeltä wääntäneensä. Sillä säätyläisensä katsoiwat heitä ylön turhien wehkeittensä ja herrastelemisensa tähden. Mitkä surkutellen katseliwat heidän tuplaawaa, työtöntä laiskurielämäänsä, kutka pilkkailiwat ja ilwehtiwät takapuolella heidän tyhmällä herrastelemisen halullaan, pitäen sitä pahana enteenä. Paikkakunnassa syntyi tämän johdosta monenlaisia pila= ja kokkapuheita. Herrassäätyiset katsoiwat heitä myös ylön, sillä nämät kyllä tiesiwät millä pohjalla heidän luultu siwistyksensä oli ja mistä lähteestä tuo ankara kunnianhimo oli kotoisin. Nekin, jotka oliwat talonwäen näennäisiä ja ylimmäisiä ystäwiä ja ainaisia wieraita, pitiwät tuota ystäwyyttä woimassa edestä päin sen wuoksi, kun talo oli niin wieraswarainen ja ehkäpä siinä oli jotakin muutakin mielipidettä.

* * * * *

Joku wuosi oli kulunut. Kämälässä on paljon puuhaa ja hommaa, sillä isot kemut on sinne tulossa. Totta kyllä on, etteiwät ne ole häät eikä peijaat, eipä wielä ristiäisetkään, tuommoiset kestit waan, mutta isot ne tuliwat, se tiettiin jo ennakolta. Läheltä ja kaukaa oli kutsuttu wieraita, aina kaupungista saakka ja tarkkaan, jos tarkkaan kaikki oman pitäjän herraswäki. Itsestänsähän on arwattawa, ettei sinne paljon muita kutsuttu kuin herroja. Ainoastaan parilla paikkakunnan arwokkaammalla isännällä ja emännällä oli kunnia tulla kutsutuksi noihin mainioihin kemuihin, nekin sitä warten, että näkisiwät miten sitä heillä eletään.

Emäntä, tyttäret ja piiat hyöriwät ja pyöriwät palawissa päin. Taloon oli hankittu oikein mestarikokki kaupungista walmistamaan talon arwon mukaisia ruokia ja juomia. Hän se osasi antaa työtä koko Kämälän naiswäelle. Walkoiset esiliinat edessä ja paidan hihat käsiwarsille ylös käärittyinä, keittiwät ja paistiwat, kiruuttiwat ja käryyttiwät he minkä kerkesiwät. Talon tyttäret, jotka oliwat siwistyneitä impiä, oliwat saaneet osaksensa keweimpiä ja hienoimpia töitä ja niiden ääressä he kokiwat pyöriä.

Isännällä oli toisenlaiset puuhat. Hän pesetti rengeillä kiessejä, pyyhitytti ne lakkawärnissalla, raswautti ja mustautti niiden peitteet ja woitelutti niiden nawat. Renkituwassa oli satulamaakari, joka korjaili rikkinäisiä paikkoja kiessien peitteissä ja muita hajanaisia ajokaluja. Täytyi näet olla kaikki ajokalut hywässä woimassa, sillä kutsutuissa wieraissa oli monta semmoista, joilla ei ollut itsellään hewosta ja niitä täytyi noutaa talon hewosilla. Sentähden korjattiin jo ennakolta kaikki wikanaisuudet, sillä eihän olisi ollut rikkaan talon arwolle sopiwaa, kun ajokalut olisiwat olleet likaiset ja rikkinäiset.

Niissä kaikissa toimissa oli isäntä ohjaajana, neuwojana ja käskijänä ja olipa siinä puuhaa kylläksi, warsinkin kun hän tuon tuostakin käwi naiswäenkin luona katsomassa ja tarkastelemassa, kuinka heidän puuhansa menestyiwät, samassa muka kokien heitäkin neuwoa ja opastaa. Niin hyppäsi isäntä paikasta toiseen että hiki päästä walui, katsomassa perään, että kaikki tuli oikein tehdyksi ja hywään järjestykseen. Se waan teki hänen toimensa hywin waikeaksi, kun ei hän itsekään oikein tiennyt, kuinka ne pitäisi laittaa, että niistä hywä tulisi, mutta moittia hän kyllä osasi.

Kaikki kartanon ympärillä olewat piste=aidat ja portit oliwat jo ennen maalatut, wieläpä lähellä taloa olewan hewoshaan weräjäkin.

Kyllä oli Kämälässä nyt kiirettä mutta siitä oli hywä, että nuo kuuluisat kestit oliwat wasta huomenna, olihan siis toki wielä wähän aikaa.

Huominen päiwä tuli, tuo ikäwöity ja odotettu päiwä. Paljon hommaa ja puuhaa oli talossa wieläkin aamupäiwällä, sillä wieraat oliwat kutsutut täsmälleen kello kuuden ajaksi illalla. Semminkin naiswäellä oli paljo huolta ruokien maistelemisesta ja arwostelemisesta, huoneitten siiwoamisesta ja siistimisestä, waatetten silittämisestä, harjaamisesta ja puhdistamisesta. Kaikkien töiden walmiiksi tultua huomasiwat he ilokseen kaikki olewan asianmukaisessa kunnossa.

Isäntä se puuhaili nytkin toisissa toimissa renkiensä kanssa. Koeteltiin ja katseltiin kuinka mukawiksi ja kestäwiksi kiessit ja muut ajoneuwot nyt korjattuina oliwat tulleet, ja oliwatpa ne heidän mielestänsä oikein hywässä kunnossa. Isäntä määräili mikä hewonen on minkin kärryn eteen waljastettawa, mitkä silat ja suitset owat millekin hewoselle pantawat, ja kuka renki kullakin hewosella kutakin wierasta menee noutamaan. Kaikki tällä tawalla mielestänsä hywään järjestykseen saatuansa, oli isäntä hywin tyytywäinen itsehensä ja odotti aikaa.

Hän oli näitä pitoja warten teettänyt hienoimmasta werasta hännystakin, koska oli semmoisen nähnyt kauppiaalla ja muilla herroilla juhlatiloissa olewan, eikä hänenkään sopinut siwistyneenä ihmisenä semmoisetta olla. Hansikkaat oli myös tätä tarwetta warten tuotu, sillä niitä ei isännällä ennestään ollut. Näiden uusien siwistysmerkkeinsä wuoksi oli isäntä melkein malttamaton, odottaessaan määrätuntia, sillä saihan hän silloin ensi kerran näyttää wieraillensa korkeimman siwistysmääränsä.

Kello on kolme jälkeen puolenpäiwän ja isännän järjestäwä ja käskewä ääni kaikuu kaikkialla.

"Rengit hoi! Hewoset waljaisiin määrätyssä järjestyksessä ja itsekukin menköön noutamaan määrättyä wierasta.--Matti jääpi kotiin riisumaan wierasten hewosia ja wiemään niitä talliin niin paljon kuin mahtuu ja loput hakaan. Omat hewoset hakaan. Katso, että talli on hywässä oorningissa ja laita sinne heiniä waralta. Oletteko ymmärtäneet minua?" komenteli isäntä.

"Kyllä, isäntä", sanoi rehki Matti.

Rengit lähtiwät toimiinsa.

Tästä lähti isäntä naiswäen kimppuun, hoputtaaksensa heitä joutumaan, sillä tuo tärkeä hetki alkoi lähetä.