Part 9

_Bohun_ (heittäytyy taas tuolin selkänojaa vasten suutuksissaan tästä keskeytyksestä). Kun te olette lopettanut, Mr Valentine -- kun te olette lopettanut, niin --

_Valentine_. Mitä vikaa on Miss Clandonin puvussa?

_Crampton_ (kiivaasti Valentinelle). Minä ymmärrän sen asian yhtä hyvin kuin tekin.

_Gloria_ (varoittaen). Isä!

_Crampton_ (alistuu nöyrästi). En minä sinua tarkoittanut, rakkaani. (Vetoaa vakavasti Bohuniin.) Mutta nuo molemmat nuoremmat! Te ette ole nähnyt heitä, Mr Bohun; totta tosiaan, kyllä minä luulen, että tekin myöntäisitte, että he pukeutuvat kovin huomiotaherättävästi, melkeinpä kevytmielisesti.

_Mrs Clandon_ (kärsimättömästi). Luuletko, että minä valitsen heidän pukunsa? Totta tosiaan, tämä on kovin lapsekasta.

_Crampton_ (vihoissaan, nousee). Lapsellistako! (Mrs Clandon nousee harmistuneena ylös.)

_M'Comas. Valentine. Gloria_ (nousevat kaikki ja puhuvat yhtäaikaa). Crampton, te lupasitte -- Naurettavaa. Heidän pukunsa ovat ihastuttavia. Olkaamme järkeviä.

Hirveä hämminki. Äkkiä he kuulevat varoittavaa lasinkilistystä viereisestä huoneesta. He kääntyvät hämillään sinne päin ja huomaavat, että edeskäypä juuri on palannut puutarharavintolasta ja helistelee tarjotinta, kantaessaan sen pöydän ääreen. Kuolemanhiljaisuus.

_Edeskäypä_ (Cramptonille, laskien juomalasin erikseen pöydälle). Irlantilaista viskyä teille, herra. (Crampton käy istumaan hiukan häpeissään. Edeskäypä asettaa toisen juomalasin ja soodapullon erikseen ja sanoo Bohunille). Skotlantilaista ja soodaa teille, herra. (Bohun heiluttaa kättään kärsimättömästi. Edeskäypä asettaa suuren lasisen haarikan keskelle pöytää.) Ja punaviiniboolia. (Kaikki asettuvat entisille paikoilleen. Rauha maassa.)

_Mrs Clandon_ (nöyrästi Bohunille). Minä pelkään, että me keskeytimme teitä, Mr Bohun.

_Bohun_ (levollisesti). Sen te teitte. (Edeskäyvälle, joka on menossa ulos.) Odottakaa hiukan.

_Edeskäypä_. Kyllä, herra. Tietysti, herra. (Hän asettuu seisomaan Bohunin tuolin taakse.)

_Mrs Clandon_ (edeskäyvälle). Minä toivon, että te suotte anteeksi, vaikka viivytämme teitä. Mr Bohun tahtoo, että te olette saapuvilla.

_Edeskäypä_ (ilman vähintäkään rasitusta). Ei mitenkään, rouva. Ei se tee mitään, rouva. Minusta on hyvin huvittavaa saada nähdä, miten hänen kehittynyt ja voimakas järkensä työskentelee. Se on hyvin virkistävää, hyvin huvittavaa ja hyvin opettavaa, rouva.

_Bohun_ (rupeaa taas johtamaan keskustelua). No, Mr Crampton: me odotamme. Pidättekö te kiinni siitä mielipiteestänne, ettette voi hyväksyä heidän pukujansa vai ettekö?

_Crampton_ (rukoilevasti). Mr Bohun: ajatelkaa hiukan minun asemaani. Minä en voi ottaa huomioon ainoastaan itseäni, vaan myöskin sisartani, Sophroniaa ja lankoani ja koko heidän seurapiiriänsä. He pelkäävät kauheasti kaikkea, mikä on vähintäkin -- hiukankin --

_Bohun_. Puhukaa suoraan. Vallatonta? Meluavaa? Rivoa?

_Crampton_. Ei tietystikään missään pahassa merkityksessä, mutta -- mutta -- (huudahtaa epätoivoissaan) nuo kaksi lasta loukkaisivat heitä. He eivät sovi seurustelemaan omien sukulaistensa kanssa. Sitä minä vaan valitan.

_Mrs Clandon_ (hilliten vihaansa). Mr Valentine: ovatko teidän mielestänne Phil ja Dolly vallattomia tai rivoja?

_Valentine_. Kuinka he sitä olisivat. Se on vain turhaa lorua. Ei mikään voi olla sen aistikkaampaa.

_Crampton_. Niin, tietysti te niin sanotte.

_Mrs Clandon_. William: te näette paljon hienoja englantilaisia. Ovatko minun lapseni epähienosti puetut?

_Edeskäypä_ (rauhoittaen). Eivät ensinkään, rouva. (Vakuuttaen). Ei, herra, eivät laisinkaan. He pukeutuvat tietenkin kauniisti ja komeasti, hyvin aistikkaasti ja erikoisesti -- hyvin hienosti ja ylhäisesti. He voisivat olla vaikka tuomiorovastin lapsia, herra, sen voin vakuuttaa, herra. Kun te näkisitte vain heidät, herra -- (Puutarhasta kajahtavat valssin viimeiset säveleet ja huoneeseen pyörähtää tanssiaskelin harlekini ja colombina. Harlekinin puku on tehty peukalon levyisistä, neliskulmaisista ruuduista, joista joka toinen on sinistä silkkiä ja joka toinen kultakangasta. Hänen hattunsa on kullattu ja naamari on poissa silmiltä. Colombinan hame on kuin kullankeltainen ja punertava viljapelto ja hänen pieni samettiröijynsä on yhtä punainen kuin unikon kukka. Nämät ihastuttavat ja silmiä häikäisevät olennot tanssivat McComasin ja Bohunin ohitse ja pyörähtävät jälleen pöydän toiseen päähän, jossa he soiton vaijettua muodostavat kuvaelman. Harlekin notkistaa vasenta polveaan ja colombina nousee hänen oikealle polvelleen seisomaan, kohottaen käsivartensa päänsä yli. Päinvastoin kuin tanssi, joka on ihastuttava ja sulava, on tämä kuvaelma varsin epäonnistunut ja vähällä loppua huonosti.)

_Colombina_ (huutaa). Nostakaa minut alas: minä putoan. Isä, nostakaa minut alas.

_Crampton_ (kiiruhtaa levottomana hänen luokseen ja tarttuu hänen käsiinsä). Rakas lapsi!

_Dolly_ (hypähtää alas hänen avullaan). Kiitos: kuinka ystävällinen te olette. (Phil pistää hattunsa vyöhönsä, käy istumaan pöydän ääreen ja kaataa hiukan punaviiniboolia. Crampton palaa sohvan luo hyvin hämillään). Oh, kuinka hauskaa! Kuinka ihmeen hauskaa! (Dolly hyppää hengästyneenä pöydälle istumaan). Kas, punaviiniboolia! (Hän juo).

_Bohun_ (voimakkaalla äänellä). Tämäkö on perheen nuori neiti?

_Dolly_ (liukuu alas pöydältä pelästyen hänen meluavaa ääntään). Kyllä, herra. Anteeksi, kuka te olette?

_Mrs Clandon_. Tässä on Mr Bohun, Dolly, joka ystävällisesti on luvannut auttaa meitä tänä iltana.

_Dolly_. Oi, lontoolainenko, joka on tullut tänne huvittelemaan --

_Philip_. Sh!

_Crampton_. Mr Bohun -- McComas: minä vetoan teihin. Onko tämä nyt laitaa? Moittisitteko te sisareni perhettä, jos he loukkaantuisivat tuollaisesta käytöksestä?

_Dolly_ (punastuu onnettomuutta ennustavasti). Joko te taas aloitatte?

_Crampton_ (lepytellen häntä). En, en. Ehkä se kuuluu sinun ikääsi.

_Dolly_ (itsepäisesti). Älkää välittäkö minun iästäni. Onko se kaunista?

_Crampton_. On kyllä, kultaseni, on, on. (Käy istumaan osoittaen siten alistumistaan.)

_Dolly_ (vaatien). Pidättekö te siitä?

_Crampton_. Lapsi kulta, kuinka sinä voit vaatia, että minä pitäisin siitä tai hyväksyisin sitä?

_Dolly_ (ei päästä häntä niin vähällä rauhaan). Kuinka te voitte sanoa sitä kauniiksi, jollette siitä kuitenkaan pidä?

_M'Comas_ (nousee, harmistuneena ja hermostuneena). Minun täytyy todellakin sanoa -- (Bohun, joka on kuunnellut Dollyn puhetta silminnähtävällä mielihyvällä, tarttuu heti hänen sanoihinsa kiinni.)

_Bohun_. Ei, älkää keskeyttäkö, McComas. Nuoren neiden menettely on aivan oikea. (Dollylle, suurella pontevuudella.) Jatkakaa kyselyänne, Miss Clandon, jatkakaa vaan.

_Dolly_ (kääntyy Bohunin puoleen). Oi, olettepa te aika komentaja! Noinko te aina iskette kiinni?

_Bohun_ (nousee). Kyllä. Älkää yrittäkö suututtaa minua, nuori neiti: siksi te olette liian nuori. (Hän ottaa McComasin tuolin Mrs Clandonin vierestä ja asettaa sen omansa viereen.) Käykää istumaan. (Dolly, tottelee ihastuneena; ja Bohun istuu itsekin jälleen. McComas, joka siten jää ilman tuolia, hakee toisen huoneen toiselta puolen, pöydän ja sohvan välistä.) No, Mr Crampton, nyt teillä on tosiasiat silmienne edessä -- kumpaisetkin. Te luulette haluavanne saada molemmat nuoremmat lapsenne luoksenne. No niin, sitä te ette kuitenkaan halua -- (Crampton koettaa vastustaa; mutta Bohun ei salli sitä millään ehdolla.) ei, sitä te ette tee: te kuvittelette sitä vain mielessänne, mutta minä tiedän sen asian paremmin kuin te. Te tahdotte, että tämä nuori neiti ei enää esiintyisi teatterinukkena iltasin ja muotinukkena aamupäivin. Mutta siihen hän ei koskaan suostu. Hän luulee voivansa sitä tehdä, mutta --

_Dolly_ (keskeyttää hänet). Ei, en minä sitä edes luulekkaan. (Lujasti). Minä en koskaan luovu kauniista puvuistani. En koskaan. Niinkuin Gloria sanoi tuolle miehelle Madeirassa, en koskaan, en koskaan, en koskaan! En niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa.

_Valentine_ (nousee hyvin kiihoittuneena). Mitä! Mitä! (Alkaa puhua hyvin nopeasti.) Milloin hän sen sanoi? Kelle hän sen sanoi?

_Bohun_ (heittäytyy tuolinsa selkänojaa vasten. Valittavalla ja moittivalla äänellä). Mr Valentine --

_Valentine_ (pisteliäästi). Älkää keskeyttäkö minua, herra: tämä on hyvin vakava asia. Minä vaadin saada tietää, kelle Miss Clandon sen sanoi.

_Dolly_. Ehkä Phil muistaa. Kelle se oli, Phil? Olikohan se numero kolmelle vai viidelle?

_Valentine_. Numero viidelle!

_Philip_. Rohkeutta, Valentine. Ei se ollut numero viisi, vaan eräs meriupseeri parka, joka aina oli saapuvilla -- kärsivällisin ja vaarattomin olento maailmassa.

_Gloria_ (kylmästi). Mistä me nyt oikeastaan keskustelemme?

_Valentine_ (hyvin punakkana). Anteeksi: olen pahoillani, että häiritsin. En minä enää häiritse, Mrs Clandon. (Hän kumartaa Mrs Clandonille ja astuu puutarhaan, kiehuen vihasta.)

_Dolly_. Hm! Hm!

_Philip_. Ahaa!

_Gloria_. Olkaa hyvä ja jatkakaa, Mr Bohun.

_Dolly_ (keskeyttää juuri kun Bohun synkkänä aikoo jatkaa toimitusta). Nyt te aiotte peloittaa meitä, Mr Bohun.

_Bohun_. Minä --

_Dolly_ (keskeyttäen). Kyllä, kyllä te aiotte: te luulette, että te ette aio sitä tehdä, mutta te teette sitä sittenkin. Minä näen sen teidän kulmakarvoistanne.

_Bohun_ (antautuu). Mrs Clandon: teidän lapsenne ovat hyvin lahjakkaita -- heillä on erinomaisen hyvä pää ja he ovat erittäin hyvin kasvatettuja. Minä myönnän sen hyvin mielelläni. Voitteko te vastapalveluksena neuvoa minulle, millä tavalla voisin saada heidät pitämään suunsa kiinni?

_Mrs Clandon_. Dolly, kultaseni --!

_Philip_. Meidän vanha heikkoutemme, Dolly. Hiljaa! (Dolly on vaiti).

_Mrs Clandon_. No, Mr Bohun, pitäkää nyt varanne, ennenkuin he taas alkavat --

_Edeskäypä_ (lempeästi). Pitäkää kiirettä, herra: pitäkää kiirettä.

_Dolly_ (kääntyy hänen puoleensa). Rakas William!

_Philip_. Sh!

_Bohun_ (aloittaa äkisti tekemällä kysymyksen Dollylle). Aiotteko te mennä naimisiin?

_Dolly_. Minäkö! Niin, Finch puhuttelee minua ristimänimeltä.

_M'Comas_. Tätä minä en salli. Mr Bohun: minä puhuttelen tätä nuorta neittä ristimänimeltä siksi, että olen hänen äitinsä vanha ystävä.

_Dolly_. Niin, te sanotte minua Dollyksi siksi, että olette äitini vanha ystävä. Mutta mitä merkitsee Dorothee-ee-a? (McComas nousee vihoissaan.)

_Crampton_ (levottomana, nousee hillitäkseen häntä). Hillitkää itseänne, McComas. Ei huolita riidellä. Olkaa rauhallinen.

_M'Comas_. Minä en tahdo olla levollinen. Tehän osoitatte tavatonta luonteenheikkoutta, Crampton. Tämähän on kerrassaan kuulumatonta.

_Dolly_. Mr Bohun: olkaa hyvä ja peloittakaa nyt Finchiä.

_Bohun_. Kyllä. McComas: te teette itsenne naurettavaksi. Käykää istumaan.

_M'Comas_. Minä --

_Bohun_ (käskevällä liikkeellä). Ei: istukaa alas, istukaa alas. (McComas käy äreänä istumaan; ja Crampton, tyyntyen, seuraa hänen esimerkkiään.)

_Dolly_ (Bohunille, nöyrästi). Kiitos.

_Bohun_. Kuunnelkaa nyt kaikki, mitä minä sanon. Minun aikomukseni, McComas, ei ole ratkaista, kuinka pitkälle te olette päässyt tai ette ole päässyt siinä asiassa, johon Miss Clandon viittasi. (McComas aikoo vastustaa.) Ei: älkää keskeyttäkö minua. Jollei hän mene teidän kanssanne naimisiin, niin hän menee jonkun muun kanssa. Siten se seikka, ettei hän kanna isänsä nimeä, on hänen suhteensa onnellisesti ratkaistu. Toinen neiti aikoo myös mennä naimisiin.

_Gloria_ (kuohahtaen). Mr Bohun!

_Bohun_. Kyllä te sen teette: te ette usko sitä itse, mutta te teette sen sittenkin.

_Gloria_ (nousee). Anteeksi, Mr Bohun, ehkä teette hyvin, ettekä puhu minun puolestani tässä asiassa.

_Bohun_ (nousee). Ei se auta mitään, Miss Clandon. Ette te voi saada minua vaikenemaan. Minä sanon teille, että teidän nimenne jonkun ajan kuluttua ei ole Clandon eikä Crampton; ja voisinpa sanoa teille, mikä se tulee olemaankin, jos tahtoisin. (Hän astuu pöydän toiseen päähän, avaa dominokäärönsä ja laskee valenenän pöydälle. Hänen liikkuessaan kaikki nousevat ylös; ja Phil astuu ikkunan ääreen. Bohun tehden liikkeen, pyytää edeskäypää auttamaan häntä pukeutuessa.) Mr Crampton: teidän on aivan turha yrittää turvautua lain voimaan. Teidän lapsenne ennättävät tulla täysi-ikäisiksi, ennenkuin asia tulisi ratkaistuksi. (Sallien edeskäyvän asettaa dominon hänen hartioilleen.) Te ette voi tehdä mitään muuta, kuin sopia kaikessa ystävyydessä. Jos te tarvitsette perhettänne enemmän kuin he tarvitsevat teitä, niin te joudutte alakynteen, jos he taas tarvitsevat teitä enemmän kuin te tarvitsette heitä, niin te pääsette voitolle. (Hän järjestää dominon poimuja ja ottaa valenenän pöydältä. Dolly katselee häntä ihaillen.) Heidän voimansa on siinä, että he persoonallisesti ovat hyvin miellyttäviä ihmisiä; teidän voimanne on teidän varallisuudessanne. (Hän panee valenenän paikoilleen ja hänen ulkomuotonsa on taas aivan muuttunut.)

_Dolly_ (kiiruhtaa hänen luokseen). Oi, nyt te näytätte aivan inhimilliseltä. Enkö saa tanssia kerran teidän kanssanne? Osaatteko te tanssia? (Phil, joka näyttelee jälleen harlekinin osaa, heiluttaa puumiekkaansa, ikäänkuin hän tahtoisi loihtia heidät.)

_Bohun_ (ukkosäänellä). Niin: te luulette, etten minä osaa; mutta minäpä osaankin. Tulkaa! (Hän tarttuu kiinni häneen ja tanssii hänen kanssaan ikkunasta ulos voimakkain liikkein, mutta arvokkaasti ja sulavasti. Edeskäypä asettaa sillä välin tuolit paikoillensa.)

_Philip_. Nyt tanssiin, hei, on ilo ylimmillään, William!

_Edeskäypä_. Kyllä, herra.

_Philip_. Voitteko hankkia muutamia dominoita ja valeneniä isälleni ja Mr McComasille?

_M'Comas_. Ei mitenkään. Minä vastustan --

_Crampton_. Ei, ei. Mitä vahinkoa siitä olisi tämän ainoan kerran, McComas? Ei huolita pilata heidän iloansa.

_M'Comas_. Crampton; te ette ole se mies, joksi teitä luulin. (Ivallisesti). Riitapukarit ovat aina pelkureita. (Hän astuu halveksivasti ikkunan luo.)

_Crampton_ (seuraa häntä). Emme me siitä nyt välitä. Annetaan heidän kerran saada tahtonsa perille. Voitteko hankkia meille pukuja, kippari?

_Edeskäypä_. Tietysti, herra. (Hän astuu heidän edellään ikkunan luo ja seisahtuu siihen antaen heidän kulkea ohitseen.) Tätä tietä, herra. Dominoita ja neniä, herra?

_M'Comas_ (suutuksissaan, astuessaan ulos). Minä pidän oman nenäni.

_Edeskäypä_ (lempeästi). Tietysti, herra: valenenä mahtuu helposti sen päälle, herra. Se on aivan kylliksi avara, herra. (Astuu ulos McComasin jäljessä.)

_Crampton_ (kääntyy ikkunan luota Philin puoleen yrittäen puhua isällisellä äänellä). Tule, poikaseni, tule. (Hän menee.)

_Philip_ (iloisesti, seuraten häntä). Minä tulen, isä, minä tulen. (Pysähtyy ikkunan kynnykselle; katselee Cramptonin jälkeen; kääntyy sitten ja kohottaa puumiekkansa päänsä yläpuolelle ja sanoo kuiskaten Mrs Clandonille ja Glorialle). Käsitittekö kuinka liikuttavaa se oli? (Katoaa.)

_Mrs Clandon_ (jäätyään yksin Glorian kanssa). Miksikä Mr Valentine katosi niin äkkiä?

_Gloria_ (ärtyisesti). En tiedä. Kyllä, kyllä minä sittenkin tiedän. Mennään katselemaan tanssia. (He astuvat ikkunaa kohti ja kohtaavat Valentinen, joka tulee puutarhasta astuen nopeasti, kasvot synkän näköisinä.)

_Valentine_ (jäykästi). Anteeksi. Minä luulin, että kaikki olivat jo lähteneet.

_Gloria_ (äreästi). Miksi te sitten palasitte?

_Valentine_. Minä tulin takaisin, siksi ettei minulla ole penniäkään. En pääse ulos toista tietä ilman viiden shillingin pilettiä.

_Mrs Clandon_. Oletteko te jostakin pahoillanne, Mr Valentine?

_Gloria_. Älä huoli, äiti, se on vain uusi loukkaus minua kohtaan.

_Mrs Clandon_ (joka tuskin voi käsittää, että Gloria tahallaan etsii riitaa). Gloria!

_Valentine_. Mrs Clandon: olenko sanonut mitään loukkaavaa? Olenko tehnyt mitään loukkaavaa?

_Gloria_ Te olette koettanut väittää, että minun entisyyteni on ollut samanlainen kuin teidän. Sen pahemmin ette olisi voinut loukata minua.

_Valentine_. En minä ole väittänyt mitään sellaista. Minä voin vannoa, että minun entisyyteni on ollut aivan moitteeton verrattuna teihin.

_Mrs Clandon_ (aivan suunniltaan). Mr Valentine!

_Valentine_. No, mitä te luulette, että minä ajattelin saadessani kuulla, että Miss Clandon on sanonut aivan samaa muille herroille kuin minulle, kun kuulin puhuttavan ainakin viidestä entisestä ihailijasta ja vielä lisäksi kesystä meriupseerista päälle päätteeksi? Se on sentään liikaa!

_Mrs Clandon_. Mutta ettehän vain luule, Mr Valentine, että nuo jutut, joista lapset piloillaan puhuivat, olisivat tosia?

_Valentine_. Ei teidän mielestänne -- ehkei hänenkään mielestään, mutta minä ymmärrän noiden miesten tunteet. (Koomillisella, syvällä vakavuudella.) Oletteko koskaan ajatellut kuinka monta hukkaan mennyttä elämää, kuinka monta epätoivossa tehtyä avioliittoa, kuinka monta itsemurhaa, kuinka --

_Gloria_ (keskeyttää hänet halveksien). Äiti: tuo mies on sentimentaalinen hupsu! (Astuu uunin luo.)

_Mrs Clandon_ (hämmästyneenä). No mutta rakas Gloria! Mr Valentine pitää sinua varmaan hyvin epäkohteliaana.

_Valentine_. Minä en ole mikään sentimentaalinen hupsu. Siitä taudista minä olen kokonaan parantunut. (Käy äreänä istumaan.)

_Mrs Clandon_. Mr Valentine: suokaa meille kaikille anteeksi. Naisten täytyy ensiksi vapautua siitä väärästä ulkonaisesta hienostuksesta, joka kuuluu heidän orjuusaikaansa, ennenkuin he voivat saavuttaa sen todellisen hienouden, joka seuraa heidän vapautuksensa mukana. Älkää pitäkö Gloriaa epähienona -- (Gloria kääntyy hämmästyneenä taakseen). -- sitä hän ei todellakaan ole.

_Gloria_. Äiti! Sinäkö pyydät anteeksi minun puolestani!

_Mrs Clandon_. Rakkaani: sinulla on sekä vikoja että hyviä ominaisuuksia, jotka seuraavat nuoruuden mukana; ja Mr Valentinen mielipiteet hänen omasta sukupuolestaan näyttävät olevan liian vanhanaikuisia, jotta hän mielellään antaisi sanoa itseään hupsuksi. Eikö olisi parempi, jos lähtisimme nyt katsomaan, mitä Dolly tekee? (Hän astuu ikkunaa kohti. Valentine nousee.)

_Gloria_. Mene sinä, äiti. Minä tahtoisin puhua Mr Valentinen kanssa kahdenkesken.

_Mrs Clandon_ (on niin hämmästynyt, että hän panee vastaan). Rakkaani! (Hillitsee itseään). Anteeksi, Gloria. Tietysti, jos mielesi tekee. (Kumartaa Valentinelle ja menee.)

_Valentine_. Oi, jospa teidän äitinne olisi leski! Hän on parempi kuin kuusi teidän kaltaistanne.

_Gloria_. Nuo ovat ensimäiset sanat teidän suussanne, jotka tuottavat teille kunniaa.

_Valentine_. Loruja! Kuulkaa: sanokaa mitä te minusta tahdotte, ja antakaa minun sitten mennä.

_Gloria_. Ei minulla ole muuta sanottavaa: te veditte minut hetki sitten alas omalle tasollenne. Ettekö usko, että jos sellaista olisi ennen tapahtunut, niin olisin ollut varoillani -- ja että olisin tiennyt, mitä siitä seuraisi ja ymmärtänyt oman surkean heikkouteni?

_Valentine_ (riitaisella äänellä). Älkää puhuko tuolla äänellä. Luuletteko te, että minä välitän mistään muusta teissä kuin juuri tuosta heikkoudestanne, niinkuin te sitä nimitätte? Te luulitte olevanne hyvässä turvassa, eikö totta, uudenaikuisten mielipiteidenne takana? Minusta oli hauska kääntää ne noin vain ylös alasin.

_Gloria_ (ylimielisesti, kun hän tuntee, että hän voi tehdä hänelle mitä ikänä hän haluaa). Todellako!

_Valentine_. Mutta miksi minä sen tein? Siksi, että minun teki mieleni herättää teidän sydämenne, saada teidän sielunne syvyydet kuohumaan. Miksikä minun teki mieleni? Siksi, että luonto käsitti minut vakavalta kannalta, vaikka minä aioin vain leikitellä sen kanssa. Kun tuo suuri hetki löi, niin kuka silloin heräsi? Kenenkä sielussa syvyydet alkoivat kuohua? Minä se olin. Minussa ne kuohuivat! Minä itse hurmaannuin. Te vain loukkaannuitte, närkästyitte. Te olitte vain tavallinen nuori nainen, aivan liian jokapäiväinen, jotta olisitte sallinut kesyjen luutnanttien mennä yhtä pitkälle kuin minä. Siinä koko juttu. Minä en tahdo vaivata teitä millään sovinnaisilla anteeksipyynnöillä. (Astuu päättävästi ovelle.)

_Gloria_. Odottakaa! (Valentine pysähtyy.) Jos minä sanon teille nyt totuuden, niin tahdotteko te käsittää, ettei se ole mikään kehoitus minun puoleltani?

_Valentine_. Hm. Minä tiedän mitä te aiotte sanoa. Te ette omasta mielestänne ole jokapäiväinen -- minä muka en ole oikeassa -- te luulette olevanne luonteeltanne syvä. Teistä on hauska uskoa sitä. (Gloria hätkähtää.) No niin, minä myönnän, että te jossakin suhteessa ette ole jokapäiväinen: te olette viisas tyttö. (Gloria tukehduttaa vihan huudahduksen ja astuu uhkaavasti askeleen häntä kohti.) Mutta te ette vielä ole herännyt. Te ette huoli herätä. Se oli minun onnettomuuteni, eikä teidän. Hyvästi. (Kääntyy ovea kohti. Gloria katselee häntä pelästyneenä, kun hän livahtaa hänen käsistään. Kun Valentine kääntää oven ripaa, pysähtyy hän vielä hetkeksi, kääntyy Gloriaa kohti ja ojentaa hänelle kätensä.) Erotkaamme ystävinä.

_Gloria_ (tuntee suurta helpoitusta, kääntää heti hänelle selkänsä). Hyvästi. Minä toivon, että haava pian paranee.

_Valentine_ (katse kirkastuu, kun hän äkkiä huomaa olevansa voitolla). Kyllä minä paranen: tuollaiset haavat ovat pikemmin hyväksi kuin pahaksi. Sitä paitsi on minulla yhä edelleenkin oma Gloriani.

_Gloria_ (kääntyy äkisti häneen). Mitä te tarkoitatte?

_Valentine_. Mielikuvitukseni Gloria.

_Gloria_ (ylpeästi). Pitäkää hyvänänne oma Glorianne -- mielikuvituksenne Gloria. (Liikutus alkaa saada voiton ylpeydestä.) Oikea Gloria -- liikutettu, loukattu, epätoivoinen Gloria -- niin, se on aivan totta -- joka vähällä oli tulla hulluksi, kun hän tunsi, että koko hänen itsehillitsemisensä katosi jo ensi kerralla, kun -- kun -- (Punastuu jälleen. Peittää vasemmalla kädellään kasvonsa ja tarttuu oikealla Valentinen käsivarteen nojautuakseen siihen.)

_Valentine_. Varokaa. Minä joudun taas pois suunniltani. (Gloria kokoo kaiken rohkeutensa, ottaa käden pois kasvoiltaan, ja laskee sen hänen oikealle olkapäälleen kääntäen samassa hänet puoleensa ja katsoen häntä suoraan silmiin. Valentine vastustaa kiihoittuneena.) Gloria: ole järkevä! Eihän se maksa vaivaa. Minä en omista yhtään mitään.

_Gloria_. Etkö voi ansaita? Niinkuin muutkin ihmiset.

_Valentine_. (puoleksi hurmaantuneena, puoleksi peloissaan). Minä en ole koskaan sitä voinut -- sinä tulisit vain onnettomaksi! Oma armaani: minähän olisin vain röyhkeä onnenonkija -- (Gloria tarttuu lujemmin hänen käsivarteensa; ja suutelee häntä.) Oi, hyvä Jumala! (Hengästyneenä). Oi, minä -- (läähättää) minä en ymmärrä naisia ollenkaan: kahdentoista vuoden kokemus ei riitä mihinkään.

(Gloria työntää mustasukkaisuuden vallassa hänet luotaan ja hän kaatuu horjahtaen tuolille aivan kuin lehti tuulessa samassa kun Dolly tulee tanssien edeskäyvän kanssa sisään; heidän jäljessään tanssivat Mrs Clandon ja Finch yhdessä ja Phil yksinään.)

_Dolly_ (vaipuu tuolille kirjoituspöydän ääreen). Oi, minä olen aivan hengästynyt. Kuinka hyvin te tanssitte valssia, William!

_Mrs Clandon_ (vaipuu tuolille uunin luo). Oi, kuinka te saatoitte tehdä jotain niin hassua, Finch? Minä en ole tanssinut kuin viimeksi kaksikymmentä vuotta sitten illanvietossa South Placessa.

_Gloria_ (käskevästi Valentinelle). Nouse ylös. (Valentine nousee tottelevaisena.) Älkäämme olko nyt turhan arkoja. Sano äidille, että olemme päättäneet mennä naimisiin. (Kaikki ovat hämmästyksestä aivan ääneti. Valentine, joka on kauhusta aivan mykkänä, katselee heitä ikäänkuin hän haluaisi juosta tiehensä.)

_Dolly_ (katkaisee äänettömyyden). Numero kuusi!

_Philip_. Sh!

_Dolly_ (kiihkeästi). Oi, kuinka liikutettu minä olen! Minä tahtoisin suudella jotakuta; mutta sitä ei meidän perheessämme sallita. Missä on Finch?

_M'Comas_ (hyökkää kiivaasti ylös). Ei, -- ei mitenkään -- (Crampton ilmestyy ikkunan luo.)

_Dolly_ (juoksee Cramptonia vastaan). Oi, te tulette juuri parhaaseen aikaan. (Suutelee häntä.) Ja nyt (vetää hänet esille) siunatkaa heitä.

_Gloria_ Ei. En minä sitä tahdo, en edes pilalla. Jos minä haluan siunausta, niin minä pyydän sitä äidiltä.

_Crampton_ (Glorialle syvän surullisena). Oletko sinä todellakin mennyt kihloihin tuon nuoren miehen kanssa?

_Gloria_ (päättävästi). Olen. Aiotteko olla meidän ystävämme vai --

_Dolly_ (pistää väliin). -- vai meidän isämme?