Part 7

_Valentine_. Tietysti se ei ole tarpeen. No, mitä tapahtuu sukupuolien taistellessa keskenään? Äiti ennen aikaan oli saanut vanhanaikuisen kasvatuksen, jonka tuli suojella häntä miesten ansoilta. No niin. Te tiedätte, mitä siitä seurasi. Sen ajan mies voitti hänet. Silloin äiti päätti suojella tytärtään paremmalla tavalla ja keksi panssarin, joka oli liian vahva vanhanaikuiselle miehelle. Hän hankki siis tyttärelleen tieteellisen kasvatuksen -- sehän on teidän suunnitelmanne. Se oli voittamaton este vanhanaikuiselle miehelle: hän väitti, ettei se ollut rehellistä eikä naisellista ja muuta sentapaista. Mutta siitä miehellä ei ollut mitään hyötyä. Siksi hänen täytyi luopua vanhasta hyökkäyssuunnitelmastaan -- tiedättehän -- mies ei enää polvistunut maahan eikä vannonut rakastavansa sekä myötä- että vastoinkäymisessä eikä olevansa vaimolleen alamainen --

_Mrs Clandon_. Suokaa anteeksi, sitähän naisen täytyi vannoa.

_Valentine_. Niinkö? ah, ehkä te olette oikeassa -- niin: tietysti, sitenhän se olikin. No niin, mitä mies silloin teki? Aivan samaa kuin tykkimieskin -- koetti tulla paremmaksi kuin nainen -- hankki itselleen tieteellisen kasvatuksen ja voitti uudessa pelissä aivan kuin entisessäkin! Minä opin voittamaan viekkaudessa naisasiannaisen ennenkuin olin kolmenkolmatta vanha. Se metoodi on jo vanhastaan tuttu.

_Mrs Clandon_ (inholla). Epäilemättä.

_Valentine_. Mutta juuri siksi on olemassa yhdenlaisia tyttöjä, joille tuo metoodi ei kelpaa.

_Mrs Clandon_. Minkälaisia?

_Valentine_. Oikein vanhanaikuisia tyttöjä. Jos olisitte kasvattanut Gloriaa vanhaan tapaan, niin olisin tarvinnut kahdeksantoista kuukautta päästäkseni niin pitkälle kuin tuona iltapuolena kahdeksassatoista minuutissa. Niin, Mrs Clandon, naisen korkeampi kasvatus antoi Glorian minun valtaani, ja te opetitte häntä uskomaan naisen korkeampaan kasvatukseen.

_Mrs Clandon_ (nousee). Mr Valentine: te olette hyvin viisas.

_Valentine_ (nousee myöskin). Oi, Mrs Clandon!

_Mrs Clandon_. Mutta te ette ole opettanut minulle yhtään mitään. Hyvästi.

_Valentine_ (kauhistuneena). Hyvästikö! Oi, enkö saa nähdä häntä ennen lähtöäni?

_Mrs Clandon_. Pelkäänpä, ettei hän palaa takaisin ennenkuin te olette mennyt, Mr Valentine. Hän läksi pois varta vasten, jotta hän ei tapaisi teitä.

_Valentine_ (miettivästi). Se on hyvä merkki. Hyvästi. (Hän kumartaa ja lähtee ovelle silminnähtävästi tyytyväisenä.)

_Mrs Clandon_ (pelokkaasti). Miksi te oletatte, että se on hyvä merkki?

_Valentine_ (kääntyy taakseen lähellä ovea). Siksi, että minä pelkään häntä aivan hirveästi; ja hän näyttää myös pelkäävän minua. (Hän kääntyy mennäkseen ja seisoo äkkiä Glorian edessä, joka juuri astuu sisään. Gloria katsoo vakavasti häneen. Valentine tuijottaa häneen avuttomana; sitten jälleen Mrs Clandoniin; ja taas Gloriaan, tietämättä mitä tehdä.)

_Gloria_ (kalpenee, vaivoin hilliten itseään). Äiti: onko se totta, mitä Dolly sanoi minulle?

_Mrs Clandon_. Mitä hän sanoi, kultaseni?

_Gloria_. Että sinä olet puhunut minusta tämän herrasmiehen kanssa?

_Valentine_ (mutisee). Tämän herrasmiehen! Oi!

_Mrs Clandon_ (terävästi). Mr Valentine: voitteko olla hetken aikaa vaiti?

(Valentine katsoo surkeana heihin; sitten kohauttaen epätoivoisesti olkapäitään menee jälleen sohvan luo ja heittää hattunsa siihen.)

_Gloria_ (moittivasti äidille). Äiti, mitä oikeutta sinulla oli siihen?

_Mrs Clandon_. En usko sanoneeni mitään, mihin minulla ei olisi ollut oikeutta, Gloria.

_Valentine_ (vakuuttaa innokkaasti). Ei kerrassaan mitään. Ei yhtään mitään. (Gloria katsoo häneen harmissaan.) Anteeksi. (Käy istumaan sohvalle häpeissänsä.)

_Gloria_. En ymmärrä, että kellään olisi edes oikeutta ajatella asioita, jotka koskevat yksinomaan minua.

(Hän kääntyy pois heistä salatakseen liikutustaan.)

_Mrs Clandon_. Kultaseni: jos olen loukannut ylpeyttäsi --

_Gloria_ (kääntyy hetkeksi heihin päin). Minun ylpeyttäni! Minun ylpeyttäni!! Oi, sitä ei ole enää jäljellä: olen oppinut, etten voi enää ylpeillä voimastani. (Kääntyy jälleen pois). Mutta jollei nainen voi suojella itseään, niin ei kukaan muukaan voi sitä tehdä. Ei kellään ole oikeutta edes koettaa sitä tehdä -- ei edes hänen äidillänsäkään. Minä tiedän kadottaneeni sinun luottamuksesi, aivan samoin kuin olen kadottanut tämän miehen kunnioituksen; -- (Hän pysähtyy tukehduttaakseen nyyhkytyksen.)

_Valentine_ (kuiskaten). Tämän miehen! (Mutisee jälleen.) Oi!

_Mrs Clandon_ (hiljaa). Tehkää hyvin ja olkaa ääneti, herra.

_Gloria_ (jatkaa). -- mutta ainakin minulla on oikeus kantaa rauhassa häpeääni. Minä olen tuollainen heikko olento, joka on syntynyt maailmaan, jotta ensimäkien mies, joka tielleni sattuu, saisi mestaroida minua; ja minun täytyy kai alistua kohtalooni. Säästä minua ainakin siitä nöyryytyksestä, että koetat pelastaa minua. (Käy istumaan pöydän alapäähän painaen nenäliinan silmilleen.)

_Valentine_ (hyppää ylös). Kuulkaahan --

_Mrs Clandon_. Mr Va--

_Valentine_. (arkailematta). Ei: minä tahdon puhua. Olen ollut vaiti lähes kolmekymmentä sekuntia. (Astuu Glorian luo.) Miss Clandon --

_Gloria_ (katkeruudella). Oi, ei Miss Clandon: te olette huomannut, että huoleti voitte nimittää minua Gloriaksi.

_Valentine_. En minä tahdo: te antaisitte minun kuitenkin perästäpäin sen niellä ja syyttäisitte minua kunnioituksen puutteesta. Se on sydäntäsärkevä valhe, etten minä muka kunnioita teitä. Tosin en kunnioittanut teidän vanhaa ylpeyttänne: miksi olisin sitä tehnytkään? Eihän se ollut muuta kuin pelkurimaisuutta. Minä en kunnioittanut teidän intelligenssiänne: minä olen itse intelligentimpi. Se on nyt kerta miespuolinen ominaisuus. Mutta kun minun sieluni heräsi! -- kun minun hetkeni löi! -- kun te annoitte minulle rohkeutta! -- ah, silloin, silloin, silloin!

_Gloria_. Silloin te kunnioititte minua, eikö totta?

_Valentine_. Ei, sitä minä en tehnyt: minä ihailin teitä. (Gloria nousee äkisti ja kääntyy jälleen hänen puoleensa.) Ettekä te voi koskaan riistää sitä hetkeä minulta. Yhdentekevää mitä nyt tapahtuu. (Hän astuu keskemmälle huonetta ja sanoo iloisesti puhumatta kellekään erityisesti.) Kyllä minä tiedän, että puhun hullutuksia. Mutta minä en voi sille mitään. (Mrs Clandonille). Minä rakastan Gloriaa; ja sillä hyvä.

_Mrs Clandon_ (painolla). Mr Valentine: te olette hyvin vaarallinen mies. Gloria: tulehan tänne. (Gloria ihmettelee hiukan käskyä, tottelee ja asettuu äidin oikealle puolelle, pää alas painuneena; Valentine seisoo häntä vastapäätä. Mrs Clandon sanoo hyvin ivallisesti). Kysyppä tältä mieheltä, jota sinä olet inspireerannut ja rohkaissut, kuinka moni nainen ennen sinua on inspireerannut häntä; (Gloria katsoo äkkiä ylös silmissä mustasukkainen, äkäinen ja hämmästynyt välke) kuinka monta kertaa hän on virittänyt saman ansan, johon hän pyydysti sinutkin; kuinka monta kertaa hän on käyttänyt samoja sanoja syöttinänsä; kuinka pitkää harjoitusaikaa hän on tarvinnut, ennenkuin hänestä on kehittynyt kaksintaistelija sukupuolten välisessä taistelussa.

_Valentine_. Tämä ei ole rehellistä peliä, Mrs Clandon. Te käytätte väärin luottamustani.

_Mrs Clandon_. Kysy häneltä, Gloria.

_Gloria_ (vihan vimmoissaan, astuu Valentinen luo kädet nyrkissä). Onko se totta?

_Valentine_. Älkää suuttuko --

_Gloria_ (keskeyttää hänet leppymättömänä). Onko se totta? Oletteko te koskaan sanonut samaa ennen? Oletteko koskaan ennen tuntenut samaa -- jotakuta toista naista kohtaan?

_Valentine_ (äkkiä). Kyllä. (Gloria kohottaa nyrkkinsä.)

_Mrs Clandon_ (kauhistuneena, kiiruhtaa Glorian viereen ja tarttuu hänen kohotettuun käsivarteensa). Gloria! Armaani! Sinä unohdat itsesi. (Gloria vetää syvältä henkeään ja antaa kätensä painua alas.)

_Valentine_. Muistakaa: miehen rakastamis- ja ihailukyky on aivan samanlainen kuin kaikki muutkin hänen kykynsä: hänen täytyy heittää se pois monta kertaa, ennenkuin hän oppii mikä todellakin on sen arvoista.

_Mrs Clandon_. Noitakin sanoja on hän lausunut monta kertaa ennen, Gloria. Pidä varasi.

_Valentine_ (vastustaen). Oi!

_Gloria_ (Mrs Clandonille, halveksien ja itseluottamuksella). Luuletko, että minua tarvitsee enää varoittaa? (Valentinelle). Te koetitte herättää minun rakkauttani.

_Valentine_. Niin koetinkin.

_Gloria_ No niin, te olette saanut minut vihaamaan itseänne -- intohimoisesti vihaamaan.

_Valentine_ (filosofisesti). On todellakin ihmeellistä, kuinka vähän eroa on noiden kahden tunteen välillä. (Gloria kääntyy harmistuneena pois. Hän jatkaa Mrs Clandonille). Minä tunnen miehiä, joiden vaimot rakastavat heitä; ja he käyttäytyvät juuri samalla tavalla.

_Mrs Clandon_. Anteeksi, Mr Valentine, mutta eikö teidän nyt olisi parasta lähteä?

_Gloria_. Ei sinun tarvitse ajaa häntä pois minun tähteni, äiti. Hän ei merkitse minulle enää mitään; ja hän huvittaa Dollyä ja Philiä. (Käy istumaan loukkaantuneena ja väliäpitämättömänä pöydän päähän lähelle ikkunaa.)

_Valentine_ (iloisesti). Tietysti: se on järkevää. Kuulkaahan, Mrs Clandon, ettehän te voi kiistellä minunlaiseni perhosen kanssa!

_Mrs Clandon_. Minä en luota teihin, Mr Valentine. Mutta minä en voi myöskään uskoa, että teidän onneton kevytmielisyytenne on vain hävittömyyttä ja halpamaisuutta; --

_Gloria_ (itsekseen, mutta ääneen). Se on häpeällistä; se on halpamaista.

_Mrs Clandon_. -- ja siksi on ehkä parasta, että kutsumme Dollyn ja Philin sisään ja annamme teidän päättää vierailunne tavalliseen tapaan.

_Valentine_ (ikäänkuin hänelle olisi sanottu jotakin hyvin kohteliasta). Se on aivan liikaa, Mrs Clandon. Tuhannet kiitokset. (Edeskäypä astuu sisään.)

_Edeskäypä_. Mr McComas, rouva.

_Mrs Clandon_. Oi, tietysti. Saattakaa hänet sisään.

_Edeskäypä_. Hän tahtoisi puhutella teitä vastaanottohuoneessa, rouva.

_Mrs Clandon_. Miksei täällä?

_Edeskäypä_. No niin, jos sallitte minun sanoa, niin luulen, että Mr McComasilla on helpompi puhua teidän kanssanne, rouva, jos perheen nuoremmat jäsenet eivät ole läsnä.

_Mrs Clandon_. Sanokaa hänelle, etteivät he ole täällä.

_Edeskäypä_. He seisovat oven ulkopuolella ja näyttävät odottavan jotakin, rouva.

_Mrs Clandon_ (menee). Hyvä. Minä tulen.

_Edeskäypä_ (avaa oven hänelle). Kiitos rouva. (Mrs Clandon poistuu. Edeskäypä astuu peremmälle huoneeseen, ja katselee Valentinea, joka toivoisi hänen poistuvan.) Heti paikalla, herra. Minä korjaan vain teevehkeet, herra. (Ottaa tarjottimen). Anteeksi, herra. Kiitos, herra. (Menee.)

_Valentine_ (Glorialle). Kuulkaahan, Te annatte minulle anteeksi joko ennemmin tai myöhemmin. Tehkää se siis nyt jo.

_Gloria_ (nousee pannakseen enemmän painoa sanoihinsa). En koskaan! En niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa, en koskaan, en koskaan!!!

_Valentine_ (huolettomasti). Samapa se. Minä en voi tulla mistään onnettomaksi. Minä en koskaan enää ole onneton, en koskaan, en koskaan, en niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa. Kun vain ajattelenkin teitä, niin olen aivan hulluna ilosta. (Gloria aikoo sanoa jotakin ivallista, mutta Valentine estää häntä nopeasti). Ei, sitä minä en koskaan ennen ole sanonut. Se on aivan uutta.

_Gloria_. Se ei ole uutta enää, kun sanotte sen seuraavalle naiselle.

_Valentine_. Älkää puhuko tuolla tavalla, Gloria. (Polvistuu hänen eteensä.)

_Gloria_. Nouskaa ylös. Nouskaa ylös! Kuinka te uskallatte? (Phil ja Dolly, jotka tapansa mukaan juoksevat kilpaa, hyökkäävät sisään. He hillitsevät vauhtiaan nähdessään mitä on tekeillä. Valentine nousee pystyyn.)

_Philip_ (hienotunteisesti). Anteeksi. Tule, Dolly. (Kääntyy mennäkseen.)

_Gloria_ (kiusaantuneena). Äiti tulee heti paikalla takaisin, Phil. (Ankarasti). Odottakaa täällä sen aikaa. (Hän kääntyy ikkunaan päin, ja seisoo siinä katsoen ulos selin muihin.)

_Philip_ (merkitsevästi). Vai niin! Hm! Hm!

_Dolly_. Ahaa!

_Philip_. Te näytätte olevan erinomaisella tuulella, Valentine.

_Valentine_. Niin minä olenkin. (Astuu heidän väliinsä.) Kuulkaaahan. Te tiedätte molemmat, mistä on kysymys, eikö totta? (Gloria kääntyy äkisti, ikäänkuin hän odottaisi uutta hävittömyyttä.)

_Dolly_. Täydellisesti.

_Valentine_. No niin, kaikki on nyt lopussa. Minä olen saanut rukkaset. Minä olen täällä vain armosta. Ymmärrättehän: kaikki on lopussa. Teidän sisarenne ei huoli minun rakkaudestani eikä alennu vähimmälläkään tavalla osoittamaan suosiotaan minulle. (Gloria, tyytyväisenä, kääntyy halveksivasti jälleen ikkunaan.) Onko tämä selvää?

_Dolly_. Sitä teille pitikin. Te kiirehditte aivan liiaksi.

_Philip_ (taputtaa häntä olkapäälle). Älkää välittäkö siitä: te ette koskaan olisi ollut oma herranne, jos olisitte mennyt naimisiin hänen kanssansa. Te voitte nyt alkaa uuden luvun elämässänne.

_Dolly_. Seitsemännentoista luvun tai niillä vaiheilla, niin minä ainakin otaksuisin.

_Valentine_ (harmissaan tästä pilanteosta). Ei: älkää puhuko tuommoista. Juuri tällaiset ajattelemattomat sanat saavat paljon ikävyyksiä aikaan.

_Dolly_. Todellako. Hm! Hm!

_Philip_. Ahaa! (Hän menee uunin luo ja asettuu sinne seisomaan parhaaseen isäntä-asentoonsa).

McComas astuu vakavana Mrs Clandonin seurassa sisään, joka heti ajattelee huolella Gloriaa. Hän katsoo ympärilleen nähdäkseen missä hän on, ja astuu sitten ikkunaa kohti häntä vastaan Glorian lähestyessä häntä hellä ilme kasvoillaan. Mrs Clandon käy lopulta istumaan entiselle paikalleen, Gloria asettuu hänen taakseen. McComas on menossa sohvan luo, mutta Dolly estää häntä.

_Dolly_. Mikä hätänä, Finch?

_M'Comas_ (vakavasti). Minulla on hyvin vakavia uutisia isältänne, Miss Clandon. Hyvin vakavia uutisia todellakin. (Hän menee sohvan luo ja käy istumaan. Dolly, näyttäen hyvin alakuloiselta, seuraa häntä ja käy hänen oikealle puolelleen istumaan.)

_Valentine_. Ehkä minun pitää nyt lähteä.

_M'Comas_. Ei mitenkään, Mr Valentine. Asia koskee teitäkin. (Valentine ottaa tuolin pöydän äärestä ja käy kahdareisin siihen istumaan nojaten käsivarsiaan selkänojaa vasten, aivan lähelle sohvaa.) Mrs Clandon: teidän miehenne vaatii luokseen teidän molemmat nuoremmat lapsenne, jotka eivät vielä ole täysi-ikäisiä. (Mrs Clandon katsoo ensi säikähdyksessään, onko Dolly turvassa.)

_Dolly_ (liikutettuna). Oi, kuinka ystävällistä! Hän rakastaa meitä, äiti!

_M'Comas_. Olen pahoillani, että minun täytyy poistaa teidän erehdyksenne, Miss Dorothea.

_Dolly_ (kuhertaa ihastuneena). Dorothee-ee-ee-a! (Nojautuu hänen olkapäähänsä, aivan voitettuna). Oi, Finch!

_M'Comas_ (hermostuneesti, vetäytyen syrjään). Ei, ei, ei, ei!

_Mrs Clandon_ (varoittaen). Rakkahin Dolly! (Mr McComasille). Avioerosopimuksen mukaan on minulla täysi oikeus lapsiini.

_M'Comas_. Se sisältää myös sen ehdon, että te ette saa lähestyä häntä eikä häiritä häntä millään tavalla.

_Mrs Clandon_. No: olenko minä sitä tehnyt?

_M'Comas_. Voiko juridiselta kannalta teidän nuorempien lastenne käytöstä pitää häiritsemisenä, on kysymys, josta on parasta neuvotella jonkun asianajajan kanssa. Joka tapauksessa Mr Crampton ei ainoastaan arvele, että häntä on häiritty, vaan luuleepa vielä että te olette suorastaan salaliitossa häntä vastaan ja että Mr Valentine on toiminut teidän asiamiehenänne.

_Valentine_. Mitä ihmettä?

_M'Comas_. Hän väittää, että te huumasitte hänet, Mr Valentine.

_Valentine_. Sen minä teinkin. (Kaikki hämmästyvät.)

_M'Comas_. Mutta minkä vuoksi?

_Dolly_. Viiden shillingin tähden.

_M'Comas_ (Dollylle kiivaasti). Minun täytyy todellakin pyytää teitä, neiti Clandon, ettette keskeyttäisi tätä vakavaa keskustelua sopimattomilla puheilla. (Hyvin kiivaasti). Minä pyydän täydellä todella, että vakavia asioita käsiteltäisiin vakavalla ja arvokkaalla tavalla. (Näitä sanoja seuraa tukala äänettömyys ja Mr McComas joutuu itsekin hämilleen. Hän yskii ja aloittaa uudestaan kääntyen Glorian puoleen.) Miss Clandon: minun velvollisuuteni on sanoa teille, että teidän isänne tietää Mr Valentinen aikovan naida teidät --

_Valentine_ (sukkelasti). Se onkin minun aikomukseni.

_M'Comas_ (loukkaantuneena). Siinä tapauksessa, hyvä herra, ei teidän pidä ihmetellä, vaikka te tämän nuoren neiden isän mielestä olettekin onnenonkija.

_Valentine_. Sitä minä olenkin. Luuletteko, että vaimoni voisi elää sillä, mitä minä ansaitsen? Kymmenellä pencellä viikossa!

_M'Comas_ (kiihoittuneena). Minulla ei ole enää mitään lisättävänä, herra. Minä lähden ja sanon Mr Cramptonille, että tämä perhe ei ole sopiva isää varten. (Lähestyy ovea.)

_Mrs Clandon_ (levollisen arvokkaasti). Finch! (Hän pysähtyy.) Jollei Mr Valentine voi puhua vakavasti, niin te ainakin voitte. Käykää istumaan. (McComas, jonka arvokkaisuus ja ystävyydentunne taistelevat keskenään, antaa myöten ja käy nyt istumaan Dollyn ja Mrs Clandonin väliin.) Te tiedätte varsin hyvin, että koko juttu on vain keksitty. Fergus ei usko siihen sen enempää kuin tekään. Antakaa minulle nyt hyvä neuvo, ystävän neuvo: tiedättehän, että aina olen luottanut teidän sanaanne. Minä lupaan, että lapset ovat vaiti.

_M'Comas_ (alistuu kohtaloonsa). Hyvä, hyvä! Minä tahtoisin vain sanoa seuraavaa. Kun te ja teidän miehenne teitte sopimuksen keskenänne, Mrs Clandon, niin oli teidän asemanne paljoa edullisempi kuin hänen.

_Mrs Clandon_. Mitenkä niin, jos saan luvan kysyä?

_M'Comas_. No niin, te olitte valistunut nainen, te olitte tottunut uhmailemaan yleistä mielipidettä ettekä välittänyt siitä, mitä maailma sanoi.

_Mrs Clandon_ (ylpeästi). Niin: se on totta. (Gloria, hänen tuolinsa takana, kumartuu suutelemaan äitinsä tukkaa, mikä tunteenilmaus saattaa Mr McComasin aivan hämilleen.)

_M'Comas_. Toiselta puolen, Mrs Clandon, teidän miehenne pelkäsi kauheasti, että jotakin voisi tulla sanomalehtiin. Hänen täytyi ottaa huomioon sekä liikkeensä että vanhanaikuisen perheensä ennakkoluulot.

_Mrs Clandon_. Puhumattakaan hänen omista ennakkoluuloistansa.

_M'Comas_. Epäilemättä hän käyttäytyi huonosti, Mrs Clandon.

_Mrs Clandon_ (pilkallisesti). Epäilemättä.

_M'Comas_. Mutta oliko hän yksin syypää?

_Mrs Clandon_. Olinko minä sitten syypää?

_M'Comas_ (kiireesti). Ette tietystikään.

_Gloria_ (tarkaten häntä). Te ette tarkoita mitä te sanotte, Mr McComas.

_M'Comas_. Rakas nuori neiti, te olette aivan liian ankara. Mutta sallikaa minun sanoa vielä jotakin. Jos mies menee sopimattomaan avioliittoon (syy ei tarvitse olla kummankaan, vaan kaikki voi riippua vain satunnaisesta mielten eroavaisuudesta); jos häneltä tämän onnettomuuden johdosta riistetään kodin hauskuus, jonka vuoksi minun käsittääkseni mies juuri meneekin naimisiin, jos sanalla sanoen hänen vaimonsa on sellainen, että olisi parempi, ettei hänellä olisi yhtään vaimoa (vaikkei syy suorastaan olisikaan vaimon), niin voiko ihmetellä, jos mies pahentaa asiaa ensiksikin soimaamalla vaimoa ja sitten kiihoittaa itseään nauttimalla epätoivossaan kohtuuttomasti väkeviä tai koettamalla toisella tavalla lohduttaa itseään?

_Mrs Clandon_. Minä en soimannut häntä: minä vain pelastin itseni ja lapset hänen vallastaan.

_M'Comas_. Niin; mutta te panitte kovat ehdot, Mrs Clandon. Hän oli kokonaan teidän vallassanne: te nöyryytitte häntä, kun te uhkasitte saattaa asian julkisuuteen vaatimalla laillista avioeroa. Olettakaa, että hänellä olisi ollut sama valta teidän ylitsenne, ja että hän olisi käyttänyt sitä riistääksensä teiltä teidän lapsenne ja kasvattaakseen heitä niin suuressa tietämättömyydessä, ettei heillä olisi ollut edes aavistusta teidän nimestänne. Miltä se olisi teistä tuntunut? Mitä te silloin olisitte tehnyt? Ettekö tahdo ottaa huomioon hänen tunteitansa ja arvostella asiaa aivan inhimillisesti?

_Mrs Clandon_. Minä en koskaan ole huomannut hänellä olevan tunteita. Minä huomasin vain, että hänellä oli kiivas luonne ja -- (värisee). muita puhtaasti inhimillisiä ominaisuuksia.

_M'Comas_ (huolissaan). Naiset voivat olla hyvin kovasydämisiä, Mrs Clandon.

_Valentine_. Se on totta.

_Gloria_ (vihaisesti). Olkaa vaiti. (Hän vaikenee.)

_M'Comas_ (kokoo kaikki voimansa). Sallikaa minun vielä huomauttaa erästä asiaa. Mrs Clandon: uskokaa minua, on paljon tunteellisia ihmisiä, jotka eivät voi tuoda ilmi tunteitansa. Te kaipaatte Cramptonissa oikeastaan vain ulkonaista sivistystä ja tahtoisitte, että hän osaisi osoittaa turhaa huomaavaisuutta ja sanoa järjettömiä kohteliaisuuksia miellyttävällä tavalla. Jos te asuisitte Lontoossa, missä koko järjestelmä on rakennettu väärälle ystävyydelle, ja jossa voi olla kaksikymmentä vuotta tuttu jonkun henkilön kanssa pääsemättä sittenkään perille, että hän vihaa teitä kuolettavasti, niin teidän silmänne avautuisivat. Siellä me teemme ilkeyksiä miellyttävällä tavalla, sanomme epäystävällisyyksiä suloisella äänellä, annamme alituisesti ystävillemme kloroformia raadellessamme heitä. Mutta ajatelkaahan asian toista puolta. Ajatelkaa niitä, jotka tekevät hyvää epämiellyttävällä tavalla; ihmisiä, joiden kosketuskin tekee kipeää, joiden äänet sorahtelevat, joiden luonnonlaatu on heidän onnettomuutensa, jotka loukkaavat ja suututtavat niitä, joita he rakastavat, juuri silloin kun he yrittävät miellyttää heitä, mutta jotka sittenkin tarvitsevat rakkautta yhtä paljon kuin kuka meistä. Cramptonilla on ikävä luonne, sen minä myönnän. Hän ei osaa yhtään käyttäytyä, hän ei ole tahdikas eikä taipuvainen. Hän ei voi koskaan voittaa kenenkään rakkautta, jollei tyydytä vain hänen rakkaudenkaipuuseensa. Eikö hän todellakaan voi sitä koskaan voittaa -- eikö edes sääliä -- omalta lihaltaan ja vereltään?

_Dolly_ (hyvin liikutettuna). Oi, kuinka kauniisti te puhutte, Finch! Kuinka ystävällinen te olette!

_Philip_ (vakaumuksella). Finch: te olette kaunopuhuja -- suorastaan kaunopuhuja!

_Dolly_. Oi, äiti, antaa hänen koettaa vielä kerran. Pyydetään hänet päivällisille.

_Mrs Clandon_ (kylmästi). Ei, Dolly: minä sain tuskin mitään aamiaistakaan. Rakas Finch: on aivan turhaa puhua minulle Ferguksesta. Te ette koskaan ole ollut hänen kanssaan naimisissa: mutta minä olen.

_M'Comas_ (Glorialle). Miss Clandon: minä en ole tähän asti vedonnut teihin, sillä, jos se, mitä Mr Crampton kertoi minulle, on totta, niin te olette ollut vieläkin armottomampi kuin teidän äitinne.

_Gloria_ (uhmaillen). Te vetoatte äidin voimaan, mutta minun heikkouteeni!

_M'Comas_. En minä vetoa teidän heikkouteenne, Miss Clandon. Minä vetosin äitinne järkeen, mutta teidän sydämeenne.

_Gloria_. Minä olen oppinut, ettei minun tule luottaa sydämeeni. (Katsoo vihoissaan Valentineen). Minä tahtoisin riistää sydämeni rinnastani ja heittää sen pois, jos vain voisin. Minun vastaukseni on sama kuin äidinkin. (Hän menee Mrs Clandonin luo ja kiertää kätensä hänen ympärilleen; mutta Mrs Clandon, joka ei voi kestää tällaista tunteenpurkausta, vapautuu hänen hyväilystään heti kun hän voi sen tehdä loukkaamatta Gloriaa.)

_M'Comas_ (pettyneenä). No niin, olen pahoillani -- hyvin pahoillani. Olen koettanut tehdä parastani. (Hän nousee ja aikoo lähteä hyvin tyytymättömänä.)

_Mrs Clandon_. Mutta mitä te oikeastaan toivoitte, Finch? Mitä meidän teidän mielestänne pitäisi tehdä?

_M'Comas_. Kaikkein ensiksi pitäisi sekä teidän että Cramptonin pyytää joltakin asianajajalta lausuntoa siitä, sitooko erosopimus häntä vai eikö. Miksikä ette heti paikalla voisi hankkia tätä lausuntoa ja keskustella yhdessä kaikessa ystävyydessä (Mrs Clandonin kasvot jäykistyvät) -- tai sanokaamme aivan levollisesti -- ja järjestää asianne -- vaikka tässä hotellissa -- vielä tänä iltana? Mitä te siitä arvelette?

_Mrs Clandon_. Mutta mistä me voimme saada tämän lausunnon?

_M'Comas_. Se on pudonnut aivan kuin pilvistä. Tullessani tänne Cramptonin luota tapasin erään hyvin etevän asianajajan; erään miehen, joka minun välitykselläni sai toimekseen ajaa erästä asiaa ja joka teki hänet kuuluisaksi. Hän on tullut tänne lepäämään lauantaiksi ja sunnuntaiksi, hengittämään meri-ilmaa sekä samalla myös tapaamaan erästä sukulaista, joka asuu täällä. Hän oli siksi ystävällinen, että hän lupasi tulla auttamaan meitä neuvoillaan, jos asianomaiset vain suostuisivat tapaamaan toisiansa. Käyttäkäämme siis hyväksemme tätä tilaisuutta ja järjestäkäämme perheasiat kaikessa rauhassa! Sallikaa minun ottaa ystäväni mukanani ja koettaa saada Crampton taivutetuksi tulemaan tänne! Vastatkaa myöntyvästi!